keskiviikko 9. elokuuta 2023

Hagström Bandwagon NEIPA, julkistus






Nyt sitten Hagströmin NEIPA valmista ja julkistustilaisuus Bartissa. Kyseessä on siis täysiverinen sumukalja, jossa on kuitenkin hillittömästi katkeruutta. Olarin Endless Fade kolahti niin kovaa viime keväänä, että Nectaron haluttiin tähän Hagströmin heiziin päähumalaksi. Galaxy ja Simcoe täydentävät aromeja vielä monipuolisemmiksi. Vahvuutta on 7,5 %. Katkeroa haettiin Columbuksella niin paljon kuin NEIPA jaksaa kantaa. IBU-arvio on noin 100, tarkka laboratoriomittaus lienee tulossa lähiaikoina. Ville Leinon alkuperäistä reseptiä tuunattiin vielä keittopäivänä lisäämällä katkeruutta noin 15 %. Simpsonsin ohramallasta, vehnää ja kauraa. 


Olin maistanut olutta viikkoa aikaisemmin, mutta kyllähän taas hermostutti oluen päästäminen yleiseen jakeluun. Ulkonäkö on hyvä, todella samea ja vaalea. Tuoksussa on voimakkaasti passionhedelmän ja persikan aromeja, Nectaron hallitsee. Täysin kohtuuton katkeruus jyrää sitten päälle kuin pommikonelaivue. Katkeruutta on vähintään riittävästi. Tässä on ehkä Hagströmin humalakokeilujen looginen päätepiste. Hedelmäisen raikas NEIPA jatkaa elämäänsä todella pitkäkestoisella katkeruudella. Jotkut paikallaolijoista aistivat hopburniä ja sitä saattaa ollakin. Olut on ehkä parhaimmillaan noin viikon päästä. Mutta pakko olla täysin tyytyväinen, olut on taas kerran juuri sellainen kuin haluttiin. Bart, 9.8.2023.






10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No nyt te pojat panitte parastanne!
Vanhan kunnon extreme-ipaa nykymuodin neipaisuudella buustattuna.
Tästä on vaikeaa parantaa.
Olutriippuvainen kiittää Ilkkaa ja Ardea, myös Ari N:ää joka jäänyt vieraaksi.
Tietysti myös Villeä ja muita olarilaisia mukana olleita.

Ari Juntunen kirjoitti...

Kiitos Markku, ollaan itsekin tähän tyytyväisiä. Tällä suunnalla ei ehkä pystytä enää etenemään pitemmälle, päästiin perille. Seuraavaksi jotain muuta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää oli, kiitokset asianosaisille! Omat suosikit sarjassa silti yhä wcipa (mulle ultrakuivuudessaan efektiivisesti katkerin olut koskaan) ja pils (mahdotonta säilyttää pilsin kepeyttä ja rapasakkaa puraisua noilla prosenteilla, niin luulin). Onko seuraava sitten blackipa vai exportstout? Koska toiveita saa luvattakin esittää: Belgian Strong Golden Ale Duvelin tyyliin. Tuossahan olisi myös sarkaa överihumalointiin. Ei varmaan helppoa panna, mutta se ei minun ongelmani, heh.

t. Ismo

Ari Juntunen kirjoitti...

Duvel-tyylinen on kyllä kiinnostava, pitää miettiä. Mutta export stout saattaa olla lähellä seuraavaa olutta.

Anonyymi kirjoitti...

Mallikas suoritus, mutta ei vielä yllä toisen hypepanimo Factoryn tasolle

Anonyymi kirjoitti...

Onko tätä tulossa Helsingissä muuallekin kuin Bartiin, vai pitääkö käydä maistamassa koirien keskellä?

kopula

Ari Juntunen kirjoitti...

On tulossa Juovaan, mutta pitäisi saada Olarin Headspin -hana sieltä ensin tyhjäksi.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Ei yllä; anonyymisti puskista huudellen komjentin substanssi putoaa hetkättelyssä 10 dB kohinatason alapuolle, saatana!

Anonyymi kirjoitti...

Maistettu tänään Bartissa. Sanoisin, että maistui ensijaisesti Olarin IPAlta.Tämä on se olennaisin juttu. Katkeroa on, mutta ei mitenkään poikkeuksellisesti. Hyvin vaaleata ja ananaksista. Vehnäolut säilyy omana Hagström-lempparina. Ja kyllä Trilliumin Motueka Cutting Tiles omissa kirjoissani oli aika eri tason olut tänään.

-kopula

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Kyllä! Olarin IPA & Hagström maistuvat IPA:lta, ei siinä sen kummempaa, saatana!