sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Alexander Payne: Nebraska

Bruce Springsteenin levystä nimensä (tai ehkä sittenkin samannimisestä osavaltiosta) ottanut mustavalkoinen road movie vuodelta 2013. Bruce Dernin esittämä lievästi seniili ruotsalaistaustainen herrasmies luulee voittaneensa miljoona dollaria arvonnassa ja voitto pitää käydä lunastamassa Nebraskan pääkaupungissa Lincolnissa. Ollaan Montanan Billingsissä ja matkalle lähtee Subaru-kuskiksi miehen aikuinen eleketroniikkamyyjäpoika. Sattumoisin matkan alkuosa Billingsistä Wyomingin kautta South Dakotan Rapid Cityyn on täsmälleen sama, jonka ajoin toiseen suuntaan 2014. Arkirealismia, mustaa hiljaista huumoria, alakuloinen pohjavire. Ollaan Amerikan tyhjentyvillä syrjäalueilla, Trumpin suosion kasvun ydinseuduilla. Matkalla pysähdytään pitemmäksi aikaa Dernin vanhaan kotikylään Nebraskassa, jossa hampaankoloja aletaan kaivella puolin ja toisin. Oikein näppärä elokuva, en ole kunnolla saanut Paynen tuotantoon otetta. Viiniroadmovie Sidewaysin tietysti tunnen ja samantapaista fiilistä tässäkin on.

Ei kommentteja: