sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

MiLa Vallila Amber

Sitkeästi palasin taas Toukolan baariin, vaikka eilisiltana liikenneonnettomuus baarin edessä vaati kuolonuhrinkin. Kolmannella Oljenkorsi-vierailulla neljän päivän aikana onnistuin lopulta bongaamaan Vallilan uuden panimon debyyttituotteen. Panimo sijaitsee Nilsiänkadulla vanhassa Orionin lääketehtaassa ja nimi tulee päähenkilöiden Miika Haverisen ja Lauri Korhosen etunimistä. Tietysti voisi ajatella panimon nimen viittaavan Varsovan ghetton kuuluisaan osoitteeseen Miła 18, mutta tuskinpa niin on. Laskujeni mukaan Helsingin seitsemäs panimo Perhon, Suomenlinnan, Stadin, Bruuverin, Teerenpelin ja Bryggeri Helsingin jälkeen.

6,1%, siis aika vahvaa tässä tyylissä. Amber viittaa aika hyvin oluen väriin. Vaahtoa ei juuri ollenkaan, sameudesta hämärässä baarissa vaikea sanoa, saattaa olla jopa kirkaskin. Tuoksuakin vaikea peruspintista hahmottaa, hedelmäisyyttä kuitenkin. Maku on trooppisen hedelmäinen hieman karamellisuuteen kääntyen. Keskitäyteläinen, jälkimaku on kuivempi, jopa kohtuullisen katkera. Kestääkin pitkään. Hieman raikkaampi olut voisi olla, viime aikoina viljelemäni hartsisuus-termi tulee nytkin mieleen. Tyylilajissaan tämä on erittäin onnistunut ja odotukset kohoavat jatkoa ajatellen. Oljenkorsi, 26.4.2015.

Ei kommentteja: