Cotswold Spring The Codrington Best, real ale

Punaruskea bitter tutusta panimosta, 4,4%. Hyvin kuohkea ja hedelmäinen, mutta kieltämättä ohut olut. Tämmöinen toimii pitkän session toistuvana oluena, mutta suomalaishinnoilla siihen on harvoilla varaa. Humalointikin on tyylinmukaisesti kevyttä. Ei ehkä aivan parhaassa iskussaan, monimuotoisuutta olisi voinut odottaa enemmän. Helsinki, St. Urho's, 8.6.2010.

Little Valley Withens IPA

Kullankeltainen samea pullossakäyvä luomuale, hyvin kevyt, vain 3,9%. Humalaa on selvästi liian vähän. Kuten esim. Malmgård/Huvilan H.O.D.A. osoittaa, katkeroa kyllä saadaan pieneenkin alkoholimäärään mukavasti mukaan. Ennestään tuntematon panimo West Yorkshirestä. Skottioluen jälkeen tämä on selvä pettymys, sitrusta on enemmän, mutta muuten maku ohut. Humala tuntuu jälkimaussa, mutta aivan liian kevyesti. Helsinki, Kuikka, 8.6.2010.

William Bros Joker IPA

Kuikan real loppui taas samalla hetkellä kun astuin baariin sisään. Onneksi baariketjun IPA-tapahtumaan sentään jotain on saatu. Skottiale on mukavasti maltainen, sitrusta ei juuri esillä. Humalointi on bitteriä vahvempi, erittäin mukava kantava katkeroisuus, mäntyistä vetoa. Ei lähelläkään jenkkitasoja, mutta toimii kohtuudella. Mukana vehnää, ehkä pyöristää ja pehmentää makua, joskus vehnä leikkaa luonnetta pois, mutta tässä ei ole sellaista tunnetta. Helsinki, Kuikka, 8.6.2010.

Akira Kurosawa: Tengoku to jigoku

Pidän Kurosawaa hieman yliarvostettuna, varsinkin jos vertaa todellisiin japanilaismaestroihin Ozu ja Mizoguchi. Kurosawa on silti tehnyt hyvää jälkeä ja erityisesti tykkään hänen nykyaikakuvauksistaan, samuraikama ei siis ole iskenyt yhtä hyvin. Yksi aikalaiskuvauksista on tämä Taivas ja helvetti -nimellä Suomessa esitetty löysä Ed McBain -tulkinta. Ensikatselusta on noin 25 vuotta ja nyt tämä vaikutti selvästi vaisummalta. Alkutekstien taustakuvat lupaavat kunnon noir-tunnelmaa, Yokohaman satama, tehtaat ja liikenne vyöryy näyttävästi mustavalkoisessa scope-kuvassa. Elokuvan alku sijoittuu liian teatterimaisesti yhteen huoneeseen. Toshiro Mifune ei ollut paras valinta yritysjohtajan rooliin. Parasta on kidnappausjuoni, joka vähitellen monipuolistuu mutkikkaaksi moraaliasetelmaksi. Todella upea toiminnallinen junakohtaus elokuvan huippukohta. Jälkipuoliskon poliisiproseduraali on alkua parempi, päästään öisiin kaupunkimiljöisiin, jopa savuisiin baareihin. Painostava helle kuvataan lähes humoristisesti. Lehdistö ja yleinen julkisuuskaipuu teemana hätkähdyttävän modernia edelleen. Yllättävä väriefekti kesken mustavalkoisen elokuvan ei ehkä loppuun asti harkittu. Naturalistista zombie-kuvausta heroiinin käyttäjistä, jotka kaikki näyttävät kärsivän vieroitusoireista. Selvästi ylipitkä ja kokonaisuutena nyt hienoinen pettymys.

Moor Peat Porter

Somersetläinen turveporter on tummanruskea, hyvin voimakas kahviaromi. Hieman maitohappoinen, mutta suhteellisen ohut porter, humalaa varsin vähän. Hyvin kuiva, etiketissä mainostettua suklaata en kunnolla tunnistanut. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

The Bruery Hottenroth Berliner Weisse

Berliner weisse on hapan kevyt vehnäoluttyyli Berliinistä, marginaalinen jäänne ajoilta jolloin happamat oluet olivat Saksassa yhtä yleisiä kuin Belgiassa. Tyylisuunta on uhanalainen, en muista juoneeni sitä kymmeneen vuoteen Berliini-vierailun jälkeen. Berliinissäkin oluen happamuus usein piilotetaan värjätyn siirapin taakse. Helsinkiläisestä maitokaupasta löytyi yllättäen berliner weissea Kaliforniasta, Los Angelesin kupeesta Orange Countysta, vieläpä maltaan tuoksuetäisyydellä Disneylandista. Panimon nimi Bruery on väännös brewery-sanasta ja panijaperheen Rue-nimestä. Tämä on ensimmäinen The Bruery -kokemukseni, enimmäkseen panimo näyttää tekevän belgityylisiä oluita. Ilmeisesti juuria on Saksassakin ja Hottenroth-nimi viittaa sinne päin. Alkoholia vain 3,1%, hyvin vaalea hapokas olut. Happamuus on hyvin voimakasta tuoksussa, mutta maussa se sekoittuu yllättävän vahvaan kuivaan raikkauteen. Aidon berliner weissen juonnista on niin kauan, etten oikein pysty siihen vertaamaan. Välittömästi tästä tulee mieleen kuivat lambicit, ehkä alkoholin vähyydestä johtuen juotavuus on parempi, tämä on todellinen kesäolut. Hedelmäinen, limeä ja sitruunaa. Happamuus ei tunnu missään vaiheessa epämiellyttävältä, todella rankka positiivinen yllätys. Hinta toki oli varsin järkyttävä, kolmen vartin pullo taisi maksaa yli 16 euroa. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

Peter von Bagh: Helsinki, ikuisesti

Kollaasielokuvan taituri von Bagh tiivistää monia teemojaan tässä Helsinki-runoelmassa. Yhtään kuvaa von Bagh ei kuvannut itse, kaikki on kierrätysmateriaalia. Kertojaäänet vaihtelevat, suurin osa aineistosta mustavalkoista fiktiota. Koko elävän kuvan 100 vuoden historia Helsinkiin peilattuna tulee käsiteltyä. Loppuratkaisu mielenkiintoinen valinta, Saksan armeijan paraati Esplanadilla 1918. Yhtä säväyttävänä avauksena ihmisten parveilu jäällä jäänmurtajan edessä joskus 1900-luvun alussa. Populaarikulttuuriin von Bagh panostaa tutusti, ääniraidalla uudempaakin kamaa, mm. Maukka Perusjätkä, Problems? ja J. Karjalainen, mutta esim. Tuomari Nurmio ja Keba definitiiviseltä Helsinki-soundtrackiltä jäävät puuttumaan. Aki Kaurismäki vahvasti mukana, Rikoksesta ja rangaistuksesta olisi saanut ehkä tehoja enemmän. Mukana on itseäkin tuoreeltaan hätkähdyttänyt tarkka kuva syksyn lehdistä kirkkaanvihreän raitiovaunun juuressa Bulevardilla elokuvassa Kauas pilvet karkaavat. Von Bagh käyttää nyt ehkä tavallista enemmän maalauksia. Puu-Helsingin katoamista ehkä olisi voinut korostaa enemmän, esim. puisen Pasilan näkymät ovat kuin scifiä. Valinnat ovat makuasioita ja tämä on loistava henkilökohtainenkin tulkinta hienosta kaupungista.

MM-finaali 2006: Italia-Ranska 1-1, rpk 5-3

En ole hankkinut tallenteita vuoden 1982 jälkeisistä MM-finaaleista. Meksikon toiset kisat 1986 olivat laadukkaat, Maradona ja Argentiina hallitsivat, mutta finaali Länsi-Saksaa oli silti suhteellisen jännittävä, ratkesikin vasta lopussa Burruchagan maaliin. Muistettavampi ottelu tietysti Argentiinan ja Englannin välillä. Muitakin hyviä joukkueita oli, kaikkien aikojen huippujoukkueensa kasannut Tanska ja Neuvostoliittoa edustanut Kiovan Dynamo. Molemmat mättivät alkulohkossa kuusi maalia entisten suurjoukkueiden Uruguay ja Unkari verkkoon. Ranska ja Brasilia edelleen hyvässä vedossa, ei tosin aivan 1982 vireessä. 

Vuoden 1990 kisoissa ei taas mitään muistettavaa ollut, Kamerun väriläiskänä, mutta muuten surkea turnaus. USA:ssa 1994 oli vireämpää, Nigerian ryhmä ehkä toistaiseksi vahvin Afrikasta kisoihin tullut ja myös Romania ja Bulgaria jalkapallohistoriansa huipulla, mutta onneton finaali latisti nämäkin kisat. 1998 Ranskassa oli samaa tasoa ja finaalikaan ei pettänyt. Brasilia oli positiivisempi ja Kroatia jatkoi kunnialla Jugoslavian perintöä. Tanskalla taas hyvä joukkue ja Hollanti parempi kuin kertaakaan sitten 70-luvun. Hollanti oli kisojen paras joukkue, mutta tippui finaalista rangaistuspotkukilpailulla. Olin paikalla Pariisissa finaalin aikana, mutta stadionille ei päässyt alle 30 000 frangin, kun finaaliin suodattuivat isäntämaa Ranska ja kaikkien puolueettomien suosikki Brasilia. Katsoin finaalin pienessä baarissa Seinen vasemmalla rannalla, fiilis oli hyvä ottelun aikana ja vielä parempi koko yön jatkuneissa juhlissa. Ehkä peli olisi hauska katsoa uudelleen, mutta kovin jännittävä tai hyvätasoinenhan se ei ollut. 

Kaukoidässä 2002 pelattiin dramaattiset ja yllätykselliset kisat, mutta taso oli kovin keskinkertaista. Suurimmat tähdet olivat väsyneempiä kuin kertaakaan aiemmin MM-historiassa. Yllättäjistä Turkki oli oma suosikkini, mutta finaaliin asti sekään ei päässyt. Yllätyksistä huolimatta finaalissa tavanomaisesti kohtuumukava Brasilia peittosi helposti vaatimattoman Saksan.

Viimeisin turnaus 2006 Saksassa oli taas vaihteeksi korkeatasoisempi, ainakin ajoittain. Saksa itse pelasi positiivisemmin melko nuorella joukkueella ja ylsi semifinaaliin asti. Norsunluurannikko tuli lupaavalla joukkueella, mutta juuttui kuolemanlohkoon. Argentiina avasi vakuuttavasti mestarin elkein, mutta eteneminen hyytyi taktisiin virheratkaisuihin. Portugali oli toinen näyttävä ehdokas, se höyhensi näytöstyyliin Hollannin ja Englannin, mutta uudelleenpiristynyt Ranska oli vahvempi semifinaalissa. Ranskan tie finaaliin ei todellakaan helppo ollut, sillä aiemmin se kaatoi Espanjan ja Brasilian. Italia eteni finaaliin helpompia askelia pitkin ja se saattoi olla ratkaiseva etu finaalissa.

Finaalitallenne on maannut neljä vuotta digiboksin levyllä, ehkä sen voi poistaa tämän katselun jälkeen. Tunnusteleva alku, 6. minuutilla Materazzi törmäsi alueella Maloudaan, epäselvästä tilanteesta rangaistuspotku, Zidanelta Panenka-tyylinen roikku, onnekkaasti ylärimasta maaliin. Italia joutui hyökkäämään, mutta ei saanut kunnolla hallintaa. Silti 19. minuutilla Pirlon kulmapotkun pukkasi sama Materazzi helposti verkkoon. Barthezin ja Vieiran virheitä, saattoi tosin Materazzikin rikkoa. Verkkainen tempo jatkui koko ensi jakson, 36. minuutilla taas Pirlon kulma, nyt Toni puski poikkipuuhun.  

Ranska aavistuksen virkistyi toisen jakson alussa, mutta varovaista siirtelyä kokonaisuus oli. Paras tilanne hieman ohi mennyt Pirlon taitava vapaapotku. Jatkoajalla samaa junnausta, Riberyllä ohilaukaus ja Zidanen voimapuskun Buffon torjui yhdellä kädellä. Zidane pilasi uransa ajamalla Materazzin miinaan. Rangaistuspotkukilpailussa ei yhtään torjuntaa, Trezeguet'n hermo ei kestänyt. Ei aivan yhtä surkea finaali kuin 1994, mutta ei todellakaan mikään laatupeli.

Hoppin' Frog Barrel Aged B.O.R.I.S. Oatmeal Imperial Stout

Viime syksyltä tutun ohiolaisen kauraimperialstoutin viskitynnyreissä kypsytetty versio. Nimestä näyttää samalla tippuneen The Crusher -lisämääre. Olisiko väkevä olutkin vesiintynyt? Bourbon-oluille tyypillinen vaniljaisuus hyökkääkin reilusti esiin. Öljyinen viskositeetti tuntuu entiseltä, makeaa tämä on, mutta ei täysin tahmaista. Jälkimaku on aika vireä, jonkinlaista humalanpuraisua löytyy. Kahvin ja suklaan tuoreus ovat väistyneet taustalle, viskioluiden puinen nahkeus, jopa pahvisuus ovat työntäneet ne sivuun. Edelleen hyvä olut, mutta kaukana alkuperäisestä. Tuntuu myös, että alkoholin pistävyys nousee tässä versiossa esiin. Puukypsytys on niin voimakas trendi, että lähes kaikki alan toimijat tuntuvat bandwagoniin hypänneen. Täytyy vain toivoa, että muotioikku menisi ohi. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Memminger Kartäuser Weissbier

Tummahko hanahefeweizen Ulmin eteläpuolelta, hyvin samea.  Banaania reippaasti, tanakan täyteläinen makeahko vehnäolut. Jälkimaku kuivempi ja lyhyt, nimikkolasissa hyvin hillityt kurvit. Tyylipuhdas suoritus, mutta tyyli ei ole kovin kiinnostava. Kartäuser viittaa Memmingenin lähistöllä Buxheimissa olevaan kartusiaaniluostariin. Oluthuone Leskinen, 5.6.2010.

Jörn Donner: Män kan inte våldtas

Merkillisesti nimetty Donner-leffa vuodelta 1978, suomalainen, mutta ruotsinkielinen. Donner piti tätä ennen ohjauksissaan useamman vuoden tauon, perustuu Märta Tikkasen romaaniin. Alun poliisikohtauksen riisuttu tyyli muistuttaa hämmästyttävästi tuoretta Kuulustelu-elokuvaa. Rooliin hieman liian nuori ruotsalainen Anna Godenius esittää pääosaa, hän on oikeastaan mukana jokaisessa kuvassa ja onnistuu varsin hyvin. Tässä siis nainen raiskataan, alun kehittely etenee jäntevästi, mutta raiskaajan jäljitysvaiheessa rytmi sakkaa pahasti ja homma lässähtää ikävästi. Donner ei ollut varmaan katsonut tarpeeksi Hitchcockia, tämä asetelma lähes huutaa Vertigo-tyylistä otetta. En ole romaania lukenut, mutta hämmästyttävän naiivi loppuratkaisu Donnerin versiossa on. Sivujuonen sairausdraama hajottaa tarinaa todella hankalasti. Hurjaa silmälasityyliä 70-luvun lopun malliin ja yleisurheilukisoista Donner irrottaa mukavasti osuvaa ajankuvaa. Harmittavasti Helsingin miljööstä ei nyt irtoa tehoja Donnerin muutamien aiempien elokuvien tyyliin. Ihmettelen jos Tikkanen oli tyytyväinen tulkintaan, niin etäinen ja ulkokohtainen elokuva on.

La Rulles Triple

Huhtikuun Haaparanta-keikan aineistoa on vielä jäljellä. Vallonialainen tripel aivan Belgian kaakkoiskulmasta resonoi mukavasti Dupontin saisonin kanssa. Suunnilleen sama oljenväri, enemmän hiilihappoa, vähemmän hedelmää, vaikka sitä on tässäkin voimakkaasti. Hedelmä on sitrusmaisempaa, kokonaisuus kuivempi, miksei ohuempikin, vaikka alkoholia 8,4%, eli lähes kolme yksikköä enemmän kuin Dupontissa. Jälkimaku on kuiva, mutta lyhyempi, mutta ehkä intensiivisempi kuin saisonissa. Hieman paradoksaalisesti tämä tuntuu hieman raikkaammaltakin. Kaksi loistavaa belgiä peräkkäin, ei mikään huono päivä. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Saison Dupont Biologique

Belgialaisen klassikko-oluen luomuversio on saapunut Suomeen. Etiketissä huolestuttava maininta vehnätärkkelyksestä (englanniksi wheatsyrup), mutta onneksi se ei tunnu makua haittaavan. Hyvin sameaa, makukin on huomattavan paksu hedelmäisellä tavalla. Oluen tunnistaa hiivasta välittömästi belgiksi, mutta ei epämiellyttävällä tavalla. Verrattuna aiemmin maahantuonnissa olleeseen Dupontin kevytolueen hedelmäisyys korostuu lisää, trooppista kypsää hedelmää, miksei persikkaakin. Saisoniksi tämä on makeahko, mutta humalaa on nautinnollisesti jälkimaussa, ei massiivisen paljon, mutta pitkäkestoisesti. Täyteläinen ja tasapainoinen huippuolut. Varsinaisen Saison Dupontin viimeisestä juomisesta on sen verran aikaa, ettei kunnon vertailua muistikuvaan voi tehdä. Ei tämä kuitenkaan kovin paljon huonompaa voi olla. Merkillinen 25 cl pikkupullo, mutta tietysti niitä voi hankkia useamman. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Thurn und Taxis Pilsener

Saksalaisen aatelissuvun nimeä kantava olut tuntuu klassiselta baijerilaiselta pilsiltä. Raikas ja tuore, viljaista mallasta kevyesti, häivähdys ehkä hedelmääkin, mutta hyvin kuiva, nautinnollinen katkerohumalointi, kestää hyvin pitkään. Periaatteessa varsin yksinkertaiselta vaikuttava tuote, mutta on pelkkää toiveajattelua, että suomalaiset teollisuuspanimot saisivat joskus aikaan näin hienoa olutta. Oluthuone Leskinen, 1.6.2010.

Schmucker Rosé Bock

Hieman punertava vaalea bock on ylivahva, 8%, alkoholi maistuu heti makeahkossa viljaisessa oluessa. Vaalea paahteeton bock on vaikeahko laji eikä tämäkään onnistuneelta tunnu, varsin karkea kokonaisvaikutelma. Jonkinlaista katkeroa jälkimaussa on, mutta tympeä alkoholi peittää senkin nopeasti. Melkoisen surkea valinta Alkolta laajaan jakeluun, jonkinlaista ammattitaitoa voisi pikkuhiljaa siltäkin suunnalta odottaa. Saksa on täynnä parempia bockeja, mutta varmaan joitain makuun liittymättömiä perusteluja ratkaisuun on olemassa. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

Stallhagen Sommar!

Ahvenanmaan vaalea kesäolut on yllättävän maltainen, helles-tyyliin, ja humalainen, pils-tyyliin. Etiketissä puhutaan savusta (ruotsinkielinen termi tosin vain rostad), se ei minusta noussut esiin, pähkinäisen maltainen tämä on altbierin tapaan ja lisäksi varustettuna pitkällä hieman makeuteen kääntyvällä katkeruudella. Alkoholia näppärät 5,5%, todella positiivinen yllätys, vaikka makeus hieman tökkiikin. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

Milk Street Mells Bells, real ale

Golden ale, tämäkin vain 4%, viljainen, hieman karkea, mutta raikas olut. Voimakkaan humalainen brittiolut, hyvää tuuria tällä kertaa Helsingin real-baareissa. Pehmeää mallasta ei ole, mutta yksi humalaisimpia real aleja miesmuistiin. Katkeroa saa lähes pureskella alaspäin. Uusi panimotuttavuus, selvästi amerikkalaisvaikutusta, klassinen englantilaiskama ei koskaan näin ekstreemiä ole ollut. Mallasrunko tietysti ohut, mutta täysin ote ei horjahda silläkään suunnalla. Ilmiselvää klassikkoainesta. Nimi tietysti viittaus AC/DC:n klassikkobiisiin ja Mells on paikallinen (Frome, Somerset) narsissifestivaali, jonne juoma on räätälöity. Helsinki, Kitty's, 26.5.2010.