Viime keväänä saapui Saimaan panimolta näytteitä uutuustuotannosta, joita arvioitiin tässä blogissa yhdessä Ilkka Sysilän kanssa, joka on aiemmin toiminut Saimaalle kuuluvan Bruuveri-panimobaarin oluiden valmistajana. Ilkallahan on siis nykyään myös Kusettaja-blogi. Sittemmin kaikenlaista on tapahtunut ja huomasin, että joillekin olutbloggaajille saapui alkusyksystä Saimaalta uusia tuotteita arvioitavaksi. Itse en niitä saanut, mutta Ilkan kanssa päätettiin nyt joulun lähestyessä hankkia samoja oluita arvioitavaksi omakustanteisesti. Tavoitteena oli tietysti muodostaa näkemys siitä, miten MBH-konsernin Mikkelissä valmistuvien oluiden taso on kehittynyt verrattuna kevään tilanteeseen. Olutpostissa Jaakko "Jaskan Kaljat" Matikainen sai haastattelun Saimaan silloiselta toimitusjohtaja Jussi Laukkaselta, joka lupasi oluiden laadun parantuvan huomattavasti. Odotukset siis kohosivat. Ilkan oma yhteenveto löytyy tästä.
Hankin teistingin oluet viimeisen kahden viikon aikana, Vallilan S-Marketista ja Kampin K-Citymarketista, myös Alkon Kallion ja Ruoholahden myymälöistä. Mielenkiintoinen huomio tuli koettua Ruoholahden K-Citymarketista, joka on aiemmin valittu Suomessa ykkösolutkaupaksi. Sieltä en löytänyt sitkeän tutkimisen jälkeen yhtään Saimaan olutta, vaikka kaupassa on tarjolla todella kattavasti pienimpiäkin suomalaisia panimoja. Kysyin henkilökunnalta tilanteesta ja kuulemma Saimaan oluita ei ole ollut myynnissä viime keväästä lähtien.
Muualta Saimaan oluita kuitenkin siis löytyi riittävästi ja Vallilassa käynnistettiin sessio Black Fridayksi osuneessa ajankohdassa. Tavoitteena oli hankkia kevään maistelusession jälkeen valmistuneita oluita. Tämä on tietysti suhteellista ja toisaalta haluttiin ottaa otos siitä, mitä tällä hetkellä vähittäiskaupoissa on tarjolla. Oluet arvioitiin yhdessä Ilkka Sysilän kanssa ja nämä arviot kuvaavat meidän yhteistä näkemystä niistä, tekstit ovat tietysti omiani, varsinkin virheet tai muut horjahtelut.
Ensimmäiseksi maisteltavaksi valikoitui Celeia Pilsner, jota tsekkasin jo viime keväänä. Samea, neutraali tuoksu, ei raikas. Matalasti hiilihappoa, pilsissä sitä saisi olla enemmän. Hedelmäinen olut, ei varsinaisesti tunkkainen, mutta juuresmaisuuttakin nousee esiin. Tämä ei ole tyypillisen pilsmäinen, katkeruuskin korkeintaan keskitasoa.
Seuraavaksi vielä uusi yritys Mikkelissä tehdystä Malmgårdin Dry Hop Pilsistä, joka ei ole vakuuttanut aiemmilla kokeiluilla. Edellistä kirkkaampi ja tuoksu raikkaampi. Australialaista Galaxya pitäisi olla, mutta ei kunnolla ananaksen tuntua. Hedelmäinen maku, hiilihappoa liian vähän. Katkeruuskaan ei miellyttävää, Sysilän mukaan kitkerää. Itse en osaa samaa sanaa käyttää, mutta ymmärrän kyllä mitä Ilkka tarkoittaa. Parempi kuin aikoinaan Kuopiossa juomani, mutta ei vielä kummoinen.
Seuraavaksi Malmgårdin American Red Lager. Omituinen ikävä ensinuuhkaisu. Ei luvattua greippiä tuoksussa. Maltainen, mutta ei raikkautta. Hedelmää ja pihkaa. Katkeruus kohtuullista, tunkkaisehko kokonaisuus, ei tosiaan greippiä. Pernajassa tämä olisi todennäköisesti onnistunut paremmin. Tölkissä kyllä tunnustetaan valmistuspaikaksi Mikkeli, mutta postinumero mainitaan vain valmistaja Malmgårdin kohdalla. Hämäysyritys se on pienikin hämäysyritys.
Sitten siirtymä ale-puolelle ja todella kevyeen tavaraan. Utah Rye IPA, 0,3%. Bensiinin tuoksua sameassa rumassa oluessa. Maku karamellisen maltainen, epämiellyttävä kuivahedelmäinen kokonaisuus, kylmäa kaurapuuroa, miksei ruispuuroakin. Kvassimaista nihkeyttä, äärimmäisen epämiellyttävää.
Alabama Red IPA aavistuksen vahvempi, 2,8%. Kirkasta meripihkaa ulkonäössä, ei mitään tuoksua. Humalina Citra, Cascade, ja Chinook, mutta ei tunnu maussa. Rukiisen maltainen tämäkin, karkea, liikaa hiilihappoa. Aavistuksen parempi kuin edellinen, ei niin nahkea. Katkeruus jää täysin tarkastelun ulkopuolelle.
Session odotetuin olut oli Yakima Valley Double Hopped APA, johon suunnattu cryo-versioita sekä Citrasta että Mosaicista. Tällaisillä spekseillä syntyisi USA:n länsirannikolla liikennekaaoksia. Nyt tuoksussa kuitenkin pelkkää märkää lapasta tai villasukkaa. Totaali pettymys, jota korosti Ilkan tähän odotettuun olueen kohdistettu referenssiolut Iisalmen Olvin tekemä Stadi/Scandinavian American Session IPA. Se osoittautui kaikin puolin miellyttävämmäksi, varsinkin aromaattisuuden raikkauden osuudella. Yakiman maku nihkeä, karamellisuutta, ei katkeroakaan. Ohut runko, selvää pahvisuutta, jopa edeltävä Alabama oli parempi. Hillitön pettymys, Ylä-Savo murskasi tässä totaalisti Etelä-Savon.
Seuraavaksi kova paikka, itse arvioin elokuussa uuden Saimaan California-version toimivan ihan hyvin. Pidin sitä raikkaana, ei tunkkaisuutta tai pahvisuutta. Nyt keskellä muuta sessiota uusi tuntuma. Tuoksu tuntuu vetiseltä, samaa karamellista makeutta ja tunkkaisuutta tuntuu nyt kuin aiemmissa oluissa. Hedelmää tulee esiin, mutta ei katkeroa. Ei tässä nyt tunnu mitään olennaista parannusta edelliseen Yakimaan verrattuna, ikävä kyllä.
Saimaan Ekuanot IPAa tsekkasin myös elokuussa. Nyt toivoin, että tarjolla olisi uusi uuden prosessin tuoreuttama erä. Melko naiivia, ymmärrän sen nyt. Tuoksu ei taaskaan vakuuttava, tuttu karamellinen nahkea maku, ei raikkautta, ei katkeroakaan ei esiinny. Ohjeistin Ilkkaa ennen sessiota, että Vallilassa ei oluita viemäriin kaadeta. Tähän asti pysyin tiukkana, vaikka Ilkka saattoi selän takana tehdä mitä halusi. Tässä vaiheessa annoin periksi, kyllä tämmöisen oluen voi viemäröidä. Itse nälänhätien runteleman Kainuun kasvattina en vieläkään pysty moiseen, kaikki hankittu olut on juotava, ei poikkeuksia.
Toinen huippukohta maistelussa, uusittu tölkki muuten tutusta Saimaan American IPAsta, johon hieman epäortodoksisesti Ilkka hankki referenssiksi Stadi/Scandinavianin täysosumaoluen American Lagerin. Ehkä kohtuutonta, ehkä ei. Saimaan oluessa mitätön hiipuva tuoksu, karamellia ja tunkkaisuutta, taas samaa otetta kuin jo niin monta kertaa aiemmin tässä sessiossa. Stadin olut ei ole täydellinen mestariteos, mutta onhan siinä todella raikas parfyyminen aromaattinen sitrustuoksu, jo useassa tuotantoerässä. Makukin vastaa tuoksua. Tätä voi pitää hieman hämmästyttävänä, miten Stadi pystyikin tämän nopeasti saavuttamaan Iisalmessa Olvin prosessilla. Olvi itsekin noteerasi sitten saman tunnetuin tuloksin ... Ero on todella karu Mikkelin olueen verrattuna.
Session loppu oli sitten rutiinia, paljoa ei ollut odotettavissa, eikä sitä saatukaan. Oatmeal pale ale Turhapuurossa tiskirätin tuoksua, hyvin ohut maku, karamellia, ei juuri muuta. Jouluolut Valkiajärvi Jouluolut melko kirkas, karamellista tuoksua, makeaa makua. Parempi kuin Turhapuuro, mutta ei tästäkään positiivisia aineksia löydy.
Malmgård Bockissa ei havaittavaa tuoksua, makea maltainen maku. 6%, aika kevyt bockiksi. Ehkä lievästi edellisiä raikkaampaa, mutta ei silti pihkan ja puumaisuuden takaa nouse oikein mihinkään. Saimaa Belgian Blonde Alessa 6,5%. ei vaahtoa, hämmentävä lihaliemimäinen suutuntuma, ei raikkautta tässäkään, belgiesterit ei tule esiin. Luojan kiitos, tähän maksamakkaraiseen pläjäykseen sessio lopulta päättyi.
Ilkka Sysilä vetää omassa postauksessaan yhteenvedon sessiosta. Mutta eihän tämä nyt hyvältä vaikuta. Eniten tietysti huolestuttaa Malmgårdin tulevaisuus, pystyykö se jatkossa tuottamaan omaperäisiä laadukkaita oluita, kun Mikkelin tuotantolaitos tuntuu vajonneen entistä syvemmälle suohonsa. Omalta kohdaltani mielenkiinto Saimaan oluisiin alkaa olla nollassa. Ilman selviä uutisia tilanteen paranemisesta kohdistan resurssini muualle.
