skip to main |
skip to sidebar
Saimaa on tehnyt aiemmin vahvempia vehniä, nyt tarjolla maitokauppaversio, jossa vielä lisämääreenä luomu. Tuoksu on yllättävän hapan lähes lambic-tyyliin, selvää hevosensatulaakin. Maku on kirpeän kuiva, lievästi hapan edelleen, mutta ei enää lambic-tapaan. Tuntuu enemmän belgiwitiltä kuin baijeriweizenilta, varsinaisia mausteita ei tosin ole, mutta ei banaanimaisuuttakaan. Varsin maukas karvas hedelmäisyys, tämä voi tuntua peruslageria odottavalle melko ekstreemiltäkin. Perämeren takatalven viimassa tämä ei ollut omimmassa ympäristössään, täyteläisempää kamaa tarvittaisiin. Ristiriitainen, mutta ryhdikkään persoonallinen tapaus. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.
Stadin Panimo on saanut samantien toisenkin oluen Alkon valikoimiin. Nimi voisi viitata Samuel Adams Boston Lagerin tai Brooklyn Lagerin tyyppisiin merkkipaaluihin. Väri on kuitenkin samea, siis suodattamatonta kamaa. Hieman pistävä marjainen, jopa hapan tuoksu. 5,3%, 35 IBUa. Maku on kovahko, maltainen, jotain lievästi hapanta karvasta marjaisuutta. Hiilihappoa vähän, humalointi ei ole kovin voimakas, mutta kestävyyttä kuitenkin löytyy. Raumalaiskollegan blogissa ilmeisesti valmistajan edustaja innostui kommentoimaan olutta. Aluksi epäiltiin erien välillä olevan eroja, mutta niin ei kai loppujen lopuksi ollutkaan. Pullotusvaiheessa kuulemma leikkautuu paljon hienouksia pois ja sehän on helppo uskoa tällaisen tuoretavaran kohdalla. Tämä on kuitenkin erää 417. Olut ei siis tavoittanut omien ihanteiteni pähkinäisen täyteläisen maltaista lageria, häiritseviä aineksia tuntuu olevan liikaa. Tällaisia oluita on kuitenkin aina ilo kokeilla, verrattuna alan suurteollisuusklusterin toinen toistaan masentavampiin rimanalituksiin. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Islantilaisen moniosaaja Kormákurin aiempi Räme-filmi ei oikein kolahtanut eikä sitä tee tämä musta komediakaan. Häävalmisteluja pienellä Flateyn saarella traagisen kolmiodraaman varjossa. Kulmikkaita hahmoja, karuja maisemia, karrikoituja käänteitä. Rikottu aikarakenne on aika taitavasti nivottu kasaan, mutta vaikutelmaksi jää vain tekninen pintaonnistuminen. Metatasona taustalla Tšehovin näytelmä, jonka muistuttaminen lopussa tuntuu vain vesittävän koko kuvion.
Tämä imperial IPA saattaa olla yhteistyö Mikkellerin kanssa, mutta en ehtinyt vahvistusta huhulle pullosta huomaamaan. Sen havaitsin, että vahvuus 10,5% ja kauran lisäksi kahviakin seassa. Paljon vaahtoa sameahkossa ruskeassa juomassa. Kahvi maistuu selvästi, muutenkin mausteinen vaikutelma. Lievää happamuutta, humalataso on korkea, mutta sen tehot leikkautuvat kahvilla syrjään. Ristiriitainen, tyypillisen kokeellinen olut näiltä valmistajilta. Lopputulosta ei voi erityisen hyvänä saavutuksena pitää, kahvi symbioituu paremmin paahtomaltaan kanssa ja sitrus-IPAn kiksit ovat parhaimmillaan sellaisenaan. Pivo, 29.3.2012.
Tanskalaisen To Ølin First Frontier oli näppärä euro-IPA ja nyt tarjolla vahvempi versio samalta valmistajalta. 9% ja Warrior-humala vaihtunut Columbukseen. Simcoe ja Centennial edelleen mukana, reseptissä myös kauraa. Sitruksisuus ei tässä tuotteessa ole pinnalla, vähemmän raikas nahkeus korostuu, mutta varsin miellyttävän kuiva katkero hallitsee kokonaisuutta. Kilpailu on nykyään tässä sarjassa kivikovaa ja persoonallinen erottuvuus massasta jää uupumaan. Pivo, 29.3.2012.
Pidin aika lailla Casino Royalen uudesta versiosta ja Daniel Craigin Bond-debyytistä. Tämä jatko-osa on pahasti rutiinimaisempaa menoa. Koston kylmäävyys hukkuu jatkuvaan toimintakohtausputkeen. Sienan turnajaisissa ja eteläamerikkalaisessa aavikossa on miljööotetta, mutta liian vähän niissäkin jaksetaan olla. Olga Kurylenko ei jätä mitään toivomisen varaa Bond-tyttönä, jopa surusilmätkin löytyy. Melko karu variaatio Goldfingerin yhdestä kuuluisimmista kohtauksista.
Kyproslainen joukkue hämmentävästi kahdeksan joukossa Mestareiden liigassa. Tuntemattomia brasseja ja portugalilaisia, valmentajana serbi Ivan Jovanovic. Kaunis kompakti stadion, hyvä nurmi. Real painosti koko ajan, vähän tilanteita, Benzemalla avopaikka, mutta se oli ainoa ensi jaksolla. Apaattista peliä. Toisella jaksolla sumppu ei enää pitänyt, Madrid teki helpon näköisesti kolme maalia lopussa. Kentälle Marcelo ja Kaka, Kaka syötti Benzemalle, Marcelo Kakalle ja Özil Benzemalle. Apoel ei oikeastaan saanut yhtään hyökkäystäkään.
Keskiruskea, hieman samealta vaikuttava porilainen, reippaasti hiilihappoa. Pähkinäistä mallasta, ei paahtoa, hiilihappo poreuttaa makuakin. Makeutta hieman, pientä katkeroa, mutta jotenkin ohueksi kaikki pyöristyy. Periaatteessa onnistunut olut, mutta liian hiilihappoinen ja enemmän täyteläisyyttä voisi toivoa. Graalissa tulee käytyä melko harvoin, mutta Oulun tarjonnassa baari on mukava, 20 hanapaikkaa, mukana Liberty Alen ja Vitusin tapaisia helmiä. Dylanin Blonde on Blondea musiikkina. Graali, 27.3.2012.
Pitkään ja hitaasti kehitellyt juonen eri aihiot kääntyvät ehkä liian nopeasti ratkaisuvaiheisiin. Dramaattista menoa, mustaa huumoria ja varsin onnistuneesti moderniin vesikidutukseen vertautuva kastekohtaus. Alkuperäisen Ponzi-huijauksen yksi uhrikin paljastuu henkilöhahmojen joukosta. En oikein tykkää, että katsojalle paljastetaan vasta tässä vaiheessa päähenkilöiden keskeisiä suhteita ja riippuvuuksia. Samaa rakennettahan on viljelty pitkin matkaa. Episodissa on selvää valmistautumista kauden viimeisen jakson tilinpäätökseen. Sarjaa on kyllä jaksanut katsoa, mutta aiemmat arviot ovat vahvistuneet, aivan huipputasolle tässä ei ylletä.
Uusi panimotuttavuus Shrewsburysta, West Midlandsin vahvasta olutkaupungista läheltä Walesin rajaa. Kaupungissa on kaksi muutakin panimoa ja joukko hienoja pubeja. Paikka on ollut omissa olutmatkailusuunnitelmissa, mutta ei ole vielä päässyt toteutusasteelle. Moderni golden ale, makeaa sitrusta, kuin klementiiniä. 4,5%, mutta kohtuullinen mallasrunkokin löytyy. Paras osa hyvin katkeroinen jälkimaku. Hyvässä kunnossa, tasapainoinen miellyttävä olut. Oluthuone Leskinen, 25.3.2012.
Olvin toinen uutuusolut on kai jotain camp-huumoria. Tölkin kuosi noudattelee Halko/Harkko-tyyppisesti trendikkäiden retrotohvelien kangaskuviota. Nyt alkoholia on 4,5%, mutta kustannuskuri on hoidettu kansalliseen tapaan tärkkelyksellä mallasta jatkamalla. Maku on todella vaikeasti löydettävissä, olisiko nyt tarjolla Olvin tuotteista kaikkein vähiten oluelta maistuva juoma? Suurten panimoiden terävin tuotekehityshän on pitkään pähkäillyt saadakseen aikaan oluen, joka maistuisi ihmisille jotka eivät tykkää oluen mausta. Tässä ollaan aika pitkällä sillä tiellä. Olvi puhuu nettisivuillaan katajaisesta aromihumalasta, mutta en huomaa sellaista. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.
Olvia lähellä oleva viestintäfirma lähestyi toista kuukautta sitten ja tarjoutui lähettämään bloggaajalle näytteitä Olvin uutuustuotteista. Myönnyin tarjoukseen ja oletin tulossa olevan esimerkiksi tämä Sven Tuuva -olut. Sen enempää en ole kuitenkaan asiasta kuullut ja Sven Tuuva tarttui kouraan kaupan hyllyltä. Tässä on nyt kyseessä ns. kakkosolut (3,5%), jota on peräänkuuluttanut Alkon hallituksessa vaikuttava terveystalebanien suurmufti Pekka Puska (66 v, eläkkeelle vasta 68-vuotiaana). Puska yrittää saada keskioluet maitokaupoista Alkoon firman tulosta (ja omia bonuksiaan?) kasvattamaan. Muille kaupoille jäisi siis tämän Tuuvan kaltaiset tuotteet. Olvi jatkaa tällä Puskan pyrkimyksiä testaavalla tuotteella Suomen sodan (1808-09) sankarien linjalla. Keskioluen vapautuessa 1969 koitti itsellenikin onnen päivät. Taskurahatuloni moninkertaistuivat, kun Vaalan tienvarret alkoivat täyttyä tyhjistä Olvin Döbeln- ja Sandels-pulloista. Sandels on pysynyt paletissa nykypäivään, mutta Döbelnistä on jäljellä vain haileat muistot, koskaan en varmaan itse päässyt sitä maistamaan. Sven Tuuva on odotetusti vaalea lager, tuoteselosteessa ei tärkkelystä mainita, joten kyseessä täysmallasolut. Mallasta on siis kuitenkin tavallista vähemmän ja hyvin pahvisen ohut maku onkin. Vedessä on pehmeyttä, mutta humalointi ei tuo katkeruutta, pikemminkin tuntuu häiritsevän jokin pisteliäs vivahde. Hyvin mauton ja minimaalista nautintoa tarjoava olut. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.
Rikosmelodraama vuodelta 1959 samoilta Cardiffin eteläkulmilta, jonne sijoittuu John Williamsin fiktiotrilogia. Puolalainen merimies palaa Cardiffiin Butetowniin, jota aiemmin kutsuttiin Tiger Bayksi. Melko hyvää atmosfääriä ilmeisesti Loudoun Squaren seuduilta, calypso-musiikkia ja värikästä tunnelmaa muutenkin. Yksi pubikohtaus ja yökuvissa pientä noirahtavuutta. Tarina on vain rasittavan asenteellinen ja kiertyy vaivaannuttavasti lapsen valehtelutaipumuksen ympärille. Merkillinen ilmalautta lahden yli, kuvattu kai Newportissa. Elokuva muistuttaa jossain määrin Carol Reedin Fallen Idolia, mutta ei pääse samalle tasolle.
Varsin tasapainoinen huippumaineinen britti-IPA, mallasta ja sitruunaa, 5,9%. Ylivoimainen vaikutelma aiempaan St. Peter'sin tuotteeseen. Jälkimaku on reippaan katkeroinen, ei jenkki-ekstreemitasoa, mutta ilman muuta enemmän amerikkalaisella puolella ollaan. Hienoa, että tämä moderni klassikko-olut on lopulta Suomessa edes pullojakelussa ravintoloissa. Pientä nihkeyttä havaittavissa, tuoreus ei samaa kuin joulukuisella ensi kohtaamisella real-versiosta Lontoossa. Oluthuone Leskinen, 21.3.2012.
Toffeinen tuoksu ja maku noudattelee samaa fiilistä, 5,5%. Kovahko pähkinäinen britti-IPA, joka on tyylisuuntana lähempänä vahvaa bitteriä kuin jenkki-IPAa. Jälkimaku on kyllä tavallista vahvemman katkeroinen, mutta silti varsin karuhko olut. Oluthuone Leskinen, 21.3.2012.
Kookosta selvästi tuoksussa ja paahteisessa maussa, 6%. Paahdettuja oikeita kookospähkinöitä. Mielenkiintoinen maku, aivan tämmöistä ei ole ennen tullut vastaan. Ehkä hieman ohut runko, humalaa varsin vähän. Kookoksen maku hiipuu vähitellen, kokonaisuus jää hieman vajaaksi. Kahviakin mukana, paahteisuutta monipuoleisesti, hyvää tavaraa. Leskisen tiskillä vieressä istuvat kovaääniset humalaiset Stellaa kiskovat saksalaiset tuntuvat naureskelevan, että siinä paikallinen hiippari juo kolaa. Loistava asetelma. Oluthuone Leskinen, 21.3.2012.
Brittiohjaaja Boorman teki tämän minimalistisen sotaleffan heti upean rikosklassikon Point Blank jälkeen. Ensivaikutelma noin 30 vuotta sitten oli melko paha pettymys eikä kolahtanut nytkään. Musiikki on aika omaperäistä ja Conrad Hallin kuvaus näyttävää, mutta Marvinin ja Mifunen yrmyily väsyttää nopeasti. Molemmat näyttelijät sotaveteraaneja. Helposti ennakoitava juonen tapainen ja lopun Beckett-tyylinen avoin ratkaisu jättää vaivaannuttavan olon.
