Steven Soderbergh: Logan Lucky

 Logan Lucky on jonkinlainen hillbilly-versio Steven Soderberghin 2000-luvulla uudelleenlämmittämästä Ocean's Eleven -leffasta, joka poiki jatko-osiakin. Elokuvassa mainitaankin termi Ocean's 7-Eleven.  Sijoittuu Appalakkien katveeseen West Virginiaan ja North Carolinaan, heistin kohteena on Charlotten NASCAR-rata. Mukavaa juurimusiikkia, johon suhtaudutaan ambivalenttisella asenteella ironisesti. Adam Driverin näyttelemällä yhdellä päähenkilöllä on Bob Seger -teepaita ja huippukohtauksessa alkaa soida CCR:n Fortunate Son. Huumori on suhteellisen hauskaa, mutta löysähköksi jännite jää, suvantokohtia on liikaa. Viittauksia sinne tänne löytyy Soderberghin tyyliin. Daniel Craig on hyvässä vedossa, samoin Driver, mutta keskeisimmän roolin itselle tuntematon Channing Tatum jää vaisuksi. Elviksen tyttärentytärtä Riley Keoughia en muista ennen nähneenikään. En tunnistanut country-legenda Dwight Yoakamia vankilanjohtajan roolissa. Dennis Quaidin ja Brendan Gleesonin pojat esittävät hölmöimpiä Syvä joki -karikatyyrejä. Elokuvan käsikirjoittaja Rebecca Blunt taitaa olla fiktiivinen hahmo, ehkä Soderberghin vaimon salanimi. Kohtuullisen viihdyttävää siis, mutta ei mikään lajityypin valio.

Dark Horse Bourbon Barrel Aged Scotty Karate

 En uskaltanut edellisen Salaman jälkeen kokeilla enempää Angelinan hanatuotteita. Pullolistalla oli paremmin säilyviä tuotteita. Valitsin tämän scotch alen, koska Dark Horseen on lämpimiä tunteita. Kolmantena koronavuotena road tripit Amerikan takamaille tuntuvat kaukaisilta unilta, mutta 2010 kävin Michiganin Marshallin pikkukylässä sunnuntailounaalla Dark Horsen panimobaarissa ja join yhden oluen. Scotch alessa 9,75 %, bourbon-tynnyreissä kypsytetty ja onpa pullossa Vintage 2016 -tarrakin. Punaruskea, ei vaahtoa. Makea maltainen tuoksu. Pehmeää, makeaa, vähän bourbonin vaniljaa. Lämmittävää, silti hyvä juotavuus. Pyöristynyt hyvin, mutta ehkä vivahteita jo hävinnytkin. Katkeroa ei ole, mutta sitä tuskin oli alun perinkään. Oikein miellyttävä session viimeinen olut ennen valomerkkiä klo 17.  Angelina, 18.1.2022. 

 

Salama La-La Land

 La-La Land on nykyään kai jo aika vanhahtava nimitys Los Angelesista. Ensi kerran törmäsin siihen 1980-luvulla Robert Campbellin romaanisarjassa. Espoon Salama on nyt käyttänyt termiä pale alessaan, 5,5 %. Mosaic, Centennial, Columbus, Citra, Loral ja Magnum. Aivan kirkasta kultaista olutta, ei siis mitään heiziä ole tavoiteltu. Lähes olemattomat aromit, kuiva maltainen maku, lievä katkeruus. Ei yhtään hedelmäisyyttä tuoksussa eikä maussa. Kun katsoo humalalistaa, niin yhtälö vaikuttaa epäilyttävältä. Tuskinpa Salama on annostellut humalia niin vähän, ettei niistä erity mitään hedelmäisyyttä. Todennäköisempi selitys on koronakurimuksessa vanhentumaan päässyt kegi. Se ei olisi ensimmäinen kerta tässä ravitsemusliikkeessä, joka pitää ilahduttavan laajaa olutvalikoimaa, mutta ei kiinnitä huomiota tavaran kiertonopeuteen. Myönnän, että tilanne ei ole helppo, mutta kyllä baari silti on vastuussa tuotteista, joista se perii rahaa asiakkailta. Angelina, 18.1.2022. 

Wolfgang Petersen: Das Boot

 Jo legendaarisessa maineessa oleva sukellusveneleffa ei aikoinaan itselleni erityisemmin kolahtanut, mutta myöhemmin olen muistellut sitä lämpimämmin. Nyt nähtävänä "ohjaajan leikkaus" -versio, reilusti yli kolme tuntia. Alkuperäinen on noin kaksi ja puoli tuntia. Hyvin jännite kantaa pitemmänkin keston. Hieman hämmästelin nyt sukellusveneen sisätilojen väljyyttä. Kun sittemmin on itse käynyt sukellusveneissä (Jari Komulainen, kiitos), niin ahtaampi ja klaustrofobisempi fiilis on tullut. Jännitystä luodaan aika vähäeleisesti, mutta tehokkaasti. Saksalaisen huumorin tunnettu taso on ehkä elokuvan heikoin puoli. Sänkyjen päiväpeite näytti olevan samaa sinivalkoruudullista mallia kuin Suomen armeijassa. Karl Dönitzin kuva veneen seinällä osuu kameraan säännöllisesti. Loppukohtaus on tinkimätön ryhdikäs ratkaisu.

Etko Grindhouse

 Herttoniemestä west coast double india pale ale, 8,0 %, peräti 100 IBU. Ruskea ja samea. Hyvin maltainen, ei hedelmäisyyttä whatsoever. Pihkaa on, muistuttaa  melkein bockia. Tunkkainen, paha pettymys. Taas esimerkki west coast IPAstag, jossa hedelmäisyys unohdettu tyystin. Katkeruutta kieltämättä on, mutta se ei nyt olutta pelasta. Juova, 15.1.2022.

Tuju Ankka Päivä

 Lappeenrannan sessio-NEIPAn nimi on selvästi väännös Joel Schumacherin leffasta Falling Down, jota esitettiin Suomessa nimellä Rankka päivä. 5,7 %, Citra, Idaho 7 ja Centennial. Läpitunkemattoman sameaa, kirpeää hedelmää. Enemmän trooppista lajia, mutta kuivahko kokonaisuus. Aika näppärää, kohtuullisen täyteläinen vahvuuden puutteesta huolimatta. Juova, 15.1.2022.

Pien Gone Boy Part II: The Story Has Just Begun

 Pien Brewpubin jäähyväisten positiivisempi puoli, panimotoiminta jatkunee toivottavasti jossain muualla. Ykkösosaa vahvempi, 8,0 %, Motueka, Citra ja Galaxy. Samea tämäkin, aprikoosi hallitsee, hyvin samanlainen kuin ykkösosa. Täyteläisempi,  ehkä vähän enemmän katkeroa. Nämä jäähyväisoluet eivät vaikuttaneet Pienin parhailta tuotoksilta, mutta hyvät muistikuvathan tuotannosta silti jäi. Pien, 15.1.2022.

Pien Gone Boy Part I: Farewell To Brewpub

 Pien Brewpub ajautui konkurssiin, mutta Shopissa tarjolla jäähyväisoluet. Ensimmäinen osa on NEIPA, 7,5 %, Mosaic, Simcoe, El Dorado, Azacca. Samea, trooppisia hedelmiä tuoksussa. Maussa todella makeaa hedelmäisyyttä, persikkaa, luumua, aprikoosia. Ei katkeroa, mutta puhdasta ja tuoretta. Suoraselkäiset jäähyväiset, harmittava tapaus. Pien, 15.1.2022. 

 

Rivington Never Known Fog Like It

 Keskisarjan Janne tarjosi maistiaisen brittitölkistään. New England Pale Ale, 5,2 %, Citra, Mosaic, Simcoe, Chinook. Samea, herukkaista tuoksua. Tuoretta persikkaa maussa, kiiviä myös. Ei katkeroa, mutta ihan ok. Pien, 15.1.2022.

FrauGruber Grünhopfen Pils

 Lähes kuukauden tauon jälkeen paluu baariin, samaten ensi kertaa tänä vuonna Helsingin keskustassa. Häikäisevää auringonpaistetta laskeutuessa kävellen Vallilasta. Pienin kauppabaarissa menossa Erkki Hämeen lähipiirin lambic-maistelu. Liityin ikkunatiskille Janne Keskisarjan seuraan. Pilsiä Baijerista, 4,8 %, Hallertauer Mittelfrüher voima-aineena. Kirkas, todella kuiva runko, ruohoa ja viljaa mallaspatjan päällä. Intensiivisesti katkeroakin. Pääsi yllättämään, kovimpia baijerilaispilsejä pitkään aikaan. Pien, 15.1.2022.

Viimeinen (?) koronamaistelu

 Viranomaisten toimet rajoittavat edelleen sosiaalista oluenjuontia, joten tämän vuoden ensimmäinen kohtaaminen tapahtui yksityistiloissa eikä baarissa. Mutta toivottavasti kyseessä oli viimeinen teisting pandemiaoloissa, koronan loppuhuipentuma on ehkä nyt käsillä. Mukana tuttu kentällinen Kainulainen-Keskisarja-Näse-Saarinen. Oluita hankittu sieltä täältä verkosta, panimoista ja maitokaupoista. Settiin mahtui jälleen noin 30 tuotetta. Tuttuun tapaan lyhyitä muistiinpanoja oluista.

Stadin Vitun Hyvä Bisse. Session aloituksena Suvilahdesta luomupils, IBU vain 20,  Greasy Fingers / Dick Johnson Tampereelta partnerina. 5,0 %, kirkas, maltainen tuoksu, vähän ruohoakin. Kirpeä, raikas, hieman katkeroa. Ehkä lievästi hedelmääkin, sitrusta. Mukavaa tavaraa. 

Puhakka & Nurminen Kotkan Poika Lager. Ensitutustuminen kotkalaiseen panimoon. Harri Puhakan UG:llä tehtyä olutta pääsin maistelemaan Kotkan vierailulla 2019. Lagerissa 5,0 %, IBU 26. Kirkas olut, pihkainen, ei kovin puhdas. Vähän tunkkainen, hiilihappoa runsaasti, jotain outoa.

Puhakka & Nurminen Kotkan Poika Vehnä. Kaadoin pullosta melko kirkasta nestettä, mutta kanssamaistelijoille pullosta irtosi sameampaa kamaa. 5,1 %, vehnäesterit maistuu, hedelmäisyyttä. Witbier-tyyliä, aika puhdas, ihan kiva. P&N -oluista selvästi paras. 

Puhakka & Nurminen Kotkan Poika Pale Ale 5,0 %, kirkas, keltainen, vetinen tuoksu. Maussa vierteisyyttä, ei puhdasta hedelmäisyyttä. Omituinen, jokin sivumaku. Ei vakuuttanut.

Kråkö Red Smoke. Porvoon saariston Kråkö-panimolta sain toissasyksynä pari näytettä Jussi Kuivilan kautta. Nyt Saarisen Matin tuomisina lisää tuotantoa mielenkiintoisesta panimosta, jossa avainhenkilönä vaikuttaa Stadista tuttu Aki Uutela. Punasavu-alessa 5,5 %, hyvännäköinen olut. Tuoksu savuinen, maku mielenkiintoinen, en oikein saa otetta. Vähän hedelmäisyyttä. Erikoinen kombo, mutta toimii kohtuudella, suhteellisen  miellyttävä.

Kråkö 1st Porter, tässäkin 5,5 %. Tumman ruskea. Paahteinen ja maltainen tuoksu. Suklaata, makua on runsaasti. Kermaa ja maitoa, täyteläinen. Aika hyvää, kuiva jälkimaku, pehmeää.

Pinta Wet Hop IPA. Tässä vaiheessa sessiota vedettiin Sonnisaaren kolme kevyempää olutta. Itse olin ne jo maistanut, joten ohitin ne tällä kertaa. Koukku, Nepula ja Neila, varsinkin Nepula keräsi kehuja. Puolasta tuorehumala-IPAa, jenkkihumalat tuotu pakastettuina Keski-Eurooppaan. 6,8 %, Simcoe, Azacca, Cascade. Kirkas, bensaa tuoksussa, herukkaakin. Kuivaa, ruohoa, ei tunnu erityisen tuoreelta. Katkeruutta on, oliiviöljyä, pihkaa, miellyttävää. 

Salama Alien Coconut Abduction Barley Wine, Espoosta bourbon-tynnyrikypsytettyä vahvaa tavaraa, 11,8 %. Hyvä tuoksu, vanilja ja puu tuntuu. Maku on makeampi, kookos tulee esiin. Aika täyteläinen, ehkä kookos olisi pitänyt jättää pois. Hyvä juotavuus, mutta lievä liuotinmaisuus häiritsee. 

Hair of the Dog Bourbon Fred From The Stone 2019. Oregonista vahvaa bourbon-tynnyröityä kamaa, 12,0 %. Ruma ulkonäkö, kuivahkoa tuoksua. Hedelmää, luumua, kiiviä, pehmeä. Vähän jälkimakuakin, varsin hyvää, intensiivistä. 

UG Meiko Y-Juna NEIPA. Kirkkonummen uusi kiertolaispanimo, Lohjan UG:llä tehty sessio-NEIPA, 5,5 %, Citra, Galaxy, Mosaic. Sameaa on, herukkaista tuoksua varsin voimakkaasti. Vähän savuinen maku, lievää karkeutta. Muut maistelijat tykkäsivät enemmän, ei tämä onneton ollut. 

Juguetes Perdidos El Matador Russian Imperial Stout 10,2%. Argentiinalaista vahvaa stoutia Buenos Airesista. Musta, vaisu tuoksu. Pehmeä maku, lakritsaa, kuivahko. Ei kovin monimuotoinen, suoraviivainen olut.  

Talerock Porter. Järvenpäästä export porter, 7,3%. Omalaatuinen tuoksu. Kuivahko maku, jotenkin epämiellyttävä, tallin makua? Leipäisyyttä, ei katkeruutta. Ei ihan kehno, mutta en innostunut. 

Loimaa Tuike. Bourbon BA Aged stout, 8,0 %. Runsaasti hiilihappoa, mauton, kuivaa. Ysköksen kaltaista juomaa. Ei jälkimakua, session heikoin tuote tähän mennessä. 

Sonnisaari Hämy. Oulusta vahva belgiale, 10,0 %. Runsaasti vaahtoa. Tumman ruskea väri, tuoksu vaisuhko. Belgiesteriä on, anista, hiilihappoa, hedelmäsyyttä. Ei katkeruutta, mutta alkoholi peittyy lievästi kinuskiseen makuun. Ei vielä pehmeyttä, saattaa parantua ikäännyttämisellä. Sonnisaaren Aasi vedettiin tämän päälle, upposi kovasti jengiin. 

Kråkö One Stout. Foreign stout Porvoosta, 8,0 %. Musta, tervainen maku. Anista, pehmeää. Hedelmäinen, puhdas, toimii hyvin, miellyttävä.

Kråkö Imperial Stout. Musta, 10,0 %, ruista mukana. Täyteläinen, kuivahko, vähän tukkoisempi. Lakritsaa, ei niin hyvä kuin edellinen. Pieni pettymys edeltäviin Kråköihin verrattuna. 

Rosendal Tammiston XPA. Ensimmäinen kokeilu Vantaan ainoalta panimolta, joka toimii Tammiston K-Citymarketin yhteydessä. 5,0 %, Galaxy, Wai-iti, Moutere. Sameahko, mutta ei NEIPA-samea. Bensaa tuoksussa. Vähän karkea, pihkaa, karviaismarjaa, ei kovin tasapainoinen. Ei paljoa katkeruutta, pistävää, humalaa ei tarpeeksi.

SiBeeria Dark Ritual Imperial Stout. Vahva stout Prahasta, 11,6 %. Musta, suklainen tuoksu. Session hirvein pastrysekoilu tähän mennessä. Makeaa, vaniljaa, pähkinää. Hyihyi.  

Yakka Cierzo Ales Agullon HomoSibaris Lunatica Wheat Wine, 11,0 %. Espanjan Murciasta vehnäviiniä, ruma ulkonäkö. Tynnyrimäistä tuoksua, happamuutta hieman. Valkoviinimäisyyttä, ei kovin pehmeä, vähän hedelmäisyyttä. 16 kuukaustta ollut Monastrell-viinitynnyrissä. Kuivahkoa, ei epämiellyttävää, mutta en innostunut. 

MUR Un Antes Y Un Después, 6,2 %. NEIPA Buenos Airesista, Ekuanot, Mosaic, Rakau, Sorachi Ace. Hyvä ulkonäkö, bensaa tuoksussa. Karamellinen, vähän karkea, ohut. Ei katkeroa, eikä kovin raikas.

Strange Naturaleza Viva #1. Saisonia Buenos Airesista, 5,4 %, Sabrolla kuivahumaloitu. Samea ja vaalea, hapan tuoksu. Kuivaa ja kohtuullisen raikasta. Happamuus peittää Sabron minttua. Puhdasta, kaktusmaisuutta, hedelmäisyyttäkin, ihan mukava. 

Yria Mederij Marcus Dronken Bij Braggot. Simansukuista juomaa Espanjasta, 10,5 %. Monastrell-kypsytystä. Vaalean ruskea, hunajainen tuoksu. Simaista tunkkaisuutta. Ei oikein iskenyt, mutta se oli odotettavissa. 

Fuerst Wiacek Finback Turbo DIPA. Braggotin huuhtelemiseksi miellyttävämpää tyylisuuntaa. 8,0 %, Citra, Mosaic ja Simcoe. Herukkaa tuoksussa, kuivaa hedelmäisyyttä. Aika näppärä, vähän katkeroakin. Lievä saippuaisuus häiritsee, mutta kohtuullista oli.

Pinta Barrel Forager Immensity. Vahvaa stoutia Puolasta, kollabo New Yorkin Rochesterin Foragerin kanssa, 13,0 %. Öljyinen viskositeetti, vaahteraa ja kahvia tuoksussa. Pehmeää, tynnyröinti pyöristää makeutta. Mutta makean vaniljaista olut  on, en erityisemmin innostu. 

Pinta Barrel Wisdom. Toinen vahva puolalainen stout, nyt 14,0 %. Buffalo Trace ja Wild Turkey säilytysastioina, kookostakin lisätty. Samanlainen tuoksu kuin edellisessä, varsin makeaa on. Silti ehkä aavistuksen kuivempi kuin edellinen, tykkäsin enemmän.  

 

Pinta Barrel Transient Obsession. Kolmas ja vahvin Pintan bourbon-sarjasta. 15,0 % ja pelkkä Buffalo Tracen bourbonastia käytössä 18 kuukautta. Yhteistyökumppanina michiganilainen Transient. Todella paksua, vaniljaa tuoksussa rutosti. Ruismaisuutta, tervaa, suolaa, sarjan kuivin ja ehkä miellyttävin, jälkimakuakin on. Tästä oluesta jäi kuva ottamatta.

Kingpin Bałtycki Porter. Viime syksyn Varsova-reissulta tuttu panimo Poznańista, balttiporterissa 7,5 %. Leipäinen tuoksu. Mausteisuutta vähän, kuiva, rukiinen, oikein miellyttävä. Toimii hyvin vaikeassa paikassa, todella vahvojen oluiden jälkeen. 

HaandBryggeriet Cervisiam Frontaal Death by Disco. Pitkästä aikaa näyte Drammenin laatupanimolta. Tosin makea mustikkastout, 10,0 %.  Tumma väri, hieman mausteinen tuoksu, kanelia. Mausteinen on makukin, mustikkaa vaikea löytää. Ei tynnyrituntumaa, vähän vaisu kokonaisuus. 

Evil Twin Dumb Fruit 9. Souria Queensista, 6,6 %. Hyvin punainen väri, erittäin  marjainen tuoksu. Makea maku, marjamehua. Tavallaan miellyttävä jälkiruokamainen juoma, mutta ei oluena ihmeellinen. 

To Øl Kvaszilla IIIPA. Session päätteeksi hapanta imperial IPAa Kööpenhaminasta, 10,0 %, Talus ja Simcoe. Raikas tuoksu, hedelmää, tiukkaa happamuutta maussa. Ei kovin miellyttävää, ei toimi, ei vakuuta.

Raskas sessio taas, mutta aina yhtä hauskaa, vaikka oluiden keskimääräinen taso ei tällä kertaa ollut niin korkea kuin joskus aiemmin. 

Sonnisaari Aasi '21

 Timo Kanniaisen koronatukipaketin kantavimpana voimana on uusi juhta Aasi-olutperheestä. 2021-versio on entistä vahvempi, tyylipuhdas imperial stout, 11,0 %. Maltaan ohella ohrahiutaleita ja sokerisiirappia, Cometia ja Chinookia on keitetty 106 IBUn verran. Hyvin ruskeaa vaahtoa, mustaa juomaa. Paahteinen tuoksu, täyteläistä kuivattua hedelmää, kahvia, lakritsaa, ehkä hieman Merijalin tervaleijonaakin Oulun tyyliin. Maku on kuivan hedelmäinen, paahteisen mausteinen, täyteläinen ja pehmeä. Makeampaa suklaisuuttakin tulee lämmetessä esiin. Jopa anismaista mausteisuutta heilahtelee taustalla. Jälkimakuakin, siinä on lääkemäisyyttä, mutta myös kohtuudella katkeruutta. Alkoholi pysyy peiton alla, juotavuuskin säilyy. Monimuotoisuutta on ja mikä parasta, olut maistuu todella hyvältä. En ole varma, onko tämä Aaseista paras, mutta loistava olut kuitenkin. Vaikka pehmeää jo nyt, niin epäilemättä ikäännytys hioo kokemusta vieläkin samettisemmaksi.

Charles Willeford: High Priest of California

 14 vuoden tauon jälkeen pieni annos Charles Willefordia. Postuumin The Shark-Infested Custardin jälkeen miehen ensimmäinen julkaistu teos vuodelta 1953. Jonkinlainen pienoisromaani, vain hieman yli 100 sivua. Kindle-versiossa oli myös samanniminen kolmenäytöksinen näytelmä hieman erilaisella tarinalla, sitä en viitsinyt kuin selailla. Nimihenkilö ja kertoja Russell Haxby on käytettyjen autojen kauppias sodanjälkeisessä San Franciscossa. Mies on sosiopaatti, kavaltaja, huijari, arvaamaton baaritappelija ja naimisissa olevien naisten saalistaja. Kyseessä ei ole varsinainen rikosromaani, vaikka Willeford asetelmaa lataakin kohti James M. Cainin tarinoita. Enemmän tämä on Jim Thompson -tyylistä lakonista tylytystä, pulp fictionia riisutuimmillaan. Paikallisväri on todella vahvaa, San Franciscon ydinkeskustan ohella käydään Marin Countyn Sausalitossa. Ajankuvakin erinomainen, mustia sotilaita palailee Japanista. Melkoisen melodramaattista menoa, naispäähenkilön puoliso on 20 vuotta vanhempi syfiliksen henkisesti vammauttama mies. Haxbyn temppuvalikoimaan kuuluu mm. McCarthyn kommunistijahdin hyödyntäminen omaksi edukseen. Haxby lukee James Joycea ja kuuntelee klassista musiikkia. Näin moraalitonta tekstiä harvoin näkee, mutta Willeford oli omaa luokkaansa. Tämä on täysin luonnosmainen teos, mutta tuttu tyyli on jo hyvin nupullaan.

Sonnisaari Neila New England India Lager

 Tuskinpa Timo Kanniainen tekee ensimmäisenä maailmassa New England India Lageria, mutta itse en ole ennen moista juonut. Pohjahiivainen variaatio NEIPAsta siis tarjolla. 6,3 %, Golden Promise -mallasta, kauraa, vehnää, keittohumalina Comet ja Cascade. DDH-käsittely  Cascadella, Centennialilla ja Simcoella, viileässä käytetty saksalaishiivalla. Neipaisen sameahan tämä on, sumua on runsaasti, vaahdon elinkaari ei kovin pitkä. Tuoksu ei ole kovimpien NEIPOjen voimakkuustasoa, mutta hyvin tanakka kuitenkin, sitrusvoittoista hedelmäisyyttä, greippisyyttä, ehkä vähän pehmeämpiäkin kiivimäisiä aromeja. Tuoksu ei ole ehkä niin "puhdas" kuin parhaissa aleissa. En osaa oikein tarkentaa, mitä tarkoitan. Tuntuu vähän paradoksaaliselta, koska lagerhan on nimenomaan puhdas. Ehkä vähän samanlainen kuin oikeilla hedelmillä buustatuissa oluissa. Maku on hyvin hedelmäinen, appelsiinia, mangoa, ananasta. Nyt siis hedelmät pelkästään humalista peräisin, hiiva ei anna tukea. Kuiva ja täyteläinen runko, maltaisuus on siellä, mutta vaikea tätä olisi sokkona lageriksi tunnistaa. Oikein miellyttävää. Katkeruutta nyt olisi voinut toivoa lisää, se olisi sopinut tähän kokonaisuuteen. Kirkkaissa india pale lagereissa on ollut oikein hienoja oluita, varmaan näitä sameitakin nähdään jatkossa enemmän. Tyylin nimi voisi olla myös NEK New England Kellerbier tai NEZ New England Zwickel. Mutta NEIL on ehkä sittenkin ytimekkäin. Erittäin onnistunut innovaatio, juuri tällaisia toivoisin lisää. Pitää pelata vesillä, hiivoilla, humalilla ja maltailla, muut aineet voi unohtaa.

Sonnisaari Nepula NEPA

 Koronatukipaketin toisena oluena new england pale ale, 5,5 %. Strategisina ainesosina Citra, Mosaic ja El Dorado. Sameaa, neipaisen läpitunkemattomaa, vaalean kuulaan keltaista, vaahtoakin on mukana. Hyvin kirpeät aromit, trooppista hedelmää, mutta ärhäkämmästä suunnasta. Mitä ne nyt olisi, agavea, rambutaania, viikunaa? Maku on myös kirpeä, mutta tuoksua pehmeämpi, kuivan sitruksinen, papaijaa ja mangoakin. Ehkä runko jää kuitenkin hieman horjuvaksi ja raikkaus ei ole parhaimmillaan, pientä tukkoisuutta on havaittavissa. Amerikkalaistyylinen pale ale on nykyään hankala tyyli. Se tuntuu usein vajaalta, IPAn vaisummalta kevytversiolta. Suomessa vielä asiaa korostaa mielivaltainen maitokaupparaja, 5,5 % on liian vähän APAllekin. Hyvin puhdaspiirteinen olut tämä on, ei mitään epämääräistä. Katkeruutta en nyt odottanut ja kärry onkin Sonnisaaren kevyimpiä pale aleissa tavattuja.

Sonnisaari Koukku Pils

 Pienosakkuuspanimoni Sonnisaari on muistanut pandemian kourissa kärvistelevää bloggaajaa korona-avustuspaketilla sekä 2020 että 2021. Tästä näyttää nyt tulevan jokavuotinen perinne ja tilanteen taas kärjistyttyä vuoden 2022 selviytymispakkaus saapui heti alkuvuodesta. Viisi talven uutuutta mukana, kaikki itselleni ennestään kokeilemattomia. Ensimmäisenä maistoon uusi pils Koukku, 5,2 %. Katkerohumalina  Magnum ja Perle, aromissa Mittelfrüh ja Tettnang.  

Kirkas, oljenkeltainen juoma lumenvalkealla vaahdolla. Ruohoinen viljainen maltainen aromi. Ehkä hieman makeuttakin tuoksussa. Maku on pehmeän täyteläinen, matalahiilihappoinen, kuiva, maltainen. Todella hyvä pitkä ja tanakka katkeruus. Sonnisaaren pilseissä ei aina ole ollut raskasta peräkärryä, mutta nyt lastia on laittomia määriä. Omituista, sillä Sonnisaaren omassa kuvauksessa todetaan katkeroita olevan hillitysti. Ehkä tosiaan olen imenyt liikaa sumu-IPOja. Olen ylistänyt monia aiempia pilsejä, mutta taas on nostettava kädet pystyyn. Tuskin tämä häviää yhdellekään edeltäjälleen. Harmittaa edelleen, että viime kevään pils-vertailussa Piiska ei ollut parhaassa kunnossaan. Nyt tuntuu selvältä, että Koukku on vähintään samalla tasolla Lindenin kanssa. Kaikin puolin tasapainoinen ja täysipainoinen tyylivalio.

Steven Spielberg: Indiana Jones and the Last Crusade

 Kolmas Indiana Jones -leffa vuodelta 1989 tuntui aikoinaan selvältä parannukselta synkän Temple of Doomin jälkeen. Siltä se vaikuttaa edelleen, huumoria on nyt enemmän ja on aina mukavaa, kun natsit ovat roistoina. Päänatsia esittävä Michael Byrne yrittää olla kovasti Conrad Veidt, mutta suoritus on vaisumpi kuin Raidersin rasvanaamalla Ronald Laceylla. Prologi Utahissa 1912 säväytti erityisesti, kun edellisen katsomiskerran jälkeen olen sattunut käymään kuvauspaikoilla Archesin kansallispuistossa. Enpä muistanut siellä tätä leffaa, vaikka useamman kerran olin nähnytkin. Raidersia muistuttava tarina Graalin maljan etsinnästä sopii lajityyppiin, mutta toisaalta se on liiankin samanlainen, saman toistoa tulee paljon. Sean Conneryn koominen osuus isäukkona tuntui aikoinaan raikkaalta, mutta nyt vaikutti teennäisemmän jäykältä. Irlantilainen malli ja Bond-tyttö Alison Doody on näyttävä natsitohtorina, ehkä juuri oikealla tavalla kylmän kiehtova. Enpä tiennyt aiemmin, että elokuvan päänäyttämö Hatayn valtio on oikea lyhytikäinen entiteetti Turkin ja Syyrian rajalla. Se oli olemassa juuri elokuvan tapahtuma-aikaan 1938. Amerikkalaisen pääheittiön nimi on Donovan. Mietin hetken olisiko se tietoinen viittaus kuuluisaan aikalaiseen OSS-johtaja Wild Bill Donovaniin, mutta ilmeisesti näin ei ole. Fordin ja Conneryn isä-poika -suhteen jahkailu on tylsää vatvomista tällaisessa elokuvassa. Toimintakohtauksissa on edelleen hyvää imua, esim. Riva-veneillä suoritettu takaa-ajo Venetsiassa. Koomisessa huipentumassa, liputtoman Byrnen Zeppelin-poistossa on samaa oivaltavaa ajoitusta kuin Raidersin revolverikohtauksessa. Lopussa taas on rasittavaa haukotuttavaa mystiikkaa. Ammattimainen kokonaissuoritus, mutta ei tuo Raidersiin mitään olennaista uutta hienoutta.