David Lean: The Bridge on the River Kwai

 Ensimmäinen David Leanin suurista spektaakkeleista vuodelta 1957. En oikein tykännyt ensinäkemältä eikä se nytkään miltään mestariteokselta vaikuta. Pohjalla on Apinoiden planeetan ranskalaiskirjailija Pierre Boullen romaani. Boulle oli sota-aikana japanilaisten vankina ja jotain ranskalaissotilaiden todellisia vaiheita on tarinan taustalla. Boulle vaihtoi vangeiksi britit. Käsikirjoittajina Hollywoodin mustalistalaiset Carl Foreman ja Michael Wilson. Kuvattu Sri Lankassa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi muut vangit olisivat avustaneet japanilaisia sillanrakennuksessa, vaikka eversti Nicholson sekoaakin. Viimeisellä puolella tunnilla on kieltämättä hienoa suspensea, mutta aika löysää kehittely on sitä ennen. Näyttelijäsuoritukset ykkösluokkaa, vaikka Lean ei tullutkaan toimeen kakkosvalinta Alec Guinnessin kanssa. Ylipainoista Charles Laughtonia kaavailtiin aluksi rooliin. Brittiläistä luokkayhteiskuntakritiikkiä ja sodan mielettömyyttä lyödään katsojan päähän liian suurella lekalla. 

Tämä postaus jää vuoden viimeiseksi ja on numeroltaan 1240. Keskimäärin 3,4 postausta joka päivä. Se on blogin historian ylivoimainen vuosiennätys, aiempi oli ennen koronaa vuodelta 2019, 1133. Tämä jääneekin pysyvästi ennätykseksi. Suuri määrä johtuu pääosin runsaasta matkailusta, jossa oli vielä koronan aiheuttamaa paikkauspainetta. Kaksi Australian matkaa saman kalenterivuoden aikana, sellainen tulee tuskin toistumaan.  

Toppling Goliath Radiant Places I've Been

Iowan kuuluisa kulttipanimo Toppling Goliath on päätynyt yhteistyöhön Kalifornian Anaheimissa sijaitsevan Radiantin kanssa tässä vahvassa IPAssa, 7,8 %. Heiziä on, vaikka ei erityisen kuulasta. Maussa on sitrusta täyteläisesti. Appelsiinia, kuivahkoa, miellyttävää. Jälkimakua tietysti toivoisi, mutta varsin hinteläksi se jää. Erityisen raikasta tämä ei ole, mutta kokonaisuus jää positiiviselle puolelle. Iowassa pitäisi käydä paikan päällä. Juova, 30.12.2023.

Amundsen Smash Mouth

Oslolaista IPAa, 6,5 %, Citra sinkkuhumalana. Yhteistyökumppanina Yakima Chief Hops, joka on nimetty Untappdissa nanopanimoksi, mutta taitaa olla vain humalatoimittaja Melkoisen sameaa, mutta ei kuitenkaan NEIPA-tasoa. Sitruksinen tuoksu. Ananasta ja pihkaa maussa, kuivasti, mutta ei kovin raikkaasti. Jälkimaku jää tyhjäksi. Juova, 30.12.2023.

Cloudwater Hooked On Strata

Manchesteristä toinen DDH IPA, 7,0 %, pääroolissa Strata, ehkä jopa sinkkuhumalana. Pehmeää, karamellista, mehuista. Suhteellisen makeaa hieman yllättäen, mutta tykkään kyllä. Ei katkeroa. Tämä on kuitenkin raikasta ja miellyttävää. Mango ja meloni hallitsevat. Sosiaalinen tilanne taas rajoitti muistiinpanoja, mutta ei toki nautintoa. Pien, 30.12.2023.

Cloudwater I Have Become The Boat

Pienissä Skotlannista Vaultin pastry soureja, mutta päädyin kuitenkin juomaan Cloudwaterin sumuja. Veneoluessa 7,0 % ja melko yllätyksettömästi Mosaicia ja Citraa. Sameaa, ananasta tuoksussa. Maussa myös trooppista hedelmäisyyttä varsin raikkaasti. Täyteläinen, kuiva runko, ei katkeruutta. Mukavaa kamaa. Ei ehkä Cloudwaterin monimuotoisimpia, mutta laadukasta on. Pien, 30.12.2023.

Hiisi Nikulator 2 Barrel Aged Trippelbock

Vuonna 1963 syntyneet on suurin elossa oleva ikäluokka ja Jyväskylän olutpaavi Hannu Nikulainenkin täytti äskettäin 60 vuotta. Hiisiltä tullut nyt sopivasti tarjolle alkusyksyn Nikulatorista bourbon-tynnyrikypsytetty versio. Hyvä ulkonäkö. Täyteläinen, maltainen, kuiva. Hyvä juotavuus. Ei oikein tynnyrin tuottamaa muutosta havaittavissa, ehkä pientä puumaisuutta. Oli hauska tavata pitkästä aikaa Markku "Olutriippuvainen" Kaario. Sosiaalinen tilanne muutenkin mukavasti päällä, joten muistiinpanot jäi lyhyiksi. Kuitenkin vaikutelmana oli, että kypsytys ei tällä kertaa erityisemmin parantanut olutta. One Pint, 30.12.2023.

Browarny Magic Road Pyramids

Browarny Craft Beer on kiertolainen Sleesiasta, läheltä Wrocławia. Yhteistyö varsovalaisen Magic Road -kiertolaisen kanssa, panopaikka ei tiedossa. Samea IPA, 7,0 %, tutut humalat Mosaic, Citra ja Galaxy. Hyvä ulkonäkö, kestävä vaahto. Hieman bensaa tuoksussa. Trooppista hedelmää hieman kulmikkaasti. Ei pehmeyttä, ei kunnon mehuisuuttakaan. Ei varsinaisesti pilaantunut, mutta raikkaus puuttuu. Ei jälkimakua. One Pint, 30.12.2023.

Tornio 1873 Tervaporter

Ruoholahdessa torniolaista tervaporteria, 7,3 %. Tummanruskeaa, voimakkaasti tervaista, täyteläistä. Kuivahko, leipäisen maltainen. Ei  mainittavaa jälkimakua. Miellyttävä juotavuus. Yllättäen porterin kanssa sain täytekakkua. Tutun näköinen, mutta nimeltä tuntematon herrasmies tarjosi 60-vuotispäivänsä kunniaksi kakkua. Hän ilmeisesti piti vastaanottoa baarissa ja tarjosi muillekin asiakkaille herkkua. One Pint, 30.12.2023.

PS. Kuulin Asko Jylhältä, että päivänsankari on Markku "Kyde" Kyykkänen, Markku Korhosen kumppani jo Vanhan ajoilta. Ilmankos naama tuttu.

Basqueland Mumbo Jumbo Oso Laugar Row Row Row Your Boat

Runsaasti kavereita mukana tässä panossa Basquelandilla. Laugar ja Mumbo Jumbo Baskimaasta ja vielä Oso Brew Madridista. West coast-tyyliä tässäkin tavoiteltu, vaikka olut on huomattavan samea. 7,2 %, perinteisiä humalia, Cascade, Chinook, Centennial ja hieman uudempi Citra. Tuoksu on aika neutraali, mutta hieman sitrusta erittyy. Sitrusta on maussakin, ei jää pihkakeitoksi. Kuivaa on, kohtuullinen katkeron potkaisu lopussa. Ei kovin pehmeää, ei kovin monimuotoista, eikä kovin raikasta. Paljon jää siis puuttumaan, vaikka pohjaratkaisu onkin ok. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023.

Basqueland 50 Year Storm

Länsirannikon IPAa Baskimaasta läheltä Donostiaa, 6,4 %, 70 IBU. Simcoe ehkä sinkkuhumalana. Suhteellisen sameaa, sormet ei näy lasin läpi. Aromeissa sitrusta ja pihkaa, ei kovin raikkaasti. Maussa on pippurista mausteisuutta, hedelmäisyyttäkin, karamellia, aika hyvin kuivaa katkeruutta. Oluessa on ryhdikkyyttä, mutta raikkaus on päässyt hiipumaan. Ennenkin juonut Simcoe-singlehoppeja, hieno humala, mutta yksinään se ei tunnu kantavan olutta maaliin asti. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023.

Anderson's Pippin Ain't Easy

Tarton kakkospanimolta NZIPAa, 7,5 %, 79 IBU, Rakau, Motueka, Waimea. Hyvin sameaa, kuulasta, kirpeää tuoksua, bensaa. Maussa makeaa trooppista kamaa, aprikoosia, persikkaa, melonia, kannabista. Ei täysin puhtaasti, jotain häiritsevää on sivussa. Ehkä session cask-avaus pilasi odotukseni, mutta aika kovalta ja karkealta tuntuu. IBU-lukema hämää, lievästi katkeroa on, mutta ei mitään peräkärryä muistuttavaa. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023. 

Timothy Taylor's Hopical Storm

Pikkulintu hommannut myös modernia craftia Timothy Taylorilta. Tai ainakin keg-tavaraa. Pale ale, vain 4,0 %, Goldings, Cascade, Chinook, kuivahumalina hilpeästi brittiläiset Ernest ja Jester. Hyvin kirkasta ja kultaista. Neutraali tuoksu. Maussa liikaa hiilihappoa, karkeaa muutenkin, ei kunnolla hedelmäisyyttä. Hämmentävän kova tasonlasku caskien jälkeen. Ei katkeruutta, hyvin mauton kaiken kaikkiaankin. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023.

Timothy Taylor's Landlord Dark, cask ale (Suomi-versio)

Tummaa Landlordia tuli jo kokeiltua heti vuoden alussa Tukholman Oliver Twistissä. 4,3 %. Hyvännäköinen kupera vaahto mustan oluen päällä. Tuoksussa lievää paahteisuutta, karamellia myös. Maku on lievästi makea, suklainen, erittäin kuohkea. Ei kärryä tässäkään. En oikein Söderissä tästä innostunut ja nytkin mildin jälkeen tuntuu vaisulta. Erittäin miellyttävää kuitenkin. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023.

Timothy Taylor's Golden Best, cask ale

Helsingin sää avasi taas anteliaimmat aukkonsa. Ensin vaakasuoraan räntäräiskäleitä, sitten pelkkää vettä ja taas räntää. Tämä sitten jään ja lumen pedille. Selvisin kuitenkin Kajaanin junalta Ruttolinnun välipäivien cask-karnevaaliin kaatumatta ja vain päällysvaatteet märkinä. Ilmeisesti avauscaskeissa vielä ainetta jäljellä. Timothy Taylorin Golden Best ei ole golden ale eikö best bitter, vaan harvinainen light mild Yorkshiresta. Enpä ole ennen tätä juonutkaan. Vain 3,5 %, gravity-tarjoilu. Kirkasta, kullanväristä, ehkä hieman meripihkaan päin. Pähkinäinen ja maltainen tuoksu. Hyvin pehmeää, maltainen, pähkinäinen, keksinen, kuiva. Eikä tosiaan katkeroa juuri ollenkaan, koska mild. Pehmeys kyllä hillitöntä, juotavuus maksimaalista. Makuja on silti monipuolisesti. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2023.

Leslie Stevens: Private Property

 Pienimuotoinen neonoir-trilleri vuodelta 1960. Corey Allen ja Warren Oates esittävät kalifornialaisia heittiöitä, jotka varjostavat kotirouvablondi Kate Manxia tämän lukaaliin Hollywood Hillsillä. Hitaasti kehittyvässä jännitteessä liukaskielisempi Allen piirittää Manxia ja hidasälyinen Oates seuraa perässä. Aikoinaan leffa unohdettiin halpahintaisena roskana, mutta uudelleenjulkaisu herätti myönteistä huomiota. Youtubesta katsoin varsin himmeän kopion, jossa visuaaliset ansiot eivät ehkä kunnolla välittyneet. Jotkut ovat verranneet Stevensin otetta Ranskan nouvelle vagueen, mikä tuntuu kyllä ylimitoitetulta. Ohjaaja Stevens vaikutti myöhemmin lähinnä televisiossa. Manx oli Stevensin vaimo, joka teki itsemurhan neljä vuotta myöhemmin. Vakuuttavasti psykopaattia esittävä Allen tutustui myöhemmin Charles Mansoniin, jonka "perhe" jopa asui Allenin studiolla.

Mick Herron: The List

 Pienoisromaani tai pitkä novelli vuodelta 2015, vain noin 60 sivua. Omalaatuinen valinta Slow Horses -sarjan kolmanneksi osaksi. Eläköityneistä agenteista huolehtiva John Bachelor, ns. milkman, 56v, mokaa. MI5:n jääkuningatar Diana Taverner uhkaa potkujen ohella eläkkeen menetyksellä. Luvassa ei siis ole edes Slow Horses -komennusta. Bachelor yrittää korjata tilannetta uuden vakoojarekryytin avulla, joka puolestaan ajautuu Slow Horses -pomo Jackson Lambin puheille. Hilpeä vakoilumaailman tuokiokuva, joka huipentuu Lyme Regisin sateiselle rannalle. Ironinen ja nokkela lopetus. Tässä olisi aineksia pitkällekin romaanille, mutta jostain syystä sitten näin. 

Michael Connelly: Desert Star

 Uusi osa lähes jo ikuiselta tuntuvaan Hieronymus Bosch sarjaan, edellisen osan luin lähes tarkalleen kaksi vuotta sitten. Renée Ballard johtaa uudelleen elvytettyä LAPD:n Open-Unsolved -yksikköä ja palkkaa Boschin alihankkijana tonkimaan cold caseja. Siis kovin tutuilla poluilla Connelly tallaa taas. Mutta teksti on pelkistetty äärimmilleen ja soljuu eteenpäin kuin vuolas virta. Tälläkin kertaa Bosch tutkii kahta murhatapausta yhtäaikaa. Boschin jazz-harrastukseen viittauksia entistä enemmän. Tutkimuksissa pyörähdetään Chicagoon ja loppuhuipennus on Key Westissä. Tarina on ammattimaisesti laadittu ja palaset loksahtavat kauniisti paikalleen. Hieman yllättäen Bosch saa nyt enemmän tilaa kuin Ballard. Yleisfiilis on edelleen melankolinen, mutta ehkä nyt enemmän ihmisen pahuuden kuin Boschin terveydentilan vuoksi. Ei Bosch ole tervekään, mutta fyysisetkin tehtävät luontuvat vielä. Ainakin yksi osa on vielä tulossa.

RPS SoulMate NEIPA, tölkkiversio

 Kuopion rautatieaseman Ari Nyfors -rendezvous'n kolmas tölkki on niin tuoretta RPS-tuotosta, ettei siinä ole edes etikettiä. Sisältö on kuitenkin 7,7-prosenttista sumu-IPAa, jota ehdin juoda marraskuun lopulla Tower-hanasta. Asiaankuuluva ulkonäkö, ei paljoa vaahtoa. Raikasta sitrustuoksua. Täyteläinen kuiva mehuisan kirpeä maku, erittäin hyvää dokabiliteettia. Jälkimakuakin on tällä kertaa hyvin, pitkäkestoinen katkeruus saattelee juoman alas elimistöön. Kookosta ja minttua on kieltämättä kuivuuden ohessa. Selviä eroja tuntuu löytyvän kegiversioon. Tässä ei ole samalla tavalla (yli)kypsää hedelmäisyyttä, olut tuntuu kuivemmalta ja Sabron minttu on tunnistettavammin esillä. Ehkä tykkään hieman enemmän tästä.

Geoffrey Household: The Last Two Weeks of Georges Rivac

 1970-luvulla yläasteaikoina luin paljon brittiläisiä vakoilutrillereitä. Ian Flemingiä, Len Deightonia, John le Carréa, Graham Greenea. Klassikkokamasta en vielä Eric Ambleria löytänyt, mutta Geoffrey Householdin Ihmismetsästys tarttui haaviin. Alkuteos Rogue Male oli ilmestynyt jo 1939. Seuraavaksi törmäsin Householdiin 1982, kun Matti Salo hehkutti Rogue Malea ja Fritz Langin Man Hunt - filmatisointia film noir -perusteoksessaan Seinä vastassa. Romaanin suomennos otti siis nimensä Langin elokuvasta vuodelta 1941. Sitten Peter von Bagh näytti jossain Oulun Elokuvakeskuksen tilaisuudessa huikean avauskohtauksen Man Huntista. Meni vielä monta vuotta ennen kuin näin Langin elokuvan kokonaisuudessaan. Householdiin en ole sittemmin muuten törmännytkään. Toki katsoin aivan äskettäin 50-luvun vakoilutrillerin Rough Shoot, joka perustuu Householdin romaaniin.

Durhamin Juha Nakarilla on suhteellisen samanlainen kirjallinen maku kuin minulla. Alkusyksystä Juha tarjoutui ystävällisesti lähettämään pari kirjaharvinaisuutta. EU:n ulkopuolelta saapuva paketti juuttui Suomen tulliin viikkokausiksi ja monenlaista proopuskaa piti valaehtoisesti täyttää. Loppujen lopuksi sain paketin käsiini marraskuun Australia-turneen jälkeen. Toinen kirjoista osoittautui Householdin tekemäksi. Kiitoksia vaan.

Kyseessä on kylmän sodan trilleri vuodelta 1978. 1900 Bristolissa syntynyt Household oli melkoinen kosmopoliitti. 20-luvulla hän asui mm. Romaniassa, Espanjassa ja USA:ssa, sitten 30-luvulla painomusteen myyntimiehenä ympäri maailmaa. Sota-aika kului vakoojana mm. Kreikassa ja Romaniassa. Sittemmin Household vetäytyi Englannin maaseudulle vapaaksi kirjailijaksi. Tämä teos ei ole läheskään miehen viimeisiä. Rogue Malen jatko-osa Rogue Justice ilmestyi 1982 ja vihoviimeinen Face to the Sun vielä kuolinvuonna 1988.

Homma käynnistyy Lillestä, jossa pienimuotoista import/export -bisnestä pyörittävä espanjalais-brittiläis-ranskalainen Georges Rivac saa tšekkiläisen vieraan. Monimutkaiset tapahtumat alkavat kietoutua vyyhdeksi, jonka ytimessä näyttää olevan itäblokin sotilaallinen vastarintaliike Unkarissa, Puolassa ja Tšekkoslovakiassa. Jonkinlaisesta yhteisestä EU-Euroopasta profeetallisesti haaveileva Rivac saa varsin epäuskottavasti parikseen unkarilaisen kenraalin viehättävän veljentyttären Terezia Fodorin. Alkaa pakomatka Brysselin, kanaalilautan ja Lontoon kautta Englannin maaseudulle Oxfordin lähelle. Takaa-ajajina ainakin KGB ja Stasi. Pariskunnan ajautuessa erilleen näkökulma on välillä Fodorissa, välillä Rivacissa. Runsaasti käänteitä, ei kovin realistista, mutta viihdyttävää. Suppeassa romaanissa on välillä tyhjäkäyntiä ja toistoa, mutta ote tihenee onneksi loppuvaiheissa. Household antaa siis ymmärtää 1978, että Itä-Euroopan kommunismidiktatuureissa on merkittävää vastarintapotentiaalia, jopa armeijoiden johtoa myöten. Se oli varsin tarkkanäköistä vanhalta mieheltä, varsinkin kun vertaa senaikaiseen suomalaiseen YYA-konsensukseen.

RPS Not Your Average NEIPA

 Toinen Ari Nyforsin RPS:ltä hankkimista uutuuksista. Sessiosumukaljaa, 5,5 %, vakuuttava keltainen samea ulkoasu. Ananas ja kuivemmat sitrukset tuoksuvat raikkaasti. Maussa on kuivaa greippiä, hieman makeampaa mangoa, ananasta selvästi myös. Hiilihappoa on aika lailla, mutta runko on aika tukeva. Ei tätä täyteläiseksi voi kutsua, mutta ei millään tavalla ohutkaan. Jopa katkeruutta tuntuu hienoisesti jälkimaussa. Varsin näppärää, RPS:n täysivahvuiset IPAt ovat olleet mukavia ja homma toimii hyvin kevyempänäkin. Lievästi järkyttyneenä tsekkasin oluen humalat, ne nimittäin ovat Simcoe, Sabro ja Talus. Varsinkaan Sabro ei yleensä maistu hyvältä minulle. Nyt sitä täytynee olla riittävän vähän, tai sitten olen siedättänyt itseni siihen. Oletan silti, että Simcoe hallitsee oluen makua.

RPS Dark Horizon

 Kuopion rautatieasemalla laiturilla 1 tapahtui tänään olutvaihtoa. IC 63 pysähtyi hetkeksi ja hyppäsin junasta Olarin Hefty Level -growlerin kanssa. Luovutin sen Ari Nyforsille ja sain tilalle RPS:n uutuustölkkejä. Nyt Kajaanissa ensimmäinen testaukseen. RPS on ronskisti nimennyt tumman lagerinsa Nøgne Ø -klassikon mukaan. 5,0 %, tummanruskea väri, makean maltainen tuoksu. Maku on kuivempi, leipäinen, ohuehko. Jälkimaussa ei juuri potkua, mutta eihän sitä tähän tyyliin ole tapana lisätäkään. Puhdasta tavaraa kuitenkin. 

 

Olari Hefty Level

Siirryin Tuomas-bileistä rauhoittumaan Olarin panimobaariin. Mukaan lähti growleri imperial stoutia, 11,0 %, mukana appelsiininkuorta, anista ja kaakaota. Käytännössä musta runko, ruskeaa vaahtoa. Tuoksussa maitoa, lakritsaa, kuivattuja hedelmiä, lievää paahteisuutta. Maku on kuohkea, mausteinen, makeahko, salmiakkinen, kevyesti hedelmäinen, hieman paahteisuuttakin. Monimuotoisuutta on todellakin. Ehkä jo vähän liikaakin, voisin mieluummin ottaa tämän ilman mausteita. Mutta pehmeyttä on samettisesti, ei liikaa makeutta, jopa katkeruutta kertyy jälkimakuun. Vakuuttavaa jälkeä Otaniemestä, totta kai. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

Hyvä Tuomas 2023 -julkistus

Sain kutsun uuden Hyvän Tuomaan julkistustilaisuuteen Urhoon. Ensin ajattelin säästää jännityksen valinnasta paikan päälle, mutta ehkä olisi noloa, jos kaikki muut jo tietäisivät sankarin henkilöllisyyden. Niinpä pyysin embargo-tiedotteen, joka tuli vuorokautta aiemmin. 

Tapahtuma oli yllättävän pienimuotoinen, paikalla lähinnä aiempia Tuomaita ja muutama ns. lehdistön edustaja. Olli Majanen, Pekka Kääriäinen ja Anikó Lehtinen alustivat lyhyesti ja sitten viimevuotinen Tuomas Petri Heino luovutti tynnyrin Matti Heikkilälle. Heikkilä on tietysti itsestäänselvä valinta, pitkä ura Nokian Panimon johdossa ja Suomen Paras Olut -kilpailun kantavana voimana. Keisari 66 APA on tärkeä merkkipaalu Suomi-craftin historiassa ja mielenkiintoisia erikoispainoksia on Nokialta nähty festareilla. Rento tilaisuus, hauskaa keskustelua skenen tyyppien kanssa.

Oluttakin tuli juotua Urhon tarjoomasta. Krieger Floriani Bock Baijerista, 7,5 %. Puhdasta maltaisuutta, mutta myös huomattavaa makeutta, jotain mausteitakin ehkä. Ultrasosiaalisen tilanteen takia ei tietenkään muistiinpanoja tullut tehtyä. Pahoittelut kuvien epäloogisesta järjestyksestä. Kännykällä niitä on vaikea järjestää. Urho, 21.12.2023.

Deya Double Steady Rolling Man

Tuplaversio Deyan tutusta Steady Rolling Manista, 8,0 %. Erittäin sameaa, vaaleaa. Tuoksu suhteellisen neutraali, maussa hyvin makeaa hedelmäisyyttä. Karamellisuuteen asti, persikka ja aprikoosi melkein taistelevat karkkien kanssa. Ei todellakaan miellyttävää, maltaasta ja katkeruudesta ei jälkeäkään, makeus jyrää omituisen vahvasti kaiken yli. Selvästi päivän surkein olut. Yllättävän huono. Deya on aiemmin ollut varsin luotettava. Pikkulintu Ruttopuisto, 20.12.2023.

Deya Stop Making Sense

Ruttolinnussa länsienglantilaisen Cheltenhamin Deyan tap takeover, kuusi olutta hanassa. Päädyin kokeilemaan Jonathan Demmen superlatiivisesta Talking Heads -leffasta nimensä lainannutta IPAa. 6,2 %, Mosaic, Motueka ja Strata. Sameaa, kuulasta, kaunista. Tuoksussa bensiiniä ja herukan lehtiä. Maku ei niin raikas kuin tuoksu, vähän liimaisempaa meininkiä, mutta tropiikin hedelmät kyllä vyöryvät esiin. Vahvuuteen suhteutettuna hyvinkin täyteläistä, ihan ok, mutta jälkimaku on kyllä tyhjä. Pikkulintu Ruttopuisto, 20.12.2023.

Fauve Bouton d'Or

Nicessä on tullut aiemmin juotua Fauven olutta. Jostain syystä luulin silloin panimoa pariisilaiseksi, mutta Etelä-Ranskan Montpellierissä se näyttää sijaitsevan. Montpellierin seutu on olutkontekstissa tullut vastaan niin usein, että selvästikin olisi käytävä paikanpäällä. Kultanapissa 6,5 %, Azacca, Citra, Simcoe. Lievästi sameaa, ruskeaa. Hedelmäinen, mutta ikävä kyllä hieman etikkaistakin sivumakua, ei ehkä enää parhaassa kunnossaan. Ei päällekäyvästi, voi olla mausteisuuttakin, mutta ei tämä raikasta ole. Tuoksussa ei ongelmia. Mutta kovin keskinkertaiseksi kokonaisuus jää. Pikkulintu Ruttopuisto, 20.12.2023.

Little Rain The Narcissist

Barcelonasta heiziä, 7,7 %. Hyvin samannäköinen kuin edellinen Folkingebrew, mutta toisiaanhan sumukaljat tapaavat muistuttaa. Pehmeämpi ja trooppisempi maku, kuivasti mangoa ja persikkaa. Hieman makeampi ja vähemmän kirpeä, mutta nyt kärry puuttuu. Täyteläisyyttä ja puhtautta on, mutta ehkä hollantilainen pysyy päivän parhaana oluena. Juova, 20.12.2023.

Folkingebrew Under The Sea

Imbibe jatkaa Groningenin oluiden vyörytystä. NEIPAssa 7,0 %, hyvin sameaa, vaaleaa. Appelsiinia ja ananasta, kirpeämpääkin kamaa seassa. Kuiva runko ja jopa peräkärry kytketty. Oikein mukavaa ja lievä persoonallinen ripauskin mukana. Juova, 20.12.2023.

Carol Reed: The Running Man

Reedin myöhäistuotantoa vuodelta 1963, vakuutuspetostrilleri. Laurence Harvey ja Lee Remick ovat aviopari, joka lavastaa miehen onnettomuuskuoleman ja nostaa henkivakuutusrahat. Alan Bates vakuutusetsivänä saapuu nuuskimaan lesken ympärille. Käynnistyy Englannista ja homma siirtyy Pariisin kautta Andalusiaan ja Gibraltarille. Robert Kraskerin kirkkaasti väreissä kuvaama leffa alkaa väistämättä muistuttaa matkailumainosta. Näyttelijäsuoritukset erinomaisia, mutta tarina on suhteellisen löysä ja ennalta-arvattava. Leffan heikkoa kaupallista menestystä väitetysti perusteltiin sillä, että näyttelijöiden nimet toivat katsojien mieleen ajankohtaisen julkkiksen Lee Harvey Oswaldin.

Robert Parrish: Rough Shoot

 Päädyin katsomaan YouTubesta lisää leffaa Blast of Silencesta innostuneena. Brittiläinen vakoilujännäri vuodelta 1953, tekijöissä varsin kovia kasvoja. Amerikkalainen ohjaaja Parrish on mielenkiintoinen hahmo, jolta tulee silloin tällöin vastaan toisistaan kovasti poikkeavia teoksia. Käsikirjoitusta tekemässä vakoilukirjallisuuden uranuurtaja Eric Ambler ja pohjalla Rogue Malesta kuuluisan Geoffrey Householdin romaani. Päärooleissakin jenkkejä, lähinnä westerneihin keskittynyt Joel McCrea ja Joseph Loseyn The Prowlerista mainetta kerännyt Evelyn Keyes. 

Englannin maaseudulla amerikkalaisen evp-everstin metsästysmailla alkaa tapahtua kummia. Vieraan vallan agentit järjestelevät tärkeän henkilön laskeutumista pienkoneella metsäaukiolle. Omalaatuinen puolalaisupseeri väittää olevansa brittiviranomaisten leivissä, vaikka asustelee paikallisessa psykiatrisessa sairaalassa. Henkilöhahmot ovat varsin karikatyyrisia, mutta vauhti on rivakkaa, tästä elokuvasta on otettu löysät pois. Kohtuullisen vaikuttavaa visuaalista otetta, loppuratkaisu tapahtuu Hitchcock-tyyliin Tussaud'n vahakabinetissa. Ydinasevakoilusta on kyse, mutta sekin on pelkkä hitchcockiaaninen MacGuffin. Elokuva ei ole kestänyt aikaa, uskottavuutta on olemattomasti, mutta viihdyttävää jälki on edelleen.

 

Etko Factory Reveries Of ... Motueka

Sinkkuhopitettua sumua Herttoniemestä, Motueka siis, 7,2 %. Motueka on omiakin suosikkihumaliani. Sameaa, hyvin kuulasta vaaleankeltaista nestettä. Tuoksussa on ananasta, ehkä muutakin. Täyteläinen runko, hyvin hedelmäinen, paksustikin. Oikein raikasta ja puhdasta. Ei jälkimakua, varsin samanlainen kuin Factoryn aiemmat heizit. Hyvää kamaa, mutta mihin suuntaanhan Factory tästä jatkaa? Juova, 16.12.2023.

Monkish Backpack Full Of Cans

Kalifornian Torrancesta tripla-IPA, 10,0 %, Motueka, Nelson Sauvin ja Citra. Uuden-Seelannin humalat alkavat dominoida skeneä Kaliforniassakin? No ehkä ei, mutta melkoinen läsnäolo NZ-kamalla alkaa olla globaalisti. Vaaleaa ja sameaa, kirpeää hedelmää tuoksussa ja maussa. Puhdasta, paljon parempaa kuin edellinen. Ananas, mango, lime, kiiviäkin. Soundtrackinä Doorsin superlatiivinen Love Her Madly, loistavaa. Ei ehkä paras juomani Monkish, mutta tykkäsin kyllä. Barski, 16.12.2023.

Monkish Shadow Pop

Etelä-Kaliforniasta tuplasumua, 8,6 %. DDH, Nelson Sauvin, Motueka ja Simcoe sekä uusiseelantilaista Phantasm-pulveria, jonka pitäisi buustata hedelmäisyyttä. Samaiseen Phantasmiin törmäsin äskettäin Australiassa. Sameaa, keltaista, raikasta trooppishedelmäistä tuoksua. Maussa on todellakin hedelmää, mutta myös jotain liian makeaa sivuvivahdetta. Ei oikein kolahda, lievää tukkoisuutta maussa. Ei paljoa jälkimakua, tämä oli lievä pettymys. Barski, 16.12.2023.

Sonnisaari Vänkä Best Bitter

Oulusta klassista parempaa bitteriä, 5,1 %, humalina First Gold ja Pilgrim. Meripihkan väri, kirkasta. Tuoksussa pähkinää, mallasta, keksiä ja kuivempia hedelmiä. Tuoksu on odotettua voimallisempaa, aromihumalointiin on selvästi panostettu brittilajikkeilla. Maku on pehmeän pähkinäinen, täyteläinen ja kuivan intensiivinen. Erittäin raikasta. Maku jatkuu tanakan katkerana ja todella pitkäkestoisesti. Sonnisaaren Hereford oli aikoinaan vakuuttava suoritus tässä tyylissä, mutta nyt kyllä mennään paljon korkeamman riman yli. Tätä pitäisi saada cask-muodossa. Mutta tässäkin formaatissa yksi Sonnisaaren ehdottomista huipuista kautta aikojen. Vuoden ykkösolut Suomessa? Barski, 16.12.2023.