skip to main |
skip to sidebar
Pääsin osallistumaan tuomaristoon Sonnisaaren ensimmäisessä kotiolutkilpailussa. Panimolla oli juuri saatu uudet isommat käymistankit toimintavalmiuteen. Siirsimme kotioluet kisapaikalle. Niitä oli 61 kappaletta, paljon odotuksia enemmän. Tuomareita oli kuusi, ruokapuolelta tunnettu Janne Pekkala, Sonnisaaren pääosakkaat Timo Kanniainen ja Harri Vaarala, yhtiönsä kautta omistajiin lukeutuva Esa Hiltunen sekä pienosakkaat Jani Simonen ja minä. Kun tarkoitus oli hoitaa homma yhdellä sessiolla, jouduimme jakautumaan parityöskentelyyn. 20 olutta jokaiselle parille, joista 3-4 valittaisiin finaalikierrokselle.
Kyseessä ei ollut varsinainen sokkomaistelu, mutta itse en ollut perehtynyt etukäteen ollenkaan lähettäjien kommentteihin tai resepteihin. Pullojen kyljissä oli vaihteleva määrä informaatiota ja niitä tuli maistellessa silmäiltyä. Joissakin pulloissa ei ollut juuri mitään tietoa, joissakin todella upeita etikettejä. Pakkaus ei tietenkään vaikuttanut oluen arviointiin. Timo ja Harri tiesivät tietysti oluista etukäteen enemmän. He olivat numeroineet kilpailijat karkeasti oluttyylien mukaiseen järjestykseen. Jokainen pari otti siis joka kolmannen pullon testaukseen, näin kaikille tuli näytteitä lähes kaikista tyylisuunnista. Eniten oluita oli portteri/stout- ja APA/IPA -suunnilta.
Olen maistellut kotioluita varsin paljon ja tiesin siis suunnilleen mitä odottaa. Olen kuitenkin pisteyttänyt oluita hyvin vähän ja tämä oli melkoisen uusi kokemus. Pisteitä annettiin ulkonäöstä (1-5), tuoksusta (1-10), mausta (1-10), suutuntumasta (1-5) ja yleisfiiliksestä (1-20). Joillekin oluille sain samat pisteet neljästä ensimmäisestä kriteeristä, vaikka selvästi oluissa oli eroja miellyttävyydessä. Tällaiset tilanteet erottelin yleisvaikutelmapisteillä. Olin melko säästeliäs pisteissä, paras olut sai 35 pistettä, maksimi siis 50. Toimin Janin kanssa parina ja keskustelimme oluista samalla. Tämä väistämättä vaikuttaa näkemyksiin.
Taso oli siis kutakuinkin sellainen kuin odotin. Muutama virheellinen yksilö löytyi, joitakin ei saanut siirrettyä pullosta lasiin, joten ne jäivät arvioimatta. Muutama selvästi makuvirheellinenkin löytyi, odotetusti esim. lagerin valmistus kotioloissa on haastavaa. Muutamia mielenkiintoisia tapauksia löytyi, jotka eivät kuitenkaan finaalikierrokselle päätyneet. Eräässä india pale lagerissa oli todella hätkähdyttävän hieno hedelmäaromi, mutta ei ollenkaan katkeroa, joten pisteet laski sen takia. Soureja oli vain kaksi, molemmat samalta valmistajalta. Nekään eivät tarpeeksi pisteitä saaneet, mutta kaikki tuomarit kokeilivat myös niitä rohkaisten persoonallisempaa tyylivalintaa. IPOjen taso oli odotettua vaisumpi, finaaliin pääsi vain yksi ja sekin niukin naukin. Katkeruuden keveys oli suurin puute niissä, joita itse kokeilin. Belgialeissa oli parempaa jälkeä, finaalissa kolme. Kolme vahvaa stoutiakin, sehän oli odotettavissa. Mukana myös amber ale, kölsch ja american wheat, joten huipulla oli mukavasti tyylikirjoakin. Mielenkiintoista oli se, että finaaliin pääsi kaksi henkilöä kahdella eri oluella ja valinnat tehtiin eri pareissa. Laadulla on siis tekijänsä.
Kärki oli tasaista, mutta kyllä voittaja löytyi. Sonnisaari tiedottaa lähiaikoina asiaankuuluvin seremonioin. Henkilökohtaisesti harmittaa, että kaikkia oluita ei ehtinyt maistamaan. Käsittääkseni Sonnisaari on aikeissa järjestää vastaavaa jatkossakin, mutta ehkä erilaisella formaatilla. Ehkä haettuja tyylisuuntia täsmennetään, ehkä vain nopeimmat ilmoittautujat pääsevät mukaan.
Oak Barrel remontissa Vantaan kentällä, pieni kioski jäljellä. Kakkosterminaalissa siistimpi uusi baari & panimo, tosin jälkimmäisestä ei havaintoa. Maku ESB harmittavasti päässyt loppumaan. Baarimestari ei puhunut suomea. Epähuomiossa tilasin Brooklynin nimellä baarin nimikko-oluen 60° Ryen ja sellaista luulin saaneenikin. Ottamaani kuvaa tarkastelemalla huomaan nyt, että 60° Rye on kuitenkin merkitty Tampereella valmistetuksi, ehkä Plevnalla. Luulin siis juovani Brooklynin ruisolutta, mutta se todennäköisesti olikin Brooklynin Winter Ale. Kauniin mahonkinen väri, karamellista maltaisuutta, varsin täyteläinen ruisolut. Katkeruus Brooklynin perinteiden mukaan varsin kevyttä. Harmittava sekaannus, täytyy käydä vielä tarkistamassa asia toisella kertaa. Vantaa, 60°Bar & Brewery, 6.2.2016.
Monenlaista olutta olen vuosien varrella porilaiselta Beer Hunter'silta maistanut, mutta Äkäpukki-niminen imperial stout jäi kokeilematta. Nyt sitten panimo tarjoaa pelkällä Mufloni-brändillä imperial stoutia, 10%. Beigeä vaahtoa ja musta runko. Kahvisen suklainen tuoksu, alkuillan uuteoluet ovat nyt onneksi jo takana. Maku on puhtaan paahteinen, kypsää luumua aavistus, hyvin kuivaa kuitenkin. Lievää marjaista happamuutta, kahvi ei korostu, ei oikein suklaakaan. Intensiivisen täyteläinen, hyvin miellyttävä maku. Takaosassa on katkeruutta, mutta ei mitään Cascadian-tasoa. Alkoholista ei mitään tietoa. No-nonsense imppi, tällaista oikeastaan odotinkin ja sellainen tuote on. Mitään kovin persoonallista piirrettä tai tvistiä tästä ei löydy, pelkästään hallittu suoritus klassisessa mielessä. Mutta illan edellisiin verrattuna hekumallista nektaria. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Nostetaan panoksia lakritsaoluen jälkeen. Kuopiolainen porter on maustettu salmiakkiuutteella. Samanlainen kielioppivirhe tämänkin oluen nimessä, mutta ehkä yritän vähitellen unohtaa ne. 6,7%, kuohkeaa nopeasti katoavaa vaahtoa ja käytännössä sysimusta väri paksusti lasiin juoksevassa oluessa. Tuoksu on suolaisempi kuin laitilalaisessa. Maku on yrttisen vihanneksinen, en aivan ensimmäiseksi tätä salmiakiksi kuvaisi. Lakritsiolut oli karamellisen juotava makeudessaan, tämä on hyvin epämiellyttävä jonkinlaisessa yskänlääkemäisessä puistattavuudessaan. Salmiakkia on ilmeisesti aivan liian vähän, mutta se on onnistunut sotkemaan maltaan maun johonkin lantrattuun yrttiliköörifiilikseen. Puoli litraa on melkoinen annos tätä, mutta bloggaajan harrastusylpeys ei anna periksi, irvistellen lasi tyhjäksi. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.
Suurimman pienpanimon Laitilan panos talven kampanjaan on etiketin mukaan maustettu "aidolla" Kouvolan lakritsilla. Ilmeisesti kyseessä on jokin kuuluisa perinneruoka, johon en ole ennen törmännyt. Ainesosaluettelossa lukee "lakritsiuute". 5,4%, punertavan ruskea, laihahkoa vaahtoa. Tuoksussa lakritsaa on laimeasti, maussa selvemmin. Itse todellakin käytän lakritsa-termiä, vaikka lakritsi näyttää olevan virallisempi muoto. En erityisemmin tykkää lakritsasta, tässä se tuntuu suolaiseltakin, mutta ei kuitenkaan salmiakilta. Mallas on mukana, mutta vetäytyy koko ajan taaemmas. Olueksi tämä on surkea, Wirvoitusjuomatehdas voisi tätä myydä limonadiosastolla kenenkään huomaamatta. Mainitaan nyt vielä lopuksi juoman nimen törkeä kielioppivirhe. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Jyväskylästä rye wine, 10,5%, 95 IBU. Rukiin osuutta ei tarkenneta, mutta eiköhän vahvan oluen tyylisuunnaksi kelvanne silti barley wine. IBU-lukema nostattaa odotuksia tumman kuraveden näköiseen olueen. Hedelmää tuoksusta nousee, luumua, ehkä rusinaakin. Pehmeän hedelmäinen lähtö, lievästi makeutta, alkoholin lämmittävää poltetta, perätilaan ei oikein potkua jää. Varsin yksiulotteinen, lisää tvistejä olisin odottanut. Täyteläisyyttä tässä ehkä eniten kaipaa, ruis ei tuo tarpeeksi tuntumaa. Imperial stoutiin verrattuna tämä hedelmäisempi vaalea vahva tyyli on huomattavasti haastavampi. Tupla-IPAkin ehkä saadaan toimimaan sadistisella humaloinnilla, tässä humalat ovat häipyneet tyystin statisteiksi. Periaatteessa ok, mutta ei lähelläkään Hiisin parhaita saavutuksia. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Lammin Sahti on tehnyt jo useita lintunimisiä oluita, joiden tyylisuuntaa on ollut vaikea hahmottaa, jotenkin sahtimaisia ne ovat olleet. Ehkä mielikuvat painaa. Samaan yritysryppääseen kuuluu Bryggeri Helsinki ja voisikin olettaa, että nämä pullo-oluet on valmistettu Helsingissä. Valmistajan sijainniksi on merkitty Hämeenlinna, mutta sehän ei panopaikkaa vielä tarkasti ottaen kerro. Ruisrääkässä on tietysti ruista, 7%, hyvin tumma olut, lähes musta. Tuoksussa taikinaa, leipää ja hennosti kurkkupastillia. Hiilihapot alhaalla tässäkin oluessa, perusmaltaisuutta, kevyesti mausteita. Kohtuullisen täyteläinen runko, alkoholia ei tunnu. Ei oikein hedelmää, saattaa olla pohjahiivaa. Ei kyllä bockin metallisuuttakaan ja jälkimaku on laimean makea, katkerohumalaa ei ole tähän tuhlattu. Lämmetessä muuttuu lähes niljakkaan makeaksi. Lammin oluet ovat jääneet minulle kertakokeiluiksi ja niin taitaa käydä nytkin. Omat olutihanteeni ovat eri suunnalla. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Ehdin jo valitella, ettei Alkon pienpanimokampanjassa ole varsinaista IPAa, mutta unohdin tämän helsinkiläisen mustalaispanijan ensirakkauden. Alaotsikkona yksiselitteisesti india pale ale, keittopaikkana Õllenaut Viron Sauessa, Sakun ja Keilan puolivälissä. Tummanruskeasta väristä tulee kypsemmät hedelmät mieleen ja sitä ns. trooppista hedelmää tuoksussa onkin. Kiiviä ja mangoa. Maku on hyvin matalahiilihappoinen, pehmeää hedelmää, hartsia ehkä myös. Mallasrunko voisi olla tukevampi, 6,1% ei oikein riitä IPAn kannatteluun. Eniten tökkii jälkimaku, katkeruutta on liian hailakasti. Ei tässä mitään isompaa ongelmaa ole, mutta IPAa on niin paljon tarjolla, että kyllähän uusi yrittäjä jää helposti jalkoihin. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.
Tämä Amagerin ja brasilialaispanimon kollaboraatio tuli hankalasti hanaan imperial stoutin juomisen aikana, mutta en pystynyt vastustamaan tarvetta kokeilla vielä tätäkin. Vain 5,5% ja vieläpä cream ale. Samea ulkonäkö, hyvin sitruksinen lähtö, muitakin hedelmiä mukana. Mitään pehmeää nitrotyyliä ei kyllä ole havaittavissa ollenkaan, vaikka cream sinne päin voisi viitatakin. Kirpeää pihkaa sitäkin enemmän ja sehän on ok kaikin puolin. Katkeroakin mukavasti, näppärää kamaa. Ølhus København, 3.2.2016.
Kävelin Kalevankatua Angleterresta Köbikseen, tuulikaapista havainnoin paikan olevan täynnä kovaäänisiä vihreähaalarisia hahmoja, jotka mahdollisesti hidastaisivat tilaustoimenpidettä. Peruutin kadun toiselle puolelle Villiin Wäinöön, sisäpuolen portailta silmäilin liitutaulua, ei mitään mielenkiintoista. Palasin toiselle puolelle katua, jonne vihreähaalariset sopivasti purkautuivatkin ulos. Hanalistalta löytyi tanskalainen hunajalla maustettu imperial stout, 10%. Hyvin vaniljainen makeahko suklaakahvistout. Jenkkihumalia käytetty ja ne jopa puskee vahvan mönjän päälle nielaisuvaiheessa kiskaisemaan jälkimakua mukavan katkeraan suuntaan. Kovin uutta ja ihmeellistä on vaikea vahvaan stoutiin saada, mutta hyvin tässä ainekset toimii. Ølhus København, 3.2.2016.
Raamatullisista neljästä hevosmiehestä nimeen vaikutteita kerännyt IPA Nottinghamista, 5,2%. Hyvin samea ja maussa happamaa kirpeyttä. West Coast IPA tämä ei todellakaan ole. Ehkä brettaakin heitetty sekaan, ehkä ei. Sitruksisuus on vahvaa, mutta myös hiilihappoja liikaa. Katkeruus keskiketterää, hedelmät korostuvat liikaa maltaan kustannuksella. Ei ehkä aivan terävimmässä kunnossakaan. En siis oikein innostunut. Angleterre, 3.2.2016.
Oululaista olutta Kampissa (olen pienosakkaana mukana yrityksessä), amber ale, 6,6%. Lähes kirkas, tummanpunertava väri, karamellinen tuoksu kylmässä oluessa. Maltaisen hedelmäinen, voimakkaasti humalainen. Aika tasapainoinen, mutta silti maukas olut. Ehkä tyylisuunta american brown mieluummin kuin amber, mutta tyylikäs olut kuitenkin. Nimeä tarkemmin kommentoimatta se viitannee kauran käyttöön. Vaikea eritellä miten se maussa nyt tuntuisi. Ehkä loppujen lopuksi liian makea tämä on omaan makuuni. William K Tennispalatsi, 3.2.2016.
Maailmalla edelleen riehuva IPA-kuume ei impivaaralaisia pienpanimoita hetkauta. Tämänkertaisessa Alkon pienpanimokampanjassa ei ole yhtään IPAa. Saimaan ruisolutta ja tätä Pyynikin riisijuomaa en IPAksi luokittele. Peräti 8,2%, varsin sameaa, kevyesti vaahtoa. Tuoksussa trooppista hedelmää, hieman ananakseen vivahtaen. Maku on mausteisemman hedelmäinen, mukava juotavuus, mutta maku on ohkaisen puoleinen. Alkoholi hieman heilahtaa mukaan. Lievästi yrttistä mausteisuutta, mutta kyllä kokonaisuus hedelmäisenä pysyy. Jälkimaku on mukavan katkera, varsin pitkäkestoisesti. Hieman ennakkoluulojani joudun vetämään takaisin, kyllä tälle melkein IPAn arvon suo, selvästi parhaita juomistani Pyynikin oluista. Riisihän ei paljoa uutta pitäisi tuoda, ehkä se leikkaa runkoa ohuemmaksi, mikä ei näin vahvassa oluessa tunnu oikein järkevältä. Join viime kesänä Pyynikillä pantua Skyhigh Sunrice IPAa, jota voinee pitää saman reseptin oluena kuin tätä. Se maistui selvästi huonommalta kuin tämä uusi versio. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Alkon tämänvuotisesta pienpanimolanseerauksesta valitsin ensimmäiseksi harvoin saataville asettuvan kyläpanimon Kemiön suunnalta. Viime talvena kokeilemani Teijo IPA oli lupaava. Pirske on belgiale, 6,9%. Heikosti vaahtoa, hyvin samea kinuskin värinen olut. Tuoksussa hedelmää raikkaasti ja belgihiivan esterisyyttä. Maku on hyvin hiilihappoinen, hieman pippurinen, belgihiivainen, hedelmäpastillinen. Varsin kuiva runko, kepeänä belgiblondina tämä toimii kohtuudella. Jälkimaku on varsin lyhyt, tässä ei ole lähdetty jenkkihumalilla sotkemaan perinteisiä belgikuvioita. Se on ihan ok, tämä maistuu mukavasti sarjassaan. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Alkon neuvokas ostajaeskadroona on epäinhimillisiä ponnistuksia säästämättä saanut louhittua tällaisen timantin Ruotsin valtavasta IPA-kallioperästä. Valmistettu luotettavan kliinisesti Kopparbergin tehtailla, tätä eivät ole päässeet karvaiset indiepanijat töhrimään epäpuhtauksillaan. Etiketissä pienellä painettu Zeunertsin web-osoite viittaisi panopaikan olevan Sollefteå Ångermanlandissa, jossa muinoin tehtiin ihan ryhdikkäitäkin oluita. Rehvakkaasti alaotsikkona Craft Beer, 5,5%. Kauniin näköinen kirkas olut. Tuoksu on melko neutraali ja maussa on hikistä pahvimallasta, aivan kuin massatuotetuissa raaka-aineköyhissä lagereissa. Esanssimaista hedelmää jonkin verran makeuttamassa runkoa. Maku pysähtyy kokonaan nielaisussa, jälkimaku ei tässä jää turhaan häiritsemään suoraviivaista nesteytystä. Näin se vain saatiin IPA-huijauksella tämäkin juoma myytyä hölmölle helsinkiläishörhölle. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Tällä erää viimeinen näyte Rabbit Streetin kotioluista. Mustan imperial stoutin kuorrutuksena beigeä vaahtoa. Satuin juuri katsomaan dokumentin karibialaisista WW2-veteraaneista, joten helppo aistia karibialaista rommia tuoksusta, maitoa ja anistakin. Paksu viskositeetti, maussa paahtokahvia, vaniljaista makeutta ja jotain mausteista yrttiä, ei nyt maussa anista kuitenkaan. Hienon matala hiilihappotaso, pehmeää muutenkin. Jälkimaku on kuivempi kuin suutuntuma, mutta ei kovin pitkä. Reseptissä savumaltaita, ruokosokeria, 9,5%, 65 IBU, Chinook, Columbus, Warrior. Savua en erota, ehkä se nivoutuu yrttimielikuvaan. Alkoholi peittyy mahtavasti, mutta toisaalta humalatkaan eivät pääse juhlimaan näin vahvassa keitossa. Hyvin puhdaspiirteinen ja tyylikäs olut kaikin puolin. Diletanttina olen pitänyt imperial stoutia ns. helppona tyylinä valmistusmielessä, mutta tuskinpa se ihan pystymetsästä näin näppärästi onnistuisi. Olut on nyt noin kolme kuukautta vanhaa, se luultavasti kehittyisi vielä monimuotoisemmaksi aikaa myöten.
Vantaalta uutuusolut lähimaitokaupassani. Olut on tainnut olla valmistuksessa aiemmin Suomenlinnan alkuperäisessäkin panimossa, mutta sitä en ehtinyt maistaa. Vehnää mukana, 4,6%, lähes kirkas kultainen väri, hillitysti vaahtoa. Yllättävän sitruksinen tämän panimon olueksi, oletettavasti jenkkihumalia, muistuttaa brittiläistä golden alea. Rungossa on huokoisuutta, miksei hieman ohuuttakin, mutta jälkimaussa tulee toinen yllätys, selvää katkeruutta. Hiilihapot röyhtäyttävät liikaa, niitä olisi voinut tuunata alemmaksi. Tasapainoisena tätä voi pitää, oikeastaan erittäin siisti suoritus. Nimi ei varmaankaan viittaa Louis Sparreen vaan Suomenlinnan alueella sijaitsevaan linnakkeeseen. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.
