Saksa - Suomi 2-0

Bastian Schweinsteigerin jäähyväiset harjoitusottelussa Mönchengladbachissa, noin 30 000 katsojaa, mm. Jupp Heynckes kotikaupungissaan. Isänniltä Neuer, Kroos, Özil ja kumppanit penkillä, mutta varsin iskukykyinen nuori miehistö kentällä. Suomelta Pukki penkillä ja Eremenko flunssassa, mutta käytännössä paras jalkeille saatu kokoonpano tulessa. Hidas tempo ensijaksolla, Saksa piti palloa, mutta vaarallisimmaksi tilanteeksi jäi Paulus Arajuuren kierteinen voimaveto oman maalin tolppaan. Suomi hyökkäsi varovasti, vain muutaman kerran päätyyn asti.

Toisella jaksolla Suomi aloitti pirteämmin, kun Pukki pääsi mukaan. Saksa teki silti maalin 55. minuutilla, hyvä kuvio oikealta, Götzen syöttö, Vollandin jättö ja Max Meyerin ohjaus verkkoon. Tunnin kohdalla Schweinsteiger-fani kävi ottamassa selfien kentällä Schweinsteigerin kanssa ilman estelyjä. 77. minuutilla Özilin syöttöyritys Brandtille pomppi verkkoon. Yliajalla Pukki pääsi vielä läpi, mutta ei saanut sisään. Olihan Backen pelissä kuitenkin puolustuksessa järjestelmällisyyttä, joten pientä toiveikkuutta ilmassa ennen Kosovo-matsia.

Bad Brewer Pale Ale

Kampin pastaravintolassa american pale alea Riccionen turistikaupungista. 6%, 41 IBU, kuivahumalina Galaxy ja Cascade. Tuoksussa sitrusta, mutta maussa ei juuri hedelmäisyyttä. Maltainen suutuntuma, pihkaa ohuesti ja perälautakin on nostettu, jälkimakuun on jäänyt kohtuudella katkeroa. Ei tuntunut kovin raikkaalta, saattoi olla iäkästä. Sinänsä aina hyvä merkki, että ruokaravintolan olutlistalta löytyy kokeilematonta olutta. Täällä oli myös kevyempää Bad Brewerin amber alea. Don Corleone, 31.8.2016.

Beer Hunter's Mufloni Sour Muff

Siirryin Jyväskylän Kauppakadun toiseen päähän Harry'sista. Olen käynyt kahdella edellisellä Jyväskylän vierailulla turhaan Vihreän Haltijattaren ovella kuikuilemassa. Sitkeästi palaan tänne aina yhä uudelleen. Baarin nimi kirjoitetaan joskus Vihreä Haltiatar, mutta selvästihän ikkunan päällä jököttää j-kirjan. Hyvin hiljaista tässä päässä keskustaa, baari näytti taas kuolleelta kelmeästä valonkajosta huolimatta, mutta lähestyin päättäväisesti varsin rumaa rakennusta. Tartuin ripaan klo 18:01 ja ovi avautui. Asiakkaita ei näkynyt, mutta joviaali herrasmies tiskin takana tervehti. Kysäisin vielä hämmentyneenä baarin tarjoiluvalmiudesta, joka todellakin oli olemassa. Tämähän osoittautui ihan oikeaksi rennoksi baariksi, mielikuvissa Haltijatar oli jo ehtinyt muodostua epämääräiseksi luolaksi.
 

Hanavalikoima varsin suppea, mutta porilainen hapan ale on jäänyt kokeilematta. 6%, mukava happamuus, hedelmää on, jälkimakukaan ei ole tyhjä. Ehkä ryhdikkäämpää särmää voisi toivoa, nyt ainesosia on maltillisesti eri puolelta, mutta kokonaisuus jää matalaprofiiliseksi. Muitakin asiakkaita alkoi vähitellen kerääntymään paikalle. 
 

Siirryin vastapäisen kebabkioskin kautta Kirkkopuiston poikki asemalle ja siellähän Helsingin juna jo odotteli. Ehdin sisään juuri ennen sateen alkua. Sitten istuinkin liikkumattomassa junassa kolme tuntia tuijotellen Jyväskylän sateista ratapihaa. Tasaisin väliajoin konduktööri kertoi tilanteen kehittymisestä. Myrsky oli katkonut sähköjä turvalaitteista ja kaatanut puita Jämsän ja Oriveden välillä. Korjaus- ja raivaustyöt eivät edenneet, joten lopulta klo 22 VR päätti siirtää matkustajat bussilla Oriveteen. Helsinkiin menijöitä oli onneksi muitakin kuin minä, joten meille järjestettiin oma bussi suoralla reitillä Stadiin. Vallilaan asti ehdin klo 01:15, runsaat kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin. Vastoinkäymisiä reissulla oli sen verran, että olin melko skeptinen polkupyörän säilymisestä varastamattomana Pasilan asemalla yön läpi. Sieltä se kuitenkin aamupäivällä löytyi. Matkailu avartaa, mutta seuraava Jyväskylän reissu saattaa siirtyä melko kauas tulevaisuuteen. Jyväskylä, Vihreä Haltijatar, 27.8.2016. 

O'So The Dominator

Aikaa oli vielä Vihreän Haltiattaren mahdolliseen avautumiseen, joten jatkoin Harry'sin pullovalikoiman parissa. Vaihtoehtoja olisi ollut useita, mutta päädyin sitten wisconsinilaiseen doppelbockiin. 8,5%, makea, ei kovin tuore. Mallasta runsaasti, karamellista makeutta, ei katkeroa. Jopa hoppelbockiksi tätä on mainostettu, mutta ainakaan nyt hopitus ei tuntunut. Tyylinmukaisuutta, mutta varsin keskinkertainen suoritus. Jyväskylä, Harry's, 27.8.2016.

Hiisi Katajainen Wehnäbock

Kun SOPP-festivaali keskeytettiin Jyväskylän satamassa, poistuin rivakasti keskustaan Harry'sin baaritiskille. Arvelin paikan ruuhkautuvan nopeasti ja niinhän sitten kävikin. Tyylikäs baari ennallaan, tarjonta hyvää, kokeilemattomia ainakin paikallisen Hiiden oluiden joukossa. Valitsin hanasta weizenbockia, vaikka tyyli ei nykyään ole suosikkejani. 7,5%, todella vastenmielinen siperialaisen kelirikkolätäkön ulkonäkö. Maku ällistyttävän sahtimainen, banaania ja sokerista makeutta raskaalla kädellä. Oli vaikeuksia saada juotua loppuun, mutta onneksi hyvä seura paransi tunnelmaa. Suurin osa oululaisvieraista kerääntyi Harry'sin takatiskin ympärille. Toinen osa oli mennyt kiskomaan Vihreän Haltiattaren ripaa. Turhaan, kuinkas muutenkaan. Jyväskylä, Harry's, 27.8.2016.

SOPP 2016, Jyväskylä

Arvelin, että Jyväskylässä ensi kertaa järjestetty Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma ei tarjoaisi kovin paljon uutuuksia verrattuna kuukautta aiemmin koluamaani Helsingin festivaaliin. Sain kuitenkin ostettua lauantaille VR:ltä huokeat junaliput ja edellisestä Jyväskylä-vierailusta on kulunut aikaa, joten hyppäsin Pasilassa junaan klo 07:12. Matka sujui ripeästi ja jopa mielenkiintoisesti, en ole ennen junalla kulkenut Tampereen ja Jyväskylän väliä. Yllättävästi tunneleita, pisin jopa yli neljä kilometria. 

Kävin Jyväskylässä vilkkaalla kävelykadulla lounastarjontaa tutkimassa. Useimmat ravintolat aukenivat vasta klo 12, joten tuli valittua keskinkertaiseksi jäänyt kanaburrito. En ole aiemmin käynyt Jyväskylässä radan toisella puolen Lutakon alueella ja harhauduin satamaa etsiessä mutkaiselle reitille. Olutteltat kuitenkin löytyivät järven rannalta tuulen rivakasti piiskaamina. Hieno sijainti, selkeä sää, mutta hämmentävän voimakasta tuulta siis. En ehtinyt aivan avausaikaan paikalle, sisällä oli kohtuudella jo jengiä, mutta portilla ei mitään ruuhkaa. Suuntasin Sonnisaaren tiskille, joka oli nyt peränurkassa, huomattavasti huonommassa paikassa kuin Helsingissä. Käsittääkseni tiskipaikat arvotaan ja nyt sattui eteläoululaisille heikompi tuuri. Paikalla oli Harri Vaarala, joka oli saapunut samana aamuna suoraan Oulusta. Muut pääosakkaat Tyynismaa ja Kanniainen olivat lepäämässä, vaikka olivat lähteneet Hiiden (?) jatkobileistä ensimmäisten joukossa klo 6 aamulla. 

Festivaalin odotetuin uutuus oli Sonnisaaren ensimmäinen sour ale Mälli, joka on nimetty oululaisen ovimieslegendan Kari Mäläskän kunniaksi. 6,0%, maltaan omilla mikrobeilla hapatettu. Maku on marjaisesti hapan, huvin kuivaa ja nahkeaa, tulee mieleen belgialaiset oud bruinit, vaikka menetelmä ei niissä samanlainen olekaan. Tuntuu paljon kevyemmältä kuin alkoholipitoisuus antaisi odottaa. Tätä oli tarkoitus testata vielä lisää, mutta toisin kävi. Jatkoin toisella Sonnisaaren uudella keitolla. Meripihkatappi, amber IPA, 6,2%. Jo tutuksi tullutta Sonnisaaren tyyliä, hyvin kevyesti hedelmäinen startti, maltaisen täyteläinen kroppa ja korostetun katkera saattohoito. Homma toimii nyt minun mielestä paremmin kuin vahvemmassa Paska Kaupunnissa, mutta Mosaic IPAn tasoon jää matkaa. Tätäkin oli tarkoitus tutkia enemmän, mutta luonnonvoimat puuttuivat peliin. 

Varsinaisia oluthörhöjä en paikalla huomannut, en edes olutpaavi Nikulaista, vaikka oltiin hänen kotikentällään. Sain kuulla, että Hänen Pyhyytensä oli tsekannut festarin jo torstaina ja tehnyt perjantaina vierailun Tampereelle ja vetäytynyt sitten lauantaiksi lepäämään. Tuttuja oululaisia liikkui kyllä asiakkaidenkin puolella, sikäläinen olutseura oli tehnyt seuramatkan paikalle.

Pohjoisoululaisen Maistilan tiskillä ei varsinaisia uutuuksia nyt ollut, mutta sain Riku Harjulta maistiaisen Jälkipeli-saisonin hieman muokatusta versiosta. Tässä tuntui olevan enemmän profiilia kuin keväällä juomassani, belgihiivaa, mausteisuutta, hyvin kuiva, ehkä lievästi hapankin hyvin hedelmäisellä tavalla. Radbrew'lla oli useampikin maistamaton, mutta ehdin kokeilla vain Sour Proto.r. -nimellä varustetun. En ole aivan varma nimestä, jotain tuollaista käsinkirjoitettua hanalätkässä oli. Joka tapauksessa kyseessä bretta-IPA, hyvin pihkainen, kevyesti heppahikeä, katkeruus saatu myös toimimaan. Ei hassumpaa. 

Tuuli alkoi yltyä entisestään ja henkilökunta alkoi vahvistaa telttojen kiinnityksiä, isompi teltta ehti rusentua kasaan noin metrin verran ennen kuin se tyhjennettiin. Tarjoilu jatkui pienemmällä puolella ja siirryin vahvoihin tummiin rauhoittuakseni. En vielä aavistanut homman lopullista keskeytymistä. Iso-Kallan Pimeyden Morsian on ennestään tuttu, mutta en sitä muistanut yleisessä hämmennyksessä. Nyt juotuna hyvin makeaa, lähes siirappista, paahteisuus heikkoa. Suurempikin teltta avautui uudelleen, mutta ilmeisesti festivaalialueelle ei otettu enää lisää ihmisiä. Paikallisella Hiidellä oli useampikin ennenkokeilematon, mutta ehdin kokeilla vain Sköllin. Hapan karviasmarjasaison,  maitohappobakteerisella tavalla raikkaasti hapan. 

Bryggeri Helsingin rommitynnyrikypsytetty Sofia ei kolahtanut yhtään viime kevään HBF:ssä, mutta päätin antaa sille uuden tilaisuuden. En tiedä mistä johtui, mutta nyt maistui todella hyvältä. Rommin pehmeä voima vahvistaa hyvin imperial stoutin omia piirteitä ja juoma ei ole millään tavalla makea. Kun tätä ihastelin, niin festivaalin turvallisuuspäällikkö kiipesi lavalle ja ilmoitti festivaalin keskeytyvän tuulen takia. Yleisö tyhjennetään alueelta, kello oli 15:30. Mahdollisesti avataan uudelleen klo 18, jos tilanne paranee. Itselleni se ei enää ollut optio, koska junani piti lähteä (toisin kävi) 19:20 ja sitä ennen pitäisi tsekata klo 18 mahdollisesti avautuva Vihreä Haltiatar, jossa olen turhaan yrittänyt vierailla useita kertoja. Henkilökohtaisesti festivaalipysäys ei kovin suuri tragedia ollut, olisin ehkä muutenkin poistunut noin tuntia myöhemmin. Pari kohdetta olisi vielä ollut kokeiltavana Sonnisaaren uutuuksien lisätutkiskelun ohella. Festivaali tosiaan avautui uudelleen klo 18, mutta melko pian sen jälkeen oli alkanut sataa. Bryggeri Helsingin Olli Majasta lainaten, puuttui enää vain heinäsirkat.

Saimaan uutuuksia

Olutblogistikollegat ovat jo useampaan otteeseen rehvakkaasti sihautelleet Saimaan Juomatehtaan näyteoluita kodissaan ja laavuissaan, mutta omalle kohdalle ei ole tällaista onnea aikaisemmin osunut. Nyt sitten Saimaan olutrekka jarrutti Vallilankin kohdalla ja laatikollinen juomia on onnistuneesti kotiutettu. Tarkalleen 24 yksilöä, osa ennestään tuttuja, mutta mukana ainakin viisi uutuustuotetta. Kuudes taitaa olla Marsalkka Golden Alen suodattamaton versio. Tuotteita oli sen verran reippaasti, että vertaismaistelijaksi saapui Bruuverin entinen panimoinsinööri Ilkka Sysilän, jonka suunnittelujälki näkyy vielä näissäkin oluissa. Sysilää kiinnosti päästä tuoreeltaan maistamaan, minkälaiseen tulokseen Saimaa on päätynyt Bruuverin reseptien pohjalta. 

Session järjestelyt vapaamuotoiset Vallilassa perjantain alkuillassa. Verrokkioluena oli Olvilla tehty Stadin American Lager, joka on tunnettu erinomaisen raikkaasta hedelmäisestä aromaattisuudesta. Saimaa on siirtynyt Brewer's Special -sarjassaan puolen litran tölkkeihin ja ilmeisesti uudistanut oluiden reseptiikkaa. Nimet on ainakin vaihtuneet. Hai-etikettiä kantava Pacific Pale Ale korvannee American Red Alen. Ei kovin raikasta hedelmäisyyttä, katkeroa kevyesti. Sysilä pettyi kovasti, löysi aromista lihaliemimäisyyttä. Itse en aivan sellaista huomannut, mutta kyllähän aromit aika vaisuja ovat. 4,7 prosentin runko ei tuo täyteläisyyttä ja 30 EBUn humaloinnilla katkeruus jää ohueksi. Columbus, Cascade, Citra, Equinox käytössä, joten lajikkeissa ei mitään vikaa, annostelu riittämätöntä.

California IPAn etiketissä bikiniblondi esittelee pitkää lainelautaansa. Taas 4,7%, muuten samat humalat kuin Pacificissä, mutta Equinoxin tilalla Mosaicia ja Chinookia. EBU 50. Tämä korvannee tarjonnassa India Pale Alen. Sysilä ei innostunut tästäkään, nyt en tarjonnut enää miehelle kokonaista tölkkiä, kun olut siirtyi nopean testaamisen jälkeen rivakasti viemäriverkostoon. Hieman raikkaampi tämä minusta oli, mutta hedelmäisyys ei kunnolla nouse esiin Stadin olueen verrattuna. Katkeroa on nyt selvästi enemmän, mutta kovin keskinkertaiselle tasolle tämä jää nykyisessä sessio-IPA -kentässä.  

Joker Hop Ale #8, tämän uusimman erän humalia ei vielä löydy Saimaan Juomatehtaan nettisivuilta. Joker oli sitten pettymys kaikin puolin. Minunkin mielestä tuoksussa märän villasukan aromia. Tässä ei oikein mikään kohoa aiempia oluita paremmalle puolelle. 

Punatukkaista astronauttia esittelevä Houston Brown Ale taitaa olla aivan uusi ulottuvuus Brewer's Special -sarjassa. Väriarvo EBC 55, kun se Pacificissa on 20. Punaisempaa siis, maltaisuutta maussa, mukana on savumallastakin. Aromaattisuus edelleen heikkoa, katkeroa ei ole. Ehkä kuitenkin kokonaisuutena paras tähänastisista. EBU 35, Columbus, Chinook, Cascade.

Saimaan näyte-erän ainoa maitokaupparajaa vahvempi olut oli Oktoberfest, 5,8%, Vienna-mallasta ja humalina perustyöhevoset Magnum ja Saaz. Maltaista täyteläisyyttä, liian makeaa, ei jälkimakua katkerasti. Tässä on nyt tasapainoa ja raikkauden puute ei erityisemmin häiritse, mutta tämä tyylisuunta on varsin tylsä isompaan innostumiseen. Sysilä jäi siis varsin pettyneeksi Saimaan uusimpaan satoon. Omat odotukset eivät kovin korkealla olleet ja sille tasolle todellisuuskin asettui. Hyvin maltillisella otteella Saimaa siis etenee, mutta ilmeisen menestyksekkäästi kaupallisessa mielessä.

George V. Higgins: Trust

George V. Higgins kuoli yllättäen alle 60-vuotiaana 1999. Samoihin aikoihin taisin viimeksi lukea Higginsin romaanin. On siis korkea aika jatkaa tuotantoon tutustumista. Pidän Higginsiä kovassa arvossa, mies on 1970-luvulla vaikuttaneiden amerikkalaisten kirjailijoiden ehdotonta kärkeä, Elmore Leonardin, Joe Goresin ja Ross Thomasin joukossa. Higginsin ongelma ehkä oli se, että korkean profiilin lakimiehenäkin toiminut mies tyhjensi pajatson heti esikoisteoksellaan The Friends of Eddie Coyle 1972. Laadukasta jälkeä syntyi myöhemminkin, mutta olennaisesti debyyttiä korkeammalle tasolle hän ei enää venynyt.
 

Higgins sijoitti kaikki teoksensa Bostonin seudulle ja fokuksessa olivat pikkurikolliset ja paikallispoliitikot, ainakin osavaltiotasolle asti. Ehkä hieman kyllästyin 90-luvun mittaan joidenkin romaanien politiikka-kontekstiin, koska Higginsin katu-uskottavuus oli parhaimmillaan nimenomaan rikollisten parissa. Trust on vuodelta 1989 ja heti ensimmäinen sivu vakuuttaa Higginsin ainutlaatuisuudesta. Kukaan ei kirjoittanut samanlaista dialogia kuin Higgins. Siinä ei ole Chandlerin metaforia tai one-linereiden lakonisuutta. Repliikit ovat pitkiä, jopa useamman sivun mittaisia, sama puhuja saattaa jatkaa useampaan kertaan peräkkäin. Kieli ei ole suoraviivaista, asiaan ei mennä suoraan, sanajärjestykset ovat sattumanvaraisia. Lukeminen saattaa olla hidasta, lauseesta ei välttämättä saa pointtia kiinni ennen kuin lopussa, hieman saksan kielen tapaan. Mutta hyvin uskottavaa ja nautinnollista se on, kaikkien todistusten mukaan Higginsin dialogi on poikkeuksellisen autenttista, puhekieltä mukailevaa.

Trust on poikkeuksellisesti retroromaani, aiemmin lukemani Higgins-romaanit ovat tapahtuneet nykyhetkessä. Startti tapahtuu kuumana rakkauden kesänä 1967 Rhode Islandin Lafayettessa, jonne psykopaattinen ex-koripalloilija Earl Beale saapuu Bostonista laatuprostituoitutyttöystävänsä avo-Dodgella, jonka kangaskaton kiinnityssysteemi oikuttelee ja ilmastointilaite kaipaa lisää freonia. Mitään psykedeliahippejä ei näissä maisemissa liiku. Moniulotteinen huijauskuvio käynnistyy, Trust-nimi kiteyttää harvinaisen näppärästi homman luonteen. Ehkä Higginsin aiemmasta lukemisesta on jo liikaa aikaa, ehkä muistikuvat hämärtyneet, mutta kylläpä Trust rullaa upeasti. Tämän voisi julistaa saman tien Higginsin huipputeosten joukkoon, joista äskettäin filmatisoitu Cogan's Trade on ehkä oma suosikkini. 230 sivua todella tiheää kovaksikeitettyä tekstiä, tässä ei ole mitään turhaa tai ylimääräistä. Romaaniin sisältyy ehkä kirjallisuushistorian hillittömin käytetyn auton myyntikuvaus. Loppuratkaisun anekdoottimainen rakenne rikkoo perinteisiä muotoja, mutta onnistuu vähintäänkin tyydyttävästi.

Victory Art Ivan

Kolmas venäläisnäyte Uba ja Humalin valikoimasta, jälleen Oulun sourmuftin Jani Simosen kuriiripalvelun tuomana. Russian imperial stoutissa on peräti 13% ja 100 IBUa. Kevyesti vaahtoa, tuoksussa lakritsaa, anista, marjoja. Maku on mausteisen kahvinen, suklaata ja lakritsaa täyteläisesti. Suolaista salmiakkisuuttakin. Alkoholi peittyy aika näppärästi, jälkimakuun ei oikein ole jäänyt potkua. Laadukas olut, vaikkakaan ei kovin omaperäinen ylikansoitetussa tyylilajissa. Nettiesittelyn mukaan joukossa arvoituksellista pitted maltia, joka tarkoittanee turvesavulla kuivattua peated maltia. Savuisuutta tässä todellakin on havaittavissa. Etiketistä hieman ihmettelin mitä tekemistä punatähtisellä lentokoneella on venäläisten suosikkitsaarin Iivana Julman kanssa. Nimi onkin kunnianosoitus ukrainalaiselle hävittäjä-ässä Ivan Kožedubille. Oluen nimessä on aiemmin ollut sukunimikin, liittyisikö poisotto Venäjän ja Ukrainan viimeaikaisiin suhteisiin? 

Victory Art Red Sails IPA

Toinen venäläis-IPA Ivantejevkasta, taas Oulun sourvisiirin Jani Simosen roudaamana Tallinnan Uba ja Humalista. IBU 70, 6,9%, humalina ainakin Citra ja Simcoe, siis hyvin lähellä Red Machinen attribuutteja. Myös sama pullotuspäivä 04 07 2016. 

Väri tässä ehkä hieman vaaleampi kuin punakoneessa, mutta amberiksi tämäkin menee. Ehkä vähän utuisempi ja vaahtokuplat ovat suurempia. Aromaattisuus taas heikkoa, hieman kalkkia ehkä pölähtää. Runsaasti hiilihappoa, karamellisuutta, jotain lievää marjaista sivumaun tapaista. Katkeruus on korkeintaan alempaa keskitasoa, makeus jatkuu päätyyn asti. Pihkaa on, mutta ei tunnu yhtä puhtaalta kuin Red Machine.

Põhjala Mets

Oulun craft beer scenen taustavaikuttaja Jani Simonen kävi viime viikolla Virossa Põhjalan panimolla ja Samu Heino oli kasannut miehelle kotimatkalle tuliaisia. Yksi niistä päätyi sitten Janin anteliaisuuden johdosta minulle, tämä ennen kokeilematon black forest IPA, 7%. Metsäisyys tarkoittaa sitä, että mukana kuusenkerkkää ja mustikoita. Kyseessä on buustattu versio Pesakondista.

Beigeä vaahtoa, musta runko, maltainen ja paahteinen tuoksu. Maussa on maitohappoisuutta, todellakin paahdetta, ei juurikaan hedelmäisyyttä. Matalat hiilihapot, lievää suklaista makeutta. Makeus voisi olla peräisin mustikoistakin, mutta muuten en mustikkaefektiä erota. Kuusenkerkkien makua en osaa arvioida mitenkään, vaikka sekin joskus oluissa tulee vastaan. Täyteläisyyttä voisi olla hieman enemmän ja takaosa ei ole tarpeeksi tanakka. Katkeruutta kyllä on, mutta ei juuri kunnon stoutia enemmän. Tykkään enemmän paahteisista kuin hedelmäisistä black IPOista, en pidä järkevänä jos ainoa ero IPAan on väri. Mutta tämä jää siis liikaa stoutin puolelle, vaikka onkin taas hyvää Põhjalan laatua.

Roma - Porto 0-3

Mestareiden liigan karsintaa, ensimmäinen osa 1-1. Roma piti enemmän palloa ensimmäisellä jaksolla, paljon kulmapotkuja, mutta ei kovin hyviä paikkoja. Parhaassa tilanteessa Portoon siirtynyt Iker Casillas jalkatorjui egyptiläisen Salahin nopean vedon. 8. minuutilla Porto shokkijohtoon, Otavion vapaapotkusta toppari Felipe puski hienosti alaspäin alanurkkaan. 39. minuutilla Roman kapteeni De Rossi ajettiin kentältä suoralla punaisella väkivaltaisen päällekarkauksen seurauksena. Roma joutui vaikeuksiin, ensimmäisessä osassakin Roman toppari Vermaelen ajettiin ulos. 

50. minuutilla lopullinen ratkaisu, De Rossin poistamisen yhteydessä kentälle päästetty Emerson Palmieri ajettiin kentältä suoralla punaisella väkivaltaisen päällekarkauksen seurauksena. Porto hämmentyi hetkeksi, Roma sai vielä hieman otetta kahdeksalla kenttäpelaajalla. Matematiikka kuitenkin lopulta toimi, Porto antoi nopeaan tahtiin kaksi armoniskua, Layun ensin vastahyökkäyksestä ja sitten meksikolainen Corona soolosuorituksella. Ensi kuussa 40 vuotta täyttävä Francesco Totti päätti vielä jatkaa tälle kaudelle ja nojaili lopussa penkkireservinä kulmalippuun kivikasvoisena. Ei kovin lupaava päätös tulossa poikkeukselliselle uralle.

Rebel Surfbum IPA, cask ale

Cornwallin panimolta kevyttä goldenia, vain 3,5%. Tuoksussa hienoisesti etikkaa, mutta maku vielä kohtuullisessa kunnossa. Intensiivisesti sitrusta maussa, mallasrunkoakin löytyy. Katkeruuskin kohtuullista, tämä voisi priima-asussa olla vaikuttavaa. Kitty's, 23.8.2016.

Sainte Crucienne Antisociale

Erottajan olutbaarivierailu taitaa olla kesän ensimmäinen. Baari tuntuu pahasti jämähtäneen paikoilleen, hanassa samoja Välimeren tunkkaisia oluita kuin aina ennenkin. Pullolistalta löytyi black IPAa Alsacesta. 7,2%, ruskea dubbelin väri. Neutraali kypsän hedelmän tuoksu. Liikaa hiilihappoa, luumuista hedelmää, mallasta, hieman karkea katkeruus. Ihan mukavaa, positiivinen yllätys lievästi. Bier-Bier, 23.8.2016.

Victory Art Red Machine IPA

Vajaa vuosi sitten Joensuun Jaska esitteli idän ihmettä, punakoneeksi nimettyä IPAa Moskovan liepeiltä Ivantejevkasta. Kulmakarvojani ei nykyään jääkiekko kohota, mutta toisin oli 1970-luvulla, kuten viimesyksyisestä kirja-arviostakin tuli esille. Neuvostoliiton punakoneen huipentumana pidetään varmaan yleisesti 80-luvun Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonov -kenttää, mutta omakohtaisesti suuremman vaikutuksen teki aiempi troikka Mihailov-Petrov-Harlamov, jonka pakkiparina pelasivat usein Vasiljev ja Gusev. Tässä kentällisessä oli synkkää uhkaa huokuvaa kohtalonomaisuutta, johon assosioitui vaistomaisesti Solovetskin, Katynin, Vorkutan ja Kolyman kaltaiset kauhunäyttämöt. Larionovin viisikko oli varmaan vielä taitavampi, mutta samalla myös pehmeämpi ja inhimillisempi. Venäläisessä Red Machine IPAssa voisi siis olla samaa vatsanpohjaa kouraisevaa otetta kuin Vladimir Petrovin hyytävän kylmässä virnistyksessä.

Tallinnassa viime viikolla käynyt Oulun sourmestari Jani Simonen toimi ystävällisesti kuriirina, Victory Artin oluita on nyt myynnissä Uba ja Humalissa. Välittömänä pettymyksenä on todettava, että etiketin kuvassa jääkiekkoilijalla ei ole Neuvostoliiton vaan Venäjän paita. IBU 65, 6,9%. Kirkasta meripihkan väristä olutta, paljon pienikuplaista vaahtoa. Tuoksussa karamellista hedelmää. Maku on paksun hedelmäinen, myös makean karamellinen. Hiilihappoa on keskiasteisesti, samoin katkeruutta. Pihkaakin on, jenkkihumalina netin mukaan Centennial, Chinook, Columbus ja Amarillo. Varsin puhdasta tämä täyteläinen olut on, mutta ei erityisen tuoretta. Pullossa on päiväys 04 07 2016, toivottavasti se on pullotuspäivä, mutta saattaa olla parasta ennenkin. Avoimeksi kysymykseksi jää siis tuoreen Red Machinen iskukyky. Ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin maalin tolpalle viikatemiehen vastustamattomuudella parkkeerannut Boris Mihailov.

Maku Solita Intohimo

Naapuriolutbloggaaja Tuopillinen eli Jouni Koskinen vaikuttaa Solita-nimisessä firmassa ja näköjään Solitan olutkerhossakin. Kerho on ideoinut firman 20-vuotisjuhlaoluen, jonka on sitten toteuttanut Tuusulan Maku. Sattumoisin Solita on itsellenikin tuttu firma olutkuvioiden ulkopuolelta. Jouni lähetti ystävällisesti blogisterikollegoille maistiaisia oluesta.

Intohimo on passion pale ale, eli passion-hedelmää on seassa. Humalina Citra ja harvemmin vastaantullut jenkkihoppi Jarrylo. Vain 4,7%, yleisistä syistä. Kegissä olutta on tarjolla ilmeisesti Il Birrificiossa. Runsaasti vaahtoavaa, tölkki oli jääkaapissa tasaantumassa viitisen tuntia. Tuoksussa trooppista hedelmää odotetusti. Pehmeä maku, vähän hiilihappoa, suhteellisen kirpeää hedelmää, pihkaisestikin. Runko ei ole kovin tuhti, mutta hedelmämehuksi tämä ei jää, takaosaan jää vielä katkeraa potkua. Brittityylisen kapea riipaisu, ei voimakas, mutta tuntuva. Jounin esiversiosta löytämää happamuutta en nyt aistinut, mutta ehkä tuo kirpeä "pihkaisuus" on passioneista peräisin. Kepeän raikas hedelmäinen olut, jossa mukava lievä tvisti. Kyllä tämä edustustilaisuuksien pyörteissä varmaan erottuu perusbulkista hyvinkin edukseen.

Ross Thomas: Voodoo, Ltd.

Ross Thomasin toiseksi viimeinen romaani vuodelta 1992. Päähenkilöinä samat Artie Wu, Quincy Durant ja Otherguy Overby kuin Thomasin huipputeoksissa Chinaman's Chance ja Out on the Rim. Jälkimmäisestä tutut Booth Stallings ja Georgia Blue täydentävät värikkään roolituksen. Noiden romaanien luvusta on jo aikaa, mutta silti pienoinen uudelleenlämmityksen maku veijaritarinassa on. Tarina sijoittuu Los Angelesiin Persianlahden sodan päiviin helmikuuhun 1991. Perusasetelma on monimutkainen, mutta suoristuu vähitellen väkivaltaiseksi kiristysjutuksi. Thomasin teksti rullaa tutun vaivattomasti ja mikään ei sinänsä häiritse. Kaikki on niin kuin ennenkin, mutta samaa raikkautta kuin Chinaman's Chancessa ei Thomas enää tavoita. Kirjan nimi tulee Wun ja Durantin yhtiön saksalaisen asiakkaan tavasta ääntää konsultointiyhtiö WuDu Limitedin nimi. Thomasin chandleriaaninen dialogi oli jo 90-luvun alussa anakronista, mutta uskomattoman viihdyttävää se on edelleen. Eli vähän heikompi Thomas on silti paljon parempaa kuin monen muun huippusuoritukset.

Grauballe Jagtøl

Alkon bisarri kontribuutio suomalaiseen olutkulttuuriin on riistaolut. Tanskasta niitä näyttää löytyvän, tämänvuotisena uutuutena keskiruskea lager Silkeborgista. Suodattamaton, 5,6%, Saaz ja Cascade. Testasin tämän muutama tunti sorsanmetsästyksen alkamisen jälkeen, aika vähän laukausten vaihtoa tällä nurkalla Puolankaa. Varsin sameaa, hyvin pehmeää, matala hiilihappotaso, makeaa karamellia. Heikosti hedelmää, mutta maltainen runko keskitukeva. Kuuluisia humalia ei ole paljoa annosteltu, pyrstö on hyvin ohut, lähes katoava. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

De Dochter van de Korenaar Finesse

Toinen Korenaar-pullo, edelleen kolmeen osaan jaettuna. Kolmen viljan tripel, 8,5%. Kohtuullisen samea, hyvin hedelmäinen tuoksu. Hyvin karamellinen tripel, paksua täyteläisyyttä. Hedelmääkin löytyy, hennosti katkeruutta. Tasapainoista laatua jälleen Korenaarilta. Stadin Panimobaari, 18.8.2016.

De Dochter van de Korenaar Charbon

Urquell-session päälle läheiseen panimobaariin huuhtomaan suuta hieman erilaisilla oluilla, ja erilaisella kulttuurisella otteella. Nimimerkki Tonagi päätyi samaan ratkaisuun ja seurueeseen liittyi Tallinnasta palaamassa oleva Oulun soursteri Jani Simonen. Perinteiseen oluthörhötyyliin jaoimme pikkupullon kolmeen osaan. Charbon on smoked vanilla stout, 7%. Weyermannin savuvehnämallasta ja vaniljapapuja Intian valtamereltä. Hedelmäinen tuoksu, maku täyteläinen, makeutta ja savua. Luumuinen hedelmäisyys hallitsee, katkeruuttakin perässä lievästi. Monimuotoinen olut. Stadin Panimobaari, 18.8.2016.

Pilsner Urquell, tankovna

Ensimmäistä kertaa Suomessa tarjolla Urquellin pastöroimatonta tankkiversiota. Olut siis tuodaan suoraan panimolta mahdollisimman nopeasti tarjoilukohteeseen suuressa astiassa. Tämä ei ole kovin vanha systeemi, käydessäni Prahassa 1994, 1996 ja 2001 asiasta ei vielä ollut tietoa, vaikka tuoretta Urquellia olikin monessa paikassa tarjolla. Erityisen tuoretta se tietysti oli 1996 Suomen Olutseuran järjestämällä vierailulla Plzeňissä paikan päällä panimossa. Viime vuonna Prahassa käydessäni jäi epähuomiossa tankovna-systeemi testaamatta. 

Saavuin Teurastamon Kellohalliin melko tarkalleen klo 17, jolloin tarjoilun piti käynnistyä. Jonoa tiskille oli olemassa ja innokkaimmat ryystivät jo pöydissä omaa annostaan. Ilmeisesti kyseessä 250 litran astia, näppärästi tarjoilupöydän alla. Urquell markkinoi kolmea eri tarjoilutyyliä oluesta, riippuen vaahdon määrästä. Na Dvakrát on crisp, Hladinka smooth ja Mlíko milk. Lähdin crispillä liikkeelle ja parkkeerasin Kari Ylänteen pöytään, johon asettuivat jatkossa myös mm. Jussi Rokka ja Tonagi. Hyvin pehmeää Urquellia, tuoreutta on, hiilihapot alhaalla, katkeruus nautittavaa, diasetyyli ei häiritse. Seuraavaksi otin Hladinkan ja upeus säilyi paksummallakin vaahdolla. Maitoversio jäi nyt kokeilematta, en ole täysin vakuuttunut sen ominaisuuksista. 

Satunnaisesti viime aikoina kokeilluissa tölkki-Urquelleissa on voimainen diasetyyli häirinnyt nautintoa huomattavasti, mutta tässä yhteydessä siitä ei ollut pelkoa. Muutama vuosi sitten Suomeenkin lanseerattu suodattamaton versio oli myös loistava, mutta nyt tämä tuntuu kurottavan vielä korkeampiin sfääreihin. Tämä tankovna on siis suodatettu variaatio. Olisiko suodattamaton tankovna se kaikkein äärimmäisin versio? Kellohalli, 18.8.2016. 

De Dochter van de Korenaar L’Enfant Terrible

Vahva ale, 7%. Happamuutta on tuoksussa ja maussa. Mausteita ja nahkeaa hedelmää löytyy, ei yhtään raikasta, happamuus on perusbrettaolutta voimakkaampaa, mutta aitolambicia kevyempää. Kun pH on uusi IBU, niin toivoisi oluiden valmistajien todellakin ryhtyvän ilmoittamaan tuotteidensa pH-arvot. Jälkimaku jää varsin tyhjäksi, mutta mitään makeutta tässä ei ole. Nettinimimerkki alfa näkyy löytäneen tästä sienimäisyyttä ja äskettäin kantarelleja syöneenä todellakin jotain sellaista tästä aistiutuu. En kuitenkaan oluessa tykkää näin nahkeasta kokonaisuudesta. Stadin Panimobaari, 17.8.2016.   

De Dochter van de Korenaar Crime Passionnel, hanaversio

Tarkoitus oli katsoa televisiosta olympialaisten junioriturnauksen jalkapallon semifinaalia, mutta päädyin näkemään naisten painia, joka päättyi naisen itkuun. Pienen futisvälipalan jälkeen ruutuun tuli naisten nyrkkeilyä, joka päättyi naisen itkuun. En kestänyt enempää, joten siirryin baariin Suvilahteen. Siellä oli rauhoittavaa seurata Flow-festivaalia (kolmatta päivää?) siivoavia naisia.

Laatupanimo Korenaarin tavaraa edelleen hanassa, tässä vehnä-IPAssa pehmeää trooppista hedelmää, ei belgiestereitä. Matalat hiilihapot, makeaa karamellia. Aika terhakka takapuoli, hyvää katkeruutta. Liian makea tämä on kuitenkin, selvästi hedelmäisempi kuin aiemmin kokeiltu pulloversio. Stadin Panimobaari, 17.8.2016.

Steaua București - Manchester City 0-5

Näyttävä uudehko (2011) stadion Bukarestissa, kapasiteetti 55 000, lähes täynnä Mestareiden liigan karsinnassa. Steaualta puuttui keskikenttätähti Pintilii, mutta tuskinpa se olisi Cityä vastaan auttanut. Uusi tähti Stanciu sai alussa yhden paikan, mutta sitten City jauhoi isännät vastustamattomasti nurmeen. Aguero hukkasi avausjaksolla kaksi rangaistuspotkua, mutta teki silti hattutempun. Espanjalaiset Silva ja Nolito viimeistelivät loput. EM-kisoissa flopannut Belgian De Bruyne näytti seurajoukkueessa heti paremmalta. Ylen selostaja äänsi kotijoukkueen nimen jostain syystä saksalaistyyliin Stoia.

Valamon viskimaistelutilaisuus @ Punavuoren Ahven

Pitkästä aikaa viski-teistingissä. Tarjolla Valamon luostarin viskejä ja viskitisleitä, joita en ole ennen kokeillut. Esittelijänä firman oma mies Arttu Taponen, joka osoittautui ikään kuin köyhän karjalaismiehen Jarkko Nikkaseksi. Ei siis luostarin hengelliseltä puolelta, kova supliikki, hiukset poistettu päälaelta, käsivarressa kuvitusta, jopa huivi kaulassa. Tislaamo sijaitsee Heinäveden luostarissa, mutta tynnyrit kypsyvät Ilomantsissa Hermannin marjaviinitilalla. Ilomantsissahan tislaamotoimintakin käynnistyi ennen Heinävedelle muuttoa ja Arttu tuntui olleen hankkeessa mukana alusta alkaen. 

Viisi näytettä, joista kaksi valmista viskiä. Ensimmäisenä tisle Valamo III, joka ollut puolitoistavuotta Buffalo Trace -bourbontynnyrissä. Tuoksu aika hennon hedelmäinen, maussa kevyttä vaniljaisuutta, 40%. Aika puhdasta. Toisena tislaamon ensimmäinen tuote Valamo I, josta oli löytynyt yllättäen vielä muutama pullo. Tämä on varsinainen viski, siis kolmevuotias, 53,7%, osa ajasta pienessä 30 litran olorosotynnyrissä. Yllättävän tumma väri, sherryinen tuoksu, makean pehmeä maku, nyt alkoholin poltettakin seassa. Jää aika yksiulotteiseksi. Sitten uutuustuote Valamo IX, 54,7%, viiden eri bourbontynnyrin yhdistelmä, nuorin kolmevuotias, vanhin viisivuotias. Tuoksu nyt alkoholisen pistävämpi, makean karamellista hedelmää, toffeisuuttakin.

Seuraavaksi New Make, eli tuoretta tislettä muutaman viikon takaa, 63,5%. Ei ole aivan kirkasta, tuoksu todella vastenmielisen maakellarin juuresmainen. Maussa kevyesti savua, makeaa tämäkin, ehkä mentholin aromeja. Toinen savutisle yhdeksän kuukautta bourbonissa, 61,9%, neutraali tuoksu, puhdas kevyt maku, savua ei oikein löydy. Valamo käyttää belgialaisia savumaltaita, valmistajana varmaan sama Castle Malt, jonka tuotteita Bruuverin Ilkka Sysilä on käyttänyt. Sivumennen todeten, viimeisimpien tietojen mukaan Sysilän yhteistyö Saimaan Juomatehtaan kanssa ei olekaan jatkumassa Bruuverissa.

Mielenkiintoista tavaraa, mutta näin nuorten tisleiden perusteella vielä vaikea arvioida potentiaalia. Varsin makeilta kaikki vaikuttivat. Käytössä on pelkästään ohramaltaat, eli kotimaisten kilpailijoiden ruisinnostus ei ole tarttunut itäsuomalaisiin.  10+ -vuotisiin tuotteisiin tislaamo tähtää, joudutaan siis odottamaan useita vuosia. Valamo on muuttamassa pullomalliaan, uusi tähtimuotoilija Harri Koskisen suunnittelema puolen litran pullo tulossa käyttöön.

Kari Stenman: Mersulaivue

Sain tämän upean sohvapöytäkirjan lainaksi panimoinsinööri Ilkka Sysilältä, keneltä muultakaan. Sysilän bravuureihinhan kuuluu mm. Lentomestari-niminen olut. Kyseinen sotilasarvo on jo poistunut käytöstä, se vastasi aikoinaan maavoimien sotilasmestaria. Tunnetuin lentomestari on tietysti Ilmari Juutilainen, toisen maailmansodan globaalistikin ajatellen ehkä suurin ässä, joka on tässä historiateoksessa keskeisessä roolissa. Alaotsikkona Stenmanin teoksessa on "Lentolaivue 34 sodassa". Kyseinen laivue perustettiin jo 1934, mutta varsinaisesti alkoi tapahtua alkuvuodesta 1943, kun Stalingradin katastrofi realisoitui. Ahdinkoon ajautunut Saksa suostui myymään kanssasotijalleen state-of-art -kamaa, tarkkaan ottaen Messerschmitt Bf 109 G-sarjan hävittäjiä.

Tämä on ensisijaisesti kuvateos, mukana on upeaa mustavalkoista aineistoa jatkosodan legendaarisimmista lentäjistä, mekaanikoista ja heidän työkaluistaan. Kirjassa on yksityiskohtaisia tilastoja henkilöistä ja tapahtumista. Teksti on sotapäiväkirjatyyppistä raportointia, jota ryydittää muista lähteistä lainatut aikalaisten värikkäämmät muistelut. Koneiden noutoreissulta luutnantti Lauri Pekuri kirjaa hämmentyneenä helmikuussa 1943 Berliinissä näkemänsä Daavidin tähteä kantavat juutalaiset. Eniten äänessä ovat hilpeä Juutilainen ja laivueen vakaampi komentaja Eino Luukkanen. Molemmat kokevat kovia, mutta omalaatuisen kepeää kerronta on. Pommituslentäjien paineet ovat olleet omaa luokkaansa esimerkiksi brittiläisessä ja amerikkalaisessa alan aineistossa, mutta ehkä Suomessa hävittäjälentäjillä torjuntatoimissa oli erilainen asenne. Kuolema on läsnä koko ajan kuitenkin, joten ehkä kyseessä on luontainen tapa käsitellä äärimmäistä tilannetta.

Thornbridge Fika

Kesäinen sää on palautunut Kallion luoteiskulmille, hauskasti nimetty englantilainen aamiaisstout, nimihän tarkoittaa ruotsiksi kahvitaukoa. 7,4%, hyvin musta olut, tuoksussa todellakin vahvaa kahvisuutta. Maku pehmeä, ei kovin tanakkaa paahteisuutta, lievästi kypsää hedelmää, jonka päälle kahvisuus kaatuu massiivisesti. Mukavasti vältetään makeus, maitoa hieman mukana. Toinen puoliaika jää pelaamatta, oluessa ei juurikaan katkeruutta. Silti tämä toimii aika mukavasti, puhtaastikin. Kuikka, 15.8.2016.

Maku Me So Hoppy 8,8%

Tuusulasta uusi versio tupla-IPAsta. Alkuperäinen Me So Hoppy oli 8,5% ja Alkoon päätynyt pullo-DIPA 9,2%, joten tämä menee tarkalleen puoliväliin. Hyvin samea, pienikuplaista vaahtoa. Karviaismarjaa tässäkin, minneola-tyyppistä (ehkä olen syönyt viime aikoina liikaa juuri tätä sitrushedelmää?) sitrusta, aika kuohkeaa, mutta hartsia on. Pihkaa tarttuu kyytiin ennen kohtuullista takapurentaa. Ehkä paras Makun DIPA-versioista, mutta ei ole homma vieläkään aivan kohdallaan. Maltainen Riekko, 15.8.2016.

Ruosniemi Lomittaja Karviaismarja

Töihinpaluujärkytystä lievittämään laahustin Vallila-Alppilan ihanteelliseen after work -baariin. Porilaista marjasaisonia ahdistukseen, nimen ironia ei tosin jaksa huvituttaa. Makeahkon belgiesterinen, hieman hapan tuoksu. Maku on kirpeän mausteinen, jotenkin tasapainoton. Happamuutta on tuoksua enemmän, perävaunussa painoa mukavasti, katkera nielaisu on kokonaiselämyksen paras osa. Kunnon kamaa, mutta onhan perus-Lomittaja paljon parempi. Maltainen Riekko, 15.8.2016.

Solmu Red IPA

Suomusjärveltä uutta kamaa, 5,2%. Pihkaista hedelmää, pähkinätoffeeta, karamellista makeutta, hieman vetinen runko. Hartsia ennen kohtuullista katkerokiskaisua. Ihan kivaa, mutta ei säväyttävää. Solmultakin voisi jo odottaa muutakin kuin perussettiä. Unisex-vessan pisuaarin kylkeen joku oli livauttanut Sonnisaari-tarran. Solmu Pub, 13.8.2016.