skip to main |
skip to sidebar
Põrguun tullut edellisen käynnin jälkeen reippaasti lisää hanakamaa, 15 kpl. Mutta ei kovin kiinnostavaa tavaraa (= IPA, stout). Saunaoluen tyyliksi on merkitty birch ale, 4,7%. Koivueilissä makea tuoksu, jotain hunajaista makeankirpeää, väistämättä samaa kuin Vakka-Suomen taannoisessa Suvi-oluessa. Kosteaa viimaa nollakelissä puskevassa Tallinnassa tämä ei nyt oikein sopinut tilanteeseen. Mausteisuuden takana on aika tyhjää. Tallinna, Põrgu, 5.3.2016.
En saanut Drinkin hanalätkästä muuta selvää kuin Pekko-sanan, mutta tilasin silti. Olut osoittautui latvialaiseksi IPAksi, single-humalana suomalaisniminen jenkki-Pekko. Panimo näkyy tehneen kokonaisen sarjan erilaisia sinkkuhumala-IPOja muuten samalla nimellä. 6,3%, 60 IBU. Varsin sameaa, kermaista tuoksua, aika pisteliäs marjainen karvas suutuntuma. Liikaa hiilihappoa, jotain mausteista savuisuutta vienosti. En ole Pekkoon saanut vielä kunnon otetta, mutta epäilen ettei tämä aivan onnistunein suoritus ko. humalalla ole. Ehkä jopa tuoksun uhkaama diasetyylikin lämmetessä ponnahtelee esiin perilatvialaiseen tapaan. Tallinna, Drink, 5.3.2016.
Merellä tuli sen verran nälkä, etten jaksanut Kochi Aitia kauemmaksi edetä syömään. Nyt vasta tajusin, että panimoravintolan nimessä on taivutettu saksalaista Koch-nimeä. Olen luullut nimeä jotenkin japanilaiseksi ja laiskasti ihmetellyt taustoja. Tummassa bockissa 6%, punaruskeaa. Maltaista, vähän hiilihappoa, pehmeää, mutta ei kovin miellyttävää. Jälkimaku puuttuu ja jotain epämääräistä talkkunaisuutta mukana. Kokonaisuus varsin ikävä. Tämän paikan oluet täytynee jatkossa ohittaa päättäväisesti. Tallinna, Kochi Ait, 5.3.2016.
Lehellä on naurettavan kevyt (2,7%) Väike India, jota se kutsuu IPAksi. Nyt panimo on tehnyt Suur Indian, jossa on oikean IPAn mittasuhteet. Ainakin siis alkoholipitoisuus 7%. Sameaa meripihkan ulkonäkö. Tuoksussa pihkaa, maussa neulasia ja greippiä, hyvä takapotkukin. Säilyvyyttä elokuulle, mutta lievää tunkkaisuutta. On myös hieman makea, ei aivan täysosuma. Tallink Star, Sunset Bar, 5.3.2016.
Laivayhtiö tarjosi kuljetuksen Tallinnaan kuudella eurolla, joten miksi ei. Missaan kevään Tallinn Craft Beer Festivalin, joten mukava säilyttää näin tuntuma etelärannan ihmekaupunkiin. Laivan baarista löytyi hieman yllättäen pullossa Viron indie-kamaa. Põhjalan ruisolut on hanasta tuttu, maistui nyt pullosta ehkä humalaisemmalta. Tumman ruskeaa, maltaista ja makeahkoa. Katkeruutta löytyy mukavasti nielaisun jälkeen. Tallink Star, Sunset Bar, 5.3.2016.
Ajattelin viettää perjantai-illan turvallisesti Sörnäisten, Harjun ja Kallion kulmilla, siis lähinnä Piritorilla. Törmäsin kuitenkin Janne Keskisarjaan, joka vahvasti suositteli Hiisillä tehtyä sahtia, tarjolla Kaislassa. Mikäpä siinä, HSL tarjosi tähän näppärän kulkuvälineen ja hyppäsin metroon kohti Kaisaniemeä. Kaislassa tietysti kova tungos tähän viikonaikaan, mutta sain tilattua joustavasti ja pääsin istumaankin. 8%, makea banaaninen tuoksu. Hieman savuinen maku, mutta hyvin sahtimainen makea fiilis, banaania on maussakin. Hyvin puhdas sahti, mutta kun en niistä tykkää, niin ei iskenyt nytkään. Ei kaikkein makeimpia, mutta jään edelleen odottamaan kaupallisia humaloituja sahteja, sillä kotiolutkokemusten mukaan sieltä löytyy moderni kilpailukykyinen sahtihybridi. Tämä perinteinen tyyli ei kertakaikkiaan kanna vuonna 2016. Perinteisyyttäkin on viime aikoina kyseenalaistettu, onkohan nykyiset kaupallisella leivinhiivalla tehdyt sahdit sittenkään kovin oikeaoppisia perinteiden kannalta. Kaisla, 4.3.2016.
Tarkoitus oli vetäistä vielä American Saison, mutta se ehdittiin kiskoa kuiviin nenän alta. Lohdutuksena tuliterää argentiinalais-goldenia, 4,4 %, ilmeisesti argentiinalaisella Centennialilla aromihumaloitu kevyt pläjäys. Aika huikea persikkainen tuoksu, ehkä jotain muutakin, ylikypsää kiiviä? Trooppista, pehmeää ja kypsää joka tapauksessa, makeahkoakin. Maku on hieman kuivempi, pehmeää hedelmää edelleen, jotain mausteisuutta. Jälkimaku on kuivahko, mutta ei kovin katkera. Jotain epämääräisempääkin makuun kerääntyy lämmetessä, vaikea täsmentää, mutta ei täysin miellyttävää. Stadin kokeilunhalu nimenomaan humalalajikkeilla ilman teennäisiä gimmickejä on kyllä kaikin puolin suositeltava asenne. Stadin Panimobaari, 4.3.2016.
Missasin Stadin saison-teeman pahasti matkaillessani muualla, mutta lopulta päästyäni Suvilahteen pari tuotetta vielä tarjolla. 6,5%, tiukkaa esteriä belgihiivaisesti, hedelmää, hivenen happamuuttakin. Ei suurta jälkipoltetta, mutta kyllä tässäkin katkeruutta on. Tyylikästä kamaa kaikin puolin. Stadin Panimobaari, 4.3.2016.
Muistaakseni olen nähnyt tämän wisconsinilaisen IPAn jossain baarissa hanatuotteenakin, mutta en jostain syystä ehtinyt tilata. Nyt sitten tarttui Alkosta yllättäen mukaan näin kiintoisa tuote. 7,5%, 95 IBU, eli skaalan yläpäähän tähdätään. Varsin ruskeaa IPAa, tiukka runsas vaahto, pihkainen tuoksu. Maussa trooppista hedelmää pehmeästi, mutta samalla kirpeämpi karviaismarjan pisteliäisyys, on siinä sitrustakin. Hieman hartsia rungossa ja tanakka katkeruus täydentää oluen kokonaiseksi rakentamalla myös takaosan, tämä IPA ei jää pelkäksi kulissiksi. Ei tässä mitään pehmeän voimakasta alakoukkua palleaan kuitenkaan ole, karkeaksi on olut kääntynyt pitkällä matkallaan. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.
Taas ruotsalaisen Flying Breweryn näytepullo testauksessa juoksulenkin palautusoluena. Rakettipolttoaine on ehkä hieman mahtipontinen nimi, mutta on vahvuutta sentään 6,8%. Tämä on selvästi sameampi kuin Flyingin lagerit. Tuoksu on makean hedelmäinen. Maussa on enemmän karamellipastillia, kermaista toffeeta, ei sentään diasetyyliin asti. Cascaden ohella Perleä ja kölsch-hiivaa, joten millään westcoast-meiningillä ei mennä. Katkeruus onkin lähinnä viitteellistä. Raikkautta oluessa kyllä on, mutta makeus häiritsee. Tämä taitaakin olla viimeinen arvio tällä erää Flyingin oluista, jos Aviatorin uudelleenmaistelu ei erityisemmin eroa viimekesäisestä. Flyingin maahantuoja lähetti myös pari radleria, mutta niistä en tunne olevani pätevä kirjoittamaan. Ehkä en saa niitä juotuakaan, katsotaan nyt. Flyingin oluet ovat puhtaita mutkattomia käyttöjuomia, paatunut blogistisetä ei oikein jaksa innostua.
Kallion läntinen baarikierros käynnistyi Pirkanmaan APAlla ja sellaiseen se päättyikin tuikitutussa Helsinginkadun anniskelubaarissa. Koskipanimon jenkkialessa 6,0%, hedelmäistä ja kuivaa. Tasapainoa, kuohkeutta ja tuoretta tavaraa. Kevyttä katkeroakin, mutta aika hillitty kokonaisuus on. Hallittu suoritus, mutta mainstreamissahan tässä uidaan kaikin tavoin. Kuikka, 2.3.2016.
Kallion läntinen baarikierros pysähtyi yllättäen itselleni täysin oudon Toveri-baarin kohdalle, kun ikkunan läpi käytännössä haistoin mielenkiintoisen oluen. Hanalätkä näytti mielenkiintoiselta, tekstistä ei saanut mitään selvää, mutta sisäänmenokynnys ylittyi. Olut osoittautui puolalaiseksi, saman wroclawilaisen panimon tuotantoa, jota äskettäin kiskoin Krakovassa. Anabelle ei siellä tullut vastaan, belgi-IPA, peräti 8,5%. Kova vaahto, yllättävän lämmintä, pihkaa reilusti. Ei kovin pehmeää, mutta katkeruutta on reippaasti. Tyypillinen puolalainen moderni craft-olut, yritys on kovaa, ainekset ovat kohdallaan, mutta viimeinen silaus vielä puuttuu.
Baari oli moderni, pehmeästi sisustettu, lähes täynnä, hyvin erilainen kuin Sirdie. Edustaa Kallion uudempaa suuntausta niin sanotusti. Pubivisa starttasi, osallistuimme työkaverin kanssa avauskierrokselle hyvällä menestyksellä, mutta aikataulu ei sallinut jatkoa. Satuin esimerkiksi keksimään kenen fiktiivisen henkilön kuolinilmoitus julkaistiin New York Timesin etusivulla 6.8.1975. Toveri, 2.3.2016.
Tässä vaiheessa läntisen Kallion kierroksella Sirdie olisi jo ollut auki, mutta kiinteän ravinnon tarve esti vielä pääkohteeseen siirtymisen. Kolmannen linjan Lemon Grassista löytyi suuret annokset mukavaa thai-kamaa, olutta ei tosin ravintolassa tarjolla, hieman yllättäen. Sitten saavuimme Sirdieen. Olin kuullut tästä särmikkäästä pubista aiemminkin ennen tämänpäiväistä lehtijuttua, mutta en ollut rohjennut lähestyä. Vuodenvaihteessa luin lehdestä baarin edesmenneestä bulgarialaisesta avainhenkilöstä. Oli siis korkea aika tsekata paikka.
Yllättävän valoisa neliömäinen kompakti tila, kalusto samanlaista kuin Ristijärven matkahuollon baarissa 70-luvulla. Pöydät täynnä ihmisiä, pieni nurkkatiski, Karjalaa löytyi hanasta. Hieman ehdin hätääntyä maksuvälineistä, mutta muovikortti hyväksyttiin. Katossa kärrynpyöriä, pehmeän ruskea perussävy kaikissa pinnoissa. Tilaa löytyi satunnaisillekin vierailijoille pöydästä. Hyvin kaurismäkeläinen fiilis, täällähän ilmeisesti kuvattiin Calamari Unionia ja Arvottomien Hagströmin hautaustoimisto taisi sijaita vastapäätä. Suurin hämmästyksen kohde ehkä nykykatsannossa cd-levyjen ohella vinyylisinglejä soittava jukebox, josta kuuluikin vierailun aikana tauotta vanhaa perinteistä tanssimusiikkia. Tänne olisi hauska tuoda ulkomaisia vieraita.
Brewsterista kortteli Hämeentielle päin, ennestään tuttu laatubaari Sivukirjasto. Tämä on aiemmin käydessäni ollut hankalan täynnä, mutta nyt löytyi kohtuullisesti tilaa. Olutvalikoima tuntuu parantuneen entisestäänkin, valitsin epämääräistä ruis-IPAa skottipoikien menestyspanimosta. Nimenä siis pigmenttihäiriöinen kymmenlonkeroinen mustekalasalamurhaaja. Ymmärrän kyllä, oluiden nimien keksiminen on todellakin haastavaa puuhaa, olen todennut sen itsekin jonkinlaisissa avustajarooleissa viime aikoina. Tämä nimi on ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Peräti 7,4%, maltaista leipää, hedelmää viehkosti, yllättävän ohut runko. Katkeruutta kyllä on, mutta pieneksi pettymykseksi kokonaisuus jää. Hyvä tunnelma baarissa, täällä pitäisi selvästi käydä useammin. Sivukirjasto, 2.3.2016.
Helsingin Sanomissa oli tänään juttua 50 vuotta täyttävästä Kallion Pub Sirdiesta. Työkaverin kanssa päätimme tsekata baarin, mutta järkytys lukitulla ovella oli melkoinen. Baari aukeaa vasta klo 18. Tähänkö on tultu Kallion gentrifikaatioprosessissa, Oulussa tämän tyylin paikat (Sarkka) aukeavat poikkeuksetta joka päivä klo 9. Eihän siinä mikään auttanut, häivyimme häntä koipien välissä muualle.
Kallion kirkkoa sivuten eteen sattui uudehko Brewster-baari, josta olin jotain kuullut. Aiemmin tässä sijainnissa oli Prankkari-niminen soittoruokala, jossa kävin kerran syömässä. En käynyt toista kertaa. Siisti perusbaari nykyisessä olomuodossa, hanassa ei mainittavaa, mutta pulloissa kotimaista craft-kamaa tamperelaispainotteisesti. Toijala/Kylmäkoski/Akaa, mitä ne nyt on, joka tapauksessa käytännössä Tamperetta, sieltä APAa, 5,3%, 40 IBU. Aika ohut hedelmäinen veto, hiilihappoa reippaasti, katkeroa vähemmän reippaasti. Tämä ei erityisemmin innostanut, mutta saimme läntisen Kallion baarikierroksen käyntiin. Brewster, 2.3.2016.
Toinen Flying-näyte on vahvempi lager, 5,6%. Väri hieman tummempi, utuisuutta vähemmän. Tuoksu makeampi, maku myös, maltaisuus ei riittävän täyteläistä, makeus hallitsee. Katkeruutta ei tässäkään. Tällaisiahan saksalaisetkin märzenit nykyään tahtovat olla, ei tässä mitään ongelmaa tai virheitä ole. Mutta varsin tylsäähän tämä on keskellä pohjoismaista craft-olutbuumia. Ystäviä saattaa silti löytyä peruskaman suosijoiden suunnalta.
Jos ajattelee lentäjiä oluenpanijoina, niin ensimmäisenä tulee tietysti mieleen Nøgne Ø:n perustaja Kjetil Jikiun. Taalainmaalla toimii Flying-panimo, jonka taustalla on lentäjiä useammasta maasta. Lempääläisessä maahantuontiyksikössäkin näyttää olevan ilmailuihmisiä. Kokeilin viime kesänä panimon Aviator Alea Tampereella. Sain nyt maahantuojalta näytesetin panimon koko repertuaarista.
Lagerissa 4,7%, lievästi utuinen. Tuoksussa asianmukaisesti viljaa, maku on puhtaan maltainen, keskihiilihappoinen, kohtuullisen kuiva, mutta ei kuitenkaan katkera. Hallertau ja Tettnanger käytössä, mutta näköjään pils-puolelle asti ei ole haluttu humaloida. Täyteläisyyttä on jonkin verran, varmaankin täysmallasolut, mutta makua pitäisi olla reippaammin helles-tyylin valioiden tasolle päästäkseen. Täytyy sanoa, että juoksulenkin palautusoluena tämä jää hieman heppoiseksi.
