Beer Here Fat Cat

Uusiseelantilaisella Nelson Sauvin -humalalla maustettu red/brown ale, vain 4,7%. Hiivaa seassa reippaasti, hyvin samea. Makua on railakkaasti, voisi luulla paljon vahvemmaksi olueksi. Ikään kuin imperial IPAn light-versio. Ja negatiivisessa mielessä, ei siis muistuta oikeaa kunnon IPAa. Red ale -sarjassa tämä on kyllä vakuuttavan tuhti. Maussa on mallasta, vihannesta ja humalaa, mutta tietty ohuus lyö silti läpi, alkoholin vähyyttä on vaikea peitellä. Hintalaatusuhde ei ole hyvä. Helsinki, Punavuoren Ahven, 8.9.2009.

Nagisa Oshima: Koshikei

Oshiman ehkä vahvimman kauden teoksia, vuodelta 1968, suomenkielinen nimi Hirttotuomio. Käynnistyy realistisena kuolemantuomion rekisteröintinä, mutta hirttäminen ei onnistu. Tämän jälkeen mustavalkoisen elokuvan tyylisuunta muuttuu mustaksi komediaksi. Tuomitun korealaisen rikoksia, raiskauksia ja murhia, aletaan rekonstruoida ja simuloida monipuolisin tavoin. Japanin ja Korean tulehtunut suhde tulee valotettua henkilötasolla varsin mielenkiintoisesti. Seksuaaliset jännitteet ennakoivat Oshiman myöhempiä elokuvia. Elokuvaa häiritsee teatterimaisuus, pienellä budjetilla on kuvattu hyvin rajatuissa tiloissa. Pikkuhiljaa elokuva muuttuu yhä omituisemmaksi, fantasia-aineksia mukana, kuuluupa jossain välissä jopa Hitlerin puhettakin ääniraidalla. Elokuva pysyy kuitenkin koossa varsin vaikuttavasti, selvästi paras näkemäni Oshiman elokuva. Kansallisen audiovisuaalisen arkiston teatterissa Orionissa kuului yleisöstä ajoittain kuorsausääniä, mutta se oli kohtuutonta.

Mikkeller Nelson Sauvin Single Hop IPA, pulloversio

Vaahtoaa vahvasti. Yllättävän erilainen viime viikolla kokeiltuun hanaversioon verrattuna. Värikin on punaisempi ja sameampi. Maku on tunkkaisempi, pihkaisempi, toki nautittavan humalainen edelleen. Tämä on tehty Belgiassa ja yleensä belgioluiden hanaversioita on pidetty heikompina pilottituotteina. Tässä tapauksessa pulloversio kyllä häviää reippaasti. Skandinaavi-IPOissa henkilökohtaisesti häiritsevä vihannesefekti on tässäkin esillä. Helsinki, Angleterre, 8.9.2009.

Cotswold Spring Olde English Rose, real ale

Kullankeltainen ale, kevyesti hedelmäinen. Mukavan katkera jälkimaku, alkaa heikkona, mutta laajenee nielussa hitaasti, mutta varmasti. Hieman ohut kokonaisuus, ei viime aikojen parhaita realeja, mutta silti hyvin nautinnollinen olut. Helsinki, Angleterre, 8.9.2009.

Victor Fleming: Red Dust

Lateksiplantaasidraama Indokiinasta vuodelta 1932. Punaista pölyä ei kyllä nähdä, fiilis on varsin sademetsäviidakon kostea koko ajan. Fleming oli Howard Hawksin kavereita ja hawksilaista miehistä tiimipuuhailua itsenäisen naisen ryydittämänä onkin esillä. Juonta elokuvassa ei ole, kolmiodraaman tynkä nousee esille, mutta jännite on varsin löysä. The Maltese Falconin Mary Astor on tässä 10 vuotta nuorempana viekoittelevampi kuin rääväsuinen platinablondi Jean Harlow, vaikka se ei varmaan ollut tekijöiden tarkoitus. Synnissä rypeminen on eksplisiittisempää kuin sensuurin myöhemmin kangistamassa Hollywoodissa, mutta ei se tätä tyhjänpäiväistä elokuvaa pelasta.

BrewDog Hardcore IPA 2009

Skottilaisen kulttipanimon imperial IPA oli ensiesittelyssään varsin perusteellinen pettymys. Nyt reseptiä on uusittu railakkaasti ja oikeaan suuntaan on menty. Suhteellisen kirkas olut, hedelmäinen voimakas aromi, nyt humalat todellakin maistuvat. Olut on mäntyinen, pihkainen, silti pehmeän liukas, humalat viipyilevät hyvin voimakkaasti jälkimaussa. Silti ehkä jokin viimeinen puristus jää puuttumaan, jotain kuohkeutta, lisää hedelmää toivoisin mukaan. Jonkinlainen nihkeys nousee esiin, voisiko tämä toimia hanassa paremmin, ehkä realinakin? Tasapainoinenkin tämä on, mallasrunko tukee hyvin taustalla. Tykkään tästä paljon enemmän kuin useimmista skandinaavi-tupla-ipoista, tyyliin Happy Hoppy Viking, mutta parempaakin markkinoilla on, ainakin USA:ssa. Silti ilman muuta BrewDogin tuotannon parasta A-luokkaa. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.

Thurn und Taxis Taxx Zwickel

Hienoa saada zwickel-tyylistä suodattamatonta lageria Ouluunkin asti hanatuotteena. Baijerilaisen ruhtinassuvun olutbrändiä ylläpitää nykyään Paulaner-konserni. Samea oljenväri, hieman liian kylmää, olin hetken aistivani etikkaisuutta, mutta se häipyi pois, ehkä letkuissa hivenen epäpuhtauksia? Herkullinen hedelmäisyys nousee hyvin esiin päällimmäiseksi mauksi. Jälkimaku on varsin kuiva, hienovaraisesti mutta silti tuntuvasti humaloitu. Ei tyylisuunnan klassikkojen tasolla, mutta erittäin miellyttävää. Baarimestari tarjoili vahingossa samaan hintaan puoli litraa 0,4 l asemasta. Never Grow Old, 7.9.2009.

Stadin Single Hopped Spalt Pilsner

Ensimmäinen bongattu Stadin pullo-olut. Tanskalaisen Mikkellerin tapaan yksittäishumalointi näyttää innostaneen. Olut on suodattamaton ja ensituntuma sameassa vähähiilihappoisessa oluessa onkin enemmän kellerbier-tyyliä kuin pilsiä. Toki pilsnerinkin voi jättää sameaksi ja aluksi ohuelta vaikuttava humalointi kasvattaa otetta huomattavasti jälkimaussa. Spalt ei ole kaikkein yleisimpiä lajikkeita, mutta hyvin toimii. Etiketissä lupaillaan pihkaa ja yrttejä, ainakin pihkaa on helppo aistia. IBUja ei ole järjettömiä määriä, 40, mutta tehoja on saatu mukavasti. Raaka-aineita ei ole säästelty muutenkaan, täysmallasoluen runkokin on riittävä. Nautinnollinen olut ja heittää selvästi benchmarkin muille kotimaisille pils-valmistajille. (Joista toki esim. Hollola on jo kyntensä näyttänyt.) Ostopaikka Helsinki, Eat & Joy Maatilatori.

Ramsbury Chalk Stream, real ale

Punaruskea ESB, pehmeä, mutta myös vähän kirpeä, hieman suolaisella kivennäisvesityylillä. Humalointia on, mutta ei kestä kovin pitkään. Kypsää hedelmää, persikkaa tai mangoa. Ei ehkä vielä aivan parhaimmillaan. Eilen Leskinen-uransa päättäneen Temppu-Teemun työsandaalit 2003-2009 esillä humidor-tyyppisessä lasivitriinissä. Leskinen ilmeisesti ryhtyy jatkossa tarjoamaan kahta real alea samanaikaisesti. Oluthuone Leskinen, 6.9.2009.

Anthony Mann: Man of the West

Anthony Mann teki 50-luvun alkupuolella nipun westernin avainteoksia, pääosassa James Stewart. Tämä vasta 1958 valmistunut elokuva ei kuulu sarjaan, pääroolissakin kulahtanut Gary Cooper. Yleensä tätä on pidetty ylikypsänä, joskin ihailijoita teoksella on Godardia myöten. Itselleni tämä ei kolahtanut ensi näkemällä 80-luvulla juuri yhtään. Tarina ei ole mitenkään uskottava, mutta on se ainakin omaperäinen. Onneksi Ylen kopio oli asianmukainen, kirkkaat värit ja oikea scope-koko. Luultavasti en ole ennen nähnyt tätä näin autenttisessa muodossa. Kuvakulmat ovat klassisen westernin näkökulmasta teennäisiä, koska huomio niihin ajoittain kohdistuu. Katkeroituneissa henkilöissä on selvää ennakointia kohti 60-luvun moderneja Peckinpah'n ja Leonen westernejä, mutta paremmin tämä aspekti toimii Budd Boetticherin länkkäreissä, ja jopa Mannin aiemmissa neuroottisissa elokuvissa. Tässä on suhteellisen realistinen pitkä nyhjäämiseksi kääntyvä nyrkkitappelu. Tarinan loppupuoli aaveutuneessa kaivoskaupungissa on perinteisempi. Alussa on hienoja junakuvia ja lopussa mukavia kaktuksia. On tämä kuitenkin parempi elokuva kuin muistin, jopa aivan viimeinen kohtaus on modernilla tavalla cooli.

Englanti - Slovenia 2-1

Harjoitusmatsi Wembleyllä, en nähnyt ensimmäistä 20 minuuttia. Capellon Englanti tuntui verryttelevän puolivaloilla, Slovenia kovin kesyn näköinen. Pari kertaa pallo maalikehikkoihin, omituinen rangaistuspotku puolen tunnin kohdalla, Lampard potkaisi alanurkkaan. Slovenialla terävyyttä vastahyökkäyksissä, mutta ei todellisia tilanteita. Vaihtoruletti sotki pelirytmit toisella jaksolla, mutta Defoe sai kimmokepotkunsa uppoamaan alanurkkaan. Slovenian Ljubijankic kavensi luukulta lopussa. Eipä Englanti kummoiselta näyttänyt, Rooney on edelleen joukkueen ainoa kansainvälisen tason pelaaja.

Azerbaidžan - Suomi 1-2

Merkityksetön MM-karsintaottelu, kaukana Bakusta etelään pienessä Lənkəranissa uusi öljystadion. Silti melko epätasainen alusta. Baxter on tuhonnut pahasti Suomen jalkapalloa, eikä peluuttanut tässäkään ottelussa nuorempia pelaajia. Karsintojen arvontakoreilla kolme tai neljä ei ole mitään merkitystä, jos pelaajilla ei ole kansainvälistä kokemusta. Hyypiä sentään flunssassa ja Litmanen vaihdossa. Laiska alku, azereilla ei mitään järjestelmällisyyttä. Tainio loukkaantui jakson lopussa, jälleen kerran, tilalle Litmanen. Toisella jaksolla Kuqin paha virhe, Pasanen löysänä, hieno kuvio, pallo maaliin ensimmäisen kerran Azerbaidžanin seitsemässä karsintapelissä. Tämän jälkeen isännillä paljon tilanteita, suomalaiset lamaantuivat. Johansson ja Kuqi avuttomia kärjessä, Eremenkot syöttelivät tehottomasti. Lopulta 75. minuutilla tasoitus, Litmasen keskitys, Tihisen ohimo hipoi pelivälineen sisään. Voittomaali 86. minuutilla, Litmasen kulma, maalinedustahässäkkä, Pasanen sohi sisään. Lampi oli vielä lopussa pistää omiin, mutta nihkeä voitto sentään syntyi. Katsomon puolella omituisesti ihmismassa vaelteli edestakaisin vähän väliä.

Mikkeller Drikkeriget DIPA

Tartuinpa vielä GIPAn turboversioonkin (10,1%), kun baarimestari kertoi semmoista tiskin alta löytyvän. Näytti muuan muukin asiakas samaa tuotetta nauttivan. Tässä on saksalaisvaikutusta jo häivytetty taaemmas, humalalajikkeista on Tettnang tiputettu pois, lisänä Simcoe ja Amarillo. Vaahtoavuus vähentynyt, maussa alkoholi korostuu selvästi enemmän, mallaspohjassakin pieniä muutoksia, raikkaus on hävinnyt, ollaan erilaisessa käyttötapauksessa. Yömyssynä tässä olisi ainesta, mutta edelleen kirkkaassa syysillassa tämä ei nyt oikein toimi. Helsinki, Pikkulintu, 4.9.2009.

Mikkeller Drikkeriget GIPA

Vahvasti vaahtoavaa "saksalaista" IPAa, GIPA = German India Pale Ale. Nautinnollisesti massiivisesti humaloidun pilsin vaikutelmaa, 6,6%. Humalina jenkki-Tomahawkia katkerona ja aromaattisena saksalaista Tettnangia. Mikkeller tekee kaikenlaista, mutta laatu säilyy korkeana ja mielenkiintoisena. Tämä teutoonisuunta on erityisen kiehtova. Liukkaan saksalaistyyppinen mallasrunko on pohjalle saatu. Pils tämä tuskin kuitenkaan on, jotain sivumakuja taustalla heilahtelee, mutta ne rikastavat kokonaisuutta, oikein hauska olut. Drikkeriget on tanskalainen maahantuojafirma, nimi ei siis kätke mitään piilomerkityksiä. Helsinki, Pikkulintu, 4.9.2009.

Moor Old Freddy Walker

Lintubaarikierros huipentuu tietysti Riekon ja Kuikan jälkeen Pikkulintuun. Patiokelit eivät tunnu loppuvan millään. Tämä englantilainen tumma ja tukeva olut (7,3%) on makea ja maltainen. Doppelbock-otetta, mutta varmaankin pintahiivaa silti. Kahvia ja suklaata, ei ehkä näin aurinkoisena alkusyksyn iltapäivänä parhaassa ympäristössään. Hieman hämmentävästi kapakoitsijakingi Ristevirta tuntuu nyt hankkineen vahvoja brittiläisiä keg-oluita. Real ale -kokeiluhan näyttää Puotilassa päättyneen. Toki nämä Moorin oluet ovat amerikkalaisvaikutteisia, joten suuremmasta suunnanmuutoksesta tuskin on kyse. Helsinki, Pikkulintu, 4.9.2009.

Box Steam Vanilla Porter, real ale

Hienoa että realina tarjotaan välillä mustempaakin olutta. Tummasävyistä makuakin on, paahtoa ja kahvia. Vaniljaakin selvästi, mutta ei makealla tavalla. Liian kylmä tarjoilulämpötila, jälkimaku on makeahko, ei voimakkaasti humaloitu, 4,5%. Helsinki, Kuikka, 4.9.2009.

Malmgård Dinkel, hanaversio

Raikasta spelttivehnäolutta, mukavan viehko hieman mausteinen veto. Toimii selvästi paremmin kuin aiemmin kokeilemani pulloversio, silloin toki Savonlinnassa tehtyä. Ohuehko kokonaisuus kuitenkin.

Vasta edellisenä päivänä avattu baari, Alppilan restauroidulla alueella, hieman keskeneräistä vielä, nimen mukaisesti Famous Grouse -kuvia ja muuta metsästysrekvisiittaa, henkilökunta puhuu keskenään ruotsia. Siisti avara vaikutelma, sama omistaja kuin Olutkellari Helsingillä. Ilmeisesti tulee keskittymään suomalaisiin pienpanimoihin, luvassa jopa kotimaista real alea. Loistavaa. Helsinki, Maltainen Riekko, 4.9.2009.