sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Delmer Daves: 3:10 to Yuma

Olen nähnyt tämän western-klassikon ennenkin, mutta ehtinyt unohtaa melko perusteellisesti. 50 vuotta myöhemmin tehty uusintaversio muutti tarinaa paljon rönsyilevämmäksi. En ole lukenut Elmore Leonardin novellia, mutta olettaisin Davesin tiheän version olevan uskollisempi. Hieman yllättäen mustavalkoinen, Arizonan pöly melkein kuivattaa katsojankin kurkkua. Van Heflin ja Glenn Ford tiukassa moraalitarinassa erinomaisia. Charles Lawtonin kuvaus erityisen onnistunutta, välillä kamera käy postivaunukuskin näkökulmassakin. Tarina muistuttaa jossain määrin High Noonia, mutta  välttelee liian selviä allegorioita. Suhteellisen harvoin nähty surusilmäinen Leora Dana nostaa moraalisen kaksintaistelun panoksia äärimmilleen.

Ei kommentteja: