Viime keväänä tapahtui elämänmuutoksia. Huhtikuun alussa lopetin IT-alan ansiotyöt 41 vuoden uran jälkeen. Viikkoa myöhemmin työelämäni ehkä merkittävin esihenkilö ja Suomen Sotahistoriallisen Seuran "nuorisojaoston" puheenjohtaja kuoli. Pääsiäisenä sitten toinenkin vanhemmistani muutti hoivakotiin eli he eivät enää tarvitse tukeani aiempaan tapaan. Toukokuun lopulla teimme Hagström Back to Back -oluen, joka käytännössä on täydellinen olut niiltä ominaisuuksiltaan, joita oluessa eniten arvostan. Kuten Olutkoira tarkkanäköisesti huomioi, se olisi ollut sovelias Hagström-hankkeen viimeiseksi olueksi.
Mutta ei Hagström-kiertolaisuutta malta lopettaa, kun se on niin hauskaa. Meillä on Kimitollekin Jonas Sahlbergin pysyväiskutsu saapua keittämään joka vuosi loppukesästä. Niinpä saavuimme perjantaiaamuna Salon asemalle kolmannen kerran samoissa merkeissä. Baltic Porter ja Wee Heavy onnistuivat erinomaisesti ja vieraanvaraisuus on ollut ylitsevuotavaa. Tällä kertaa päätimme tehdä vaaleamman ja kevyemmän oluen ja tyylivalinnaksi tuli saksalaistyyppinen suodattamaton lager eli kellerbier. Ungespundet, zwickel, zwickl, zoigl, eri panimoilla eri puolella saksankielistä aluetta on erilaisia nimityksiä eri variaatioista tyylille, joka hieman pakeneekin tarkkaa määritelmää. Nimeksi valikoitui ruotsinkielinen Källarbier, kun ollaan vahvasti ruotsinkielisellä alueella.
Jonas ehdotti, että tällä kertaa käytettäisiin keittomäskäystä. Innostuimme tästä kovin, koska tätä perinteistä saksalaista menetelmää ei ole ennen Hagström-oluissa käytetty. Kellerbieriin se sopisi erinomaisesti tuomaan syvyyttä ja täyteläisyyttä maltaisuuteen. Automatkalla Salosta Kemiönsaarelle Jonas kertoi kokeilleensa keittomäskäystä vasta kahdesti ja molemmilla kerroilla on ollut jonkinlaisia yllättäviä ongelmia. Kylmä hiki alkoi kohota, mutta eihän näitä oluita ole ennenkään tehty ilman jännitteitä tai riskejä. Saavuttuamme panimolle mäskäys oli jo käynnissä Michael Hardmanin valvonnassa.
Kaikki näytti menevän hyvin ja lopulta Källarbieriä keittomäskättiin kahdesti, kun kerran tähän ruvettiin. Tulossa on noin 6,5 -prosenttinen lager, eli Hagströmin tyyliin hieman normia vahvempi, yleensähän tyylin frankenilaiset klassikot ovat noin viisprosenttisia kuten St. Georgen Keller Bier. Herkules-humalalla katkeruus nostettiin noin 80 IBUun. Kellerbiereissä voi olla tuntuvaa katkeruutta, mutta tämä Hagström-twisti on toki täysin normien yläpuolella. Aromihumaliksi valittiin kolme modernia saksalaista lajiketta, Mandarina Bavaria, Tango ja Ariana. Niillä tavoiteltiin kevyesti hedelmäisiä, yrttisiä ja pihkaisia vivahteita. Keittomäskäys luonnollisesti hieman pidensi valmistusaikaa, mutta arvioitua nopeammin vierre saatiin tankkiin.
Maistelimme luonnollisesti panemisen ohessa Kimiton viimeisimpiä tuotteita. 5,6 -prosenttinen brown ale oli kuiva, leipäinen ja hieman lakritsa/salmiakkimaisen mausteinen, oikein näppärä. Oktoberfest oli vielä vähän vaiheessa, mutta cold IPA / india pale lager oli mukavan katkera. Valamon kanssa tehty dubbel ei omia suosikkityylejäni ole, mutta kyllä sekin maistui. Vuosi sitten tehtyä Hagström Wee Heavya oli vielä pullossa jäljellä, ei samanlaista strong bitteriä kuin tuoreena, mutta oikein mielenkiintoista edelleen, katkeruus vaihtunut erityyppiseksi. Varsinaisena yllätyksenä Jonas kaivoi kaapista puolitoista vuotta sitten keitetyn Hagström Baltic Porter -pulloversion. Paahteinen, hedelmäinen ja katkera tumma lager oli edelleen hienossa iskussa, hedelmäisyys nyt kuivattujen hedelmien kaltainen.
Tälläkin kertaa jäimme Kemiönsaarelle yöksi ja majoitusratkaisuna nyt Västanfjärdin kirkonmäellä sijaitseva Tallitonttu-niminen bed & breakfast -paikka. Sateisessa illassa emme päässeet grillaamaan, mutta Jonas valmisti sisätiloissa chorizosta ja porsaan sisäfileistä maistuvan ja runsaan illallisen, kastikkeet 15-vuotiaan Linus Sahlbergin käsialaa. Kävimme saunassakin ja nukuimme makeasti ennen ravitsevaa aamiaista.
