maanantai 1. huhtikuuta 2024

Marek Krajewski: The End Of The World In Breslau


 On kulunut peräti 11 vuotta siitä, kun luin avausosan Marek Krajewskin Eberhard Mock -romaanisarjasta, joka sijoittuu Saksan Breslauhun, nykyiseen Puolan Wrocławiin. Aika juoksee kuin perseeseen piikitetty Martti Vainio. En täysin ihastunut romaaniin, mutta periaatteessa koko ajan on ollut mielessä lukea lisää. Nyt sitten lopulta päätin tarttua toimeen, kun Wrocławin matka alkaa lähestyä. Hankin Kindleen englanninkielisen käännöksen Mock-sarjan kakkososasta Koniec świata w Breslau vuodelta 2003. Krajewskillakin siis meni neljä vuotta ensimmäisen osan jälkeen. Käännös on vuodelta 2009. 


Kirja starttaa New Yorkista 1960, Eberhard Mock haluaa tehdä synnintunnustuksia kuolinvuoteellaan. Siirrytään Breslauhun marraskuuhun 1927. Siis avausosaa edeltäviin tapahtumiin. 44-vuotias poliisipäällikkö Mock ei ole mikään puhtoinen sankari, päinvastoin. Hän on väkivaltainen alkoholistisika, joka pahoinpitelee ja raiskaa 20 vuotta nuorempaa vaimoaan. Vaimo "kostaa" osallistumalla paikallisen paronin orgioihin. Samalla Mock yrittää ratkoa kahta poikkeuksellisen makaaberia murhaa. Teksti on ytimekästä ja rytmi nopeaa. Krajewski tarjoilee tarkkoja saksankielisiä katuosoitteita ja nimeää yksityiskohtaisesti ravintolat ja oluet.  Terhakkaan alun jälkeen asetelma jää hiukan junnaamaan paikallaan. Jännite tiivistyy uudelleen tapahtumien siirtyessä hetkeksi Hesseniin, Wiesbadenin kasinon tiheisiin tunnelmiin. Sen jälkeen palataan Breslauhun ja juoneen tulee useampia lisäkierteitä. Vähän samaan tapaan kuin avausosassa, Krajewskin ote ei täysin saa pidettyä pakettia kasassa. Yliluonnollisia aineksia on sentään hyvin vähän tällä kertaa. Aika miellyttävä lukukokemus tällä kertaa, kyllä jatko kiinnostaa. Käännöksiä tuskin on koko sarjasta, mutta ainakin seuraavasta osasta. Toivottavasti ei nyt kulu 11 vuotta Krajewski-taukoon. 



1 kommentti:

Olutkoira kirjoitti...

Ainakin neljä on mielestäni käännetty englanniksi. Kolme löytyy todistettavasti hyllystäni mutta myös tuon End of the Worldin nimi ja juoni tuntuvat nyt tutuilta, ehkä olen senkin sitten joskus lukenut. https://olutkoira.wordpress.com/2021/12/08/kaunokirjallinen-olutjoulukalenteri-marek-krajewski-death-in-breslau-smierc-w-breslau/