Olutpaja William K. Nyt Ois APAa

Oulun kaunis talvisää vaihtui Helsingissä helmikuiseen vesisateeseen. Perinteikkäälle korporaatioketjulle William K:lle tehty nimikko-olut, 5,6%. Vehnäisen hedelmämaltainen, ei erityisen sitruksinen tai muutenkaan yltiöaromaattinen. Katkeruuteen ei paljoa panoksia, mutta ei tasapaino täysin totaalisti etupainotteinen ole. Taas tuttua hillittyä charmia Laitikkalasta. Ei kovin suurta eroa esimerkiksi viikonloppuna juotuun Sonnisaaren Lestardos-nimikkobaariolueen. Hillittyjä pyöreäsärmäisiä oluita valikoituu tällaiseen rooliin. William K Kurvi, 28.2.2017.

Stallhagen Raspberry Stout

Oulun lentokenttäbaarissa Ahvenanmaan vadelmastoutia, 6%. Hyvin marjainen maku, happamuutta hedelmäisesti. Tietysti tätä pelkäsin, mutta oletin painotuksen olevan enemmän stoutin puolella. Tämä  on kuitenkin enemmän vadelmamehua. Ei paahteisuutta, en löydä maltaankaan makua. Jälkimaussakin marjaista happamuutta. Pidän vadelmista, mutta marjan maku on tässä tunkkainen, melkein homeiseksi voisi luonnehtia. Oulu, Oluthuone Toppila, 27.2.2017.

Maistila Maikkelin Baltic Porter

Oulun laatubaarin nimikko-olut Alppilasta, 6,5%. Täyteläistä, lähes kermaista. Paahteisuus hallitsee kuivasti, mutta myös hedelmää esillä. Lakritsaa, suolaa myös, siis salmiakkimaisuutta. Erinomainen talviolut, vaikka katkerot vähissä. Oulu, St. Michael, 27.2.2017.

Uiltje Dr. Raptor

Leskisen juhlien tiimellyksessä Simosen Jani tarjosi hollantilaista imperial IPAa, 9,2%. Kirkas kaunis meripihkainen olut, ei Vermont-sameutta. Makeahkosti hedelmää ja pihkaa, yrttisyys ja alkoholisuus puuttuvat mukavasti. Kohtuullisesti on katkeruuttakin, mutta ehkä raikkaus ei ollut enää parhaimmillaan. Oulu, Leskinen, 26.2.2017.

Sonnisaari Lestardos IPA

Oluthuone Leskisen 25-vuotisbileet, joissa lanseerattiin myös Sonnisaaren tekemä juhlaolut. 6,0%, humalina Jarrylo ja Ahtanum. Esa Hiltusen luonnehdinnan mukaan toppahousu-IPA. Hedelmäinen, ei kovin aromaattisesti, kuiva runko, tasapainoisesti katkeruutta, mutta vain tasapainoisesti. Hieman brittityylinen tapaus, Sonnisaaren olueksi varsin hillitty, mutta juotavuus todellakin kunnossa. Gaalaillan muusta ohjelmasta voinee todeta merisota-asiantuntijan valinnan Vuoden Juiceksi. Samalla tuli tietysti elämäntyötyyppinen tunnustus hellittämättömästä uurastuksesta baarin tukemiseksi. Oulu, Leskinen, 26.2.2017.

Moor Radiance

Siirtyminen Oulun keskustaan, harmittavasti Maistilan balttiporterin hana oli juuri pesussa. Moorin golden ale muodikkaan utuinen, 5%. Raikas hedelmäisyys, lievästi marjaista kirpeyttä ilman riittävää katkeruutta. Tässäkin baarissa soitetaan Springsteeniä edellispäivän Leskisen tapaan. Oulu, St. Michael, 26.2.2017.

Sonnisaari, helmikuu 2017

Pääsin Jani Simosen ja Janne Keskisarjan kanssa vierailemaan eteläisen Oulun panimossa. Timo Kanniainen ja Harri Vaarala esittelivät fasiliteetteja ja suoritimme laadunvalvontaa olutnäytteiden avulla. Edellisestä vierailusta oli jo vuosi ja tila oli täyttynyt jo ahtaan oloiseksi. Onneksi laajennus kaksinkertaistaa tilat aivan lähitulevaisuudessa. Edellisen vierailun jälkeen käymisastioita on tullut lisää pullotus- ja etiketöintilaitteiden ohella. Neljä uutta 2000 litran käymisastiaa on myös saapumassa. 

Uusi erä Kuulaa, india pale lager, 7%, on ollut vasta pari päivää kylmäkäsittelyssä. Vielä hiivainen, käytössä sama pohjahiiva kuin Pilsissä. 70 IBUa laskennallisesti, todellinen arvo luultavasti korkeampi. Hedelmää hyvin ja huikea peräkärry. Tästä tulee mitä ilmeisimmin yksi panimon huippusuorituksista.

Uusi black IPA kulkee työnimellä Hedelmäpihka. Vehnää mukana, Chinook, El Dorado, noin 6,5%. Hyvin hedelmäinen, kevyesti paahteisuutta, todellakin pihkaa ja kohtuullinen raskaus perätilassa. Tykkäsin tästä enemmän kuin brown ale Molskista.

Viljalla hapatetusta Mällistä valmistumassa uusi erä, hyvin marjainen omaperäinen maku, ei yltiöhapan. Sitten pullosta sherrytynnyrilastuilla maustettu versio Juomahammas -porterista. Imperial-vahvuus tuplamäskäyksellä, 11%. Tulossa on myös viskitynnyriversio. Oloroson tuoma kuiva hedelmäisyys havaittavissa paahteisuuden ohella. Hyvin mielenkiintoinen, ehkä toistaiseksi paras Sonnisaaren vahvoista tummista.

Sitten Humalajasta erikoisversio, Timo lisäsi lorauksen sitruunahappoa lasin pohjalla ja Humalajaa päälle. Olut muuttui happamammaksi hedelmäisellä tavalla ja samalla katkeruus vähentyi huomattavasti. Loistava apuväline, jos kantti ei kestä katkeroita. Lopuksi vielä Harrin muinaisen Liminka Brewing Companyn barley wine, jolla jo ikää kolme ja puoli vuotta. Pehmeän karamellinen hedelmäpläjäys, kehittynyt todella hienovireisesti vaikka vahvuutta alle 9%.

Ylikylä Ilmari

Ilta alkoi olla jo pitkällä, mutta pyörähdin vielä Roosteriin, jossa kokeilematonta bitteriä Kempeleen uudelta panimolta. En ole Ylikylän hanaoluita maistellut muutenkaan.  Vain 4,2%, tuoksussa hedelmää. Maku hedelmäinen myös, mutta karkeampi, ehkä iikaa hiilihappoa. Ei virhemakuja, varsin puhdas,  katkeruuttakin löytyy kevyesti. Enemmän  luonnetta toivoisi ja varmaan tällainen kevyt bitter toimisi caskina parhaiten. Oulu, Rooster, 25.2.2017.

Sonnisaari Mölyöljy

Myöhäinen kreikkalainen lounas Crecianissa, takaisin kakkossessiolle Leskiseen, jossa en nyt enää uutuuksia kokeillut. Kuulin Keskisarjan Jannelta, että Sonnisaaren Mölyöljyä olisi Jumprussa, joten pyörähdin sinne. Mölyöljy on Sonnisaaren viimevuotisen kotiolutkilpailun voittajaoluen skaalattu versio, Mikko Melarton ja Petteri Sikasen reseptistä. Coffee imperial stout, 10%. Kahvia siis mukana, se ei kovin paljon korostu varsin makeassa oluessa. Huomasin myös selvästi karamellisuutta, jota esiintyy monissa skottilaisissa stouteissa, esim. Belhavenissa. Janne piti tätä hyvin kuivana ja kahvisena, mutta itselleni siis jokseenkin toisenlaista. Omituista, mutta tämäkään tyylisuunta ei ole suosikkejani. Oulu, Jumpru, 25.2.2017.

Uiltje Mr. Feathers

Join seuraavaksi Plevnan OSB-bitterin, jota luulin uutuudeksi, mutta se on näköjään Olutneuvos Special Bitterin uusi keitto. Pähkinäiseltä tuntui, mutta ei täysin puhtaalta.  ESB on niin kova verrokki tässä sarjassa. Leskisessä soitetaan Springsteeniä, jopa Downbound Train, Tommi ehkä huomioi fanin saapuneen baarin. Seuraavaksi hollantilainen hoppy red ale, 4,9%. Hyvin sitrusta ja pihkaa, raikastakin. Kohtuullisesti katkeroa ja mukava tasapaino. Oulu, Leskinen, 25.2.2017. 

Sonnisaari Molski

Häikäisevä auringonpaiste Perämerellä, mutta Oulu näytti välittömästi lempeiden äidinkasvojensa takaa julman irvistyksen. Kun astuin lentokentän terminaalista pihalle, lentokenttäbussi kaasutteli tiehensä. Seuraava lähtisi tunnin päästä. En viitsinyt jäädä tunniksi kentälle, kahviokin kiinni. Hyppäsin taksiin, joka tavoitti Oulunsalon lähiöitä kiertelevän bussin ensimmäisessä liikenneympyrässä. Mielessä kävi taksin pysäyttäminen seuraavalle bussipysäkille, mutta Bemarin penkki oli pehmeä. Jatkoin hotelliin, heitin sinne repun ja lähdin astelemaan pitkin tyhjiä laitakaupungin katuja kohti keskustaa. Oulussahan kaikki on laitakaupunkia lukuunottamatta paria korttelia. Hierontapalveluja ja pornokauppoja, teknologiakaupungin bisnekset ovat piristymässä. Käväisin ensi kerran uudessa Valkea-kauppakeskuksessa, joka on rakennettu keskelle pääkatua. Pramealta näytti, mutta asialla on kääntöpuolensa. Viereinen Rotuaari on nyt muuttunut autioksi, puuttui vain tuulessa pyörivät risupallot. Onneksi Leskinen entisellään, Jenni ja Tommi töissä, Sonnisaaren olutta lasiin ja tuttuun merisota-asiantuntijan pöytään maistelemaan. 

Molski on brown ale, 5,3%. Aika tumma, hyvin makea, ehkä hieman kalkkisuutta. Tuntuu jotenkin stoutmaiselta, mausteista lakritsaakin havaittavissa. Hedelmäisyys voisi korostua enemmän. Lyhyt jälkimaku, mutta katkera kuitenkin. Ei tunnu Sonnisaaren parhailta, mutta en kyllä tyylistäkään erityisemmin perusta. Nopeasti sosiaalinen tilanne vaati veronsa ja muistiinpanot jäivät lyhyiksi. Oulu, Leskinen, 25.2.2017.  

Pühaste Mosaiik Vienna IPA, hanaversio

Sori Taproomissa on tullut käytyä jo monta kertaa. Ensivaikutelman jälkeen on jo alkanut hieman arveluttaa baarin onnistuminen. Kieltämättä ruuankäry, hesburgermainen pikaruokamiljöö ja kova tungos häiritsee olutnautintoa. Mutta silti on ihan mukava nojailla vaaleaan puutiskiin perjantai-illan ruuhkassa. Olutvalikoima ratkaisee ja vain se, kaikki muu on epäoleellista taustakohinaa. Eipä tätäkään tarttolaista vienna-IPAa muualta Helsingistä taida löytyä. Tuttu aiemmin pullosta, 6,9%, 70 IBUa, melko ruskea, lähes kirkas. Tuoksussa trooppista makeaa hedelmää. Maku on aika makea, mangoa, kiiviä, persikkaa, hieman kalkkisuutta, kohtuullinen katkeruus. Ei kovin puhdas, tämä oli nyt selvä pettymys. Ja alan todellakin odottaa Pyryn lupaamaa baarin laajennusta, jossa ehkä oluenystävät pääsisivät etäämmälle ruuanmussuttajista. Toisaalta hienoa, että homma näyttää menestyvän hyvin. Sori, 24.2.2017.

Fat Lizard Mikon Portteri

Angleterren jälkeen tankkasin ruokaa Eerikin Pippurissa, kävin Villissä Wäinössä pyörähtämässä rappusilla (ei mielenkiintoista), Ølhus Københavnissa join Beer Heren Angry Hopsin, mutta siitä ei tarkempaa arviota, koska huomasin tilauksen jälkeen juoneeni sitä jo viime keväänä oikeassa Kööpenhaminassa. Hieman yrttiseltä, mutta silti aika mukavalta vaikutti nyt. Kitty'sissä kävin myös vilkaisemassa hanatarjonnan, ei löytynyt syytä pysähtyä sinnekään. Lopulta Kaisaniemeen Black Doorin väistötilaan, ei tarjonta täälläkään ilahduttanut, mutta päätin nyt kokeilla jo aiemminkin vastaan tullutta Espoon porteria. Kyseessä on kotiolutkilpailun voittajan Espoossa skaalattu olut.  6,1%, hyvin paahteinen tuoksu. Makeahko maku, matalat hiilihapot, karamellia, lähes siirappia, lievästi mausteisuutta. Jälkimakukin makea. Ei mitään ongelmia tai virheitä, mutta en tykkää näin makeista oluista. Black Door, 24.2.2017.

Alechemy Ritual

Skotlannista pale alea, 4,1%. Lievästi samea on tämäkin. Pihkainen, hyvin hiilihappoinen, hedelmä jää pahasti hiilihapon taakse. Paljon pelastaa todella kuiva peräkärry, tässä on nautinnollista tuhkakuppia. Väärä hiilihapotus kuitenkin hallitsevin piirre. Pitkästä aikaa bongasin baarista harmaatukkaiset brittiherrat, joita on käytetty baarin merkkinoinnissakin. Periaatteessa kuin Muppet Show'n parvekehuutelijat, mutta hillitymmin. Angleterre, 24.2.2017.

Tanker Sookoll

Hyytävä tuuli pyyhkii Ruoholahden kanavaa, mutta parkkiintunut olutentusiasti ei tämmöisestä hätkähdä. Määrätietoisesti kanavan päätyyn asti One Pintiin, jossa hyvin jengiä paikalla, jokin isompi seuruekin paikalla. Virolainen imperial IPA, tosin vain 8,0%. Kaunis olut, lievästi utuinen, mutta sameus ei lähelläkään New England-tasoa. Trooppisen hedelmän tuoksua, makeahkoa mangoa maussa, hieman mansikkaa, karamelliakin. Peräkärry on kohtuullinen, mutta aivan tasapainossa osat eivät ole. Lähinnä mansikkaisuus tässä häiritsee. One Pint, 24.2.2017. 

O'so Hopdinger

Varsin obskuurina pysyneen wisconsinilaisen O'so-panimon oluisiin törmää Suomessa toistuvasti. Hopdinger on APA, 5,5%, meripihkan väri. Appelsiinia, ananasta, kohtuurunko, peräkärry mukana. Tasapainoa, ei raikkaimmillaan, mutta ei tunkkainenkaan. Aurinko paistaa mukavasti Ruoholahden Amsterdamiin, Litmasen paita edelleen katossa. Amsterdam (Helsinki), 24.2.2017.

Galereux Premium Lager

Taas hämmästyttävä löytö Lidlin hyllystä. Miksi saksalainen kauppaketju myy kustannustietoisille suomalaisille pramealta näyttävää ranskalaista olutta? Etiketissä jopa isolla fontilla ranskankielinen laatuvakuute "bière traditionnelle". Ranskalaisilla oluilla ei ole suurempaa yleisesti tunnettua mainetta Suomessa, päinvastoin kuin ranskalaisilla viineillä. Olisiko tämä suunnattu Lidlin ranskalaisviinejä suosiville asiakkaille, jotka haluavat illallisen oheen laadukasta ranskalaista juomaa? Oikeastaan en halua pohtia tällaista pitemmälle.
 

Kaunis olut on tämäkin, kuplivaa kultaista juomaa. Tuoksu on makeampi kuin Kotimaisessa, maussa on vähemmän mallasta, ei siis oikeastaan ollenkaan. Jälkimaku puolestaan löytyy pienenä shokkina, aavistus humalaa tai jotain ovelaa korviketta juomaan on lisätty. Tuoteselosteen lukeminen aiheuttaa melkein huimausta. Maissi, humalauute, ammoniummenetelmän sokerikulööri. Tässä on siis niin vähän mallasta, että hyvin vaalea värikin on luotu väriaineella. Ilman sitä tämä näyttäisi vedeltä. Valmistettu Ranskassa, 4,7%. Netin mukaan valmistuspaikka on suuri Champigneullesin teollisuuslaitos Nancyn lähellä Lorraine/Lothringenissa. Nyt ollaan sitten pikemmin kemianteollisuuden parissa kuin olutkulttuuria tarkkailemassa. Ehkä tässä oli riittävästi retkeilyä ulkomaailmassa, palaan takaisin craft-olutbaarien kuplaan. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Kotimainen Olut

Lisää olutkulttuurin aluskasvillisuuden satoa viimeviikkoiselta Lidl-vierailulta. Kun eilisten Veikko-oluiden nimissä riitti hämmästelemistä, niin tässä suositaan lakonisempaa tyyliä. Oikeastaanhan tällä oluella ei ole nimeä ollenkaan, tällaista olutta voisi kuvitella olleen Neuvostoliitossa tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valmistajaa ei ole nytkään Lidlin tyyliin merkitty, mutta se on ilmeisesti Olvi. 4,5%, New England -höpsötykset on unohdettu, sameutta ei ole, olut on todella kirkas, todella kaunis. Tuoksussa tuttua kotimaista viljaa. Maussa kevyesti maltaisuutta ja siihen se sitten jääkin. Tavallaan tämä oli tyydyttävä kokemus. Olen juonut anonyymejä markettioluita ennenkin ja on jotenkin turvallista huomata, että mikään ei ole muuttunut tässä segmentissä. Vakavammin ajatellen tämä on aika kyyninen tuote. Maku on minimoitu, tämän oluen ainoa tarkoitus on päihdyttää mahdollisimman suuri määrä ostajia mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Meidän Veikko Sulattaa Jään

Toinen näyte Lidlin Meidän Veikko -sarjasta. Tämänkin nimi herättää enemmän kysymyksiä kuin kertoo tarjolla olevan oluen ominaisuuksista. Onko Veikko nyt jokin terroristi, joka sulattaa jään pilkkijöiden ja luistelijoiden alta? Tämä on "tumma suomalainen talviolut", vaikka jäänsulattajan luulisi olevan pikemminkin trooppinen liekinheittäjä. Suodattamaton tumma lagerolut, 4,5%. Tuoteselosteessa sokerikulööri, jonka rooli tarkentui olutta maistellessa.

Taas hyvä vaahto, hyvin tummanruskea väri nesteessä. Tuoksussa makeutta, verta ja metallia. Tässähän tulee saksalaishengessä mieleen valtakunnan raudalla ja verellä yhdistänyt Otto von Bismarck. Maku kyllä sitten pakenee kovasti aisteja. Hiilihappoja ei nyt liikaa, mutta maku on hyvin seitinohuesti maltainen, lievästi tahmainen, jälkimakua ei sitten ollenkaan. Tämä on nyt selvä pettymys Kymmenen Jenkin jälkeen. Ei tässäkään mitään epämiellyttävää vivahdetta ole, mutta täysin mauttoman oluen juomisen järkevyydelle on vaikea löytää perusteluja. Vesi on tässä sarjassa monessa mielessä varteenotettava vaihtoehto. Täyteläisen tumman värin lähde on siis viskien värjäyksestä tuttu sokerikulööri, joka on täysin mauton ainesosa näillä pitoisuuksilla. Vastaavan värin tuottava paahdettu mallas olisi tuonut olueen makua aivan eri tavalla ja olisi tietysti nostanut valmistuskustannuksiakin. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Meidän Veikko Vastaa Kymmentä Jenkkiä

Helsingin craft-baareja kierrellessä tulee elettyä kuplassa, joka ei ehkä vastaa keskimääräistä suomalaista olutkokemusta. Asia käy silloin tällöin mielessä ja viime viikolla hetken mielijohteesta astuin Lidliin. Päätin vilkaista, mitä muut ihmiset todellisuudessaan juovat. Lidlistä tarttui mukaan tämä olut, joka hämmentää jo nimeltään. Nimen yläpuolella lukee "rehellisesti suomalainen" ja alapuolella "suomalainen ale". Kansallismielisyyttä siis korostetaan ja varsinainen nimihän viittaa talvisodan asetelmiin. Puhekielinen viittaus neuvostoliittolaiseen on kuitenkin vaihtunut USA:n sisällisodan voittajaosapuolen edustajien nimitykseen. Olut tuntuu siis jotenkin liittyvän USA:an, vaikka kovin suomalainen onkin. Epäselväksi jää, kuka on Veikko ja keitä ovat "me"? Lidlin saksalaiset taustavoimat? Suodattamaton täysmallasolut, 4,7%, valmistettu Suomessa. Nopean googletuksen perusteella valmistaja on Laitilan suuri pienpanimo. Helsinkiin rymistellyt lumimyrsky ei innostanut tavanomaiseen baarikierrokseen, joten sihautin Veikko-tölkin auki.  
 

Hyvä vaalea vaahto, hyvin samea keskikeltainen runko. Hätkähdyttävästi ulkonäöltään tyylipuhdas Vermont/New England -tyyppinen IPA. Onko maailman trendikkäintä oluttyyliä ollut siis Lidlissä myynnissä jo pitempään nauruhinnalla? Tuoksun perusteella ei sentään. Epämääräistä hedelmää sieltä tunkee nenään, mutta kovin aromaattiseksi odööriä ei voi kutsua. Maku on varsin hiilihappoinen, karamellinen, hedelmäpastilleja, mutta kyllä tämän aleksi tunnistaa. Runko on ohkainen, mutta ei olematon. Sama koskee peräkärryä, jälkimaku ei turruta nielua, mutta kestää kohtuullisen kauan brittiläistyyppisellä katkeruudella. Ei mitään virhemakuja, ei pahvia tai hernekeittoa. Selvästi odotuksia parempi. Ei erityisen maukas, mutta kuitenkin monimuotoisempi maultaan kuin yksikään Alkon myymä olut 1980-luvun alkupuolella. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Leverkusen - Atletico Madrid 2-4

Pohjanpalo penkillä BayArenalla, Simeonen ryhmästä poissa Oblak, Juanfran, Godin. Kovatempoinen ensimmäinen puoliaika, Leverkusen hyökkäsi ahnaasti, Julian Brandt ehkä taitavin yksilö. Atletico silti hyvin pelissä mukana ja vastahyökkäyksissä todellista terävyyttä. Isäntien brassipakki Wendell joutui nostamaan omaan ylärimaan ja sitten 17. minuutilla Saul Niguez teki itselleen tilaa, 16. rajalta upea vasuriveto takaylänurkkaan. Lisää 25. minuutilla, Dragovicin paha virhe, Gameiro pääsi läpi, vapautti maanmies Griezmannin maalintekoon. Kolmaskin oli lähellä, Gameiron nopeus oli aivan liikaa Leverkusenin puolustukselle. Ottelupari alkoi olla aika selvä jo tässä vaiheessa. 

Toinen jakso avointa sekavaa peliä. Yllättävä kavennus heti kärkeen, Henrichsin tarkka syöttö laatikkoon, Ballarabi käänsi takanurkkaan. Atletico silti ei hämmentynyt, maailman nopeimmalta pelaajalta vaikuttanut Kevin Gameiro kiskoi tolppaan. 57. minuutilla painajaismaisen pelin pelannut Dragovic repi boksin rajalla nurin Gameiron, Gameiro veti itse pilkun keskelle. Pohjanpalo pääsi kentälle viimeiseksi puoleksi tunniksi, yksi puolittainen tilanne, jossa suomalainen ei saanut palloa haltuun. Leverkusen kuitenkin ensin kavensi, kun Atleticon reservikoppari Moya tökkäsi pallon topparin jalan kautta omaan maaliin. Leverkusen sai painetta hyökkäykseen, Hernandezilla oli hyvä paikka. Atletico onnistui vielä lopussa, Koken ja Vrsaljkon rakentamasta paikasta vaihtoveteraanisentteri Torres puski aivan vapaasti loppunumerot. Leverkusen tarvitsee Madridissa kolmen maalin voiton, ei tule tapahtumaan.

Level Eleven NEIPA #2

Kolmen viikon takaisessa Leven Eleven -maistelutilaisuudessa sain tämän pullon, jota ei saanut avata ennen 20.2.2017. Nyt sitten oikea hetki 10 kilometrin juoksulenkin palautusolueksi. Kyseessä on juuri nyt kaikkein trendikkäintä New England IPA -tyyliä edustava olut. Tarjolla siis toinen otto tästä tyylistä, ensimmäistä pääsin käsittääkseni maistamaan joulukuun HOMBRE-tapahtumassa. Siitä ei muistiinpanoja tullut tehtyä, mutta hyvin se maistui. 6,7%, hiilihappoa ehkä hieman ylimitoitetusti, sihahtaa äänekkäästi, pysyy hyvin pullossa, mutta kerää hanakasti vaahtoa lasiin. Runko näyttää asianmukaisesti samealta appelsiinimehulta. Tuoksu on hyvin intensiivinen, trooppisia hedelmiähän sieltä odotetusti leijailee, ehkä jotain botaanista vähemmän raikkaampaakin. Maussa sitrusta, greipin kuivuuttakin, myös pehmeämpää appelsiinia. Ei liikaa hiilihappoa, vaikka niin aluksi pelkäsinkin. Mallasrunko on riittävä, ehkä nyt katkeruuskin, vaikka melkein vaistomaisesti siltä yleensä enemmän odotankin. Pientä kalkkisuutta ehkä mukana. Hyvin vakuuttava, ei tästä paljoa pysty kritisoimaan. Aromaattinen hedelmäisyys tässä tyylissä pitäisi varmaan olla vielä seuraavalla tasolla. Tykkään erityisesti tasapainosta, johon hedelmäisyys, maltaisuus ja katkeruus nivoutuvat.

Thornbridge Windle, cask ale

Thornbridge tuntuu puskevan koko ajan uutta kamaa Helsingiin markkinaan. Nyt räntäsateisessa Kalliossa tarjolla New World Pale Alea, 6,2%. Hyvin kirkas vaalea olut, rapea vaahto, ananastuoksu. Kuohkeaa, pehmeää, sitrusta, makeampaakin hedelmää, kunnon katkerot perässä. Loistavaa, erinomainen cask-kunto. Otin toisenkin. Kuikka, 20.2.2017.

Frank McDonough: Gestapo Natsi-Saksan salaisen poliisin historia

Reininmaalta löytyneisiin arkistolähteisiin perustuva tuore teos Gestaposta. Kirja on ollut pitkään lainassa Ilkka Sysilältä ja lukeminen oli poikkeuksellisen puiseva kokemus. Aihe on mielenkiintoinen, mutta McDonoughin tyyli raskas. Kirjoittaja käy läpi Gestapon toimintaa kymmenien yksittäistapausten kautta. Kirjasta tulee luettelomainen katsaus, jonka lukeminen kokonaisuutena on työlästä. Tapauksista saattaa välittyä jonkinlainen kokonaiskuva, mutta varmaa se ei ole. McDonoughin peruspointteja tuntuu olevan, että Gestapo oli varsin pieni organisaatio, jonka toiminta perustui pääosin siviilien ilmiantoihin. Gestapon virkamiehet olivat useimmiten tavallisia poliiseja, eivät pääsääntöisesti natseja. SS:n yksikköjen kaltaisiin rikoksiin Gestapolla ei ollut suoraa yhteyttä, mutta Saksan juutalaisten vainoon ja karkotuksiin kuitenkin. Lopussa McDonough hämmästelee Gestapon poliisien lieviä tai olemattomia tuomioita sodan jälkeen, tunnetuimpana esimerkkinä ehkä mukavaa elämää kuolemaansa 1989 asti viettänyt Werner Best. Ilman muuta informatiivinen teos, mutta parempaa toteutustapaa olisi toivonut.

Põhjala Kalana

Imperial brown ale Virosta, 8%, vaniljaa ja männynneulasia. Tumman ruskea, todella vaniljaisen makea, pettymys. En uskonut näin siirappiseksi. Ylimitoitettu makeus peittää pahasti kaikkea muuta. Illan kaksi virolaisolutta olivat siis todella makeita, toivottavasti kyseessä ei ole mikään laajempi uusi trendi. Kitty's, 18.2.2016.

Thornbridge Guthrie, cask ale

Kevyttä golden alea Derbyshirestä, 4,3%.   Lähes kirkas, sitrusta tuoksussa. Hyvin pehmeää, trooppista hedelmää, mallasrungon ohuuden voi aavistaa, mutta hedelmäisyys on varsin täyteläistä. Katkeruutta löytyy, mutta ei riittävästi. Galaxy ja Cascade toimivat hienosti aromipuolella. Oluen nimi näyttää liittyvän Woody Guthrieen mutkan kautta. Aiemmin päivällä testatun Kolkki-oluen luoja Juhani Repo sattumoisin paikalla baarissa. Black Door, 18.2.2016.

Pühaste Vaikus

Sorin hanahuoneessa ei uusia IPOja tarjolla, joten tartuin tarttolaiseen kaurastoutiin,  7,8%,  42 IBU. Musta runko, kermainen vaahto. Hyvin paahtokahvinen tuoksu, maku todella suklaisen makea. Pehmeän matalahiilihappoinen.  Suklaisuus harmittava piirre, muuten hyvin kuohkeaa, jälkimaussakin mukavaa katkeruutta. Netin mukaan oluessa on mausteitakin, kanelia ja appelsiinikuoria. Sori Taproom, 18.2.2016. 

Maku Kolkki

Katsoimme Ilkka Sysilän kanssa talven aikana kuvattua materiaalia Kaljatehdas taistelee -elokuvasta. Leffasta on tulossa raastava analyysi myöhäiskeski-ikäisten miesten viiltävästä angstista lodjun lähestyessä vääjäämättömästi. Vielä on jaksettava ponnistaa viimeiseen epätoivoiseen hankkeeseen, vaikka riskinä on menettää kaikki. Haaveet leppeistä eläkepäivistä Pariisissa, San Diegossa tai Maracaibossa kaatuvat kuin Potemkinin kulissit. 

Ilkka tarjosi suunnittelusession lomaan steam lageria Tuusulasta. Kolkki näyttää hieman utuiselta, 4,6%. Viljaa, kevyt maltaisuus, hailakkaamman hedelmäinen, pieni peräkärry. Puhdas ja raikas. Kuivahumalointi voisi terävöittää hommaa, mutta sitten tietysti kisahallijuotavuus kärsisi. Tämä on nimittäin koripallojoukkue Helsinki Seagullsin nimikko-olut. Koripallo ei ole itselleni täysin vieras laji, mutta enpä ennen tiennyt, että kolkki tarkoittaa kolmen pisteen heittoa.

Kelly Reichardt: Meek's Cutoff

Uudehko (2010) westernin tapainen elokuva 1840-luvun Oregonista. Uudisasukasjoukko harhautuu hyväuskoisesti huijarioppaan mukana Oregon Traililta sivuun, oletettavasti suoremmalle reitille Willametten vehreään laaksoon. Hidasta tunnelmointia, pitkiä ristikuvia, hyvää maisemaa itäisen Oregonin rutikuivasta tasangosta. Repliikkejä joutuu odottamaan pitkään, ei niitä paljoa viljellä myöhemminkään. Tarina ei oikein kehity, intiaaneistakaan ei saada kunnon jännitettä aikaan. Kokonaisuutena erittäin tylsä elokuva. Loppukin jää raivostuttavan avoimeksi, katsomiskokemus on turhauttavan raskas. Näin ei ollut Rio Bravon kohdalla.

Urhon Portteripäivät 2017, 2. päivä

Varsin nopealla junalla Leppävaarasta ripeästi portereiden pariin, toinen sessio Bottan upeassa olutbaarissa. Ehkä hieman hiljaisempaa kuin keskiviikkona ja nyt maistelin oluita omissa oloissani.  Startti tanskalaisen Munkebon Ragnarokilla, 6,5%. Paahteinen kahvinen tuoksu, maussa huikeasti maitohappoisuutta. Se korostuu liikaa, kokonaisuus jää tunkkaiseksi, takapotkua ei ole. Raikkaus ja täyteläisyys puuttuu. Baarin festivaaliesitteen mukaan käytössä on ollut brettahiivaakin, mutta aivan sellaista funkysuutta en havainnut, ehkä se voimakkaan paahteisessa kontekstissa sitten muuntautui maitomaisuudeksi. Tanskasta Islantiin, Borgin Greta Nr. 27 on 7,3-prosenttinen, ohraa, vehnää, ruista, kauraa. Makeahko hillitty balttiportteri. Lakritsaa, hyvä juotavuus ilman peräkärryä. 

Pyynikin bourbontynnyrikypsytetyssä Oak Imperial Stoutissa 10%. Tuoksussa lähes salmiakkia. Maku on täyteläisen mausteinen, lakritsaa, mutta ei kovin makea. Yllättäen en havainnut bourbonin vaniljaisuutta. Alkoholi peittyy hyvin, tummaa suklaata, ei katkeruutta. Lämmetessä makeus kasvaa. Pyynikki on voittanut kaikenlaisia skaboja maailmalla, mutta en ole erityisemmin oluista innostunut. Tässä ei mitään ongelmaa ole, mutta yleensähän vahvaa stoutia pidetään tyyleistä helpoimpana, jopa muinainen Oulun Panimo sai aikaan kohtuullisen tuotteen. Lopuksi tuttu Salopianin Polygraph tiskillä lepäävästä caskista painovoimalla. Ehti lämmetä liikaa, mutta upea pehmeys ja kuohkeus, monimuotoisuutta hedelmän ja paahteen suuntaan. Tässä on mukava peräkärrykin. Urho, 16.2.2017.

Maistila Mallaskoski Päivänsäre

Satuin liikkumaan Espoon Leppävaarassa, joten pitkästä aikaa vierailu Sellon massiivisen kauppakeskuksen William K:ssa. Muistikuvat paikasta heikot, tuntui nyt yllättävän tilavalta ja viihtyisältä. Parempi valikoimakin kuin vaikkapa viime aikoina Kurvin Williamissa, Maistilan lisäksi mm. Kanavaa ja Olutpajaa. Pohjois- ja eteläpohjalainen yhteistyö on nimetty asiaankuuluvan eteläpohjanmaalaisesti, 7,8%. Hyvin sameaa, hapan tuoksu, belgiesteriä, hyvin kylmää, appelsiinia, kirpeyttä, ehkä hieman happamuuttakin. Ylihedelmäinen minun makuun, mallas ei tule tarpeeksi esiin. Katkeruuttakin on, mutta kirpeään appelsiiniin yhdistyneenä. Ei Maistilan tasapainoisimpia, mutta ihan ok. Espoo, William K, 16.2.2017.

Mikko Tyni: Kenttäsairaaloista ja sotakirurgiasta jatkosodassa

Suomen Sotahistoriallisen Seuran kevätkauden avauksessa Tieteiden talossa sodan karumpi puoli fokuksessa. Mikko Tyni esitteli lääketieteellistä sotanäkökulmaa perusteellisesti pohjustaen Napoleonin sodista alkaen. Kyseessä oli selvästi asiantuntija, mutta esitys painottui ehkä liikaa kylmään lääkintäorganisaatioiden esittelyyn. Olisin odottanut enemmän pöyristyttäviä amputaatioanekdootteja, vaikka niitäkin Tyni säästeliäästi tiputteli esityksen lomaan. Jos sinua ammuttiin vatsaan, niin kuolit 63% todennäköisyydellä jatkosodassa. Muissa haavoittumisissa tilanne oli valoisampi. Kekkosen kaverina myöhemmin tunnettu Rikhard Sotamaa leikkasi kesällä 1944 Ihantalassa yhdeksän (9) vuorokautta putkeen saksalaisen pervitiinin voimalla.

Urhon Portteripäivät 2017, 1. päivä

Töölöläisen perinnebaarin St. Urho's Pubin vaikuttavin vuosittainen tapahtuma on ollut jo pitkään helmikuiset portteripäivät, koska en sahdista välitä. Nyt tapahtuman nimi oli väännetty teennäiseksi Portteri- & Stoutpäiviksi, joka on niin kankea ilmaus, etten suostu sitä käyttämään. Minusta porterilla ja stoutilla ei ole mitään eroa (vaikka pöytäseurueessa jotain mallastamattomasta ohrasta porterin(?) yhteydessä argumentoitiinkin). En myöskään tykkää suomalaisesta nurkkakuntaisesta porter-teen tuplauksesta, mutta menköön metsäläisenä kompromissina. Miksi ei sitten Staut?

Muiden sitoutumusten takia pääsin paikalle vasta puolitoista tuntia myöhässä, joten odotin paikan pullistelevan maksimissaan ja parhaiden oluiden jo loppuneen. Näin ei ollut, kaikkia oluita saatavilla ja istumapaikkakin löytyi alan miesten pöydästä. Urhohan on kaltaisteni 90-luvun ensimmäisen sukupolven oluthörhöjen kantapaikkoja ja keski-ikä todellakin oli nyt asiakkaiden keskuudessa korkeampi kuin vaikkapa Nosturin joulukuisessa HOP! Artisan Brewery Weekendissa. Paikalla sentään jonkin verran nousevaakin sukupolvea. Fiilis yhtä hyvä kuin aina ennenkin Urhossa ja tiskin takaakin irtosi tuttua hillittyä läppää.

Muita sitoutumuksia illalle oli jatkossakin, joten tempaisin tunnin sisään varsin ripeästi neljä olutta monipuolisessa sosiaalisessa tilanteessa. Muistiinpanot jäivät viitteellisiksi. Ensimmäisenä Pernajasta Malmgårdin Oak Porteria cask-versiona. 7,0%, Hyvin pehmeä, mutta liian lakritsinen ja makea. Jotain Sorachi Acea tillimäistä mausteisuutta, vaikkei japanilaishumalaa varmaankin seassa ollut. Töölöläisen opetusravintolapanimo Perhon Pyhä Urho seuraavaksi testiin, tänä vuonna imperial-versio, 8,4%. Tämä oli karkea, flätti, makea, nihkeä, leipäinen. Jälkimaku lyhyt. Ikävä kyllä jokseenkin epämiellyttävä kaiken kaikkiaan.

Tässä vaiheessa yritin neutraloida aisteja ja kokeiltavaksi East Londonin kevyt (4,5%) Pearly Queen cask-muodossa. Yllättävän kylmä, kevytrunkoinen, hieman mausteinen, kahviakin. Tämä jäi paljon Malmgårdia heikommaksi. Lopuksi Tuusulasta Coolheadin näppärästi nimetty Heavy Sunshine, 8,0%. Hyvin makea, ei kovin puhtaalta tuntunut, mausteinen perätila, ei oikeaa katkeroa. Ei mitenkään huono, mutta en innostunut. Urho, 15.2.2017.

Paris St. Germain - Barcelona 4-0

Tyypilliseen tapaan tässä vaiheessa kautta molemmilla joukkueella paljon avainpelaajia poissa. Pariisilaisilla Thiago Silva, Thiago Motta, Javier Pastore, katalaaneilla Mascherano, Vidal, Rakitic. Barcelonaa pidettiin selvänä suosikkina, mutta itse haistelin PSG:n vahvuutta. (En tosin lyönyt asiasta rahavetoa.) Intensiivinen ote alusta alkaen, kovat panokset näkyivät. PSG oli aktiviisempi, pääsi usein boksiin, mutta terävyys puuttui. Draxler, Verratti ja Di Maria rytmittivät hienosti hyökkäyksiä Cavanin takana. 18. minuutilla Draxlerin kaadosta vapaapotku 20 metristä, jonka Di Maria käänsi helpon näköisesti muurin läpi verkkoon. Barcelona sai otetta maalin jälkeen, Andre Gomes sai pallon sivuverkkoon, mutta Messi, Iniesta ja Suarez hyvin vähän pallossa. 40. minuutilla PSG rankaisi uudestaan, Verratti vapautti Draxlerin oikealle laatikkoon, hallittu laukaus takanurkkaan. Mascheranon poissaollessa Barcelona tuntui pitävän Cavania lähes miesvartioinnissa ja PSG:n keskikenttäpelaajille aukesi koko ajan tilanteita. 

55. minuutilla ehkä ratkaisevin maali, Angel Di Marialle annettiin paljon tilaa, 20 metristä vasurilla hienosti ylänurkkaan. Barcelona masentui tyystin, edes Verrattin loukkaantuminen ei kääntänyt peliä. Päin vastoin, belgipakki Meunier kuljetti hallitusti sisään, upea avaava syöttö laatikossa vinosti juoksevalle Cavanille, joka reputti neljännen. Yksi maali olisi auttanut Barcelonaa, 83. minuutilla Umtiti puskikin tolppaan, mutta lähemmäksi ei päästy. Neljän maalin tappio on paljon, mutta espanjalaisjoukkueet (jollainen Barcelonakin tavallaan on) ovat silloin tällöin kääntäneet tällaisenkin. Tämän pelin perusteella sitä on silti hyvin vaikea uskoa. PSG:n valmentaja Unai Emery on ottanut kymmeniä kertoja Barcelonalta kuonoon mm. Valenciassa ja Sevillassa, mutta opiksi on otettu.

Ruosniemi Komissaari

Porilaisessa dubbelissa (etiketissä lukee tripel, mutta vanhanaikaisena yksinkertaisena olutkuluttajana pidän tripeliä vaaleana) väljä suurikuplainen vaahdotus, hyvin samea keskiruskea väri, äärimmäisen leipäinen tuoksu, melkein kuin vastaleivottua ruisleipää nuuhkaisi. Yleensä oluiden leipäisyys tuntuu hiivaiselta vaalealta, hmm, hiivaleivältä, mutta tässä on tosiaan kuiva rukiinen aromi. Kyllä sieltä makeampaa belgiesteriäkin erottuu. Maussa on myös maltaisuutta ja leipäisyyttä, makeaa imelää talkkunamaista taikinaa. Ikävä kyllä se ei maistu hyvältä. 8,5%, mutta tuntuu paljon ohuemmalta. Hyvästä juotavuudesta ei kuitenkaan voi puhua, koska maku ei ole hyvä. Takamatkallakin on makua, mutta sekään ei ole puhdistavan katkeraa. Olut on tunkkainen, nahkea ja liian makea. Ja kuten ehkä jo huomautin, se ei maistu hyvältä. Tämä on hieman harmittavaa, olen tykännyt monista Ruosniemen oluista, mutta viime aikoina ote näyttää löystyneen. Viime syksynä Viskivuorineuvos jyräsi vielä hyvin, mutta Parlamentaarikosta, Koodarista ja Salted Caramelista jäi kaikista jotain hampaankoloon. Ei nyt mitään dramaattista, mutta uutta nousua odotellessa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.