keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Bruuveri Staut

Todella nihkeästi valmistustuotantonsa käynnistäneen Saimaan Panimon sivukonttorin stout on kai edelleen paikan ainoa oma olut. Sitten viime näkemän oluen kirjoitusasu on suomalaistunut. Paikka vaikuttaa melkoisen suositulta Kampin keskellä, limuviinat uppoaa jengillä. Paikalla myös runsaasti minun kaltaisia laptoplaukkumiehiä. Staut on täysin musta, alkoholimainen, metallinen, kuohkea ja tuore. Paahtomallasta kevyesti, mutta paljon enemmän makua odottaisi tältä tyylisuunnalta. Vähän vetinen ja jälkimaku harmittavan ohut. Painajaismaisesti mieleen nousee muinainen Oulun Panimo, jonka tuotteista stout oli ainoa lähellä juontikelpoista. Öö, tuo on ehkä hieman kohtuutonta, ei Bruuveri sentään aivan sillä tasolla operoi. Helsinki, Bruuveri, 19.3.2008.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Käsitykseni mukaan Staut on valmistettu jo kuukausien ajan Lappeenrannassa. Bruuveri saisi hävetä. Panimona itseään mainostavassa paikassa pitäisi olla vähintään kolmea OMAA olutta nollan sijasta. Dobbelbockia, nykysuunnan mukaista Imperial Stoutia, kesän kynnyksellä kunnon Saisonia puhumattakaan vehnäoluesta, jotain humalatutkielmaa...?

Markku K alias olutriippuvainen