Thornbridge Wild Swan

Derbyshirestä white gold pale ale, 3,5%. Voimakkaasti humaloitu kevyt ale. Ehkä jotain mausteitakin katkeruutta terävöittämässä. Kesäinen juoma, mutta olueksi liian ohut. Pivo, 3.8.2012.

Karhupanimo Kellariolut

Porista pukkaa taas uutta olutta, 4,5%. Paljon hiilihappoa, hedelmäinen, ei tarpeeksi viljainen. Katkeroa liian kevyesti ja hiilihappoisuus häiritsee. Raikasta, mutta ei substanssia tarpeeksi. St. Michael, 3.8.2012.

Suomenlinna Spithead Bitter

Helsingistä ennenkokeilematonta bitteriä, 4,5%. Hedelmää ja katkeroa tasapainoisesti. Bitteriksi jopa yllättävän voimakas humalointi. Oikein miellyttävä patio-olut katkeraan makuun, panimo petraa selvästi kohti kansainvälisempää tasoa. St. Michael, 3.8.2012.

BrewDog Anarchist / Alchemist

Pannuhuoneen viereisen Maljan patio pullisteli väkeä lämmittimien alla. Kansainvälisen IPA-päivän lähestyessä puolen yön aikaan poimin pullovalikoimasta tämän vahvemman skottiedustajan, triple IPA, 14%. Siirappisen makeaa, kuivattua, lähes turpeista hedelmää. Katkeroa vain kevyesti, yrttisyyskin pinnassa, sherrymäisyyttä. Tämän vahvuusluokan olueksi kohtuullisen miellyttävä, mutta ei innostava. Lämmitetty terassi kiinteällä lasikatolla toimii hyvin Savon yössä, tällaista konseptia voisi kokeilla muuallakin. Bursasporin šokkitappio KuPSille seuraavana päivänä ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, kun seurasi joukkueen henkilöstön vauhtia Kuopion yössä. Kyseessä ei ehkä avauskokoonpanon pelaajia, mutta täysin ammattimaiselta valmistautuminen ei vaikuttanut. Kuopio, Malja, 2.8.2012.

Vakka-Suomen Puijo

Valtava diasetyylipommi! Länsirannikon virkeän panimon tekemä savolaisolut kokeilee huumorintajun rajoja. Voi suorastaan lilluu oluessa. Ehkä tavoiteltu "onnistuneesti" tšekkityyliä, ehkä epäonnistuttu totaalisti. Keskitäyteläinen ja hieman katkeron puraustakin mukana, 4,5%. Loppuvaikutelmaksi jäi ristiriitainen tunnelma. Kuopio, Pannuhuone, 1.8.2012.

Beer Here Nordic Rye Ale

Ennen vierailematon kuopiolaisbaari Kauppakadulla kirkon kupeessa. Kellarityyppinen paikka, sohvapatio katutasolla. Valikoima hieman pettymys, mutta jotain sentään löytyi. Tanskalaisnorjalainen (pantu Grimstadissa) olut kuohkea ja täyteläinen, lähes paksu, 8%. Hyvin maltainen, makea, rukiin lisäksi sokeriakin mukana. Lisämääreenä modern Scandinavian farmhouse ale. Farmhousen ehkä vihjaamaa happamuutta en havainnut. Ei vakuuttanut, mutta virkisti itäsuomalaisen järvialuepäivän päätteeksi. Voisi toimia kalakukon kanssa. Kuopio, Pannuhuone, 1.8.2012.

Huvila Golden Ale

Hedelmää ja hillittyä katkeroa, 5%. Varsin täyteläinen, mutta ei täysin tasapainoinen. Hieman nahkeutta, ei raikkautta tarpeeksi. Huvilan ravintolasysteemi vaikuttaa aikaisemman tyyppiseltä, vaikka alkuperäinen panimoyritys siirtyikin Uudellemaalle. Soittolava pihalla, loppuiltapäivästä paikalle odotettiin paljon jengiä. Savonlinna, Huvila, 1.8.2012.

Rekolan Kesäkolli

Maratonkonsertin jälkeen polvet lukossa, mutta onnistuin jotenkin etenemään stadionilta Jäähallin parkkipaikan yli Viiteen Penniin. Kovaa tungosta, kuinkas muutenkaan. Onnekkaasti tarjolla uuden vantaalaispanimon esikoistuotetta. Liitutaululla luki ginger witbier. Todella selvästi inkiväärinen, vehnä jää taustalle. Ohut olut, inkivääri hallitsee aivan liikaa, en ymmärrä ollenkaan miksi tällaista maustetta pitäisi olueen lisätä. Mutta sehän on henkilökohtainen ongelma, joten joillekin varmaan maistuu. Rekola on avoimesti esitellyt hankettaan netissä ja todennäköisesti mielenkiintoisempaakin on luvassa. Helsinki, Viisi Penniä, 1.8.2012.

Bruce Springsteen and The E Street Band, Helsinki, 31.7.2012

Dan Federicin ja Clarence Clemonsin kuolemiin Bruce Springsteen on reagoinut paradoksaalisesti laajentamalla E Street Bandia. Korvaajiksi on tullut useita soittajia ja yhtye on paisunut suuremmaksi kuin koskaan. Tämä on johtanut konserttien skaalan laajentumiseen ja keston kasvamiseen, eri ainesosia on niin paljon että entiseen muottiin ne eivät enää mahdu. Tämä osoittautui Helsingin ja minunkin onneksi, kun Wrecking Ball -kiertueen Euroopan osan päätöskonsertti sattui Helsinkiin. Springsteen ja bändi innostuivat yli neljän tunnin konserttiin, joka on joidenkin arvioiden perusteella Springsteenin uran pisin. Springsteen käytti pitkään kolmen vartin väliaikaa noin kolmen tunnin konserttiensa keskellä. Viime vuosina Springsteen on siitä luopunut ja Helsingissäkin siis soitettiin neljä tuntia putkeen. Edes encoreiden edellä ei ollut käytännössä mitään paussia. Kaiken huipuksi Springsteen toimi nyt ex-tempore -pohjalta itsensä lämmittäjänä esittämällä viiden kappaleen soolosetin melkein kaksi tuntia ennen varsinaisen konsertin alkua. Itse missasin tämän, jouduin hakemaan ruokapaikkaa ennen konserttia suunniteltua pitempään, koska sekä Bruuverin että St. Urhon keittiöt olivat kiinni. Mutta missään oloissa en olisi mennyt konserttiin niin aikaisin, että olisin tämän osan nähnyt. Tapaus olikin tietysti suunnattu hardcore-seuraajille, jotka kiertävät kaikki keikat ja jonottavat päiväkausia lavaneduspaikkoja. Pohjimmiltaan episodi osoittaa tietysti taas kerran, miten poikkeuksellinen musiikintekijä Springsteen on.

Itse en edes tiennyt varsinaisen konsertin aikana, että tämmöinen esinäytös oli tapahtunut. Göteborgin jälkimmäisen konsertin Springsteen oli käynnistänyt CCR:n Who'll Stop the Rainilla ja samaan tyyliin Helsingissä startattiin John Fogertyn soolokappaleella Rockin' All Over the Worldilla. Fogerty on nykyään tietysti Springsteenin kavereita, mutta näitä kahta Fogerty-biisiä Springsteen esitti jo River-kiertueella 1981. Massiivinen sointi, mahtava ele, lupaava aloitus. Heti perään toinen kappale vuodelta 1975, Night, melko obskuuri teos, jonka Springsteen tuntuu esittävän juuri niillä keikoilla, joihin olen sattunut paikalle. Perään yksi vanhoista suosikeistani, Out in the Street, jossa samanlainen ärsyttävä jeijei-lisäys kuin esim. Tampereellakin 2009, ei nyt kuitenkaan rikkonut biisiä yhtä pahasti. Upeasti helkkyvä Loose Ends seuraavana, hämmentävästi ilmeisesti ensimmäinen esitys livenä. Prove It All Nightissa psykedeelinen intro, juuri se sama vuoden 1978 kiertueen erikoisuus, josta Springsteen-historioitsijat ovat suu vaahdossa kohkanneet. En ollut uskoa korviani, itse kappalekin junttautui paremmin kuin koskaan.

Mutta Springsteen ei ole vieläkään nostalgia-akti. Odottamattoman tiukan avauksen jälkeen uuden levyn paketti teemakokonaisuutena: We Take Care Of Our Own, Wrecking Ball, Death to My Hometown ja samassa hengessä My City of Ruins. Mietitymmät sovitukset ehkä kuin studioversioissa, muotoutuneet varmaankin kiertueella todella toimivaksi, jopa Death to My Hometown ei läheskään yhtä vaivaannuttava kuin levyllä. City of Ruins paljon parempi talouskriisiin kontekstoituna, se jäi irralliseksi 11/9-yhteydessä. Sitten loksahti taas suu auki, vuodelta 1972 Does This Bus Stop at 82nd Street?, josta en ole koskaan tykännyt vähääkään. Ei se potkinut nytkään, Springsteen on yleensä todella hyvä oman tuotantonsa arvioija, mutta tämä oli kyllä yllätys. Ei sentään tullut saman levyn vielä pahempaa limboa Mary Queen of Arkansas. Mutta seuraava valinta paikkasi välittömästi horjahduksen, ikisuosikkini Be True, River-kauden singlen B-puoli, joka soi nytkin kauniin popahtavasti. Miehellä on todella pokkaa esittää stadionilla tällaista materiaalia, tuskin monikaan näitä kahta tunnisti. Nopea tunnelman vaihdos, karu Jack of All Trades, jossa uhataan ampua talouskriisin aiheuttaneet pankkiirit.

Sitten ehkä konsertin henkilökohtainen huippukohta, Springsteenin koko tuotannon teemojen täydellisin tihentymä, Downbound Train. Lihaksikas uusi sovitus, hieman alkuperäistä nopeampi, kitarat paremmin esillä, toimi superlatiivisesti. Tämäkään kappale ei usein ole ohjelmistossa, joten satumaista tuuria. Jatkona samalla saundilla Because the Night, sekin ehkä nopeampana, mutta olennaisinta Nils Lofgrenin sanoinkuvaamaton kitarasoolo. Viime vuosien keikoilla Lofgren on saanut hyvin tilaa, mutta suoritus tässä kappaleessa ylitti kyllä kaikki aiemmat bravuurit kirkkaasti. Tämä oli konsertin ainoa kohta, jossa Lofgren valokeilassa. Ehkä juuri oikea ratkaisu, kitaroinnin tehot tiivistyivät niin vakuuttavasti, että toisto olisi ollut heikennystä. 

Varsinaisen setin loppuosa hieman rennommalla otteella, Lonesome Day, Darlington County ja hieman vaisu Light of Day. Mainetta niittänyt Shackle and Drawnin teatraalinen show todella vakuuttava, tästä voisi tulla pysyvä numero myöhemmillekin kiertueille. Waiting on a Sunny Dayssa noin 10-vuotias vieraileva solisti, varmaankin sovittu juttu. Pitkä latautunut spiikki Back in Your Armsissa, muutenkin hieno suoritus harvinaisesta biisistä.  Hieman harmittavasti perään The Rising, joka ei mielestäni ole Springsteenille tarpeeksi tasokas. Badlands myös ikävän laimeasti esitettynä, kappalehan olisi kuningasluokkaa ja ansaitsisi paremman kohtelun. Keikan pohjanoteerauksena Land of Hope and Dreams, josta en suostu tykkäämään millään. Ehkä Springsteenkin lopulta tajuaa pointin, kappaletta ei pitkitetty kuten pahimmissa versioissa. Tässä vaiheessa siis oma fiilikseni hieman notkahti, mutta onneksi se oli tilapäistä.

Clarence Clemonsin kuolema heijastui vahvasti ensimmäisessä encoressa We Are Alive, mutta kappaleen esittely ja massiivisen latautunut esitys nostivat sen geneerisiin sfääreihin, aivan eri tasoille kuin eksentrinen levyversio. Sitten pelkkää murhaa, hätkähdyttävä niittaus Born in the USAlla, Springsteenin laulusuorituskin tuntui vielä kylmäävämmältä kuin ensikuulemalla 1984. Born to Run samalla muotilla, vaikka kitarat välillä häipyivätkin jonkin fiban takia. Sitten taisin kuulla livenä ensi kerran Devil With the Blue Dress Medleyn, joka oli Springsteenin 70-luvun keikkojen vakituinen päätösnumero, tunnetaan myös nimellä Detroit Medley, mukana osia mm. Good Golly Miss Mollystä, C.C. Riderista ja Jenny Jennystä. Mielessä kävi ensi kerran, että ehkä pitkä keikka nyt loppuu tähän.

Niin ei käynyt, Glory Days kuohkeasti ja Dancing in the Darkissa kaksikin tyttöä lavalle, toisen Springsteen ohjasi veljenpoika Jake Clemonsin partneriksi. Tenth Avenue Freeze-Outissa bändi katkaisi soiton kohdassa "and then the big man joined the band", screeneille heijastui kuvia Clarence Clemonsista. Yleisö taputti äänekkäästi, toinen reagointitapa olisi ehkä yhteinen hiljaisuus, mutta tämä oli varmaan korrektimpaa ja niin kai dramaturgisestikin suunniteltu. Tässäkin otaksuin jo mahdollista päätöshetkeä.

Southside Johnny oli Helsingissä, keikka seuraavana päivänä Tavastialla. E Street Band esitti Southsiden ensimmäisen levyn nimibiisin I Don't Want To Go Home, joka on levyn tuottaja Little Steven Van Zandtin kirjoittama. Luontevaa olisi ollut Southsiden vierailu lavalla tässä kohtaa, mutta Springsteen ja Van Zandt duetoivat homman kahdestaan. Jälkeenpäin Southside selitti poissaoloaan aikaerorasituksella. Joka tapauksessa biisi sopi loistavasti pitkän keikan tunnelmaan, vaikka suoritus ei kovin intensiivinen ollutkaan.

Keikka ei loppunut tähänkään, massiivinen versio Jackie Wilsonin soul-hitistä Higher and Higher. Tähänkin Southside olisi soveltunut mukaan, mutta Springsteen suoriutui ilmiömäisesti. Perään vielä loppumatonta jammausta Twist and Shoutilla, väliin vähän La Bambaa ja neljä tuntia saatiin kasaan.

Ilman muuta monipuolisin todistamani Springsteen-keikka, monella tapaa varmaan paraskin, mutta silti väitän ensikokemukseni 1988 Tukholmassa olleen vielä kovemman. Kuten kaikki ovat huomanneet, kohta 63-vuotiaan Springsteenin fyysinen kunto on aivan uskomaton ja jaksan edelleen hämmästellä hikoilun vähäisyyttä. Nuorempanahan mies vaikutti lähes suihkulähteeltä keikoillaan. Tuskin tämä tähän loppuu, edes stadion-ympäristöissä, nuoremmista ei ole vastusta.

Vakka-Suomen Prykmestar Double IPA, hanaversio

Ehkä vähemmän yrttinen kuin pulloversio, tuoreutta löytyy. Parempi vaikutelma, mutta vihannesta tämä pukkaa silti. Jos Bruuverin Arde-tyyppiset kokeilut tässä tyylisuunnassa eivät täysin klikanneet, niin ei Uudessakaupungissakaan aivan ole osuttu maaliin. Joskus olen kuvitellut, että vahvojen oluiden teko, esim. imperial stoutien, on huomattavasti helpompaa kuin kevyiden, mutta maukkaiden oluiden. Tupla-IPAn valmistaminen ei ehkä olekaan niin simppeliä. Helsinki, Pikkulintu, 31.7.2012.

Ruosniemen Pikkupomo

Upouuden porilaispanimon olut, 6%, hedelmäinen, raikas, ei humalaa kovin paljon, mutta hyvin tasapainoinen. Positiivinen yllätys ilman muuta, jo kolmas panimo Porissa. Kaupunkihan on ihan käpykylä Ouluun verrattuna, mutta Oulussa ei ole yhtäkään saatu aikaan. Humalointia voisi terävöittää, muuten laadukas suoritus. Pomon keikkaa odotellessa pikkupomo sopii hyvin asetelmaan. Helsinki, Pikkulintu, 31.7.2012.

St Austell Admiral's Ale

Cornwallin tutusta panimosta pullokäynyttä alea, 5%. Pehmeää, karamellia, leipää, hedelmää, pähkinää, katkera jälkivetokin Cascade-humaloinnin ansiosta. Ihan ok. Helsinki, Hilpeä Hauki, 31.7.2012.

Slottskällans Zeven

Eteläisen Jyväskylän Vihreä Haltijatar (Haltiatar?) jäi edelleen tuntemattomaksi baarisuuruudeksi, koska se oli maanantai-iltana kiinni. Takaisin Harryyn, alkuillasta turmeltuneessa kunnossa ollut Zeven nyt tarjoiltavissa. Ruotsalaisolut osoittautuu belgityyliseksi, lähinnä dubbelin kaltaiseksi. Maltainen, mausteinen, ehkä inkivääriä. yllättävän hyvin humalaakin. Olutta valmistaja luonnehtii vitsikkäästi black saisoniksi, mutta pihkahumalasta huolimatta ei vakuuttanut kokonaisuutena. Jyväskylä, Harry's, 30.7.2012. 

Stadin American Dark Ale, pulloversio

Hanaversiota (4,7% -> 4,5%) hieman kevyempi variaatio. Musta, kypsää hedelmää ja humalaa. Humalaa nyt aiemmin aistittua enemmän, lähes pihkaisesti, joten olut lähestyy Cascadian Dark Ale -tyyliä. Monimuotoisen maukas olut. Jyväskylä, Old Brick's Inn, 30.7.2012.

Vakka-Suomen Prykmestar Double IPA

Tupla-IPA on suomalaisessa oluttarjonnassa niin harvinainen tapaus, että Vakka-Suomen uutuuteen oli välittömästi tartuttava, kun se jyväskyläläisbaarin pullolistalta löytyi. Tumman ruskeaa ja sameaa, yrttisen vihanneksinen, tuoreesta sitruunaa ei tietoakaan. Katkeroa on, mutta kovin nautinnollista ei sekään. Tanskalainen alan mies Kissmeyer mukana valmistuksessa ja samat tanskalaiset virheet tuntuvat toistuvan tuloksessakin. Seitsemän (?) uusiseelantilaista humalaa, mutta luvattu greippi jää vaisuhkoksi. Vehnämallaskaan ei tarpeeksi pyöreytä makua, harmittava pettymys. Jyväskylä, Harry's, 30.7.2012. 

Stadin Savuruisstout

Uusi baari Jyväskylän kävelykadulla aivan Old Bricks Innin vieressä. Harry's -nimi tuo mieleen klassisen amerikkalaisbaarin Venetsiasta, mutta ilmeisesti nimi viittaa jyväskyläläiseen autourheilja Harri Rovanperään, joka on yksi paikan omistajista. Hieno tilava baari, leveä tiski kävelykadun suuntaisesti, keskieurooppalaista grand cafe -tyyliäkin sisustuksessa. Painajaismainen helle kaupungissa, mutta onneksi terassilla käy lievä tuulenvire. Stadilainen olut 5,9%,  kahvia, suklaata, kuohkeaa. Paahtoa reippaasti, tuorettakin. Nahkean kuiva jälkimaku, ei makeutta. Maitoista happamuutta suhteellisen paljon, mutta savu jää lähes rekisteröitymättä. Yksi panimon paremmista tuotoksista ilman muuta. Jyväskylä, Harry's, 30.7.2012. 

Keski-Suomen Ilmailumuseo

Tikkakosken lentokonemuseo on roikkunut vuosikausia vierailuohjelmassa toteutumatta. Nyt runnoin sen väkisellä Springsteen-reissun ohjelmaan, vaikka seurauksena Tampere putosikin tältä kesää vierailuohjelmasta pois. Rallikilpailun takia Jyväskylä onnistui vain ennen keikkaa ja keikan jälkeen Tampere ei onnistunut jonkin chili-yhtyeen takia. Erikoiskiihokkeena kohta Tikkakoskelta ilmeisesti Pensacolaan palaava restauroitu Brewster. Sensaatiomaisesti vienalaisesta järvestä muutama vuosi sitten ongittu Brewster olikin selvästi museon kiihdyttävin kohde. Yllättävän hyvässä kunnossa kaikin puolin, luulin jäännöksen olevan paljon heikommassa tilassa. Rumaa ja voimakasta hyönteistä muistuttava Brewster on taatusti ollut sotataivaalla unohtumaton elämys.  Entisöity Messerschmitt näytti sen rinnalla steriililtä lelulta. Mielenkiintoista nähtävää oli myös suomalaisten sota-aikana varaosista kokoamat Brewster- ja Messerschmitt -variaatiokopiot. 70-luvun MiGeissä ja Drakeneissa hyytävää kylmän sodan henkeä. Erinomaisen kompakti ja hyvällä maulla koottu näyttely.