maanantai 16. syyskuuta 2024

Tête Haute Scalp Old School IPA














Viikon olutmatkan ongelma on se, että jossain on oltava maanantai ja tiistai. Silloin monet kohteet ovat kiinni. Tällä reissulla päätin sijaita Nantesissa nämä päivät. Alku näyttikin lupaavalta. Loiren eteläpuolella oleva Nautilen panimopubi näytti Googlen mukaan aukeavan jo klo 10. Epäillä sopii, mutta kävelin paikalle 4 km mukavassa viileässä säässä. Kävi ilmi, että panimolla on Cold Crash -niminen taproom, joka aukeaa vasta keskiviikkona. Panimo kyllä "auki", mutta ei mitään tarjoilua. Ei mikään yllätys, tämähän on olutmatkailijan peruskauraa. Tulipahan nähtyä Loiren haarat, suuremman ylitin korkeasti aidattua rautatiesillan pielessä kulkevaa pyörätietä pitkin.


Palasin pohjoiseen Nantesin saarelle lännempää siltaa pitkin. Rannoilla massiiviset rakennustyöt, satamatoimintojen siirryttyä rannikolle Saint-Nazaireen tilalle rakennetaan uutta. Lähistöllä moderni Mashup-panimoravintola, jonka piti aueta klo 12. Odotteluksi meni, mutta pahempaakin on koettu. Itse asiassa paikka oli auennut jo klo 11, joten norkoilin turhaan lähipuistossa. Panimolaitteistoa on, mutta "omat" oluet tehdään Tête Hauten panimolla yläjuoksulla Le Cellierissä. Muidenkin panimojen oluita 11 hanassa. Vanhan koulun IPAssa 6,5 %, 75 IBU. Tummanruskeaa, kirkasta, hyvin maltaista. Katkeruutta, pihkaa ja vähän karamellisuuttakin. Hedelmäisyydestä ei mitään havaintoa. Nantes, Mashup, 16.9.2024. 

Ei kommentteja: