Top Gun sai 1980-luvulla niin huonot arvostelut, että en koskaan käynyt sitä teatterissa katsomassa. Joitakin tv-esityksiä olen silmäillyt laiskasti, mutta kunnolla en ole leffaa katsonut. Hämmästyin, kun tuore uudelleenlämmitys sai nyt hyvän vastaanoton. Niinpä kohotin kulmakarvojani, kun Regina järjesti alkuperäisteoksesta 70-millisen erikoisnäytöksen. Näppärä tilaisuus verrata uutta ja vanhaa, joten painuin paikalle. Lähes täysi sali helteisenä sunnuntai-iltana heinäkuussa, varsin poikkeuksellista verrattuna Reginan tavalliseen meininkiin. Reginan kopio ei erityisen kirkkaalta vaikuttanut, mutta äänen hyvässä laadussa formaatti tuli paremmin esiin. Moroderin sätkätys leimasikin hyvin leffaa, ei voinut olla epäilystä millä vuosikymmenellä teos on tehty.
Varsin matalaotsaista militääripornoa musiikkivideoformaatissa Top Gun on. Ymmärrän kyllä camp-arvot, yleisö hihitteli vähän väliä ja puhkesi jopa suosionosoituksiin lopputekstien aikana. Top Gunista on tullut siis aito kulttileffa. Ehkäpä Ukrainan sotakin ja Suomen NATO-jäsenyyden lähestyminen vaikuttavat vastaanottoon. Onhan se nautinnollista seurattavaa, kun alkuperäisen Evil Empiren, Putinin jumaloiman Neuvostoliiton, MiGit räjähtävät tuusannuuskaksi. Yllättävän homoeroottinen buddy-huumori on lähinnä vaivaannuttavaa. Lentäjien keskinäinen kilpailu ja traagiset menetykset on kuvattu paljon monimuotoisemmin ja koskettavammin genren klassikoissa, kuten Only Angels Have Wings ja Twelve O'Clock High. Kovin muoviselta Tom Cruisen ja Kelly McGillisin romanssikin vaikuttaa, vaikka ehkä jotain tähtiglamouria onkin nähtävissä. Tuli kuitenkin nostalgisia muistoja vierailusta McGillisin omistamassa panimoravintolassa Key Westissä 2008. TOPGUN viittaa laivaston lentäjien koulutuskeskukseen Miramarissa lähellä San Diegoa. Seutu on nykyään täynnä panimoita, vuonna 2013 vierailin aivan vieressä AleSmithissä. Toimintakohtaukset kuitenkin hyviä, joten kohtuullisen viihdyttävä elokuva on lapsellisuudestaan huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti