Tarina on synkkä ja alakuloinen, kuten Burkella useinkin. Robicheaux on tavallistakin syvemmällä ja pohtii pakkomielteisesti baariin menoa Jim Beamin ja Jaxin pariin, mieshän on absolutismia noudattava alkoholisti. Poliisin työ tarjoaa tilaisuuksia paineiden purkamiseen väkivaltaan ja niin käykin. Monet henkilöhahmot ovat samankaltaisia kuin aiemmissa romaaneissa, mutta homma toimii edelleen.
Burken tapaan juoni ottaa vauhtia menneisyydestä. Keskeinen henkilö tarinassa on bluesmuusikko Junior Crudup, Leadbellyn aikalainen, joka on kuollut mystisesti 50-luvun alussa. Nimi Crudup tuo tietysti heti mieleen Arthur "Big Boy" Crudupin, miehen Elviksen That's All Rightin ja Creedencen My Baby Left Me'n takaa. Harvinaisempi Burke-hahmo on IRA-palkkatappaja Belfastista, mies on menettänyt väkivaltaisesti kaikki läheisimmät omaisensa, mutta Louisianassa mies toimii pelastavana enkelinä edellisen romaanin vielä fantastisemman hahmon Sal Angelon tapaan. Burke on suvereeni kirjoittaja, juoni ei ole tuotannon tiheimpiä, mutta fiilistely Bayou Techen rannoilla on yhtä nautinnollista kuin aina ennenkin. Romaanin nimi viittaa tällä kertaa alueen myyttiseen suurkaupunkiin New Orleansiin. Siellä on Elysian Fields Avenue, joka on tietysti nimetty aiemman emämaan pääkaupungin Champs-Élysées -paraatikadun mukaan. Tennessee Williamsin A Streetcar Named Desire tapahtui juuri Elysian Fields Avenuella, jonne ei raitiovaunut ole kulkeneet enää pitkään aikaan. Yleisemmällä tasolla antiikin mytologiaan perehtynyt Burke viittaa tietysti Elysian Fieldsin merkitykseen kuolleiden valtakuntana, paratiisina, taivaana, voit nimetä sen. Loppuratkaisu muistuttaakin tavallista enemmän antiikin tragedioita, mutta Burke pitää paketin kasassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti