Parikymmentä vuotta sitten luin fanaattisen Leeds United -kannattajan Gary Edwardsin 2003 ilmestyneen teoksen Paint It White. Mukana oli hieman omakohtaistakin tarttumapintaa, koska Leeds kävi 1999 Oulussa pelaamassa harjoitusmatsin Tervareita vastaan. Olin tietysti paikalla ja bongasin Leedsin pienen kannattajaryhmän. Kirjan kuvista tunnistin Edwardsin yhdeksi Oulussa käyneistä lädeistä. Edwards oli nähnyt kaikki Leedsin pelit vuodesta 1968 alkaen. Olin myös käynyt 2002 ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Elland Roadilla katsomassa, kun David O'Learyn joukkue nitisti Sunderlandin 2-0. Symboliikka ja ympyrän sulkeutuminen olivat ilmeisiä, koska oma Leeds-faniuteni syttyi roihuamaan FA Cupin traumaattisessa finaalitappiossa 1973 juuri Sunderlandille. Niinpä välillä pienemmällä liekillä sinnitellyt Leeds-faniuteni oli taas tiiviimpää Edwardsin kirjaa lukiessa. Sitten oli kuitenkin edessä jälleen hiljaisempi vaihe ja unohdin Edwardsin. Mies on sittemmin julkaissut ainakin kuusi Leeds-aiheista nidettä. Äskettäin Kaisaniemen Rosebud-kirjakaupassa ajauduin pienelle urheiluosastolle ja siellä alennuslapulla varustettuna oli tämä Edwardsin Leeds-teos vuodelta 2016, siis jo pari vuotta ennen Marcelo Bielsan aikakautta. Paint It White ei ollut mikään kirjallinen merkkiteos, vaikka aihe tietysti kiehtova olikin. Ostopäätös syntyi, kiinnosti nähdä olisiko Edwardsilla jotain uutta tarjottavaa. Sellaista varmasti onkin tältä vuosituhannelta, jolloin olen seurannut joukkuetta sporadisemmin. Toisaalta Leedsin vaiheet 1960- ja 70-luvuilla kiinnostavat edelleen eniten ja niistä tuskin uutta irtoaa.
Uteliaana ja silti hieman matalilla odotuksilla asetuin teosta lukemaan. Alaotsikko on Half a century of pain and glory with Leeds United. Edelleen Edwards on nähnyt kaikki Leedsin pelit, intohimo ei ole haalistunut, vaikka joukkue putosi ensi kertaa historiassaan kolmannelle sarjatasolle. Miehellä on hämmästyttävästi jopa vaimo Lesley, jota Edwards kutsuu Wubiksi. Wub vaikuttaa tukevan miehen "harrastusta", uuden kirjan hämmentävimmässä anekdootissa vaimo ajaa pakoautoa, kun vakavasti sairas Edwards häipyy sairaalasta verta valuen katetrien kanssa katsomaan merkityksetöntä cup-peliä Darlingtoniin 100 km päähän. Kuten pelkäsin, kirja keskittyy tämän vuosituhannen tapahtumiin ennen Bielsan tuloa. Niissä ei ole minulle oikein mitään kiinnostavaa. Kirja ei ole erityisen hauska ja Edwardsin teennäisen vitsikäs tyyli kyllästyttää melko nopeasti. Suhteellisen neutraalisti mies raportoi Leedsin omistajien Ken Batesin ja Massimo Cellinon katastrofaalisia toilailuja. Eiköhän tässä ollut nyt riittävästi tämän kirjailijan tuotannosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti