sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti

Markku Jokisipilä on historiantutkija, jonka teoksia en ole valitettavasti lukenut, mutta lyhyempiä tekstejä kuitenkin lehdistä ja netistä. Silti jääkiekkoteos pääsi yllättämään puun takaa. Lähdeluettelon perusteella 1972 syntynyt Jokisipilä on lyhyempiä juttuja jääkiekostakin jo useamman vuoden ajan julkaissut. Itsehän en ole paljon jääkiekosta lukenut, mutta ilmeisesti olen kuorinut kerman päältä, koska Jokisipilä mainitsee myönteiseen sävyyn heti alkuun Stephen Bruntin Bobby Orr -teoksen ja Ken Drydenin muistelmat, jotka molemmat löytyvät omastakin hyllystä.

Kirjan kannessa kiekosta taistelevat Vladimir Petrov ja Phil Esposito vuoden 1972 Summit Seriesissä. Kun vielä kirjan nimenä on Punakone ja vaahteranlehti, niin oletin kirjan keskittyvän Neuvostoliiton ja Kanadan kaksintaisteluun jääkiekon herruudesta. Tavallaan niin onkin, mutta fokus on selvästi punakoneessa, Kanadaa tarkastellaan lähinnä vain Neuvostoliiton vastustajana. Eniten huomiota saa ansaitusti juuri vuoden 1972 tarunhohteinen ottelusarja, mutta yhtä perusteellisesti käsitellään myös Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian verenmakuisia kohtaamisia 1969 Tukholmassa miehityksen jälkihöyryissä. Samoin USA:n yllätysvoiton taustalle Lake Placidissa 1980 Jokisipilä rakentelee poliittista viitekehystä, joka ei kuitenkaan tunnu yhtä mielenkiintoiselta, koska kanadalaisten kaikenkattavaa intohimoa peliin jenkeillä ei loppujen lopuksi ole. Turhan vähäiselle huomiolle jää vuoden 1979 Madison Square Gardenin Challenge Cup, jossa punakoneen vastustajana tosin oli nimellisesti NHL All Stars. Paperilla koossa oli silloin ehkä kaikkien aikojen kanadalaismiehitys, jossa vahvistuksina ruotsalaiset Salming, Hedberg ja Nilsson. Helmut Balderis tuhosi kuitenkin tuon ryhmän 6-0.


Ehkä turhan paljon Jokisipilä kirjoittaa jääkiekon historian alkuhämäristä, ollaan jo 100 sivun kohdalla ennen kuin punakone astuu ensi kertaa MM-kisoihin 1954. Kylmän sodan taustoitus on kyllä kiintoista ja siitä Jokisipilä olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Loppuosa 1980-luvulta on hieman tylsempää, Tihonovista ja Larionovin viisikosta ei Jokisipilä oikein saa mitään uutta. 


Punakoneen menestykselle ei mitään yllättävää syytä löydy, kyse oli vain huolellisesta taktisesta suunnittelusta ja mielettömistä harjoitusmääristä. Poliisivaltiossa homma vielä toimi hermeettisesti, kun kovalla kurilla voitiin antaa keppiä ja kevyitä porkkanoitakin. Avoimessa yhteiskunnassa se ei olisi onnistunut samalla tavalla. Henkisellä puolella ei kuitenkaan päästy aivan huipulle, kovimmissa paikoissa loppui se viimeinen vääntö, tahdon voimalla Team Canadakin alkuhämmennyksen jälkeen väänsi voiton 1972. Sama henkisen kantin puutehan leimasi esim. Neuvostoliiton jalkapallojoukkueiden kohtaloa.


Mielenkiintoisia huomioita kyllä riittää. Gagarinin avaruuteen toimittanut järjestelmä ei koskaan pystynyt rakentamaan kelvollista jääkiekkomailaa tai harjoitushallia suurimmille urheilutähdilleen. Vielä 1972 punakone asettui kanadalaistähtiä vastaan kuluneissa luistimissa ja rispaantuneissa paidoissa. Jääkiekko keskittyi vain Moskovan alueelle, valtavan maan resursseja ei pystytty sittenkään hyödyntämään. 


Tarkkaa lukijaa voi hieman hämätä Jokisipilän maininta Espositosta 1972-joukkueen kapteenina, koska miehen paidassa on kirjan kannessakin C-kirjaimen asemasta A. Team Canadan joukkueessa kukaan ei pelannut C-paidalla, valmentaja Harry Sinden nimesi Espositon ohella kapteeneiksi Frank Mahovlichin, Stan Mikitan ja Jean Ratellen. Kiire on kai taas tullut kirjan viimeistelyssä, sillä yllättäen esiintyy translitterointivirheitä tyyliin Puchkov ja Pohjois-Amerikassa ilmansuunnat tuntuvat olevan poikkeuksellisen vaikeita hahmottaa. Wenceslasin aukio tunnetaan Suomessa paremmin Václavin aukiona.


Tarasovin varhainen punakone näkyy käyneen vuodenvaihteessa 1958-59 USA:n pelimatkallaan jopa Minnesotan Hibbingissä, eli Bob Dylanin kotikaupungissa -40 C pakkasessa. Mr. Zimmerman muutti Minneapolisiin vasta syyskuussa 1959, joten todennäköisesti nämä eri alojen huiput kohtasivat tuolloin. Garry Ungeria ja Bobby Clarkea 70-luvulla digannut Dylan on tunnetusti kiekkofani.  


Jokisipilä kirjoittaa vetävästi, kirja tuli ahmittua vauhdilla. Alkupuolella ehkä turhan pitkiä luetteloita lauseissa, mutta ne eivät päässeet häiritsemään. Toivoisi Jokisipilän vielä jatkavan politiikan ja urheilun ristivalotusta. Jalkapallosta löytyisi aiheita, joita esim. englanniksi on käsitelty paljonkin, mutta ehkä vielä on saumaa uusillekin näkökulmille. Kylmän sodan asetelmissakin voisi jatkaa, esim. futiskisojen 1974 poliittiseen valotukseen. Saksojen ainoa kohtaaminen, Neuvostoliiton ja Chilen playoff, Wim van Hanegemin toisesta maailmansodasta kumpuava saksalaisviha, Puolan ja Länsi-Saksan kiihkeä vesimatsi jne.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Tässä blogissa on paljon hyvää asiaa itäsaksalaisesta jalkapallokulttuurista ja muustakin. Osaksi varmaan tuttua, mutta aiheita myös hieman vieraammilta kanteilta.

https://gdrobjectified.wordpress.com/