Haze Wave Festival 2022

 Erkki Hämeen craft-festivaali Suvilahden Kattilahallissa siirtyi kaksi vuotta, mutta nyt sitten lopulta realisaatio. Uudentyyppinen kuvio Suomessa, esikuvina mm. Mikkellerin Copenhagen Beer Celebration ja Tallinnan Craft Beer Weekend. Kiinteä sisäänpääsymaksu ja sitten sisällä voi juoda vapaasti tiskeiltä ilman lisämaksua. Toki Suomessa tämä täytyi jotenkin rajoittaa ja homma hoitui ovella jaettavalla läpyskällä, johon kerättiin leimoja tiskeiltä. Maksimiolutmäärä 50. Onnistuikohan kukaan keräämään täydet leimat? Itse jaksoin sinnitellä neljän ja puolin tunnin sessiosta noin kolme ja puoli tuntia, jossa vaiheessa olin maistellut 13 eri olutta. Ajallisesti viivyin pitempään kuin 2016 Kööpenhaminassa, mutta oluita nyt tuli tsekattua vähemmän. Kööpenhaminassa kaadoin oluita viemäriin yhden hörpyn jälkeen, nyt join kaiken mitä lasiin annosteltiin.  

Festivaalisssa oli kolme eri sessiota, perjantai-iltana yksi ja lauantaina kaksi. Osallistuin vain lauantain päiväkuvioon. Tallustelin paikalle varttitunti ennen avaamista, jonoa oli jo Kattilahallin ulkopuolella. VIP-lipun hankkineet pääsivät sisään jo puoli tuntia aiemmin, mutta kuulemma sellaisia asiakkaita oli vain pari kappaletta. Jono veti nopeasti. Sisälläkään ei suurempaa tungosta, ainakaan tässä sessiossa ei liikaa porukkaa ollut. Ei tarvinnut jonottaa minnekään. Fiilis paljon rennompi kuin Kööpenhaminan hektisessä tapahtumassa. Omituisen pimeää sisällä, sinistä vessamaista narkkarivaloa vain tarjolla. Tällainen voisi talvella toimia paremmin, mutta keskellä kesää omalaatuinen valinta. Kaikki oluttiskit sisällä, tilaa oli kyllä ulkonakin auringonpaisteessa, mutta siellä vain ruokaa tarjolla. Tapahtuman epämiellyttävin piirre oli aivan liian kovalla soiva musiikki, se oli paha pettymys. Paikalla oli paljon tuttuja, mutta keskustelu oli vaikeaa musiikin pauhussa. Ja äänet olivat poikkeuksellisen vastenmielisiä, ei mitään rock-musiikkia edes kaukaisesti muistuttavaa.  

Mutta oluthan tietysti oli se tärkein asia ja siinä ei mitään valittamista. Tsekkasin alkuun mielenkiintoisimmat Other Halfin ja Finbackin oluet, sitten satunnaisesti sieltä täältä. Yhtään heikkoa tuotosta ei kohdalle osunut, joten oluiden laatu mitä ilmeisimmin ensiluokkaista. Aivan ensimmäisenä oluena Manchesterin Trackin Double Denim DIPA, 8,0 %, Nelson Sauvin ja Idaho 7. Sameaa, pehmeää, mehua, trooppista. Other Halfin Showers taisi olla ennestään tuttu, mutta mitäpä siitä. Samea, kuiva, pihkainen, persoonallinen. Ei ehkä niin raikas kuin parhaimmillaan. Saman panimon DDH Green City uusi tuttavuus, sekin samea, kirpeä, vähän nahkea. Katkeroakin on, hyvin kuiva. Finbackin Something Strata iski sitten ensimmäisistä parhaiten. Edellisiä ohuempi, mutta kuiva dänkki veto veti suupielet hymyyn. Finbackin toinen näyte Social Fabric DIPA oli tietysti samea, appelsiininen, pehmeä, raikas. Kuiva kokonaisuus, parempi kuin Hel Yorkissa torstaina tarjolla olleet Finbackit.

Pakollisten kuvioiden jälkeen sitten rennompaa maistelua. Olarin Five-Grain Porridge NEIPA oli intensiivisen greippinen, samea ja kuiva, ryhdikkään sitruksinen. Parempi kuin edeltäneet amerikkalaiset. Tässä vaiheessa tuli mieleen, jotta pitäisikö tällaisella helsinkiläisellä festivaalilla keskittyäkin pelkästään suomalaisiin oluisiin? Eihän ulkomailta roudatut tuotteet voi mitenkään pärjätä Olarin kaltaisen kotimaisen toimijan oluille. Siitä huolimatta seuraavaksi Yorkista Brew Yorkin Clever Gyle, vain 5,1 %, Strata ja El Dorado. Samea, mehuinen, tuore, raikas, ei katkeroa, kuivaa. Humble Sea Kalifornian Santa Cruzista, west coast IPA Till Death Do Us Party! 7,4 %, festivaalin ensimmäinen kirkas olut. Pihkaa ja sitrusta, ihan ok. Kuivaa, jopa vähän katkeroakin.

Sitten Peter Tammenheimon pöytään tuoma pullo Olarin Wee Dozea. Janne Koskenniemen ideoima wee heavy. Ja melko heavy, 10,5 %. Kirkasta ruskeaa juomaa. Hyvin pehmeää, makeahkoa, pähkinäistä, alkoholi peittyy täysin. Ei niin makeaa kuin pelkäsin, oikein hienosti toimivaa. Kuulin Olarilta olleen tarjolla edellisiltana huonoakin olutta, jotain sienikeittoa, mutta vaikea on kuvitella Olarin osuvan harhaan nykykunnossaan. Ehkä ensi vuonna festarikin voisi olla Doze Wave!

Zichovecin Krahulík taisi jäädä session ainoaksi lageriksi. Pilsiä siis, 4,6 %. Kirkas, maltainen, todella täyteläinen. Lievästi diasetyyliä, mutta ei häiritsevästi. Tujun Cadaver oli session ainoa tumma olut, 14 kk bourbonissa tynnyrikypsytetty imperial stout, 12,0 %. Kauraa ja laktoosia, vaniljaa tuoksussa. Pehmeää, täyteläistä, kuivahkoa, toimii hyvin. Loppuun vielä pari IPAa. Stigbergetsin Double Headed DDH West Coast NEIPA, 6,5 %. Samea, trooppinen tuoksu, kuivahko maku, vähän katkeroakin. Whiplashin To Evil yhteistyö Stigbergetsin kanssa, NEIPA, 7,5 %, sameahko, karamellia, tuoretta, ei kovin ihmeellinen. Paljon hyvää olisi ollut varmaan tarjolla viimeisenäkin tuntina, mutta innostus tosiaan laantui. Tällainen festivaali ei ole mukavuusaluettani, vaikka taaskin viihdyin hyvin, jopa musiikista huolimatta. Toivottavasti jatkoa seuraa.