lauantai 30. maaliskuuta 2024

Raphael Honigstein: Das Reboot


Honigsteinin kirjan nimi Das Reboot on niin nerokas, että toivoisin itse keksineeni näin nokkelan ilmaisun. Das Boot on tietysti saksalainen sukellusvenesotaelokuvaklassikko. Reboot tarkoittaa englanniksi esim. tietokoneen uudelleenkäynnistystä. Das Reboot on siksi täydellinen otsikko kuvaamaan saksalaisen jalkapallon vaiheita 2004-2014. Sain kirjan yllättäen Ismo Erikssonilta kuukausi sitten Ruttolinnussa.


2015 ilmestyneen teoksen päärakenne kuvaa Saksan maajoukkueen vaiheita 2014 MM-lopputurnauksen valmisteluleiriltä MM-finaalin voittoon Rio de Janeiron Maracanãlla. Väliin Honigstein sijoittaa takaumia, aluksi palataan Jürgen Klinsmannin kiisteltyyn nimitykseen 2004 maajoukkuevalmentajaksi. Takaumissa mennään jopa juniorivalmennuksen kehityskuvioihin 70-luvulla ja ennen kaikkea 00-luvulla. Tämä ei ole kovin kiinnostavaa, vaikka tietysti oleellista onkin.


Monenlaisia mielenkiintoisia pointteja Honigstein kuitenkin tarjoilee, kuten Günter Netzerin TV-kommentit Klinsmannin edeltäjän Rudi Völlerin surkeasta maajoukkueesta ja Michael Ballackin DDR-taustasta. Hyvä analyysi Thomas Müllerin pelaajahahmon omalaatuisuudesta. Kuvaus myös "modernin" jalkapallon saapumisesta Saksaan, kun 1983 24-vuotias Ralf Rangnick pelaa amatöörinä harjoitusmatsin Lobanovskin Kiovan Dynamoa vastaan. Paljon hyvää juttua Jürgen Kloppin Mainzista ja Dortmundista.


Yllättävän vähän tekstiä kuitenkin Brasiliaa edeltävistä turnauksista. EM-kisat 2008 ja 2012 ohitetaan lähes tyystin. Vuoden 2006 koti-MM-kisat kuvataan Thomas Hitzlspergerin kertomana. Sama rakenne toistuu 2010 Etelä-Afrikan turnauksen osalta, nyt kertojana Arne Friedrich. Tämä osuus oli selvä pettymys, odotin enemmän.


Brasilian voittoturnauksessa painotus siis on ja siitä onkin vahvaa tekstiä. Yhdessä takaumassa kerrotaan Christian Güttler -nimisen hahmon kehittämästä Futbonautista, "jalkapallorobotista", joka ampuu erityyppisiä syöttöjä harjoittelevalle pelaajalle. Pelaajan on otettava syöttö vastaan ja tehtävä jatkosiirto, aikaa ei ole paljon ennen seuraavaa syöttöä. Mario Götze on ollut laitteen innokkaimpia käyttäjiä. Rion finaalin yliajalla vaihtomies Götze ottaa rinnallaan vastaan Andre Schürrlen keskityksen ja kääntää volleysta pallon maaliin. Aivan kuin robottiharjoittelussa.


Oliver Bierhoffin rooli joukkueen johtajana korostuu kirjassa. Klinsmannin merkitystä rebootin triggerinä Honigstein ei näytä erityisemmin arvostavan. Joachim Löwkin jää jotenkin anonyymiksi toimijaksi. Enemmän tosiaan Honigstein tuntuu arvostavan Rangnickia ja Kloppia seurajoukkueiden taktiikan uudistajina. Mielenkiintoista. Oikein kiehtova ja helppolukuinen teos.


Ei kommentteja: