maanantai 24. elokuuta 2015

Stadin American Lager, tölkkiversio

Stadin Panimo otti yhteyttä tiedustellen bloggaajan postitusosoitetta uusille tuotenäytteille. Olin jo vastaamassa, että panimon sijaitessa noin kilometrin päässä voisin hakea näytteet itsekin. Jätin kuitenkin osoitteen ja sieltähän saapui sitten kaksi tölkkiä panimon jenkkilageria. Useasti panimolla vierailleena en muista tölkityslinjaa Suvilahdessa nähneeni. Tässä on siis käyty keittämässä olutta jossain muualla. Spekulaatioita voi esittää, Suomessahan tölkkiolutta ei kovin monessa paikassa panna.

Tyypillistä aprikoosipersikkaista Stadin oluen tuoksua lievästi sameassa oluessa. Kun Sonnisaaren ja Solmun tapaisten uusien craft-panimoiden kohdalla on joutunut valittelemaan kuivahumaloinnin epäonnistumisesta, niin Stadin kohdalla ei todellakaan ole ongelmia. Pulloversion tapaan tätä on vaikea uskoa lageriksi, niin hedelmäisellä otteella mennään maussakin. Viljaa on vaikea löytää, kun runko on häivytetty maitokaupparajalle, 4,5%. IBU-lukema on 35 ja katkeruus ei olutta leimaakaan. Se on silti merkittävä, erittäin vakuuttava contender maitokauppojen craft-tarjontaan, Nokia 66 ja Olvi IPA tölkkisarjassa ovat selvästi lähimpinä hiivoista huolimatta. Valmistuspaikan vaihtuminen ja oletettu reseptin skaalaaminen ei oikeastaan tunnu mitenkään, hämmentävästi Timo Konttisen tiimi on saanut homman toimimaan aivan Suvilahden loppuasiakasmaulla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tietämättä kyseisen oluen tarinasta enempää, niin voihan oluen valmistaa toisaalla ja tölkittää toisaalla. Näinhän Karhuakin purkitettiin litran tölkkeihin Virossa ja roudattiin lahden yli myyntiin takaisin valmistusmaahan.