perjantai 4. tammikuuta 2008

Avery IPA


Brother Tuckers on hyvin vaatimaton pikkubaari Etelä-Floridan perusturistialueella Pompano Beachissä, mutta kyseessä on melkoisen hämmästyttävä belgibaari. Pieni suorakulmainen tila, lyhyt tiski, mutta hanat ovat takahuoneessa, eivät näkyvillä. Kymmenkunta pöytää, seinillä munkkiaiheista kuva-aineistoa. Ruokatarjonta laadukasta. Neljä ilmeisesti koko ajan vaihtuvaa hanaa, pullo-oluet lähinnä laadukkainta eurooppalaiskamaa. Avery IPA maistuu epäilyttävästi vehnäoluelta, mutta tiedusteltaessa tarjoilija vakuuttaa kyseessä olevan todellakin coloradolaista india pale alea. Kun epäilen lopultakin menettäneeni makuaistini kokonaan, saapuu toinen tarjoilija ja kerää koko seurueen oluet pois, ne olivatkin kaikki Paulaner Hefeweizenia. Uudet tuopit kullankeltaista ainetta ovat sitä itseään, äärimmäisen humalaista amerikkalaista IPAa parhaimmillaan. Yllättävän tuoreeltakin vaikuttaa, mutta eihän matka Kalliovuorilta Atlantille ole yhtä paha kuin Englannista Intiaan aikoinaan. Pompano Beach, Brother Tuckers, 3.1.2008.

Ei kommentteja: