lauantai 4. kesäkuuta 2022

Sonnisaari Pihkahillo



 Junalla Ouluun, edellinen kerta tällä radalla taitaa olla 80-luvulta, lentäminen muuttui sitten niin halvaksi. Mutta aika näppärää se nykyään on, alle kuusi tuntia Pasilasta suoraan hotellin viereen. Muistelin, että uusi Craft Beer Oulu -festivaali alkaisi klo 14, mutta se olikin tuntia myöhemmin. Aikaa jäi siten rentoon Leskinen-vierailuun. Oulun keskusta on nykyään todella siisti, tulee mieleen sveitsiläiset kaupungit. Sitä on taatusti kainuulainen, tavallaan nyt helsinkiläinen, mutta kuitenkin aina oululainen. Tuntui, että melkein jokainen vastaantulija näytti jotenkin tutulta. Varmoja tuttuja löytyi sitten heti Leskisen kolealta terassilta ja tiskin takaa Sarkkisen Mikko. 


Sonnisaaren Pihkahillo on CBO-festarin uutuuksia, mutta parempihan se oli nauttia täällä kotiluolassaan. Oluthuone Leskinen on siis Sonnisaaren pääosakkaita, vaikka sitä ei erityisemmin korostetakaan. Pihkahillo on hazy west coast IPA, eli siis best of the both worlds. 7,2 %, keittohumalina BRU-1, Amarillo ja Centennial, kuivina Citra ja pihkaspesialisti Chinook. Todella samea. Mallas ja pihka nyt hallitsevia, mutta kyllä sitruskin tuntuu. Luonnollisesti on peräkärryäkin raskaasti. Raikasta on, jälleen kerran panimon parasta osastoa, joskaan ei ehkä aivan mitalisijoille yltäne. 


Istuin varmaan ensimmäistä kertaa Leskisen laajennusosan sivuseinällä. Fiilis vähän yllättävä, muistuttaa naapuribaarin St. Michaelin tunnelmaa. Musiikki tuntui omituisesti koostuvan Springsteenistä ja CCR:stä, Born to Run, Run Through The Jungle, Girls In Their Summer Clothes. Ehkä Mikko sääti soittolistaa harvinaisen vieraan oletettujen mieltymysten mukaan, mutta ehkä vaan normaalitilaa. Oulu, Leskinen, 3.6.2022.
 



Ei kommentteja: