perjantai 16. lokakuuta 2026

Hagström Imperial Red Ale, julkistus














Hagström-oluen julkistuspaikkana toimi ensimmäistä kertaa Jätkäsaaren Barley & Bait ja täysin ansaitusti. Baari on vain parantanut juoksuaan ja valikoima vaihtuu tiheään tahtiin. Tosin kompakti baari täyttyi nopeasti ja osa vieraista joutui hakemaan istumapaikkaa yläkerran kabinetista. En ollut ennen koko kabinettia huomannutkaan. Viiden kuukauden tauko oli selvästi kasvattanut vieraiden janoa, kun tällaisia vastaavia tilaisuuksia ei juuri kukaan muu nykyään enää järjestä. Loppujen lopuksi järjestelyt onnistuivat kuitenkin täysin ja loppuillasta tilaakin oli paremmin.


Tuttuun tapaan varauduimme pitkään iltaan ruokailemalla tukevasti, tällä kertaa Jätkäsaaren erinomaisessa Mount Kailash -ravintolassa. Myöskin tuttuun tapaan olin jokseenkin jännittynyt, koska en ollut uutta olutta vielä päässyt maistamaan. Kimiton Jonas Sahlberg ja Michael Hardman kruisailivat ympäri pääkaupunkiseutua toimittamassa kegejä eri baareihin ja Barley & Baitissakin hana saatiin kiinni noin klo 15:15, eli kolme varttia ennen vieraiden tuloa. Eniten hermostutti punertava väri, koska keittopäivänä ei sellaista ollut oikein nähtävissä. Viime hetkessä mäskäykseen lisättiinkin erilaisia maltaita. Jonas oli kuitenkin onnistunut erinomaisesti viimeistelyssä, oluessa oli täydellinen tummasta meripihkasta ponnistava kirkas punertava väri. Juuri oikea tällaiseen olueen sopiva. Tuoksussa oli odotetummin hallitsevan maltaisuuden rinnalla marjaisia sävyjä. Maussa maltaisuus myös ensituntumassa hallitsevin ominaisuus, erittäin kuivasti, mutta Hagströmin tavaramerkkimäinen katkeruus ryntää nopeasti päälle läpitunkevalla voimalla. Shock and awe! Hetken jo tuntui, että katkeruus menee liian överiksi, mutta palasin nopeasti järkiini. Vahvuutta on 7,5 % ja katkeropitoisuus laskennallisesti 80. Runko ei kuitenkaan ole erityisen täyteläinen, koska Hagström-oluissa tähdätään aina myös hyvää juotavuuteen. Siksi tällainenkin katkeruus tuntuu varsin voimakkaalta. Se pysyy kuitenkin tasapainoisena, niin kuin monet vieraatkin totesivat. Toki tottumattomalle voi tuntua yllättävälle. Kaiken kaikkiaan siis taas täysiverinen erinomaisesti onnistunut Hagström-olut, josta voi olla ylpeä. Menee taas kollektiivin top-kolmoseen, totta kai. 


Vieraita tosiaan alkoi klo 16 saapua runsain mitoin, varmaankin enemmän kuin koskaan Hagströmin historiassa. Uusiakin tuttavuuksia saapui paikalle, esim. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksen pj Totti Salko. Koulujen syyslomaviikko ehkä esti joidenkin osallistumisen, joten vieraiden määrä oli siksikin erinomainen. Tunnelma oli koko ajan mainio ja Barley & Baitin henkilökunta, mm. Henkka ja Miika, vastasi tarjoilusta pätevästi. Olutta on lähiaikoina saatavissa Barley & Baitin ohella pääkaupunkiseudulla Towerissa, Oluthuone Hakassa, Roudaribaari Ihmeessä, One Pint Pubissa ja Bodom Barissa sekä Turun 5piste5:ssä. Varmaan muuallakin tutuissa jakelupaikoissa. Lähdimme vielä lopuksi joidenkin vieraiden kanssa raitiovaunulla kohti Hakaa. Vaunu oli täpötäynnä laivalta palaavia matkustajia, mutta änkesimme kaukoidän tyyliin joukkoon. En muista koskaan olleeni näin täydessä kulkuvälineessä, hyvää harjoittelua ennen ensi kevään Japanin matkaa. Jatkoimme Imperial Red Alen maistelua Hakassa ja erinomaisessa kunnossahan se oli sielläkin. Valokuvia ottivat tällä kertaa useammat, ainakin Ville Harju, Peter Tammenheimo, Jyrki Peltonen, Jussi Kuivila ja Petteri Kinnunen. 

Ei kommentteja: