Saimaa Brewer's Special Celeia Pilsner

Aavistuksen utuinen ulkonäkö Mikkelin uudessa pilsissä, jossa peräti 5,8% ja slovenialaista Celeia-humalaa, 64 EBU. Kirpeä sitruksinen tuoksu, maku on enemmän viljainen, mutta sitrushedelmä säilyy mukana. Varsin täyteläinen runko, ehkä jopa jo viinaista fiilistä havaittavissa. Jälkimaku ilahduttaa eniten, nyt on reilu peräkärry kytketty mukaan. Nyt Saimaa onnistuu aika hyvin, ei ainakaan pahvista tunkkaisuutta havaittavissa, vaikka ei raikkauden parfyymisyys mitään huippua ole. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Philip Kerr

Alkuviikosta saapui tyrmistyttävä tieto Philip Kerrin kuolemasta. En ollut tietoinen miehen sairaudesta, mutta ilmeisesti ei kukaan muukaan lähipiirin ulkopuolella. Kuten blogista on voinut havaita, olen ollut hillitön Kerr-fani viimeiset viisi vuotta. Vaikka ostin Edinburghissa syntyneen Kerrin esikoisteoksen March Violets jo vuosituhannen alussa, niin luin sen vasta 2013. Kolahdus oli välitön ja luin sitten koko Bernie Gunther -sarjan niin nopeasti kuin pystyin. 1930-luvun Berliiniin sijoittuva March Violets ilmestyi jo 1989 ja noteerasin Kerrin varsin pian, mutta lukupäätöstä ei syntynyt. Osittain syynä oli kirjailijan brittiläisyys. Kovaksikeitetty rikoskirjallisuus, johon Bernie Gunther -sarja hybridivariaationa kiistattomasti kuuluu, on kuitenkin amerikkalainen lajityyppi ja eurooppalaisella kirjailijalla onnistumiskynnys on korkeampi, ainakin minun näkökulmasta.
 

Mutta saatuani debyytin luettua ketsuppipullo alkoi tyhjentyä vauhdilla. Kirjoitettuaan ripeään tahtiin kolme ensimmäistä Bernie Gunther -romaania Kerr pisti saksalaisen poliisinsa jäähylle 15 vuodeksi. Hän kirjoitti 12 sarjoihin kuulumatonta romaania, joista hyllyyni oli aikoinaan päätynyt vain vuoden 1999 The Shot. Trilleri sijoittui sodanjälkeiseen Argentiinaan ja Kuubaan, osittain samoja aineksia Kerr hyödynsi myöhemmin Gunther-sarjassa. Muut yksittäisteokset ovat lukematta, joten itselläni on siis vielä paljon Kerr-tuotantoa tutkimatta. Nämä stand-alone -romaanit ovat tosin saaneet vaihtelevaa kritiikkiä ja osa saattaa olla jo aiheeltaan tai tyyliltään sellaisia, jotka eivät minua kiinnosta.
 

Kerrin toinen sarja on jalkapalloaiheinen Scott Manson -trilogia. Periaatteessa kuulostaa minun kiinnostuspohjan kannalta unelmien täyttymykseltä, mutta käytännössä kirjat olivat pettymyksiä. Tuntui että Kerr kirjoitti näitä enemmän omaksi huvikseen kuin lukijoita ajatellen. Luulen, että Kerr rentoutui tällä tavalla työlästä taustatyötä vaativan historiallisen Gunther-sarjan ohessa. Päästyään vauhtiin 33-vuotiaana Kerr oli kohtuullisen tuottelias. Monet tuntevat Kerrin paremmin lastenkirjailijana, sellaisia romaaneja on kymmenkunta. Bibliografiassa on myös pari non-fiction -julkaisua 90-luvulta.
 

Mutta Kerrin tuotannon kulmakivi ja kestävä elämäntyö on taatusti Bernie Gunther -sarja, jota mies jatkoi siis 15 vuoden tauon jälkeen vuodesta 2006 rivakasti kuolemaansa asti. Comeback-teos The One From the Other on tyrmistyttävän upea ja laatu on pysynyt sarjassa koko ajan korkealla, vaikkakin hieman vaihdellen. Se voi olla osin makuasia, omaan makuuni välillä on ollut liikaa rönsyjä ja kiusallista nojaamista whodunit-perinteisiin. Mutta tärkeintä on kokonaisuus ja nimenomaan Bernie Guntherin hahmo, joka on monipuolistunut ja monimutkaistunut romaani romaanilta. Mahtipontisesti sanoen Guntherissa kiteytyy koko viime vuosisadan kehitys. 1900-luvulla koettiin kaikkien aikojen tuhoisimmat sodat ja verisimmät diktatuurit, mutta silti ihmiskunnalla menee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan ennen. Olen taipuvainen ajattelemaan, että vuosisadan dramaattisimmissa vaiheissa selviytyvä ristiriitainen Gunther heijastaa tätä prosessia.
 

Järkyttävä kuolema ei tyhjennä Kerrin ketsuppipulloa vielä, ei edes Bernie Guntherin osalta. Uusin julkaistu teos on viimevuotinen Prussian Blue, mutta sarjan 13. osa Greek Bearing Gifts tulee ulos huhtikuussa. Juuri ennen kuolemaansa Kerr sai vielä valmiiksi seuraavankin osan, jonka nimi on Metropolis. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko sarjaan jokin selvä loppuratkaisu, itsemurhaahan Gunther on jo yrittänyt aiemmin. Alustavien tietojen mukaan Metropolis kuitenkin keskittyisi Guntherin elämän alkuvaiheisiin Weimarin tasavallassa.

Joitakin suosikkikirjailijoitani olen tavannut livenäkin, kuten Antti Tuomaisen ja Michael Connellyn. Kerr ei koskaan osunut kohdalle ja ei tainnut olla kovin sosiaalinen henkilö muutenkaan. Se on aivan ok, olen siinä koulukunnassa, jonka mukaan kirjailijan henkilön tunteminen ei välttämättä tuo lisäarvoa kirjailijan tuotantoon.

Tässä vielä arvioitani Philip Kerrin kirjoista:

March Violets
The Pale Criminal
A German Requiem
The One From the Other
A Quiet Flame
If The Dead Rise Not
Field Grey
Prague Fatale
A Man Without Breath
The Lady From Zagreb
The Other Side of Silence
Prussian Blue

The Shot
January Window
Hand of God
False Nine

Laitilan uutuuksia keväällä 2018

Länsirannikon suuri pienpanimo Laitila muisti blogistia uutuusnäytepaketilla. Lakimuutosreagointihan on kyseessä, neljä olutta asettuvat vahvuudeltaan välille 4,7-5,5%. Otin ensimmäisenä maistoon maultaan oletettavasti epämiellyttävimmän mämmikermastoutin. Mämmi Cream Stout siis, 5,5%. Takavuosien Laitilan Kievari Mämmi oli 6,1-prosenttinen monopolituote. En tiedä oliko siinä mämmiä, mutta poikkeuksellisen kehno juoma se oli. Nyt mukana ON rukiista Kymppi-mämmiä, laktoosia, humalina Challenger ja Target, EBU 32. Tuoksussa on kevyttä paahteisuutta. Maku on pehmeän hedelmäinen, luumuja ja muita sekahedelmiä. Makeutta on, mutta ei häiritsevästi asti. Hyvä juotavuus, ei suuria särmiä, mutta melko laimea tämä loppujen lopuksi on. Huikea parannus kuitenkin aiempaan hirvitykseen.  

Laitilalla on ollut aiemminkin Kölssi tarjolla Kievari-sivubrändin alla. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa, että en ole koskaan ymmärtänyt Laitilan brändäystä Kukko- ja Kievari-otsikoilla. Näistä oluista ne ovat hävinneet, mikä on tervetullut muutos. Kievari-versiosta Kölssin vahvuus on hitusen noussut 4,7 prosenttiin. EBU 26, Magnum ja Perle, vehnää mukana. Pintahiiva ja ilmeisesti kylmässä käytetty. Laitilan saatekirjelmästä voi päätellä, että resepti ei ole entisestä muuttunut. Olut näyttää kölschiltä, kirkasta oljenväristä olutta, hyvä vaahtopäähine. Viljainen neutraali tuoksu. Lievästi hedelmäinen maku, mutta tässä oluessa yllättäen saapuu peliin vanha kunnon Laitilan hernekeitto. Se ei siis sittenkään ole hävinnyt, vaan se on sisäänleivottuna vanhoihin resepteihin. Mielenkiintoinen ilmiö, muuten olut on kohtuullisen hyväkuntoista. Joskus on mainittu, että pils on kaikkein vaikein oluttyyli, mutta kölsch on taatusti ainakin yhtä vaikea. Tämä ei pääse lähellekään puhtaan kölschin ominaisuuksia eikä Suomesta tule mieleen muitakaan onnistumisia. Stadin Helsch ehkä pääsi kauimmas, mutta ei perille. 

Atlanta American Pilsiä ehdin jo toissapäivänä baarissa kokeilemaan hanasta, koska en ennakoinut tulossa olevaa näytelähetystä. Nämähän tulevat aina odottamatta ja yllätyksenä. Hieman samea keltainen olut, isokuplainen vaahto. Sitruksinen tuoksu, paljon hiilihappoja, maussakin runsaasti sitrusta, kohtuullinen runko, hyvä peräkärry. Tässä on näppärä kilpailija Stadin American Lagerille, aromaattisessa hedelmäisyydessä tämä häviää, mutta katkeruus on tanakampaa. EBU-lukema on vain 38, mutta jostain syystä tuntuu katkerammalta. Humalacocktailissa on useita lajikkeita: Columbus, Sorachi Ace, Sterling, Eureka, Citra, Galaxy. Lämmetessä hieman tunkkaisuus nostaa päätään hedelmäisyyden yläpuolelle. 

Kukko IPAn vahvuus on siis noussut 5,5-prosenttiin maitokauppatilanteen muuttuessa. Tölkki muuten ennallaan ja Kukko-brändikin jatkaa tässä. Meripihkainen kirkas olut, kevyttä vaahtoa. Tuoksu on aika neutraali, suoraan sanoen en oikein saanut mitään irti, jotain kevyttä hedelmäpastillirasian avaamisen jälkeistä vienoa leijuntaa. Maku on yleishedelmäinen, brittityylinen, kalkkia, kovuutta, aika brutaalia, varsin mitäänsanomatonta. Katkeruutta on vain nokare, erittäin matalaprofiilinen tuote. Aiemman kevyemmän version arvion perusteella suhteellinen katkeruus tuntuu vähentyneen rutkasti. Tämä oli selvä pettymys, paljon parempaan pitäisi IPA-otsikon alla yltää. EBU-lukema on hämmästyttävän korkea 65, humalina Columbus, Centennial ja Amarillo, joita ei mausta löydä oikein ollenkaan. Ilmeisesti niitä on todella vähän.

HIMA Herbert #NVSPA

Kotioluen hovihankkijani HIMAn asiamies välitti taas lisää tuotteita, joista tuoreeltaan maistoon 16.3.2018 pullotettu NEIPA. NEIPA tämän piti olla, vaikka etiketissä lukeekin NVSPA. HIMAlla siis tosiaan nyt etikettikin pullossa. 6,7%, tällä kertaa ei tarkempaa reseptiä tiedossa. Varsin sameaa on, tuttuja trooppisten hedelmien aromeja. Maussa melko runsaasti hiilihappoa, pehmeitä hedelmiä, lievästi makeutta, kirpeyttä, pihkaa, hieman tuhkaisuuttakin. Katkeruus on pienimuotoista, mutta kitalaen takaosaan takertuvaa. Hartsiakin löytyy. Intensiivisempää hedelmäisyyttä ja enemmän raikkautta voisi olla, mutta mitään virheitähän tässä ei ole. Tuntuu jopa jonkin suuremman kaupallisen panimon liian varovaiselta tuotteelta.

Saimaa Yövesi Dark Lager

Edellinen Mallaskoski oli niin masentava, että pakko jatkaa vielä maanantaisessiota Savon suuntaan. Saimaa oli tuonut lähikauppaani useitakin uutuuksia, joista nappasin tämän mukaan. Nimi Yövesi hieman hätkähdyttävä, ensimmäinen mielikuva vei jonnekin lapsien vuoteenkastelutunnelmiin ja toinen mahdollisen tulevaisuuden virtsankarkailufiiliksiin. Aivan uudennäköinen tölkki, ilmeisesti jotain luomusarjaa (Brewer's Organic), mallasohran tuottaja Tommi Hasu Oravalasta nimetty lähteenä Koffin tyyliin. Hämmentävästi kuitenkin vain 4,5%. 

Tummanruskea väri, pienikuplainen kohtuullinen vaahto. Paahteinen, jopa savuinen tuoksu. Tervaa nyt ainakin. Maku on matalahiilihappoisen pehmeä, paahteisuus tuntuu suussakin, tervaleijonaakin selvästi, tosin tuoksua ohuemmin. Hyvä lähtö, mutta runko on väistämättä laiha, takasuoraltakaan ei enää löydy lisätukea. Raikas tumma terävä olut, ei mikään huono tapaus. Hieman oudoksuttaa kepeys, nythän kaupoissa voitaisiin myydä täyteläisempää maistuvampaakin olutta, miksi jäädä näihin ohuisiin vesiin vellomaan. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Mallaskoski Liberation Lager

Huomasin lähimaitokaupassani uuden lain mahdollistamaa viinaolutta (5,2%) Seinäjoelta, nimikin ehkä viittaa tähän vallankumoukselliseen vapautumiseen. Heikosti vaahtoavaa, kirkas tumman ruskea olut. Epämiellyttävä märän villasukan tuoksu, jotain anispastilleja, lääkeyrttejä. Maku on tunkkainen, juuresmainen, kastunutta pahvia, kirpeitä marjoja, kevyesti katkeruuteen kääntyvä. Jonkinlainen hybridiolut kyseessä, korkeammassa lämpötilassa käytetty lager ja jopa Amarillolla maustettu. Jotain on nyt mennyt pieleen, Mallaskoskihan on viime aikoina tehnyt ihan mielenkiintoistakin kamaa. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Olvi Summer Ale

Olvi julkisti muutama viikko sitten puolukkalonkeronsa ja samoihin aikoihin saapui näytepaketissa tämä toinen kesäuutuus. Kesäeilissä 5,0%, EBU 32, Citra, Sorachi Ace, HBC 431. Vehnää yli 30%, Olvi tyylitteleekin tämän American Wheat Ale -lokeroon. Kaunis kirkas kultainen väri, trooppista hedelmää reippaasti tuoksussa, hyvin parfyyminen kokonaisleijuma. Maku on keskitasoisesti hiilihappoinen, tuoksua latteampi hedelmäinen aromisuus, karamellista makeutta. Raikkaus ei ole korkeinta mahdollista, mutta ei sentään tunkkainenkaan. Hieman liian pliisuksi tämä jää, Citraa ja Sorachi Acea pitäisi selvästi olla enemmän. Takapurennassa on muutakin kuin ikenet, mutta mitään viisaudenhampaita sieltä ei löydy. Vehnää on omaan makuuni liikaa, se luultavasti neutraloi kokonaisuutta liikaa. Hyvä sessioitavuus, sitähän tällä on pääosin lähdetty hakemaan, ei pääse oikeuksiinsa takatalven pakkasfiiliksissä.

Olari Riekon Kieppi

Alppilan Maltaisessa Riekossa uutta talon olutta Espoosta. Kiepissä on 5,5% vahvuutta, karamellinen, pehmeää hedelmää. Peruskamaa, ei virheitä, mutta ei persoonallisuutta. Talon oluet ovat tällaisia, ei särmiä, jotka voisivat ärsyttää joitakin. Tylsyyden ei taas oleteta ärsyttävän ketään. Liian helposti unohtuva nykytarjonnassa olutbloggaajan näkökulmasta, mutta varma valinta baari-illan starttaajaksi. Maltainen Riekko, 26.3.2018.

Sessio #6: Olutbrändeistä

Tämänkertainen Loppasuut-blogin johtama sessio-aihe bändit/brändit tuntui todella vaikealta. Musiikkiorkesteri/urheiluseura -oluet ovat niin tylsiä pienimmän yhteisen nimittäjän tuotteita, että niitä ei haluta edes ajatellakaan. Brändi-asioihinkaan en ole perehtynyt millään tavalla, eivätkä ne edes kiinnosta minua. Yleensä tilaan baarissa sellaista olutta, jota en ole ennen kokeillut. Siinä ei paljon brändi paina. Tietysti valintaan vaikuttavat mahdolliset lisätiedot oluesta. Oluen tyyli on sellainen, tykkään joistakin tyyleistä enemmän kuin toisista. Mieluummin ungespundet kuin vaniljasuolakurkkusour. Vielä 90-luvulla oluen kotimaa kertoi jotain, mutta nykyään mielenkiintoisia oluita voi tulla mistä vain. Nokkela oluen nimi voi kohottaa mielenkiintoa, mutta se on todella marginaalinen sivuseikka. Usein baareissa oluista ei ole edes hanalätkiä esillä, joten harvoin mikään visuaalinen bränditaide pääsee esille. Millään etikettisuunnittelulla ei siis yleensä pysty minuun vaikuttamaan. Jos olen juonut panimon jotain aikaisempaa olutta, niin se tietysti vaikuttaa valintaan suuntaan tai toiseen.

Oluesta voi olla ennakkotietoja ennen tilaamista. Olut voi olla ns. hypetetty, sillä voi olla mainetta ennen kuin olen sitä juonut. Tämä maine ei ole kovin yksiselitteinen asia. Olen voinut lukea oluesta jostain tai joku arvostamani arvostelukykyinen henkilö on suositellut sitä. Jotkut seuraavat Ratebeer.comin tapaisia saitteja ja metsästävät parhaita pisteitä saaneita oluita. Itse en tällaista suunnitelmallisuutta harrasta, liikuskelen yleisesti olutintensiivisissä baareissa ja juon eteen osuvia  oluita. Miten tämä liittyy brändäykseen? En ole varma, mutta joillekin panimoille ja oluille syntyy myönteisiä mielikuvia eri tavoin. Niitä voi olla vaikea luoda tietoisesti, muuten kuin tekemällä äärimmäisen hyvältä maistuvia oluita. Ja sekään ei aina riitä. Joka tapauksessa, jos eteen tulee kokeilematon olut vaikka sellaisilta panimoilta kuin Mahr's, Kelham Island, Orval tai Tree House, niin otan sitä. Saatanpa ottaa, vaikka olisin aiemmin kokeillutkin. 

Viime keväänä Tallinnan olutfestivaalilla hämmästelin monien muiden tavoin Omnipollon tiskille kiemurtelevaa jonoa. Olin juonut mm. Omnipollon Nebuchadnezzaria, joka on mukava olut, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen. Olin käynyt Tukholmassa Omnipollon baarissa, joka on mukava paikka, mutta parempiakin löytyy. Jostain syystä Omnipollolle oli päässyt muodostumaan vahva brändi, jonka perusteita en ymmärtänyt. Ihmisiä näytti kiinnostavan jäätelöllä jatketut oluet, siis kaikkein lapsellisin gimmick, jonka voi kuvitella. Aluksi en halunnut uskoa, että vahva brändi voi syntyä näin absurdilla tempulla. Olen sittemmin laiskasti yrittänyt pohtia Omnipollon suosion syitä, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan kiinnosta minua tarpeeksi. En ole enää 30 vuoteen ymmärtänyt suosituinta musiikkia, joten miksi minua kiinnostaisi suosituimmat oluetkaan. Ei menneisyydessä ole syytä märehtiä, mutta tykkään edelleen kuunnella The Bandia ja juoda Mahr's U:ta.

Laitila Atlanta American Pils

Menin perinteiseen tyyliin Orionin leffan jälkeen Angleterreen. Tiskillä oli jonossa viisi ulkomaalaista, jotka arpoivat tilauksiaan hartaasti (ainakin 10 sekuntia) yhdelle baarimestarille. En ollut uskoa silmiäni, sunnuntai-iltana tällainen tilanne klo 21:45. Nykyään sietokyky jonotukselle on olematon, joten käännyin kannoillani ja ponnahdin kaksi pitkää korttelia Kalevankatua toiseen S-baariin. Ei täälläkään ihmeitä tarjolla, mutta ei tiskillä jonoa. Laitilan uuteen jenkkipilsiin päädyin, 5.0%, todella hedelmäinen, paljon hiilihappoa, yllättävän katkera. Odottamattoman hyvää, vähemmällä hiilihapolla olisi erittäin onnistunut olut. Georgian suurkaupunki Atlantassa on maailman vilkkain lentokenttä, mutta en täysin ymmärrä, miksi juuri se on päätynyt oluen nimeksi. Yhtä hyvin se voisi olla Albuquerque. Ølhus København, 25.3.2018.

Robert Benton: The Late Show

Bentonin elokuva käynnistyy kuvalla Underwood-kirjoituskoneesta, jonka paperiin on aloitettu omaelämäkertaa nimellä Naked Girls and Machine Guns. Kirjoituskoneen vierellä pöydällä on Martha Vickersin valokuva. Vickers näytteli tietysti Carmen Sternwoodia Howard Hawksin Chandler-tulkinnassa The Big Sleep. En ymmärrä, miten olen pystynyt olemaan näkemättä tätä Bentonin neonoiria vuodelta 1977. Nyt ehdin Orionin näytökseen ja kokemus ylitti kaikki odotukset, unohdettu mestariteos?  Tämä oli käsikirjoittajana kunnostautuneen Bentonin toinen ohjaustyö Bad Companyn jälkeen, myöhemmät ohjaukset eivät ole kovin kiinnostavia. Kyseessä on Bentonin alkuperäiskäsikirjoitus ja se on nerokas. 58-vuotiaan Art Carneyn näyttelemä kuusikymppinen yksityisetsivä Los Angelesissa tuo klassisen noirin 40-luvun ainekset 70-luvun nykypäivään, jota konkretisoi Lily Tomlinin näyttelemä neuroottinen partneri. Sekä Carney että Tomlin olivat koomikkoja ja tässäkin on koomisia aineksia, mutta silti kyseessä on ensisijaisesti täysipainoinen kovaksikeitetty trilleri. Bussilla ajeleva Carney näyttää sivumennen sanoen 20 vuotta ikäistään vanhemmalta. Huumoria, toimintaa, älyä, nopeaa tempoa, ruumiita tulee runsaasti, jatkuvia viittauksia alan parhaisiin perinteisiin. Ken Wannbergin musiikkikin heijastelee klassista noiria. Joanna Cassidyn hehkeä punapäinen fatale on kuin Rita Hayworth. Robert Altman tuottajana, mutta tämä on paljon perinteisempi kuin Altmanin Chandler-tulkinta The Long Goodbye. Pelkkää nautintoa alusta loppuun.

Malmgård Proto #16

Loviisasta Red IPAa, 5,5%. Pehmeää tropiikin hedelmää tuoksussa, maussa luumua, persikkaa, yllättävänkin hedelmäinen. Red aleissa usein korostuu brutaali karamellisuus, mutta tässä se vältetään hyvin. IPA-kaneetillekin löytyy katetta takamatkalta, keittohumalien määrässä ja laadussa ei ole turhaan kursailtu, peräkärry on kytketty. Kuohkeaa tuoreutta täyteläisesti, Malmgårdin parhaita tuotoksia viime aikoina. Kuikka, 25.3.2018.

Portobello Star, cask ale

Smögenin viskit tekivät niin järisyttävän vaikutuksen, että kiivettyäni Careliasta Helsinginkatua Kallioon, päätin pysähtyä rauhoittumaan oluelle. Remonttien välissä sinnittelevä Kuikka-baari oli saanut real alea tarjolle pitkästä aikaa. Lontoolainen panimo, 4,3%. Keksiä ja perushedelmää maltaan tukiessa pehmeästi ennen puristavaa katkero-otetta. Perinteinen brittikiskaisu erittäin raikkaasti, hyvässä kunnossa. Pähkinääkin mukana hienossa bitter-fiiliksessä. Kuikka, 25.3.2018.

Nordic Whisky Tasting @Carelia

Ehdin Portosta sopivasti Viskin Ystävien Seuran kiinnostavaan maistelutilaisuuteen, jossa teemana pohjoismaiset, pääosin ruotsalaiset, viskit. Hieman yllättäen paikalla vain 13 entusiastia, tusina lisää olisi mahtunut mukaan. Ehkä pohjoismaiset viskit yhdistetään liikaa Mackmyraan, vaikka skenessä tapahtuu paljon muutakin, kuten teistingissä tultiin kokemaan.
 

Viskiparoni Jarkko Nikkanen alusti lähinnä Ruotsin tilannetta ennen juomiin tutustumista. Systembolaget aloitteli viskin valmistusta länsinaapurissa hieman Alkon tyyliin, mutta jo aikaisemmin 1950-luvulla Skeppets-brändillä. Uusimpien huhujen mukaan Ruotsissa olisi tislattu viskiä jo 1800-luvun lopulla, Nikkanen aikoi tutkia asiaa jatkossa tarkemmin. 1998 perustettu Mackmyra kuitenkin oli sitten ensimmäinen uuden aallon yksityinen valmistaja. En ollut aiemmin sisäistänyt, että Mackmyran tislaamo(t) sijaitsee Gävlen ja Sandvikenin puolivälissä, itselleni hyvin tutulla seudulla jo 1960-luvulta asti. Nikkanen totesi Mackmyran tehneen taipaleellaan lukuisia virheitä ja tiettävästi firma on tällä hetkellä varsin haastavassa tilanteessa monessa suhteessa. Pohjoismaissa on tällä hetkellä noin 55 viskitislaamoa, kuusi sekä Suomessa että Norjassa, suurin osa tasaisesti jakautuneena Ruotsiin ja Tanskaan.
 

Ensimmäinen maistettu viski oli Lemmy-fani Nikkaselle luonteenomaisesti Mackmyran Brands for Fans -firman kanssa valmistama Motörhead-bändin 40-vuotisjuhliin 2015 böurbon-tynnyrissä viitisen vuotta kypsytetty juoma, jonka pulloa on myyty hintaan 666 SEK. Tämä oli aika karkea karamellinen tuote. Toisena Mackmyran näytteenä Blomstertid, pääosin kirsikkaviinitynnyristä vaikutteita ottanut ikämerkitsemätön tisle. 46,1%, hyvin makea tuoksu, makeaa karamellista vetoa runsaasti.
 

Panimonakin tunnetun tanskalaisen Braunsteinin viski Library Edition 11:1 oli sitten onneksi hieman parempaa tasoa. Hyvin tumma väri, savuton mallas, 2011 julkaistu, vain kolmevuotias, 46%, oloroso-tynnyri. Täyteläinen, todellakin paljon parempi kuin Mackmyrat, mutta ei vielä oikein odotuksia täyttänyt. Paras osuus oli kuitenkin vasta edessä.
 

Smögen on saari Ruotsin länsirannikolla Göteborgin ja Norjan rajan puolivälissä. Tislaamo on ottanut nimensä saaren mukaan, mutta sijaitsee mantereen puolella Hunnebostrandissa. Kyseessä on ilmeisen persoonallisen lakimiehen Pär Caldenbyn pyörittämä pienimuotoinen operaatio, perustettu 2009. En ole aiemmin juonut Smögenin viskejä, tarjolla nyt kolme single cask -variaatiota. Ensimmäisenä 200-litraisessa Maker's Mark -tynnyrissä kolme vuotta kypsynyt tapaus, 60,9%, Optic-mallasta, turvesavupitoisuus peräti 45 ppm. Tämä pääsi yllättämään voimakkaasti, erittän kovaa savua hyvin vaalean viskin tuoksussa. Huomasin kyllä jotain hieman epämääräisempääkin tuoksuvivahdetta, joka ei täysin miellyttävä. Maku kuitenkin hyvin vaikuttava, suolaista jodia, merilevää, turvetta, juuri sitä Islay-saaren ominaisinta viehätystä. Hämmästyttävää, varsinkin näin nuoressa viskissä, ja näin isossa tynnyrissä kypsyneessä.
 

Kakkosvariaatio oli vielä uljaampi, jos mahdollista. Nyt kypsytysastiana makean Sauternes-viinin tynnyri. Tämä nelivuotias, 57,3%, tummempi väri, sama mallas, samat 45 ppm, nyt savuisuus lähes häipynyt tuoksusta. Maussa pinnalla hedelmäisyyttä, mutta turve komppaa kovalla jytkeellä. Täysin hämmentävä tasapaino, tuntui parhaalta viskiltä vuosikausiin. Tilanne tietysti vaikutti, mutta olin täysin myyty. Mieleen tuli sitrushedelmän ja katkeruuden kombo parhaissa IPA-oluissa, samanlaista symbioosia havaittavissa Sauternes-ainesten ja savumaltaan välillä.
 

Kolmantena näytteenä Bordeaux-tynnyrissä kypsynyt Smögen, 61,3%, punertava värikin, viisivuotias, 40 ppm. Kyseessä aivan tislaamon alkuajan tuotantoa, kolmas täytetty tynnyri tislaamossa. Tämä jäi Sauternes-version varjoon, edellistä mausteisempi, mutta myös karkeampi. Erittäin hyvää, mutta ei aivan samaa tasoa kuin kaksi edellistä. Teistingin lopuksi järjestettiin perinteinen äänestys, jossa kolme Smögeniä saivat hyvin tasaisesti pisteitä. Ykköseksi ehti Maker's Mark, pisteen jäi Sauternes, josta Bordeaux taas vain yhden pisteen. Nykyään uudet elämyslöydöt ovat suhteellisen harvinaisia, mutta tässä sellainen tuli vastaan. Täytyy yrittää löytää Smögenin viskejä jatkossakin, vaikka ilmeisen helppoa se ei ole. Muut kuin Single Cask -julkistukset eivät Nikkasen mukaan ehkä ole aivan samaa tasoa.

Cool Head DDH Summer in Vermont

Uusi tuplakuivahumaloitu versio Tuusulan vahvasta NEIPAsta, 8%. Aprikoosin ja herukan aromeja reilusti, vaikka lasi ei nuuhkimista suosi. Trooppisia hedelmiä on maussakin intensiivisesti, tosin myös alkoholin poltetta. Mielestäni kuiva sitrus sopii DIPAan paremmin kuin trooppisemmat makeat hedelmät, raikkauskin tulee paremmin esille. Maku on hieman tukkoinen, katkeruutta tulee pihkan mukana mukavasti, mutta viinaisuus tässä häiritsee. Panema, 24.3.2918.

BRUS To Øl Collective Arts Confession Session

Kanadalainen Collective Arts on ollut mukana tekemässä tätä black session IPAa, 6%. Aika hitaasti lasi täyttyi hanasta. Paahteisuutta on, hedelmää vähemmän, mutta yllättävän terävä katkerokiskaisu. Intensiivisyyttä ja pehmeyttä voisi toivoa lisää. Panema, 24.3.2918.

BRUS To Øl Mondo Yuz Guyz

Untappdin mukaan Panemassa piti olla Tujun Galaxyt Räjähtää -uutuutta, mutta en ehtinyt ajoissa. Maistoon sitten Kööpenhaminasta yhteistyöolut, NEIPA, johon lisätty yuzu-hedelmää. 6,6%, kirpeää, lievästi hapanta hedelmäisyyttä, sitrusta kunnolla, aika täyteläinen, hyvin kevyesti katkeroa. Ilman yuzua varmaan olisi kuitenkin parempi. Panemassa taas miljöökin muuttunut, nyt seinillä valokuvataidetta. Panema, 24.3.2918.

Ciney Bruin

Vanha belgibrändi Ciney on nykyään Heinekenin hallussa ja oli saanut lentokenttäbaarissa vaihtuvan hanaoluen slotin. Dubbel siis tämäkin, näitä tuli tällä reissulla vastaan enemmän kuin tarpeeksi. 7,0%, kuohkeaa, vähemmän sokerista, mutta makean karamellista kuitenkin. Ohut maku, teollisuustuotteen oloinen, mikä tämä tietysti onkin. Amsterdam (Schiphol), Het Paleis, 23.3.2018.

't IJ Natte

Schipholissa myöhästymisestä huolimatta vielä kaksi tuntia vaihtoaikaa. Ajauduin samaan baariin kuin viikkoa aiemmin, nyt tiskin takana töissä viihdyttävä varttuneempi seuramies Ali. IJ-oluista otin nyt Natten, 6,5%. Todella makea, siirappinen sokerinen, dubbel pahimmasta päästä. Yllättävän hiljaista baarissa, vaikka kentällä muuten ruuhka-aika. Amsterdam (Schiphol), Het Paleis, 23.3.2018.

Sovina IPA

Viinibaarista löytyi vielä portolaista craftiakin. Sovinan IPAssa 6,0%, 70 IBU. Kovasti kuohuvaa, myyntihenkilö avasi pullon äärimmäisen varovaisesti. Tuoksussa pihkaa, maku tunkkaisen hedelmäinen, säilyvyyttä elokuulle asti, mutta pullotettu 03/17 eli siis pahimmassa tapauksessa vuoden vanhaa. Aika toivoton yhtälö IPAlle, mutta tätä Porton ehkä tunnetuimman craft-panimon IPAa en viikon aikana kaupungilta löytänyt. Hiilihappoja on liikaa, aromit hävinneet, katkeruuttakaan ei ole kuin nimeksi. Vaahto todella kestävää, al dente -tyyliin. Porto (Aeroporto), First Class Wine Bar, 23.3.2018.

Super Bock Selecção 1927 Munich Dunkel

KLM:n alihankkija Transavialla on vanhanaikaiset systeemit. Check-iniä ei voinut tehdä KLM:n appilla Transavian operoimalle lennolle. Transavian nettisivuilla ei voinut tehdä check-iniä KLM:stä varatulle lennolle. Porton kentän check-in -automaatit eivät tunnistaneet Transaviaa. Tein sitten lähtöselvityksen virkailijatiskillä 80-luvun tyyliin. Ranskan lennonjohtajilla on taas perinteinen lakkosesonki menossa, mutta Amsterdamin lento Portosta myöhästyi vain tunnin. Aikaa oli siis Porton lentokentällä haahuiluun. Perinneruoka Francesinhan mukaan nimetystä cervejariasta löytyi Super Bockin spesiaalisarja, josta kokeilin nyt dunkelia. Bock-vahvuista, 6,8%, makeahkoa leipäistä maltaisuutta. Suoraviivainen virheetön suoritus, toimi kohtuudella täytetyn croissantin kanssa. Porto (Aeroporto), Francesinha, 23.3.2018. 

Letra Cevada Pura Nanquim 3.0 Imperial Stout Barrel Aged

Jokin Letran yhteistyöolut Brasilian Bahiassa toimivan panimon kanssa, 12,05% ja tynnyrikypsytystä. Olut on mustaa, baarimestari halusi välttämättä tuoda tarjolle jotain kakkua, joka toimii hyvin tämän oluen kanssa. Tuoksussa lähinnä alkoholia. Tuhti maku, paksuja hedelmiä, paahdetta, kahvia. Makeahkon kakun kanssa toimii kieltämättä, kakussa kova karamellinen reuna, vastaavaa en muista syöneeni. Olut ei kuitenkaan erityisen makea, pikemmin kirpeän tanakka, lievästi hapankin. Hieman kova tämä kuitenkin on, pehmeämpää kyytiä näin vahvalta oluelta odottaisi. Tämän parista kuitenkin viimeiselle yölle Portossa lähdin. Porto, Letraria, 22.3.2018.

Letra Barbudo Farmhouse IPA

Barbudo on ilmeisesti Letran jokin kakkosbrändi, vaikka Letrariassa se näytti itsenäiseltä toimijalta. Joitakin oluita tarjolla tällä otsikolla, kokeilin tätä belgivariaatiota, josta baarimestari halusi tarjota ensin maistiaisen, koska kuulemma varsin sour. Niinpä, mutta tilasin silti varsinaisen annoksen, 5%. Farmhouse voi tietysti tarkoittaa lähes mitä vain, mutta tällä kertaa varsin hapanta tai funkya tapausta. Hyvin kaunis olut, tuoksussa navettaa enemmän kuin mummoloissani, maku hedelmäinen, ei pusertavan hapan, vaan todellakin brettaisen fankinen. Tästä joko tykkää tai ei, Orvalissa se toimii, mutta en minä sitäkään joka päivä halua juoda. Sitruskatkeraa IPAa taas voisin juoda joka päivä. Suhteellisen raikasta tavaraa, en mitään ongelmia huomaa. Ehkä hieman ohutta tähän tyyliin. Porto, Letraria, 22.3.2018.

Letra C Stout

Carmon ja Catraion ohella Portossa vakuuttanessa Armazémissa oli tarjolla uutuutena vain Burguesan NEIPA, joten jatkoin matkaa kaupungin neljänteen laatuolutkohteeseen Letrariaan, käytännössä siis nyt Porto-viikon päätepisteeseen. Aika vähän täälläkin muutoksia edelliseen vierailuun. Otin Letran stoutin aluksi, 5,5%, hyvin kuiva, hieman kuivattua hedelmää, paahdetta, jopa katkeroakin reippaasti. Yllättävän ryhdikäs tuote, black IPA -tyyliäkin, jos hedelmäisyys olisi  raikkaampaa. Kokonaisuutena todella mallikas olut, Letraa voi nyt näillä kokemuksilla pitää kansainvälisesti selvästi aliarvostettuna. Porto, Letraria, 22.3.2018.

Oitava Colina Tovarisch Russian Imperial Stout

Catraion session päätteeksi vahvassa lissabonilaisessa stoutissa 11%, anista tuoksussa, maku makea, paahdetta tuntuvasti, lakritsaa, suolaakin. Ei katkeruutta, aika tanakka olut, mutta tässä sarjassa on paljon kilpailua, Ei silti huono tuote, mutta mausteisuus turhan sotkuista, suoraviivaisempi ote parantaisi kokonaisuutta. Nyt muitakin asiakkaita sentään tuli paikalle, amerikkalaisia. Porto, Catraio, 22.3.2018.

Barona Porter

Hyvä meininki Catraiossa, henkilökuntaa tuli sisään enemmän ja ennen kaikkea asiakkaistakin. Seuraavaksi kokeiluun porteria Alentejosta, aiemmasta vehnä-alesta tutun Baronan tuotantoa, 6,5%. Mustaa on, paahtoa, kahvia, tummaa suklaata, kuohkeutta. Hieman kypsää hedelmää, ei katkeruutta, mutta puhdasta. Täyteläisempääkin kuin prosenteista voisi päätellä. Porto, Catraio, 22.3.2018.

Guineu Bordang

Catraion session jatkoksi doppelbockia Kataloniasta, 7,5%. Varsin tumman ruskea väri, luumuinen tuoksu. Makukin hedelmäinen, pehmeää, tuntuu kuitenkin enemmän brown alelta, varsin kuivaa ja takapurennassakin katkeroa. Ryhdikäs raikas olut, vaikka ei kovin bockmainen. Porto, Catraio, 22.3.2018.

Burguesa caralhIPA NEIPA

Heti avausaikana klo 16 Catraiossa, täällä minut jo käteltiin sisään tullessa, hieman vaivaannuttavaa, olen ilmeisesti ehtinyt viikon aikana meritoitua craft-skenen merkkihenkilöksi Portossa. Netissä jo huomasin, että nyt julkistetaan Burguesan uusi NEIPA, joten sitä olin heti kyselemässä. Hetki kesti, kun hanat saatiin ojennuksiin, mutta sitten irtosi. Saatoinpa jopa saada ensimmäisen kaupallisen annoksen kyseistä tuotetta. 6% on vahvuus, hyvin samea, tiukka appelsiinin tuoksu. Maussa kirpeää kuivaa hedelmää runsaasti, mielenkiintoisesti katkeruus käynnistyy välittömästi aromeista. Äärimmäisen tuorettahan tämä on, henkilökuntakin otti lasista kuvia. Varsin hyvää, mutta edelliseen westcoast-tyyliseen verrattuna kirpeä hedelmäisyys polkee maltaan liian taustalle. Kokonaisuus jää siksi yksipuolisemmaksi, vaikka peräkärry onkin ilahduttavan painava. Mutta ei nytkään muita asiakkaita. Taustamusiikkina Dylanin Desire-levyä. Porto, Catraio, 22.3.2018.

Colossus Wonderlust IPA

Porton neljästä huomionarvoisesta craft-baarista Carmo aukeaa jo klo 14, virallisesti. Huomasin tiistaina baarin olevan auki jo aiemmin ja nytkin kävelin sisään klo 13:50. Täälläkin minut jo tunnistettiin, ei mikään ihme sinänsä, kun eihän näitä oluita täällä kukaan muu näytä juovan. Carmon portugeesilista uusiutuu hitaasti, mutta nyt tarjolla paikallisen Porton Colossus-panimon IPAa, jota olen jo hieman etsiskellytkin ja varasuunnitelmana olisi ollut juoda se pullosta illan lopuksi Letrariassa. Nyt siis kuitenkin hanassa ja täysi pintti luonnollisesti eteen. 7,4%, lievästi samea, hieman punertava väri, heikosti vaahtoa. Tuoksusta ei oikein otetta, mutta maussa old school -sitrusta greippimäisen kuivasti. Mallas tukee hyvin puhdasoppisesti, raikkautta on, ei vihanneksia. Hiilihappotaso kohdallaan. Katkeroa on kohtuullisesti, ei riittävästi, mutta on kuitenkin. Reissun parhaita ilman muuta, klassista westcoast-meininkiä. Porto, Cervejaria do Carmo, 22.3.2018.

Nortada Dark Lager

Tumma lager on Portuensen kausituote, 5,0%, 20 IBU. Käytännössä musta, paahteinen tuoksu. Paahtoa on maussakin, hiilihappoa nyt liikaa, lievästi tervaista mausteisuutta. Onneksi hyvin kuiva, menisi schwarzbierinäkin, vaikka ei tässäkään jälkimakua ole. Baarimestari kysyi miksi tulen tänne niin usein, väitti nähneensä minut jo kahden viikon ajan. Ehkä kuuluisa kaksoisolentonikin on täällä liikkeellä, koska mielestäni olin vasta toista kertaa paikassa. Sopiva aika jo vaihtaa maisemaa, kun naama jo tunnistetaan. Porto, Fábrica de Cervejas Portuense, 22.3.2018.

Nortada Bonfim

Viimeisenä Porto-päivänä ei enää mitään uutta agendalla, lähinnä vain aukkojen paikkailua. Sateisesta ennusteesta huolimatta sää on ollut koko viikon itselle ihanteellinen, +10-15 C, eli siis Suomen kesäkelit. Auringossa välillä ollut liiankin kuumaa. Eläkemiljööksi en ehkä Portoa vielä valitsisi, tykkään kyllä Portugalin melankolisista latinoista, ei mitään Espanjan ja Italian rasittavaa hölötystä, mutta ainakin kieli pitäisi opetella ja Portugalissa saattaa olla sopivampiakin kohteita.
 

Porton kolmesta panimoravintolasta Portuense on suurin ja kaunein. Silti klo 12:30 ei muita asiakkaita. Kovin kummoisia tyylejä ei enää tarjonnasta kokeilematta. Nortada Bonfim on vienna lager, 5,2%, 22 IBU. Kaunis väri tiheällä vaahdolla, maltainen tuoksu. Maussa matalat hiilihapot, pähkinää, makeutta, hyvä mallaspohja. Ei katkeruutta, mutta aika mukava tämä on särmättömyydessäänkin. Porto, Fábrica de Cervejas Portuense, 22.3.2018.

Pitbull Music Edition Dubbel

Tsekkasin kaupungin linnan, aika vanhalta vaikutti. Tälläkin seudulla on aikoinaan tapeltu paljon, mm. Portugalin itsenäistymiseen/perustamiseen liittyvissä selkkauksissa 1000-1100 -luvuilla, jos nyt portugalinkielisistä muistolaatoista mitään ymmärsin. Panimobaarin avautumista odotellessa bongasin peruscervejerian tiskiltä muutaman tuntemattoman pullon. Osoittautui Pitbull-panimon musiikkiaiheiseksi trilogiaksi, panimo on Estarrejassa Aveiron lähellä. Vaihtoehdot pils, dubbel, imperial stout. Päätin, että kaksi edeltävää pilsiä saa jäädä päivän ainoiksi ja imperial stout tuntui liian vahvalta tähän väliin. Jos olisin tiennyt, että tämä jää viimeiseksi olueksi Guimarãesissa, niin sitten olisin valinnut stoutin. Otin kuitenkin Michael Jacksonin (siis pepsi-Michael) vääristyneellä naamalla etiketöidyn dubbelin, 6,5%. Hyvin maltainen, belgihiivainen, makeahko. Mikäpä siinä, tällaisia dubbelit on.

Siirryin Rua Nova Brewpubin ovelle tarkalleen klo 17, jolloin baarin piti aueta ensi kertaa tällä viikolla. Lukossa oli. Varsin karun näköinen mesta, mutta näitähän on nähty. Tein kävelykierroksen ja palasin paikalle klo 17:15, lukossa oli. Tein toisen kävelykierroksen ja paikalla klo 17:30, pari muuta asiakasta oli nyt kiskomassa turhaan ovea. Seuraava juna Portoon lähti klo 18, sitä seuraava klo 19. Annoin periksi ja painuin asemalle. Eihän ohari mikään varsinainen yllätys ollut, näitähän sattuu, muuallakin kuin latinomaissa. Tuskinpa oluet kummoisia olisivat olleet, mutta ainahan se harmittaa. Junasta lähetin panimolle viestin, johon tuli vastaus lähes kolme tuntia myöhemmin. Kuulemma panimon olut oli loppunut kokonaan edellisviikonloppuna, joten nyt keskiviikkona baaria ei avattu ollenkaan. Ei kuulosta erityisen uskottavalta, kun mitään mainintaa oveen ei ollut laitettu. Luultavasti ei vain tänään jaksettu lähteä baariin töihin. Rua Nova lupasi tarjota minulle ilmaisen oluen, kun tulen seuraavan kerran Guimarãesiin. Tuskinpa koskaan palaan, joten tämä oli once in a lifetime -tilaisuus heille ja minulle kohdata. Guimarães, Don Egas, 21.3.2018.

Praxis Topázio

Pyöriskelin Guimarãesin kompaktissa vanhassa osassa, varsin näyttävää miljöötä, kaupunki näyttää jokseenkin erilaiselta kuin Porto. Sinisiä ristejä näkyi siellä täällä, mutta eivät taida liittyä Suomeen. Kävelin kyllä jonkin aikaa samaan suuntaan suomea puhuvien kahden pariskunnan välissä ja meinasin kommentoidakin herrasväkien puheita, mutta hillitsin itseni. Suomalaisten kannattaisi muistaa, että vaikka suomi on ulkomailla vahva salaus, niin maanmies voi olla lähempänä kuin uskookaan. Vilkuilin samalla Untappdista jotain juotavaksi kelpuutettavaa. Vilkaisin Dan's -nimiseen paikkaan, jossa olisi ehkä ollut Areias IPAa, mutta se oli pelkkä ruokapaikka, ei baaritiskiä ja pöydät täynnä lounastajia. Vasta syöneenä tämä ei nyt onnistunut.
 

Muutaman muun haahuilun jälkeen päädyin elokuvabaari Cinecittaan. Terassilla auringossa oli liian kuuma ja varjossa liian kylmä, joten painuin sisälle. Muutama craft-pullotuote oli listalla. Musan Born in the IPA oli loppunut, joten päädyin coimbralaiseen Praxis-panimon pilsneriin, 5,6%, parasta ennen 05/18. Ei vaahtoa, samea, halpa pullokin. Tuoksussa fariinisokeria, jääkylmää, kotikaljamaista, leipäistä, kvass-tyylistä. Kuiva ohut katkeruus. Näin kehnoa craftia ei reissulla vielä ole vastaan tullutkaan. Guimarães, Cinecitta, 21.3.2018.

PS. Pienellä googletuksella siniristilippu selviää Portugalin ensimmäiseksi lipuksi.