skip to main |
skip to sidebar
Todella pitkän ajan jälkeen Münchenin kaakkoiskulman kyläpanimon olutta saatavilla, olen juonut tätä viimeksi ehkä 15 vuotta sitten. Kuparinen meripihkan väri, tätä voisi ulkonäön perusteella pitää enemmän altina kuin dunkelina. Tarjoilu vehnäolutlasista, ehkä voisi jo Leskisen henkilökunnalle huomauttaa että kaikkia saksalaisoluita ei pitäisi vehnälasiin laskea. Pehmeän puinen perusmaku, hieman makeutta, hieman karamellia, hieman pähkinää, hieman hedelmää, hieman katkeroista humalaa. Tällaisena todella tasapainoinen, mutta modernissa olutympäristössä ehkä toivoisi enemmän makua kaikissa tunnistetuissa osa-alueissa. Alkoholia kerrottiin olevan 6%, pulloversiossa sitä on vain 5%, varmaankin baarissa väärinkäsitys. Joka tapauksessa alkoholin makua ei ollenkaan havaittavissa. Oluthuone Leskinen, 24.2.2010.
Kevätolutta Herefordin siiderialueelta. Kullankeltainen hyvin kirkas ale, vahvasti hedelmäinen, englantilaisolueksi yllättävän sitrusmainen vaikutelma. Humalointi on kohtuullisen voimakasta, mutta hieman kapea-alaista kuitenkin. Alkoholia varsin paljon, 5,6%, ja se hieman maistuukin. Tykkään voimakkaammin humaloiduista golden aleista, mutta kyllä tämäkin ilahdutti kovasti Perämeren lopputalven lamaannuttavassa viimassa. Leskisen vitsikkään tiedotuksen mukaan tämän hankintaerän caskit olisivat juuttuneet ahtojäihin Ulkokallan kohdalla. Proosallisempi totuus on, että jotain viivettä laivamatkalla on ollut Britannian ja Helsingin sataman välillä. Ja erityisesti laivan purkaminen Helsingissä oli ollut tavallista vähemmän rivakkaa. Oluthuone Leskinen, 24.2.2010.
En ole koskaan ollut suuri Scorsese-fani ja varsinkaan viimeisten vuosikymmenten tuotokset eivät ole vakuuttaneet ollenkaan. Toisaalta olen kiihkeä Dennis Lehane -intoilija, jonka romaaniin tämä Scorsese-uutuus perustuu. Heti on korostettava, että tämä Shutter Island saattaa olla Lehanen heikoimpia saavutuksia. Niinpä tämä leffakin on kaukana sellaisista hienoista Lehane-tulkinnoista kuin Eastwoodin Mystic River tai Affleckin Gone Baby Gone. Juoni seurailee varsin uskollisesti romaanin suuria linjoja. Visuaalisuutta on saatu hyvin mukaan karuilla myrskyisillä kalliosaarikuvilla. Paljon teennäisiä Hitchcock-kunnianosoituksia, mutta romaanin kevyesti huimaava hulluksi tulemisen tunne laimentuu elokuvassa huomattavasti. Di Caprio ei pysty tuottamaan tyydyttävää näkemystä päähenkilön angsteista. Joissakin arvioissa elokuvaa pidetty neonoirina, mutta sellaisesta ei ole nähdäkseni kyse ollenkaan. Paljon enemmän tämä lähestyy trillerigenressä kauhu- ja fantasia-alueita. Unikohtaukset ovat hämmästyttävän kömpelöitä. Hämmästyttävää, että näin synkkä ahdistava elokuva keräsi salin täyteen nuorisoa keskellä viikkoa hyytävässä talvisäässä. Ilmeisesti keski-ikäinen Leonardo Di Caprio pystyy edelleen kiinnostamaan teinityttöjä ja metroseksuaalinuorukaisia.
Barcelonalla lähes paras kokoonpano Mestarien liigan pudotuspeliavauksessa, vain Dani Alves poissa. Liikkuvaa peliä, mutta ei aluksi juurikaan maalipaikkoja. Stuttgartilla paremmin aloite hallussa, Barcelona lähti varsin passiivisesti liikkeelle ja saksalaiset puolustivat hyvin. 25. minuutilla Gebhart keskitti tarkasti, Cacau puski maaliin, Puyolin virhe. Barcelonan Piquellä myöhemmin vielä käsivirhekin alueella, mutta ei tuomittu. Ensi jakson lopulla Messi väläytti, laukaus Lehmannin käsien kautta tolppaan. Venäläinen iso kärkimies Pogrebnjak parempi kuin koskaan ennen näkemissäni otteluissa. Toisella jaksolla Barcelonan syöttöpeli alkoi toimia ja Zlatan sai 52. minuutilla kahdesti avopaikan, ensin Lehmann torjui, mutta reboundista malmöläinen sai sisään. Tilannetta saattoi edeltää paitsio. Loppu melko mitäänsanomatonta pelailua. Barcelonalle selvä etu toiseen otteluun. Suomalaisselostaja äänsi isäntien Träschin nimen ä:llä.
Ensikokemus burtonilaisen osteristoutin hanaversiosta. Hyvin kuiva, liian kylmänä tarjoiltu, paahteista maltaisuutta, kuivaa humalaa kevyesti lopussa. Periaatteessa kaikki kunnossa, mutta oluttyyli on ehkä liian yksiulotteinen. Kahvilla ja suklaalla täyteläistetty stout on viime aikoina maistunut paremmin. Toinen suunta olisi käyttää kauraa, joka pehmentäisi ja pyöristäisi runkoa. St. Michael, 23.2.2010.
Tunnin mittainen tv-elokuva vuodelta 1988, kerännyt tanakkaa kulttimainetta. Olen nähnyt tämän aikaisemminkin ilman suurta innostusta ja ei tämä nytkään vakuuttanut. Kovin vieraalta tällainen kulttuuri jostain syystä tuntuu, ehkä olen liian itäsuomalainen. Perustuu Joni Skiftesvikin teksteihin, tragikoominen tarina ikääntyvistä automiehistä, lasten synnytyksistä ja katsastusreissusta Torniojoen tuolle puolen. Mukavia maisemia Tornion seudulta, loistavia näyttelijäsuorituksia, teräviä leikkauksia, absurdia väkivaltaa. Selvä alakuloinen pohjavire taustalla. Huumori ei vaan iske, enkä muutenkaan päässyt kuvioon sisälle. Muutkaan Ijäksen elokuvat eivät ole kolahtaneet.
Saksalaiset doppelbockit yleensä nimetään or-loppuisiksi, mutta jostain syystä Freisingin ikivanhan panimon tuote ei ole nimeltään Korbiniator. Olut on tumman punaruskea, vaahdonmuodostus vähäistä. Alkoholia doppelbockille tyypillisesti 7,4%. Pääasiallinen tuntuma karamellinen makeus, lakritsaa, jopa siirappisuuteen asti. Humalaakin on, mutta liian kevyesti. Jotenkin ohut yleisvaikutelma, ei paahteisuutta. Yllättäen häviää melko selvästi Baltikalle. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.
En muista koskaan juoneeni mielenkiintoista venäläistä olutta. Enpä ole juuri yleensäkään niitä juonut, muistiinpanoista löytyy kolme kappaletta, Peterhof, Baltika 1 ja viimeisimpänä parin vuoden takaa Tinkoff Porter, joka oli paha pettymys. Odotukset oli nyt korkealla hyvää mainetta keränneen Baltikan pohjahiivaporterin kohdalla. Tummanruskea, lähes musta olut, hyvä vaahto, 7%. Tuoksu metallinen, maltainen, makea. Maku on pehmeä, yllättävän kuiva, kohtuullisen maltainen. Jälkimaussa varsinainen yllätys, näin voimakasta humalointia en odottanut. Tulee mieleen tämän tyylisuunnan puolalaiset huippuoluet, vaikka ne ovat yleensä vielä vahvempia. Tässä alkoholi peittyy hyvin. Ehkä täyteläisyyttä ja mallasrunkoa voisi olla vielä enemmän. Kaikkiaan kuitenkin nautinnollinen olut, kyllä homma onnistuu Venäjälläkin. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.
Kimin aiheena vaihteeksi koulutyttöprostituutio. Käynnistyy suhteellisen elegisissä tunnelmissa, mutta pian veri lentää tässäkin. Alakuloinen rytmi, paljon tyhjäkäyntiä. Näin on usein käynyt, kun Kim on myöhemmissä elokuvissaan jättänyt šokkikohtaukset vähemmäksi; mitään mielenkiintoista hän ei tahdo saada väkivallan tilalle. Tämä elokuva kääntyy yksinhuoltajaisän ja tyttären lukkiutuneen suhteen kelailuksi, josta ei katsojalle mitään irtoa. En täysin ymmärrä, miksi Yle esittelee näin perusteellisesti Kimin tuotantoa. Muutama parempi näyte olisi riittänyt ja tarjota sitten mielenkiintoisempaa kamaa joltain muulta tekijältä. Sitä taatusti riittäisi, käsittääkseni myös Etelä-Koreasta.
Hanaoluena jo pitkään Suomessa levitetty tšekkituote astuu nyt Alkon valikoimaan. Alkoholia 5,2%, mutta hyvin samantyyppinen kuin edellinen olut Slovakiasta. Diasetyyli on tässä ehkä voimaisempaa tai kermatoffeisempaa, mutta toisaalta humalointi on hillitympää. Mallasta on enemmän, enemmän täyteläisyyttä helles-tyylin tapaan, mutta erot hyvin pieniä Urpineriin. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Alko.
Slovakialaisessa oluessa alkoholia vain 4,0%. Pahvikartonkinen tuoksu avautuu diasetyylille vetisessä maussa. Parasta on kohtuullinen humalointi, jossa mukavaa kirpeyttä. Perusbisseä itäisestä Keski-Euroopasta, ei mitään vikaa sinänsä, mutta ei mitään innostavaakaan. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.
Kimin ideat ovat loppuneet tässä vuoden 2002 teoksessa, väsähtänyt kehno sotilasfarssi. Nättejä rantamaisemia, mutta piikkilangalla aidattu pohjoiskorealaisten vakoojien pelossa. Elokuva yrittää kertoa jotain siviilien ja sotilaiden ristiriidoista, mutta liudentuu pelkäksi huudoksi ja juoksenteluksi. Väkivallan ja henkisten häiriöiden seurauksia märehditään, mutta tuttuja Kim-niljakkuuksia on vain välähdyksenomaisesti aborttikohtauksessa ja piikkilangalla kiristetyssä nyrkkeilykehässä. Täysin epäuskottava ja tylsä elokuva.
Tämä on selvästi korealaisen Kimin hallituimpia ja parhaimpiakin saavutuksia. Sijoittuu urbaaniin Souliin nykyajassa, kirkkaat värit, pyöritään välillä saman Han-joen sillan alla kuin Kimin esikoiselokuvassa. Varsin lohduton prostituutiotarina, mutta tässä on Kimin leffoille harvinaista inhimillisyyttä mukana, jopa perverssiä romantiikkaakin. Eläinrääkkäys loistaa poissaolollaan eikä ihmisetkään niele uistimia. Egon Schielen kuvia katsellaan. Sateiset neon-valoissa kimmeltävät kadut tuovat jopa noir-fiilistä mukaan, samoin japanilainen Mishima tulee mieleen tunnelmassa. Rytmitys toimii, mukana hidastuksiakin, mutta ehkä liikaa dramatiikka nojaa halpaan kaksisuuntaispeilitemppuiluun. Kaiken kruunaa lopputekstien ylle soljuva Carola Häggkvistin ruotsinkielinen laulu, Imdb tarjoaa tosin huvittavasti laulajaksi suomalaista Carolaa.
Pitkästä aikaa Guinnessin vahvaa erikoisversiota saatavilla. Tässä siis lähes kaksi kertaa enemmän alkoholia kuin perusversiossa, 8%. Ja se ikävä kyllä maistuukin muuten hieman ohuessa maussa. Tervainen lakritsaisuus nousee esiin, jälkimaussa on kuivaa humalaa, mutta samalla siirappinen makeuskin keitoksessa on. Kaukana ollaan perusversiosta ja aikoinaan tämä oli varsin yllättävä tuttavuus. Nykyään on kuitenkin saatavilla niin monimuotoisia vahvoja stouteja, että tämä kalpenee pahasti niiden rinnalla. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Alko.
