After cinema -olut tällä kertaa päärautatieaseman Bierhausissa, joka on selvästi skarpannut tarjontaansa viime aikoina. Miellyttävä baari muutenkin. Irlantilainen heisi, 6,8 %, humalina Riwaka ja Ekuanot. Samea, kaunis olut. Kuivaa sitruksisuutta pehmeästi ja puhtaasti. Yllättäen jonkinlainen peräkärrykin on kytketty. Riwaka tuntuu toimivan todella hienosti, esim. Tampereella juotu Riwaka-pils oli erinomainen. Bierhaus München, 30.7.2022.
Maailman kuuluisimman pornoelokuvan Suomen ensi-ilta Reginassa! Ehkä Deep Throat on joidenkin mielestä kuuluisampi, mutta näin tuntemattomaksi jäänyt herrasmies esitteli leffan ennen näytöstä. Todellakin ensiesitys sensuroimattomasta versiosta, jopa 35-millinen kopio Tanskasta. Teostahan yritettiin tuoda Suomeen 1995, mutta sensuuri kielsi sen kokonaan. Pätkittyjä versioita on muutamissa tapahtumissa esitetty, mutta vasta nyt siis originaali. Odotin, että Regina olisi täynnä viimeistä paikkaa myöten, mutta esityksessä oli ehkä noin 30 alan entusiastia.
USA:ssa oli tosiaankin 1970-luvun alussa muutaman vuoden jakso, jolloin mainstream-teattereissa esitettiin hardcore-pornoa. Itse kuulin Green Doorista ensi kerran 80-luvulla luettuani Danny Pearyn perusteosta Cult Movies. Kyseessä on siis 1972 valmistunut menestysteos, huomattava osa maksaneista asiakkaista naisia. Joidenkin mielestä elokuvalla on muitakin ansioita kuin itse aihe, joidenkin mielestä taas ei. Ehkä leffa ei ole niin kaavamainen kuin moderni porno, vaikka samat ainekset periaatteessa tässäkin on. Aikalaisia taatusti innosti, että pääosan 20-vuotias Marilyn Chambers on huomattavasti nätimpi kuin muut tämän ajan pornostarat. Groteskeja osuuksia on silti Green Doorissakin, ei tämä mitään glamouria ole. Varmaan erikoisin jakso on pitkitetty ja hidastettu ejakulaatiokohtaus, jossa on selvää aikakauden psykedeelistä otetta. Sen sijaan kuuluisa trapetsijuttu tuntuu aika väkinäiseltä. Musiikki on ehkä omaperäisempää ja parempaa kuin yleensä. Mielenkiintoinen tapaus, mutta ei kuitenkaan niin kiihdyttävä kuin ennakkomaine antoi odottaa.
Kun viisi jäädytettyä Hitchcock-elokuvaa vapautui jakeluun 1983, Vertigo tuntui elämää mullistavalta käännekohdalta. Rear Window oli pelkästään täydellinen mestariteos ja Ropen ja Harryn ymmärsin marginaalisiksi kokeiluiksi. Joukon ainoaksi pettymykseksi osoittautui sitten The Man Who Knew Too Much, johon olin ladannut paljon odotuksia. Oletin sen olevan Hitchcockin suurimpia teoksia, mutta en innostunut alkuunkaan. Paljon myöhemmin näin lopulta tarinan alkuperäisen version vuodelta 1934, mutta se oli minusta vielä huonompi. Jotkut aikalaiskriitikothan pitivät vanhempaa elokuvaa parempana kuin remakea. Niinpä näin vasta nyt vuoden 1956 version toisen kerran. Ja nyt ilman suurempia odotuksia elokuva tuntui ihan mukiinmenevältä. Burks on kuvaaja ja Herrmann säveltäjä, jälki on laadukasta tässäkin. Marokossa tapahtuva alkuosa on kohtuullisen mukava, vaikka rytmi onkin hidas ja tylsyys uhkaa päästä pintaan. Pojan kaappaus on ehkä turhan synkkä aihe viihteelliselle elokuvalle, Doris Dayn tuskaa on masentava katsella. Studiomainen Lontoo-jälkipuolisko on parempi, tuttuja suspense-kuvioita, jopa hieman Vertigon mieleen tuovia kohtauksia. Kehuttu loppuratkaisu Royal Albert Hallissa ei nytkään vakuuttanut, mutta tosiaan kokonaisuutena parempi elokuva kuin ensikatsomisella tuomitsin.
Session toisessa groningenilaisessa tupla-NEIPAssa mukana Little Rain Barcelonasta. 8,0 %, 25 IBU, Citra, Sultana, Idaho 7. Vielä tummempi kuin edellinen, samea. Makeampi, karamellisempi, trooppista hedelmää tässäkin. Edellistä heikompi, mutta ei aivan onneton. Juova, 29.7.2022.
Kolmen Groningenin seudun panimon yhteisponnistus. Tupla-NEIPA, 8,5 %, vain 10 IBU. Nimi viittaa paikallisen olutlehden kymmenenteen numeroon. Samea ja ruma. Trooppista hedelmää on. Kuiva, paksu, puhdas, ei katkeroa. Ihan ok, vaikka kääntyi makeahkoksi loppujen lopuksi. Ehkä liikaa hiilihappoa. Juova, 29.7.2022.
Turkulainen pils, 5,0 %, Hallertau Blanc humalana. Kirkasta on, viljainen tuoksu. Maku vähän epäpuhdas, lievästi karamellinen. Maltaisuus ei tarpeeksi täyteläistä, katkeruus vähäistä, rapeus ja raikkaus uupuu. Pettymyshän tämä oli. Ihme, 29.7.2022.
Itärannikon Portlandin panimo Battery Steele on aiemmin tullut vastaan vain yhteismaistelussa pari vuotta sitten. Nyt Kaisaniemessä tarjolla vahvaa NEIPAa, 7,6 %, Citra, Galaxy, Motueka ja laktoosia. Tumman sameaa, rumaa. Hyvin kuivaa, katkeruus heti pinnassa, aika merkillistä laktoosioluessa. Trooppista mangoa ja kuivaa greippiä. Yllättävän hyvää oikeastaan. Jotain kuivattua marjaisuuttakin, liikkuu rajoilla onko miellyttävää vai ei. 30 cl maksoi 15 euroa. Taproom Helsinki taitaa kamppailla kaupungin kalleimman olutbaarin tittelistä. Taproom Helsinki, 29.7.2022.
Join tätä Masis-olutta jo mustalaisaikana kaksi ja puoli vuotta sitten. Nyt taatusti omassa panimossa tehty versio ja reseptikin näyttää vähän muuttuneen. Nyt 6,3 %, 66 IBU, Columbus, Simcoe, Citra, Mosaic, Amarillo. Lievästi samea, sitrustuoksu. Vähän epämääräisempää vivahdetta, ikään kuin happamuuttakin.Maussa samoja aineksia, kuivaa sitrusta on vahvasti, katkeruuttakin jälkimausta. Muutta jotain epämääräisempää epäpuhdasta lievää sivumakua myös. Ei vieläkään niin raikas kuin toivoisi. Pikku-Vallila, 27.7.2022.
Tölkkikokeiluun uusi panimotuttavuus New Hampshiren Nashuasta. Recursion on tupla-NEIPA, 8,3 %, Simcoe, Azacca, Nelson Sauvin. Samea, hyvä valkoinen vaahto. Tuoksussa sitrusta ja bensaa. Maussa myös bensiiniä tanakasti, pehmeää tropiikin hedelmää, ananasta, kokonaisuuskin pehmeää. Ei juuri jälkimakua, mutta hyvää on. Pien, 27.7.2022.
Aasialaisen iltapalan jälkeen vielä Pienissä parit oluet. Potomacin varrelta tripla-IPAa, 10,0 %, 37 IBU, Nelson Sauvin, Citra, Motueka. Samea, hedelmää ja karamellia, melko makea tuoksu. Kuivaa, trooppista hedelmää maussa, aika lailla karbonointia. Vähän katkeroakin, puhdasta. Ei tyylisuuntansa huippuja, mutta kokonaisuutena miellyttävä kuitenkin. Pien, 27.7.2022.
Haze Waveen tehty kollaboheisi, 6,5 %, humalina melko harvinainen Zamba, sitäkin tutumpi Idaho 7 ja itselleni tyystin ennenkokeilematon jenkkihumala Vista. Sameutta on, mutta tuoksu aika neutraali. Maussa on sitrusta kuivasti ja puhtaasti, mutta raikkaampi ja kuohkeampi voisi olla. Ei Tujun parasta laatua. Juova, 27.7.2022.
Oulun saksalaiskaupunginosasta Alppilasta saksalaisilla humalilla höystettyä heisiä IPAa. Hämmentävä nimi varmaankin väännös saksalaisesta diskohirviöstä Modern Talkingista. 6,2 %, hyvin sameaa, vähän ohut. Hedelmäisyys ei kovin intensiivistä, kalkkia, liitua. Ei jälkimakuakin. Maistilalla on ollut hyvä kausi viime aikoina, mutta nyt tuli selvä pettymys. Ehkä humalat eivät sovi heisiin, ehkä niitä ollut liian vähän. Juova, 27.7.2022.
En ottanut opikseni viime viikon hikilenkistä, vaan kävelin tänäkin keskiviikkona Pasilasta Rautatientorille. Lämpöä vähemmän, mutta lämmin tuli nytkin. Janonsammuttajaksi päätyi tällä kertaa mäntsäläläisen Kiisken Ahti Pils. Päällä ollut ihokas herätti sen verran huomiota, että tiskillä tiedusteltiin olenko mahdollisesti Kråköllä töissä. Kiisken pils oli samalla ensimmäinen koskaan nautittu hanaolut tältä panimolta. 4,4 %, 21 IBU. Tummahko, ei täysin kirkas. Panimon slogan on "maltaat edellä" ja tosiaan maltainen pils on, ohut, vähän karamelliakin. Silti kuiva, mutta ei katkeroa. Ei isompia ongelmia, mutta rapeutta ja raikkautta saisi olla enemmän.
Tällä viikolla panimoita piti olla 16, mutta nähdäkseni toteutunut luku oli pienempi, ehkä 12 tai 13. Ihmisiä mukavasti keskiviikkona loppuiltapäivästä, mutta tarjonta ei kovin kiinnostavaa. Sveitsiläiset olut täsmälleen samat kuin avausviikkona. Seuraavaksi kokeilin Karvilan Kanto-sarjan NEIPAa, 6,2 %, 35 IBU, Mosaic, Simcoe, DDH. Samea, mutta tumma, ei kuulautta. Tuoksussa trooppista hedelmää makeasti, jopa mansikkaisesti. Maku on parempi, persikkaa ja aprikoosia, ehkä vähän vaisusti, mutta kuitenkin puhtaasti. Ohut runko, mutta maltaisuus hieman tukee. Ei jälkimakua.
Lammin Sahdin tiski tulee yleensä ohitettua ilman vilkaisuakaan, mutta nyt satuin istumaan sen vieressä ja huomio kiintyi myynnissä olevaan IPAan. Sellaista en muista tämän perinnepanimon ennen tehneen. Alkoholia vain 5,0 % ja hilpeästi hanalätkän mukaan kyseessä on hitaasti valmistettu lager-olut. Myöhemmin kuulin Pekka Kääriäiseltä, että kyseessä on kuitenkin pintahiivaolut. 25 EBU. Kirkas, maltainen tuoksu. Maku on hedelmäisempi, hieman mausteinen, ei sitrusta, yleistä hedelmäisyyttä. Kuivahko, ohut, omalaatuinen. Katkeruutta on vähän lopussa.
Tired Unclen Jungle Uncle NEIPA on tullut Juovassa vastaan, mutta en ole tullut kokeilleeksi. 6,0 %, katkerointiin käytetty Pahto-humalaa, johon en ole ennen suomalaisissa oluissa törmännyt. Aromihumalina Amarillo ja El Dorado. Samea, ananasta, hedelmäinen. Vähän epämääräinen, jotain mausteisuutta. Ei innostanut, ei juuri jälkimakua. Naapuripanimo Masikselta Black Raven -niminen black IPA. 6,3 %, 65 IBU. Paahteinen tuoksu. Hedelmää on maussa, lakritsaa, kuivaa. Vähän katkeruuttakin, ihan mukava. Ja siinäpä se tämänvuotinen festivaali oli, en huomannut muuta kiinnostavaa, joten ponnahdin baareihin.
Kävin Lofooteilla kesällä 1996, ajelin niin pitkälle kuin tietä riitti saariryhmässä, Å-kylään asti. Upeita maisemia, silloin ei craft-olutta tullut vastaan, mutta mieleen on jäänyt, että mantereen puolella Narvikissa oli tarjolla tšekki-Budvaria. Sitä ei vielä silloin tuotu Suomeen. Nyt Alkoon yllättäen tullut tupla-IPAa Lofoottien suurimmasta taajamasta Svolværista. Aika erikoista, että yksittäinen oluttyyli pils mainitaan panimon nimessä. Varsinkin, kun panimo selvästi tekee muutakin kuin pilsiä. Erikoista sekin, että käsillä oleva olut nimetty tupla-IPAksi, kun vahvuus on 7,0 %, perus-IPAn perusvahvuus. Citra ja Mosaic nimetty humaliksi, Alkon mittauksessa 29 EBU. Tummahkon ruskea kirkas olut, heikohko vaahto. Tuoksussa makeutta, verta, metallia. Maku on aika laimea, makeahkoa yleishedelmäisyyttä, nahkeutta, ei ollenkaan raikasta aromaattisuutta. Aika hirveäähän tämä on. Norjassakin aloittelevat maaseutupanimot saattavat olla hyvin vaatimattomia. Tuotanto tosin näyttää alkaneen jo 2014. Karamellinen tunkkainen tuote ilman jälkimakua. Jos tästä oluesta oli unelmia, niin maistelu kyllä pirstoutti unelmat täysin. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.
Mikkellerin tavoin toinen eurooppalainen 00-luvun iso nimi BrewDog on saanut huonoa julkisuutta viime aikoina, mm. henkilöstön huonon kohtelun takia. Pitkäripaisesta löytyi pitkästä aikaa panimon ennenkokeilematon west coast IPA. Nimen ohella tölkin kylkeen painettu slogan Democracy For Dummies. Jotain satiirista yritystä kai, mutta ei oikein aukea, miten se tähän olueen liittyy. 6,5 %, 42 EBU, Columbus, Citra, Simcoe, Azacca. Lievästi sameaa Beerbliotekin west coastin tavoin. Nyt tuoksu on yrttisempi, ei tunnu raikkaalta. Maku on hedelmäisempi, mutta tunkkaisuus on esillä edelleen. Kuivahko kokonaisuus, heikko katkeruus. Aika vetinen runko, ei vakuuta, tyypilliseltä ison panimon kompromissituotteelta vaikuttaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.
Thornbridgen kollabosarjassa nyt vuorossa india pale lager pohjoisen järvialueen Lakes Brew -panimon kanssa. Lakes on ennestään tuttu vain Beavertownin heisin kumppanina. Heinäpaalissa 6,5 %, 30 EBU, Talus, Galaxy, Idaho 7. Kirkasta kultaista juomaa. Melko neutraali tuoksu, ehkä kirpeää greippisyyttä huokuu haaleasti. Maku on mausteisen sitruksinen, maltaisuus mukana kuviossa, jokseenkin yllättäen hedelmäpastillien kaltaista karamellisuuttakin. Jälkimaku on kuivempi, mutta sekin enemmän mausteinen kuin katkera. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.
Erkki Hämeen craft-festivaali Suvilahden Kattilahallissa siirtyi kaksi vuotta, mutta nyt sitten lopulta realisaatio. Uudentyyppinen kuvio Suomessa, esikuvina mm. Mikkellerin Copenhagen Beer Celebration ja Tallinnan Craft Beer Weekend. Kiinteä sisäänpääsymaksu ja sitten sisällä voi juoda vapaasti tiskeiltä ilman lisämaksua. Toki Suomessa tämä täytyi jotenkin rajoittaa ja homma hoitui ovella jaettavalla läpyskällä, johon kerättiin leimoja tiskeiltä. Maksimiolutmäärä 50. Onnistuikohan kukaan keräämään täydet leimat? Itse jaksoin sinnitellä neljän ja puolin tunnin sessiosta noin kolme ja puoli tuntia, jossa vaiheessa olin maistellut 13 eri olutta. Ajallisesti viivyin pitempään kuin 2016 Kööpenhaminassa, mutta oluita nyt tuli tsekattua vähemmän. Kööpenhaminassa kaadoin oluita viemäriin yhden hörpyn jälkeen, nyt join kaiken mitä lasiin annosteltiin.
Festivaalisssa oli kolme eri sessiota, perjantai-iltana yksi ja lauantaina kaksi. Osallistuin vain lauantain päiväkuvioon. Tallustelin paikalle varttitunti ennen avaamista, jonoa oli jo Kattilahallin ulkopuolella. VIP-lipun hankkineet pääsivät sisään jo puoli tuntia aiemmin, mutta kuulemma sellaisia asiakkaita oli vain pari kappaletta. Jono veti nopeasti. Sisälläkään ei suurempaa tungosta, ainakaan tässä sessiossa ei liikaa porukkaa ollut. Ei tarvinnut jonottaa minnekään. Fiilis paljon rennompi kuin Kööpenhaminan hektisessä tapahtumassa. Omituisen pimeää sisällä, sinistä vessamaista narkkarivaloa vain tarjolla. Tällainen voisi talvella toimia paremmin, mutta keskellä kesää omalaatuinen valinta. Kaikki oluttiskit sisällä, tilaa oli kyllä ulkonakin auringonpaisteessa, mutta siellä vain ruokaa tarjolla. Tapahtuman epämiellyttävin piirre oli aivan liian kovalla soiva musiikki, se oli paha pettymys. Paikalla oli paljon tuttuja, mutta keskustelu oli vaikeaa musiikin pauhussa. Ja äänet olivat poikkeuksellisen vastenmielisiä, ei mitään rock-musiikkia edes kaukaisesti muistuttavaa.
Mutta oluthan tietysti oli se tärkein asia ja siinä ei mitään valittamista. Tsekkasin alkuun mielenkiintoisimmat Other Halfin ja Finbackin oluet, sitten satunnaisesti sieltä täältä. Yhtään heikkoa tuotosta ei kohdalle osunut, joten oluiden laatu mitä ilmeisimmin ensiluokkaista. Aivan ensimmäisenä oluena Manchesterin Trackin Double Denim DIPA, 8,0 %, Nelson Sauvin ja Idaho 7. Sameaa, pehmeää, mehua, trooppista. Other Halfin Showers taisi olla ennestään tuttu, mutta mitäpä siitä. Samea, kuiva, pihkainen, persoonallinen. Ei ehkä niin raikas kuin parhaimmillaan. Saman panimon DDH Green City uusi tuttavuus, sekin samea, kirpeä, vähän nahkea. Katkeroakin on, hyvin kuiva. Finbackin Something Strata iski sitten ensimmäisistä parhaiten. Edellisiä ohuempi, mutta kuiva dänkki veto veti suupielet hymyyn. Finbackin toinen näyte Social Fabric DIPA oli tietysti samea, appelsiininen, pehmeä, raikas. Kuiva kokonaisuus, parempi kuin Hel Yorkissa torstaina tarjolla olleet Finbackit.
Pakollisten kuvioiden jälkeen sitten rennompaa maistelua. Olarin Five-Grain Porridge NEIPA oli intensiivisen greippinen, samea ja kuiva, ryhdikkään sitruksinen. Parempi kuin edeltäneet amerikkalaiset. Tässä vaiheessa tuli mieleen, jotta pitäisikö tällaisella helsinkiläisellä festivaalilla keskittyäkin pelkästään suomalaisiin oluisiin? Eihän ulkomailta roudatut tuotteet voi mitenkään pärjätä Olarin kaltaisen kotimaisen toimijan oluille. Siitä huolimatta seuraavaksi Yorkista Brew Yorkin Clever Gyle, vain 5,1 %, Strata ja El Dorado. Samea, mehuinen, tuore, raikas, ei katkeroa, kuivaa. Humble Sea Kalifornian Santa Cruzista, west coast IPA Till Death Do Us Party! 7,4 %, festivaalin ensimmäinen kirkas olut. Pihkaa ja sitrusta, ihan ok. Kuivaa, jopa vähän katkeroakin.
Sitten Peter Tammenheimon pöytään tuoma pullo Olarin Wee Dozea. Janne Koskenniemen ideoima wee heavy. Ja melko heavy, 10,5 %. Kirkasta ruskeaa juomaa. Hyvin pehmeää, makeahkoa, pähkinäistä, alkoholi peittyy täysin. Ei niin makeaa kuin pelkäsin, oikein hienosti toimivaa. Kuulin Olarilta olleen tarjolla edellisiltana huonoakin olutta, jotain sienikeittoa, mutta vaikea on kuvitella Olarin osuvan harhaan nykykunnossaan. Ehkä ensi vuonna festarikin voisi olla Doze Wave!
Zichovecin Krahulík taisi jäädä session ainoaksi lageriksi. Pilsiä siis, 4,6 %. Kirkas, maltainen, todella täyteläinen. Lievästi diasetyyliä, mutta ei häiritsevästi. Tujun Cadaver oli session ainoa tumma olut, 14 kk bourbonissa tynnyrikypsytetty imperial stout, 12,0 %. Kauraa ja laktoosia, vaniljaa tuoksussa. Pehmeää, täyteläistä, kuivahkoa, toimii hyvin. Loppuun vielä pari IPAa. Stigbergetsin Double Headed DDH West Coast NEIPA, 6,5 %. Samea, trooppinen tuoksu, kuivahko maku, vähän katkeroakin. Whiplashin To Evil yhteistyö Stigbergetsin kanssa, NEIPA, 7,5 %, sameahko, karamellia, tuoretta, ei kovin ihmeellinen. Paljon hyvää olisi ollut varmaan tarjolla viimeisenäkin tuntina, mutta innostus tosiaan laantui. Tällainen festivaali ei ole mukavuusaluettani, vaikka taaskin viihdyin hyvin, jopa musiikista huolimatta. Toivottavasti jatkoa seuraa.
Damiani on jäänyt itselleni vieraaksi italialaiseksi ohjaajaksi, vaikka nimi tuttu onkin. Reginassa on nyt pyörimässä mittava sarja Damianin elokuvia, joista ehdin tsekkaamaan tämän poliittisen poliisijännärin vuodelta 1971. Tähän aikaan Italiassa oli tapana antaa leffoille pitkiä nimiä. Mieleen on jäänyt Elio Petrin mahtava Indagine su un cittadino al di sopra di ogni sospetto vuodelta 1970, jota tämä Damianin elokuva selvästi muistuttaa. Regina esitti englanninkielisen version, pääosaa esittääkin amerikkalainen Hitchcock-veteraani Martin Balsam. Petrin leffaan verrattuna Damianin tuotos on varsin karkeatekoinen skandaalihakuinen teos, joka tapahtuu Palermon tienoilla Sisiliassa. Korruptio on täysin läpitunkevaa ja lohdutonta, syyttömien tavallisten ihmisten henki on halpaa. Tavallaan mielenkiintoista, että näin rankkaa elokuvaa pystyttiin silti tuottamaan. Mutta tosiaan aika kolho teos on kokonaisuutena, vaikka loppuratkaisu onkin ryhdikkään monitulkintainen.
Donenin leffan jälkeen kävin syömässä Urhossa tonnikalapizzan ja join ennestään tuttua Kentin Tropic Alea cask-versiona, aivan mahtavassa kunnossa. Aikaa jäi vielä ennen seuraavaa Regina-leffaa, joten koukkasin Kamppiin tsekkaamaan Bruuverin tarjontaa. Siellähän olikin uusi versio Fuusio-IPAsta, jonka originaalin testasin tämän Bruuveri-inkarnaation avajaisissa keväällä. Edelleen 6,6 %, kirkasta ja ruskeaa, makeahko tuoksu. Maussa vähän mansikkaa, yleistä hedelmäisyyttä, pihkaa. Hyvin kevyt katkeruus. Eka version karkeus on pyöristynyt, mutta ei tämä makeus varsinaiselta parannukselta tunnu. Bruuveri, 22.7.2022.
Danny Pearyn Cult Movies -kirjasta luin 80-luvulla ensi kerran Two For The Road -leffasta. Se oli aika erikoinen tapaus kulttileffaksi, Britanniassa 1967 valmistunut road movie, jossa pääosissa mainstream-tähdet Audrey Hepburn ja Albert Finney sekä vielä ohjaajana Hollywood-musikaaleissa meritoitunut Stanley Donen. Tämä yllätys on jäänyt mieleen niin pysyvästi, että päätin nyt mennä Reginaan katsomaan elokuvaa. Luulin etten ole sitä nähnyt. En jaksa selata arkistojani, mutta melkoisen varmasti olen kuitenkin nähnyt elokuvan aiemminkin, luultavasti televisiosta. Niin paljon tuttua tuli nyt katsoessa esiin. Kyseessä on romanttinen komedia, tapahtuu Ranskassa, aikatasoja vaihdellaan ripeästi ja nokkelastikin. Aika lailla vanhentunut tapaus tämä kuitenkin on, raikkaus on karissut pois.
Perjantai-iltaisin harvemmin haluan baareissa liikkua, joten ajattelin pyhittää nyt illan Reginan retroleffoille. Kävin kuitenkin lunastamassa Pien Shopissa seuraavan päivän festarirannekkeen ja otin samalla hanasta tupla-IPAa. Barrier-panimo tuttu mm. vuoden 2016 pääsiäiskeikalta New Yorkiin. Nyt yhteistyöolut Barcelonan Garagen ja Floridan Tripping Animalsin kanssa, 8,8 %, Citra, Simcoe, Amarillo, Centennial. Suhteellisen vakiintuneita humalia siis, sameaa olutta. Trooppista hedelmää, kuivaa, pehmeää. Ei katkeroa, mutta vähän herukkaisuutta. Dänkkiä kannabista löytyy, mutta kokonaisuus jää kuitenkin vähän tunkkaiseksi. Pien, 22.7.2022.
Illan päätteeksi vielä ensitutustuminen Beergerin ja Pien Brewpubin tilalle tulleeseen Jyrki Peltosen ja Bites Burgerin Hämeentie-ravintolaan. Terassi nyt myös alaspäin viettävällä poikkikadulla. Sisätilojen kalustus muuttunut väliseinillä sokkeloisemmaksi, keltaisia nahkasohvia yms. Manchesteriläiseltä Wander Beyondilta kokeiluun belgityylinen quadrupel, 10,3 %. Kirkas meripihkainen olut, kuin altbier. Lasikin hämmentävästi samanlainen. Paksua pihkaista mausteista kuivaa tavaraa. Aika mielenkiintoinen. Ei makeutta, ei happamuutta, ei katkeruuttakaan. Mutta pähkinäistä maltaisuutta on ja alkoholin lämpöä. Kuivahko pihkainen mausteisuus hallitsee kokonaisuutta. Lämmetessä makeus lisääntyy ja vähän vaikutelma mälsäytyy, mutta olihan tämä ihan mukava. Hämeentie, 21.7.2022.
Reappear on pelkällä IPA-nimellä ilman New Englandia, mutta aika samea tämäkin. 8,5 %, nyt kuivahumalina Simcoe, Meridian, Cashmere ja Lotus. Tuoksussa mangoa ja passionia. Makeahko maku, tosiaan tropiikin hedelmiä. Nyt on aika pehmeää ja raikasta, ei samanlaista kirpeyttä kuin edellisessä. Ei katkeroa, puhdaspiirteinen kokonaisuus. Mutta ei tämäkään erityisempää wow-efektiä aiheuta. Lämmetessä olut pikemmin kuivui kuin makeutui. Hel York, 21.7.2022.
