Villarreal v. Athletic Bilbao

Athletic Bilbao on ylikaupallistuneessa ja globalisoituneessa jalkapallossa viimeinen mohikaani. Punavalkoraitapaitaan pääsee pelaamaan vain, jos suonista löytyy baskiverta. Mainoksiakaan ei paidassa näy. Periaate on tehnyt elämän vaikeaksi Bilbaossa viime vuosina. Athletic ei ole koskaan pudonnut La Primera Ligasta, mutta parina viime kautena on ollut lähellä. Eikä nytkään hyvältä näytä, vaikka Athletic hallitsi puhtaasti ensi jaksoa sarjajohtaja Villarrealia vastaan. Useita paikkoja, mutta ei maaleja. Villarreal tuntui pitkään todella vaisulta, mutta lopulta tunnin kohdalla se loi nipun paikkoja, joista toppari Fuentes pääsi puskemaan voittomaalin. Villarrealin italialainen Giuseppe Rossi oli kentän paras.

Teerenpeli Vauhtiville

Lahtelainen Teerenpeli on aktiivinen panimo, mutta tuotteet ovat useimmiten liian hillittyjä keskitien oluita. Vauhtiville on samea valko-olut, siis belgityyppinen wit, tosin väri lähinnä oranssi. Oikeaa lasia ei nyt löytynyt, mutta ainakaan baijerilaiseen vehnäolutlasiin en saanut juuri vaahtoa muodostumaan. Keitoksessa mukana vehnän lisäksi kauraa, korianteria ja pomeranssia. Kaura ehkä tuntuukin viljaisessa maussa, mutta varsinaiset mausteet eivät oikeastaan. Alkoholia on 6,5% eli enemmän kuin tyylisuunnassa tyypillisesti. Näyttävällä pullolla ja kovalla hinnalla tavoiteltaneen ylemmän sosiaaliluokan nautiskelijoita. Tuote ei vastaa mielikuvaa, tai saattaahan se ehkä vastatakin, mutta kovin laadukas se ei ole. Jälkimaku on jotenkin nihkeä, ei rapean kuiva, vaan nahkamainen. Jotkut ovat tätä pitäneet liiankin mausteisena, omituista.

Robert Wise: The Set-Up

Lukuisista nyrkkeilynoireista ehkä synkin, masentavin ja paras. Ollaan Paradise Cityssä, jossa sijaitsevat Hotel Cozy, kiinalainen ravintola Dreamland ja Ringside Cafe –niminen räkälä, joka on täynnä savua ja sammuneita. Kaikki ovat moraalittomia roistoja, jopa pasianssin pelaaja huijaa. Masokismimestari Robert Ryan esittää kehäraakkia, jota kurmootetaan kiristettyjen köysien sisä- ja ulkopuolella. Jos Tuntematon sotilas olisi filmattu Hollywoodissa, Ryan olisi ollut hyvä Lehto. Supernarttujen erikoisnainen Audrey Totter on tässä hieman tavallista pehmeämmässä, jopa itsetuhoisessa, roolissa. Lopussa on pieni toivonpilkahdus, mutta se tuntuu päälleliimatulta. Elokuva perustuu Joseph Moncure Marchin runoon.

Martin Scorsese: The Aviator

Tasapaksu biopic Howard Hughesista, mukana vain joitakin episodeja värikkäistä vaiheista. Mukavan kirkkaat värit, Scorsese lienee tavoitellut vanhaa Technicolor-sävyä. Harmittavan pintapuolinen, välillä tylsäkin toteutus. XF-11 –onnettomuus hyppää kokonaisuudesta silmille viimeisen päälle tehdyillä tietokone-efekteillä. Di Caprio melko hyvä nimiroolissa, mutta Gwen Stefani (Jean Harlow), Kelli Garner (Faith Domergue), Cate Blanchett (Katharine Hepburn) ja Kate Beckinsale (Ava Gardner) eivät säväytä naiskaartissa. Jälleen yksi osoitus Scorsesen yliarvostetusta maineesta.

Good Beer Guide 2008

Britannian mahtavan real ale –etujärjestön CAMRAn vuotuinen opas on olutkulttuurin jykevin raamattu. Kyseessä on 35. painos, ensimmäinen tuli ulos 1973. 87 000 lahjomatonta arvioijaa (suurin osa varmaan partaisia villapaitaäijiä) paikallisosastojen olutpartioissa ovat taas syynänneet tarjonnan makuhermot törröllään ja 4500 pubia on läpäissyt seulan. Kriteeri, ja ainoa sellainen, on tuoreoluen laatu. Vuodet ovat olleet myrskyisiä, vain 10 pubia koko kuningaskunnassa on päässyt jokaiseen painokseen. Monta kertaa ennustettu real alen kuolema näyttää jäävän tulematta, tärkeimmät taistelut on voitettu, mutta sota jatkuu. Real alen kokonaistuotantomäärä pienenee suurpanimoiden luopumisen takia, mutta tarjonnan kirjo paranee koko ajan uusien panimoiden myötä, taas 50 uutta vuoden aikana.

Pubikuvaukset ovat tiiviitä, mutta tavattoman informatiivisia. Perustietoihin kuuluu mm. saavutettavuus julkisella liikenteellä, pubissa mahdollisesti tavattavat eläimet ja elävän tulen sijainti. Aukioloajat on Britanniassa edelleen tarkistettava, ne voivat olla hyvinkin yllättäviä. Opas kattaa pääsaaren lisäksi kaikki muutkin, Kanaalisaarista Isle of Maniin ja Pohjois-Irlantiin. Britannian ulkopuolella asuvalle oppaan käyttökelpoisin osa on panimokatsaus, yli 600 tuotantolaitosta, lyhyet kuvaukset päätuotteista, yli 3000 eri real alea. Ehkä artikkelien osuutta voisi lisätä, niitä on nyt noin 30 sivua 900 sivun paketista. Toisaalta sivumäärä alkaa olla maksimissa, opus painaa jo nyt pintin verran. Tätä teosta ilman Britanniaan ei kannata lähteä.

Mike Hodges: Croupier

Ykkösluokan brittiläinen neonoir Get Carterin ohjaajalta, vuodelta 1998. Paul Mayersbergin käsikirjoittama tarina on parhaita näkemiäni uhkapelileffoja. Clive Owen loistava eteläafrikkalaisessa nimiroolissa. Alexander Morton vakuuttavan realistinen kasinojohtajana. Owenin voice-over kantaa lähes koko elokuvan, kyseessä kirjailija, joka työskentelee kasinossa croupierina. Sekavia naissuhteita. Epämääräinen roskakustantaja tarjoaa alussa jalkapalloa romaanin aiheeksi. Uhkapelin filosofisiin ulottuvuuksiin ylletään vaivattomasti. Päähenkilöllä lecarrémainen isäsuhde. Hemingway-sitaatteja. Seksiä ja väkivaltaa. Mottona ”hang on tightly, let go lightly”.

Max Nosseck: The Brighton Strangler

Sota-ajan sumuisessa Lontoossa käynnistyvä väkivaltainen pikkutrilleri. Kuristajaa esittänyt näyttelijä saa kuhmun päähän pommituksessa ja luulee olevansa kuristaja, jälki on rumaa. Visuaalisesti melko näyttävää, runsaasti ristikuvia. Näytteleminen kuitenkin kömpelöä ja muutenkin kestänyt huonosti aikaa.

Leverkusen v. Bayern München

Epäonnistuneen viime kauden jälkeen Bayern tuntuu sisuuntuneen poikkeuksellin hyvään vireeseen, ei vielä tappioita tällä kaudella. Paljon on tehty onnistuneita hankintojakin. Tässä kaatui vieraissa vahva Leverkusen. Kymppipaikalla pelanneen Ribéryn puskupystysyötöstä Klose jatkoi Tonille, joka avopaikasta voittomaalin. Aiemmin Klosen veto putosi poikkipuusta maalin puolelle ennen kuin pomppasi takaisin kentälle, tuomaristo ei havainnut maalia. Paikkoja oli Leverkusenillakin, Barnetta tolppaan. Toinen jakso tylsää rikkonaista peliä, tämän Hitzfeld osaa. Kahn ei pelannut, ei Podolskikaan.

Ayinger Fest-Märzen

Oulun ykkösbaari astuu melko myöhään oktoberfest-kehään, mutta isku tulee raskaana. Ayingerin lisäksi tarjolla Spaten, Löwenbräu ja Paulaner. HB luvassa vielä myöhemmin. Täällä ei kursailla, vaan tarjoilumittana on litran maβ, hinnoittelukin suosii suurkuluttajia, puoli litraa 6,50€, koko annos 11€.

Franz Inselkammerin perheyritys Münchenin lähiökylässä ei voi käyttää oktoberfest-brändiä, mutta mikäänhän ei estä tekemästä railakasta juhlamärzeniä. Tämä poikkeaa reippaasti ja positiivisesti massapanimoiden trendistä, pähkinäisen maltainen punaruskea kaunis olut, jotenkin vahvan altbierin tapainen lopputulos, kerrassaan nautinnollinen täyteläinen vahva juoma, jälkimakukin hillityn voimakkaan humalainen. Pureskeltavaa litrassa riittää koko illaksi. Oluthuone Leskinen, 27.9.2007.

Spaten Oktoberfestbier vom Faβ

Otto K heitti saman tien toisenkin juhlaoluen hanaan. Maltainen täyteläinen müncheniläinen, vähän on diasetyyliä mukana, ei ehkä niin makea kuin kuun alussa tsekattu pulloversio. Jälkimaku Weihenstephaneriin verrattuna räikeästi vaisumpi, mutta sinänsä ok. Tarjoilu liian pienestä lasista, tarkoitettu 0,4 l annokselle, ei mahdu vaahtoa ollenkaan mukaan. Otto K, 27.9.2007.

Weihenstephaner Festbier

Freisingin vehnäolutpanimo, maailman vanhin panimo kai muuten, ei voi kutsua juhlaoluttaan oktoberfestbieriksi, mutta näyttää muuten kaapin paikan. Runko aavistuksen ohut, mutta hyvin kuiva pitkä voimakas humalainen jälkimaku. Omalla asteikollani tämän syksyn juhlakauden oluista selvästi paras. Tarjoilu oli vehnäolutlasista ja taisi baarimestarikin luulla, että kyseessä on vehnäolut. 5,8 %, puolen litran annos vain 5€, hintalaatusuhde ilahduttava Suomen oloissa.

Baari uudistunut sitten viime näkemän edukseen, suora tiivistetty baaritiski sivuseinällä, tila avautuu nyt entistä paremmin Letkun puistoon. Edelleen avara kahvilamainen perustunnelma, tyhjänä atmosfääri jää vähän kolkoksi. Otto K, 27.9.2007.

Barcelona v. Zaragoza

Lionel Messi, maailman paras pelaaja. Se näytti nyt ilmiselvältä, kaksi häikäisevää maalia 11. minuutin aikana, aivan maaginen kosketus. Barcelona muutenkin esitti parasta hyökkäyspeliä mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Ronaldinhon paikalla vasemmalla hyökkäävässä roolissa Andres Iniesta ilmiömäinen, nopea ja taitava, teki kolmannen maalin näyttävän Deco-Messi-Deco –kuvion jälkeen. Ensi jakson lopussa Deco vielä nosti vapaapotkun tolppaan ja reboundin puski Marquez sisään. Ainoa heikko lenkki Arsenalista käsittämättömästi raahattu ikuinen keskinkertaisuus Henry, hukkasi tukun selviä maalipaikkoja. Ei Zaragoza aivan huono ollut, kaunis tasoitus 10. minuutin kohdalla siirtämällä palloa sivusuunnassa 16. rajalla ja Zapater viimeisteli.

Toinen puoliaika löysää pelailua, Iniesta sai kaukaa tolppaan. Barcelonan teinitähdet Giovani (18) ja Bojan (17) pääsivät lopussa kentälle.

Anaga Reina Oro

Tähtitiede-kontaktin kautta Teneriffalta saapunut olut, suhteellisen uusi panimo, perustettu 2000, Carlsberg osti 2004. Anaga sijaitsee Candelariassa, Santa Cruzin kupeessa. Kultainen kuningatar on ilmeisesti panimon ainoa tuote, lämpimien alueiden tapaan melko voimakas, 5.5%. Tölkin mukaan Reinheitsgebot on käytössä, ymmärtääkseni myös luomutuote, ja puhtaalta olut maistuukin. Vaahtoa ei juuri synny, suhteellisen hiilihappoinen, makeahko hedelmäisellä tavalla, kevyesti maltainen, keskitäyteläinen. Humalaakin on, ei paljon, mutta havaittavasti. Espanjalaiset lagerit eivät ole huonoja ja tämä on kärkijoukossa.

Robert Wise: Blood on the Moon

Tunnettu noirwestern vuodelta 1948, perustuu Luke Shortin romaaniin kuten toissapäiväinen Station West. Karjatilallisten ja uudisasukkaiden riitoja, naisia häilyy eri leirien välillä, mm. Vertigo-tähti Barbara Bel Geddes. Teksasilainen muukalainen, Robert Mitchum, saapuu kärjistämään tilannetta lisää. Juoni on kimurahko, mukana intiaaneja, lumisilla vuorillakin kahlataan. Tunnelma on sopivan alakuloinen, mutta tämä leffa ei ole ennen kolahtanut minuun, eikä tehnyt sitä nytkään. Jotain uupuu, ehkä western vaatii äärimmäisempää neuroottisuutta, jota saatiin sitten muutama vuosi myöhemmin Anthony Mannin siirryttyä lännen maisemiin.

Joseph Kanon: Los Alamos

Joseph Kanon on entinen kustannusvirkailija, joka aloitti oman romaanituotannon viisikymppisenä. Los Alamos on ensimmäinen, vuodelta 1997. Kuten nimestä voi arvata, konteksti on ensimmäisen atomipommin kehittely, Manhattan-projektin viime hetket huhtikuusta heinäkuuhun 1945. Tyylilaji romanttinen historiallinen vakoiluromaani, läheinen vertailukohta hyvin tuntemani Alan Furst. Kanonin avaus ei ole yhtä vakuuttava. Ensimmäiset 200 sivua ovat hieman tylsät, vaikka New Mexicon miljöökuvaus kyllä loistavaa. Päähenkilön romanssi puolalaisen fyysikon vaimon kanssa ei ole uskottavimmasta päästä. Muutenkin väritön päähenkilö häiritsi minua, ratkaisu on tosin luultavasti harkittu, moniulotteisemmat sivuhenkilöt ikään kuin heijastuvat hänestä kieltämättä taidokkaasti. Kun näkökulma on kuitenkin koko ajan tässä tyhjässä taulussa, niin se minusta heikentää homman toimivuutta.

Mutta kun vauhtiin päästään, juttu kiristyy nautinnollisesti. Monet pommiprojektin tutkijat esiintyvät romaanissa omalla nimellään, kuten Oppenheimer, Teller, Fermi, Szilard ja Bethe. Juonessa on keskeisesti mukana Klaus Fuchsin tyyppinen neuvostovakooja, tässä eri nimellä ja kohtalokin poikkeaa Fuchsista. Neuvostoliittohan solutti Los Alamosin joka puolelta, se käy hyvin romaanistakin ilmi. Kanon on myöhemmin dramatisoinut lisää toisen maailmansodan loppuhetkien tunnelmia, täytynee perehtyä, koska ote todennäköisesti tiukentuu tästä.

Wolfsburg v. Werder Bremen

Kovavauhtinen pohjoisgermaanivääntö. Ensi jaksolla ei maaleja, vaikka Wolfsburg loi koko ajan tilanteita ja Bremen oli vastahyökkäyksissä terävä. Eniten paikkoja hukkasi, pelin aikana ehkä noin 24 kappaletta, Wolfsburgin iso brassisentteri Grafite. Jo kaverin ensi otteista näki ettei taatusti saa sisään minkäänlaisesta paikasta, kova epäpuhdas kosketus. Jotenkin tuli mieleen Brasilian MM-joukkueen 1982 surullisenkuuluisa keskushukkaaja Serginho. Aivan niin huono Grafite ei ole, nopeutta on ja pystyi harhauttamaan puolustajia.

Toisen jakson alussa Bremenin supertähti Diego puhkoi yksilösuorituksella autokaupunkiryhmän puolustuksen ja teki johtomaalin. Wolfsburgin pahamaineinen valmentaja Felix Magath väläytti sitten taitoaan, heitti sisään bosnialaisen Džekon, joka parin minuutin lämmittelyn jälkeen avasi nerokkaasti Josuelle avopaikan, tasoitus. Lopussa ei enää voimat ja tahto riittäneet enempään, molemmat olivat puolittain tyytyväisiä tulokseen. Petri Pasaselta vakuuttava ottelu jälleen, mm. poisti puhtaasti alueella pallon Dejagahilta haastavassa tilanteessa.

Sidney Lanfield: Station West

RKO-mustavalkowestern vuodelta 1948, hieman film noir –aineksia, mutta ei tarpeeksi. Muukalainen saapuu Rock Pass –nimiseen pikkukylään selvittämään kultakuljetuksissa tapettujen sotilaiden kohtaloa. Dick Powellin esittämä armeijan tutkija tuntee painotetut nopat, hakkaa subjektiivisesti kuvatussa nyrkkitappelussa paikallisen kovanaaman ja hurmaa paikkakunnan naiset, myös kapakkalaulajatar/saluunaomistaja Jane Greerin. Dialogi on terävää, leffa käynnistyy hienosti. Burl Ivesin hotellivirkailijan balladimusisointi ei niin rasittavaa kuin usein vastaavat systeemit. Jälkipuolisko on huonompi, käsikirjoitus kompastelee kultakuvioissa ja lopussa valahdetaan halpahintaiseen melodraamaan. Näin tuntemattomaksi elokuvaksi kuitenkin mukavan ryhdikäs löytö. Kuvattu Arizonan Sedonassa.