Real Madrid - Borussia Dortmund 2-0

Real Madrid veitsi kurkulla semifinaalin toisessa osassa 1-4 -tappion jälkeen. Pelikuntoinen Iker Casillas arvoituksellisesti penkillä, samoin Khedira ja Pepe. Pakeissa loukkaantumisongelmia, Essien oikealla. Dortmundilla ykkösmiehistö. Mourinho otti luonteenvastaisesti kaksi kymppipaikan luovaa pelaajaa, Modric ja Özil. Hirvittävän paineen Madrid rakensi alusta asti, useita avopaikkoja, Modric ja Özil juonivat Higuainille paikan jo 4. minuutilla, Weidenfellerin jalkatorjunta. Cristianollakin vapaa tilanne. Sitten kohupelaaja Götze ulos 14. minuutilla, ehkä loukkaantuminen, ehkä jokin hämärä kuvio Bayern-siirtoon liittyen. Paradoksaalisesti Dortmund nousi sillasta, pääsi jäädyttämään, tilanteita ei enää syntynyt.

49. minuutilla Lewandowski hukkasi miljoonan zlotyn paikan, mutta Dortmund tuntui hallitsevan tilanteen. Hummels hidalgo puolustuksessa. Sekavan pelin jälkeen Mourinho otti sisään Kakan ja Benzeman, edelleen pitkään seisovaa tilannetta, mutta sitten tulosta syntyi 80. minuutin jälkeen, Benzema luukulta ja heti perään Ramos Benzeman syötöstä. Kovaa jännitettä viimeisille hetkille, yksi maali olisi voinut kääntää koko kuvion. Kova paikkahan tämä tietysti oli, mutta Dortmund ei hallinnut helpohkoa lähtötilannetta. Tämän perusteella Bayern tulee olemaan ylivoimainen saksalaisfinaalissa.

Predatory The Dark Side of the Farm

Lisää Esoxin saalistavia oluita, hieman epäilyttävällä otsikolla. Viilensin olutta ehkä hieman liian vähän, lasiin rakentuu muhkeaa paksua vaahtoa. Sen alta löytyy pikimustaa nestettä. Tuoksussa on pistäviä mausteita ja hedelmäisyyttä. Ensisiemauksella tämä ei mitenkään yksiulotteiselta tunnu, välittömästi tulee paahtoa ja luumua, hieman tuoksunkaltaista pistävyyttäkin ja aavistus makeuttakin voittopuolisesti maltaisessa kokonaisuudessa. Jälkimaku ei tunnu ensin kovin pitkältä, mutta katkeron potkua siinä on, tietysti. Alkoholipitoisuus on yllättävästi 6,9%, ei tätä niin vahvaksi aisti, pikemminkin siroutta kuin tuhtiutta olut henkii. IBU-lukema 76 on myös suurehko makuun verrattuna, mutta selityksinä ovat reseptistä löytyvät palmusokeri ja mustapippuri (!). Ranskalaisia tammilastuja myös käytetty valmistuksessa. Tätä puumaisuutta en oma-aloitteisesti havainnut, mutta uskottavalta senkin olemassaolo tuntuu. Olut on vaikeasti mihinkään tyyliin asetettavissa, valmistajan luonnehdinta on saisonin ja Cascadian darkin hybridi. Miksei, jotain happamuuttakin on, mutta ei kovin selvää belgihiivaisuutta. Paahtoa on reippaasti, mutta katkeruus hieman vähäisempää. Humalat ovat Columbus, Simcoe ja East Kent Goldings. Lähempänä black IPAa kuin saisonia, mutta ei tämä export stoutinakaan vastalauseita herättäisi. Monimuotoinen olut, mutta ei mitenkään haasteellinen, hyvin tasapainoinen ja petollisen keveähkö vappujuoma. 

Sunny Republic Dolphin Amber, real ale

Dorsetista tuntemattoman panimon riili ajautunut hyytävään vappuun valmistuvalle Perämerelle. Pyöreää hedelmäpastillia, ei siis mehukasta hedelmää, enemmän hillitympää kello viiden teen tunnelmaa. Humalaa ei ole paljoa, mutta kapean terävästi se puraisee, niin kuin harmittoman näköisen hyönteisen yllättävä viivästynyt isku. Ohuthan tämä on, vain 4,2%, mutta oikeissa oloissa loppumaton sessiopotentiaali. Real-mielessäkin erittäin hyvässä kunnossa. Oluthuone Leskinen, 29.4.2013. 

Mikko Mattila: Nuoret nerot 1/2

Ohjaaja Mattilalla on menneisyyttä Kaurismäen veljesten tuotantoryhmistä ja tämän kaksiosaisen tv-elokuvan jazz-scoressa ja mustavalkoisessa Helsinki-miljöössä on selvää muistumaa Valehtelijasta tai Calamari Unionista. Yle on ilmeisesti hyllyttänytkin tämän teoksen peräti kolmeksi vuodeksi. Moinen nostaa tietysti odotuksia, mutta ainakin ensimmäinen osa on pettymys. Laajempaa mainetta sittemmin niittäneet nuoret tähdet Aku Hirviniemi ja Armi Toivanen ovat luontevia, mutta pienemmissä rooleissa on harmittavaa kankeutta. Huumori ei kunnolla irtoa eikä tarina muutenkaan rullaa, vaikka kuinka ironista asennetta yrittäisi ottaa eteen. Päähenkilö on taskuvaras, mutta Bressonin mainitseminen tässä yhteydessä olisi liikaa. Hirviniemen kirjailijahahmon nimi Elias Haavisto rimmaa hauskasti oululaistaustaisen Elias Kalmiston kanssa. Tekstissäkin on hieman yhtäläisyyttä, vaikka Haavisto pysyy noirahtavammassa tyylissä. Teatterissa, kustannustoimistoissa ja baareissa kohkataan, mutta ei tarpeeksi uskottavasti.

Predatory Mykeller

Toisen Predatory-oluen nimi vie ajatukset ensin Mikkeller-suuntaan, mutta kyseessä on My Keller, eli kellerbier ja näppärä nimeäminen siis hieman vehnäpanimo Schneiderin nykytapaan (Mein Kristall jne). Suodattamaton lager siis, vain 4,6%, mutta katkeroaste yläkantissa 60. Vaaleanruskea melkoisen samea olut, vaahtoaminen samaa tasoa kuin citra-kölschissä. Maku on kuohkea, viljaisempi, täyteläistä mallasta, mutta myös kevyesti makeutta pähkinäisellä, jopa hedelmäisellä tavalla. Humalatkin ovat saksalaistyyppisiä muiden raaka-aineiden tapaan. Katkeroita on tyylisuunnan normeja enemmän, mutta ei ekstreemillä tavalla. Leipäinenkin tämä on, mutta kokonaisuus ei ole tyypillisen frankenilainen ungespundet/zoigl -suunnalla. Katkeroinnin takia tietysti, mutta normia makeampikin tämä on. Hyvin onnistunut olut taas, mutta ei aivan suosikkejani Predatory-paletissa.

Predatory Kölner Citra

Kaijonrantalaisen kotipanimomestari Esoxin tuoreinta tuotantoa testattavana. Ensimmäisessä näytteessä lähtökohtana kölniläinen perinneoluttyyli kölsch, jota on terästetty poikkeuksellisen voimakkaalla Citra-humalalajikkeella. Tämähän siis näkyy jo nimestäkin ja strategisina mittoina 5,2% ja 40,5 IBUa. Hiivana White Labsin Kölsch, joka on pintahiiva, mutta operoi kylmässä lager-tyyppisessä lämpötilassa. Perinteinen kölsch maistuukin yleensä kevyen hedelmäiseltä puhtaalta lagerilta. Tämä on kohtuullisen samea, suodattamatonta kamaa tietysti, vaahtoa sopivasti. Kovin vahvaa sitrusmaista tuoksua en saa esiin, ainakaan kölsch-sylinteristä. Maku on pehmeän hedelmäinen, appelsiininen, mutta ei kovin mehuisalla tavalla, siis hieman niitä hedelmän vaaleita sidosaineita maussa mukana. Kuulostaa hieman naurettavalta, mutta tällaista makua olen aiemminkin oluista aistinut. Kyseinen maku ei erityisen kaukana ole maltaisuudestakaan, joten Katkeroa on jälkimaussa odotetusti havuisasti, mutta ei hyökkäävästi. Sokkomaistelussa tätä ei välttämättä kölschiksi olettaisi, brittiläinen moderni golden ale todennäköisemmin. Hillitty ja tasapainoinen olut, hyvin raikaskin. Tämä olisi mahtava entry-level -olut panimoravintolassa, ei erityisemmin hyökkäisi tottumattoman asiakkaan odotuksia vastaan, mutta silti tarjoaisi mielenkiintoista makumaailmaa mainstreamin tuolle puolen.  

Westvleteren XII

Tämä trappistiluostarituote Belgian Flanderista on jo useamman kerran valittu maailman parhaaksi olueksi alan laajimmalla nettisivustolla. Hypetyksen (?) takia oluen saatavuus on ollut heikkoa jo pitempään, itse olen juonut tätä viimeksi Rotterdamissa 1997. Oulun ensi-illassa kulttioluen hinta on asettunut suhteellisen maltilliseen 24 euroon. Pullossa nyt hieman tekstiäkin, aiemminhan pullojen kyljet olivat tyhjiä. Muistikuvissa tämä olut oli selvästi tummempi, nyt näyttää lähes vaalean ruskealta. Pehmeää mallasta, ei anista Rochefort-tyyliin, muutenkin vähemmän mausteisuutta, kuivaa hedelmää. Ei erityisen makea, jälkimaussa nousee hienosti katkeroa. Hyvin hienostuneen hillityn tasapainoinen, luumua ja rusinaa, kuivahko, puumaisuutta. Pientä alkoholin pistävyyttä tuntuu, vahvuushan on 10,2%. Belgihiiva aistiutuu väistämättä, mutta tällä kertaa ei epämiellyttävällä tavalla.  Lämmetessä hieman siirappisuus lisääntyy, mutta ei vieläkään vastenmielisyyttä. Ei tämä tietenkään ole maailman paras olut, mutta erittäin nautinnollinen kokemus edelleen. Oluthuone Leskinen, 26.4.2013.

Bayern München - Barcelona 4-0

Semifinaali maailman ykkösjoukkueiden kesken. Puolikuntoinen Messi mukana, topparina kokematon Bartra. Villa ei kärjessä, tilalla Sanchez. Mandzukic pelikiellossa, sentterinä Gomez. Tarkkaa, mutta aktiivista peliä. Bayern selvästi hallitsevampi, Barcelona joutui tekemään kaksi käsivirhettä alueella, mutta Kassai ei pitänyt tahallisina. 25. minuutilla Barcelonan puolustus avautui, Danten diagonaalipusku ja Müller puski verkkoon, Valdes ehkä hieman hidas. Messi näkymätön ensi jaksolla.

Toinen jakso ei jättänyt enää mitään epäilyksiä tilanteesta. Barcelonan ilmapuolustus ei kestänyt, kulmasta Müller puski, Gomez niittasi verkkoon, joskin saattoi olla paitsiokin. Bayern piti aloitteen koko ajan itsellään. 70. minuutilla Heynckes näytti varmistelevan etuajassa, Gomezin tilalle puolustava keskikenttäpelaaja Luiz Gustavo. Asetelma ei kuitenkaan muuttunut, 77. minuutilla Robbenin soolo vastahyökkäyksestä, tässäkin hieman jossiteltavaa Müllerin töniessä Alban sivuun. Neljännessä maalissa ei mitään kyseeenalaista, Alaban syötöstä Müller viimeisteli luukulta. Müller kentän hahmo, Barcelonan suurin tappio tässä kilpailussa. Ilmassa on nyt lopullisen tuntuista globaalin hegemonian siirtoa Kataloniasta Baijeriin.

Fanø Lynghvede

Kanervavehnää Tanskasta, 5%. Voimakkaan mausteinen, kanelin tyylisyyttä, enemmän joulufiilistä kuin witbieriä. Jotain kanervahunajaa ja muita kanerva-mausteita. Karmeaahan tämä on, keinotekoisesti maustettujen oluiden viehätys on itseltäni haihtunut jo kauan aikaa sitten. Ei tämä erityisen vaikea juotava ole, mutta mitään mielihyvää ei tästä kehkeydy. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout

Heikosti vaahtoavaa kaurastoutia Pohjois-Kaliforniasta, paahtoa runsaasti. Kahvia ja luumua, mutta ei katkeroa, 5,7%. Muistikuvien mukaan tämä oli aiemmin makeampi, mutta ehkä nyt liian kylmää. Lämmetessä suklaisuus lisääntyy. Ei tässä olomuodossa mitenkään erikoinen, Euroopasta löytyisi parempaa vastaavaa. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Fanø Forår

Pehmeän hedelmäkaramellinen bock, 6,5%. Makeahko, yllättävä makukokemus bockiksi. Ei juurikaan jälkimakua, ei metallisuutta, mutta kunnon viljainen maltaisuuskin puuttuu. Perverssillä tavalla kuitenkin aika mukava olut, jonkinlainen lager/ale-hybridiys viehättää tässä. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Brewfist 2Late IPA

Henkilökohtaisesti stressaavan kevättalven tilanteen rauettua oli pientä aihetta juhlaan. Onnekkaasti Leskisen tiskin alta löytyi sopivan juhlava italotuotekin aiheeseen. Brewfist on ilman muuta yksi kolmesta (Lambraten ja Italianon ohella) italosuosikkipanimoistani ja nyt tarjolla jokseenkin vahva IPA (9,5%, IBU 90). Etiketin kuvan perusteella nimessä on kyseessä niukka myöhästyminen Titanicin neitsyysmatkan startista, tämä kohtalo korreloi hieman hyytävästi omaankin ajankohtaiseen tilanteeseen. Trooppisen hedelmän tuoksu, maussa nahkeaa paksua hedelmää. Ei oikein kolahtanut, katkerot vähäisempiä. Tuoreus puuttuu, mutta ei tämä erityisen tunkkainenkaan ole. Alkoholikin puskee läpi, pihkaa on humaloinnissa, mutta katkeron kesto lyhyehkö. Heikko suoritus siis, mutta fiilis silti hyvä. Oluthuone Leskinen, 22.4.2013.

Dome Karukoski: Kielletty hedelmä

Teuvo Tulion mestarillisen tuotannon keskeinen toistuva teema on maaseudulta Helsinkiin muuttava kristillinen nuori nainen, joka ajautuu välittömästi ja poikkeuksetta alkoholisoituneeksi satamahuoraksi. Karukosken elokuva lähtee liikkeelle samankaltaisesta asetelmasta, jopa korottaen panoksia asettamalla päähenkilöt lestadiolaisiksi. Lestadiolaisuus on nyky-Euroopan eksoottisimpia uskonnollisia äärisuuntauksia. Eikä kyseessä ole mikään pieni lahko, heitä on yli 100 000 suhteellisen pienellä alueella Oulun seudulla. Tulion dramaattisuuteen tämä leffa ei yllä, vaikka lihan himon ympärillä kiehnätään käytännössä koko ajan, hieman muitakin syntejä kokeillen. Ulkopuolisin silmin tämä on jokseenkin jäykkää menoa ja loppuratkaisu on täysin odotettu. Periaatteessa ammattitaitoisesti tehty, mutta jotenkin selvempää kannanottoa lestadiokulttuuriin olisi voinut odottaa. Näppäränä yksityiskohtana Dianan ovesta mennäänkin Orionin saliin, jossa Ingmar Bergman -tyyppinen kuvasto esittää jotain espanjalaisleffaa.

Jimmy Burns: La Roja

Luulin, että tämä kirja kertoo Espanjan maajoukkueen suuresta tuoreesta menestyskaudesta 2008-2012. Sitä menestystä tämä keväällä 2012 viimeistelty kirja selvästikin markkinoinnissaan hyödyntää, mutta varsinaisesti kyseessä on koko Espanjan jalkapallohistorian kattava löysähkö kronikkateos. Painotus on melkein enemmän Francon ajassa kuin modernissa Espanjassa. Burns on puoliksi espanjalainen, puoliksi britti, syntynyt 1953 Madridissa. Olen lukenut aiemmin Burnsin teoksen FC Barcelonasta, joka teki paremman vaikutuksen kuin tämä. En ole suuri espanjalaisen jalkapallon historian tuntija, mutta silti Burns tuntuu kelaavan läpi vanhoja tuttuja juttuja. Odotetusti Espanjan maajoukkue on fokuksessa, mutta Burnsin tarinat keskittyvät yhtä lailla Real Madridin ja FC Barcelonan vastakkainasetteluun ja keskeisiin import-hahmoihin Kubala, Di Stefano, Cruijff. Ehkä parasta on tarinat baskialueelta, sieltä tuli uuttakin informaatiota. En muista aiemmin lukeneeni myöskään Argentiinan tuoreen mestarin San Lorenzon vaikutusvaltaisesta Espanjan kiertueesta 1946-47. Paikallisista pelaajista Burns nostaa esiin Ricardo Zamoran, Telmo Zarran, Luis Suarezin, Emilio Butraguenon ja Pep Guardiolan. Omat suosikkini Pirri, Asensi, Santillana, Michel jäävät pienemmälle huomiolle, samoin kuin nykyisen joukkueen sankarit. Raulin Burns lyttää melko muodikkaasti, Jesus Zamora ja Quini jäävät kokonaan ilman mainintaa, samoin Netzer ja Neeskens. Helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, mutta substanssia ei oikein tarpeeksi. Koottu ehkä turhan hätäisesti vanhoista aineksista. Phil Ballin Morbo on muistikuvien mukaan ilman muuta definitiivisempi englanninkielinen esitys Espanjan jalkapallohistoriasta. 

The Dust Bowl, Reaping the Whirlwind

Ken Burnsin pölymyrskydokumentin jälkimmäinen osa, Yle esitti kahdessa osassa. Alussa painutaan kärsimysten pohjaan asti 1935-36 kuivuuden jatkuessa. Monet lähtevät Kaliforniaan Route 66 pitkin, mutta yllättävän suuri osa, 75%, jäi saharoituneelle aavikolle. Siirtolaisten kehnoa kohtelua Kaliforniassa tarkastellaan myös, John Steinbeck vilahtaa, vaikka The Grapes of Wrath ei aivan suoraan pölymyrskyyn liity, Joadit olivat vehreämmän Itä-Oklahoman vuokraviljelijöitä. Kaiken huipuksi heinäsirkkapilvet peittävät auringon silloin kun pöly asettuu. Ilmeisesti heinäsirkat olivat kuitenkin suhteellisen lyhytaikainen vitsaus. Rooseveltin hallituksen toimet tuottavat hitaasti tulosta, viljelymenetelmät kehittyvät ja pohjavettä ryhdytään hyödyntämään. Sääkin paranee 1940-luvun alussa ja eurooppalaiset älyävät taas ryhtyä sotimaan, joten vehnän hinta nousee. Uusi kuivuus tuli vielä 50-luvun alussa, mutta enää ei samanlaista tuhoa. Lopussa on muistolauseet kuolleille haastateltaville. Ihmetyttää hieman, kuinka kauan Burns on elokuvaansa viritellyt, haastattelut on tehty ehkä jo vuosia sitten.

Old Worthy Scottish Pale Ale

Uusi panimotuttavuus Skotlannista, Talisker-tislaamosta tunnetulta Skye-saarelta. Turvesavulla kuivattua mallasta käytetty oluessakin, peräisin Speysiden Ardmoren tislaamosta. Savu tuntuu kevyesti tuoksussa, kirkas kultainen väri, en saanut juurikaan vaahtoa syntymään. Maussakin on savua kuivaan hedelmäisyyteen yhdistyneenä. 5%, tämä ei ole erityisen miellyttävä, suutuntuma on nihkeä, jotenkin metallinenkin ja kuuluisa navettakin nousee mieleen. Hunajaa ja vehnää mukana, ne eivät minua koskaan pale alessa ilahduta, eivät nytkään.  Katkerointia on aivan liian vähän. Harmittava pettymys. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Nokia Keisari 66 American Pale Ale

Nokian uutuusolut on jo saanut alan tuntijoiden keskuudessa epäilyttävänkin hyviä arvioita. Ronskisti on täräytetty Route 66 -kyltti etikettiin ja Golden Gatea taustalle. Kyseinen tie ei vie(nyt) lähellekään San Franciscon siltaa, mutta mitä väliä, tärkeintä on nyt kunnianosoitus amerikkalaiselle modernille olutkulttuurille. Hyvin samea vaaleanruskea olut, näyttää lähinnä tupla-IPAlta, mutta alkoholia vain 4,2%. Kuohkeaa pienikuplaista vaahtoa. Hyvin havumetsäinen tuoksu, pihkaa, neulasia ja melkein kuulee kuukkelin äänen. Maku on yllättävän täyteläinen, samalla tavalla pihkainen. Hedelmä ei ole varsinaisesti sitrusta, trooppisempaa ja pehmeämpää. Ohut runko on peitetty lähes hämmentävän hyvin. Jälkimaku on katkeroinen, mutta ei niin voimakas kuin muut ainekset antaisivat odottaa, se on brittityylisempi kapeahko puraisu. Melkoinen yllätys, Mallaskoski on piristynyt Valioluokka-sarjallaan ja nyt toinen hieman tylsällä imagolla operoiva panimo tuo radalle melkoisen haastajan. Erityisen ilahtunut olen siitä, että näin vähällä alkoholilla on saatu aikaan näin maistuva olut, ei nimittäin usein onnistu näin hyvin Pekka Himasen suosimalla mietiskelyseudullakaan. Ehdottomasti suosikkini Nokian oluista. Ostopaikka Oulu, Raksilan Prisma.

Mallaskoski Kuohu Valioluokka Stout

Melko pian löytyi jo toinenkin edustaja Mallaskosken uudesta Valioluokka-sarjasta. Pilsistä poiketen jouduin ostamaan tämän ihan omilla rahoilla kaupasta. Stout, 4,7%, hyvin tummanruskea, mutta ei aivan musta, heikosti vaahtoaa. Paahtoa on hyvin, kevyesti hedelmäisyyttä, hieman maitohappoa, mutta runko uuvahtaa lyhyeksi. Jälkimausssa on kevytstoutiksi ihan riittävästi katkeroa. Täysin virheetön suoritus näillä reunaehdoilla, mutta kunnon stout vaatisi vahvempaa mallaspohjaa. Mallaskosken portfoliossa ja yleensäkin suomalaisessa Tampereen pohjoispuolisessa maitokauppatarjonnassa tämä on varsin ekstreemiä kamaa ja siinä mielessä erittäin kannatettavaa. Tämä ei häpeä kansainvälisessäkään vertailussa, joten usko suomalaisen craft-oluen tulevaisuuteen vahvistuu jälleen kerran. Ennen seuraavaa pettymystä, mutta jospa sellaista ei tulisikaan? Ostopaikka Oulu, Stockmann.

La Trappe Blond

Kylmää, vastenmielistä belgihiivaa trappistioluen hanaversiona. Nahkeaa hedelmää, ei katkeroa, ei sitten yhtään. Taas kerran muistutus, miksi en tykkää vähääkään keskinkertaisista belgioluista. Vaikka tämä tietysti on hollantilainen, niin tyyli on Belgiasta. Keskinkertaiset britit ja saksalaiset ovat useimmiten tyydyttäviä, belgit eivät. Oluthuone Leskinen, 16.4.2013.

Tring MoonGazer, real ale

Tutulta panimolta Lontoon luoteispuolelta uutta kamaa, jenkkihumaloituna, 4,3%. Punaista, tuoretta, pehmeää, mutta odotetun ohutta. Voimakas katkeron riipaisu jälkimaussa. Mukavaa sessiokamaa, mutta 8,40 euroa pintiltä rajoittaa sessiointihalua. Oluthuone Leskinen, 16.4.2013.

David Moreau & Xavier Palud: Ils

Ns. tositapahtumiin perustuvaa ranskalaistekoista kauhua Romaniasta. Avauskohtaus on poikkeuksellisen tiivis ja varsinaista päätarinaa kehitellään nautinnollisen hitaasti, pienin keinoin ja alan perinteitä kunnioittaen. Kierre ei kanna loppuun asti, elokuva muuttuu itsetarkoitukselliseksi, keinotekoiseksi ja ärsyttäväksi. Jännittävä elokuva kyllä on ja vaikea sitä on keskenkään jättää. Vain 74 minuuttia eikä turhia tehosteita. Silti parempaankin olisi voitu päästä.

Zaida Bergroth: Skavabölen pojat

Kotimaista perhehelvettiä ajanjaksolla 1972-82 pääkaupunkiseudulla. Suomalaisen ahdistuksen koko setti käydään läpi. Perheväkivaltaa, alkoholismia, avioeroja, itsemurhia, sodan traumatkin vielä heijastuvat. Lasten näkökulma on melko taitavasti rakennettu, mutta muuten liian raskasta muistojen symboliikkaa. Ajankuva on tavoitettu melko hyvin, sen takia aikalaisena ryhdyin elokuvaa katsomaankin, mutta ei se elokuvaa pelasta.

Martti Turtola: Mannerheimin ristiriitainen upseeri

Toinen viime vuonna ilmestynyt kuuluisan everstin elämäkerta, nyt kohteena Alpo Marttista hieman vanhempi tiedustelujohtaja Aladár Paasonen. Marttisen elämäkerrassa Paasonen mainittiin ohimennen mm. Länsi-Saksassa lounasseurana, mutta Turtola ei mainitse Marttista kertaakaan. Paasosen elämä oli vähintään yhtä dramaattista kuin Marttisellakin. Kohokohtina esim. vuoden 1918 taisteluihin osallistuminen Hans Kalmin pataljoonassa, opiskelu Ranskassa 1920-luvun alussa, Moskovan neuvotteluihin osallistuminen talvisodan alla, Ranskassa länsimaiden avusta neuvottelua varsin pitkälle päästen, presidentin adjutanttina Kallion kuollessa käsivarsille, rykmentin komentajana jatkosodan verisessä hyökkäysvaiheessa ja sitten itse tiedustelujohtajuus. Turtola lopettaa tarinansa harmittavasti jatkosodan päättymiseen, vaikka Paasonen vain paransi vauhtia sen jälkeen. Stella Polaris -kiemurat Ruotsissa, Ranskassa ja Espanjassa, Mannerheimin muistelmien haamukirjoitus Sveitsissä ja vielä CIA-ura, jolloin polut viimeistään yhtenivät Marttisen kanssa.

Paasonen oli todella monessa mukana, keskustelukumppaneina olivat mm. de Gaulle, Tuhatševski, Stalin, Daladier, Horthy ja Canaris. Turtola painottaa Paasosen unkarilaistaustaa ja muutenkin Unkari-suhteita, tämä oli itselleni uusinta aineistoa. Turtolan tendenssinä tuntuu olleen Paasosen pudottaminen jalustalta, niin paljon kritiikkiä tulee. Tärkeimpiä lähteitä Turtolalla on Paasosen kirjeenvaihto Ruotsissa toimineen sotilasasiamies Martin Stewenin kanssa. Niistä välittyy Paasosesta surkuhupaisan törmäilijän kuva, jopa hunaja-ansaan huippuvakooja tuntuu astuneen Tukholmassa. Se ei liene kovin objektiivinen näkemys, vaikka Paasosen terävyyttä onkin ehkä liioiteltu. Turtola tuntuu Mikkelin päämajajuonitteluissa sementoineen itsensä tiukasti Airon poteroon ja heittelee sieltä munakäsikranaatteja Paasosen suuntaan. Tällainen asenteellisuus ei tunnu ammattimaiselta ja heikentää muutenkin suppeaa teosta. Ilmeisesti vasta CIA-arkistojen avautuminen valaisisi kunnolla tämänkin hahmon elämää. Paasosesta on kyllä julkaistu toinenkin tuore teos, se voisi olla mielenkiintoisempi.

Nils Oscar Celebration Ale

Ruokosokerilla ryyditetty barley wine Ruotsista, 9,4%. Kypsää hedelmää, mausteisuutta, puuta.  Kohtuullisesti katkeroa, aika tasapainoinen. Jotain rommisuutta, toimii varsin sukkelasti, positiivinen yllätys. Oluthuone Leskinen, 13.4.2013.

Moorhouse's Pride of Pendle

Viljainen lagertuntuma, yllättävää, koska kyseessä kuitenkin bitter, 4,1%. Hieman mausteinen, jotain tunkkaisuutta, mutta katkeroa on suhteellisen paljon. Selvä lagertyylisyys säilyy loppuun asti. Hedelmäisyyttä poikkeuksellisen vähän. Oluthuone Leskinen, 13.4.2013.

Robert Altman: McCabe & Mrs. Miller

Tämä Altmanin leffa ei ole ollut suosikkejani, mutta kiinnosti katsoa nyt uudelleen Deadwood- tv-sarjan jälkeen. Deadwood on selvästi saanut tästä vaikutteita, joskin pidin tv-sarjaa paljon parempana kuin esikuvaansa. Altmanilla oli päähänpinttymänä klassisten Hollywood-genrejen pilkkaaminen ja onnistuminen oli vaihtelevaa. Leonard Cohenin musiikki suuremmassa roolissa kuin muistin. Vilmos Zsigmondin kuvaus ei todellakaan tavoittele Hollywood-glamouria, vaan hämärä vesisade ja harmaa räntä hallitsevat kuvastoa. Altmanin päällekkäiset ääniraidat eivät tässä niin selvästi esillä kuin monissa muissa teoksissa. Kuvattu British Columbiassa, Warren Beattyn uhkapeluri joutuu vaikeuksiin, joihin ei löydy tyydyttävää ratkaisua. Altman tarkastelee markkinatalouden kehittymistä alkeellisessa ympäristössä ja kohtuullisen terävää näkemystä välittyy. Yllättäen aurinkokin paistaa elokuvassa lyhyen hetken. Juoni on tiheämpi kuin muistin, kylmäävä väkivallan kierre valtaa tilaa. Siis parempi elokuva kuin aiemmilla katsomisilla koettuna, Altman on maineensa ansainnut.

Flying Dog Under Dog Atlantic Lager

Samea lager Atlantin toiselta puolen Marylandista. Melko vähäisesti vaahtoa, kirpeää sitruisehkoa mallasta, mutta ei niin täyteläinen kuin esim. Brooklynin tai Samuel Adamsin pohjoisemmat lagerit. Katkeroa on rapealla kohtuudella, mutta se on liian vähän. Saksan lagerleirin jälkeen tämä ei nyt täysin vakuuta, vaikka siellä paljon huonompaakin tuli vastaan.  Ostopaikka Oulu, Värtön K-Market.

Sakari Rimminen: Pilvilinna

Kotimaista elokuvadraamaa vuodelta 1970. Melkoisen heikko kopio, saattaa olla jopa 16-millinen. Alussa hippipoika kokee kovia maaseudulla, mutta nopeasti tapahtumat siirtyvät Helsingin melskeisiin. Huumeita ja seksiä, mutta ei rock 'n' rollia. Käsikirjoittajana mielenkiintoisesti Veikko Vennamon Meri-tytär. Naispääosassa nuorena kuollut Meri Oravisto. Full frontal nudity hipoo jo senaikaisia kotimaisia ennätyksiä ja marihuanan laillistamisen arvellaan olevan vain ajan kysymys. Kovasti improvisoidulta teos tuntuu, replikointi jäykkää, äänitys heikkoa. Imperialismin ja fasismin pahimmiksi kätyreiksi osoittautuvat oppikoulun opettajat, joita vastaan kapinoidaan oppilasdemokratian vivahdeikkailla työkaluilla, minkä seurauksena vapaustaistelija joutuu Sörkan vankilaan. Tuskin aivan tahatonta koomisuutta, mutta ei tämä terävältä tunnu millään tasolla.

Malmgård Emmer Porter

Lievästi paahteinen vehnäporter, 6,3%. Tuoretta tuntumaa, kypsää hedelmää. Hieman karkeaa, mutta täyteläinen mallas hallitsee kokonaisuutta. Aivan liian kylmä, ei täysin vakuuta monista hyvistä ominaisuuksista huolimatta. Oluthuone Leskinen, 11.4.2013. 

Loddon Forbury Lion IPA, real ale

Kultainen olut, pehmeää hedelmää, erinomaisessa riilikunnossa. Katkeroa kohtuullisesti, oikein nautittavaa. Mallasrunko tukee hyvin, kyseessä siis pikemminkin golden ale kuin nykynäkemyksen mukainen india pale ale. Uusi kamera, kuvat ehkä nyt parempia. Oluthuone Leskinen, 11.4.2013. 

Bayreuther Aktien Zwick'l Kellerbier, hanaversio

Tarjolla tasavaltabaarissakin Potsdamer Rex Pils, mutta päädyin baijerilaiseen zwickeliin, jota aiemmin Ruoholahdessa olen kiskonut pullosta. Näyttävä keraaminen pystytuoppi. Yllättävän karamellimaltaista, dunkel-tuntumaa. Hedelmäisyys vähäistä, karamelli hallitsee. Katkeroita minimimäärä. Berliini, Berliner Republik, 9.4.2013.

Schiffbauer Pils

Iso baari Friedrichstrassen aseman kupeessa Spreen rannalla. Jostain syystä tykkään Berliinin tästä kulmasta Schiffbauerdammilla, vieressä Ständige Vertretung, jossa tuli vuonna 2000 juotua kölschejä, paikka perustettu lievittämään Bonnista muuttaneiden virkamiesten ja poliitikkojen koti-ikävää uudessa pääkaupungissa. Republik uudempi baari, iso neliötiski, avara valoisa tila. Mainostaa 18 hanaolutta, mutta valikoima ei juuri aneemisempi voisi olla. Periaatteessa laatuoluita, mutta olutnörtille niin tuttuja. Jever, Paulaner, Schultheiss, Beck's, König, Diebels, Köstritzer, Bitburger, Radeberger, Sion. Talon olut on kirkas, viljainen, normaali. Paikassa on iltaisin olutpörssi, jossa hanaoluiden hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan. Nyt jouduin iltapäivällä juomaan raa'asti säännöstellyillä riistotaksoilla. Yhdessä seinätaulussa tupakkakopin kyljessä Willy Brandt toteaa: Rauchen kann tödlich sein. Schwimmen auch. Toisessa huulet punattuina piippua imevä Helmut Schmidt toteaa: Prohibition kommt und geht ... Berliini, Berliner Republik, 9.4.2013.

Berliner Pilsner

Päädyin reissun lopulla vanhojen baarien tsekkaukseen, Zum Nussbaumin ohitin nyt ennenkäytynä, tarjolla olisi ollut Potsdamer Rex Pils, joka ei tarpeeksi kiihottanut. Tämä Letzten Instanz vuodelta 1621 tunnetaan Napoleonin kantapaikkana ohikulkumatkoilla ja esiintyy Philip Kerrin tai David Downingin Berliini-romaaneissa, ehkä molemmissa, varmaan myös Len Deightonilla ja Alfred Döblinillä. Tämä BKS-konsernin pilsner pitäisi olla tasokkaampi kuin muut alueen makrotuotteet. Pienillä marginaaleilla joutuu eroja nysväämään, mutta on tässä viljaa, ruohoa ja kevyesti humalan potkua. Ei kyllä ero Kindl Jubiläumiin valtava. Moniosainen sokkeloinen paikka, vanhalta näyttää tosiaan, vessan ovissa hilpeää kuvitusta. Berliini, Zur Letzten Instanz, 9.4.2013.

Georg Pils

Tällä panimoravintolalla on itselleni pientä tunnearvoa, koska täällä join ensimmäisen berliiniläisolueni 2000. Nyt taitaa jäädä reissun viimeiseksi panimoksi, alunperin ei ollut tarkoitus edes käydä. 2000 oli parempi patiokeli maaliskuussa kuin nyt hyytävän viiman pyyhkiessä Siperiasta. Paikka sijaitsee Nikolaiviertelissä mahtavasti Spreen rannalla. Tätä samaa olutta oli varmaan silloinkin. Kohtuullista täyteläisyyttä, hieman hedelmää, nokare katkeroa. On kyllä sääli, että näin hienolle paikalle on asettunut näin mitätön olutvalmistaja. Mutta turistit, niin kuin minäkin, kiskovat ilmeisesti tyytyväisenä naamaan mitä vaan eteen kannetaan. Berliini, Georg-Bräu, 9.4.2013.

Marcus Pils

Pieni huomaamaton panimobaari Alexanderplatzin lähellä, ei oikein vakuuttava ulkonäkö, hyvin hiljaista lounasaikana. Jägermeister enemmän esillä kuin oluet. Pilsissä ei mitään vikaa, mutta ei oikein muutakaan. Suodattamaton, hieman viljaa, hieman sitrusta, muistuttaa kevyitä weizeneitä. Katkerot minimissä. Berliini, Marcus-Bräu, 9.4.2013.

Lemke Zwickel

Vuonna 2000 tämä panimoravintola Charlottenburgin linnan vieressä oli nimeltään Luisenbräu, nyt Lemke on napannut sen. Zwickel-kausiolutta ei ollut Lemken Mitten toimipaikassa. Sameaa kuparia ulkonäkö. Hieman hiivaisen hedelmäinen, pehmeää, ei hiilihappoa juuri ollenkaan. Makeahkoa leipämäisyyttä, katkeroituu loppuun päästäessä. Kokonaisuus ei ole miellyttävä. Ilmeisesti joku yrittänyt syödä tiskin näyttäviä pretzeleitä, koska viereen tällätty dekoration-kyltti. Berliini, Lemke am Schloß, 9.4.2013.

Watzke Dunkles Export

Punaruskea tavallista vahvempi dunkel, 5,4%. Makea kuohkea olut, tuoreutta löytyy, mutta muuten ei oikein särmää. Ei yhtään paahtoa, karamellia ja toffeeta on, katkeroa ei. Liian makea, mutta ei virhemakujakaan. Dresden, Watzkes Brauereiausschank Am Ring, 8.4.2013.

Watzke Pils

Panimon toinen tarjoilupaikka vanhankaupungin modernimmassa osassa , pienempi baari, sentään asiakkaita täällä. Sameahko pils, yllättävän reipas katkero, hyvin kuiva. Ei samaa viljaisuutta kuin Radebergerissa, mutta humalointi jopa rankempaa. Positiivinen yllätys Altpieschnerin jälkeen. Dresden, Watzkes Brauereiausschank Am Ring, 8.4.2013.

Freiberger Pilsener

Bock ei ollutkaan hanassa, joten sitten pils syyniin. Hyvin vaalean keltaista. Saippuaista, mallas kepeää, pientä ruohoisuutta, mutta katkerot eivät kohota tunnelmaa. Freiberg ei näillä kokeiluilla kummoiseksi panimoksi kohoa. En täysin ymmärrä, miksi pilsener on freiberger, mutta muut oluet freibergisch. Jotain siinä täytynee olla takana. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Freibergisch Schwarzbier

Korkea aika kokeilla tässä vaiheessa matkaa ensimmäinen schwarz, onhan Sachsen (Saksi-nimi tuntuu jotenkin pöljältä) tyylisuunnan ydinalueita. Melko ruskea freibergiläinen on, paahteisuutta kyllä löytyy, mutta karamellisuus peittää sen nopeasti. Tämä olisi dunkeliksikin varsin makea. Katkeroita ei ollenkaan. No, odotukset eivät olleet korkealla ja ne eivät täyttyneet. Elämä jatkuu kohti uusi pettymyksiä. Lämmetessä olut yllättäen hieman kuivenee, ehkä yliarvioin makeuden. Kyllä maltaan tukeva ote tätä hallitsee. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Freibergisch Kellerbier

Bautzner Tor olisi auennut vasta klo 17. Joidenkin tietojen mukaan jonkinlainen baari olisi jo puolen päivän aikaan avoinna, mutta näin ei ollut. Tuskinpa oluet kummoisia silti. Neustadtissa syvemmälle, paljon baareja opiskelijatyyppisellä seudulla, kaikki kiinni maanantai-iltapäivänä. Paluu vanhankaupungin puolelle.  Upeassa rakennuksessa schankhaus pääaukiolla Frauenkirchen vieressä, sisältä tavanomaisempi. Baarin perällä käymisastioita rekvisiittana. Peräti neljä Freiberg-olutta tarjolla. Kellerbier odotetun näköistä, hedelmäistä, mutta myös karvautta havaittavissa, se ei täysin toimi katkeron tavalla. Mallastukikin hieman horjuvaa. Asiakkaita oli aluksi pari, mutta sitten jatkoin yksinäni. Melko paljon turisteja liikkeellä kaupungilla, mutta olut ei tunnu maistuvan. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Watzke Altpieschner

Elben oikealle rannalle Neustadtiin, olin menossa Bautzner-panimon jakelupisteelle, kun huomasin sillan korvassa kultaisen ratsastajan takana DDR-laatikossa Wutzken vastaavan ravintolan. Saman tien sinne. Samea kuparinvärinen olut, mutta tuskin alt-tyyliä, koska pohjahiivalla matkaan saatettu. Yllättävän lämmintä, pehmeää, mutta ohutta. Karamellia kevyesti, hedelmää vielä hailakammin ja katkeroa sitten hieman enemmän, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Altin pähkinäistä otetta tässä kyllä on, kohtuullista kamaa. Ravintolassa kirkonkello, joka kumahti kerran klo 13. Dresden, Watzkes Brauereiausschank am Goldenen Reiter, 8.4.2013.

Radeberger Pilsner in Dresden

Tämä Radebergerin perustuote on jo blogissa arvioitu, mutta lähes paikan påällä juotuna ansaitsee uuden postauksen. Zwickeliä kirkkaampi luonnollisesti, paljon viljaisempi, hedelmä ei tunnu. Radeberger oli lähes ainoita kommunismin valtakauden kestäneitä itäsaksalaisoluita, vaikka laatuongelmia taisi olla ajoittain.  Sittemmin olut nousi huipputasolle, jolta ehkä suurkonsernin paineissa ollaan hieman laskeuduttu nykyään. Edelleen kuitenkin huippupilsner, vaikka katkeron määrää on ehkä säädetty alemmas. Mallasrunko on ihanteellinen, tasapaino saavutettu hienosti.

Radeberger Zwickelbier

Intercityjuna Prahaan ja Wieniin, mutta hitaasti eteni Dresdeniin, kesti kaksi tuntia. Uudelleenrakennettu keskusta todella näyttävä. Mahtaviin kirkkoihin on jo hieman puutunut, mutta Frauenkirche kyllä hieman hätkäyttää. Joitakin vanhoja kiviä ilmeisesti hieman käytetty, värikontrasti uudemman päämateriaalin kanssa huomattava. Aikaa myöten kivi tummenee kai samanlaiseksi kuin muissa hieman goottilaista synkkyyttä hohkavissa Dresdenin monumenteissa. Jotain omalaatuista sirouttakin kirkon pyöreissä muodoissa.

Radeberg on Dresdenin esikaupunki ja näyttävä jakelupaikka Elben rannassa Augustusbrücken korvassa. Kypsytystankkeja rivissä tiskin takana. Katutasossa kapea tila, laajenee yläkertaan, katolla terassi.  Zwickel hedelmäistä, herkullista, tasapainoista. Paljosta se ei ole kiinni, mutta silti ilmeisen vaikeaa. Tämä hakkaa kevyesti Berliinin seudun suodattamattomat lagerit. Hiilihappoa enemmän kuin Frankenin kellerbiereissä. Humalointi odotettua vahvempaa. Dresden, Radeberger Spezialausschank, 8.4.2013.