maanantai 11. syyskuuta 2017

Sonnisaari Krebs Cycle


Pistin Kallion Cellan lähes vuodeksi jäähylle, koska viime syyskuussa Vakka-Suomen alt oli päästetty baarissa niin surkeaan kuntoon. Nyt sitten kiitokset Jani Simoselle, joka Oulusta käsin vinkkasi Sonnisaaren uutta souria olevan Cellassa. Äärimmäisellä tahdonvoimalla pidättyin perinteisesti raittiudelle omistettuna sunnuntaina siirtymästä baariin, mutta maanantai-illan juoksulenkin päälle ponnahdin paikalle, tähän käytännössä lähibaariini. 

Kyseessä siis oululainen sour IPA, 6,0%. Samea, keskiruskea väri. Kirpeän marjainen tuoksu, lievästi marjaista happamuutta. Maku on täyteläisen mehuinen, kuivaa pohjoista eksotiikkaa otteessa, tyrniä tai lakkaa voisi kuvitella. Erittäin raikasta, kevyt happamuus ja jotain gosen vehnäisyyttäkin ehkä löytyy. En ole tämän tyylisuunnan asiantuntija, mutta varsin fundamentaalia kamaa Kanniainen on taas keittänyt. Happamuus tuntuu myös jälkimaussa, mutta mukana on myös hyvin ohut nykäisy takaa, kuin väsyneen kalan viimeinen potkaisu. Siis lievä katkeruus kaikesta huolimatta puskee läpi. 

Olutta nauttiessani viestittelin Sonnisaaren tyyppien kanssa ja selvisi, että oluen taustalla on viime talvena panimolla maistelemani Humalajan erikoisvariaatio sitruunahapolla höystettynä. Happamuus Krebs Cyclessä syntyy siis pelkällä sitruunahapolla, ei tässä mitään pohjoisia marjoja ole seassa. Laktoosia on lisätty, mutta se varmaan vaikuttaa vain rungon täyteläisyyteen. Itse luulin Krebs Cycle -nimen tulevan jostain löysästä Google Translaten vastauksesta Kravun kääntöpiiriin. Oikeasti Krebs Cycle tarkoittaa nimenomaan sitruunahappokiertoa. Cellassa sivumennen sanoen soitettiin juuri ratkaisevalla hetkellä Nick Lowen unohdettua (?) mestariteosta Half a Boy and Half a Man, jota en muista kuulleeni 30 vuoteen. Puhdasoppinen texmex-biisi, johon brittityyppinen ironia tuo lisäsärmää. Ehkä vähän samanlainen kombinaatio kuin tässä oluessakin. 

Tämähän oli siis aivan ilmiömäinen olut, toimi juoksulenkin palautusjuomanakin hienosti. Otin toisenkin, vaihtoehtona olisi ollut ennenkokeilematon Stallhagenin Rocktober, mutta panimon viimeaikaisen track recordin perusteella se olisi ollut pohjattoman tylsä olut. Krebs Cycle ei ole, yksi Sonnisaaren parhaista ilman muuta.
Cella, 11.9.2017.

Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Half a Boy and Half a Man" Ah, mikä synkronisiteetti.