Weihenstephaner Sierra Nevada Braupakt

Baijerilaiskalifornialainen weiss-yhteistyö, aiemminhan maailman vanhin panimo on flirttaillut humalien kanssa mm. Hoplosionin kanssa. 6,0%, 35 IBU, aromissa Amarillo ja  Chinook, Hallertau hanskaa loput. Keskiruskea, vahvasti samea lähes New England -tasoisesti. Vaahtorakenne voisi olla kestävämpi. Tuoksussa estereitä, mausteita, hedelmää. Maku pehmeän kypsän hedelmäinen, luumua, jopa hieman makeampaa trooppista kamaa. Hyvin täyteläinen, matalahiilihappoinen, kuohkeaa ja raikasta. Ehkä Sierra Nevadan vaikutuksesta olut ei jää puolitiehen, vaan takaa tulee vielä kapea katkera tempaisu brittiläistä bitter-perinnettä heijastellen. Vehnäeilissä se tuntuu tosiaan enemmän bitterin kuin pilsnerin katkeruudelta. Eihän se hefeweissiin kuulu, mutta so what. Nykyään en usein weissbierejä kokeile, mutta tällä kertaa kannatti, hillittömän hyvää olutta. William K Kurvi, 31.7.2018.

Beer Hunter's Mufloni Mandarina Meihemi

Tarkoitus oli viettää heinäkuun lopuksi päihteetön päivä, mutta sohvalla kaikessa rauhassa Leif GW Perssonia lukiessa näin silmäkulmassa jotain liikettä ja olin saada sydänkohtauksen. Luulin havaintoa ensin jonkinlaiseksi pöllöksi, kun näin kulman takaa vain otuksen pään. Se osoittautui pitkäkarvaiseksi kissaksi, joka oli hiipinyt ääneti terassin ovesta sisään tutkimaan asuntoa. Itsepäistä eläintä oli vaikea saada poistumaan ennen kuin omistaja saapui pihalle lemmikkiään huhuilemaan.  Järkytyin tapauksesta sen verran, että GW-keskittyminen meni vaikeaksi, joten siirryin baariin kuumassa illassa.

Kurvin William Koossa uutta sisustuskalustoa sitten viime näkemän. Hieman köyhän miehen Wetherspoonilta homma edelleen tuntuu, mutta on tässä silti oluenjuontiin soveltuvaa fiilistä. Porista vehnäeiliä, 6%, samea, hieman kirpeän hapan, ehkä lievää hikistä mausteen puraisua. Ei mehuisuutta, ei myöskään raikasta vanhan koulukunnan sitruksisuutta nimeen päässeestä saksalaishumalasta huolimatta. Liikaa hiilihappoa, kokonaisuus jää mauttomaksi. Peräkärryä ei ole kytketty. Lisäpisteitä oluen mauttomasta nimestä. William K Kurvi, 31.7.2018.

Malmgård Dry Hop Pilsner, hanaversio

Suhteellisen lyhyen kolmen viikon keskikesäloman jälkeen töihinpaluuahdistukselta ei voinut täysin välttyä. Ei vaikka dantemaisesta hellehelvetistä siirtyminen ilmastoituun toimistoon tuntui pääsyltä Miltonin Kadotettuun paratiisiin. Työpäivän jälkeen rauhoituin hetken Leif GW Perssonin tekstin parissa, mutta sitten siirryin lähibaariin oluelle. Tarjolla varsin yllättäen Malmgårdin kuivahumaloitua pilsiä, tätähän pääsin hieman haastavissa oloissa tsekkaamaan Kuopion SOPPissa Markku Pulliaisen omasta stashistä melkoisen lämpimässä muodossa. Nyt sitten hanaversio, varsin samealta näyttää. Maltaan ja hedelmän sekoitus jotenkin epämiellyttävä, kumpikaan ainesosa ei oikein toimi. Ei raikkautta, ohueltakin tuntuu. Jälkimaun katkeruus sinänsä tuntuvaa, mutta ei pelasta varsin kehnoa kokonaisuutta. Saimaalla siis varmaan tämä kegiversiokin tehty, paha pettymys. Maltainen Riekko, 30.7.2018.

Kotka Steam S/S #1 IPA

Viime vuonna tsekkasin Kotka Steamin UG:llä tehtyä alea, nyt panimo käsittääkseni saanut oman laitteiston tuotantoon ja One Pintissa tarjolla IPAa, 6,2%. Punaruskea, samea, ei hedelmää, yrttejä ja juureksia, aika puistattavaa. Ei mitään raikkautta tai tuoreutta. Kevyesti katkeroa, mutta se ei pelasta tätä yhtään. Vielä viisi vuotta sitten ehkä tällaiselle kotimaiselle oluelle olisi riittänyt kohtuullista ymmärrystä, mutta nyt ei enää. Toivotaan, että jatkossa ei tule vastaavaa tasoa, jotta kuluttajille saataisiin vastinetta rahalle, tällaiset oluet estävät craft-skenen etenemistä. Oluessa ei tietenkään mitään terveydelle vaarallista, mutta epämiellyttävää tunkkaisuutta tasaisesti, ikävä kyllä. One Pint, 28.7.2018.

Alefried New England Zwickl

Siirryin SOPP-hulinasta Baanaa pitkin Ruoholahteen, täällä piti olla mielenkiintoisia suoratuontipulloja Itävallasta. Niin varmaan olikin, mutta tyypillisesti takerruin taas hanatarjontaan. Grazista viime vuonna Wienissä tsekatun Alefriedin kiehtovasti nimettyä New England Zwickliä. Voiko tällaista IPA-kellerbier -fanaatikko vastustaa? Ei voi, jouduin siis taas halvan markkinoinnin uhriksi, melkein 10 euroa meni, sameaa, mallasta, hedelmääkin, mutta varsin mauton kuitenkin, eikä katkeroa tietystikään. Helteisessä tilanteessa tämä toimi kuitenkin jollakin tasolla, huonompaakin olutta olisi voinut olla. One Pint, 28.7.2018.

SOPP 2018 Helsinki, lauantai

Helsingin kesäolutfestivaalin neljäs ja itselleni viimeinen päivä, aamulla pilvistä, mutta sitten hillitön infernaalinen auringonpaiste raiskasi taas Rautatientoria. Nyt saavuin paikalle harkitusti hidastetusti  klo 12:15 ja pääsin aiempaa sujuvammin alkumuodollisuuksista läpi. Jengiä kuitenkin tässä vaiheessa selvästi enemmän kuin aiempina päivinä, joten tsekkasin jäljellä olleet oluet rivakkaan tahtiin. Plevnalla oli tarkoitus aloittaa, mutta tiskillä kaksi asiakasta, hermo ei kestänyt odotella, vaihdoin Pikkulinnun puolelle ja kiskaisin Grossin Moon IPAa, sitrusta on,  ei silti kovin aromaattista. Pihkaa ja katkeroa kuitenkin tasapainoisesti. 

Sitten pääsin Plevnan ääreen, pilsissä uusi resepti. Tuoksussa aavistus diasetyyliä, maku maltainen, kuohkea, riittävän katkera, aika hyvä. La Pirata ¡Ay, Carmela! DIPA 9,3%. Tupla-IPA siis, samea, mehuinen, hieman vihannesta, kuivaa, katkeraakin, mutta ei mikään mestariteos. Hiisin Timbradurissa hedelmiä, passionia ja karviaismarjoja. Kirpeää marjaisuutta, muuten vähän nihkeä. Hiisi/Donut Islandin Oksasella pipon sijasta lätsä päässä haastavissa oloissa, vaikea tunnistaa. Hyvin tarpeelliseen vesihanaan oli André Brunnsberg taas ehtinyt liimata Bud Light -tarran, aiemmin se oli jo poissa.

Loppuvaiheet festivaalista menivät vaikeiksi. Jäljellä oli vain ylivahvoja oluita, yritin niitä tyrkyttää hörhöpöydässä eteenpäin, mutta vastaanotto oli varsin torjuvaa. Bryggeri Helsingiltä Rotmalz, ilmeisesti jonkinlainen olutcocktail, punaviiniseos, monenlaisia raaka-aineita. Punaviinimäistä vetoa, mausteita, vaikeaa juotavaa. Fiskarsin Tammitsaar oloroso-kypsytetty imperial stout varsin pehmeää, mutta yksiulotteista, kahvia on,  ei tarpeeksi mielenkiintoinen. Ruosniemen ansiokkaasti epämuodikkaaseen malt liquor -tyyliin vedetyssä Mahtajassa 10-prosenttisessa nesteessä vahvasti vaahtoa. Yllättävän maltainen, alkoholi ei tyylinmukaisesti pääse kunnolla esiin. Tuoksu kyllä epämiellyttävästi liimaisen lastulevymäinen, pilalle mennyttä helteessä ässistynyttä juustoa myös. Tähän oli hyvä päättää tämänkertainen sessio, ehkä tulevina vuosina taas uudelleen.

Kent Citra Single Hopped Pale, cask ale

Brittiläisvirolaisen olutfriikin Fat Philin suosittelemaa cask-kamaa, 4,5%, varsin sameaa. Erittäin sitruksinen tuoksu. Voimakasta sitrusta myös maussa, erittäin energistä ja raikasta, tällaista ei SOPP pystynyt tarjoamaan, Katkeruuttakin on hyvin takasuoralla, havuja myös, huippukamaa. Ilmastointikin pelaa baarissa, loistavaa, Kitty’s petraa hienosti omalaatuisten vaihdeiden jälkeen. Kitty's, 27.7.2018.

SOPP Helsinki 2018, perjantai

Selvästi uneliain yleisfiilis tällä kertaa Rautatientorilla, olin taas heti klo 12 paikalla. Stadin Helter Skelter APAssa raikasta hedelmäisyyttä, kevyt katkeruus, tuttua Stadin laatua. Keikyblogin Kimmo-Pekka Toivola oli hieman yllättäen päätynyt Hailuodon tiskille tarjoilemaan tavaraa. Kokeilin Perämeren märzeniä, maltainen, leipäinen, hieman rukiinen. Voisi olla hieman raikkaampi, ei katkeroa. Makun Milk IPA hieman samea, havuja, ei kovin raikas. Ei katkeroa, mutta hyvin kuiva kuitenkin, perushedelmäinen kokonaisuus. Kalevan Solar Sheriff APAssa neulasia, ei tarpeeksi hedelmää. 

Savonlinnan Waahto IPAssa kovasti vaahtoa, pehmeää maltaisuutta, brittifiilistä, pähkinää, ei IPAmaisuutta. Ohranan Maku -kollabo- barley winessa sherryä maussa ja pihkaa tuoksussa. Pehmeää, aika hyvää. Puutakin tuntuu, ehkä festivaalin parhaita, matalahiilihappoinen, hedelmäisyys ehkä voisi olla enemmän esillä. Maistilan Viitankantaja vahva belgi, upea noir-henkinen hanalätkä, 10%. Makea, belgihiivaa, kohtuullisen pehmeä. Marjaisuutta, mutta monimuotoisempi voisi näin vahva olut olla. Lopuksi Barcelonasta Edgen Tangerine Skies,  kirkas ipa. Hedelmää ja hedelmäkaramellejä runsaasti. Ei raikas, ohut, ei katkeroa tarpeeksi. Niin vahvoja oluita tuli kokeiltua, että päätin poistua jo 14:45.

O/O Ekta Pils

Infernaalinen lämpöaalto edelleen Helsingissä, laskettelin pyörällä Vallilasta alas Kaisaniemeen, terassin varjoiset paikat jo varattuja, jouduin ottamaan hien vastaan sisätiloissa. Sonnisaaren Timo Kanniaisen suosittelemaa ruotsalaispilsiä pullosta, 5,2%, täyteläinen, maltainen, katkera, hieman hedelmäinen. Saksalaiset raaka-aineet,  toimii erittäin hyvin ja tasapainoisesti. Sori, 27.7.2018.

To Øl Tap Takeover @Panema

Kilpailevana tapahtumana SOPP-festivaalille Harjun Panema täräytti 18 hanaa tarjolla tanskalaisen To Ølin oluita. Ei suurta rynnistystä havaittavissa, mutta alan ihmisiä silti oli siirtynyt tähänkin tapahtumaan. Aloitin istunnon 3x Thirsty Mosaic -oluella, 5,5%. Kissanpissaa, hedelmää, ei kovin raikas, hieman makeutta, puhdas. Garden of Edenissä kevyesti hedelmäistä kirpeyttä, mallas peittyy liikaa, ei katkeroa, hyvin kuivaa. Crooked Stave -yhteistyö Namastave enemmän funkya, ei erityisen hapanta, hyvä fiilis. Kohtuullisen raikas, mutta voisi olla raikkaampikin, ei katkeruutta, liikaa hiilihappoa. 08 IPAssa hedelmää hyvin, raikasta, katkeroakin, hyvää kamaa, istunnon paras selvästi. Panema, 26.7.2018.

SOPP Helsinki 2018, torstai, vähemmän hellettä ja hörhöjä

Torstai aavistuksen viileämpi edellispäivään verrattuna, jengiäkin vähemmän liikkeellä, samoin hörhöjä. Aloitin session 8-Bitin Up Up Down Down -sessio-IPAlla, pihkaa ja sitrusta. Katkeroa yllättävän hyvin. Mäntsäläläisen Kiisken Das Boot - saksalaisale oli punaruskea, mallasta ja pihkaa. Ei altbierin pähkinäisyyttä, jäi ohueksikin, vaikka 6%. Ohranan Santarmin Saison hyvin kuiva, hedelmäinen, mutta ei tarpeeksi raikas. Vakka-Suomen Telkkä Pönttöön Helles intensiivisen maltainen, erittäin miellyttävä. Takatalo & Tompurin Kaski Helles hiilihappoisempi kuin Vakka-Suomella. Mallasta hyvin, mutta vähän ohut. Jo festivaalin neljäs helles, uusi suomalainen pienpanimosuosikkityyli? Savonlinnan Waahdon coffee stoutissa 7,4%, kahvia ja paahteisuutta, pehmeää, ei valittamista. Session lopuksi espanjalaisia, Gross Sticky Hops 6,8%, kissanpissaa, sitrusta, mutta raikkaus puuttuu. Katkeroa kuitenkin kohtuudella. Laugar Punkarra pullosta, sessio-IPAa, vain 4,0%. Hyvin vaaleaa, hieman tukossa, pihkaa, kukkaa, ei huono, tosi puhdas. Lopuksi Naparbier Hypnotic DIPA, 8%. Hieman karkea, trooppista hedelmää, ei katkeroa. Mukava tunnelma festivaalilla, ensi vuonna siirtymä Kaisaniemen puistoon, toivottavasti tilanne ei huonone.

SOPP Helsinki 2018, keskiviikko, hellettä ja hörhöjä

Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma käynnistyi Helsingissä tänä vuonna jo tiistaina. Itse en pystynyt osallistumaan avaukseen, lensin kotiseudultani Kainuusta takaisin pääkaupunkiin Finnairin harvennetulla kesäaikataululla liian myöhään. Hillitön kuumuus ahdisti, mutta siirryin silti varsin hyvissä voimissa keskiviikkona heti sisään. Alan tunnettuja hahmoja oli jo jonossa ja parkkeerasin viideksi tunniksi hörhöpöytään Tampereen, Porin, Jyväskylän ja pääkaupunkiseudun persoonallisuuksien sekaan. SOPP-systeemi ennallaan, painotus kotimaisissa panimoissa, Pikkulinnun tiskillä Espanjan reunoilta murenevia suoratuonteja Kataloniasta ja Baskimaalta. 

Oulussa 21 vuotta asuneena Perämeren rannat ovat edelleen läheisiä ja aloitin session sikäläisillä oluilla. Pienosakkuuspanimoni Sonnisaari tarjosi Sutinaa, sour saison. Varsin raikas, kevyehkösti hapan, parempaankin panimo on pystynyt. Toisen oululaisen Maistilan NEJIPA oli hieman karkea, katkeroa kohtuudella, mutta mehuisuus ei kovin raikasta. Hailuodon Tarri Pilsnerissä oli viljaa, mallasta, hyvin kuivaa vetoa. Puhdas kokonaisuus, lievästi katkeroa. Sonnisaaren uusi Tippa 18 mallasvoittoinen DIPA. Kuivaa tavaraa, ei ehkä niin vakuuttavassa kunnossa kuin takavuosina.

Baskimaasta Bilbaon lounaispuolelta Laugar-panimon kamaa. Ostadar IPA, hieman utuinen,  matalaprofiilinen, sitrusta, kuivaa, ehkä liian pliisu. Zapaburu samalta panimolta modernimpi hazy IPA. Mehua on, mutta ei kovin aromaattista, ei katkeroakaan.

Ruosniemen palvelukseen siirtynyt Arto Halonen on tehnyt perinteiselle Kouvolan olutfestivaalille uuden Kaiku-version. Helles-tyyliä, viljaa reippaasti, maltaisuutta. Ehkä liikaa hiilihappoa, mutta katkeroa odotettua enemmän. Vääksyn Kanava-panimolla toinen bloggaaja Teemu Lahtinen on täräyttänyt Paljas Saari -nimisen vuorisuola-gosen, vain 3,5%.  Tiukasti hapan, suolaa hyvin, raikas, toimi erityisen hyvin helvetillisessä Rautatientorin lämpökattilassa. 

Stadin Panimo täytti tämän kaiken keskellä 20 vuotta, en törmännyt perustajajäseniin, mutta Ingrid Viertola muistutti juhlauutuuksista ja ennätin tyyppaamaan Helsinki Hellesin.  Kirkasta kamaa, mallasta hyvin, ehkä liikaa hiilihappoa, kevyesti katkeroa, ei tarpeeksi täyteläisyyttä. Herttoniemen matalaprofiilisen panimon Etkon Watch Me -NEIPA oli kyllä samea, mutta karkeaa hedelmäisyyttä, ei mehuista raikkautta. 

Bryggeri Helsingin  tyrniportteri lievästi hapan, kirpeä, paljon hiilihappoa, kevyesti paahtoa. Laugarin Funerapolis -stoutissa  10%, suklaata runsaasti, ei juuri muuta irtoa. Vaasalaisen Bock’s Cornerin eisbock-tyylillä työstetty Pakkassahti päätti session, 12,1%, vaaleaa, makea tuoksu. Maku täyteläisen maltainen, ei banaania liikaa, ei tunnu näin vahvalta, hedelmää hyvin. Positiiviinen yllätys ilman muuta, en muista näin vahvaa sahtia ennen juoneeni.