torstai 25. elokuuta 2011

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä

Joensuu piti ennen tätä 1993 ilmestynyttä paksuhkoa romaania seitsemän vuoden tauon. Romaanista tehdyn tv-sovituksen olen nähnyt ainakin osittain, sen verran tutulta naisten asuntoihin vempeleellä murtautuva päähenkilö tuntui. Joensuun tyyli on aika lailla ennallaan, Harjunpää ja muut poliisit osittain taustalla kun fokuksessa päähenkilö taustajoukkoineen ja uhreineen. Teos on siis aiempia noin neljänneksen laajempi ja jonkinlaisena tyhjäkäyntinä runsaus tuntuukin. 90-luvun jättilama heijastuu ihmiskohtaloissa, Viron ja Venäjän muutokset näkyvät epäsuorasti, mutta Ladalla rikospoliisit ajelevat edelleen. Tosin yksi Golfkin on ja Fordien hankkimista suunnitellaan. Harjunpään fyysinen isä ilmaantuu dementoituneena hämmentävästi kuvioihin, muistaakseni Harjunpään vanhemmista ei aiemmissa romaaneissa ollut kuin korkeintaan lyhyitä viittauksia. Poliisin korruptio ei myöskään aiemmin ollut näin räikeänä esillä, voisi jopa kuvitella Joensuulle tulleen poliisin sisällä ikävääkin palautetta. Yleisluontoisempaa organisaatiopolitiikkaakin käsitellään, Harjunpäätä uhkaillaan siirrolla järjestyspoliisiin. Muutama farssimainen välikohtaus, mutta kokonaisuus on realistisen apea tunnelmaltaan. Ei nouse Joensuun parhaiden tasolle.

Ei kommentteja: