James Lee Burke on syntynyt 1936 ja julkaisi tämä romaanin vuonna 2020. Kyseessä on 23. osa Dave Robicheaux -sarjasta. Olen lukenut ne kaikki paitsi uusinta Clete-romaania, joka ilmestyi viime vuonna. Clete viittaa tietysti Robicheaux'n sidekickiin yksityisetsivä Cletus Purceliin, jolla on suuri rooli tässäkin teoksessa. Tykkäsin kovasti sarjan edellisestä osasta The New Iberia Blues. Tämä romaani on huomattavasti löysempi tapaus. Alussa on pitkää ja synkkää mietiskelyä kuolevaisuudesta. Burke on ehkä tajunnut roolihenkilöidensä olevan jo liian vanhoja toiminnalliseen rikosromaaniin, joten tällä kertaa koko romaani on käytännössä takauma, sijoittuu noin vuosituhannen vaihteeseen. Maantieteellisesti pörrätään taas Louisianan cajun-alueen sydämessä New Iberiassa ja välillä otetaan urbaania vauhtia New Orleansin suurkaupunkifiiliksistä. Tämä resepti on toiminut aiemmin ja toimii kohtuullisesti edelleen. Nyt tapahtumat käynnistyvät tosin Texasin puolelta, Robicheaux käy vierailulla Huntsvillen vankilassa lapsuudenkaverinsa luona. Molotovin cocktaileja tarjoava loppukliimaksi tapahtuu jahdilla Meksikonlahdella. Kaikki ainekset ja teemat ovat käytännössä tuttuja jo sarjan aiemmista osista. Taustalla on kahden cajun-mahtisuvun vuosisatainen vihanpito. Purcelin koominen väkivalta on entistäkin sarjakuvamaisempaa, teinityttö katoaa niin kuin monta kertaa aiemminkin. Yleisfiilis on melankolinen, välillä hommat pysähtyvät ja Burke hyppää muutaman kuukauden eteenpäin. Juoni on löysä ja rönsyilyjä on vähintään riittävästi. Kaksi traagista ja kohtalokasta naista on taas Robicheaux'n kimpussa. Hieman uudempaa on ehkä yliluonnollisten ainesten korostuminen. Niihin Burke on vihjaillut aiemmin, mutta nyt homma ei jää vihjailuksi. Yksi päähenkilö Gideon Richetti näyttää olevan itse Piru. Ehkä kirjoittajan ikä näkyy tällaisessa. Varmaankin sarjan löysimpiä ja huonoimpiakin osia, mutta kyllä Burken tekstiä on silti edellen nautinto lukea.
