Sharp’s Atlantic IPA, real ale

Maineikas uudehko Cornwall-panimo, kirkkaan kullankeltainen ale, todella pehmeää, vesi ilmeisesti harvinaisen hyvälaatuista. Humalaa on todella reippaasti, mutta odotettua hedelmäisyyttä ei mainittavasti. Maltaisuuskin on kevyttä. Makua kyllä on hyvin, mutta täyteläisempi saisi olla. Panimon web-sivujen mukaan oluen alkuperäinen alkoholipitoisuus on 4.8%, mutta ilmeisesti tänä kesänä jostain syystä laimennettu lukemaan 4.2%. Tämä on sääli, koska india pale alen pitäisi olla voimakas vahva olut, noin 6-7 %. Jenkit ovat tämän ymmärtäneet, mutta britit ällistyttävästi ovat vesittäneet homman nykyään järjestelmällisesti, Sharp’s ei ole yksin syyllinen. Oluthuone Leskinen, 31.8.2007.

Michael Jackson

Modernin olutkulttuurin merkittävimmältä kirjoittajalta tuntuva Michael Jackson kuoli eilen. Jacksonin pelinavaus, 1977 ilmestynyt The World Guide to Beer, on varmaan eniten uusia harrastajia oluen kimppuun inspiroinut julkaisu. Itse sain käsiini 80-luvun lopulla päivitetyn version The New World Guide to Beer ja aloin hahmottaa tarjolla mahdollisesti olevia elämyksiä. Olutkiinnostukseni oli silloin kytemässä ja tuo Jacksonin kirja oli ehkä suurin innoittaja. Jos olen lähdössä jollekin eksoottisemmalle alueelle, vilkaisen edelleenkin ensin mitä Jackson seudun tarjonnasta kirjoittaa.

Jacksonin parhaita puolia oli avarakatseisuus, hän ei jämähtänyt pelkästään real aleen, trappisteihin tai ungespundetiin; hän oli kiinnostunut kaikista hyvistä oluista. Kylmän sodan aikana hän raportoi länteen Tšekkoslovakian olutperinteen syvyydestä ja keskeisyydestä sikäläisessä elämänmuodossa. USA:n olutvallankumousta hän inspiroi ja oli ensimmäisiä sen merkityksen ymmärtäjiä. Jacksonin Belgia-kirja on oivaltava ja näkemyksellinen. On harmi, ettei hän kirjoittanut vastaavaa luotausta muista ydinalueista.

Jackson syntyi Yorkshiressä, mutta juutalaisen suvun juuret ovat Liettuassa. Ehkä siksi hänellä oli erityiskiinnostus Itämeren alueeseen ja hän viihtyi hyvin Suomessakin, oikeastaan hämmästyttävän usein. Tuskin hän täältä löysi muuta kiinnostavaa kuin Koff Porterin ja sahdin, ainakaan alkuaikoina. Sahdin elvyttäjänä Jacksonin merkitystä ei varmaan voi yliarvioida.

Koskaan en Jacksonia tavannut, mutta vuonna 2000 tarjosin lehtijuttua Leipzigin ainutlaatuisesta gose-oluttyypistä. Päätoimittaja Unto Tikkanen tyrmäsi ehdotuksen, koska juuri Jacksonilta oli tulossa gose-tarina. Peräännyin tietysti heti, mutta Jacksonin juttua ei sitten kyllä ainakaan siinä lehdessä julkaistu.

Jacksonin kirjoista läheisin on minulle Malt Whisky Companion. 80-luvulla olin kiinnostunut mallasviskeistä ja Jacksonin ankara luokittelu houkutteli vertailututkimukseen. Pitempiaikaista suhdetta viskiin en saanut aikaiseksi, kovimmat viskit on äkkiä kokeiltu ja sen jälkeen muut tuntuvat auttamatta pettymyksiltä. Olutmaailma on paljon monimuotoisempi ja hankalammin haltuun otettavissa, tutkimista riittää loputtomasti. Vanhan kliseen mukaan tärkeintä ei ole löytäminen vaan etsiminen. Uskon Jacksoninkin jatkaneen etsintää loppuun asti.

Rosenborg v. Tampere United

Sähkökatkon takia ottelu käynnistyi tunnin myöhässä. Ei varmaan parantanut sykettä, hyvin laiskaa pelailua, kun tulos oli jo selvä ensimmäisen ottelun jälkeen. Lerkendalin kenttä erikoinen, sekaisin muovia ja luonnon nurmea. Ensi jakson lopulla Marek Sapara veti 20 metristä häkkiin tamperelaisen karmeasta harhasyötöstä. Toisen jakson alussa Konan harhautti helposti tamperelaisen ja nosti maalivahdin yli takanurkkaan. 5-0.

Hoopi Hänninen hupaisasti väitti (kahdesti), että Rosenborgin Didier Ya Konan olisi valittu Afrikassa vuoden pelaajaksi ennen Didier Drogbaa. Täysin tuulesta temmattu tieto, ei tietenkään harvinaista Hoopin tapauksessa.

Bruce Springsteen: Transmissions

Springsteenin uutta Magic-levyä odotellessa mielenkiintoinen tuote harmailta markkinoilta, äänite konsertista Bryn Mawrin The Main Point –klubilta 5.2.1975. Radioasema WMMR lähetti keikan suorana. Ostin levyn kunniallisesta nettikaupasta, mutta Springsteenillä tai hänen levy-yhtiöllään ei mitään tekemistä julkaisun kanssa, ilmeisesti jonkinlainen porsaanreikä copyright-kuvioissa. Levy on pakattu kirjasen sisään, tekstin kirjoittajaa ei mainita. Noin 80 sivun mittainen tarina vaikuttaa eri lähteistä kerätyltä referaatilta Springsteenin urasta.

Bryn Mawr kuulostaa walesiläiseltä, mutta kyseessä on college-paikkakunta Philadelphian kupeessa. Springsteenin suosio oli alusta lähtien erityisen kovaa itäisessä Pennsylvaniassa ja Main Pointissa konsertoitiin useampaan kertaan. Springsteenin teksteissäkin on paljon viittauksia Philadelphian ympäristöön. Tämä konsertti on Springsteenin legendaarisimpia käännekohtia, vuoden 1975 ensimmäinen, Born to Run oli jo äänitetty, mutta ei albumin muita kappaleita. Bändiin oli vastikään värvätty rumpali Weinberg ja kosketinsoittaja Bittan, samoin kuin lyhytaikainen israelilainen viulisti Suki Lahav. Keikka oli Springsteenin uran pisin siihen mennessä, 18 kappaletta, 2h 40 min. Tällä levyllä on niistä puolet, kestoa 62 min. Valitettavasti mukana ei kuuluisaa versiota Incident on 57th Streetistä, jossa Lahavilla iso rooli. Äänityksen taso on suhteellisen hyvä, ehkä aineisto on peräisin radioasemalta. Kappaleiden järjestys ei ole alkuperäinen, eli melkoista editointia on suoritettu.

Levyn kappaleet, suluissa esitysjärjestys keikalla:
Mountain of Love (2.)
Born to Run (3.)
E Street Shuffle (4.)
Thunder Road / Wings for Wheels (5.)
She’s the One (8.)
4th of July, Asbury Park (Sandy) (15.)
Back in the USA (18.)
Jungleland (11.)
Spirit in the Night (7.)

Mountain of Love on Harold Dormanin pikkuhitti, versioita esim. Johnny Riversillä ja Beach Boysilla. Hauskaa 60-luvun alun viatonta fiilistä, sovitus muistuttaa monia muita Springsteenin kovereita, omassa instrumentaalissa Paradise by the ”C” ehkä pöllintöjä tästä. Born to Run yllätyksetön, ei tietenkään samanlaista kerroksista äänivallia kuin studiotyöstössä. E Street Shufflen alussa pitkä tarina, Asbury Park aamulla klo 5:30, sataa ja tuulee The Princen edessä (varmaan klubi The Student Prince), iso musta mies lähestyy valkeassa puvussa, valkea hattu ja kävelykeppi, Bruce heittää paniikissa kaikki rahansa maahan, tämä kappale on livenä aina studioversiota parempi. Kuohkeaa soittoa, lopussa kappale muuttuu Sam Cooken Havin’ a Partyksi.

Levyn huikein tapaus on ensimmäinen julkinen esitys Thunder Roadista, se on tässä vielä nimellä Wings for Wheels. Ennen levytystä Springsteen näki julisteen 50-luvun lopun Robert Mitchum –leffasta Thunder Road ja lätkäisi sen kappaleen nimeksi. Sävellys on melko valmis jo tässä, mutta tekstissä muitakin variaatioita. Tyttö, joka ei ole kaunotar mutta alright, ei ole Mary vaan Angelina! Thunder Road –hokeman tilalla tässä epämääräistä mutinaa ja Take a Chance –kehotuksia. Saksofonisoolo on enemmän latinotyyliä kuin myöhemmin.

She’s the Onen alussa yleisöääniä, levyversiota venytetympi, todella raivokas Bo Diddley –komppi jo kasassa, epävireistä huutelua taustalaulajilta. Sandy on teknisesti heikkotasoisin tallenne tässä, ääni huojuu, riisuttu tulkinta, nainen laulaa taustalla (Lahav?). Chuck Berryn Back in the USAssa toistetaan hauskasti alkuperäisiä uh-huh-huh-oh-yeah –huhuiluja. Tähän aikaan roskaruokafriikkinä tunnettu Springsteen paisuttelee hampurilaismainintaa. Kylmä hiki nousee pintaan, jos joutuu olemaan kaksi tuntia ilman hampurilaisia. Todella paksua saksofonimattoa, rummut kaikuu liikaa, ääni vähän rätisee.

Junglelandin esiversio on levyn musiikillinen huipentuma, eroja on melkoisesti studiorockoopperaan. Pianointro on sama, hämmästyttävästi viulu nousee puolivälissä lähes hallitsevaksi instrumentiksi, lihaisat rummut ja saksofoni. Esitys on kirkas, raikas ja tuore, paljon elävämpi kuin muut kuulemani versiot. Spirit in the Night on myös rapea, hyvin jazzahtava liikkeellelähtö, keinahtelee nautinnollisesti. Eksoottisessa Greasy Lake –tarinassa kovalla intensiteetillä tunnetta mukana.

Springsteenin vuosi 1975 on nyt melko hyvin dokumentoitu. Elokuun lopun keikkasarjasta New Yorkin Bottom Line –klubilta on ollut pitkään saatavilla hyvälaatuisia bootlegeja. Kaksi vuotta sitten julkaistiin virallisesti ensimmäinen Euroopan konsertti marraskuussa Lontoon Hammersmith Odeonista. Helmikuussa Springsteen haki vielä vähän suuntaa, mutta mestarin kypsää tavaraahan tämä on.

Bruce Springsteen: Radio Nowhere

Netistä ladattu single lokakuun alussa julkaistavalta Magic-levyltä. Suoraa klassista rullaavaa rokkia, paljon heliseviä kitaroita, terävät rummut, saksofonisoolo. Suttuisen kuuloinen tuotanto, ehkä mp3 on pakattu jotenkin heikosti. Hieman väsähtäneeltä kuulostavaa laulua, mutta eihän kaveri mikään nälkäinen teini olekaan. Yleinen tunnelma vähän kuin vuoden 1992 Lucky Town –levyllä, ei mitenkään tyypillistä E Street Band –saundia. Kertosäkeessä Springsteenin tuttu haastava kysymys nuupahtaneelle konserttiyleisölle: Is there anybody alive out there? Elvis ei jätä miestä rauhaan, ”just a-searching for a mystery train”. Teksti tuntuu yksinkertaiselta, mutta aivan perusasioiden ytimeen jälleen mennään yhteyden etsimisessä. Silti, eikö enempää tai parempaa? Kysymysmerkiksi tässä jää, mutta sama tunne on ennenkin ollut levyä edeltävien singlejen kanssa. Livenä tämä toimisi loistavasti, mutta väistämättä hieman laskee odotuksia tulevalta levyltä.

Liverpool v. Toulouse

Toulouse vielä avuttomampi kuin avausmatsissa, oikeastaan säälittävän surkea, Liverpoolille riitti rutiinisuoritus. Kuijtin tarkasta keskityksestä Crouch ohjasi alussa maalin kulmalta sisään, se oli jo siinä. Argentiinalainen 20-vuotias Sebastian Leto pelasi Liverpoolissa ensimmäisen pelin, innokas aloitus, sitten sivummalla. Nuori brasilialainen Lucas sai myös debyyttiesiintymisen vaihdosta. Hyypiä pääsi kapteeniksi, kun sekä Gerrard että Carragher loukkaantuneita. Hyypiä teki maalinkin toisen jakson alussa Toulousen jättäessä voikkaalaisen täysin vapaaksi. Kentän keisari Kuijt rankaisi vielä lopussa ranskalaisia kahdella maalilla. Ottelun alussa pitkiä muistojuhlia puistoon ammutun 11-vuotiaan Everton-juniorin kunniaksi, hyvä osoitus Liverpoolin kulttuurista.

Antonio Puerta

Lauantaina sydänkohtauksen kesken Getafe-pelin saanut Sevillan 22-vuotias laitapelaaja Antonio Puerta on nyt kuollut. Näitä tapauksia on viime vuosina sattunut enemmän kuin aiemmin. Heti tulee mieleen, että ainakin osasyynä on doping-aineiden sivuvaikutukset. Puertan tapausta en tietenkään tiedä, monesti kyseessä ovat synnynnäiset vaivat. Getafe-peli oli kauden ensimmäinen, rankka harjoituskausi oli alla ja taisi olla lämpöäkin aika lailla. Näin Puertan pelaavan kaikkiaan 11 kertaa, viimeksi puoli tuntia toukokuun 27. päivä. Puerta oli viime kaudella Sevillan parhaita pelaajia, ehti pelata Espanjan maajoukkueessakin marraskuussa. UEFA Cupin finaalissa Glasgow’ssa kentän paras. Marc-Vivien Foé oli 2003 kuollessaan jo 28-vuotias, siihen verrattuna Puertan menetys on paljon pahempi.

Cesar Rosas: Soul Disguise

Los Lobos –keulamiehen soololevy, julkaistu jo 1999, mutta tarttui vasta nyt mukaan nettikaupan alennuskaukalosta.

Los Lobosin ote kirposi minusta jo parin levyn jälkeen 1987, seuraavat levyt The Neighborhood ja Kiko ovat tylsiä ja teennäisiä. Ne olivat niin katkeria pettymyksiä, että en ole edes kuunnellut 1992 jälkeen julkaistua tuotantoa. Siksi kiinnosti olisiko Rosas säilyttänyt särmänsä, ehkä ne oli bändikaverit, jotka löystyivät. Rosas kirjoitti Susille tiukkoja R&B –paloja (rhythm ’n’ blues –termi vanhassa Fabulous Thunderbirds –tyyppisessä merkityksessä, en tarkoita termiin nykyään yhdistettyä Beyoncé Knowles –musiikkia) kuten My Baby’s Gone, I Got to Let You Know, Set Me Free (Rosa Lee), Shakin’ Shakin’ Shakes. Tuotteliaampi kaksikko Hidalgo&Perez vastasi balladeista ja mainstream rockista.

Soul Disguisen rakenne muistuttaa aika lailla varhaisia Lobos-levyjä. Pari espanjaksi laulettua norteñoa ja loput angloamerikkalaisten juurimusiikkityylien parhaiden perinteiden variaatioita. Mutta on uuttakin, muutamassa kappaleessa toisena tekijänä western swing –bändi Asleep at the Wheelin Leroy Preston. Niistä Racing the Moon rokkaa raikkaimmin ja parissa muussa on Lobosille vieraampia kantrikoukkuja. Flaco Jiménezin texmex-haitari siirtää painopistettä Kaliforniasta Rio Granden rantatörmille. Rosasin R&B junttautuu tantereeseen raskaasti, ehkä funkimmin kuin bändilevyillä ja lauluääni muistuttaa enemmän Stevie Ray Vaughania kuin aiemmin. Toinen teksasilainen Stephen Bruton tulee myös mieleen. Toisaalta balladit on levyn heikoin osa, David Hidalgon intensiiviseen kaihoon ei päästä lähellekään. Hidalgo ja Perez ovat myös kirkkaasti parempia tekstintekijöitä, East L.A.:n kovat kadut eivät elä Rosasilla yhtä hyvin. Yllättävä versio Ike Turnerin You’ve Got to Losesta on loistava.

Särmä on siis tallella, mutta uudempia soololevyjä ei ole tullut. Ehkä pitäisi tsekata Los Lobosin viimeisimpiä äänitteitä.

Valencia v. Villarreal

Hidasta mutta värikästä peliä lähes paikalliskamppailussa. Valencian oikealla laidalla Miguel vedossa, mutta muuten sekavahkoa. Kovasti uusiutunut Villarreal terävämpi, Piresin hyvästä pystysyötöstä Tomasson teki johtomaalin 16. minuutilla. Valencian tähtihyökkääjä David Villalla näppärä kauden aloitus, varoitukset suunsoitosta ja filmaamisesta, kentältä poistaminen 40 minuutin jälkeen.

Toisella jaksolla Valencia romahti täysin, Miguelkin oudosti otettiin tauolla pois. Tomassonin tilalle tullut Jari Litmasen näköinen chileläinen Matías Fernández, Matigol, hankki kevyehkösti rangaistuspotkun, jonka sai sisään muuten vaisusti pelannut uusi italialaishyökkääjä Giuseppe Rossi. Sitten Joaquín sai suoran punaisen sekavassa tilanteessa, sanoi kai jotain törkeää avustavalle. Fernández rankaisi syöttämällä Marchenan längistä Cazorlan vapaaksi, 0-3. Stadion tyhjeni huomattavasti ennen pelin loppua.

Wolfsburg v. Schalke

Kovana kotijoukkueena tunnettu Wolfsburg vaikeuksissa kovavauhtisen ja viihdyttävän ottelun alussa. Schalke painoi koko ajan päälle, mutta Wolfsburgin romanialainen kärkipelaaja Radu filmasi alueen rajalla ja Krzynówek upeasti vapaapotkusta vasemmalla muurin vierestä ylänurkkaan.

Kotijoukkueella brasilialainen säväys, keskikentällä puolusti Copa-tähti Josué ja hyökkäsi Trabzonsporista Saksaan palannut Hertha-ikoni Marcelinho. Tuomari poisti mielenkiintoisesti Josuén kentältä ensimmäisessä Bundesliga-pelissään 51. minuutilla. Schalken jenkkisotilaan jälkeläinen Jones roikkui Josuén paidassa ja veti brasilialaisen jalkoihinsa, Josuélle toinen varoitus ja ulos. Magath otti luonnollisesti hyökkääjän pois ja yritti kilpikonnapuolustusta. Kesti pitkään, mutta 86. minuutilla Altintop vapaasta paikasta tasoitti. Lopussa Wolfsburgilla vielä mahdollisuus voittoon Neuerin menettäessä pallon kaukana maaliltaan.

Schalke ei näyttänyt nytkään mestarikandidaatilta, Rakiticilla nyt todella suuri rooli ja vaikutti paremmalta kuin Dortmundia vastaan. Yksi kaukoveto osui poikkipuuhun ja ehkä pomppasi maalissakin.

Paulaner Original Münchner Hell

Leskisen Schimanski-hanassa perustavaraa, vaalea lager Münchenistä. Miksihän suomalainen standardiolut ei voisi olla tällaista? Ero ei näennäisesti ole kovin suuri, väri on suunnilleen sama, vaahtoaminen suunnilleen yhtä hillittyä. Suomalaisesta puuttuu vain maku. Tämä on täyteläisen maltainen, hieman kuiva, mutta hyvin kevyesti. Yksinkertainen tasapainoinen maukas juoma. Ei ehkä täysin tuoreen makuinen, mutta se on ymmärrettävää, kesähelteillä matkan teko ottaa veronsa. Oluthuone Leskinen, 23.8.2007.

Englanti v. Saksa

Niin sanottu ystävyysottelu, mutta joukkueiden välinen historiallinen jännite niin vahva, että aina syntyy säpinää. Nautittavasti Saksa teurasti jälleen kerran englantilaissiat. Saksa aloitti äärimmäisen varovasti, Englanti rankaisi nopeasti. ManC-tähti Micah Richards hieman oudosti oikea pakki, huijasi helposti Schalken ihmemies Christian Panderin, syötti vapaaksi Lampardin, joka ohitti Lehmannin. Mielenkiintoisia valintoja, Pander siis Löwin valinta pakiksi, normaalitapaus Philipp Lahm keskikentällä. Siellä myös Hampurin puolalaissyntyinen Piotr Trochowski. McClarenin kokeiluna Readingin Shorey vasempana puolustajana, ei huono. Kärjessä Newcastlen Owen ja ex-Leeds Smith, suhteellisen vaisuja. Entinen Leeds-vahti Robinson arvioi väärin Schneiderin keskityksen ja Kuranyi kuittasi helposti reboundista. Saksa otti otteen tässä vaiheessa, Pander korjasi virheensä, naiivit britit antoivat liikaa tilaa, tulinen vasuri upposi ylänurkkaan 19 metristä 39. minuutilla.

Toisella jaksolla vaihtoruletti hyydytti pelin, ei enää mainittavia tapahtumia. ”Calamity” James Robinsonin tilalle Englannin maaliin. Nuori suomalaisselostaja tunnisti katsomosta Franz Beckenbauerin, mutta ei Uwe Seeleriä. Siinä kohtiko se jalkapallosivistyksen raja menee?

Suomi v. Kazakstan

Kazakstan näytti alussa todella huonolta, varmaan vierastivat Tampereen eksoottisia oloja. Johanssonin oikea-aikaisesta syötöstä A. Eremenko nosti kauniisti maaliin. Sitten vieraat huomasivat miten löysä ja haluton Suomi on. Boltonissa alkukauden verkosta palloja noukkinut Jääskeläinen (miksi paremmassa henkisessä tasapainossa juuri nyt oleva Kavén ei pelannut?) hämäsi Tihisen pois keskityksestä katastrofaalisesti, keskenkasvuiseksi jäänyt Bjakov puski vapaasti häkkiin. Jatkossakin Suomelle paikkoja, mutta tavanomainen epäröinti ja hermoilu nousivat pintaan.

Toisen jakson alussa mietin, pitäisikö jalkapallon kilpailutoiminta lopettaa Suomessa 20 vuodeksi. Asennevääristymät häipyisivät ja voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pasaselta itsetuhoinen maanis-depressiivinen sivurajaheitto omalle maalille, josta ihmeen kaupalla keskiaasialaiset eivät rankaisseet. Lopulta tunnin kohdalla Tornion vajaakuntoinen Tainio ryhdistäytyi kulman jälkitilanteessa ja runnoi pompun kautta maaliin. Tapahtumaa edelsi Suomen painostusjakso, jossa puoliajalla R. Eremenkon tilalle tulleen ahvenanmaalaisen Sjölundin puskun kazakkimaalivahti torjui tolppaan. Sitten Jääskeläinen ratkaisi maalivahtiongelman ottamalla idioottimaisesti ajanpeluusta varoituksen ja on ulkona Belgradin eloonjäämiskamppailussa. Kalliolta painajaismainen käsivirhe hieman alueen kulman ulkopuolella. Vieraat väsyivät, Suomi pelastui. Alexei Eremenko Jr. menetti palloja puolustuskaksinkamppailuissa, mutta silti kentän ykköspelaaja.

Armenia-Portugali 1-1! Mitä mitä mitä? Vieläkö unelma elää, Royn kanssa Alpeille?

Paul Kermizian: American Beer

Olutdokumentaari eli siis bockumentti, tai suomeksihan dokumentti trimmaa hyvin dokaamisen kanssa. Viisi miestä kiertää kesällä 2002 40 päivässä 38 panimoa. Oikeastaan minun olisi pitänyt tehdä tämä elokuva, suomalainen näkökulma olisi luultavasti tuonut paremman lopputuloksen. Olen nimittäin sattumoisin vuosien varrella käynyt useimmissa näissä samoissa modernin olutkulttuurin pyhiinvaelluspaikoissa: Portland Maine, Boston, Brattleboro, Bridgewater Corners, Burlington, Syracuse, Downingtown, Rehoboth Beach, Abita Springs, Santa Cruz, San Francisco, Boonville, Fort Bragg, Portland Oregon, Hood River, Seattle.

Kyseessä siis panimo -road movie, suurin osa elokuvasta panimomestareiden haastatteluja, välillä näytetään olutsotureiden krapulaisia aamuhetkiä motelleissa. Tyyppien vitsit eivät ole hauskoja ja käsivarakuvaus rasittaa. Muutamat anekdoottimaiset kommellukset ihmeen vaisuja, olisi pitkällä matkalla (12000 mailia) pitänyt enemmän tapahtua. Elokuva ei etene maantieteellisesti, vaan satunnaisesti. Ehkä mielenkiintoisin pätkä Yakima Valleyn humala-alueen esittely. Ehkä oluen juonti on kerta kaikkiaan paljon hauskempaa kuin sen katselu.

Henkilökohtaisilta nostalgiavärähdyksiltä ei voi täysin välttyä. Erityisen liikuttunut olin nähdessäni Victory Brewingin parkkipaikan Downingstownista tai Seabright Breweryn pation Santa Cruzista. Melkein erotin itseni baaritiskitungoksesta Dogfish Headistä Rehoboth Beachillä ja McNeill's Brewerystä Brattleborossa. Anderson Valleyn maisemat Boonvillessä arvioin 1997 ihanteelliseksi eläkevuosien tukikohdaksi. Paljon kuohuvaa kultamaata on rajautunut leffasta ulos, esim. San Diego, San Luis Obispo, Healdsburg, Tacoma, Prescott, Flagstaff, Tempe, Denver, Boulder, Austin, San Antonio, Lake Charles, Tampa, Savannah, Charleston, Charlottesville, Adamstown, Tom's River, Lodi, Sackets Harbor, Waterbury, North Woodstock, Kennebunkport, ...

Inspector Morse, The Infernal Serpent

Melkoisen täyteläinen juoni, mutta pysyy hyvin kasassa, muutenkin sarjan parempaa antia. Jälleen mädännäisyyttä yliopistoympyröissä, laajempaa salaliittoakin väläytellään, mutta väkivallan juuret tavallisempia. Harvinainen takaa-ajokohtaus, Morse ei saa kelmiä kiinni. Hitchcockin Frenzyssä 20 vuotta aiemmin näytellyt Barbara Leigh-Hunt esittää klassisen musiikin opettajaa, jota Lewis tyrmistyttää kertomalla lapselleen ostamasta syntetisaattorista. Lewis häiritsee myös Morsen herkkää oluthetkeä raportoimalla oksennusanalyysin tuloksista. Oksennuksessa muuten real alea, suomennettu ”kunnon olueksi”. Hyvin runsastukkainen kevyehkökenkäinen reportterinainen keskellä tapahtumia, mutta Morse ei tällä kertaa ehdi saada romanssivaihdetta päälle. Esimies suosittelee aurinkolomaa. Jakso loppuu henkevästi Milton-sitaattiin, sieltä jakson nimikin on.

Liverpool v. Chelsea

Tasapaksua hermostunutta rikkinäistä peliä tähtiryhmiltä. Heikko tuomari sotki lisää kuvioita. Liverpoolin avauksessa vain viisi samaa pelaajaa kuin keskiviikkona Toulousessa. Torres teki varttitunnin jälkeen hallitun johtomaalin vastahyökkäyksestä. Chelsea tasoitti toisella jaksolla MM-finalisti Maloudan helposti hankkimalla rangaistuspotkulla. Chelsean peli näytti melko mielikuvituksettomalta, Mourinhon eväät alkanevat olla lopussa. Tosin paljon pelaajia loukkaantuneinakin.

Manchester City v. Manchester United

City nöyryytti mestaria kovavauhtisessa kiihkeässä derbyssä. Englannin maajoukkuesekoiluissa maineensa pilanneella Sven-Göran Erikssonilla on nyt mielenkiintoinen joukkue Cityssä. United piti palloa, mutta Cityn peli pysyi hyvin kasassa ja Barcelonassa flopannut brassi Geovanni ampui Vidicin kautta 20 metristä alanurkkaan puolen tunnin kohdalla. Cityssä runsaasti laatupelaajia. Aivan isänsä näköinen Kasper Schmeichel teki paljon virheitä, mutta silti pitänyt nollan kolmen ottelua Premier Leaguessa. 19-vuotias maajoukkuetoppari Micah Richards todella vakuuttava. Bulgarialainen laitapelaaja Martin Petrov ei vielä näyttänyt pääsevän omalle tasolleen. Toinen bulgaari, kärkimies Valeri Bojinov (ehkä olisi translitteroitava Božinov?) loukkaantui heti alussa. Ukrainasta tullut Copa-tähti Elano eloisa hyökkäyspäässä. Kroaatti Ćorluka ja espanjalainen Garrido vahvoja laitapakkeja.

Ei Unitedkaan huono ollut, mutta tehoja ei löytynyt. Uusi portugalilainen Cristiano-kopio Nani (syntynyt Kap Verdellä) upeassa vedossa, mm. nerokas kantapääpystysyöttö. Tévezilla kärjessä kovaa yritystä ja muutama paikkakin, mutta ei tulosta. Carrick suhteellisen aktiivinen, mutta ylihinnalla ostettu Hargreaves ei kummoinen. Suomen kesäkuussa teurastanut Vidic puski heti toisen jakson alussa kulmasta poikkipuuhun. Ferguson teki alokasmaisen virheen ottamalla Nanin pois tunnin kohdalla.

Michael Curtiz: The Unsuspected

Warner-noir vuodelta 1947, siistiin yläluokkaiseen ympäristöön sijoittuva, visuaalisesti äärimmäisen hämmästyttävä elokuva. Toistuva hyytävä efekti, heijastavalta pinnalta peilikuvana nurin päin näkyvät kasvot. Selviä Laura-vaikutteita jälleen, viitteellisiä ja poikkeuksellisin suoriakin kuten henkiinheräävä kuolleeksi luultu nainen, josta esitellään muotokuvaa. Muuan autokohtaus hyvin samantyyppinen kuin Hitchcockin myöhemmässä North by Northwestissä, Hitchcock-kuvaaja Robert Burks tässä efektikuvaajana, ei voi olla yhteensattuma. Toisaalta tässä elokuvassa selviä vaikutteita myös Hitchcockin aiemmasta Suspicionista, sekä tietysti Notorious-elokuvasta, koska Claude Rains molemmissa mukana. Mielenkiintoisia lentokenttäkohtauksia New Yorkista ja Rio de Janeirosta, ainakin jälkimmäiset tosin studio-ottoja. Väkivalta poikkeuksellisen brutaalia, heti avauskohtauksesta lähtien ja aina kun aliarvostettu veret seisauttava Jack Lambert on kuvassa. Ei tämä kuitenkaan täysin tyydyttävä teos ole, käsikirjoitus ei ole realistinen tai uskottava, juoni on liian täyteen ympätty ja keinotekoinen.

Newcastle v. Aston Villa

Tasaista tylsähköä vääntöä, ei maaleja. Newcastleen siirtynyt Bolton-legenda Allardyce ei ainakaan vielä ole saanut ryhtiä koillisen potentiaaliseen mahtijoukkueeseen. Newcastlen hyökkäyspää lähes kokonaan entisiä Leedsin pelaajia: Viduka, Milner, Smith. Puoli tuntia pelannut Michael Owen täysin näkymätön, niin kuin lähes aina. Aston Villakin tavattoman vaisu, laitapelaaja Ashley Young väläytti taitoa ja nopeutta ajoittain.

Schalke v. Dortmund

Toukokuussa Dortmund repi salaattilautasen Schalken hyppysistä, nyt Schalke teurasti paikallisvastustajan 4-1. Ensimmäinen jakso Schalken vasemman pakin Christian Panderin näytöstä. Toisesta Pander-vapaapotkusta Bordon puski vapaasti sisään, toinen suoraan maaliin tolpan vierestä. Dortmundin pelissä ei juuri järjestelmällisyyttä ja varsinkin puolustus täysin sekaisin, kaudesta tulee hyvin vaikea. Schalken kärkipari Asamoah-Kuranyi sai maalit tehtyä toisella jaksolla, mutta sitä ennen heikkoa viimeistelyä. Vahvistuneelle Bayernille Schalkesta tuskin on vastusta. Lincolnin tilalla pelasi kroaatti Rakitic, aloitti hyvin, muttei jaksanut toisella jaksolla. Schalken uusi uruguaylainen Carlos Grossmüller (saksalainen isoisä) pääsi vaihdosta varttitunniksi pelaamaan.

Crouch Vale Amarillo, real ale

Oululainen olutkulttuuri, osa 3. Amerikkalaisella aromihumalalla maustettu brittiläinen golden ale maistuu taivaalliselta. Äärimmäisen nautinnollinen kuiva maku, mutta kuitenkin pohjalla hedelmäinen makeahko runko. Jotenkin vaikeasti hahmotettava täydellinen tasapaino, näin hyvääkö tämä tosiaan on? Ja kyllä se on, paras tähän mennessä Ouluun saatu real ale. Jenkkipainotus ei ehkä kaikkien mieleen, mutta minuun tämä iskee täysillä. Oluthuone Leskinen, 17.8.2007.

Aittatori, Oktoberfest

Oululainen olutkulttuuri, osa 2. Se voi tuntua hyvältä idealta järjestää Oulussa oktoberfest elokuussa, kun sää on vielä siedettävä. Käytännössä ei kuitenkaan toimi, koska oktoberfestbierejä ei ole tähän aikaan vuodesta saatavilla. Käteen jäi Spaten Münchener Hell pullosta muovituoppiin, tyhjä tuulinen tori ja Virve Rosti & Riki Sorsa –koveroiva trubaduuri. En edes nähnyt aiempina vuosina tunnelmaa piristäneitä gretcheneitä.

Oululainen olutkulttuuri

Taustalla Erkkolan sillan suunnassa eläkeläismies pitää taukoa pyörälenkin lomassa. Yleensähän tällaisessa tilanteessa seurana on mäyräkoira. Tällä miehellä ei ole. Hän kuuluu parhaaseen A-ryhmään, hän juo, kylmän viileästi, Aecht Schlenkerla Rauchbieriä (ilmeisesti Märzen-versio), suoraan pullon suusta! Tätä en ole osannut odottaa, itse asiassa tämä ylittää villeimmät fantasianikin. Enää en hämmästy juuri mistään.

Richard Kwietniowski: Owning Mahowny

Tuore (2003) kanadalainen uhkapelileffa. Torontolainen pankkiiri (muistuttaa hieman Björn Wahlroosin nössöversiota) pelaa pankin asiakkaiden rahoilla Atlantic Cityssä ja Las Vegasissa 80-luvun alussa. Tylsä löysä elokuva, ehkä siksi että perustuu tositapahtumiin. Ainoa mielenkiintoisempi hahmo John Hurtin loistavasti esittämä kasinon johtaja. Phillip Seymour Hoffman on varmasti hieno näyttelijä, mutta hänen tuloksiaan on aina yhtä rasittava seurata. Hoffman ei minusta pääse peliriippuvuuden hahmotuksessa mihinkään, yrittää luottaa mahdollisimman pieniin keinoihin, muttei saa mitään aikaan. Esimerkiksi Karel Reiszin 70-luvun The Gambler ja James Caanin suoritus siinä ovat äärettömästi parempia. Kwietniowskin aiempi John Hurt –leffa, Love and Death on Long Island, ei ollut kummoinen sekään, mutta sentään tätä parempi.

Tampere United v. Rosenborg

Tampere pelättyäkin pahemmin pelkkä vastaantulija. Suomalaiset eivät kerta kaikkiaan osaa pelata tätä peliä, se alkaa tuntua jo luonnonlailta. Parhaat päivänsä nähnyt Rosenborg oli itsevarma, aktiivinen, nopea ja suoraviivainen. Vähemmälläkin taidolla pärjää, kun asenne on kohdallaan. 20. minuutilla Tampereen puolustus sekosi kulmatilanteessa ja Koppinen juoksi pallon vapaasti sisään. Heti perään mansemiesten ihmetellessä Burkina Fason Koné lähes saksipotkulla näyttävästi sisään. Seuraavat 160 minuuttia on sitten enää pelkkä muodollisuus. Rosenborg pystyi ottamaan lievästi loukkaantuneen toisen polven sentterin Iversenin pois jo 25. minuutin jälkeen. Slovakian supertähti Sapara odotettua näkymättömämpi, mutta lopussa yksi vapaapotku poikkipuuhun, josta Koné 0-3.

Toulouse v. Liverpool

Ensimmäisen suomalaisen laatupelaajan Aulis Rytkösen ammattilaisseura Toulouse pitkästä aikaa valokeilassa. Tarkkaan ottaen seura ei ole sama kuin Rytkösen aikana, vanha fuusioitui 1967 pariisilaisseuran kanssa ja nykyinen perustettiin uudelta pohjalta 1970. Iso hollantilaistähti Rob Rensenbrink jäähdytteli Toulousessa vähän aikaa 80-luvun alussa.

Toulousella ei mitään saumaa Liverpoolia vastaan, liian varovasti aloittivat ja ukrainalaisen Voroninin kaukolaukaus ylänurkkaan 43. minuutilla ratkaisi koko homman. Hyypiä pääsi pelaamaan, mutta teki pahoja virheitä, eläkkeelle siirtymistä kannattaisi harkita. Mascherano kentän kuningas. Israelilainen Benayoun vaikutti aluksi melko taitavalta, mutta hiipui myöhemmin. Hollantilainen Babel vaisuin uusista pelaajista.

John Sturges: Backlash

Perinteinen kostowestern vuodelta 1956. Kirkkaat Arizonan technicolor-värit leiskuvat, kaktukset huojuvat tuulessa ja Winchesterit laulavat erämaan kuivissa kallioissa. Kultaa, intiaaneja, romanssia, petosta, loistavia näyttelijöitä. Hieman erityyppisissä elokuvissa tunnetuimmat roolinsa tehneet Richard Widmark ja Donna Reed todella vakuuttavia. Silti, verrattuna esimerkiksi Boetticherin ja Mannin westerneihin, kovin vaisuksi kokonaisuus jää. Kaikki ainekset ovat kasassa, mutta näkemys, visio, kosketus jää vajaaksi. Vaikea sanoa, mikä on vialla, mutta näin se vain on.

Jacques Tourneur: Experiment Perilous

Kulttiohjaaja Tourneurin ennennäkemätön RKO-teos, Gaslight-tyyppinen goottilainen vaimonkiusausdraama viime vuosisadan alun New Yorkissa. Tämä on kuitenkin hillitympi ja uskottavampi kuin Gaslight-versiot. Alkaa upeasti, juna halkoo myrskyistä yötä, tulva vyöryy yli kiskojen, sillat huojuu junan alla. Noirahtava voice-over, visuaalisesti viimeisteltyä studiotyötä, joskin kopio oli hieman sotkuinen. Vermontilaista päivänkakkaratyttöä esittävä surusilmäinen wieniläiskaunotar Hedy Lamarr on melkoinen nähtävyys. Hänen esiintuloaan pitkitetään ennakoivilla ulkonäkökommenteilla ja jopa Laura-tyyppisellä muotokuvalla. Muutama takauma, ei tosin aivan Out of the Pastin tapaan. Tourneur on voimissaan, runollista pahaenteistä kohtalonomaisuutta suorastaan tihkuu, vaikka käsikirjoitus ja näyttelijät ovat vähän kömpelöitä.

Mark Robson: Bedlam

Tällä erää viimeinen tsekkaus Val Lewtonin sarjasta. Tämäkään ei ole kauhuelokuva, 1700-luvun Lontooseen sijoittuva mielisairaalamelodraama, ei mitenkään mieltä ylentävää menoa. Boris Karloff heittää hullunkiilto silmissä vaikuttavan roolin kaistapäisenä sairaalan johtajana. Potilaiden toverituomioistuin vangitsee ja vapauttaa Karloffin, mutta naisen kosto tavoittaa yli-innokkaan terveydenhuoltoammattilaisen. Anna Lee on terveyslautakunnan potilaaksi tuomitsema söpö neito. Hogarthin maalaukset tarinan inspiraationa, niitä vilautellaan kohtausten välissä. Ryppynaama Skelton Knaggs taas melko suuressa roolissa. Hieman rasittavaa kveekaripropagandaa mukana.

Jules Dassin: Topkapi

Luin äskettäin Eric Amblerin The Light of Day –romaanin, jonka filmatisointi Topkapi on. Kuten muistelinkin, elokuva on komediallisempi, mutta silti suhteellisen uskollinen Amblerin tekstille. Sivujuonteita on oikaistu ja loppu on melko erilainen. Loistavia Istanbul-näkymiä, kaikki näyttelijäsuoritukset eivät ole erityisen hyviä. Ohjaajan vaimo Melina Mercouri ei ole minusta sopiva naispäähenkilön rooliin. Toisaalta romaanissa lyhyehkösti kuitattua ryöstöä Dassin on Rififin tyyliin paisuttanut ja tekee siitä suvereenisti elokuvan huipentuman. Tätähän on matkittu myöhemmin reippaasti. Ehkä aavistus löysää, jännite ei kanna aivan koko aikaa. Lopussa selvästi ennakoidaan jatko-osaa Kremlissä, mutta sellaista ei koskaan tehty.

Inspector Morse, The Secret of Bay 5B

Suhde patologinaiseen tuntuu syvenevän reippaasti, vaikka muuan lastenlääkäri ympärillä hiippaileekin. Quickstep luonnistuu ja olut on taas ruokaa. Pubikohtauksessa olut saa Morselta hyväksynnän, vaikkei olekaan (fiktiivisen) Barley Mow Specialin veroista. Lontoolainen luksusprostituoitu tarjoilee (fiktiivistä) Glen Duich –single maltia, johon Morse tarttuu hanakasti. Lewis juo mineraalivettä ja varastoi sardiinisämpylän pikkutakin taskuun. Muuan S-typellä ajeleva bisnesmies on kateellinen Morsemobiilille.

Downton Chimera All Rounder, real ale

Pieni tuntematon panimo Salisburysta, Stonehengen varjosta. Tumman punaruskea bitter, syvän hedelmäinen perusmaku, ehkä kypsän kiivin aromia. Maltainen keskitukeva runko, kuiva muttei kovin pitkä jälkimaku. Joidenkin tietojen mukaan maustettu olut, muttei oikein semmoiselta vaikuta. Hedelmäisyys niin korostunutta, että nousee korkealle henkilökohtaisella suosikkilistalla. Tunkeutuu kevyesti Ouluun saatujen realien kärkijoukkoon. Oluthuone Leskinen, 12.8.2007.

Gayant La Goudale

Alko tuntuu nyt innostuneen ranskalaisista oluista, hieno homma, varsinkin kun nyt on osunut valikoimaan parempaa tavaraa kuin epäilyttävät Page 24:t. Arkistoni mukaan olen juonut tätä aiemminkin, mahdollisesti Madeiralla, ei vahvoja muistikuvia.Vaalea biére de garde, vaahtoaa hyvin, hillityn makuinen, ehkä hieman liian tavanomainen. Alkoholia pitäisi olla 7.2%, mutta tuntuu kevyemmältä. Etiketin mukaan seassa vehnää ja sokeria, mutta ne eivät hallitse makua. Kevyen viljainen ja jälkimaku lähes kuiva. Miellyttävä saunaolut.

Mark Robson: Isle of the Dead

Lopultakin vähän kauhua Val Lewtonin elokuvasarjassa. Boris Karloff luimistelee kreikkalaisena kenraalina ruttosaarella vuoden 1912 sodan liepeille sijoittuvassa tarinassa. Sotahan oli melko lyhyt, mutta verinen, jossa Kreikka ja kumppanit Balkanilta rankaisivat lahonnutta ottomaani-Turkkia. Vorvolaka-niminen ihmissusi-vampyyri-variaatio sotkee kuvioita. Kova tuuli, löyhäpukeiset naiset kävelevät saarella I Walked With a Zombie –tyylisesti tunnelmallisissa otoksissa. Ei ehkä sarjan eliittiä, mutta suhteellisen vaikuttavaa kuitenkin.

Levski Sofia v. Tampere United

Heikkotasoinen peli. Odotetusti Levski piti palloa, muttei saanut kunnon maalipaikkoja aikaan. 40 minuutin kohdalla Tampereen nopeasti annettu vapaapotku (okei, liikkuvaan palloon, mutta tuomari antoi mennä) oikeaan päätyyn Petresculle, joka jatkoi alueelle Niemelle, joka (okei, ehkä otti kädellä pallon alas, mutta tuomari ei huomannut) kääntölaukauksella puolustajan längistä teki häkin. Toisen jakson alussa Levskillä hyviä paikkoja, mutta Kavèn torjui loistavasti. Odotetusti slaavilaisjoukkueen henkinen lataus mureni, eivätkä saaneet jatkossa mainittavaa aikaan.

Tv-kuvaus todella heikkoa, ajoittain vaikea seurata peliä. Saksalaistuomarilta suhteellisen ryhdikäs Balkan-suoritus, tosin ei yleisökään ihmeemmin painostanut. Levskillä oli kentällä MM-tähti 1994 Daniel Borimirov, mutta ei yksin pystynyt nostamaan joukkueen tasoa. Tuskinpa Tampere tällaisella suorituksella Rosenborgille pärjää viimeisellä karsintakierroksella, mutta tämäkin jo hyvä saavutus.

Ja näppärästi nettosin Tampereen voitolla 89 euroa. Veikkauksen amatöörimäinen ylikerroin vierasvoitolle oli niin houkutteleva 9.90, joten heitin kympin likoon.

Mark Robson: The Ghost Ship

Hieman vaatimattomampi teos Lewtonin sarjassa. Merikapteeni menettää järkensä ja jälki on rumaa. Merkillisintä elokuvassa on mykkä suomalainen merimies, Paulo Lindstrom nimeltään, jolla ratkaiseva rooli tapahtumissa. Vaikka henkilö ei pysty puhumaan, hänen ajatuksiaan kuullaan voice-overina. Suomalaista esittää karunnäköinen englantilainen Skelton Knaggs, joka näkyy kuolleen maksakirroosiin 43-vuotiaana, vastaavia kohtaloita riittää Lewtonin työryhmässä ruuhkaksi asti. Lewton kuoli itsekin sydänkohtaukseen 46-vuotiaana.

Tätä elokuvaa ei pidä sotkea lähes samannimiseen uuteen elokuvaan (Ghost Ship ilman määräävää artikkelia), jota MTV3 juuri nyt esittää.

St. Germain Page 24 Rèserve Hildegarde Biére sur Lie Ambrèe

Meripihkaversiossakaan ei vaahtoa ensinkään, ei juuri korkkikaan tupsahda. Ehkä näissä oluissa on todella jotain vialla. Maku ei ihan heikko, mutta hieman väljähtyneeltä tuntuu. Blonde oli parempi, tässä vähemmän humalaa, enemmän makeutta. Oluen nimessä ei nyt biére de gardea vaan pullokäymiseen viittaava termi. Omituinen brändi Page 24 viittaa jonkin muinaisen tekstin sivulle 24, jossa paljastetaan oluen valmistuksen niksit.

Mark Robson: The Seventh Victim

Val Lewtonin kauhusarjaa, tosin nytkään ei mukana yliluonnollisia aineksia. Mutkikas katoamistapaus New Yorkissa, palladisti-nimisiä saatanauskovaisia, runoilijoita, psykiatreja, kampaajia, kosmetiikkatehtailijoita, italialaisia ravintolanpitäjiä, lakimiehiä, yksityisetsiviä. Niin hyytävä suihkukohtaus, että Hitchcock taatusti näki tämän ennen Psychoa. Vastaavia bravuureja muitakin, esim. metrossa ja takaa-ajo teatterikorttelin sivukujilla. Hirttoköysi ei ole ehkä koskaan näyttänyt yhtä pahaenteiseltä. Jean Brooks uskomaton ilmestys satanistien jahtaamana kaunottarena. Loppu on karuudessaan ja kompromissittomuudessaan ainutlaatuinen Hollywoodissa. Kerrassaan upeaa, ilman muuta yksi sarjan parhaista.

Jean Brooks traaginen hahmo siviilissäkin, kuoli alkoholismin sivutuotteena aliravitsemukseen 48-vuotiaana.

Inspector Morse, Deceived by Flight

Jakson alkupuoli hidasrytminen, lähes pitkästyttävä, rasittavaa kriketin peluuta. Kaksikin naista tuppautuu Morsen daamiksi, toinen osoittautuu virkatehtävissä operoivaksi tullivirkailijaksi, eikä toisenkaan, poikkeuksellisen hehkeä leski, jauhot puhtaita ole. Doverin satamassa piipahdetaan lopussa. Olutta juodaan kohtuuttoman vähän. Lewis soluttautuu krikettijoukkueeseen, mikä irrottaa kevyitä herjoja muiden poliisien puolelta. Kuitenkin vaisuhko tunnelma koko ajan.

Nøgne Ø Dark Horizon 1. edition

Kulttiolut jo ennen valmistumistaan. Ehdin saada viimeisen Oulussa myynnissä olleista kuudesta (6) pullosta 3.8.2007 klo 11:30. Saatuani vainun asiasta ajoin paikalle suoraan Puolangalta. Periaatteessa en erityisemmin perusta tämmöisistä pieneräsnobbailuista. Uhkana on, että käy samoin kuin single malt whiskyn kanssa, hinnat kohoavat tavallisen harrastajan ulottumattomiin ja erikoiserien laatu ei kuitenkaan ole sen kummempaa kuin perustuotteen.

Näin ei kuitenkaan vielä ole Dark Horizonin kanssa. Puolen litran pullo 16-prosenttista ihmeolutta maksaa 12,72 €. Pulloni numero on 890. Tiettävästi erässä oli noin 5000 pulloa, joista Suomeen saatiin 1350. Etiketissä lukee ”ale brewed with coffee”, eli ainakin kahvia on seassa.

Monesti epäillään, miten näihin vahvuusprosentteihin päästään. Vodkaa sekaan? Dark Horizonin konsti kai viinihiiva. Miltä se sitten maistuu? Näin vahvat oluet ovat usein sherrymäisiä, yleensä huonon sherryn tai portviinin kaltaisia. Dark Horizon ei ole. Viilensin olutta aavistuksen, ehkä noin 19 asteeseen. Väri on helppo kuvailla, se on mattamusta. Paksu ruskea vaahto häviää melko pian, tuoksussa on kahvia, lakritsaa ja pistävää alkoholia. Maku on pehmeä, paksu, lämmittävä, lakritsan makeutta, kahvia, mutta myös kirpeyttä. Pelättyä puhtaan alkoholin liiallista makua ei ole! Jälkimaku on edelleen pehmeä, miellyttävä. Tämä on siis imperial stout, joka vaatisi jonkin uuden adjektiivin. Makeus tuntuu korostuvan lisää juodessa, toimii hyvin suklaan kanssa. Loistava olut, mutta ääritapaus, sopisi ehkä paremmin talviolosuhteisiin. Mutta tuskinpa jakelutilanne jatkossa ainakaan paranee.

Alfred Hitchcock: The 39 Steps

Aina yhtä nautittava, yksi Hitchcockin varhaisimmista täysin onnistuneista elokuvista, vuodelta 1935. Monet myöhemmät teemat aluillaan, vakoilujuoni ehkä nykykatsannossa vähän kömpelö, mutta junakohtaukset, takaa-ajotunnelma ja romanttinen huumori parasta mahdollista tasoa. Firth of Forthin rautatiesilta näytti jo 30-luvulla melko rumalta ja jonkinlainen prototyyppihelikopteri pörrää Skotlannin nummilla. Madeleine Carroll ensimmäinen pintaviileä vaaleaverikkö Hitchcockin tuotannossa.

Riipaisevassa kohtauksessa maalaistollukan vaimoksi ajautunut glasgowlainen nuori nainen muistelee Sauchiehall Streetin valoja. Hitchcockin mukaan inspiraationa oli vanha buuritarina, mutta esim. Ahon Juha on myös selvä muunnelma samasta aiheesta. Hitchcockin variaatiossa kaikki sympatiat ovat Shemeikan puolella.

Jean-Jacques Beineix: La lune dans le caniveau

Kun nyt lopulta sain käsiini ja luettua David Goodisin Moon in the Gutterin, on aika katsoa uudemman kerran romaanin ranskalainen elokuvasovitus vuodelta 1983. Leffaahan pidettiin aikoinaan täysin epäonnistuneena, enkä itsekään muista siitä innostuneeni. Viime vuosina se on saanut ymmärtäjiä.

Elokuva on tyylitelty studioluomus, mutta hyvin uskollinen Goodisin tekstille. Tapahtumat siirretty Marseilleen, Nastassja Kinski on vakuuttava uptown girlinä ja silloin melko tuntematon Victoria Abril tuhmana tyttönä. Elokuvan tempo on hyvin hidas, osa kohtauksista kankeita, uskollisuus Goodisille on ehkä kostautunut, elokuva vaatii erilaisen rytmityksen kuin romaani. Pahinta on paisutteleva musiikki. Ei kuitenkaan mikään fiasko, oikein miellyttävä kokemus, ainakin jos on Goodisin pakkomielteistä kiinnostunut. Joitakin muutoksia Beineix on tuonut, hääkohtaus kalliokielekkeen katedraalissa ja Nastassjaan yhdistetty ”Try another world”-tekstinen mainos.

Elojazz & Blues: Kenn Lending Blues Band, Annika Granlund & Dalton Brothers

Tanskalainen bluesbändi. Perustrion ohella Hammond-urut, mutta melko pienessä roolissa, kitaristin ehdoilla mentiin. Muut soittajat näyttivätkin nuoremmilta oppipojilta. Kun Lending on soittanut kauan Champion Jack Dupreen kanssa, olisi odottanut enemmän New Orleans –meininkiä. Alun Chicken Shackin jälkeen se osasto jäi vähemmälle. Afrikkalaisiakin rytmejä olisi voinut toivoa, kun basisti on Togosta. Hieman veretöntä Hendrixia, tyylipuhdasta, mutta ehkä skandinaavisen viileää B.B.Kingiä ja lopuksi Muddy Watersia. Kaikkea bändi osasi, mutta yleisöä ei oikein saanut haltuun kolealla torilla. Lending selvästi luuli tulleensa jazzjuhlille, ja niin tietysti tulikin, soolot olivat pitkiä ja kaveri vielä kalasteli niiden jälkeen suosionosoituksia. Itse tykkään enemmän kun bluesia soitetaan rock-asenteella.

Ruotsalainen soullaulaja Annika Granlund ison torviorkesterin kanssa, jonkinlainen Tower of Power –tribuuttiprojekti. Hyvältä kuulosti, en oikein tunne tämäntyyppistä musiikkia. Joitakin tuntui mielenkiintoisesti ärsyttävän, että solisti puhui yleisölle englantia eikä ruotsia.

Belhaven Wee Heavy

Ensikokemus hanaversiona tymäkästä skottioluesta. Ei ehkä parhaiten kesäpäivään sopivaa, mutta mitäpä tuosta. Hyvin kevyesti vaahtoa, pöytäseurue epäilee ainetta kolajuomaksi. Maltainen mahtipuraisu, marjaisan makeaa, ei millään tavalla tasapainoinen, mutta ei brutaalikaan. Tämmöisiä ei muualla tehdä, saksalaisten doppelbockit ovat sukulaisia, mutta kovin etäisiä. Oluthuone Leskinen, 3.8.2007.

Crouch Vale Summer Breeze, real ale

Pitkä kuiva keskikesän real ale –puutoskausi päättyy lopulta Chelmsfordin laatupanimon kesäoluen Oulu-sisääntuloon. Kullankeltainen kevyehkö (4.2%) raikas tuote, pehmeän hedelmäinen suutuntuma ja jälkimaussa reippaasti humalaa. Todella tasapainoinen hieno olut. Oluthuone Leskinen, 3.8.2007.

David Goodis: The Moon in the Gutter

Jälleen ollaan Philadelphian armottomilla satamakujilla, nyt vuorossa tuokiokuvia heinäkuun hikisistä öistä. Oikeastaan luokkatietoinen rakkaustarina, ahtaaja sotkeutuu uptown girliin. Tämä ei ole varsinainen rikosromaani, vaikka kostoteema väreilee ohuesti taustalla koko ajan. Miljöö ja henkilöt ovat Goodisille tyypillisiä, mutta nytkään ei tarina lähde kunnolla lentoon. Ehkä tämä oli odotettavissa, kuuden henkeäsalpaavan Goodis-kokemuksen jälkeen tuotannosta väistämättä tulee eteen epätäydellisempiä tuotoksia.

Kuu paistaa katuojaan, koston kohde luisuu vääjäämättä käsistä, paheiden ja kurjuuden tyyssija Vernon Street saa lähes yliluonnollisia ulottuvuuksia. Ennaltamäärätyn kohtalon lopullisuus on tässäkin kylmäävää, mutta Goodisin tyylikkäimpiä luomuksia tämä ei ole.

David Goodis: Cassidy’s Girl

Pulp-klassikko vuodelta 1951. Cassidy (36v) on bussikuski Philadelphian ja Eastonin välisellä linjalla. Tämä on henkilökohtaisesti kiehtovaa, koska sattumalta tunnen Easton, Pennsylvanian hyvin. Cassidy on entinen jalkapalloilija ja insinööri Oregonista, pommituslentäjä ja myöhemmin lentokapteeni Atlantin reiteillä. Tuhoisa onnettomuus pistetään hengissä säilyneen Cassidyn syyksi ja Goodisille tyypillisesti putoaminen katuojaan on nopea ja jyrkkä. Cassidy ehtii heittää Alabamassa chain gangissäkin kakun ennen kuin päätyy Philadelphian rajuihin satamakortteleihin, Delaware-joen rantaan. On huhtikuu ja sataa kaatamalla koko ajan.

Bussikuskin duunista huolimatta elämän sisältö on lähinnä alkoholin laajamittaista väärinkäyttöä, perheväkivaltaa ja muuta väkivaltaa. Cassidyllä on Mildred-vaimo, joka on Cassidyn tavoin väkivaltainen alkoholisti, ilmeisesti myös petollinen. Tiettävästi Goodisin omia makumieltymyksiä mukaillen Mildred on erityisen runsasmuotoinen.

Tämä on vasta lähtökohta. Cassidy joutuu kahden naisen ristituleen. Toinen on Doris, tuore leski Nebraskasta, pieni hento vaalea enkeli, alkoholisti hänkin. Cassidy näkee valon ja haluaa pelastaa tytön. Jopa haiseva Delaware-joki näyttää nyt paratiisimaiselta yläjuoksulla lähempänä Eastonia.

Goodisin henkilöt ovat kovia suunnittelemaan ja haaveilemaan. Cassidy tekee sitä tavallista enemmän ja se ehkä heikentää tätä romaania. Kohtalo on kova ja kaikki menee tietysti pieleen. Lopun lievä käänne parempaan on hieman keinotekoinen. Tämä ei ole Goodisin parhaita. Amerikan kielen hallinta on virtuoosimaista ja maailmankuva illuusioton, mutta Goodis pystyi kiristämään kierroksia tästä vielä paljonkin.

Painos on omituisen karu, sivukoko epätavallinen ja vaikutelma jotenkin kopiokonemainen, liekö kirja edes laillinen.

St. Germain Page 24 Rèserve Hildegarde Biére de Garde Blonde

Ranskan kuuluisinta oluttyyliä, biére de garde, ei Suomessa liian usein tapaa. Sameahko kullanvärinen, ei vaahtoa, öljymäinen. Makea ensituntuma, kuivuutta ja humalaa tulee perään reippaasti. Belgiolutta muistuttava vivahde, mutta ei kuitenkaan samanlainen. Johtuisiko belgivaikutelma etiketissä mainostetuista Flanderin humalista? Esm. Jenlainiin verrattuna tämä ei oikein vakuuta, se tosin on hieman tummempikin. Vaahdon puuttumista on jo ehditty ihmetellä muuallakin, on epäilty Alkon erän olevan pilalla, korkkien vuotaneen. Vaikea sanoa, aina ei oluissa ole vaahtoa.

Steve Hamilton: Ice Run

Kuudes Alex McKnight –romaani Pohjois-Michiganista ja yksi parhaista. 15 vuotta suhteellisen erakoituneesti eläneellä matkailuyrittäjä McKnightilla nyt tyttöystävä, kanadalainen jääkiekkoa harrastava poliisi. Yhteiselo ei ole kuitenkaan erityisen auvoista. Romaani käynnistyy leppoisan lämpimällä huumorilla, kun nainen sotkee vanhat totutut kuviot. Hamilton rakentaa koomisuutta yksinkertaisesti ja vaivattomasti, toistamalla samoja gageja. Naisen takia McKnight yrittää värjätä harmaita hiuksiaan tummemmiksi. Purkin kyljessä vakuutetaan, ettei kukaan huomaa eroa. Kaikki kaverit ja puolitutut tietysti heti ensisilmäyksellä kauhistelevat dye jobia: ”What the hell have you done to your hair?”. Yhden mielestä McKnight näyttää nyt ”lounge singeriltä”, eli suomalaisessa kontekstissa lähinnä varttuneelta iskelmälaulajalta.

Sävyt synkkenevät kuitenkin jatkossa huomattavasti, loppuhuipennus Hitchcock-tyylisesti alueen suurella turistinähtävyydellä, Mackinac Islandilla, tosin sesongin ulkopuolella keskellä talvea. Taas kerran menneisyyden katkerat tapahtumat ovat väkivallan taustalla. Ice run tarkoittaa kieltolain aikaista viskin salakuljetusta yli jäätyneen St. Mary’s Riverin Ontariosta Michiganiin.

Hamiltonin ote säilyy nautittavana todella hyvin, McKnightin hahmo ympäristöineen on erityisen hienosti rakennettu. Romaanisarja ei ehkä ole vallankumouksellinen, mutta Hamilton on tietämistäni alan kirjoittajista empaattisin ja hillityllä tavalla hauskin. Tyyppi on ilmeisesti edelleen päivätöissä IBM:llä.

Ice Runin tapahtumat keskittyvät rajakaupunki Sault Ste. Marieen, Kanadan puoleinen kaupunki on paljon isompi kuin USA:n. Hamilton käyttää kaupungista sault-sanan ääntämykseen perustuvaa puhekielistä nimeä Soo, Soo Michigan ja Soo Canada. Seudulla on ollut toisesta maailmansodasta lähtien 70-luvulle asti paljon ilmatorjuntaa ja sotilaita, Superior- ja Huron-järvien välisiä sulkuja (Soo Locks) pidettiin strategisena kohteena, tähän hieman liittyy Ice Runin juonikin. Itse kuulin omituisen nimisestä kaupungista ensi kerran 70-luvun alussa, ajan suuri kiekkotähti Phil Esposito oli kotoisin Sault Ste. Mariesta. Jotenkin paikan nimi assosioituu aina minulla Dylanin kappaleeseen Absolutely Sweet Marie. Dylanhan on kotoisin järven toisesta päästä Minnesotasta. Dylan mainitaan Ice Runissa, pojan bändin Wallflowersin juliste on opiskelijaboksin seinällä.

Oluen päälle Hamilton ei kyllä ymmärrä. Kirjasta toiseen McKnight kiskoo Paradise-kylän Glasgow Innissä kanadalaista pullo-Molsonia, koska se on kuulemma niin paljon parempaa kuin USA:ssa lisenssillä pantu Molson. Näin varmaan on, mutta ei ero oleellinen ole; samanlaista luonteetonta teollisuustavaraa Kanadankin Molson on. Hamiltonin kannattaisi tutkia Michiganin tarjontaa tarkemmin, seudulta löytyy todella hyviä oluita, myös Upper Peninsulasta.