Olari Colt 21 Double IPA, growler-versio

Hain eilen toisenkin 75 cl growlerin Otaniemestä. Tätä tupla-IPAa pääsin kokeilemaan jo tammikuussa Tapiolan uudessa Gallows Birdissä.  8,7 % (perusetiketin mukaan, growler-tarrassa 8,2 %), Simcoe, Chinook, Citra, Centennial. Kaunis kirkas kultainen olut, kuohkea valkoinen vaahto. Mikä kaunotar, näyttää Pilsner Urquellilta. Tuoksussa on vähän epämääräisyyttä, lievää mansikkaisen kermatoffeen puhallusta, ihan kuin diasetyyli vähän kurkkisi mukana. Maku on pehmeän persikkaluumuinen, maussa ei diasetyyliepäilyt saa vahvistusta. Hyvä juotavuus, mutta tuntuu jopa ohkaiselta, omalaatuista. Maltaisuus on esillä, mutta DIPAlta odottaisi enemmän täyteläisyyttä ja monimuotoisuutta. Katkeruutta on sentään mukavasti, samantapaisella kapealla vedolla kuin eilisessä Taakibörstassa. Mansikkaisuutta näköjään olin aistinut ensimaistollakin, joten jotain sen suuntaista oluessa esiintynee. Ei siis eilisen growlerin tasoa, mutta saattoipa vuorokauden ikääntyminenkin verottaa makunautintoa. Tässä muodossa olut ei kauaa säily, vaikka näin vahvan oluen suhteen olinkin toiveikas. Olut on näköjään kunnianosoitus Afroman-nimiselle rap-artistille ja Colt 45 -nimiselle rappioalkoholistien suosimalle malt liquorille. Nice. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

Vallila Katu IPA (ja Usva NEIPA)

Viisivuotias Vallilan Panimo Nilsiänkadulla on asuntoani lähimpänä sijaitseva oluttehdas, etäisyyttä on noin 400 metriä. Kävin paikalla ehkä noin vuosi sitten, mutta panimon myymälä ei ollut auki. En ole panimon oluista oikein saanut otetta, joten lähinaapuri on tavallaan jäänyt katveeseen. Nyt myymälä on laajentanut aukioloaikojaan, joten piipahdin paikalle lounastauolla. Opasteista huolimatta en löytänyt ensin oikeaa ovea, joka lähestyttäessä Sturenkadun suunnasta jää kuolleeseen kulmaan. Marssin vanhasta muistista sisäpihalle ja itse panimon puolelle. Sieltä peruuttelin sitten takaisin, myymälän ovi suoraan Nilsiänkadulla. Koronasta johtuen myymälässä ei itsepalvelua vaan pelkkä tiski vanhaan kunnon Alko-tyyliin. Myyjälle kerrotaan mitä halutaan ja hän ojentaa ne sitten kylmäkaapista tiskille. Kunnon nostalgiapläjäys. Tarjolla jopa yhdeksän eri olutta, joista hankin näytteet seitsemästä. Keveimmät lähes alkoholittomat Saunan ja Utun (Udun?) jätin enemmän niistä ymmärtäville.

Join Vallilan Usvaa viime syksynä uudessa Vallilan Corona-baarissa enkä tykännyt yhtään, vierteisyyttä ja mansikkaisuutta. Panimo mainosti Usvan olevan juuri pullotettua, joten päätin antaa uuden mahdollisuuden tuoreena. Tyyli merkitty NEIPAksi, 5,5 %. Hieman samea, mutta ei NEIPAn sameutta, värikin aivan liian tumma, keskiruskea lähinnä. Vaahtoa syntyi hyvin niukasti. Tuoksussa on kohtuullisen hyvin trooppista hedelmää. Maku on samaa suuntaa, hyvin ylikypsää pehmeää hedelmäisyyttä. Tietty tuoreus tässä kyllä tuntuu, mutta erityistä aromaattista raikkautta ei esiinny. Hiilihappotaso on kohdallaan, mutta suun keskiosan ja varsinkin takaosan täyttää jokseenkin epämiellyttävä nahkeus, jossa ei ole rapean katkeruuden puraisua ollenkaan. Kuin hampaattomat ikenet läpsäyttäisi yhteen. On tämä parempaa kuin Coronassa nautittu yksilö, mutta ei kovin onnistunutta vieläkään.

Katu IPA on uusi tuttavuus, siihen en ole jostain syystä ennen törmännyt. 6,7 %, joten ollaan ihan oikean IPAn vahvuuksissa. Vähän enemmän vaahtoa, väri ja sameus melkein sama kuin Usvassa, ehkä nyt meripihkan suuntaan enemmän väriä. Tuoksusssa on pihkaa ja maltaisuutta. Maku on yleishedelmäinen, niin kuin brittibitterissä, ei jenkkihumaloinnin sitrushedelmää. Pähkinää myös, miksei keksiäkin. ESB siis tyylilajina paljon lähempänä kuin IPA. Sinänsä tässä ei mitään ongelmaa ole, kun vaihtaa odotusarvot pois IPAsta. Varsin raikastakin tämä on, ei samanlaista nahkeutta kuin Usvassa. Jälkimaussa on lievästi oikeaa katkeruuttakin, mutta ei siellä mikään perämoottori ole. Taas hiilidioksidi oikein annosteltu, tämä on ihan miellyttävä olut, varmaankin paras juomistani Vallilan oluista. Ostopaikka Helsinki, Vallilan Panimo.

Olari MC Taakibörsta iPA 2017

Keskisarjan Janne suositteli viime viikonloppuna Olarin growler-myynnissä ollutta Mic Check Classic IPAa. Pistinkin sen sitten saman tien tilaukseen. Loppujen lopuksi sitä ei tällä viikolla sitten hanamyynnissä ollutkaan, joten Veera Savolainen suositteli korvaavaksi tuotteeksi MC Taakibörstaa 2017. Sehän sopi hyvin, olen blogiin arvioinut Taakibörstan vain Nosturin festareilta joulukuussa 2016. Ilmeisesti kyseessä eri versio. Olen kyllä juonut olutta myöhemminkin, mutta jostain syystä en blogiin ole kirjoittanut. Nyt en sentään ottanut Biltema-kanisteria vaan 75 cl patenttikorkkipullon. Päihdyttävän aineen osuus 6,5 %.

Tämä olut ei ole classic-tyyliä, erittäin hyvä NEIPAn ulkonäkö. Todella tiheää intensiivistä sitrustuoksua, aromeilla aukeaisi tukkoinenkin koronanenä. Maku on hyvin mehuinen, kuivan gerippinen, tuore ja raikas, keskitason hiilihappoisuus. Kivana yllätyksenä on tuntuva katkeruus, se ei ole klassinen IPA-kärry vaan brittibitter-tyylinen kapea ja pitkäkestoinen sofistikoitunut perätila. Melkeinpä ainoa puute on hoikka mallasrunko, se ei tunnu aivan kestävän humalakuorman alla. Olarilla on kyllä nyt akti kasassa, tätä olisi mennyt viiden litran kanisterikin kevyesti. Yllättäen huomasin vasta tässä vaiheessa pullon takalätkän, jossa mainitaan mango. Sitä en arvannut olevan näin kuivassa oluessa. Kieltämättä hedelmäsatsissa on trooppisempiakin sävyjä, mutta ehkä mangoa ei ole kovin paljon, ei se ainakaan makua pääse pilaamaan. Humalina Amarillo, Mosaic ja Citra. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

O/O Porter Porter

O/O:n porterin etiketissä tyylikäs kuva Göteborgin satamasta. 5,4 %, kuohkea vaahto, musta väri. Hyvin paahteinen tuoksu, talkkunaa, pähkinää. Maku on täyteläisen hedelmäinen, kahvinen, ei kuitenkaan paahteisuutta. Talkkunaisuus tulee maussakin mukaan, maitoisuutta myös. Lievästi makeuttakin myös, aika ryhdikäs tämä on, puhdasta tavaraa, mutta vähän tymäkämpi porter saisi olla. Vaikka aluksi täyteläisyyttä tuntui, niin enemmän runkoa porter kaipaa. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

Ballast Point Citrus Cove Gose

Viimeisellä (?) San Diegon vierailullani 2013 Ballast Point oli vielä maineikas panimo. Sittemmin isot pojat ostivat panimon pois ja hohto on historiaa. Sen verran vanha suola vielä janottaa, että Alkon hyllystä tulin poimineeksi panimon gosen. Nämä limusourit eivät yleensä etene ostopäätökseen asti. Vain 4,2 %, alaotsikkona lemon lime session ale. Utuinen keltainen väri, ohutta vaahtoa, simamainen makea tuoksu, sitruunaa. Maku on tympeän hedelmäinen, ei oikein hapankaan, jotain suolaisuuden kanssa reagoinutta mehua ehkä. Hiilihappoa aika lailla, mutta ei makeaa. Maistuu joltain kivennäisveden ja limonadin sekoitukselta. Kuivuus tässä on positiivista, mutta muuten ilonaiheet puuttuvat. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko. 

Oettinger Pils

Lähimaitokauppani hyllyyn oli ilmaantunut To Ølin pilsnerin ohella pilsiä perinteisemmältä  saksalaisvalmistajalta. Blogiin en ole Oettingeria aiemmin arvioinut, vaikka olen käynyt panimon kotikaupungissa Thüringenin Gothassa. Panimokonsernin pääkonttori on nimen mukaisesti Länsi-Baijerin Oettingenissa, mutta tämä olut tehty Gothassa. DDR-perinteitä siis ja panimo ei ole ennestään aivan tuntematon, vanhemmasta arkistostani löytyy merkintä Oettinger Schwarzbieristä, sekin todennäköisesti Gothassa pantua. 4,7 %, vähemmän vaahtoa, mutta nyt täydellisen läpinäkyvä kirkas olut, ei pienintäkään utuisuutta. Tuoksussa on tässäkin ruohoisuutta, mutta myös hyvin selvää viljaista maltaisuutta. Maku on pehmeän maltainen, ei yhtään hedelmää, mutta myös harmittavan ohut. Vielä enemmän harmittaa katkeruuden huteruus, ei Jever/Flensburger -tasoa, ei König/Bitburger -purentaa. Kaikin puolin puhdasta kamaa kuitenkin, totta kai. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

To Øl 45 Days Organic Pilsner

Uuden mahtipontiselta kuulostavan To Øl City -panimonsa Svinningeen pystyttänyt craft-veteraani yllättää nyt luomupilsnerillään peruskauppaketjun oluthyllyllä. Tanskalaista craftia ei sieltä ole tottunut löytämään. 45 päivää viittaa tietysti lagerin kypsytysaikaan. 45 päivää ei ole mitenkään pitkä aika moiseen, mutta ehkä neipahipsteriä kesto säväyttää. 4,7 %, 44 cl tölkki. Hyvä vaahto, kirkas kaunis olut. Tuoksu ottaa heti luulot pois, todella aromaattista ruohoista kukkaista fragranssia. Maku on raikas, melkoisen hedelmäinen, ruohoista maltaisuutta, lievää makeutta, vähän saippuaisuutta. Peräkärry on heiveröinen, mutta muuten olut pääsi yllättämään positiivisesti. Ei tämä hedelmäisyydessään kovin klassiselta pilsiltä maistu, mutta miellyttävä olut kuitenkin. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.  

Saimaa Brewer's Classic IPA

Mikkeliläinen Saimaa Brewing on tehnyt jo useamman vaatimattoman IPAn ja uusin variaatio sijoittuu panimon Brewer's Classic -entry-level -sarjaan. Tässä talousoluttarjoomassa ei kikkailla kuvaetiketeillä ja nokkelilla nimillä. Alkoholia on maitokauppasarjaankin alakanttiin eli 4,5 %. Nimenä siis pelkkä IPA, vaikka olut ei ole tyyliltään india pale ale. Yli-innokasta vaahtoamista, kirkas kultainen olut. Tuoksussa hieman pihkaa ja karamellisuutta. Matalasti hiilidioksidia, mutta siihen positiivinen puoli pysähtyy. Maussa on tunkkaista maltaisuutta, ei yhtään aromaattista hedelmäisyyttä. Runko on hyvin ohut ja jälkimaku olematon. Pahvinen nihkeys on kokonaisvaikutelma. Saimaa on välillä lupaavasti väläytellyt mahdollisuuksiaan saada ale-oluidensa laatutason kelvolliselle tasolle, mutta ongelmia tuntuu olevan edelleenkin. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.  

Adrian McKinty: Police at the Station and They Don't Look Friendly

Adrian McKintyn Sean Duffy -sarjan kuudes romaani vuodelta 2017. On vuosi 1988 ja katolinen Duffy on edelleen poliisina Royal Ulster Constabularyssa Carrickfergusissa Belfastin pohjoislaidalla. Miehellä on pieni tytär nuoremman tyttöystävän kanssa. Romaanin nimi on taas Tom Waits -sitaatti, joka löytyy vuoden 1999 Mule Variations -levyn kappaleesta Cold Water. Todella synkällä prologilla lähdetään liikkeelle, mutta sitten palataan normaalirytmiin. Huumoria on ehkä aiempia teoksia enemmän, mutta mustaa se on. Duffy on varsin huonossa hapessa, parisuhde rakoilee, päihteiden käyttö kiihtyy ja terveyskin reistailee. Tarina jää junnaamaan melko pitkäksi aikaa, mutta kiihdyttää sitten viimeisellä kolmanneksella kovaan vauhtiin. Edellisessä Rain Dogs -romaanissa käytiin jopa Oulussa ja nyt löytyy Bulgaria-yhteys. Sellainen pointtikin tulee esiin, että lähes kaikki Bulgarian juutalaiset pelastuivat holocaustilta. En ollut kuullut asiasta ennen.  

Tutkittava rikos on huumekauppiaan murha, jossa erikoista on vain murha-ase, jousipyssy. Tutkinta edistyy siis hitaasti, mutta paisuu sitten loppupuolella megalomaanisiin mittoihin. Ensi kerran sarjassa McKinty yhdistää Pohjois-Irlannin vastakkainasetteluun Glasgow'n jalkapalloseurat Rangersin ja Celticin. McKintyn kirjoitustyyli on hieman muuttunut, mukana on nyt entistä enemmän lakonista sähkösanomatekstiä James Ellroyn ja Don Winslow'n tapaan. Se sopii hyvin kiihdyttävään tarinaan, mutta kertoo ehkä McKintyn lievästä yliyrityksestä. McKintyhän on haastatteluissa valitellut talousvaikeuksiaan, kun kirjat eivät myy tarpeeksi. Todellisia tapahtumia liitetään taustoihin totuttuun tyyliin, tunnetuin viittaus ehkä Michael Stonen surmaamat kolme katolista IRA-hautajaisissa, joihin osallistuivat Gerry Adams ja Martin McGuinness. Kokonaisuutena teos ei ole sarjan parhaita, mutta erittäin laadukasta jälkeä taas. Sarjasta on jäljellä vielä seitsemäs osa ja jatkoa saattaa tietysti senkin jälkeen syntyä.

BrewDog Chaos Theory, tölkkiversio

Hieman yli 10 vuotta sitten join BrewDogin kaaosteoriaa Kruununhaan Olutkellari Helsingissä, lyhytikäinen, mutta mielenkiintoisen muistettava baari. Kyseessä oli silloin ensimmäinen juomani BrewDogin hanaolut. Tuntuu nyt yllättävältä, BrewDog tuntuu olleen kuvioissa jo ikuisuuden. En silloin erityisemmin tykännyt, mutta nyt uusi keitto tarkasteluun lähialkosta bongattuna. Alaotsikkona Trans-Pacific IPA, edelleen samat 7,1 %. Nelson Sauvinia oli silloin, nyt tölkki ei lajikkeita kerro. Kun Tyynenmeren molemmilta puolilta kamaa, niin todennäköisesti NZ taas on edustettuna. Kaunis kirkas olut, vaaleaa meripihkaa värissä. Trooppishedelmäinen tuoksu, maku hieman karamellinen, kiiviä ja mangoa, mallasta ja pihkaa. Aika monipuolinen setti, mutta ei oikein miellyttävimmässä muodossa. Vaikea sanoa, mikä tökkii, ei paljoa tökikään. Vähän raikkaampi saisi olla ja katkeruuskin on varsin hintelää. Selvästi kuitenkin illan BrewDog-trion parasta antia. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

BrewDog Dogma

Lisää skottikamaa Aberdeenin liepeiltä, heather honey ale, 7,8 %. Kanerva ja hunaja eivät hyvältä kuulosta, mutta ronkelius on pandemian ensimmäisiä uhreja. Tuoteseloste ei tosin kanervaa noteeraa, mutta unikonsiemenet ja guarana mainitaan. Kirkas keskiruskea olut, tuoksussa mausteisuutta, makeuttakin. Mausteinen maku, hunaja varmaan makeuttaa, mutta ei tämä ällömakea ole. Kanervan makua vaikea hahmottaa, jonkinlaista mausteisuutta siitä oletettavasti tulee. Varsin tavanomaista vahvahkoa alea kuitenkin, maltaisuus hyvin esillä. Takatilassa olut on yllättävänkin kuiva, katkeruuttakin ilahduttavasti. Selvästi odotuksia parempi tuote. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.

BrewDog Duopolis

Ellonista Pohjois-Skotlannista oat cream DDH IPA, 4,7 %. Siis kevyttä laktoosialea. Hyvin vaaleaa, hyvin sameaa, hyvin vaahtoavaa. Saippuainen tuoksu, koronakaudella tietysti luottamusta herättävää, sisäisesti käytettynä ehkä desinfioivaa. Maku on odotetun makea, lievästi sitruksinen, runsaasti hiilidioksidia. Maku kuivuu vähitellen, mutta parfyymia muistuttava vivahde pysyy mukana. Katkeruus ei ole kokonaan jäänyt pois, mutta kovin läsnäolevaa se ei ole. Ei niin makea kuin pelkäsin, mutta aina laktoosi onnistuu pilaamaan oluen, tässäkin on jokin äklöttävä nihkeän tunkkainen sivumaku. Mauttomaksi tätä ei voi moittia, tässä vahvuustasossa reippaastikin aineksia, mutta ei miellyttävällä tavalla. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.

Hangaround & Nobody Hangaround

Lisää sumukaljaa Jyväskylästä, tai siis Lohjasta, tämäkin UG:n pantua. Kovin mielikuvituksellista nimivalikoimaa H&N ei näytä harrastavan, tai sitten tässä on tietoisesti panimon nimikko-oluet. Centennialin tilalla Mosaic, muuten samat speksit. Hyvin samanlainen ulkonäkö kuin Nobodyssa. Tuoksu on nyt hieman vihanneksisempi. Maku on kuivempi, karvaampi, greippinen, ei onneksi juuresmaisuutta. Olisin epäillyt olutta hieman vanhemmaksi, mutta 04/2020 tämäkin pullotettu. Mosaicia ehkä voisi pitää soveltuvampana NEIPA-humalana kuin Centennialia, mutta tietysti muuttujia on paljon. Esimerkiksi humalaerien tuoreudessa voi olla eroa. Ei tämä paljoa häviä Nobodylle, mutta häviää kuitenkin. Ei niin raikasta, mutta raikasta kuitenkin. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Hangaround & Nobody Nobody

Jyväskyläläisestä mustalaispanijasta Hangaround & Nobodysta on kuulunut sen verran hyvää, että innostuin nappaamaan näytteet Pienestä. Nobodyssa 5,5 %, Centennialilla kahdesti kuivahumaloitu, tehty UG:lla Lohjalla, aivan tuoretta, pullotettu 04/2020. NEIPAn ulkonäköä kieltämättä. Mehuisa raikas tuoksu, maku hieman yrttisempi, mutta sitrusta on kyllä hallitsevasti. Aika hyvää. Mallasrunko tuntuu riittävältä. Raikkauttakin on, mukavasti kuivuva jälkimaku, hieman katkeruuttakin. Tasapainoa on, tuskin tässä paljon parantamista enää on. Alkoholin nostaminen tässä tapauksessa ei ehkä parantaisikaan kokonaisuutta. Todella lupaavaa, toivottavasti taso säilyy. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Tuju Pilsnero

Mahr'sin klassikon päälle uutuutta Lappeenrannasta ja tämä onkin sopivasti alaotsikon mukaan keller pils. Siis suodattamatonta pilsneriä, joka puristien mielestä on ristiriitainen yhdistelmä, contradiction in terms. Mutta ei anneta sen häiritä, maku ratkaisee. 5,2 % tässäkin, pullotettu 3/2020. U:ta vaaleampi keltainen olut, samea tämäkin todella on. Paksu vakuuttavan näköinen vaahto. Tuoksussa on nyt ruohoista raikkautta. Hieman öljyinen, bensiininen ensivaikutelma maussa, viljaista mallasta on, ehkä vähän hedelmäisyyttäkin. Hiilidioksidia aika paljon, mutta sehän pilsille sopii. Riittävän täyteläinen tämä on ja ilahduttavasti löytyy peräkärryäkin. Paljon enemmän mahtuisi katkeruutta, mutta hyvä näinkin. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Mahr's a U

Pienen verkkokauppaa selatessa huomasin tämän Mahr'sin oluen ja nappasin sen ostoskoriin. Luultavasti Pien on myynyt tätä jo pitkään, mutta kauppabaarissa olen hanojen lisäksi silmäillyt vain paikan päällä juotavien vahvempien oluiden hyllyä. Omituinen uusionimihän kätkee legendaarisen Ungespundetin, jota olen joskus pitänyt maailman parhaana oluena. Sitä se onkin, mutta ehdottomasti vain luonnollisessa ympäristössään Bambergin Wunderburgissa. 5,2 %, alaotsikkona todellakin Ungespundetes Kellerbier. Sameahan olut on, mutta hieman läpikajastava. Vaaleanruskea väri, hyvin maltainen tuoksu. En tiedä mistä johtuu, mutta moni olut on viime aikoina tuntunut leipäiseltä, sellainen aromi tässäkin nyt on. Maku on samanlainen, leipämäisen maltainen, vähähiilihappoinen, kuiva. Vähän tukkoiselta tuntuu, ei kuohkeutta. Tölkin pohjassa on pakkauspäivä, joka on 16/09/2019. Säilyvyyttä luvataan jopa puolitoista vuotta, 16/03/2021. Tämähän on tuoreolutta, joten maku on tyystin erilainen kuin paikan päällä Bambergissa juotuna. Hedelmäisyys puuttuu, muutenkin vivahteet on laimentuneet, hieman yllättäen katkeruuskin hiipunut. Tarkoitukseni oli palata Bambergiin ensi kuussa, mutta Air Baltic perui lennot. Tuskinpa Mahr'skaan auki vielä silloin. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Paul Crowder & John Dower: Once in a Lifetime, The Extraordinary Story of the New York Cosmos

Katsoin Youtubesta viihdyttävän dokumentin New York Cosmosin noususta ja tuhosta vuodelta 2006. 1970-luvulla seurasin jalkapalloa kiihkeästi ja kohotin kulmakarvojani 1975, kun eläkeläiseksi arvioimani Pelé kiinnitettiin pelaamaan New York Cosmos -seuraan. Jalkapallo oli maailman suurin urheilulaji suunnilleen kaikkialla muualla paitsi USA:ssa ja Suomessa. Kohu oli kovaa ja muitakin suuria tähtiä värvättiin keinotekoiselta vaikuttavaan yritykseen levittää jalkapallo maailman johtavaan supervaltaan, tyyliin Beckenbauer ja Cruyff. Suurin osa porukasta oli uransa loppupuolella rahastamassa jenkkien kustannuksella, mutta yksi selvä poikkeuskin oli, Lazion romuluinen eksoottisesti Walesissa kasvanut sentteri Giorgio Chinaglia, joka siirtyi 29-vuotiaana Cosmosiin 1976.

Dokumentissa on hauskaa yleiskulttuurikartoitusta 1960-70 -luvuilta jalkapallon hiipiessä vähitellen amerikkalaiseen tietoisuuteen. Asianmukainen taustoitus vuoden 1950 MM-kisojen ihmeeseen, kun USA voitti Englannin Joe Gaetjensin maalilla, haitilainen peluri ei edes ollut USA:n kansalainen. Sittemmin oli tunnetusti hiljaista ennen Pelén signeerausta. Elokuva-alalla vaikuttanut Warnerin Steven Ross ja Atlantic Recordsin musiikkimogulit Ertegunin veljekset pistivät Cosmosin ja samalla koko North American Soccer Leaguen pystyyn. Hyvää kuva-aineistoa mm. Meksikon MM-kisoista 1970. Paljon keskitytään Pelén rekrytointineuvoitteluihin, Henry Kissingerin merkittävä roolikin tulee huomioitua. 

Ajankuva on mainiota, varsinkin sietämätön New Yorkin diskomusiikki, joka yhdistyy kiinteästi Cosmosin huippuvuosiin. Mielenkiintoisesti dokumentti leimaa koko kuvion konnaksi Chinaglian. Voimakastahtoinen hyökkääjä hankkiutui seuran johtotehtäviin tuhoisin seurauksin, sekä Cosmosille että koko NASLille. Ehkä hieman mutkia oikova näkemys, mutta näin ilmeisesti pääsi käymään. Dokumentti ohittaa NASLin järkyttävät sääntömuutokset ja tekonurmen käytön. Jääkiekkotyyliset "rangaistuskuljetukset" sentään tulee esiteltyä, mutta ilman kommentteja. NASL oli suurisuuntaisin yritys levittää jalkapallo USA:han. Sittemmin on lähestytty asiaa ruohonjuuritasolta ja USA onkin ollut tällä vuosituhannella merkittävä jalkapallomaa. USA:n sisällä taas jalkapallo on minimalistinen marginaalilaji ja siihen ei näytä olevan muutosta tulossa.

Bryggeri Helsinki Hoppiness in Helsinki

Kävin taas hakemassa Majasen Ollilta astiallisen hanaolutta Bryggerin panimokaupasta. Tästähän alkaa muodostua jo koronaperinne. Viime perjantaina törmäsin myös naapuriblogisti-Jouniin ja nyt bongasin Pitkääsiltaa ylittäessä raitiovaunun ikkunasta Olutkoira-Teemun. Jos haluat nähdä kulkutaudin riivaamassa kaupungissa olutbloggaajan, oikea aika on perjantaisin klo 17-18. Tällä kertaa growler-roolissa Bryggerissa oli vain litran patenttikorkkipullo. Se on ymmärrettävää, koska sisältönä oli 11-prosenttista barley winea. Hieno nimi oluella, Hoppiness in Helsinki, yllättävää ettei aiemmin kukaan ole tämmöistä nimeä keksinyt.

Hämmentävän samannäköinen olut kuin viimeviikkoinen Supernova. Tuoksussa on terävämpää maltaisuutta ja alkoholinkin kuumeisuutta. Maussa toffeeta, karamellia, kypsää hedelmää, ylikypsääkin. Myös vähän kuivempaa leipämäisyyttä, joka tarttuu "suulakeen". Jälkimaku on aika tyhjä, hyvin kevyesti katkeruutta. Ehkä yllättävintä on hyvä juotavuus, olut tuntuu ajoittain jopa ohuelta. Makeus tässä henkilökohtaisesti eniten häiritsee vaikka aivan melassimaisuudessa ei ollakaan. Alkoholi ei maussa tunnu, tykkään hedelmäisemmistä barley wineista, mutta kyllä tälläkin ansionsa on. Ostopaikka Helsinki, Bryggeri Helsinki.

Martin Scorsese: Taxi Driver

Taxi Driver vuodelta 1976 teki järisyttävän vaikutuksen ensikatsomalla 80-luvun alkupuolella. Sittemmin näin sen niin monta kertaa, että vähitellen alkoivat tehot haalistumaan. Nyt edellisestä katsomisesta saattaa olla jo yli 20 vuotta. Kyseessähän on ehkä Scorsesen uran huipentuma, Raging Bull saattaa olla vielä parempi. Elokuvalla on toinenkin auteur, käsikirjoittaja Paul Schraderin osuus on merkittävä, hänen omissa ohjauksissaan on hyvin samantapaisia teemoja. En ollut ensinäkemällä (tietenkään) käynyt Manhattanilla, joten yölliset neonoir-kuvat kaduilta iskivät palleasta ilmat totaalisti pihalle. 1970-luvulla Manhattanilla oli todellista uhkaa ennen alueen siistiytymistä turistien Disneylandiksi. De Niron maanisuus on ollut myöhemmin rasittavaa, mutta tässä se on vielä tuoreessa väljähtymättömässä muodossaan. 

Uudella katsomisella 2020 elokuva ei tunnu oleellisesti ikääntyneen. New York on muuttunut, mutta teemat säilyvät. Heti avauskuva yöllisen usvan läpi vyöryvästä yellow cabistä vakuuttaa. Bernard Herrmannin musiikki, Michael Chapmanin kuvaus, De Niron voice-over, kaikki toimii täysillä. Sitä en muistanut, että Kris Kristoffersonin levy on niin keskeisessä roolissa leffassa. Cybill Shepherd on tyylikäs ja Scorsesen oma cameo taatusti uran kovin näyttelijäsuoritus. Loppukuvio on täysin epäuskottava, mutta Schraderin kalvinistista idealismia ei voi olla ihailematta. Ei edelleenkään mikään feelgood-leffa, kipeät pointit eivät ole tylsyneet.

Sonnisaari Aasin Potku, pulloversio

Sonnisaaren stoutit Aasi ja Synkkä Aasi ovat olleet panimon kovinta kärkeä. Imperialisoitu vahvempi Aasin Potku ei viimetalvisilla Lakeuden Panimojuhlilla kolahtanut ehkä niin kovaa. Saattaa johtua omistakin mieltymyksistä, tykkään enemmän foreign/export -tyylin keskivahvoista stouteista kuin imperial-tasosta. Nyt kuitenkin lasiin Potkua pulloversiona, vahvuus tasan 10,0 %. Beigeä vaahtoa ja mustaa olutta, niin kuin pitääkin. Makeaa suffelimaista tuoksua, toffeeta, keksiä ja suklaata siis. Pehmeää, jopa samettista, makeutta on, hiilidioksidia vähän, suklaa hallitsee, ei kuivempaa kahvisuutta. Jälkimaku on kyllä kuivempi, jotain rommimaista mausteisuutta heilahtaa takasuoralla myös. Tällaiset oluet paranevat jonkin aikaa vartuttuaan, ehkä tuntuu jo nyt vähän paremmalta kuin Seinäjoella. Saattaa olla toki tuoreempaa erääkin. Nyt ei etiketissä eränumeroa, vain parasta ennen 11/11/2021. Ei niin monimuotoinen kuin edellinen Synti, aivan innoissani en nyt ole. 

Sonnisaari Synti, pulloversio

Lisää Sonnisaaren korona-avustuspaketin antimia. Ensikohtaaminen Synnin kanssa tapahtui Oluthuone Leskisen tiskillä helmikuussa. Vahva tumma lager, 7,4 % siis, ei aivan läpitunkevan musta väri. Paahteisuutta, suklaata ja kahvia, voisi sokkotestissä mennä helposti stoutina. Hedelmäisyyttäkin on, vaikka ei siis hiivasta peräisin, mukana jenkkihumalia. Makeaa täyteläistä maltaisuutta, ehkä lievästi leipäisyyttä. Hieman karvaampaa mausteisuutta, joka jälkimaussa kääntyy katkeruudeksi. Aika monimuotoinen tuhti pakkaus, jossa mukana raikasta juotavuuttakin. Oman pienosakkuuspanimon oluiden kehumisessa ei ole oikein mieltä, kun kehittävää palautettahan tietysti pitäisi löytää päävastuullisille. Mutta ei voi mitään, huippuolutta panimo pukkaa kerta toisensa jälkeen. 

Gipsy Hill I.P.F. Session IPA

Toinen Gipsy Hill -näyte, tölkin kyljessä West Ham Unitedin asuun sonnustautunut jalkapalloilija. IPF on lyhenne keuhkosairaudesta Idiopathic Pulmonary Fibrosis, omistettu vuosi sitten menehtyneelle jalkapallomies John Corcoranille. 4,5 %, pakattu 19/11/19, ei siis enää kovin tuoretta. Aika samannäköinen sessio-IPA kuin Gipsy Hillin edellinen, vähemmän vaahtoa. Tuoksussa nyt hieman märän lapasen käryä, sitrusta myös. Maku on selvästi appelsiinisempi, pihkaakin heti esillä. Hiilidioksidia hieman enemmän kuin Hepcatissa. Täyteläisyyttä ei ole yhtä paljon, mutta maltaisuuskin on mukana. Golden ale -fiilistä, mutta tällainen olut vaatisi cask-käsittelyn pehmennystä. Kokonaisuutena aika samantasoinen kuin Gipsy Hillin toinen olut. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

Gipsy Hill Hepcat Session IPA

Gipsy Hill on itselleni tuntematon lontoolaispanimo, aiemmin olen törmännyt siihen vain Bilbaossa vuosi sitten Basqueland-kollabon yhteydessä. Sessio-IPAssa 4,6 %, Mosaic, Citra, Motueka, Equinox. Pakkauspäivä 29/01/20, joten ei toivottoman vanhaa. Kovasti vaahtoavaa, varsin sameaa, mutta ei aivan läpitunkemattomasti. Tuoksussa bensiiniä ja raparperia. Odotetusti varsin ohut maku, perushedelmäinen, enemmän trooppista kuin sitruksista. Aika puhdas, suhteellisen raikastakin. Maltaisuus on ohuudesta huolimatta mukana, ei liikaa mehukaljamaisuutta. Ei peräkärryä, mutta ei tämä epämiellyttävä ole. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

Nilkko Ulvo!

Mäntyharjun Nilkko ei ole tullut kovin tutuksi, kokeiltuja oluita vain pari vuoden 2017 Kaislan lanseeraustilaisuuden jälkeen. Nyt Hazy IPAa, tosin vain 5,3 %, totta kai kun maitokauppavalikoimassa liikutaan. DDH, Citra, Mosaic, Wai-iti, 36 IBU, kauraa seassa, parasta ennen 07/20. Samea, mutta ei NEIPAisen keltainen, enemmän kuraveden näköä. Tuoksussa on varsin raikkaasti kirpeää hedelmäisyyttä. Maku on tosiaan trooppishedelmäinen, hieman karvas ja tukkoinen, melkoisen kuiva. Suhteellisen täyteläinen, runko ei tunnu ohuelta. Jälkimaku jää nimelliseksi, lievää katkeruutta sentään tuntuu. Raikkaampaa hedelmäisyyttä voisi toivoa, mutta kokonaisuus on silti tyydyttävä. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

John Madden: Captain Corelli's Mandolin

Kefalonia on Kreikan länsirannikon suurehko saari, jolla on synkkä lähihistoria. Toisen maailmansodan aikana 1941 kreikkalaiset nujersivat Albaniasta maahantunkeutumista yrittäneet italialaiset. Saksa kyllästyi katsomaan asiaa ja valtasi Kreikan ennen operaatio Barbarossaa. Italialaiset päästettiin kuitenkin mukaan miehitystoimiin ja mm. Kefalonia siirtyi heidän hallintoon. 1943 amerikkalaiset valtasivat Italian eteläosat ja nujersivat Mussolinin diktatuurin. Kefaloniassa syntyi kaoottinen tilanne, jossa italialaissotilaat kääntyivät saksalaisia vastaan. Saksalaiset teurastivat tuhansia italialaisia saarella. Saksan tappion jälkeen Kreikan sisällissota riehui vuosia Kefaloniassakin. 1953 sitten maanjäristys viimeisteli tuhon hävittämällä Kefalonian kaikki rakennukset. 

 
Kapteeni Corellin mandoliini on suuren budjetin viihde-elokuva, joka sijoittuu Kefalonian kohtalonvuosiin, valmistunut 2001. Perustuu brittihugenotti Louis de Bernièresin romaaniin vuodelta 1994. Englannin kieli ja monikansallinen näyttelijäjoukko tökkii aika pahasti leffan uskottavuutta. Traagiset tapahtumat ovat taustaa italialaisupseerin ja paikallisen lääkärin tyttären romanssille, joka on siis elokuvan fokuksessa. Penelope Cruzin ja Nicolas Cagen välillä ei kyllä näytä olevan minkäänlaista kemiaa. Sokeroitu romantiikka ja melodramaattinen paisuttelu vuorottelevat, mutta intensiteetti puuttuu. Hyvien maisemien takia elokuva kyllä käy matkailumainoksesta ja leffan ansiosta Kefalonian turismi käsittääkseni pääsikin hyvään vauhtiin. Ohjaaja Maddenin tunnetuin teos on Shakespeare in Love, jonka menestystä en ymmärtänyt alkuunkaan.

Sonnisaari Hyöky Helles

Join tammikuussa Seinäjoen festareilla Sonnisaaren uutta hellesiä ja tykkäsin kovasti. Sittemmin sain palautetta, että Helsingin mehukaljakuplassa kroolaava bloggaaja löysi tuosta oluesta enemmän katkeruutta kuin siinä oikeasti on. Ehkäpä niin. Nyt tilaisuus uudelleenarviointiin, kun Sonnisaaren koronapaketissa oli uuden keittoerän Hyökyä. "Pieniä muutoksia" luki Timo Kanniaisen saatekirjeessä, ei sen tarkempaa. Tummankeltainen tai vaaleanruskea kirkas olut, ohut vaahto. 5,2 %. Tuoksussa makeaa maltaisuutta. Varsin täyteläinen maku, lievää hedelmäisyyttä maltaan ohessa. Seinäjoella löytämäni "karheus" ei nyt erotu, ehkä hiilihappotaso on nyt alhaisempi. Pohjanmaalla löytämäni "huikea" katkeruus kieltämättä tuntuu hämmentävältä, siellä varmaan jokin ympäristötekijä aiheutti efektin. Onhan tässä katkeruutta, mutta melkeinpä tyylinmukaisesti eli varsin maltillisesti. Olisi varmaan pitänyt nyt juoda ennen hazy-kamaa, tämä tuntuu sen jälkeen liian konservatiiviselta. Hyvää täyteläistä puhdasta lageria kuitenkin, hedelmäisyydestäkin huolimatta.  

Sonnisaari Samé

Pienosakkuuspanimoni Sonnisaari lähetti koronakaranteenikurimuksen kynsissä kärvistelevälle blogistille näytepaketin. Tai suoraan sanoen avustuspaketin. Tämä tuli nyt kyllä todelliseen tarpeeseen. Samé on uutuusolut, hazy pale ale eli New England pale ale eli NEPA. 5,5 %, Azacca, Mosaic, Amarillo, El Dorado. Erä #252, pullotettu 15.04.2020. Kauraa ja vehnää. 

Nyt on NEIPAn ulkonäkö täydellinen, sameaa ja oikeansävyistä keltaisuutta. Vaahtoa ei runsaasti, mutta riittävästi. Hyvin kuivan sitruksinen tuoksu, greippiä lähinnä siis ja hyökyy voimalla lasista. Maku on kuivan sitruksinen, taas greippiä runsaasti, ehkä myös ananasta. Ei nektarimaisuutta, maltaisuus tukee ja hedelmäisyys pysyy olutmaisena. Erittäin kuivana. Ei satsumaa, ei appelsiinia, jotenkin ananaskin saa tämän pysymään kuivana. Panimon tiedotteessa mainittiin myös mango, mutta sitä en nyt saa irti. Peräkärryä voi Sonnisaaren tuotteista odottaa ja kyllä sellainen on kytketty tähänkin. Kuiva greippisyys muuttuu saumattomasti nielaisuvaiheessa pitkäkestoiseksi katkeruudeksi. Erittäin raikasta ja tuoretta totta kai. 5,5 % rajoittaa hieman kokonaisuutta, tämä voisi olla vielä nautittavampi prosentin-pari vahvempana. Sonnisaari ei hazy-trendin alkuvaiheessa saanut prosessistaan ulos tyylipuristien mukaista kamaa, mutta nyt homma näyttää hioutuneen siltäkin osin kohdallee. Hyvältähän oluet ovat maistuneet koko ajan.

Verdant Headband

Pale alea Cornwallista, 5,5 %, Citra, Mosaic, Columbus, Chinook. Todella sameaa, tuoksussa sitrusta ja tunkkaisempaa juuresta. Maku on käytännössä vihanneksinen, ei raikasta hedelmää havaittavissa. Panimon tuntien tämä on tuoreena ollut todennäköisesti paljon parempaa, mutta nyt tilanne on tämä. Pahvia on tanakasti, tunkkaisuutta, ei katkeroakaan. Tämä on koronan kirous, ei pääse juomaan laatuoluita tuoreena baariin, kauppoihin pitkällä viiveellä päätyneet oluet ovat pilaantuneet. Toki Verdantin kohdalla baarissakin on joutunut pettymään. Haluan silti uskoa, että parhaimmillaan tämä valmistaja saa aikaan kunnon kamaa. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

Pyynikki NEIPA

Lager-session jatkeeksi NEIPAa Tampereelta, 5,0 %, laktoosia mukana. Lievästi sameaa, mutta ei NEIPA-sameaa. Varsin raikasta sitrusta tuoksussa. Maku on myös sitruksinen, kohtuullisen raikas, kirpeä, mutta ohut. Jälkimaku jää tyhjemmäksi. Laktoosin makeus ei onneksi tule esiin, olut pysyy varsin kuivana. Ei tässä mitään ongelmaa ole, mutta ei toisaalta oikein innostavaakaan. Perushedelmäinen pale ale, ei enempää mutta ei vähempääkään. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Vallila Huivi Bohemian Pilsner

Oman kaupunginosani panimo on jäänyt varsin etäiseksi, oluet eivät ole olleet erityisen kiinnostavia. Nyt sitten bongasin kaupan hyllystä böömipilsiä, joka tyylinä kiinnostavampi kuin Vallilan monet aiemmat oluet. 5,0 %, parasta ennen 05/2020. Päivän kuohuvin olut, nyt erittäin samea. Tuoksussa ikävä kyllä etikkaisuutta. Maku on hyvin hiilihappoinen, ei oikein erotu mitään muuta. Etikkaisuus tuntuu silti maussakin, selvästi kontaminoitunut tapaus siis. Harmillista, mutta ei paranna luottamusta panimoon. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.

Maku Hyöky American Lager

Sonnisaaren uudehkoa Hyöky Hellesiä pääsin maistamaan vuoden ensimmäisellä (ja viimeisellä?) olutfestarillani Seinäjoella. Sattumoisin Tuusulan Makukin on nimennyt oluensa samalla otsikolla. 5,1 %, nyt varsin selvästi samea, tuoksussa selviä sitrusaromeita. Maku on miellyttävä yhdistelmä mallasta ja hedelmää, selvästi toistaiseksi päivän paras olut. Maku kuivuu loppua kohti, sieltä löytyy varovaisesti katkeroakin. Pientä astianpesuaine-Fairya silti esiintyy maussa, ehkä saippuaisuuttakin. Gluteeniton olut. Periaatteessa ok, mutta en oikein innostunut. Jenkkihumalia olisi pitänyt annostella ronskimmin.  Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Nokia Keisari Pils

Tuskin mikään uutuusolut, mutta en löytänyt blogista tämän oluen arviota. Tuskinpa olen olutta ennen juonutkaan. 4,5 %, "saksalaistyylinen" suodattamaton pils. 38 EBU, humalina Magnum, Tradition, "sesongin aromihumala". Aavistuksen utuinen kauniin kellertävä olut. Tuoksussa makeahkoa maltaisuutta. Maku on lievästi ruohoinen, viljaisen maltainen, hiilihappoa keskimääräistä pilsiä vähemmän. Edelliseen Coronaan verrattuna mallas maistuu täyteläisemmin, mutta ei silti tarpeeksi. Ohueksi jää. Raikkautta on kohtuudella, mutta peräkärry lähes yhtä olematon kuin Coronassa. Se on pilsissä kardinaalivirhe. Puhdas, mutta liian mauton olut. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Modelo Corona Extra

Päätin kokeilla pitkästä aikaa poikkeustilan nimikko-olutta, joka on kriisin aikana saanut surkuhupaisaakin mainetta. Saattaa olla, että olen juonut tätä viimeksi yli 20 vuotta sitten. Meksikolaisista oluista Suomeen rantautui ensimmäisenä Sol, vaikka Corona oli jo silloin maineikkaampi. Coronasta käsittääkseni tuli jonkinlainen kulttiolut USA:ssa ja myynti nousi käsittämättömiin mittoihin. Taitaa olla edelleen USA:n myydyin import-olut. Nykyään Meksiko on määrällisesti Suomessa merkittävimpiä tuontiolutmaita, mikä helposti unohtuu olutharrastajalta. Neutraali kevyt lager viehättää siis monia. 

Coronaa tekee Cerveceria Modelo, jonka nykyään omistaa AB InBev. 4,5 %, amerikkalaiskokoinen 12 unssin (355 ml) väritön pullo. Mukana maissia ja riisiä, pari E-lisäainettakin.  Vaahtoa varsin vähän, erittäin vaalea ja erittäin kirkas. Tuoksu on kevyen maltainen. Maussa mallasta, lievästi makeutta, ei niin paljon hiilihappoa kuin odotin. Katkeraa jälkimakua ei käytännössä ollenkaan. Ei kovin raikas mutta ei tunkkainenkaan. Säilyvyyttä 100920, siis joko syys- tai lokakuulle. On maku kyllä aika mitäänsanomaton, ehkä se limeviipale auttaisi tässä vähän. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Bryggeri Helsinki Supernova DIPA v8

Lähipanimoista Olarin ohella Bryggeri on ryhtynyt myymään hanaolutta muovikanistereissa. Havahduin asiaan viikko sitten, mutta silloin tarjonnassa ollut hopfenweizen oli ehditty myydä jo loppuun. Nyt olin terhakkaampana ja pistin heti tiistaina tilaukseen Supernova-astian. Kyseessä oli Bryggerin kolmas growler-tuote, ensimmäisen missasin siis kokonaan. Astian koko kolme litraa, Olarin viisi olikin selvästi liikaa.  Kävin hakemassa pakkauksen panimon myymälästä, jossa oli paikalla itse toimitusjohtaja Olli Majanen. Hakureissusta tulikin huhtikuun sosiaalinen huipentuma, kun Ollin ohella Yliopistonkadulla törmäsin sitten naapuribloggaajaan Jouni Koskiseen. Mies oli raahaamassa olutta Pien-kaupasta. Tyypillinen osoitus siitä, että kovatkaan ajat eivät pysäytä olutrintaman etulinjataistelijoita. Blogin sisältöä on hankittava ennennäkemättömän uhkaavista vaaroista välittämättä.    

Supernova on siis tupla-IPA, tosin vain 7,8 %. Ensimmäisestä versiosta 2015 tykkäsin kovasti, mutta kakkoseditio oli sitten pettymys. Muistaakseni olen olutta myöhemminkin maistanut, mutta blogiin ei ole tullut lisää arvioitua. Versioissa käsittääkseni lähinnä humalat vaihtuvat, tässä kahdeksannessa käytössä Columbus, Chinook, Centennial, Citra. IBU-lukema ryhdikäs 90. Hieman arveluttavammin mukana on myös riisiä ja sitruunankuorta. Vaahtoa ei paljoa syntynyt, melko ruma tummahko värikin. Tosin sellainen väri muistaakseni oli ensimmäisessäkin. Tuoksussa on trooppista hedelmää ja leipäisyyttä. Hyvin vähän hiilihappoa, tästä itse asiassa Olli varoittikin. Asiakaspalautetta oli tullut flättiydestä ja ehkä kanisteritäytössä nyt jotain ongelmaa. Itsehän tykkään matalahiilihappoisuudesta, mutta kieltämättä nyt liikutaan aika alarajoilla. Hedelmäisyyttä on, mutta myös karamellia ja makeaa taikinamaisuutta. Katkerolukemaa on hieman vaikea uskoa, vaikka katkeruutta on kyllä tuntuvasti. Pihkaa on myös, mutta enemmän tämä muistuttaa kakkosversion mausteisuutta kuin ensi-illan raikkaampaa hedelmäisyyttä. Juotavuus sinänsä hyvä varsinkin hiilidioksidin vähyyden vuoksi, kyllä kanisterin saa tyhjennettyä. Kolme litraa maksoi 27 euroa, Olarilla viisi oli 55. Litrahinta Bryggerillä siis 9 ja Olarilla 11. Senaatintorilla myydään halpiskaljaa Otaniemen kampukseen verrattuna. Ns. hyötysuhdekertoimella korjattuna ero vielä suurempi, kun Olarin oluen alkoholipitoisuus oli 6,7 %. Mutta kyllä Olarin olut oli parempaa. Ostopaikka Helsinki, Bryggeri Helsinki.

Alex Garland: Ex Machina

Frankenstein-variaatio vuodelta 2014. Tekoälyllä ja robotiikalla saadaan tietysti ns. uutta verta tarinaan, mutta teemat säilyvät yllättävän samankaltaisina. Aika näppärästi uhkaava tunnelma tiivistyy hitaasti, mutta varmasti. Loppukuviot sitten ehkä odotettua vaisumpia, mutta kyllä kokonaisuus tyydyttävä on. Alicia Vikander vaikuttava ilmestys seksuaalisena ja tietoisena (?) koneena. Ihmispäähenkilönä Brendan Gleesonin poika Domhnall jää liian vaisuksi (ehkä tarkoituksellisestikin), mutta Oscar Isaac vakuuttavampi oluelle persona Alician "isänä". Ulkokuvauksia arvelin tehdyn Uudessa-Seelannissa, mutta ihan tästä Norjasta on (tietysti) löytynyt vastaavia maisemia. Garlandin ohjausdebyytti, varsin hallittu suoritus.

Oslo Brewing India Pale Ale

Toinen uutuus-IPA lähialkon hyllystä. Olen juonut Oslossa Oslo IPAa, mutta Oslo Mikrobryggeri varmaankin eri lafka kuin tämä Oslo Brewing Company.  "Classic West Coast IPA", sopimusvalmistaja, panopaikka St. Hallvards Bryggeri, 6,2 %, Equinox, Mandarina Bavaria. Ei aivan kirkas, mutta melkein. Ei niin lupaavaa poreilua lasissa kohti heikohkoa vaahtoa. Tuoksu on melko tunkkainen, jopa hevosen lantaa leyhähtää, lumen alta paljastuvaa maatunutta lehtikasaa. Maku on parempi, runsaasti hiilihappoa kuten näki jo silmällä. Yleishedelmäisyyttä, mutta kuivan tunkkaisesti. Nimenomaan tukkoisesti, olut ei aukea. Pihkaa tässä ehkä on, maltaisuuskin tuntuu, mutta nekään eivät pääse miellyttävällä tavalla esiin. Jälkimakua on, mutta siinäkään ei puhdasta katkeruutta. West Coast IPAna samaa tasoa kuin vaikkapa ruotsalaisten aloittelevien panimoiden "IPAt" vajaat 10 vuotta sitten. Alkolla olisi nyt loppuelämänsä tilaisuus nostaa olutprofiiliaan, kun koronakriisissä baarit eivät voi kilpailla yli 5,5 % -sarjassa. Näiden kahden tämäniltaisen näytteen perusteella tilaisuus jää hyödyntämättä. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

UncleBrew Can U Fix Seed?

Pomegranate New England IPA? Granaattiomena-NEIPA ei kuulosta lupaavalta, mutta karuina aikoina ei ole varaa olla ronkeli. Virolaista valmistetta, tehty Kolkin panimossa Barton Global -nimiselle lafkalle. Jonkinlaista Israel-yhteyttä valmistuttajalla.  5,6 %, 50 IBU (Alkon mittaus 39 EBU), Mosaic-humalaa ja granaattiomenamehua. Kevyesti samea olut, heikohko vaahto. Hedelmäinen aromi, ehkäpä omenaa tosiaan seassa. Maku on kirpeän hedelmäinen, selvästi omenainen, kuiva, ei kovin miellyttävä. Ei raikasta hedelmää eikä pehmeää maltaisuutta. Muistuttaa hieman hapanta omenamehua, johon sekoitettu ruisjauhoja. Jopa siiderit maistuvat yleensä paremmilta. Jälkimaussa nahkeaa runsaasti käytettyä pyyhekumia. Kolkin omatkin oluet ovat Viron vaatimattominta laitaa ja tämä jää pahasti niistäkin. Pistää epäilemään, että Alko on käyttänyt hankinnassaan samaa virolaista välittäjää kuin Huoltovarmuuskeskus. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Amager Titletown Demon Juice

Jokseenkin yllättäen huomasin lähialkon hyllyssä maistamatonta NEIPAa Kööpenhaminasta. Yhteistyö Wisconsinin jenkkifutiskeskuksessa Green Bayssa toimivan Titletown-panimon kanssa, kuten etikettikuvastakin voi todeta. Kävin paikan päällä panimossa keväällä 2010, kylläpä 10 vuotta on kulunut rivakasti. 7,0 %, dryhopped hazy IPA, London Fog -hiivaa, humalina Columbus, Citra, Mosaic, Simcoe, Idaho 7. Oluen ensimmäinen erä pantu Kastrupissa viime toukokuussa Titletownin Brent Weyckerin kanssa, mutta tämä toivottavasti myöhempää erää (batch 2258). Parasta ennen 04/2021. 

Juuri sopiva sameus ja väri NEIPAlle, vaahtoa ehkä odottaisi enemmän. Hyvin voimakas tuoksu, kuin vastapuristettua makeahkoa appelsiinia. Maku on hieman kuivempi, silti makeahkoa sitrusta, tuoreutta ja raikkautta on. Mehuisuus hallitsee lähes nektarimaisesti, mutta mallas kuikkii silti ujosti taustalta. Silti hieman liian makea kokonaisuus on, varsinkin kun peräkärry on kytkemättä, jälkimaun katkeruus jää turhaksi toiveeksi. Kaavailin tähän kohti näppärää football-metaforaa, kuinka quarterbackin täydellisen pitkän syötön möhlii vastaanottaja, mutta en oikeastaan tiedä pelistä mitään, joten ei kannata yrittää. On tämä kuitenkin miellyttävää juotavaa, varsinkin kun koronaoloissa heizitaukoa on jo lähes viikko. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Bryggeri Helsinki Amber Lager

Erittäin kaunista meripihkalageria Sofiankadulta, 5,3 %, 27 IBU. Vahva vaahto kruunaa ulkonäön. Tuoksu ei kovin aromikas vaahdon läpi, puhdasta maltaisuutta. Kuohkeaa lievästi makeaa mallasta maussa, hiilidioksidia miellyttävän hillitysti. Jopa hieman karamellisuutta tarttuu kitalakeen, mutta se ei tunnu häiritsevältä. Leipämäisyyttä ja aavistus mausteisuutta. Tuntuvampi katkeruus tasapainoittaisi kokonaisuutta, mutta sellaista ei voi Mikko Salmelta odottaa. Salmen johdolla Bryggeri on selvästi palaamassa perinteisempään linjaan ja se on ilahduttavaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Malmgård Spelt Lager, tölkkiversio

Join Loviisan vehnälageria viime alkusyksynä Paneman lager-happeningissä. Ei silloin säväyttänyt, mutta ei mitään isompaa ongelmaakaan. Nyt sitten maitokaupassa tarjolla samaa tölkistä. Malmgårdin nykytyyliin pakkausmerkintä hämärryttää valmistuspaikan, jota ei suoraan sanota. Valmistajana on Loviisassa sijaitseva Malmgårdin Panimo ja "pakkaajana" Saimaa Brewing Company Mikkelissä. 5,0 %, 35 EBU. Hanakasti kuohuvaa, heti tölkin aukon raottaminen aiheutti tölkin kannen täyttymisen. Ei ihan kirkasta, kultaista, paksua pitkään kestävää vaahtoa. Tuoksussa makeaa maltaisuutta, aavistus hedelmäisyyttä. Kuohkeaa ja pehmeää, todellakin hedelmäistä. Viljainen maltaisuus silti eniten esillä ja maku kuivenee vähitellen varsin voimakkaaseen jälkimakuun. Siinä on jotain nihkeyttä, se ei ole rapeaa katkeruutta, vaan ehkä mm. Ilkka Sysilän joskus kuvailemaa kitkeryyttä. Itse en sitä usein aisti, mutta tässä nyt sellainen tapaus on. Tämä on raikkaampaa kuin odotin, ehkä MBH-konsernin tölkitys toimii lagereissa paremmin kuin (kuivahumaloiduissa) aleissa. Erityisen suuri laatuparannushyppäys viikko sitten kokeiltuun Malmgårdin NEPAan. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market. 

John D. MacDonald: The Deep Blue Goodbye

Olen törmännyt monessa yhteydessä John D. MacDonaldiin ja hänen fiktiiviseen sankariinsa Travis McGee'hin, mutta yhtään teosta en ole lukenut. The Executioners -romaaniin perustuvat Cape Fear -elokuvat ovat ainoat tutut tulkinnat. Nyt sitten lukuun McGee-sarjan esikoisteos vuodelta 1964. Silloin 48-vuotias MacDonald oli julkaissut tätä ennen jo 20 vuoden ajan lähinnä pulp fictionia. Kirjan alkuperäinen nimi on The Deep Blue Good-by, mutta muutettu Kindle-editioon moderniin kirjoitusasuun. MacDonaldia pidetään Floridan rikoskirjallisuuden kantaisänä ja kyllä paikallisväri onkin vahvaa. Mielenkiintoisinta on kuitenkin asuntolaivassa majaileva päähenkilö, joka rahoittaa varhaisen eläköitymisensä keikkahommilla. McGee hankkii takaisin varastettua omaisuutta ja pitää saaliista puolet itsellään. Korkeaa palkkiota McGee perustelee sillä, että hän on viimeinen oljenkorsi, the last resort. Mies ei häikäile väkivallan käyttöä. MacDonaldin tyyli on omaperäinen, erittäin sujuva teksti muuttuu välillä pitkiksi luetteloiksi ja kyynisiksi moraalisaarnoiksi. Naiset kuvataan varsin sovinistisesti ja seksistisesti. Päämiljöö on siis Fort Lauderdalen ja Miamin ympäristö Floridassa, mutta New Yorkissa piipahdetaan, samoin varsin muistettavasti Teksasissa Rio Grande Valleyssa. Lopun toiminnallisuus ja melodramaattisuus tuntuvat persoonattomilta, mutta ehkä johtuu vain siitä, että MacDonaldia on matkittu sittemmin niin paljon. Yhtymäkohtia Cape Fearin henkilöihin ja juoneenkin tuntuisi olevan. Ehkä odotin hieman enemmän, mutta ainakin Travis McGee on persoonallinen luomus. 

Sori Brew Division Õllenaut Lost Antiques

Imperial gruit Tallinnasta, mukana kollabossa virolaisten kanssa pietarilainen Brew Division. 10,8 %, villihumalia ja yrttejä. En ole hyviä gruit-oluita vielä kohdannut, mutta blogin täytteeksi täytyy tällaisiakin kokeilla. Tuoksu on makea ja mausteinen. Varsin pehmeä maku, ei paljoa hiilihappoa, jouluolutmausteiden tapaista fiilistä, varsin makeaa, joskaan ei ihan siirappista. Parempaa kuin odotin, mutta en silti erityisemmin tykkää. Mausteita on liikaa, ne vievät huomion pois oluen perusraaka-aineista. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Mallaskoski India Pale Ale

Ei taida olla uutuusolut, mutta en muistaakseni ole ennen juonut. 5,0 %, 60 EBU, humalina CTZ, Centennial ja Amarillo. Kirkas olut, karamellinen tuoksu. Todella pahvinen ja tunkkainen maku. Ei hedelmäisyyttä millään tavalla. Katkeruutta on jonkin verran, mutta se ei pelasta tilannetta. Hieman yllättävää, kyllähän Mallaskoski on keskimäärin onnistunut paljon paremmin. Parasta ennen 5.11.2020, joten tuskin erityisen vanhaakaan. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Kees Truly Scrumptious

Lankalauantaisession päätteeksi leivosporteria Hollannista. Baklavaa tarkemmin ottaen, musta olut, vähemmän vaahtoa, 11,8 %. Tuoksu todella hyökkäävän makea, äärimmäisen intensiivinen parfyymisuus, varmaankin voimakkaimmin tuoksuva olut, jota olen koskaan maistellut. Maku on erittäin makea, siirappinen, pelkkää karamellisuutta. Ei hedelmää, mallasta, paahdetta, katkeruutta, ei mitään olueen yleensä liittyvää. Tässä on lopulta olut, jonka voisin kaataa wc-pönttöön. Mutta kuten mm. Ilkka Sysilä Kusettaja-blogissaan on todennut, kainuulaisena nälänhätäkokemusten suorana perillisenä en voi siihen ryhtyä. Kaikki hankitut elintarvikkeet on käytettävä. Tästäkin oluesta saadut ravinteet ovat hyödyllisiä, jos tilanne huonontuu. Nielaisin tölkin sisällön kokonaan. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.

Põhjala Pinta Baltic Pride

Itämerellisenä virolaispuolalaisyhteistyönä balttiporteria, peräti 12,5 %. Se on imperial porterillekin aika paljon. Sekoitus tuoreesta lager-hiivastoutista ja tynnyrikypsytetystä ale-hiivaporterista, kauraa mukana. Musta olut, beige vaahto. Tuoksussa huoltoasemakahvia, yrttisyyttä. Maussa makeahkoa karamellisuutta, tummaa suklaata, ei onneksi siirappisuutta. Mausteisuutta vähitellen leviää, vaikka aloitin oluen juonnin liian kylmänä. Alkoholi ei tunnu yhtään, varsin hyvä juotavuus, pohjahiivaisuus varmaan neutraloi särmiä. Lämmetessä makeus lisääntyy väistämättä, mutta pysyy aisoissa. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.

Hiisi Huu

Keskisuomalaisen oluen nimestä tuli mieleen taannoinen Bruuverin porter, mutta tässä on siis kyseessä old ale, johon lisätty punaisia viinirypäleitä ja hapankirsikkaa, 8,0 %. Ruma ulkonäkö, heikosti vaahtoa. Tuoksussa makeutta, mallasta, ei varsinaisesti punaviiniaromeja. Maku on yllättävän vieno, kuivaa marjaisuutta, lievästi, mutta todellakin lievästi happamuutta. Melko täyteläinen, silti hyvä juotavuus. Yllättävän yksioikoinen, odotin monipuolisempaa setappia. Mielenkiintoisempi lopputulos olisi ehkä syntynyt punaviinitynnyrikypsytyksellä, juuri tammen puumaisuutta tässä selvästi kaipaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Captain Lawrence Hop Commander

Tätä olutta tuli juotua caskista New Yorkissa pääsiäisreissulla Ilkka Sysilän kanssa neljä vuotta sitten. Uusi kohtaaminen Helsinginkadun pitkäripaisessa koronakevään piinaviikolla. 6,5 %, keskisamea ja vaaleanruskea, ei NEIPAa selvästikään. Mangoinen tuoksu, ei kovin voimakkaana. Maku on kypsää pehmeää hedelmäisyyttä, ei kuitenkaan makeutta, litsiä ja kiiviä, hieman pihkaa myös. Kuohkeus ja raikkaus uupuu, kyllä tämän IPAksi tunnistaa, mutta ei enää parhaassa kukkeudessaan. Katkeruutta liian vähän. Kaksi parasta ennen -merkintää. Pullon kyljessä BBE 07012021 ja maahantuojan etiketissä parasta ennen 15.01.2021. Merkillisesti siis näyttäisi valmistaja lupaavan pitempää säilyvyyttä, jos tuo tosiaan on erurooppalaisittain merkittynä 1.7.2021. Ehkä lopun 21 tarkoittaa jotain muuta ja oikeampi päivä olisi 1.7.2020. Joka tapauksessa aika lakastuneelta IPAlta vaikuttaa jo nyt. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Nokia Keisari Kesähetki

Suunnittelin hakevani pääsiäisolueksi Sofiankadulta kolmen litran kanisterin Bryggeri Helsingin hopfenweizenia. Verkkokaupan mukaan se oli kuitenkin jo ehditty imeä kuiviin. Kotikutoinen variaatio growler-systeemistä vaikuttaa siis toimivalta bisnekseltä ainakin pandemiaoloissa. Mutta hidasälyisenä jouduin siis nyt tyytymään jääkaapista löytyviin vähemmän tuoreisiin vaihtoehtoihin. Ensimmäisenä aurinkoiseen säähän sopivasti Nokian uutta summer lageria, 4,2 %. Hyvin ohuesti utuinen vaaleankeltainen väri. Tuoksussa maltaisuutta. Matalahiilihappoinen, hieman mausteinen, ruohoisuutta, pippuria jopa. Ei ehkä niin raikas kuin odotin, mutta ei tämä tunkkainenkaan ole. Ohuus ei haittaa, kyllä tämä kesäjuomana ilman muuta menisi. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market. 

Mike Nichols: Carnal Knowledge

Sarjakuvalegenda Jules Feifferin kirjoittama eroottinen komedia vuodelta 1971. Suomessa tämä elokuva haluttiin kaupallisen menestyksen maksimoimiseksi yhdistää Nicholsin aiempaan The Graduate -leffaan nimeämällä tämä Miehuusvuosiksi. Aiempi elokuva oli käännetty Miehuuskoeksi. Mikäpä siinä, elokuvat täysin erilaisia, mutta sama ohjaaja ja uudemmassa elokuvassa näyttelevä Art Garfunkel lauloi aiemmassa teoksessa soundtrackilla. Muuten fiilis on kyllä aika erilainen. Aiemmassa leffassa oltiin Kaliforniassa, mutta nyt startataan Massachusettsin maaseudulla Amherstin collegessa. Kuvaukset on tehty British Columbian Vancouverissa. Näin tämän elokuvan 80-luvulla ensi kerran, enkä innostunut yhtään. Ei uusintakatselukaan vakuuttanut. Vanha suosikki Candice Bergen on kyllä hehkeä, mutta hänkin unohdetaan nopeasti alun jälkeen. Ann-Margret, tuo Ruotsin lahja Hollywoodille kertoo elokuvassa oikean ikänsä (29), mutta ei muuten säväytä. Elokuvan rakenne löystyy pahasti alun jälkeen ja leviää sitten kokonaan. Jack Nicholson on hyvässä vedossa, mutta ei pysty pelastamaan tilannetta. Olutmielessä mielenkiintoinen kohtaus puolivälissä, Nicholson haikailee oluen perään saatuaan vuoteeseen takeout-aterian. Ehkäpä korona-lockdown-connectioniakin tässä.

Toppling Goliath Double Dry Hop Pseudo Sue

Toinen Timo Alasen postittamista Iowa-oluista. Hieman perusversiota vaaleampi, vähemmän syntyi vaahtoakin. Odotin intensiivisempää tuoksua, mutta niin ei ole. Aika samanlainen kirpeä sitrus, ehkä aavistuksen makeampana. Maku ei myöskään paljoa poikkea, mutta ehkä vähän karkeampi. Tässä pakkauspäivä 02/27/20 eli kaksi viikkoa tuoreempaa. Ei oikein tunnu siltä. Runkokin tuntuu ohuemmalta. Joissakin lähteissä tämän alkoholimäärä on 6,8 %, mutta paljon todennäköisemmin se on sama 5,8 % kuin perus-Pseudossa. Ei tämä mitenkään huono olut ole ja erot pieniä, mutta selvästi jää heikommaksi olueksi. Se on hieman yllättävää, koska ei tämäntyylinen olut yleensä heikkene kuivahumaloinnilla. Ehkä jotain muutakin on muuttunut. Myös panimolla tämä olut oli tuntunut vaatimattomammalta. Kiitoksia Timolle, toivottavasti vielä joskus nähdään.