perjantai 15. syyskuuta 2017

Sinebrychoff Koff IPA


Olin Tavastian tiskillä jo valitsemassa pullo-olutta, kun katse osui pienehköön Koff IPA -hanalätkään. Tämän oluen laiskaa lanseerausta on jo ehditty nettikeskusteluissa ihmettelemään ja eipä sitä näkynyt Keravalla panimon omassa pubissakaan alkuviikosta. Panimon omien sivujen mukaan olut on myynnissä vain laivoilla ja ravintoloissa. Merkillistä segmentointia, johon on varmaan syynsä. Uusi Koffin Jouluoluen vahvempi versiohan on myös vain laivatarjonnassa. IPAa Tavastiakin melkein piilotteli, sitä ei mainittu seinällä olevalla olutlistalla.

Päätin jokatapauksessa kokeilla uutuutta, koska ei rokkiluolan tarjonnassa mitään mielenkiintoisempaakaan ollut. IPA-nimestä huolimatta vain 5,5%. Kovamuovituopista nousi todella voimakas maksalaatikkomainen löyhkä. Maussa sama voimakas tunkkainen vivahde, tuntuu todella epäonnistuneelta oluelta IPAksi. Syynä saattoi olla baarin hygieniaongelmat, mutta ei ne yleensä tällä tavalla ilmene. Tuskinpa jonkin pervobändin raiderilla olleen maksalaatikkoastiaston jämät ovat tiskikoneessa siirtyneet oluttuoppiin. Vihanneksisuus ja juureksisuus hallitsevat olutta, joten kyllä epäonnistunutta humalointia on syytä epäillä. Netistä löytyy joitakin tölkkiversion arvioita, jotka eivät ole näin huonoja. Tässä erässä oli kuitenkin jotain mennyt pahasti pieleen, kohtuullinen jälkimaun katkeruus ei pystynyt pelastamaan tilannetta. Tavastia, 14.9.2017.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Halvalla saatavaa Sorachi Acea ja ehkä Motuekaa? => vihanneksisuus.
Pitääpä testata uudestaan jos löytäisi maksalaatikon.

Ari Juntunen kirjoitti...

Kokeilin uudestaan William K Kurvissa ja valitettavasti aivan samanlaista, eli Tavastian käsittelyssä ei mitään ongelmaa. Nyt aromi vertautui lähinnä maksamakkaraan. Poikkeuksellisen surkeaa olutta, en ole näin kehnoon Koffin tuotteeseen ennen törmännyt.