Aikaa oli vielä pieneen annokseen ja nyt lopulta Barskissa osaomistaja Brewskin omaa olutta. Vodou lienee jonkinlainen muunnelma voodoo-sanasta, tyylinä on IPA, 6,5 %. Melkein kirkas, maltainen tuoksu. Pehmeyttä ja sitrustakin on. Vähän katkeruuttakin löytyy kuivahkosta kokonaisuudesta. Ei kovin täyteläinen olut. Barski, 6.4.2022.
Barskin ensivierailulla viime lauantaina Friendsin olut oli niin paksua mönjää, että se jäi ainoaksi näytteeksi baarin tarjonnasta. Nytkin pikavisiitti ennen Bruuverin bakkanaaleja ja päädyin taas Friendsin tuotteeseen, koska sitä oli enää litra jäljellä. Southern Passion ei onneksi viittaa lisättyyn passion-hedelmään vaan eteläafrikkalaiseen humalalajikkeeseen, johon törmäsin ensi kerran viime syksynä Etkon oluessa. 6,5 %, 40 IBU, kuivaa appelsiinimaista sitrusta. Hillittyä ja puhdasta, nyt ollaan jo lähes ohuen lähellä, mutta kyllä olut juuri ja juuri riittävän maukkaana pysyy. Ei oikeastaan katkeruutta, mutta hyvä juotavuus siis vaihteeksi ja paljon parempi kuin se aiempi Smooth Ride. Barski, 6.4.2022.
Derbyshiresta konjakkitynnyrissä kahdeksan kuukautta kypsytetty stout, 13,0 %, 50 EBU. Tummanruskeaa, ei aivan mustaa, ohut vaahto. Mausteinen ja sherryinen tuoksu, kuivattuja hedelmiä, anista, kastanjaakin. Lääkemäisyyttä. Ei kovin lupaava tuoksu omalta kannaltani, tykkään enemmän selkeämmistä stouteista. Tuoksu on aika samanlainen kuin vahvoissa belgeissä, joita jenkit ryhtyivät kutsumaan quadrupleiksi. Maku on suoraviivaisempi, maltainen ja luumuinen, vähemmän mausteinen kuin tuoksu. Mausteisuutta kyllä on, kuin vedellä laimennettua yrttilikööriä. Makeuttakin tulee mukaan, täyteläisyyttä ilman muuta, vaikka ei tässä viina maistu. Pehmeyttä kaipaisi lisää, tämä varmaan pyöristyisi ikäännyttämällä. Hiilihappotaso on kohdallaan, mutta juotavuutta tässä ei erityisemmin ole, karkeus häiritsee. Ei siis minun suosikkeja, mutta ei onneksi ällömakea. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Kolmas Laitilan näytteistä sitten Citra-humaloitu kevyt lager, 3,5 %. Käytännössä samanväristä hyvin vaaleaa olutta, nyt vaahtoe enemmän ja isompia kupliakin. Saatoin kyllä kaataakin rosnkimmin. Tuoksu on ehkä nyt hillitympi, ruohoa on, mutta vähemmän hedelmäisyyttä. Bensiiniä on hieman. Makukin on aavistuksen vaisumpi, enemmän peruslagerin otetta kuin Mosaicissa, havaittavasti ohuempikin. ehkä olisi pitänyt verrata rinnakkain eikä peräkkäin. Katkeruutta tässä saattaa olla hieman enemmän. Tykkäsin silti Mosaicista enemmän.
Oluen alennetun verotason raja nousi tänä vuonna 2,8 %:sta 3,5 %:een. Laitila reagoi heti asiaan lanseeraamalla kaksi single hop lageria, joissa on alkoholia juuri 3,5 %. Nämä oluet sisältyivät eilen saapuneeseen näytepakettiin. En ole periaatteessa innostunut matala-alkoholisista oluista, koska niihin on vaikeampi saada riittävästi makua. Mutta onhan 3,5 parempi kuin 2,8. Hyvin vaaleaa kirkasta juomaa, pienikuplaista harsoista vaahtoa. Tuoksussa on ruohoa ja sitruisuutta. Maku on herukkainen, raikas, ei niin ohut kuin pelkäsin. Hyvin puhtaassa oluessa on kieltämättä enemmän makua kuin tavallisessa teollisessa lagerissa. Jälkimaku on kuivempi, kevyt katkeruuskin. Aika hyvää siis, mutta kuinka hyvää olisikaan pari prosenttiyksikköä vahvempana.
Kun lopulta sataa, niin sitten kaatamalla. Tänään saapui Olvin näytteiden lisäksi tervehdyspaketti Laitilastakin. Mukana monenlaisia wirvokkeita, joiden joukossa ainoa täysipainoisempi olut 20-vuotisjuhlaversio Kukko Pilsistä. Tämä variaatio oli loppusyksystä tarjolla panimon lähialueella, mutta nyt sitten laajemmassa jakelussa. 5,0 %, 32 EBU, Northern Brewer ja Hallertau Hersbrucker, varmaankin jälkimmäinen kuivahumalana. Seitinohutta utua ehkä havaittavissa vaaleankeltaisessa lähes kirkkaassa oluessa. Tuoksussa yllättäen sitruksinen hedelmäinen aromi ruohojen sivussa. Hersbrucker ei yleensä eritä aivan tällaista, mutta sellaiselta se nyt tuntuu. Hedelmäisyyttä on maussakin, mutta maltaisuus toki ottaa varsinaisesti komennon tutumpaan tyyliin. Täyteläisyyttä on, mutta kieltämättä hieman kysymysmerkiksi jään. Petolinnussa ja varsinaisissa india pale lagereissa hedelmäisyys toimii, mutta tässä se tuntuu melkein häiriötekijältä. Takatilakin tuntuu nyt tavallista tyhjemmältä. Kokonaisuutena tietysti kunnon kamaa ja nillitys on marginaalista.
Olvi lähettelee näytteitään niin odottamatta, että useita en ole saanut otettua vastaan. Tällä kertaa onnistuin Lissabonissa vastaamaan kuriirin soittoon ja toimituskin sitten tapahtui tänään sovittuna päivänä. Paketissa mukana uutta Solero-olutta ja kyytipojaksi vegetacojen raaka-aineita. Oluen nimi viittaa Solero-aromihumalointiin, tätä humalaa en ole ennen tietääkseni päässyt maistamaankaan. Humalan nimi ja tacot vievät ajatukset Meksikoon, mutta kyseessä on ehta saksalainen humalalajike. Olvi on ennenkin kikkaillut IPA-lyhenteellä tyyliin Iisalmi Pale Ale ja tällä kertaa tyyliksi ilmoitetaan International-style Pale Ale. Tyylin kerrotaan olevan perus-APAa helpommin juotava ja matalakatkeroisempi. Jepjep, mitäpä tuohon on kommentoitavaa. 5,0 %, 35 EBU. Kultainen väri, kirkasta nestettä, vitivalkoista vaahtoa, melko mittavaa poreilua. Tuoksussa on lievästi trooppishedelmäistä aromia. Maku voisi olla raikkaampi, selvää tukkoisuutta on. Hedelmäisyys on pinnalla maussakin, mutta odotettua kevyemmin. Kuiva kokonaisuus, joka ei kuitenkaan oikein etene mihinkään, varsinkaan jälkimaussa ei mitään uutta nousua tapahdu. Terävän avauksen jälkeen Olvi tuntuu nyt viimeaikaisissa pintahiivaoluissaan hukanneen otteensa. Tästäkin puuttuu raikkaus ja humalaa on selvästi käytetty aivan liian vähän.
1970-luvulla seurasin urheilua monipuolisesti, myös Formula 1:stä. Tarkemmin sanoen Jochen Rindtin kuolemasta 1970 Ronnie Petersonin kuolemaan 1978. Silloin ajajat olivat persoonallisuuksia eikä mitään keijorosbergeja. Hollywood-puurtaja Howardin ohjaaja teos vuodelta 2013 keskittyy James Huntin ja Niki Laudan vastakkainasetteluun ja varsinkin kauteen 1976. Sujuvaa jälkeä, ei kovin suuria dramaattisia vapauksia, mutta aika pinnallista meno on. Sitä se toki tietysti oli itse todellisuudessakin. Käsikirjoittaja Peter Morganilla on tilillään hyviäkin elokuvia. Hedonisti-Huntin ja pedantti-Laudan persoonat kieltämättä varsin erilaisia, mutta ilmeisesti kuitenkin olivat hyvissä väleissä. Laudahan auttoi myöhemmin rappioalkoholistiksi sortunutta Huntia taloudellisesti. Kohtuullisen viihdyttävä elokuva, hyvä ajankuvakin, katsoin ihan kiinnostuneena.
Vuonna 2018 valmistunut vuoteen 1962 sijoittuva rasismi-aiheinen biopic / road movie, joka loppupuolella kääntyy feelgood-henkiseksi buddy-leffaksi. Päähenkilöt ovat klassisesti koulutettu musta jazz-pianisti Don Shirley ja tämän autokuskiksi / turvamieheksi palkkaama italoamerikkainen portsari Tony Vallelonga, joka teki myöhemmin uraa elokuvanäyttelijänä. Ajankuva on tavoitettu kohtuudella, mutta pahasti ylipitkä teos on. New Yorkista startataan, siellä ei rakenteellista rotuerottelua toteuteta, vaikka se ihmisten käyttäytymisessä jatkuukin. Kiertue siirtyy ensin keskilänttä kohti Indianaan ja sieltä etelään Kentuckyn Louisvilleen. Tunnelmat synkkenevät, kun päästään syvään etelään Louisianaan ja Alabamaan. Komediallinen ja romanttinenkin ote kepeyttää otetta, vaikka rasismin käsittelyä ei olekaan kaikki pitäneet asiallisena. Don Shirley oli melkoinen persoona, Floridan panhandlesta ponnistanut jamaikalaistaustainen lahjakkuus. Elokuvassa väitetään hänen opiskelleen Leningradin konservatoriossa, mutta se näyttää olevan keksitty tarina. Leffassa Don Shirley Trion sellististä on tehty venäläinen, oikea sellisti Tartossa syntynyt Jüri Täht on edelleen hengissä ja tiettävästi närkästyi muutoksesta. Elokuvan nimi viittaa opaskirjaan, jossa mustille matkailijoille kerrotaan Etelästä ne motellit, joita he voivat käyttää. Pääosan esittäjät Mahershala Ali ja Viggo Mortensen onnistuvat erinomaisesti, mutta muuten leffa jää keskinkertaiseksi.
Jätin Urhossa Fiskarsin ainoan cask-edustajan Best Bitterin juomatta, koska luulin sen olevan ennestään jo tuttu. Näin ei ole, olen tsekannut vain vahvemman ESBin. Hieman harmittava sekoilu, mutta otin siis tien päälle täyden pintin Makun upouutta Kolibria, jossa oikeaoppisesti vain 4,0 %. Samea, sitruinen tuoksu. Cascade, Centennial, Amarillo. Rapeaa on, ohutta, hedelmät ovat nupullaan, mutta eivät oikein nouse kunnolla esiin. Tässä on siis tähdätty nimeomaan brittiläiseen cask alen maukkauteen hyvin kevyellä maltaisuudella ja jenkkihumalilla. Kevyt golden ale siis brittitermistössä. Hyvä yritys, mutta ei täysin onnistunut. Varsinkin jälkimaku jää tyhjäksi eikä muutenkaan riittävästi synny makua. Mutta puhtaudesta ja tuoreudesta täydet pisteet, ei mitään häiritsevää. Urho, 2.4.2022.
Makulta siis Urhossa tarjolla kolme eri caskausta. IPAa ehdin jo syksyllä Barley & Baitissa tsekkaamaan, joten jätin nyt väliin. Koste APA on tuttu aiemmin vain tölkistä. 4,5 % siis, Citra ja Mosaic, kuvassa oikealla. Kevyesti utuinen, makeahko hedelmäinen tuoksu. Ohut maku, pehmeä kyllä, mutta sellaista maukkautta kuin britit saa tähän vahvuuteen, ei nyt synny. Kuivahko jälkimaku, mutta ei oikeastaan katkeruutta. Urho, 2.4.2022.
Gallows Birdin real ale -festivaalit ovat ainakin toistaiseksi vain muistoissa, mutta Urho oli viritellyt huhtikuun alkuun pienimuotoisen cask-karnevaalin, jossa tarjolla kuusi kotimaista cask-tuotetta. Kolme ennestään tuttua, mielenkiintoisimmalta uutuudelta vaikutti tämä Olarin single malt and single hop -sarjaan ujutettu variaatio. Ahhhroma-niminen humala kuulostaa aprillipilalta, mutta se on ihan oikea lajike, peräisin suhteellisen harvinaisesti idemmästä Pohjois-Amerikkaa Montanan Flathead Valleysta, toki varsin läheltä Idahoa. Olari siis dominoi Helsingin craft-skeneä jokaisella rintamalla, tarjolla keväisenä lauantaina niin kotiolutjengin inspiroimaa märzeniä, superlatiivista sumukaljaa ja vielä cask-kamaakin. Ahhhroma kuvassa vasemmalla, 6,6 %. Ruskeahkoa, hedelmää neutraalisti, pehmeää on, kuivaa, vähän mausteista, vähän katkeroakin. Hyvin toimii. Mutta ei ehkä niin kova tapaus kuin päivän aiemmat Olarit. Urho, 2.4.2022.
Mikki Nymanin jo pitempään virittelemä Brewski-baari on nyt avautunut. Ei Kaivopihalla kuitenkaan vielä mitään kylttejä ulospäin. Baaria ei huomaa, jos ei tiedä sen olevan siinä. Aika kompakti tila, vihreitä seiniä, puukalusteita, humalakäpylamppuja, 20 hanaa. Limusoureja todella paljon tarjolla, niin kuin Brewskin profiiliin kuuluu. Otin hämmentyneenä ensin toisen taustapanimon Friendsin tupla-IPAn, vaikka tarkoitus oli aloittaa Brewskin IPAlla. 8,0 %, sameaa ja paksun näköistä, ei juuri vaahtoa, hyvin makea hedelmäinen tuoksu. Maku on todella makea, jopa ikävällä tavalla. Odotin normaalimpaa NEIPAa. Pakko epäillä, että oikeaa hedelmää lisätty, eikä ihan vähääkään. Jälkimaku on kyllä kuivempi, mutta tasapainoa ei ole. Hedelmäinen happamuus tässä todella epämiellyttävää. Niin pahasti, että jätin nyt sen Brewskin oluen tsekkaamatta. Barski, 2.4.2022.
Brew York on newyorkilainen olutsivusto, mutta tietysti myös panimo Britannian Yorkshiren Yorkissa, jossa olen pitkään suunnitellut vierailevani. Panimon oluita on on ollut aiemminkin Suomessa, mutta nyt mittava tapahtuma Pienessä. Hanoissa ei kuitenkaan mielenkiintoisia tyylejä, joten kokeilin IPAa tölkistä, Buxton siis kumppanina. Nimessä esiintyvä Aire on joki samaisessa Yorkshiressa, virtaa alueen suurkaupungin Leedsin läpi. 6,2 %, Chinook, Ekuanot, Idaho 7, Mosaic. Aika sameaa, muttei lähelläkään edellisen Olarin oluen paksuutta. Trooppishedelmäinen tuoksu, karviaismarjainen makeahko ohuehko maku, vähän jotain minttuisuuuttakin, vaikka näistä humalista ei sitä yleensä irtoa. Ruis ehkä tuo mukaan jotain häiritsevää. Tölkissä visuaalista taidetta, mutta myös paljon informaatiota, tölkityspäivä 04/02/22. Ei katkeroa, jokin tässä häiritsee, ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Pien, 2.4.2022.
Toisena olarilaisena uutuutena nappasin Juovassa hajamielisesti tupla-NEIPAa, 8,0 %. Wakatu, Waimea ja Enigma humalina, A-NZ -kamaa siis etelämeriltä. Kuulaan täyteläisen sameaa, ei juuri vaahtoa. Tuoksussa sitrusta tanakasti. Maussa kuivasti samaa otetta, greippiä jo melkein. Nyt ei tropiikki juhli, vaikka siis, öh, sieltä päin humalat peräisin, ainakin Australiasta troopppisia alueita löytyy. Pehmeää ja voimakasta kuin palleaan uppoava nyrkki. Äh, ehkä ei sekään paras vertaus. Mutta asennetta ja sisältöä on. Vaikeaa vertailla Olarin tuotteita, mutta parhaiden joukkoon menee omalla listallani. Eikä Lissabonissa viikon aikana tullut yhtä vakuuttavaa olutta vastaan. Katkeroakin on riittävästi. Kovasti jengiä änkeää sisään, urheilufaneja suuri osa varmaan johonkin matsiin valmistautumassa. Juova, 2.4.2022.
Kevät ei näytä edenneen Helsingissä Lissabon-viikon aikana. Ei sentään liukkautta jalkakäytävillä enää. Kipaisin kirkkaassa pakkassäässä Vallilasta Kaisaniemeen Harjun ja Kallion yli. En valita Helsingin korkeuseroista nyt pitkään aikaan, eroa on huomattavasti Lissabonin jyrkänteisiin verrattuna. Tämän märzenin panemista satuin todistamaan paikan päällä Otaniemessä helmikuun alkupuolella, kun kotiolutyhteisö HOMBREn tyypit olivat asialla. Onpa mukava maistaa tuotosta, 5,5 %. Kirkasta, meripihkainen väri. Aika täyteläistä, kuivaa, maltaista, hedelmäisyyttä ei ollenkaan. Puhdasta ja raikasta on, selvänä yllätyksenä katkeroa paljon enemmän kuin saksalaismärzeneissä yleensä. Ei siis täysin tyylinmukaista, vaan paljon parempaa, hahaa! Juova, 2.4.2022.
Lissabonin lentokentän ruuhkaisella kahvila-alueella näytti olevan hanassa Super Bockin IPAa. Tietysti juuri se loppui kesken juuri minun kohdalla. Pullosta tarjottiin samaa. Aika ruskeaa, kirkasta, 6,5 %. Maltaista kamaa, vähän leipäisyyttä, ei sitrusta, hieman katkeroa. Samaa olutta join Portossa hanassa 2018. Viikon matkaa pohtiessa tuli mieleen miten vähän Lissabonin keskusta on muuttunut 30 vuodessa. Silloin Portugali oli paljon köyhempi ja turisteja vähemmän, Rua Augusta ei ollut täynnä terassiravintoloita ja sisäänheittäjiä. Mutta eihän rakennukset ja ihmisten perustarpeet ja -tavat muutu mihinkään. Se oli hauskaa, mutta myös hieman harmittavaa. Kaikki tuntui niin tutulta. Ehkä entistä enemmän pitäisi pyrkiä matkustamaan aina vaan uusiin paikkoihin eikä nostalgisesti tsekkailla jo aiemmin kokeiltuja. Se on tietysti vaikeutunut ja vaikeutunee edelleen ilmastonmuutoksen, koronan, sodan ja ikääntymisen takia. Lissabon (Aeroporto), Cervejeria, 1.4.2022.
