perjantai 1. maaliskuuta 2024

Plevna 94 Minutes Double IPA





 Tapasin sovitusti ex-työkaverin alkuillasta Ruttolinnussa. Sessiosta muodostui odotettua värikkäämpi. Tilasin ensin tiskillä hetken mielijohteesta Nokian "uutta" Caesar Pilsiä, vaikka ravintolapäällikkö Alex kertoi sen olevan vain uudelleen nimettyä Keisari Pilsiä. Päätin juoda sen silti. Sivupöydässä istunut Ismo Eriksson oli melkein tunnistanut minut, mutta ajatellut ettei craft-blogisti voi juoda Nokian peruslageria. Hän päätti kuitenkin tsekata lähemmin ja lahjoitti sitten samantien saksalaisesta jalkapallosta kertovan kirjan, josta enemmän saatuani sen luettua. Sitten pöydässä vieraili Ismon kaveri, joka lahjoitti Newbarns Plain Dark Beer -tölkkinsä loppuosan, koska olin kuulemma huomioinut hänet Hagströmin oluen julkistustilaisuudessa. Kasvomuisti alkaa heiketä, en ainakaan tässä tilanteessa tunnistanut häntä. Tunnistettavimmin pöydässä vierailivat Matias Kainulainen ja Janne Karila, moikkasinpa jossain vaiheessa Makun Juhani Repoakin. Newbarnsin vahva stout maistui tölkistä yhtä hyvältä kuin pari vuotta sitten hanasta tässä samassa paikassa. 


Sosiaalisen tilanteen rauhoiduttua tsekkasin Plevnan uuden tupla-IPAn. 94 viittaa tietysti Koskipanimon 30 vuoden takaiseen perustamishetkeen, mutta tätä olutta on kuulemma humaloitu joka minuutti 94 minuuttia kestäneen keiton aikana. Tässähän tietysti peesataan Delawaren panimolegendan Dogfish Headin vastaavia oluita. Löytyypä Plevnan omastakin backlogista aiempi 67 Minutes -niminen IPA. 8,0 %, 100 IBU. Punaruskea, aika tumma IPAksi. Hieman metallinen tuoksu. Mallasta ja pihkaa runsaasti, ei hedelmäisyyttä, ei varsinkaan sitrusta. Kuivaa, ei sentään värin lupaamaa karamellisuutta. Kuohkeaa, aika hyvä katkeruus. Mutta hedelmäisyyden puute jää ongelmaksi. Juotavuus ok, jos tykkää maltaasta ja katkeruudesta. Kyseessä on ehkä Plevnan vahvin IPA so far, 10 vuoden takainen Mörkö oli vain 7,0 %. Selvästi sitä parempi tämä on ilman muuta, makeus ei häiritse. Pikkulintu Ruttopuisto, 1.3.2024.

 

1 kommentti:

Timo kirjoitti...

Kiva oli tavata. Palasimme Tainan kanssa maistamaan uudestaan Tujun Ooppelsorsaa - erinomainen olut, jossa sitruunankuoren valkoinen alaosa ja lievä pihkaisuuskin maistui. Hienosti kerroit taustat 94 IPAsta! Karamellisuus minusta kyllä hieman maistui, mutta muuten samaa mieltä mausta.