Iso bändi, koskettimet, basso, trumpetti, saksofoni ja rummuissa peräti Stevie Ray Vaughanin Double Troublen Chris Layton, jonka näin viimeksi livenä Oulun Kuusisaaressa 1988. Ei siis todellakaan mikään tusinabändi. Kaksi kitaristia, jotka molemmat lauloivat. Itse asiassa meni jonkin aikaa ennen kuin älysin kumpi on se päähahmo. Noah Hunt lauloi ensimmäisen biisin ja taisi olla äänessä jatkossakin ainakin puolessa kappaleista. Kitarasankarin identiteetti toki kävi ilmi nopeasti. Tyylisuuntana siis kitravetoinen bluesrock ja Mika Laitinen vertasi Stevie Ray Vaughaniin, siihen toki viittasi bändin rumpalikin. Pääosin tietysti tuntemattomia omia biisejä 100 minuutin keikalla. Olin huippupaikalla, jopa kakkosrivillä, hieman oikealla reunalla. Ei täyttä salia eikä erityisempää hurmosta syntynyt, mutta hyvä fiilis. Biisit rullasivat hyvin, mutta mitään välittömästi tarttuvia mestariteoksia en tunnistanut. Muutama tutumpi koveri, Elmore Jamesin Talk To Me Baby ja Slim Harpon King Bee. Viimeisenä encorena sitten eeppisenä tulkintana Hendrixin Voodoo Child (Slight Return), joka viimeistään vakuutti Shepherdin virtuositeetin tasosta. Oikein mainio keikka, tykkäsin kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti