Alfred Hitchcock: The Man Who Knew Too Much (1956)

 Kun viisi jäädytettyä Hitchcock-elokuvaa vapautui jakeluun 1983, Vertigo tuntui elämää mullistavalta käännekohdalta. Rear Window oli pelkästään täydellinen mestariteos ja Ropen ja Harryn ymmärsin marginaalisiksi kokeiluiksi. Joukon ainoaksi pettymykseksi osoittautui sitten The Man Who Knew Too Much, johon olin ladannut paljon odotuksia. Oletin sen olevan Hitchcockin suurimpia teoksia, mutta en innostunut alkuunkaan. Paljon myöhemmin näin lopulta tarinan alkuperäisen version vuodelta 1934, mutta se oli minusta vielä huonompi. Jotkut aikalaiskriitikothan pitivät vanhempaa elokuvaa parempana kuin remakea. Niinpä näin vasta nyt vuoden 1956 version toisen kerran. Ja nyt ilman suurempia odotuksia elokuva tuntui ihan mukiinmenevältä. Burks on kuvaaja ja Herrmann säveltäjä, jälki on laadukasta tässäkin. Marokossa tapahtuva alkuosa on kohtuullisen mukava, vaikka rytmi onkin hidas ja tylsyys uhkaa päästä pintaan. Pojan kaappaus on ehkä turhan synkkä aihe viihteelliselle elokuvalle, Doris Dayn tuskaa on masentava katsella. Studiomainen Lontoo-jälkipuolisko on parempi, tuttuja suspense-kuvioita, jopa hieman Vertigon mieleen tuovia kohtauksia. Kehuttu loppuratkaisu Royal Albert Hallissa ei nytkään vakuuttanut, mutta tosiaan kokonaisuutena parempi elokuva kuin ensikatsomisella tuomitsin.