lauantai 10. syyskuuta 2011

Rupert Julian: Merry-Go-Round

Hollywood-mykkäelokuva vuodelta 1923, alkutekstiplanssin mukaan ohjaaja todellakin Julian, mutta kyseessä on kuitenkin Erich von Stroheimin projekti, äksyn taiteilijan tuottaja Irving Thalberg erotti tekovaiheen aikana. Ollaan Wienissä ennen ensimmäistä maailmansotaa, liikutaan sekä hovissa keisaria myöten että Praterin huvipuistossa rahvaan parissa. Kopio suhteellisen laadukas, värisävy enimmäkseen ruskea, mutta välillä vaihdetaan sinivoittoiseen kuvaan. Stroheimin vaikutus näkyy vahvimmin alussa kreivin groteskeissa aamutoimissa, muuten tämä on melko sovinnaista melodraamaa säätyrajoja ylittävine romansseineen, mukana jopa kyttyräselkä. Stroheim ehkä ideoinut sirkusorankin koston tarinan suurinta nilkkiä kohtaan. Harvoin nähty Mary Philbin varsin hehkeä naispääosassa. Sotakin ehtii syttyä ja melkoisen ryhdikästä kuvastoa rintamantapaisesta ympäristöstä. Ei mitenkään erityisen mielenkiintoinen tapaus, mutta Stroheimin vaiheista kiinnostunut jaksaa silti kahlata läpi. 

Ei kommentteja: