Elmore Leonard: Forty Lashes Less One

Leonardin myöhäinen western vuodelta 1972. Oikeastaan tämä on vankilatrilleri, koska lähes koko romaani tapahtuu Yuma Territorial Prisonissa keväällä 1909, jolloin 30 vuotta toiminut vankila on sulkeutumassa, tai oikeastaan avautumassa lopullisesti, kuten vitsikkäästi viranomaiset tiedottavat. Jäljellä on vielä satakunta vankia, joista kaksi naisia. Romaani alkaa 60-vuotiaan protestanttipastorin saapuessa vankilan viimeisiksi kuukausiksi vt-johtajaksi. Ollaan siis Arizonan territorion länsilaidalla, Colorado-joen toisella puolen on Kalifornia. Yuma on Leonardille läheinen paikka, onhan hänen kuuluisin western-novellinsa kahdesti filmattu Three-Ten To Yuma.

Leonardin myöhäisuran koomisuus ei varsinaisesti kukkinut hänen westerneissään. Tämäkin on varsinkin alkupuoleltaan sysimustan synkkää menoa. Rasismi on jälleen fokuksessa, kaksi päähenkilövankia edustavat vähemmistöjä, joiden korrekteja nimiä on nykyään vaikea muotoilla. Toinen edustaa kuitenkin mantereen alkuperäisväestöä ja toisen juuret ovat Afrikassa. Vankilan valtasuhteita Leonard käsittelee monipuolisesti, vankilan todelliseksi johtajaksi on ehdolla ainakin kolme henkilöä. Pastorin kautta Leonard hahmottelee yllättävän paljon uskonnollisia teemoja, vastaavaa löytynee vain hänen myöhäistuotantonsa Touch-kummajaisesta. Romaanin erikoinen nimikin on Raamattu-sitaatti. Vankilassa on myös tuberkuloosihökkeli, jossa käytetään hätkähdyttävän ajankohtaisesti kasvomaskeja.

Teksti on lakonista ja soljuvaa, mutta ei romaani kohoa lähellekään Leonardin ykköswesternejä. Vankeja ollaan siirtämässä junalla uuteen vankilaan Florenceen Arizonan itäpuolelle ja kuljetus avaa tietysti pakomahdollisuuksia. Vasta tässä vaiheessa Leonardin teksti ja itse tarinakin ottavat kunnolla vauhtia. Loppu onkin nautinnollinen, jopa absurdi huumori lopulta pulpahtaa kuin vesi Sonoran aavikon lähteestä. Quentin Tarantino on haaveillut teoksen filmaamisesta, mutta suunnitelmat eivät ole päässeet toteutukseen.

Steðji Hrútur þorröl

Borgarnesissa Reykjavikin pohjoispuolella vaikuttava Steðjin panimo näyttää erikoistuneen huumorioluisiin. Alkon valikoimaan ilmaantunut Hrútur sisältää lampaanpaskasavustettuja pässinkiveksiä. Jotain on keksittävä, jotta erottuisi kilpailijoista. Tällä kertaa päädytty sitten tähän. 5,1 %, 22 IBU, tummahkon ruskea väri, ruma olut jälleen, heikosti vaahtoa. Savuinen tuoksu, mausteita ja salmiakkia. Maku on melko karamellinen, esanssisesti savua, maltaisuus on mukana, hedelmäisyyttä ei löydy. Mausteet lievästi esillä, aika ohut kokonaisuus. Ei jälkimakuakaan. Näin vetisiä savuisia oluita on tullut usein ennenkin vastaan ja ne ovat varsin vastenmielisiä. Happamuuden tavoin savuisuus pitää vetää intensiiviseksi Schlenkerlan tyyliin, jotta se toimisi. Tällaisena se on vain häiritsevä elementti. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Mattsson Carota Maestro

Huonon IPAn makua kuvataan usein juuresmaiseksi tai vihanneksen kaltaiseksi. Bill Brinkmann Hartwallin craft-panimosta Mattssonista on ovelasti pelannut tämän kortin heti pois lisäämällä Simcoella ja Hüll Melonilla humaloituun aleen porkkamehutiivistettä. Varmuuden vuoksi vielä inkivääriä ja vaniljaa sekaan. Siis juuri sellainen resepti, jolla vanhan liiton Reinheitsgebot-reliikkien mukaan peitetään oluen virheet. 6,8 %, EBU 32. 

Heikko vaahto, ruma ruskea väri. Tuoksussa märkää villasukkaa ja ehkäpä porkkanaa tosiaan. Maussa inkivääri ja vanilja hyökkäävät heti etulinjassa ja suu on välittömästi imelän siirapin täyttämä, se tuntuu jämähtävän kaikille pinnoille hampaita myöten. Karamelliselta tuntuu, ei hedelmää, ei edes juuresmaisuutta tai vihanneksisuutta. Jälkimaussakin lähinnä sokeria. Kesän huonoin olut taisi löytyä viime hetkillä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Ben Affleck: Live by Night

Ben Affleck ohjasi 2016 tämän tulkinnan Dennis Lehanen Coughlin-trilogian keskimmäisestä osasta, jonka näin vasta nyt ensi kerran. Affleck onnistui erinomaisesti aiemmassa Lehane-filmatisoinnissaan Gone Baby Gone, joten odotukset korkealla. Ikävä kyllä uudempi leffa on pettymys. Affleck näyttelee itse pääosan ja se on yksi ongelmista, pahvinen ohjaaja ei saa henkilöhahmoon minkäänlaista särmää. DiCaprion piti kai näytellä alunperin, mutta lopputuloksessa tähti on vain yksi tuottajista. Affleck on tehnyt myös käsikirjoituksen ja nyt romaanin eeppinen laajuus kieltolain aikana on ollut liikaa. Bostonin ja Tampan (kuvattu kai Georgian Savannahissa) miljööt on kyllä lavastettu onnistuneesti, mutta tarinan rytmitys epäonnistuu pahasti. Tapahtumat jäävät monta kertaa heikosti pohjustetuiksi, romaanistahan olisi helposti rakentanut Boardwalk Empiren mittaisen tv-sarjan. Ryöstön jälkeinen takaa-ajo Lawrence, Massachusettsissa on toiminnallisista osuuksista selvästi onnistunein, parasta mitä uudemmista neonoireista löytyy. Muuten on vaisumpaa, naisrooleissa Zoe Saldana on mukava, mutta Sienna Miller täysin tuuliajolla kohtalokkaan Emma Gouldin hameessa. Elokuva oli ilmeisesti taloudellinen katastrofi, on harmittavaa jos Affleckin ohjaajaura päättyy tähän. 

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Henri Koskinen on Kannelmäessä asuva 42-vuotias vakuutusmatemaatikko, jonka työnantaja muuttaa uuteen moderniin toimistoon Vallilan Teollisuuskadulle. Näköalaan kuuluu mm. McDonald's. Omaan työhuoneeseen tottunut Koskinen ei sopeudu uuden avokonttorin sosiaalisiin seurapeleihin, vaan työnteosta kiinnostunut introvertti painostetaan irtisanoutumaan. Tuomainen mainitsee hilpeästi mm. sushi-kurssin. Tiheä ja tarkkanäköinen analyysi toimistotyön muuttumisesta. Hieman Koskista vanhemmassa omassa ikäpolvessani on paljon Koskisen kaltaisia ihmisiä.

Tuomaisen uusi romaani ilmestyy nyt kahden vuoden tauon jälkeen. Sitä ennen mies julkaisi neljä romaania vuoden välein. Kustantaja on vaihtunut Likestä Otavaksi, joka kuitenkin omistaa Liken, joten muutokseen ei sisältyne dramatiikkaa. Tyylilaji ei vaikuta muuttuneen, Jäniskerroin jatkaa siitä mihin Pikku Siperia päättyi. Prologissa Koskinen pakoilee veitsenheittäjää SunMunFun-seikkailupuistossa, jakso muistuttaa Orson Wellesin noir-klassikkoa The Lady From Shanghai ja Carl Hiaasenin turistibisnekseen liittyviä koomisia trillereitä. Hiaaseniin Tuomaisen koomista myöhäisempää kautta on verrattu ennenkin ja samalla linjalla siis jatketaan. Hitchcock-tyylisesti arkinen tavallinen mies ajautuu hallitsemattomiin ongelmiin, kun juuri irtisanoutunut Koskinen kuulee perineensä veljeltään Vantaalla sijaitsevan seikkailupuiston. Puiston mukana Koskisen puheille astelee mm. liskomainen koronkiskurigangsteri, jota filmatisoinnissa voisi esittää Steve Buscemi. 

Tuomaisella on otteessa nyt selvästi vähemmän farssia kuin vaikkapa Palm Beach Finlandissa, sordinoa on verrattuna edelliseen Siperiaankin. Matemaatikon ahdinko on traaginen, vaikka tiukan laskennallisella asenteella maalaustaiteeseen ja treffeihin osuvan sankarin kerronnassa onkin komediaa riittävästi. Lämmintä romantiikkaa on mukana Tuomais-normia enemmän ja teksti rullaa kohtuullisen hyvin. Jopa koomisesti kuvattu seksikohtaus mielestäni onnistuu, tämä vaikea laji saattaa tosin olla makuasia. Paluu tuttuihin Helsingin ympyröihin on tervetullutta, vaikka ei Tuomainen eksyksissä kauempanakaan ollut. Vaisumpiakin osia silti riittää, vinoilu kurmeeannosten koosta ja viinisnobbailusta on melko kulunutta. Itse tarinakin on liian suoraviivainen pitkälle loppupuolelle, tuntuu että junnataan turhan kauan aivan samoissa asetelmissa. Lopussa odotetusti homma tiivistyy ja loppuratkaisu on näppärä, mutta ei kuitenkaan täysin tyydyttävä. Luotettavaa jälkeä edelleen Tuomaiselta, mutta jonkin verran taso putoaa Siperiasta, puhumattakaan ei-koomisen kauden huipuista.

Adnams Triple Knot

Olutkoira kirjoitti aivan äsken southwoldilaisen perinnepanimon Adnamsin tripelistä ja tänään kyseinen olut osui silmään kainuulaisen Alkon hyllyllä. 10 % ja paljon mausteita, pitkään kypsynyttäkin. Vaahtoa ei synny, väri on keskiruskea, ainakaan Westmalle Tripel ei siis ole ollut suorana esikuvana. Tuoksu on mausteinen ja makea, fariinisokeria. Maku on kypsän hedelmäinen, odotettua kuivempi, mutta silti makea. Ei belgiestereitä, mausteisuutta on, mutta yksittäinen yrtti ei oikein erotu seoksesta. Makukaan ei heti tripeliä tuo mieleen, ehkä maustettu old ale enemmän. Kombo ei nyt vakuuttanut, kokonaisuutena jää häilymään Suffolkin ja Flanderin välille Southern Bightin ylle, jos ei nyt myrskyävään mereen uppoakaan. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.  

Richard Fleischer: The Vikings

Ensitutustuminen Hollywoodin harvinaiseen viikinkispektaakkeliin vuodelta 1958. Todella jäykkä avaus, mutta vähitellen homma kuohkeutuu ja lopun taistelukohtauksessa Koillis-Englannin rannikolla (kuvattu tosin Bretagnessa) on hyvää otetta. Tuottaja Kirk Douglas rymistelee tapansa mukaan etualalla ja reaalipariskunta Tony Curtis ja Janet Leigh jää sivummalle. Douglasia nuorempi Ernest Borgnine esittää tämän raiskaajaisää, toki Kirk on raiskaajaprinssi itsekin. M*A*S*H-leffasta tuttu Hawkeye-termi saa uuden merkityksen Douglasin henkilöhahmosta. Kohtuullisen kiinnostavia kidnappauksia ja vakoilukuvioita, naisten asema on mikä on, vaikka Janet saa olla loppujen lopuksi melko rauhassa. Olutta ryystetään viikinkisarvista humalahakuisesti. Odinin nimeä huudellaan enemmän kuin nykyisissä vigilantismipiireissä. Jack Cardiff kameran takana, pääosin kuvattu Norjassa, olinpa jopa tunnistavinani Ægir-panimon kotikylän Flåmin, mutta ilmeisesti ollut eri vuonon pohjukka. Ei mikään genrensä valio, mutta ei puhdas kalkkunakaan, tahaton koomisuus ehkä heikoin lenkki, viikingit ansaitsisivat kunnianhimoisempaa käsittelyä.

BrewDog Paradox Grain (Schrödinger's Stout)

Join yli 10 vuotta sitten Kruununhaan ikimuistoisessa Olutkellari Helsingissä BrewDogin jyväviskitynnyrikypsytettyä Paradox Grainia hanaversiona. Nyt tölkissä uusi versio, jossa alkoholipitoisuus noussut 10:stä 13:een prosenttiin, alaotsikkona Schrödinger's Stout, 40 IBU. Musta väri, beige vaahto. Makeaa viskimäistä tuoksua. Maku on melko paksua, täyteläisesti lakritsaa, miksei salmiakkiakin, ehkä tummaa suklaata ja makeahkoa viskin vivahdetta. Kuivemmasta tykkäisin enemmän, nyt lakritsaisuus hallitsee liikaa. Pehmeyttä on, jäätelökastikepotentiaalia. Ostopaikka Helsinki, Pasilan Alko.

Brewski Bored Panda

Illan barleywine-teeman huipentumana Helsingborgin panimon näkemys Kaisaniemen puolella. Pienessäkin oli tätä tölkissä, mutta Sorissa hanassa. Tässäkin 11,0 %, hyvin tumman ruskea. Tässä vaniljaa ja makeutta rutkasti tuoksussa. Maussa makeaa siirappia, toffeekaramellisuutta, ehkä lievästi hedelmäisyyttä taustalla. Selvästi kolmikon heikoin, joskin varsin erityyppistä olutta Brewski varmaan on ollut lähtenyt hakemaankin kuin Stigbergets ja Cloudwater. Stigbergetsin hyvyys korostui tässä vaiheessa, en osannut juodessa täysin arvostaa. Sori, 26.8.2020. 

Cloudwater I B Who?

Toinen barleywine perään, nyt tölkistä. Cloudwaterin esikuvana tähän on ollut vanhemman manchesteriläisen toimijan J.W. Leesin Harvest Ale. 11,0 %, paljon rumempi kuin göteborgilainen. Marjainen ja makea, rusinoita. Tuoreempaa, mutta myös karkeampaa. Tykkäsin enemmän Stigbergetsistä. Pien, 26.8.2020.

Stigbergets Barley Wine

After cinema -oluena nyt barleywinea Göteborgista. 10,0 %, punavoittoinen väri, yllättävän hapan tuoksu. Maku pehmeämmän maltainen, happamuus ei maussa tunnu, tammea, yleistä puumaisuutta. Hedelmääkin, ei juuri katkeroa. Oikein mukavaa. Pien, 26.8.2020.

Roman Polanski: J'Accuse

Polanskin filmatisointi Robert Harrisin Dreyfus-romaanista on nimetty Ranskassa Émile Zolan Dreyfus-artikkelin mukaan. Markkinointikikalta vaikuttaa, Zolahan on Harrisin romaanissa todella pienessä roolissa, niin elokuvassakin. Jostain syystä odotukseni olivat korkealla tämän elokuvan kohdalla. Jälkeenpäin ajatellen on vaikea enää hahmottaa, mitä odotin, ehkä luulin Polanskin tekevän persoonallisen twistin Harrisin romaaniin. Joka tapauksessa näin ei ole, elokuva on hyvin uskollinen tulkinta. Se on tietysti selvääkin, koska Harris teki itse käsikirjoituksen Polanskin kanssa. Hyvin perinteinen draamaelokuva, ei lähelläkään Polanskin parhaita, ja selvä pettymys romaaniin nähden. Tarina sopii paljon paremmin luettavaksi kuin katsottavaksi. Alkupuoli on liian hidas, ainakin kun tarinan tietää ennalta, torkahtelemista oli vaikea välttää. Loppupuoli taas töksähteli ja pompahteli liikaa, romaanin joitakin jaksoja oli karsittu liikaakin pois. Ymmärrettäviä juttuja, mutta rytmitys siis pielessä ja kovin onnistuneena elokuvaa ei voi pitää. Sinänsä laadukasta jälkeä, aikakauden hevosenpaskan hajuinen Pariisi on lavastettu onnistuneesti ja näyttelijät pääosin selviävät hyvin. Suurimman naisroolin vetävä rouva Polanski Emmanuelle Seigner on kyllä kovin erilainen kuin Harrisin romaanista syntyvä mielikuva. Näppäriä Renoir-homageja piknik-loikoiluissa. En epäilty, että lapsenraiskaustuomiota pakoileva Polanski hakisi tässä omakohtaista sympatiaa Dreyfus-tarinan nojalla. Sellainen ei kyllä elokuvaa katsellessa tullut mieleen ja Polanskillahan on ainakin yksi ratkaiseva ero Dreyfusiin verrattuna. Polanski on syyllinen ja tietää sen hyvin itsekin. Päinvastoin, elokuva on liiankin persoonaton, siisti ja konservatiivinen. Esitys Finnkinon Kinopalatsin pienehkössä salissa, vain kuusi tai seitsemän katsojaa. Henkilöstöllä ydinvoimalaonnettomuustason suojavarusteet, mutta mitään koronariskiä en tunnistanut. Ihmiset eivät ehkä vielä halua elokuvateatteriin tulla tai sitten itse Polanskin elokuva ei vain kiinnosta. 

Dry & Bitter UW IPA

Kotimatkalla Suvilahdesta vielä pysähdys Harjussa. Tanskalaista IPAa, UW ääntyy kuulemma juudab, dänkkiyttä luvataan, 6,3 %. Samea, kirpeä, karviaismarjainen. Puhdas ja tuore, ei katkeruutta, mutta niin puhdaspiirteinen, että tuntui loppujen lopuksi illan parhaalta oluelta. Panema, 25.8.2020.

Stadin Stadindorf Sticke Alt Lakritz

Siirryimme Summer Beer -bakkanaalista Nyforsin kanssa kulman taakse Stadin baariin, pitkästä aikaa. Yllättäen tuli kiire, koska baarissa valomerkki välähti samantien klo 20:30. Hieman ihmettelimme asiaa, mutta näin tiistaisin tapana kuulemma on. Ehdin saada lasiin panimon altbierin lakritsa-versiota. Kuulosti niin perverssiltä, että oli pakko kokeilla. Samat 5,5 % kuin pohjatuotteessa, mutta jonkin verran olut oli tummunut. Tuoksussakin heti lakritsa tuntuu. Maussa on jäljellä altin pähkinäisyyttä, kyllä sen sieltä löytää kun tietää etsiä. Makea lakritsaisuus kuitenkin hallitsee ja kun olut lämpeni, lakritsa työntyi esiin entistäkin voimallisemmin. Loppufiiliksenä tietysti masentunut olo, kun tällaiseen sortui. Oma syy tietenkin, mutta kieltämättä lievästi kiinnostaisi, kenen idea tämä oikein oli. Stadin Panimobaari, 25.8.2020. 

Helsinki Summer Beer & Wine 2020

Helsinki Beer Festival innostui kokoontumissääntöjen väljennyttyä kasaamaan Suvilahteen olutfestarin elokuun viimeiseksi 10 päiväksi. Suhteellisen pienimuotoinen kokoonpano, kymmenkunta suomalaispanimoa, Imbiben venäläismaahantuonteja ja HBF:n kellarista pölyyntyneitä jämäpulloja. Aloituspäivän perjantain arvioin helteisessä säässä koronalingoksi ja lauantai oli liian sateinen, joten päädyin lopulta paikalle tiistaina klo 19. Väljää oli, mutta koronaoloissa siis ihanteelliset olosuhteet. Sääkin mukavasti viilentynyt, joten ei tarvinnut pakoilla aurinkoa tai hikoilla pressujen alla. Tarjonta kyllä heti ensisilmäyksellä odotettua kapeampaa, mutta muutama uutuus kuitenkin löytyi.

Aloitin Olarin tiskiltä löytyneistä oululaisen Maistilan oluista, YT IPA, tunnetaan ehkä myös nimellä Yhteisö IPA. 5,4 %, Mosaic, Citra, Amarillo, Simcoe, Ekuanot, Vic Secret ja Sabro. Samea, muttei NEIPA-samea. Kuivaa, trooppista hedelmää, hiilihappoa vähän liikaa. Ohut, mutta katkeroa kuitenkin jonkin verran. Vaisuhan tämä on, liian tasapaksu Maistilan yleiseen IPA-tyyliin. 

Espoosta Salamalta Ultraviolet Hazy IPA, 6,5 %, ilmeisesti samoja humalia kuin Maistilalla, Ekuanot, Mosaic ja Simcoe. Edellistä kirpeämpi, marjaisa, kuivahko on tämäkin, vähän tukkoinen. Ei katkeruutta, auttamatta jää keskinkertaiseksi. Olariltakin löytyi maistamaton IPA, Thro' Up, 7,1 %. Citra, Eureka, Simcoe ja Sabro. Samea, mutta ei todella samea. Kissanpissaa, ei kovin raikasta, ei Olarin parhaita, hedelmäisyyttä on. Kuopion Ari Nyfors saapui paikalle ja entistä sosiaalisemmassa tilanteessa muistiinpanot jäi lyhyemmiksi.

Unkarilainen ruokarekka oli parkkeerattu festarialueelle ja tuli testattua paikallinen makkara. Paprikaa hillitysti, ihan ok lihaisa pikkupötkylä. Imbiben tiskiltä lopuksi kosmonauttihengessä Wild Labin Moon Rockets NEIPA, 6,5 %, DDH Mosaic, Citra, Nelson Sauvin. Nyt on NEIPAn näköä ja mehuisuuttakin, hiilihapotkaan eivät häiritse. Ei katkeruutta, mutta tarpeeksi intensiivisesti trooppista hedelmäisyyttä, kohosi lopulta session parhaaksi. Festivaalin tirehtöörit Korhonen ja Peltonen virittelivät melkein minun pyynnöstä Mallasseppien kaksi hanaa lähes valmiuteen, mutta ne eivät ehtineet viilentyä tarpeeksi. Niissä oli passionsouria ja geneeristä lageria, joten en jaksanut jäädä odottelemaan. Muillakaan tiskeillä ei oikein kiinnostavaa näkynyt, joten festivaaliraportti päättyy sitten tähän.

Clown Shoes Galactica Double IPA

Muutettuani Helsinkiin 2014 kävin muutaman kerran Pasilan Alkossa, koska asuin puolisen vuotta viereisellä Konepajan alueella. Myymälän kehno valikoima jäi mieleen. Osuin nyt kauppaan uudelleen yli viiden vuoden tauon jälkeen. Nyt olutpuolella tarjontaa oli paremmin, varsinkin verrattuna viereisen jättiostari Triplan uuden Alkon valikoimaan, joka on poikkeuksellisen heikko. Löysin pari sellaistakin mielenkiintoista olutta, joita en ole ennen blogiin arvioinut. Toinen niistä on tämä Clown Shoesin tupla-IPA, 8,0 %. Koronakevään kurjimmassa alhossa roudasin useampia Clown Shoesin vahvoja massachusettsilaisia IPOja Arkadian myymälän spesiaalivalikoimasta, mutta tämä Galactica ei ollut niiden joukossa. Galaxy, El Dorado ja Citra, ehkä Mandarinakin. IBU 86.  Hyvin vaahtoava, suhteellisen kirkas keltaruskea olut. Yrttinen tuoksu, makeampaa karamellisuutta myös. Maku hedelmäisempi, hyvä alhainen hiilihappotaso, karamellia kiistämättä on, mutta kokonaisuutena olut pysyy kuivahkona. Hyvä juotavuus, ei vihannesjuuresefektejä, vaikka tuoreus ei kovin selvää olekaan. Takatilakin odotetusti tyhjä, olen menettänyt luottamuksen varsinkin vahvojen IPOjen IBU-lukemiin. Ei pettymys missään nimessä, mutta ei kovin suuri elämyskään. Ostopaikka Helsinki, Pasilan Alko. 

Etko Headspace IPA

Vielä yksi Etko-tuote Jussi Kuivilan Herttoniemi-logistiikkapalvelusta. Nyt aivan uunituore tölkki, pakattu vajaa viikko sitten. IPA jälleen, 6,5 %, Mosaic, Amarillo, Simcoe, Loral, Lemondrop. Suhteellisen tumma väri NEIPAksi, ei kuitenkaan niin tumma livenä kuin terassikuvassa näyttää. Riittävän sameaa kyllä. Aromi todella voimakas, pehmeää kypsää trooppista hedelmää tiheästi. Tuoreus on lähes kouriin tuntuvaa. Maku on hyvin pehmeä, matalat hiilihapot, hyvin kuiva, hedelmäinen, mutta todellakin kuiva. Ei kuohkeaa nektarisuutta tai erityisempää mehuisuutta. Äärimmäisen hyvä juotavuus, mutta jotenkin kokemus jää vajaaksi, jo ennen katkeruuden odotusta. Täyteläisyyttä kaipaisi lisää, ehkä enemmän myös hedelmäisyyttä, joten kuivuus jää nyt ikään kuin hiekkaiseksi. Etiketissä luvataan mäntyisyyttä, miksei sitäkin ole, mutta ei niin korostetusti kuin monissa Chinook-oluissa.  Ristiriitainen olut siis, oikein miellyttävää, mutta ei silti täysin tyydyttävää. Lupaa enemmän kuin toteuttaa. Jäi mietityttämään, olisiko olut jopa liian tuoretta. Se voi vielä aueta kukkeampaan kuntoon.

Ilkka Remes: Karjalan lunnaat

Luin Ilkka Remeksen ensimmäisen teoksen Pääkallokehrääjän heti tuoreeltaan. Kiinnostava aihe ja viihdyttävä tarina, mutta sen jälkeen en ole Remeksen tuotantoon koskenut. Henkilöhahmot olivat niin ohuita ja pahvisia, että romaanissa ei ollut mielenkiintoa. Hyvä vertailukohta on suuri suosikkini Philip Kerr, joka kirjoitti samantapaisista aiheista. Kerrin romaanien suurin ansio on kuitenkin todella taidokkaasti rakennettu moniulotteinen Bernie Guntherin hahmo. Nyt työpaikan kirjapiirin lukuvuoroon jokseenkin yllättäen valikoitui Remeksen teos ja vieläpä vintage-kamaa, koska Karjalan lunnaat ilmestyi jo 1998. Se on Remeksen kakkosromaani, joten näppärästi Remes-tuotantoon tutustuminen jatkuu kronologisessa järjestyksessä.

1990-luvulla monet elättelivät toiveita, että Venäjästä tulisi "normaali" demokraattinen valtio. Ilkka Remeksen kunniaksi on laskettava, että hän ei tällaisiin harhaisiin haavekuviin sortunut. Venäjä on aina arvaamaton aggressiivinen toimija, joka voi hyökätä Suomeen milloin vain. Myöhempi kehitys on osoittanut Remeksen kannan tarkkanäköiseksi. Karjalan lunnaiden avausasetelma on kihelmöivä ja tällä hetkellä vielä ajankohtaisempi. Kiristäjä myrkyttää toksiinilla Helsingin huippukokouksessa USA:n, Venäjän ja Suomen presidentit. Vasta-aine irtoaa uhkavaatimukseen suostumalla. Vaatimukseen sisältyy yhtenä osana Karjalan palautus Suomelle. Kirjan nimi on siis näppärä muunnelma Karjalan kunnaat -perinnelaulusta. Ilkka Remeksen nimeä käyttävä Petri Pykälä on syntynyt 1962 Luumäellä, karjalainen siis itsekin. 

Epäuskottavaa? Ehkäpä ei, Venäjä on pystynyt ylittämään Remeksenkin fantasiat. Vauhti on alussa heti kovaa ja tutusti liikutaan ympäri maapalloa Lausannessa, Namibiassa, USA:n itärannikolla, ympäri Suomea ja loppuhuipennuksessa Murmanskin alueella. Selvää miljöiden taustatyötä on havaittavissa, esimerkiksi Kajaanissa liikutaan Paltaniemen lentokentän liepeillä, mutta en huomannut asiavirheitä. Oregon on sentään muuttunut Oreganoksi, mutta se voi olla painovirhe tai jopa harkittu vitsi. Havaittavia suvantokohtiakin silti löytyy, Remeksen vääntö ei pidä koko aikaa kierroksia korkealla. Naispäähenkilön tausta on kyllä riittävän monimutkainen ja teoriassa Kierkegaard-tyylisissä motivoinneissa on ideaa. Mutta ei toimi siltikään, Maria Fillmore ei ole täyteläinen hahmo, varsinkin keskeinen Karjala-motiivi on täysin epäuskottava. Miehet ovat häntäkin ohuempia, pelkkiä nappuloita mekaanisessa pelissä. Tekstin tyyli on kovin latteaa ja itsetarkoitukselliset tekniset yksityiskohdat haukotuttavat. Heikko romaani kokonaisuutena, mutta silti ... ei voi mitään, SR-71 Blackbird säväyttää minuakin. Kerta toisensa jälkeen.

Paris St. Germain - Bayern München 0-1

Pitkän koronatauon jälkeen lopulta tv-futista, Mestareiden liigan lopputurnauksen finaali Benfican stadionilla Lissabonissa. Ilmeisesti turnauksen parhaat joukkueet valikoituivat finaaliin, itse en ole nähnyt ollenkaan tämänvuotista kilpailua. Verratti ja Perisic poissa avauksista, mutta muuten käytännössä parhaat voimat kentällä. Joachim Löwin pitkäaikainen oikea käsi Hans-Dieter Flick noussut nyt Bayernin valmentajaksi ja jälki ollut hyvää. Bayern aloitti korkealla prässillä ja sai luotua puolittaisia paikkoja heti kärkeen. PSG pääsi erikoistilanteilla mukaan ja Mbappe sai hienon syötön boksiin Paredesilta vartin kohdalla, ei onnistunut. Heti perään Mbappe rakensi Neymarille avopaikan, mutta seniorivaiheeseen edennyt Neuer venyi edelleen refleksitorjuntaan. Lewandowski heräsi 22. minuutilla ja kääntölaukaus tolppaan. Toisessa päässä Herrera vapautti Di Marian hienosti, mutta kiskaisu reilusti yli. 25. minuutilla Boateng loukkaantui, vielä isompi toppari Süle sisään. Kaikkein parhaat paikat vielä puoliskon lisäajalla, Alaban mokan jälkeen Mbappe ei onnistunut täysin varmasta paikasta. PSG:n Kehrer näytti vielä kaatavan Comanin laatikossa, mutta pilkku olisi ilmeisesti ollut väärä tuomio. Paljon tilanteita, viihdyttävää peliä. 

Toisella puoliskolla rikkinäinen avaus, tunteet kuumeni, paljon varoituksia. Bayern piti taas palloa ja tunnin kohdalla ratkaisu, Kimmichin tarkka syöttö takakulmalle ja Coman puski tarkasti toiseen takanurkkaan. PSG ei saanut peliään kunnolla käyntiin enää, puolikuntoinen Verratti oli kentälle päästyään paha pettymys. Di Maria yritti eniten, mutta ei pystynyt kääntämään peliä. Vaihtopelaaja Coutinholta vielä laadukas vapaapotku niukasti ohi, ansaittu voitto Bayernille.

Axiom Blurricane NEIPA

Session päätteeksi Määrin NEIPAa, 6,5 %, vain 22 IBU. Ei kovin samea. Ei oikein tuoksussa tavaraa. Kevyesti hedelmää, aika ohuesti mallastakin, ei mehua. Ei katkeroakaan. Tämä jäi harmittavan vaisuksi kaikin puolin. Melko säälittävä sanaväännös nimessäkin. Pikkulintu Ruttopuisto, 22.8.2020. 

Axiom Ray of Hop IPA

Määristä IPAa, 6,0 %, vain 25 IBU. Samea, persikkainen tuoksu. Hyvin mehuinen, trooppishedelmäinen, katkeroakin yllättävän runsaasti, mallaskin tukee. Liikaa hiilihappoa kuitenkin. Silti ihan ok, raikasta kamaa. Pikkulintu Ruttopuisto, 22.8.2020. 

Axiom Rumpál Pils

Pääsimme lopulta Kanniaisen Timon kanssa Ruttolintuun, jossa tarjolla useampia oluita Axiom-panimolta Määristä. Kuulin Timolta ja henkilökunnaltakin, että Nøgne Ø:n perustaja Kjetil Jikiun on myös tämän panimon päähenkilö. Pilsissä 4,4 %, 30 IBU,  selvästi diasetyyliä, aitoa  tšekkityyliä, Saazia. Maltaisuutta, viljan purentaa, tuoreutta.  Katkeroa vähemmän, mutta puhdasta miellyttävää tavaraa, ei tässä loppujen lopuksi diasetyylikään liikaa haitannut. Pikkulintu Ruttopuisto, 22.8.2020. 

Olutpaja American Strong Ale

Lähdimme Kanniaisen Timon kanssa siirtymään Ateneuminkujalta kohti Ruttopuistoa, mutta sateen kiihtyessä ehdotin välietapiksi Makkaratalon S-mafiabaaria. Timo tsekkasi Fiskarsin Takinkääntäjä-riilin kunnon, otin itse Pälkäneeltä vahvaa amerikkalaista alea, 6,0 %, katkerohumalina Chinook ja Centennial, aromeissa Centennial, Amarillo ja Ekuanot. Maltainen tuoksu varsin tummanpunertavassa oluessa. Maku makeahkoa, mallasta. Toffeinen ja karamellinen. Ei katkeroa, ei tuntunut kovin tuoreeltakaan. Kitty's, 22.8.2020. 

Stamm Monoplay Sabro

Stammin Monoplay-sarjassa vuorossa vuoden muotihumala Sabro, tässäkin 8,5 %. Samea ja ruma, kirpeä ja mausteinen. Marjainen, vähän hartsisuus häiritsee. Ei katkeroa, mutta ei alkoholiakaan. Sosiaalisessa tilanteessa upposi hyvin.  Pien, 22.8.2020.

Alefarm Dayglow

Tarkoitus oli mennä Helsinki Beer Festivalin Summer Beer -korvausfestariin Suvilahteen, mutta sateinen sää ei rohkaissut. Sateen tauolla siirryin Vallilasta keskustaan ja aloitin pitemmän session Riiasta palaamassa olleen Sonnisaaren toimitusjohtajan Timo Kanniaisen kanssa Pienessä. Ateneuminkujalla istuessa kiinnitti huomiota ohikulkevat pariskunnat, joista miesoletettu henkilö yllättävän usein loi kaihoisan katseen oluiseen pöytään, mutta kuolettavaa shoppailua oli jatkettava vakiintuneen parisuhteen puitteissa. Tanskalaista perus-NEIPAa, 6,0 %, hilpeästi vain 6 IBUa, Strata, Azacca ja Simcoe. Samea, kuivaa, mutta karamellista silti. Ei katkeruutta, puhdasta, mutta jokseenkin tylsää. Pien, 22.8.2020.

Alan J. Pakula: The Parallax View

Alan J. Pakula aloitti 1970-luvun paranoia-trilogiansa superlatiivisella Klute-leffalla, joka on edelleen yksi suurimpia suosikkejani. Kolme vuotta myöhemmin seurannut The Parallax View oli ensikatsomalta selvästi heikompi, mutta ei kuitenkaan niin surkea kuin Watergate-päätösosa All the President's Men, joka typistyi pelkäksi Redford-patsasteluksi. Nyt pitkästä aikaa keskimmäinen teos tarkastelussa. Chinatown-legenda Robert Towne näkyy olleen tässä skriptitohtorina. Ennen alkutekstejä pitkä jakso, jossa senaattori ammutaan Seattlen Space Needlessä. Hyvin Hitchcock-tyylinen aloitus, myös Hume Cronynin kautta tulee lisää Hitchcock-connectionia. Paula Prentiss on alussa pirteä, mutta hänen kohtalonsa on karu. Warren Beatty pääosassa tutkivana journalistina on liian unessa, ei tarpeeksi intensiteettiä, aika paljon tehoista jää pois juuri Beattyn takia. Gordon Willisin kuvaus on vahvaa, suurten firmojen isoissa toimistoissa on tarpeeksi angstia. Miljöökuvaus jää vähiin avauksen jälkeen, jokikohtauksessa ollaan Washington Staten Skagit-joella, mutta tämäkin osuus jää jotenkin ulkokohtaiseksi. Bullitt-tyyliset autohurjastelut ja komedialliset baaritappelut leffan keskivaiheilla tuntuvat kuuluvan aivan eri elokuvaan. Psykologiseen testiin liittyvä kollaasiosuus on melko triviaali, mutta siinä on lopulta kunnolla tiheyttä. Muutenkin leffan rytmi on nopea, se auttaa, ei tämä huono ole. Klute-tasolle jää matkaa, mutta nyt nähtynä parempi kuin aiemmin.

Etko Ride That Wave

Toinen Jussi Kuivilan Etko-uutuus kveik-IPA, 6,5 %, Citra, Ekuanot ja Loral. Edellistä huomattavasti rauhallisempi tapaus, erittäin pienikuplaista tiheää vaahtoa. Samea oljenkeltainen väri. Lievästi tukkoinen trooppishedelmäinen aromi, maku on kuivan hedelmäinen, myös yllättävän maltainen, hiilihappoja ehkä nyt vähän liikaa. Kveikin roolia on taas vaikea arvioida, mutta epäilen sen leikkaavan mehuisuudelta siivet, jotain tukkoisuutta on maussakin. Katkeruutta ei takamatkalle synny yleisestä kuivuudesta huolimatta. Mielenkiintoinen hillitty olut, mutta ei oikein sellainen, jota innostuisin uudelleen kokeilemaan.

Etko Mix and Match Vol. 3

Etkon oluita ei ole loppukesästä baareissa oikein näkynyt, mutta Jussi Kuivila toi taas pari näytettä Herttoniemen panimokaupan valikoimasta. Talvella juotu Mix and Match oli oikein mukava raikas kauppa-NEIPA ja nyt esillä jo kolmosversio. Luulin kyllä juoneeni kakkosvariaatiotakin, mutta eipä blogista tunnu arviota löytyvän. Samat 5,5 % tässäkin, humalina nyt Amarillo, Vic Secret ja Simcoe. Ei nyt aivan niin uusi tölkki kuin talvella. Oma-aloitteista ulospyrkimistä tölkkiä avatessa, kuohunta jatkui lasissa.  Keltaista ja sameaa. Tuoksussa kirpeää hedelmäisyyttä. Pehmeän raikas maku, hieman pastillimainen, lievästi mausteinen, hedelmäisyys ei täysin aukea kuohkeuteen. Loppupuoli on tyhjähkö, mutta oikein puhdaspiirteinen olut alkuhämmennyksestä huolimatta. Helteisen juoksulenkin palautusoluena 33 cl on kyllä selvästi liian vähän.

Salama Moza Smack

Itä-Helsinki -seikkailun jälkeen yhdet vielä Panemassa Nyforsin Arin kanssa.  Salamalla tuntuu syntyvän koko ajan uusia tupla-IPOja. Moza Smack on sinkkuhumaloitu Mosaicilla, 8,0 %. Samea, trooppishedelmäinen tuoksu. Kuohkea, maistuu varsin makealle, karamellinen. Ei varsinaisesti katkeruutta, vaikka jälkimaku on selvästi kuivempi. Lievästi mausteisuuttakin. Sitruspainotteisuus olisi ehkä miellyttänyt enemmän, mutta varsin hyvää tämä oli kokonaisuutena. Paneman terassilla jutellessa parin nuoremman polven kotiolutharrastajan kanssa tuli hilpeästi esiin peräkärry-termi. Panema, 20.8.2020.

Olari Pacific Gnarwest IPA

Vajaa vuosi sitten kävimme Ari Nyforsin ja Ilkka Sysilän kanssa Mellunmäen uudessa Helsinki Beer Factoryssa. Nyt sitten oli vuorossa uusi tarkastuskäynti samalla kokoonpanolla helteisen elokuisen torstain alkuillassa. Vallitsevan tilanteen mukaisesti näytimme meksikolaisilta junaryöstäjiltä, kun sonnustauduimme metromatkalle kasvomaskeihin. Nyt reitti oli jo tuttu, viimevuotisella kaavalla ajoimme junalla Mellunmäkeen ja sieltä taaksepäin kävellen kohteeseen. Nyt terassikeli, mukavasti asiakkaita, Fat Lizardin ja Olarin oluita pääosin baarissa tarjolla. Session startti kokeilemattomalla Olarin IPAlla, jota kuulemma tarjolla vain täällä ja panimolla. 6,7 %, Citra, Centennial, Simcoe, Columbus. Kevyesti samea, maussa herukkaa, kissanpissaa,  pihkaakin tuntuvasti. Tuoretta, hieman ohuehko runko ja liian tyhjä perätila. West Coast -tyyliä selvästi, tai niin kuin panmo itse ilmaisee, Northwest Coast -tyyliä. Oluen nimi on kuulemma lumilautaslangia ja tarkoittaa northwestiä. Ryhdikästä kamaa ja jatkoimme samalla Olarin IPA-linjalla enemmänkin, Taakibörstaa ja Thiccciä. Tuli syötyäkin, mukavaa tavaraa sekin. Helsinki Beer Factory, 20.8.2020.  

Tired Uncle The Golden Uncle

Ensimmäinen maistamani olut uudelta espoolaiselta panimolta. Aiemmin olen juonut UG:llä tehtyjä Tired Uncle -tuotteita, mutta niitä ei kannattane vertailla tähän. NEIPA, 6,0 %, 40 IBU, El Dorado pääroolissa, tukena Mosaic ja Citra. Todella paksun sameaa puuroa, appelsiinin tuoksua, maussa mehua ja täyteläisyyttä. Kuivaa sitrusta, lähes greippiä. Ei paljoa jälkimakua, mutta jotain kuitenkin. Oikein tasapainoista, hyvää olutta. Tämä on ilahduttavaa, Espoossa alkaa olla melko vakuuttava panimokeskittymä. Olari, Salama, Fat Lizard, Gallows Bird ja nyt tämä. EOP ja Lumi ovat vielä jääneet kysymysmerkeiksi ja Lumella taitaa olla talousvaikeuksiakin, mutta kokonaislaatu on jo kansainvälistä tasoa vaikkapa samankokoisiin Malmöön ja Aarhusiin verrattuna. Vaikka eihän Espoo oikeastaan oikea kaupunki ole. Realistisempia vertailukohtia ovat esimerkiksi Solna ja Frederiksberg. Panema, 18.8.2020.  

Anderson's Westworld

Session päätteeksi Eesti-tavaraa, tupla-IPA, 8,9%. Vaalea ja samea tämäkin edellisten tapaan. Appelsiininen sitruksinen tuoksu. Paksu maku, pihkaa, hedelmää, karamellia, mutta vähän hikeäkin. Kuivana juoma pysyy, mutta nihkeyttä, lievää tunkkaisuutta. Alkoholi kyllä peittyy. Ei suuria häiriötekijöitä, mutta ei mikään valioyksilö. Nimessä ehkä homagea Michael Crichtonin ikimuistoiseen esikoisohjaukseen, tai sitten vain yleisempää virolaista läntisen maailman unelmointia Neuvostoliiton aikaisen venäläismiehityksen painajaisessa. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.8.2020.

Fierce Switch Hitter

Lisää aberdeenilaista NZ-kamaa, oluen nimen baseball-termi taidetaan nykyään yhdistää useammin biseksuaalisuuteen. Varsin samannäköinen edelliseen verrattuna, edelleen 6,0 %. Tuoksu nyt edellistä maltaisempi. Maussa kirpeää marjaisuutta, lievää mausteisuutta, mutta vähän veltto on tämäkin, ei tarpeeksi raikkautta. Ohut runko, ei myöskään takatilan täytettä. Motueka single hoppina, ei ehkä pysty kantamaan kuormaa kunnialla. Olisiko maussa vähän hartsiakin? Kollabo-kumppaniksi nimetty NZBC, se lienee paikallinen olutyhteisö New Zealand Beer Collective. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.8.2020.

Fierce Undefeated Champion

Todella sameaa IPAa Skotlannista, ei ole kaunis olut tämäkään Aberdeenista, 6,0 %. Ensituntuman sain panimoon pari vuotta sitten Edinburghin Cloistersissa. Tuoksu hyvin trooppishedelmäinen. Maku on samaa suuntaa, lievää happamuutta, ei parasta raikkautta. Pientä pihkaa ja mallas tuo tarpeeksi täyteläisyyttä, mutta takapurenta on hampaaton. Uuden-Seelannin Nelson Sauvin sinkkuhumalana, nyt kyllä jäi jotenkin puolitiehen olut. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.8.2020.

La Rulles Jean Chris Numero 1

Siirryin Lönnrotinkadun lintubaariin pitemmälle sessiolle. Belgialaiselta laatupanimolta jotenkin kristillisessä mielessä huvittavan nimistä pale alea, 5,8 %. Vaalea ja samea. Maltainen, odotin hedelmäisempää vetoa, lähes viljaista jyvämäisyyttä. Kuiva, lievästi mausteinen, belgiestereitäkin löytyy. Vähän katkeruuttakin, oikeastaan belgimielessä runsaastikin. Odotin De Koninck / Palm Speciale -tyyliä, mutta aivan erilainenhan tämä on. Hiilihappoa harmittavan paljon. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.8.2020.

Fiskars Takinkääntäjä, cask ale

Fiskarsin uutta DDH IPAa ehdin jo toista viikkoa sitten tempaista Bruuverissa. Nyt sitten tarjolla olut panimon tarkoittamassa cask-muodossa Makkaratalossa, Petteri Kinnusen tarjoilemana. Petteri varoitti ulkoasusta, mutta itse en ole aiemminkaan antanut ulkomuodon estää nautintoa. Nyt oli kyllä kieltämättä sennäköinen real ale, että blogia mitä ilmeisemmin säännöllisesti lukeva Durhamin Juha Nakari saattaa vetää riilinsä henkitorveen. Murkymmäksi ei ole helppo päästä. Siis samea ja todella ruma juoma. Pehmeää, mutta hedelmäisyys jotenkin nihkeää, ei tarpeeksi raikkautta. Ei katkeroakaan oikein erity, mutta kuohkeutta on. Yllättäen jälkimaku kantaa todella pitkälle ja sieltä se kepeä kärrykin löytyi. Lämmetessä karamellinen makeus lisääntyy ja kokonaisuus alkaa kääntyä ikävämmäksi. Sinne päin, mutta ei siellä. Kitty's, 17.8.2020.

Sakari Montonen: Toinen lasi calvadosia

Luin nyt uudestaan 1988 ilmestyneen Sakari Montosen rikosromaanin. Ostin kirjan tuoreeltaan ilmestymisaikaan ja luin saman tien, tykkäsin kovasti. Kirja sijoittuu Pariisiin ja Helsinkiin, lähinnä Kruununhaan Liisankadulle, jossa päähenkilö Johannes Kokko asuu. Kävin itse ensi kerran Pariisissa marraskuussa 1988 ja taisin ehtiä lukea romaanin ikään kuin matkaoppaana ennen reissua. Hotellini oli samalla alueella Gare du Nordin lähellä kuin romaanissa Kokolla. Paikallisväri onkin vahvaa molemmissa kaupungeissa. En ole kuullut Montosesta paljoakaan romaanin jälkeen, vaikka olen usein muistellut romaanin oivallisuutta. Käsittääkseni hän julkaisi 1990 toisen Musta pääsiäinen -romaanin, joka sijoittuu talvisotaa edeltävään Viipuriin. Sitten Montonen kai kuoli. En ole aivan varma, oliko Montonen edes hänen oikea nimensä. Luin kyllä jostain hänen vaiheistaan, mutta olen unohtanut. Hän saattoi olla SAK:n pitkäaikainen tiedotuspäällikkö, jos hatarat google-hakutulokset täsmäävät, elinvuodet 1925-1990. Calvados-käsikirjoitus pärjäsi jossain dekkarikilpailussa ennen julkaisua.

Johannes Kokko on kuusikymppinen sairaalloinen alkoholisoitunut toimittaja ja sotaveteraani, joka on kirjoittanut jännitysromaanin. Mies painostetaan eläkkeelle ja hän päätyy arpajaisvoiton avulla Pariisiin. Kuulostaa siis hieman Montosen omaelämäkerralliselta tarinalta. Teoksessa on koukuttava takaumarakenne, teksti soljuu sujuvasti ja suhteellisen realistisessa tarinassa on viihdyttäviä käänteitä. Mukana on virolainen jatkosodan veteraani, aika harvinaista Neuvostoliiton eläessä kirjoitettuna. Viittauksia Mauri Sariolaan ja Ed McBainiin, muiden muassa. Kolmessa Kruunussa ja monessa muussa tutussa ravintolassa vieraillaan. Kokon hahmo on tietysti aika kliseinen ja niin on monet muutkin henkilöt, femme fatalea myöten. Luin kuitenkin nytkin teoksen lähes ahmien, ei tämä ole pahasti vanhentunut. Loppuhuipentuma on ehkä vähän kikkaileva, mutta taitava sekin.

Karel Reisz: Morgan – A Suitable Case for Treatment

En muista ennen nähneeni Ostravassa syntyneen Reiszin satiiria vuodelta 1966. David Warner onnistuu kohtuullisesti nimiroolissa, joka olisi helppo vetää yli. Vanessa Redgrave on raikas hieman omaelämäkerralliselta vaikuttavassa hahmossa ja koko elokuvassa on 1960-luvun uusien aaltojen kuohkeutta, joka ei ole pahasti vanhentunut. Polittisen sisällön kannalta on toisin. Kommunismin symbolien avoimella ihailulla pyrittiin tietysti provosoimaan establishmentia, mutta nyt se vaikuttaa pelkästään typerältä. Apinateemassa on tietysti hauskaa symboliikkaa ja lainaukset Tarzan-leffoista ja King Kongista toimivat hienosti.

Ruosniemi Barley Wine Oloroso Barrel

Konala-session päätteeksi barley winea Porista, 11,0 %. Oluen alkuperäinen nimi ilman tynnyrikypsytystä Porvari, tempaisin sitä neljä vuotta sitten Helsingin SOPPissa. Varsin tumma väri, syvän punainen. Tuoksussa tosiaan sherryä, pehmeä nahkainen maku, kypsää meininkiä. Viinimäistä tanniinia, hyvin kuiva. Lievää mausteisuutta, varsin miellyttävä. Sotima, 15.8.2020.