sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mikko Mattila: Nuoret nerot 1/2

Ohjaaja Mattilalla on menneisyyttä Kaurismäen veljesten tuotantoryhmistä ja tämän kaksiosaisen tv-elokuvan jazz-scoressa ja mustavalkoisessa Helsinki-miljöössä on selvää muistumaa Valehtelijasta tai Calamari Unionista. Yle on ilmeisesti hyllyttänytkin tämän teoksen peräti kolmeksi vuodeksi. Moinen nostaa tietysti odotuksia, mutta ainakin ensimmäinen osa on pettymys. Laajempaa mainetta sittemmin niittäneet nuoret tähdet Aku Hirviniemi ja Armi Toivanen ovat luontevia, mutta pienemmissä rooleissa on harmittavaa kankeutta. Huumori ei kunnolla irtoa eikä tarina muutenkaan rullaa, vaikka kuinka ironista asennetta yrittäisi ottaa eteen. Päähenkilö on taskuvaras, mutta Bressonin mainitseminen tässä yhteydessä olisi liikaa. Hirviniemen kirjailijahahmon nimi Elias Haavisto rimmaa hauskasti oululaistaustaisen Elias Kalmiston kanssa. Tekstissäkin on hieman yhtäläisyyttä, vaikka Haavisto pysyy noirahtavammassa tyylissä. Teatterissa, kustannustoimistoissa ja baareissa kohkataan, mutta ei tarpeeksi uskottavasti.

Ei kommentteja: