Bayern München - Chelsea 2-2 j.a. 5-4 rpk.

Viime vuosina tämä Super Cup -seremoniaottelu on pelattu Monacon steriilissä ympäristössä. Nyt sijaintina Slavia Prahan uusittu intiimi Eden-stadion, joten ehkä uutta virettä saadaan tapahtumaan. Springsteenkin esiintyi viime kesänä Edenillä. Vastakkain espanjalaisvastakkainasettelumenneisyyttä henkilöivät valmentajat Guardiola ja Mourinho. Kokoonpanoissa periaatteessa parhaita pelureita, Mourinho otti nyt Torresin ihan oikeaksi hyökkääjäksi. David Luiz myös lopulta kuntoutunut. Schweinsteiger loukkaantunut, keskikentän pohjalla hämmentävästi Lahm. Guardiola jätti Mario Götzen pois, mukana sekä Kroos että Müller. Alussa tasaista pelailua, mutta 8. minuutilla Hazard jakoi oikealle Schürrlelle, joka keskitti välittömästi. Torres näytti kykynsä ja täräytti suoraan syötöstä yläkulmaan. Vauhti hieman hiipui, Bayern piti selvästi enemmän palloa, mutta terävyyttä puuttui pahasti, Chelsea puolusti pitävästi.

47. minuutilla Ribery tasoitti terhakkaalla alanurkkavedolla, Chelsean torjunta ehkä hieman nukuksissa vielä tauon jälkeen. Chelsea piristyi, syntyi useita tilanteita, Danten virhe, Oscar hukkasi. Hazardkin hukkasi avopaikan, Ivanovic puski ylärimaan. Götze sisään 71. minuutilla ja Bayern hallitsi edelleen, mutta ei edelleenkään terävyyttä 85. minuutilla Chelsean Ramires lensi ulos toisella kortilla. Veronmaksajien rahoilla jostain (varmaankin perustellusta) syystä paikalle matkustanut yleisselostaja Hänninen tuntui elävän voimakkaasti Bayernin kohtalon mukana. Jatkoajan alussa alivoimainen Chelsea vahvempi ja Eden Hazard näyttävän yksilösuorituksen jälkeen vei lontoolaiset johtoon Hännisen harmiksi. Bayern yritti vielä aika ryhdikkäästi, mutta ei edelleenkään tulosta. Cech pelasti useita vaikeita tilanteita kotimaassaan. Mielikuvitus tuntui puuttuvan, mutta herkeämätön painostus palkittiin jatkoajan yliajalla, vaihtomies Javi Martinez runnoi tasoituksen. Rangaistuspotkukilpailussa Chelsean belgialainen vaihtomies Lukaku epäonnistui, muut ei. Viihdyttävä matsi.

Brewfist Terminal Pale Ale

Ilahduttavasti Oulunkin maitokauppoihin päätynyt italialaisen suosikkipanimon tuotetta. Kovin entry-levelillä joudutaan toimimaan täällä, Terminalissa on runkoa vain 3,7%. Ja hinta ylittää kaikki mahdolliset kipurajat, litrahinnaksi tulee reilusti yli 15 euroa. IBUja 30, eli masentavan maltilliselta sekin tuntuu. Sameaa, oljenvärinen olut. Tuoksussa lähinnä greippiä. Kuivaa sitrusta maussakin, suutuntumassa kieli haroo tyhjää, jälkimaku miellyttävän katkera. Muistuttaa paljon viimeaikaisia kevyitä tanskalaisia ja englantilaisia humalapainottuneita oluita, hyvässä ja vähemmän hyvässä. Suoraan sanoen tällä hinnalla oluen maahantuonnissa ei ole mitään järkeä. Brewfistin upeita täyteläisiä IPOja täällä kaivattaisiin, mutta tilanne on mikä on. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.

Pyynikki Simo

Tamperelaisen Pyynikin panimon alkuvaiheita voinee kuvata lähinnä surkuhupaisiksi. Kaikkiin käänteisiin en ole jaksanut perehtyä, mutta ilmeisesti kesäkuussa Tampereella panimon lähipiirissä toimivassa 101-baarissa juomani persoonallinen IPA ei ollutkaan panimon signeeraamaa tuotantoa. Jotkin panimon sidosryhmät on päästetty paneskelemaan omaan tahtiinsa ja lopputulokset ovat ilmeisesti asiakkaan omalla vastuulla. Tilanne vaikutti sen verran sekavalta, että Helsingin SOPP-festivaalilla jätin Pyynikin oluet kypsymään kaikessa rauhassa. Nyt tamperelaiselle mediapersoonalle nimetty Pyynikin vehnäolut oli ehtinyt jopa Perämeren peltomarkettiin, joten sama kai se on jatkaa panimoon tutustumista.

Vahvaa vaahtoa, sameaa, runsaasti hiilihappoa. Mausteista esterisyyttä, hiilihappoisuus maistuukin reippaasti. Jotain samaa savuisuutta kuin Tallipiha-IPAssakin, ehkä jonkinlaista talonmakua silti löytyy, vaikka organisaation roolitus on vielä kehittymässä. Raikkaampaa hedelmäisyyttä voisi toivoa, mutta suhteellisen puhdaspiirteinen tämä kuitenkin on. 4,5% on vehnäolueelle liian vähän, pelkästään runkoa tuhdistamalla voisi lopputulos olla jo hyvä. Katkeroa ei oikein havaittavissa, mutta sitä en odottanutkaan. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.

Celtic - Šahtjor Karaganda 3-0

Vanha suosikkijoukkueeni Glasgow'sta onnistui häviämään 0-2 Mestarien liigan karsintakierroksella Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Karaganda on kuitenkin eri kaupunki, vanha neuvostokaivoskombinaatti, jossa Juha Malinen äsken valmensi vuoden verran. Kaupungissa on vaikuttanut toinenkin kuuluisa suomalainen, desanttilegenda Kerttu Nuorteva. Myös Puolan myöhempi diktaattori Wojciech Jaruzelski oli orjatyössä Karagandan hiilikaivoksissa jouduttuaan 16-vuotiaana vangiksi Neuvostoliiton hyökättyä Itä-Puolaan 1939.

Hirvittävä painostus Parkheadillä kotijoukkueella alusta asti, mutta vieraiden mokke-Mokin haamupelastuksilla piti nollan pitkään. Karaganda tuntui jäävän täysin köysiin, mutta onnistui hieman rakentamaan omaakin peliään puolen tunnin jälkeen. Karaganda joutui rikkomaan paljon, kolme varoitusta ensi jaksolla. Jakson yliajalla Kris Commons lopulta onnistui, räjähtävälle kaukolaukaukselle Aleksandr Mokin ei enää voinut mitään.

Heti toisen jakson alussa Samaras sai hieman onnella pallon maalin edessä, Karagandan yksi puolustaja liian alhaalla sivulla, kreikkalainen ei erehtynyt. Tunnin kohdalla molemmat saivat pallon ylärimaan, Karagandan yksikin maali olisi vienyt sen käytännössä kahden maalin johtoon. Karagandan tilanne syntyi pitkästä sivurajaheitosta. Toinenkin hyvä paikka Karagandalla, pakki Adam Matthews pelasti maaliviivalta. Celticin Anthony Stokes siis täräytti myös horisontaalikehykseen. Tässä vaiheessa hirveä vauhti ja jatkoaika näytti todella epätodennäköiseltä. Niin vain kuitenkin bensa hiipui ja aivan lopussa Karaganda näytti harkitustikin valmistautuvan jo pilkkukisaan. Se kostautui, yliajalla Celtic sai vielä myllytyksen päälle ja Stokesin esityöstä James Forrest iski nautinnollisesti yläriman kautta voittomaalin. Forrest oli muutenkin loistava, selvästi kentän paras pelaaja, loistavia Messi-tyyppisiä pujotteluja laidalta keskelle. Celtic ei tämän perusteella kovin iskukykyiseltä lohkovaiheessa näytä, mutta ainahan yllätyksiä voi sattua. Pukki voisi sopia ryhmään hyvin.

Saimaa Marsalkka Golden Ale

Helsingin SOPP-festivaalissa oli tarjolla tätä Saimaan uutuutta tölkissä, mutta jätin sen tsekkaamatta, kun odotin tuotteen tulevan saman tien laajaan jakeluun. Kuukausi on mennyt ja nyt lopulta bongasin Mikkelin oluen näyttävässä pikkupullossa, italo/Meantime -tyyliin. Huhujen mukaan tämä olut olisi suunniteltu jonkinlaiseksi vastaukseksi Nokian 66-APAlle, mutta kovin erilainen olut on kyseessä. Suodatettu brittiläistyylinen moderni golden ale, 4,6%, sekä ohramallas että humala luomua. 

Varsin vähän vaahtoa, kirkas kultainen väri. Sitruksinen, mutta myös hieman hunajainen maku. Trooppista hedelmää, varsin ohkainen runko. Jälkimaku on väistämättä pettymys, enemmän katkeropotkua olisin toivonut. Humalat ovat hitaita, katkeruus tulee kyllä viiveellä, mutta silti liian hailakasti. Mielenkiintoista, mutta hunajainen makeus henkilökohtaisesti tökähtelee. Ostopaikka Oulu, Stockmann.

PAOK Thessaloniki - Schalke 2-3

PAOK on Istanbulissa perustettu kreikkalaisseura, joka on Balkanin sekavissa oloissa kotiutunut sittemmin Thessalonikiin. Aivan ateenalaisseurojen tasolle menestys ei ole kohonnut, mutta maan johtavia seuroja joukkue kiistatta on. Nyt Mestarien liiga lähellä, vaikka karsinnoissa ryhmä ehti hävitä Ukrainan Metallistille. Metallist epäselvyyksien jälkeen diskvalifioitiin ja PAOK pääsi vielä yrittämään. Upea 1-1 -tulos Gelsenkirchenissä, mutta kotiottelu jouduttiin nyt pelaamaan viime kauden katsojamellakoiden takia tyhjälle katsomolle. PAOKin huonokuntoiselta näyttänyt stadion ei muuten ole se, jossa Leeds hävisi lahjotun tuomarin takia Euroopan Cup-voittajien Cupin finaalin Milanille 1973, se ottelu pelattiin Iraklis Thessalonikin kentällä.

Katsojia omituisesti jonkin verran paikalla, ääntä todella tanakasti tv-lähetyksessä. PAOKin valmentajana entinen Schalken käskyttäjä Huub Stevens. Pukki penkillä, pysyi loppuun asti. Schalke painoi alussa tanakasti, mutta enemmän yritystä kuin taitoa. PAOK pääsi mukaan, vauhti hiipui. Sitten hieman varkain 43. minuutilla laitapakki Uchida pääsi oikealta läpi, syöttö luukulle ja uusi unkarilainen sentteri Adam Szalai häkitti. Etulyönti Schalkelle.

Toiselle jaksolle PAOK vahvasti psyykattuna, varsinkin Stoch ja Salpingidis innokkaita tasoittamaan. Se onnistuikin 52. minuutilla, kun Stefanos "Klaus" Athanasiadis runnoi upeasti yläkulmaan. Odotin, että molempiin joukkueisiin iskee paniikkikipsi ja pilkkukisan odottelu on selviö. Näin ei käynyt, vaikka Schalken Jones joutui ulos toisella kortilla. Julian Draxler diagonaalijuoksulla puhkoi PAOK-puolustuksen ja PAOK tarvitsi kaksi maalia. Toisen se onnistui 79. minuutilla tekemään, Stochin vapaapotkun käänsi Katsouranis päällä hienosti takanurkkaan ja jännite kohosi. Schalke onnistui vielä vajaalla tekemään toisenkin, Draxler jälleen loisti rakentamalla epäitsekkäästi ratkaisumaalin Szalaille. PAOKilta surkea osoitus keskittymiskyvyn puutteesta. Ei mitenkään korkeatasoista peliä, mutta hyvä viihdearvo.

Freiburg - Bayern München 1-1

Sadetta Freiburgissa, paikallisen Rothaus-oluen mainoksia runsaasti stadionilla. Bayern vaihtanut rutkasti miehiä avauksessa verrattuna viikonlopun Nürnberg-peliin. Ilmeisesti Freiburgia ei kannata kovin vakavasti ottaa, aika tuntemattomia pelaajia joukkueessa onkin. Freiburg oli muutava vuosi sitten vahva ryhmä, mutta nyt vaatimattomampi kausi menossa. Hyökkäyspäässä silti Götze, Kroos ja Müller, Schweinsteiger pelasi hyvin alhaalla. Bayern painosti alusta alkaen, mutta isännilläkin paikkoja, kapteeni Julian Schusterin hyvän vedon Neuer torjui. 33. minuutilla Freiburgin puolustus herpaantui, Shaqiri pääsi tykittämään etunurkasta tolpan kautta verkkoon. Bayern löysäsi, peli hyytyi.

Bayernin jäädytyksestä huolimatta Freiburg ajoittain hyökkäsi, tunnin kohdalla Laprevotte sai pallon tolppaan, omituisesti mies vaihdettiin välittömästi pois. Freiburgin maalivahti Oliver Baumann pelasti ilmiömäisesti muutaman Bayern-tilanteen. Bayern näytti hallitsevan ottelun loppuun asti, Guardiola vaihtoi Götzen tilalle Lahmin varmistelemaan tilannetta. Ylimielisyys harvinaisesti kostautui 86. minuutilla, vaihtomies Nicolas Höfler pääsi täysin vapaasti luukulta tasoittamaan. Dante oli lähimpänä, suurin syyllisyys lankeaa sinne. Ilahduttava lopputulos siis, Bayern ei pysty laskettelemaan vapaasti.

Tilquin Gueuze, hanaversio

Uuden lambic-tuottajan tavaraa jo hanassa Perämerellä. Hapantahan tämä on, ei kovin suurta eroa pulloversioon, vaikkakin paljon kevyempää, vain 4,8%. Hedelmäisyys nyt korostuu enemmän, kuivuus ei niin raastavaa. Gueuze on harvoin nautittuna aina yhtä ilahduttavan hätkähdyttävää. Sosiaalisessa tilanteessa ei tullut kunnon muistiinpanoja, mutta lambicin menekki näytti lähipiirissä ilahduttavalta, se ei ole pelkästään Leskisen merisota-asiantuntijan varassa. Kyseinen laivastoeksperttihän on käsittääkseni lähes yksinään pitänyt yllä lambicien maahantuontia viime vuosina. Oluthuone Leskinen, 27.8.2013.

Magic Rock Curious

Lisää kevyttä sessio-olutta Perämeren intiaanikesässä. Kellertävämpää brittitavaraa jenkkihumaloinnilla, 3,9%. Sitrusta, hiilihappoa, humalaa. Jälkimmäisestä huolimatta aika lyhyt jälkimaku. Pettymys tällä kertaa, tanskalaiset onnistuivat nyt paremmin. Oluthuone Leskinen, 27.8.2013.

Hornbeer Ras

Hyvin kevyt humalaolut Tanskasta, 3,2%. Ohutta ja katkeraa, hieman nahkeaa. Tuoreutta silti, periaatteessa mukavaa, mutta yli seitsemän euron hinnalla Suomessa nautintoon tulee karvas sivumaku. Erinomaisen maukas olut kuitenkin höyhensarjassa. Oluthuone Leskinen, 27.8.2013.

Manchester United - Chelsea 0-0

Old Trafford tervehti uutta manageria David Moyesia "The Chosen One" -lakanalla. Vastustaja Chelsean korkeaprofiilinen treenari Mourinhohan käytti aiemmin "The Special One" -epiteettiä, mutta suosii tasaantuneessa keski-iässä "The Happy One" -termiä. Melkoisen arkiselta Unitedin kokoonpano vaikutti, vanhat parrat Ferdinand-Vidic edelleen toppareina, muuten kevyttä kamaa. Sekavassa tilanteessa toimiva Rooney ei saanut mitään aikaan. Chelsea aloitti espanjalaistyyliin ilman sentteriä, Oscarin ja Hazardin edessä surffaili Schürrle, mutta ei hän mikään target-torni ole. Mukana myös toinen belgi Kevin De Bruyne. Muistohetki alussa, ilmeisesti vuoden 1958 lento-onnettomuuden uhrien kunniaksi. Kyttäilevää peliä, kunnon tilanteita ei suunnitelmallisesti syntynyt. Taitoeroa alkoi joukkueilla erottua. Chelsealla on melkoisia yksilöitä, mutta Mourinhon taktiikka ei päästä heitä kunnolla loistamaan. Erotuomarityöskentelyssä havaittavaa horjumista.

ManU-keskinkertaisuus kulminoitui Welbeckiin, joka tuhlaili täysin potentiaalisia maalipaikkoja. Chelsean parhaaksi tilanteeksi jäi ehkä tunnin kohdalla Cahillin kierteinen veto, jonka De Gea onnistui estämään. Heti perään Schürrle kiskoi paitsiosta poikkipuuhun. Torres tuli sisään, mutta vaisu suoritus. Rooney piristyi loppui kohti, muutama hyvä esitys. 39-vuotias Giggs myös vaihdosta mukaan. Kumpikaan joukkue ei vakuuttanutt, mutta taktinen kyttäily esti avoimemman luovuuden. Varsinkin Chelsealla lienee mahdollisuuksia haastaa Manchester City, joka tosin sensaatiomaisesti eilen hävisi Cardiffissa.

Olvi CXX XV

Illan toinen suomalainen teollisuuslager ei tule Keravalta vaan Ylä-Savon helmestä Iisalmesta. CXX-juhlaoluesta on jo kulunut 15 vuotta, joten 135-juhliin on värkätty samalla numerosysteemillä jatko-osa. Kuulemma valmistettu alkuperäisellä reseptillä. Alkuperäinen CXX on varmaan jäänyt ainakin naisvartaloista tykkäävien mieleen lähinnä mainoskampanjastaan, jota tähditti Jenni Ahola -niminen malli. En ole huomannut, että Jenni olisi mukana tässä jatkoprojektissa. Olut on pantu rehdisti tärkkelyksellä jatkettuna. Kirkas kaunis keltainen väri. Maussa on kosteaa pahvia, nahkeaa viljaa ja nestemäistä, ööh, nestettä. Olvi jatkaa valitsemallaan linjalla, onhan sekin sentään jotain. Ostopaikka Oulu, Raksilan Citymarket.

Sinebrychoff Nikolai Vuosiolut 2014 Oak Aged Tumma Lager

On aika jälleen kalibroida olutaistit. Vieläkö viisari värähtää yhtään olutkulttuurin pahnanpohjimmaisesta aluskasvillisuudesta? Tarkoitus siis perehtyä suomalaisten teollisuuslagerien valmistajien viimeisimpiin metkuihin. Koffin vuosioluen nimi kyllä hieman kyseenalaistaa tällaisen näkökulman. Oluen nimeen on lätkäisty oluthörhöjä kosiskelevasti Oak Aged -termi ja kaiken huipuksi hienosti englanniksi, jotta Jalasjärven turkistarhaajat taatusti tippuvat kyydistä. Olutta on siis kaikesta päätellen ikäännytetty tammiastiassa, mutta tölkistä ei asiasta lisätietoja löydy. Tuoteselostelistassa on nokkelasti ohramaltaan lisäksi "ohra", ovela ilmaus, jolla tarkoitettaneen mallastamatonta ohraa, eli siis ohratärkkelystä. No, tällainen pieni vitsikkyys on ihan hauskaa. Mielenkiintoisempaa listassa on panimosiirappi ja viski, huh. Tähän ei nyt osaa sanoa mitään, joten kokeillaan oluen juomista.

Hyvin tumma olut, lähes musta. Makeahkoa pehmeää mallasta ja kyllä siitä heti jotain puumaisuutta löytyy, ainakin kun pavlovilaisittain on sitä asettunut odottamaan. Sokkomaisteluissa on viime aikoina nöyryytetty viinisnobeja urakalla ja varmaan sama kohtalo olisi olutfriikeilläkin, mutta se voidaan nyt unohtaa. Paahteisuutta tässä on aavistus ja jälkimaussa ehkä jotain viskin häilähtävää savuisuutta, se taitaa mennä mielikuvituksen piikkiin. Katkeroa ei oikeastaan ole, mutta ei metallia eikä pahvia. Siis melko neutraali makeahko tumma lager, loppujen lopuksi aika lähellä sellaista kuin odotinkin. Tämäkään ei ole suuren panimon räväkkä vastaisku Nokia 66:lle, tämä ei pääse lähellekään sen kohottamaa rimaa maitokauppaoluiden makuasteikossa. Ostopaikka Oulu, Raksilan Citymarket.  

Málaga - Barcelona 0-1

Taisi olla ensimmäinen näkemäni ottelu Málagan stadonilta La Rosaledalta. Barcelonalla sivussa Neymar, Messi, Dani Alves, Busquets. Isännillä avauksessa 17-vuotias kamerunilainen Fabrice Olinga, 19-vuotias Sergi Darder ja vuotta vanhempi puolalainen Bartłomiej Pawłowski. Valmentaja Bernd Schuster näytti taas kuin viimeisenkin Porschensa romuttaneelta, miehen ilme tuntuu säilyneen yhtä myrtsinä Italian EM-turnauksesta 1980 lähtien. Sadetta ja tunnustelevaa peliä. Barcelona tietysti piti palloa, mutta pelasi ilman sentteriä ja Xavi-Iniesta -akseli vaikutti puolitehoiselta. Isäntien Antunes kiskaisi terävän vapaapotkun etunurkkaan, Valdes torjui vaivoin. Katalonialaisten jauhaminen tuotti hieman yllättäen tulosta 44. minuutilla, Adrianon kaukovasuri upposi aika helposti takanurkkan kopparikapteeni Willy Caballeron käden kautta.

Dani Alves tauolla mukaan, Pique puski poikkipuuhun. Barcelona tuntui riisuvan Málagan aseista. Neymar tuli sisään 63. minuutilla. Viisi minuuttia myöhemmin hyvä Málagan vastahyökkäys, Paraguayn Roque Santa Cruz taiteili hienon paikan Olingalle, vain tolppaan. 80. minuutilla Neymarilla hyvä vapaapotku, nyt Caballero torjui ilmiömäisesti. Lopussa yllättävän kiihkeää vääntöä, Málagalla pari tasoituspaikkaa, mutta Valdes kesti. Barcelona ei vielä ole iskussa, mutta rutiinillakin pisteitä irtoaa.

Tottenham - Swansea 1-0

Tv-tarjonnassa olisi ollut vaihtoehtona mm. toinen Wales-ottelu Cardiff - Manchester City, joka kiinnosti senkin takia, että kävin Cardiffissa viime vuonna. Michael Laudrupin valmentaman Swansean nykykunto oli kuitenkin suurempi kiihoke, joten kaukosäädin kääntyi White Hart Lanelle. Pirteää hyökkäävää peliä odotetusti, Swansean tolpassakin pallo kävi, mutta ei erityisen hyviä tilanteita. Swansea hieman alakynnessä joka tapauksessa, pilkkukaan ei yhdessä tilanteessa olisi ollut vääryys. Tottenhamin brasilialainen Paulinho kentän hahmo ensi jaksolla. Toinen puoliaika lisää samaa, Townsendin hirvittävä tykki oli viedä Spursin johtoon, mutta painui hiukan yli. Sama mies sukelsi sitten rangaistuspotkun, jonka Soldado sai sisään 57. minuutilla. Laudrup otti Hollannin liigan maalikuninkaan Bonyn mukaan, mutta ei apua. Swansea ei kertakaikkiaan kyennyt löytämään ratkaisua Tottenhamin puolustussysteemiin. Rikkinäinenkin peli lopussa, ehkä olisi pitänyt katsoa Cardiffin matsi.

Triple fff Jabberwocky Black IPA, real ale

Raastavan pitkän katkoksen jälkeen Kirkkokadulla on saatu real ale -huolto lopulta kuntoon. Sumuisen aamun jälkeen loppukesän paahtava aurinko tiristää viimeiset höyryt kuumasta katukivestä. Hampshiren musta aipiiei on kevyen paahteinen, savuista tervaakin aavistus, kypsää hedelmää ja todella rankka jälkikatkero. Nyt ei ole tyylisuuntaa nimetty harhaanjohtavasti. IPAksi tietysti kevytrunkoinen (5%), mutta sessioitavuudessa voitetaan. Makua nimittäin on tanakasti. Hanalätkässä oli kai oluen varsinaiseen nimeen liittyvää Lewis Carroll / Terry Gilliam  -kuvitusta, mutta en jaksanut sitä tarkemmin kuikuilla. Oluthuone Leskinen, 25.8.2013.

Espanyol - Valencia 3-1

Aika hyvä fiilis sateisessa Barcelonassa, mukavasti väkeä paikalla. Tiukka alku Espanyolilla, useita paikkoja, lusitaani Simao tapahtumien keskushahmo. Valencia hyökkäsi harvoin, mutta sitäkin tehokkaammin, 10. minuutilla johtoon toisen lusitaanin Postigan viimeistellessä Jonasin tarjoilun. Espanyol jatkoi painamista ja palkinto kulmasta puolen tunnin kohdalla, Simao antoi ja pivote David Lopez puski voimalla kaappiin.

Toisella jaksolla Espanyol venytti verkkoa heti alkuun. Uruguaylainen Christian Stuani puski vapaapotkusta kehikon kautta kaappiin. Valencia yritti nostaa tempoa, mutta tämän sukupolven Valencia ei ole parhaiden tasolla. Lopussa Valencia heitti México-tähti Andrés Guardadon kentälle, mutta ei sekään auttanut. Päinvastoin, lopullinen ratkaisu 88. minuutilla, kun nuori ranskalainen irokeesimies Thievy Bifouma rakensi tilannetta oikealle toiselle vaihtomiehelle Lanzarotelle, sai itse pallon takaisin ja kiskaisi upeasti ylänurkkaan. Viihdyttävää peliä.

Hertha Berlin - Hamburger SV 1-0

Kävin keväällä Berlinissä, mutta ei tullut vierailtua uudistetulla Olympiastadionilla, koska Hertha ei silloin pääsarjassa pelannut. Nyt pelaa taas ja hyvältä näyttää, hyvä tunnelma. Varovaista peliä hampurilaisia vastaan, ei juuri tilanteita syntynyt. HSV:n latvialaisella Rudņevsilla ehkä paras paikka puolustajan virheen takia. Toisella jaksolla peli avautui, Herthalla useita maalipaikkoja, mm. Adrian Ramosilla ja Ben-Hatiralla, toisessa päässä taas Rudņevs tuhlaajapoikana. Ramos kaadettiin alueellakin, mutta ei pilkkua. Ansaittu voittomaali syntyi hienolla kuviolla, jossa Nico Schulz lopulta vapautti Ramosin viimeistelyyn. HSV yritti kiriä, mutta tulosta.

Bayern München - Nürnberg 2-0

Baijerin perinteiset suurseurat vastakkain, Nürnbergin huippuajat tietysti tosin kaukana historiassa. Götze Müllerin paikalla. Bayern hallitsi selvästi, mutta Nürnberg myös eloisa. Nürnbergin Daniel Ginczekiltä upea kaukoveto yläriman alareunaan. 32.minuutilla Bayern sai kyseenalaisen rangaistuspotkun alueen kulmasta, Robbenia hieman tönittiin. Onneksi Raphael Schäfer torjui Alaban liian keskelle lähteneen laukauksen. Tunnin jälkeen Müller ja Kroos sisään, tulosta alkoi syntyä. Lahmin keskityksestä Ribery puski takanurkkaan ja Robben pujotteli yksin läpi, tolpan kautta sisään. Nürnberg luovutti, tilanteita syntyi paljon, kolmas vaihtomies Shaqiri osui tlpan ulkoreunaan. Bayern näyttää Guardiolan valmennuksessa ainakin yhtä vahvalta kuin viime kaudella.

Fulham - Arsenal 1-3

Mahtavalla Craven Cottagella mahtava vesisade. Vauhdikasta peliä, Arsenal todella mukavassa vedossa. Rosicky jakoi hyviä syöttöjä, mutta johtomaali hieman onnekas. Laukaus osui Giroudiin, joka reagoi nopeasti ja ohjasi pallon häkkiin. Jakson lopulla Podolski hallitusti sisäsyrjällä kaukaa reboundin verkkoon. Fulhamillakin yritystä, syntyi tilanteita, mutta ei tulosta. Vauhti hieman hidastui toisella jaksolla. 68.minuutilla Cazorlan hieno rakennus vasemmalla, Podolskin vielä hienompi takanurkkalaukaus upposi. 36-vuotias Giorgios Karagounis tuli yllättäen Fulhamin kokoonpanoon ja oli mukana luomassa toisen vaihtomiehen Darren Bentin kavennusta. Kun Arsenalkin tässä kunnossa, sarjasta tullenee mielenkiintoinen.

Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA, pulloversio 2013

Olutharrastustoverin vinkistä näin videon, jolla craft beer -legendat Ken Grossman (Sierra Nevada) ja Sam Calagione (Dogfish Head) esittelevät Spiegelaun IPA-laseja. Tilasin lasiparin välittömästi ja nyt edessä ensimmäinen testi. Lasin idea muistuttaa hieman Glencairnin viskilaseja. Jalallisissa olutlaseissa on sama ongelma kuin erilaisissa aromilaseissa. Lasin jalka vie ajatukset teennäiseen ja hienostelevaan viini/konjakkikulttuuriin, josta viski ja olut on syytä pitää kaukana. Poistamalla se tukevalla kapealla ala-osalla saadaan silti kupera yläosa, joka soveltuu hyvin india pale alen taivaallisten sitrusaromien nuuhkimiseen ja säilyttää niitä pitempään kuin tavallinen pintti.

Ensikokeilun kunnian menee porilaiselle IPAlle, joka on juuri saapunut Alkon valikoimaan puolen litran pullossa. Pari vuotta sitten join pienempään pulloon pakattua variaatiota, joka ei selvästikään enää ollut tarkoitetussa kunnossaan. Ouluun saatiin olusta hanaversiokin, joka oli tietysti parempaa, mutta aivan vakuuttuneeksi en tullut silloinkaan. Hieman ristiriitaisin odotuksin lähdin siis nyt liikkeelle. Viisi C:tä viittaa tietysti humalalajikkeisiin (Cascade, Centennial, Chinook, Columbus, Citra), jotka ovat IPA-intoilijoiden intohimojen kohteita. Huhujen mukaan paatuneimmat hopheadit ovat nimenneet jo lapsiaankin Columbukseksi ja Citraksi. 

Kaadon alkuvaiheessa näyttää aika flatilta neste, mutta loppujen lopuksi vaahtoa kertyy mukavasti. Kaunis punaruskea väri, ei kovin samea. Tuoksussa on sitrushedelmää ja mäntyä, kuinkas muutenkaan. Maku on yllättävän makea, lähes karamellinen, hedelmä jää jotenkin sivuun. Jälkimaku on pitkä, pihkaisen kuiva, erinomaisen katkera. Jälkimaku siis toimii hienosti, mutta suutuntumassa on jotain, joka ei täysin miellytä. Juomistani kolmesta versiosta tämä on ilman muuta paras. Karkeutta ei ole, ei vihannesyrttejä, kyllä tämä on laatutyötä. Vähän niin kuin jotkut rock-levyt, tämä ei välttämättä aukea kertakokemuksella, onneksi nyt on mahdollisuus suorittaa toistoja. Lasikin tuntuu toimivan hienosti. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Athletic Bilbao - Osasuna 2-0

Hegemoniamatsi Pohjois-Espanjassa Baskimaa Euskal Herrian ja Navarran välillä. Bilbaon tunnelma mahtava Getafen apatian jälkeen. Kotijoukkue sai pallon heti alussa tolppaan. Pamplonan Osasuna otti silti aloitteen haltuun ja loi useita tilanteita. Yksi kulmapotku näytti painuvan suoraan sisään, hidastuksissa tilanne jäi epäselväksi. 31. minuutilla Athleticin vastahyökkäys, keskitys luukulle, Osasunan puolustaja Arribas lakaisi pallon omaan häkkiin. Toinen jakso apaattisempi, varsin tasaista silti edelleen, molemmilla kohtuullisia paikkoja. Lopullinen ratkaisu 82. minuutilla, Athleticin vaihtomies Oscar De Marcos pääsi läpi vastahyökkäyksestä ja niittasi loppulukemat. Osasuna kuitenkin ilahduttavan aktiivinen loppuun asti.

Getafe - Almería 2-2

Syyskuun lopun Espanjan-reissulla saattaa agendalle osua Getafen matsi, joten siksi näppärää saada tuntumaa joukkueen nykykunnosta. Getafe haastoi muutama vuosi sitten ahnaasti suurjoukkueita, mutta nyt on vaisumpi tilanne menossa. Madridin lähiössä lämpöä +36 C, katsomossa paljon tyhjää. Hyvin tuntemattomia pelaajia. Kotijoukkue aloitti virkeämmin, nuori Pablo Sarabia terävä, Juan Valeran veto vähän ohi. Almeríakin kohtuuaktiivi ja puolen tunnin kohdalla alkoi tapahtua. Vieraiden Rodri pääsi vapaasti laatikkoon ja löysän puolustuksen avittamana rankaisi. Getafe kuittasi heti, Sarabian hieno esityö, Lafita puski alueelta. Vain muutama minuutti ja taas Almería johtoon, Borjan veto kimpoili laatikossa ja Sorianon tarkka sijoitus upposi.

Toisella jaksolla hyvä tempo, Almería painosti. Verzan hieno veto, Moya torjui. Avointa peliä, mutta viimeistelyssä ei taitoa. Lopulta 83. minuutilla pilkku, täysin vaaraton tilanne, Rafita töni Lafitan nurin ja Getafe sai tasoitusmahdollisuuden. Diego Castron suoritus otettiin kahdesti, mutta jälkimmäinen upposi onnekkaasti maalivahdin alta. Ehkä tilanteita vastaava lopputulos, ottelu ei kovin korkeatasoinen.

Laitila Imperiaali, pulloversio

Laitilan imperial stout valittiin eilen Suomen Parhaaksi Olueksi arvovaltaisella foorumilla. Tämä ei ole ensimmäinen palkinto kyseiselle oluelle, kunniaa on tullut monissa yhteyksissä. Silti valinta sai aikaan parranpärinää alan keskustelufoorumeilla, valinnan skandaalinkäryisyyttä verrattiin jopa Seija Paakkolan järisyttävään valintaan Miss Suomeksi 1978. Itsehän herään säännöllisesti kylmästä hikilammikosta lakanaan kuristumaisillaan, kun tajunnassa jyskyttää visio Seija Paakkolan astelusta kruunattavaksi vuoden kauneimmaksi. Seija Paakkola on siis tietysti kaunis nainen, mutta yritän nyt sanoa, että tämä oli hieman kohtuutonta, vaikka ei omakaan ensikosketukseni Imperiaaliin kohottanut hurraa-huutoja. Laitilan maine suomalaisten oluthörhöjen keskuuudessa ei ole kummoinen, panimo on kasvanut "liian suureksi" ja sitä on mukava kritisoida. Monissa sen oluissa on hernekeittomainen talonmaku, josta olen itsekin halpoja heittoja värkkäillyt. Tällainen on osittain lapsellista, Laitilan (toistaiseksi) vaatimaton menestyshän pitäisi olla innostava esikuva kaikille muille orastaville käsityöläispanimoille ja uranuurtajan työtä pitäisi kunnioittaa ja tukea. Kaltaiselleni lahjomattomalle olutharrastajalle nämä kaikki taustakuviot ovat tietysti toissijaisia ja päivän päätteeksi vain maku ratkaisee. Mainiosti Imperiaali on juuri saapunut Alkon kattavaan jakeluun ja viileän uudelleenarvion paikka järjestyi juuri tähän ja nyt.

Ärsyttävä ja vammavaarallinenkin 70-luvun limsapullokorkki pullossa. Tämä tuntui varmaan aluksi vitsikkäältä, mutta homma on nyt jo nähty ja toivottavasti Laitila palaa kruunukorkkeihin. Kievari-brändi on häipynyt etiketistä, ainakin Imperiaalin hanaversioita markkinoitiin sillä nimellä. Sopii minulle, Kievari tuo mieleen 1970-luvulla Kainuun liejuisista ojista keräämäni tyhjät keskiolutpullot, iisalmelaisella Olvilla oli silloin Kievari-olut. Viilensin olutta puolisen tuntia jääkaapissa, vaahtoa muodostuu vain vähän aromilasiin. Olut on kahvisen paahteinen, hieman kypsää hedelmää, yllättävän ohkainen, alkoholia kuitenkin 9,2%. EBU-lukema on 82, se ei tunnu missään, toki näin vahvassa oluessa se on osittain odotettuakin. Aavistus doppelbockien hapanta leipäisyyttä. Tässä kuitenkin ilmeisesti käy niin, että vahva mallas ja kohtuullinen humalointi neutraloivat toisensa ja jäljelle ei jää kovin paljoa. Kylmässä hanaversiossa päälle käynyt metallisuus ei tule esille ja siirappisuuskin onneksi jää sivuun kohtuullisen kuivassa oluessa. Vaikka kuinka yrittäisi, niin kovin monimuotoista makumaailmaa en saa tästä irti, jotenkin puolitiehen on jääty useammalla etenemissuunnalla. Kypsytys voisi auttaa, mutta siihen elämä on minulle liian lyhyt. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Chelsea - Aston Villa 2-1

Mielenkiintoista nähdä Premier Leaguen suurimman suosikin Chelsean iskukyky kauden alussa. Länsi-Lontooseen paluun tehnyt Mourinho ei ole vielä liigapeliä hävinnyt Stamford Bridgellä. Villalla nuori joukkue, Chelsealla katsomossa mm. David Luiz, Torres ja Essien, kärjessä Senegalin Demba Ba. Missä Schürrle? Varsin varovainen alku, mutta 6. minuutilla Oscarin nerokas pysty vasemmalle, Eden Hazard perään, pallo maalivahdille, josta Antonio Luna -pakin mahan kautta verkkoon. Onnea. Chelsea tuntui pelaavan käsijarru päällä, maanantaina edessä vierailu Old Traffordille. Villa sai välillä pallon, mutta ei tilanteita. Ensi jakson kolmannella lisäaikaminuutilla Gabriel Agbonlahor vasemmalta päätyyn, Chelsean puolustus nukahti, pallo laatikkoon Christian Bentekelle ja belgi rankaisi hallitusti tasoittamalla.

Toisella jaksolla Paul Lambertin valmentama Villa innokas, entinen Leeds-peluri Fabian Delph pirteä. Tunnin kohdalla hyvä paikka, Agbonlahor kiskaisi vähän yli 20 metristä. Heti perään itävaltalaisen Andreas Weimannin hyvä paikka Benteken syötöstä, nyt ohi. 65. minuutilla sisään Chelsean uudet tähdet Lukaku ja Schürrle. Sitten Chelsealle vapaapotku oikealta laidalta, ikäloppu Lampard keskitti, Ivanovic loistavasti ajoitti puskunsa, voittomaali. Vauhti kiihtyi, Chelsea hallitsi, mutta birminghamilaisillekin paikkoja, Cech torjui Weimannin yrityksen. Yliajalla olisi voitu pilkkukin tuomita Terryn käsivirheestä. Manchester City vaikutti paljon kovemmalta joukkueelta, mutta Chelsea on ehkä edelleen suosikki, potentiaalia on paljon enemmän kuin tämä suoritus antoi ymmärtää.

Hofbräu München Schwarze Weisse

Jo toinen Alkon kesäuutuus Münchenin perinnepanimosta. Nimestä huolimatta vehnäolut ei ole mustaa, näyttää aika tavalliselta ruskealta dunkelweizenilta. Tuoksussa vahva banaani-aromi, maussa aluksi hapanleipää, banaania myös, perusesterisyys pohjalla, luumua ja muuta pehmeää hedelmäisyyttä. Hyvin tyhjä jälkimaku. Aika monimuotoinen weissbier ja kaikin puolin perinteitä noudattava, mutta odotin schwarze-adjektiivin takia jotain uuttakin. Sitä tästä ei löydä, mutta laatujuomaa kuitenkin. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

PSV Eindhoven - Milan 1-1

Innokas nuori hollantilaisjoukkue aloitti terävästi, tilanteita syntyi hyvin, mutta viimeistelyn taso heikkoa. Milanilla rauhallisempi ote, mutta 15. minuutilla vastahyökkäys, Abaten syöttö maalin eteen, El Shaarawy aivan vapaana, varma maali. Heti perään Balotelli kiskoi poikkipuuhun. PSV:n Adam Maher sai myös pallon rimaan, mutta Milan hyydytti peliä omaan pussiinsa. Toisella jaksolla Milan tuntui hallitsevan ottelua, Balotelli teki mitä halusi, hyviä paikkoja. Tunnin kohdalla kuitenkin odottamaton käänne, PSV:n Bruman pirullinen kaukolaukaus pomppasi Abbiatin edessä, palloa ei koppari saanut kiinni, reboundin pukkasi sloveeni Tim Matavž kaappiin. Vauhtia riitti loppuun asti, jollain tavalla tasapeli tyydytti ehkä molempia, vaikka Milan tietysti lähtee hyvistä asemista toiseen peliin.

Manchester City - Newcastle 4-0

Huomasin lopulta, että asuntoni kaapeliverkossa ovat olleet HD-kanavat ilmaisia jo lähes viikon ajan. Pääsin siis viime hetkellä mukaan Premier Leaguen avauskierrokselle mukaan. City aivan eri joukkue kuin puolinukuksissa Helsingin treenimatsissa nähtynä. Avaustaputukset 89-vuotiaana kuolleen 50-luvun veskarilegendan Bert Trautmannin muistolle. City painoi päälle alusta alkaen, tilanteita syntyi tasaisesti. Newcastle ei täysin aseeton, esim. Ben Arfa pääsi kiskomaan kovan nousevan laukauksen, vähän ohi. 6. minuutilla jo kuitenkin David Silva ohjasi laatikosta hieman onnekkaan pallon verkkoon. Pari pilkkuakin City olisi voinut saada. 22. minuutilla hieno vastahyökkäys, Kompany riisti, Dzeko jatkoi taidolla ja Aguero ohjasi takanurkkaan toisen maalin. Ensi jakson yliajalla Newcastlen toppari Taylor otti vielä suoran punaisen Agueron lyömisestä ja homma käytännössä ratkesi.

Toisella puoliskolla Newcastle täysin köysissä koko ajan. Joukkueen paras pelaaja, hollantilainen maalivahti Tim Krul pelasti haamumaisesti Dzekon puskun 49. minuutilla, mutta ei voinut mitään minuuttia myöhemmin Yaya Touren muurin yli kaartaneelle vapaapotkulle. Loppunumerot viimeisteli vaihtomies Nasri 75. minuutilla irtauduttuaan helposti topparien välistä. Toinen vaihtomies Negredo häkitti myös puhtaasti, mutta ottelun pallojuristit tuomitsivat tilanteen törkeän väärin paitsioksi. City todella vakuuttava, mutta ehkä Newcastle oli liian heikko mittari.

Svaneke Skøre Elg

Svaneken asemaa Alkon suosikkipanimona on ehditty jo pitkään hämmästellä. Bornholmin saarella sijaitseva panimo on maantieteellisesti lähimpänä tanskalaispanimoista, mutta se tuskin on syynä. Joka tapauksessa taas uutuutta pukkaa sieltä, "Hullu hirvi" on schwarzbier, 5,7%. Olut on musta, hyvin paahteinen, pehmeän täyteläinen, lievästi makea, mutta myös kuivaa katkeroa on jälkimaussa. Kovin suurta eroa en huomaa panimon kevyempään Catch 22:een, ehkä tämä on hieman makeampi. Jälleen kerran Svaneken olut on hygienisesti virheetön, luotettava, mukavan laadukas, maukaskin, mutta ei tarpeeksi omaperäinen tai mielenkiintoinen. Vähän tylsä, kuin Volkswagen Golf. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Tony Palmer: Bird on a Wire

Vasta 2010 julkistettu dokumentti 37-vuotiaan Leonard Cohenin Euroopan kiertueesta 1972. Melkoisen kaoottista menoa, varsinkin avauksessa nähtävä mellakka Tel Avivissa. Lopussa ollaan Jerusalemissa ja Cohenin motivaatio katkeaa heti keikan alussa. PA-laitteisto reistailee ja Kööpenhaminassa Cohen näyttää itse maksavan lippurahoja takaisin raivostuneille katsojille. Laughing Len on tunnetusti pistämätön naistenmies ja muutama tyrkylle asettuva nainen on päässyt filmiinkin. Cohenin bändissäkin kaksi naislaulajaa, Jennifer Warnes ja Donna Washburn. Musiikki on tietysti aika monotonista, mutta virsimäisen avautumisen ohella Cohen väläyttää itseironiaakin. Elokuvallinen rakenne on pahasti löysä, mukavat välähdykset Berliinin muurista ja ilmeisesti Leonardin lapsuudesta Montrealissa eivät nosta kokonaisuutta lentoon.

Silloin kolisi @Pivo

Tallustelin hajamielisesti elokuisena sunnuntaina klo 17 oululaiseen Pivo-baariin. Hämmennyin kun baari lähes täynnä ja mikrofonin ääressä skandaaleissa ryvettynyt tuomiorovasti Matti Pikkarainen puhui Vainion Albatrossi-biisistä. Painuin tiskille, tilasin Anchor Steamin ja asetuin kuuntelemaan. Vastaaviin yllätyksiin on jo lähes tottunut ulkomaan reissuilla, mutta Perämerellä tällainen on harvinaista.

Kyseessä oli kulttuuritapahtuma, jossa Pikkarainen, jalkapallolegenda Atik Ismail ja oululainen lauluntekijä Esa Eloranta kertoivat lempibiiseistään. Alustuksen jälkeen sitten Ruotomieli-yhtyeen solisti Janne Aslak Räsänen esitti kappaleet hanuristi Joonas Karjalaisen säestyksellä. Loistavaa. Albatrossi-kuvio jäi hieman epämääräiseksi itselleni eikä esityskään ehkä tavoittanut Vainion kaihoisuutta. Ismail ei lopulta ollut ilmaantunutkaan paikalle, mutta Eloranta pystyi paikkaamaan tilanteen, koska Ismailin valintana ollut Dave Lindholmin Pieni ja hento ote olisi itse asiassa ollut hänenkin valintansa. Kuulosti hieman epäuskottavalta, Lindholmin biisi ei ole minun suosikkeja ollenkaan, mutta Räsäsen ja Karjalaisen esitys oli erinomainen. Haitari toimi hienosti ja Räsänen imitoi todella mallikkaasti Lindholmin nasaaliääntä.

Elorannan oma valinta oli Springsteenin The River. Tämä ei ollut yllättävää, Elorantahan on tullut tutuksi nimenomaan amerikkalaisen heartland rock -tyylisuunnan diggarina. Elorannan Garbo-yhtyettä näin livenä vain pikaisesti vanhalla kotiseudullani Vaalassa Oulujärven lavalla 1987. Olin muuttanut Vaalasta pois 1979 ja palasin paikalle silloin ensi kerran. Tuntemattomat tyypit alkoivat jostain syystä haastamaan riitaa välittömästi ja se häiritsi keikan seuraamista. Eloranta on minua vuotta nuorempi ja hieman yllättäen kertoi Springsteenin kolahtaneen vasta 80-luvulla, kuultuaan Nymanin tai Haarman spiikkaaman The River -biisin. Itselleni kävi samoin, ohitin Springsteenin 1970-luvulla ja vasta River-levy kolahti. Oma kappaleeni oli kuitenkin nopea duuribiisi Sherry Darling, kun taas Elorantaan oli iskenyt mollissa raahautuva The River. Eloranta kertoi asuneensa USA:n Kentuckyssa lapsena, joten siksikin on hieman yllättävää, että Springsteen putosi tajuntaan vasta 17-vuotiaana. Räsäsen ja Karjalaisen River-versio ei kohonnut Lindholm-kappaleen tasolle, mutta Räsänen puhalsi harppuakin ja suoritus oli kaikin puolin kunnioitettava. Hieno tapahtuma, tällaista tietysti toivoisi lisää ja kaikki kunnia järjestäjille ja Pivon omistajille.

Goose Island Nut Brown Ale

Täyteläinen ja makea, nimenmukaista pähkinää kieltämättä karamellin seassa. Ei juurikaan katkeron puraisua, 5,3%. Etiketissä oluen kehutaan toimivan erityisen hyvin ruuan kanssa ja siinä on varmaan perää. Tyylissään taatusti laadukasta, mutta itse tyyli varsin mielenkiinnoton. Toivoin rapsakkaampaa humalointia, mutta nyt Chicagossa oli päädytty toisenlaiseen ratkaisuun. Tai sitten humalointi on jo haihtunut. Goose Island lupaa oluilleen tuoreutta 180 päivää, pullotuspäivä 04/12/12, jenkkityyliin se tarkoittanee valitettavasti jo viime vuoden huhtikuuta. Oluthuone Leskinen, 18.8.2013.

Nøgne Ø Wit, hanaversio

Shortsikeli jatkuu Perämeren Detroitissa ja sopivasti tarjolla kesäistä kamaa Norjasta. Hieman karusti peruspinttilasi, yllättävän hapan bretta-tyylisesti. Mieleen hiipi, onko olut ehkä epäkurantissa kunnossa. Lehmänlantaa, pippuria, hedelmäisyys heikkoa, mutta katkeroa löytyy. Pulloversiosta en vuosia sitten happamuutta noteerannut, mutta nettiarvioissa se mainitaan. Kuulunee siis asiaan, mutta pieni epäilys jäi kytemään. Raikkauskin tässä jättää toivomisen varaa, en oikein tykännyt. Oluthuone Leskinen, 18.8.2013.

Lervig Johnny Low

Stavangerilaisoluen pullossa lukee röyhkeästi 2,5% India Pale Ale. Kuumaverinen hophead-puristi pahoittaa tästä mielensä, IPAksi saisi ilmoittautua vasta sitten, kun olut on valmistettu niin, että alkoholipitoisuuudeksi asettuu 7%. Mutta viileämmin ajateltuna etikettiin saa kirjoittaa mitä tahansa, vain sisällöllä on merkitystä. Hyvin samea, lähes rakeiselta näyttävää kellertävää nestettä. Yrttivihannesta rankasti tuoksussa. Maku noudattelee samaa, nahkeaa kuivaa nauris/lanttu -tyylistä juuresta, sitrushedelmäisyydestä ei tietoakaan. Varsin täyteläinen naurismehu, katkeroisuutta kieltämättä on, mutta mallaspohja tietysti puuttuu lähes kokonaan. Jonkinlaisia käyttötilanteita ehkä tällaisellekin juomalle löytyy, mutta omassa elämäntavassani en niitä oikein hahmota. Parasta ennen -päiväys vasta maaliskuussa, mutta raikkaus puuttuu jo nyt. Humalalajikkeina ovat timanttiset Cascade, Simcoe ja Citra. Tässä ne menevät tyystin hukkaan, tervetullut muistutus, että pelkillä hopeilla ei pitkälle hypitä. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin Citymarket.

Williams Prodigal Sun

Illan toinen golden tulee vielä pohjoisempaa Iso-Britannian saarelta, Skotlannin Alloasta, Firth of Forth -vuonon pohjukasta. Huvittavasti tämä näyttää golden ale -nimityksestä huolimatta enemmän ruskealta bitteriltä, kun taas Durhamin bitteriksi nimetty oli tyylipuhdas golden ale. Prodigal Sun on muutenkin monimutkaisempi tapaus. Makeahko karamellinen maustettu olut, tuoteselosteen spruce tarkoittanee kuusenkerkkiä. Ne tuovat pehmeään olueen ehkä monia viehättävää lisävivahdetta, mutta itse en sitä kaipaisi, tuntuu lähinnä vaivaannuttavalta. Hedelmäisyyttä löytyy, mandariinin tyyppistä makeampaa sitrusta, mutta mausteisuus peittää katkeruusnautintoa. Häviää omalla asteikollani 6-0 Durhamin oluelle. Tässä on hieman enemmän runkoa, 4,1%, mutta tuntuu vetisemmältä. Ostopaikka Oulu, Joutsensillan K-Supermarket.

Durham Magus

Pohjois-Englannista kullankeltaista light bitteriä, vain 3,8%. Itse luokittelisin tämän bottle-conditioned -oluen golden aleksi, varsin tanakasti humaloitu, hedelmäisyys liikkuu sitrusalueella. Harmittavasti ei ilmeisesti aivan tuoretta, koska best before on jo October 2013. Vehnää mukana, runko on tietysti pajunvitsainen, mutta loistavaa sessiokyvykkyyttä runsaan katkerassa maussa. Etikettiteksti puhuu mausteisuudestakin ja kyllä pientä pippurisuuttakin voi löytää. Hinta Perämerellä 5,45€. Ostopaikka Oulu, Joutsensillan K-Supermarket.

Suomi - Slovenia 2-0

Treenihöntsäilyä Turun sateisella Kupittaalla, muutama katsojakin oli vaivautunut paikalle. Ylivoimaisesti suurin stara kentän laidalla, Jugoslavia-legenda Srečko Katanec, joka on palannut Slovenian valmentajaksi. Katanecin johdolla pikkuvaltio esiintyi muutaman kerran arvokisoissa, mutta nyt oli matkassa paljon vaatimattomampi ryhmä, vieläpä selvästi kesäterässä. Ylen tv-kuvaus aivan liian alhaalta, kokonaiskuvaa oli tavallistakin vaikeampi saada. Melkoisen ei-kurinalaista peliä molemmin puolin, tilanteita syntyi kohtuudella, Slovenia koputteli maalipuitteita pariin otteeseen. Suomi meni kuitenkin johtoon 35. minuutilla vapaapotkun jälkitilanteesta. Tornion Tainio syötti ja kapteeni Moisander käänsi alanurkkaan. Toinen jakso matalammalla sykkeellä, mutta taas vieraiden Bezjak väräytti ylärimaa 80. minuutilla. Heti perään juuri sisään tullut Joel Pohjanpalo pääsi alueelta kääntämään takatolppaan, josta reboundin väänsi Hämäläinen kaappiin. Hyvä tulos Suomelta, varmaan tarpeellista pelituntumaa, mutta Espanjaa vastaan on tietysti lähdettävä aivan eri lähtökohdista.

Weihenstephaner Hoplosion, uusinta-arvio

En ole yleensä arvioinut blogiin samaa olutta uudempaan kertaan, mutta harvoinpa on tullut baijerilaiselta valmistajaltakaan "väärin juotu" -palautetta. Näin kävi heinäkuun alussa, kun maailman vanhin panimo otti yhteyttä Tampereella juodun Hoplosionin maltillisen varautuneisuuden johdosta. Panimo voi kyllä katsoa hieman peiliinkiin, kun on nimennyt oluensa humalaräjähdykseksi. Kyllä silloin paatunut hophead nostaa odotuksensa vastaavalle tasolle.

Asiallisen palautteen perusteella kyse on siis kuitenkin peruspullasta, jota on ravakammin katkeroitu. Tältä pohjalta on helpompi lähestyä olutta ja vaikutelma on kaikin tavoin myönteisempi. Tyylipuhtaalla esterihefellä siis lähdetään liikkeelle, mutta jälkimaussa on todella terävä katkeron puraisu. Niin terävä, että voisi jopa epäillä pientä eroa Tampereen Tuulensuun versioon, sitä juodessa olin nimittäin vielä aivan hyvissä voimissa. Tai sitten odotusarvoilla on todella suuri merkitys aistihavaintoihin. Erinomainen olut joka tapauksessa, patiokeliä riitti vielä Perämerelläkin tämän nauttimiseen. St. Michael, 14.8.2013.

Hofbräu München Dunkel

Ainoa oikea tapa nauttia tätä olutta olisi tietysti Münchenin Hofbräuhausissa, mutta nyt on tyydyttävä pulloversioon. Baijerilainen dunkel ei ole mielityylejäni, mutta kylläpä puraisee nyt mukavasti. Kaunis punaruskea väri, vaahtoa en saanut aivan kunnollisesti muodostumaan, mutta hyvin tuoreelta tuntuu. Kevyesti paahtoa, pähkinätoffeeta pikemmin kuin kovempaa karamellia, näppärä katkeron potkaisukin lopussa. Dunkeleita monesti riivaava metallisuus pysyy hyvin poissa. Muutama vuosi sitten Oulussa juotu hanaversio tuntui hieman hedelmäiseltä, nyt en sellaista vivahdetta saa esiin. 5,5%, mutta juotavuus erinomainen. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Mont des Cats

Ranskalainen trappistiolut? Ei aivan niin selkeä tapaus, Mont des Cats on kyllä trappistiluostari Ranskan Flanderissa, mutta tämä olut on teetetty Belgian Vallonian puolella perinteisessä Scourmont-trappistiluostarin panimossa, joka tunnetaan paremmin Chimayn pikkukaupungin nimeä kantavasta brändistään.

Keskiruskea, belgihiivaa, makeaa karamellia, luumua, toffeeta, 7,6%. Katkeruuttakin mukavasti jälkipoltteessa. Hiilihappoa reippaasti, melko täyteläinen, tosin hieman alkoholikin painaa läpi. Liian makea, mutta kohtuullinen tuttavuus kuitenkin. Oluthuone Leskinen, 12.8.2013.

Lervig Black Cat Rye Pale Ale

Pohjanmeren öljymetropoli Stavangerista pukkaa jatkuvasti hanatavaraa Perämeren tervasatamaan. Tämäkin olut on kotiolutkilpailun satoa, 5,4%, eli huomattavasti kevyempää kuin saman panimon lärvit-riskaabeli ruis-IPA. Nahkeaa hedelmää, hieman pihkaa, katkeroisuus onnistunutta. Paljon parempaakin Lervigilta on tullut tarjolle, mutta ryhdikkään maukasta kamaa silti. Oluthuone Leskinen, 12.8.2013.

Woody Allen: Midnight in Paris

Allen ei hellitä, jostain hän saa edelleen rahaa elokuvien tekoon. Tämä pariisilaiskomedia on vuodelta 2011 ja pari uudempaakin on jo valmiina. En tiedä, kuka näitä elokuvia katsoo. Vanhoja faneja tuskin kiinnostaa vanhojen ideoiden uudelleenlämmitys ja tuskin tällä otteella uusia katsojiakaan ilmaantuu. Elämälle vieraampaa ja kuluneempaa turistiotetta Pariisiin on vaikea kuvitella. Nuoret näyttelijät Allen-kontekstissa ovat uskomattoman korneja. Elokuvan teemana on aikamatkailu ja periaatteessa tahatonta pointtia syntyy siitä, kun 2010-luvun näyttelijät joutuvat toimimaan 1970-luvun ideoissa. Varsinainen aikamatka kohdistuu tietenkin kaikkein arvattavimpaan aikakauteen 1920-luvulle, Hemingway, Fitzgerald, Picasso, Stein, Porter ja Dali. Yksi kohtuullinen vitsi, Luis Buñuel ei tajua El ángel exterminadorin ideaa. Carla Bruni on leffan rennoin näyttelijä ja se kertoo elokuvasta tarpeeksi.

Mommila Progress Single Hop

Viimeinen Mommilan olutnäytteistä, nyt tyylisuuntana englantilaistyyppinen IPA. 5,8%, 53 IBU, ainoana humalalajikkeena siis Progress. Kaunis paksu vaahto, maku on persikkainen, täyteläinen, jälkimaussa hieman pihkaa, katkeruus on korkeintaan keskitasoa. Hedelmäisyys on niin kypsää, että tuntuu lähes makealta, mangoa ehkä, miksei kiiviäkin. Juha Nakarille itselleen olut on ollut pettymys, ehkä hänen mainitsemaa metallisuutta onkin häivähdys, humala ei kääri hedelmää vaippaansa niin pehmeästi kuin se voisi tehdä. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin taas hallittu suoritus, ehkä lähempänä ESB-tyylistä vahvaa bitteriä kuin IPAa, englantilais-IPAkin voisi olla katkerampi. Saisonin korkki oli ilmeisesti harmittavasti pettänyt, mutta muut Mommilan oluet olivat siis korkealaatuista tavaraa, eikä mikään yllätys. Kun kotiolutpuolella tehdään näin hyvää jälkeä laajalla rintamalla, niin ei kaupallinenkaan taso voi olla nousematta vähitellen. 

René Clair: I Married a Witch

Saksankielisiltä alueilta saapuneet ohjaajat tekivät klassisessa Hollywoodissa paljon parempaa jälkeä kuin ranskalaiset. Ei tämäkään Clairin noitakomedia vuodelta 1942 ole mikään mestariteos. Preston Sturges oli aluksi projektissa mukana ja hän taatusti olisi saanut näinkin fantastisen kuvion toimimaan. Veronica Lake on kyllä vakuuttava noitana, mutta muuta ilahduttavaa ei juuri ole. Sullivan's Travelsin Joel McCrea olisi ehkä miespääosassa ollut Fredric Marchia parempi, mutta McCrea ei suostunut uudestaan yhteistyöhön Veronica Laken kanssa.

Michael Palin's Hemingway Adventure

En ole lukenut Hemingwaytä 30 vuoteen. Mies oli keskeisesti luomassa amerikkalaista kompaktia modernia lakonista ilmaisua, mutta ehkä omat teokset eivät ole suuntauksen kestävintä antia. Ainakaan romaanit, novelleissa ja reportaaseissa hän saattoi olla parhaimmillaan. Valtava kultti miehen ympärille on kuitenkin muodostunut ja kirjat tuntuvat olevan siinä sivuroolissa.

Lähestyvän Espanjan matkan fiilistelyyn liittyen luettavaksi osui Michael Palinin matkakirja. Käsittääkseni tämä on tv-sarjan kylkiäinen 90-luvun lopulta. Paljon kuvia, Palinin lempeää huumoria, omakohtaista kevyttä gonzoilua Papan jalanjäljissä. Yllättävän monet paikat Hemingwayn reitiltä ovat jo itsellekin tuttuja. Chicago, Milano, Venetsia, Pariisi, Madrid, Ronda, Key West. Kävin jopa muutama vuosi sitten Michiganin Lower Peninsulan pohjoisosissa Traverse Cityssä ja Bellairessa, hyvin lähellä Hemingwayn lapsuuden kesänviettopaikkaa. Monet Nick Adams -tarinatkin sijoittuvat sinne. Harmittavasti en ollut Hemingway-kytköksestä tietoinen seudulla kurvaillessa. Ensi vuonna matkareitille saattaa osua Hemingwayn pääteasema Idahossa.

Espanjan kohdalla Palin keskittyy Hemingwayn tapaan härkätaisteluun, johon en itse tunne intohimoa. Matkavalmisteluihin siis Palinin teoksesta ei paljoa tarttunut. Ehkä tulee kuitenkin käytyä uudelleen Madridin Cerveceria Alemanassa ja kiinnostavalta vaikuttaa ravintolakin, joka rehvakkaasti mainostaa "Hemingway never ate here". Pariisin vaiheet jäävät odotettua laimeammiksi, Rondassa ei käydä ollenkaan. Palinin löysä tyyli hieman ärsyttää muutenkin, saattaa johtua tv-sarjan rajoituksista. Havannan Floridita-baarissa mies kiskaisee viisi tupla-daiquiria lounasaikaan, samaa asennetta olisi kaivannut enemmän.

William Wiard: Tom Horn

Tämä länkkäri noteerattiin 80-luvun alun kritiikeissä niin surkeaksi, että en koskaan tullut sitä sitten katsoneeksi. Kyseessä on Steve McQueenin hallitsema western tähden viimeiseltä vuodelta. Lännenelokuva oli kuolemassa näihin aikoihin ja valitettavasti Tom Horn on osuva muistutus tästä. Sam Peckinpah oli ehdolla ohjaajaksi ja voi vain haaveilla, mitä hän olisi saanut irti. Tapahtumat keskittyvät juuri Peckinpahin omakseen tekemään ajanjaksoon, lännen viimeisimpiin vaiheisiin 1901-03. Mutta Peckinpahilla oli huonot kokemukset McQueenista ja ohjaajina vieraili joukko vähemmän lahjakkaita, Wiardin panos tuskin oli missään määrin oleellinen. John Alonzon kuvauksessa on ideaa, mutta elokuva on huonosti leikattu, surkeasti kirjoitettu ja löysästi ohjattu. Katkelmallisesta kerronnasta ei saa mitään käsitystä Tom Hornin todellisista vaiheista.

Mommila Saison IV 2013

Ruis-saison on jonkinlainen kesän muotiolut, ainakin Kuninkaankartano tarjosi sellaista SOPP-festivaalissa. Myös Juha Nakarin kesäsaisonissa on viidesosa ruismallasta. Vaahtoa ei tällä kertaa käytännössä ollenkaan, sameaa vaaleanruskeaa juomaa. Tuoksussa todella vahva belgihiivan esterisyys, kevyttä happamuutta. Maku on hedelmäinen, toffeista makeutta, belgihiivaa. Alkoholia 5,9%, 34 IBU. Yhdeksän maltaan joukossa on ripaus vehnääkin. Hiilihapot puuttuvat tyystin, täysin flat. Katkeroita ei juuri nouse mukaan, vaikka valmistajan omien arvioiden perusteella sitä saattoi odottaa. Vaahtoakin sieltä löytyy, joten ehkä tässä pullossa on nyt jotain häikkää. Kuivuuttakin Juha korostaa, en saa sitäkään esiin, mutta mausteista pippurisuutta jonkin verran lämmön mukana kasvaa. Olut ei varmaan nyt ollut täysin tarkoitetussa muodossa. Makua on kuitenkin selvästi enemmän kuin Kuninkaankartanon varsin vetisessä versiossa.

Manchester City - Arsenal 1-3

Hämmentävää nähdä Olympiastadion täynnä samana kesänä, jona suomalainen seurajalkapallo romahti historiansa syvimpään ahdinkoon. Melkoinen näyte Harkimon markkinointikyvyistä. Suurimmalle osalle maksaneista katsojista oli varmaan jäänyt epäselväksi, että kyse oli harjoitusottelusta. Tai ei varmaan ymmärretä, mitä harjoitusottelu tarkoittaa. Olen minäkin käynyt katsomassa Oulussa Leedsiä ja Tottenhamia, mutten niistä mitään maksanut.

Joka tapauksessa, viikko kauden alkuun, poissa Rosicky, Aguero, Vermaelen, Monreal, Bendtner, Barry. Suhteellisesti vauhtia pelissä, mutta kaikesta näki, ettei viimeiseen asti yritetty. City piti palloa, mutta Arsenal terävämpi hyökkäyspäässä. Kompany ja Lescott ohitettiin kolmesti, Walcott, Ramsey ja Giroud. Cityn uusi mies Negredo tuhri laatikossa monta paikkaa, mutta onnistui kavennuksessa lopussa. Yhteensä 14 vaihtoa, suunnitelmallisuus ja rytmitys katosivat tyypillisiin harjoituskokeiluihin. Arsenal otti kentälle jopa 16-vuotiaan Zelalemin. Stevan Jovetić, Cityn montenegrolainen kohuhankinta Fiorentinasta, ei ehtinyt näyttää mitään ihmeellistä, vain yksi syöttö Negredon vasempaan jalkaan.

Magic Rock Rapture, keg

Hurmioksi nimetty yorkshireläisolut tuntui juuri sopivalta juomalta lenkin jälkeiseen runner's high -olotilaan. Myös koostumukseltaan, suurin osa vettä (alkoholia 4,6%), reippaasti katkeroa ja hieman energisoivaa karamellisuutta. Siis voimakkaasti humaloitu red ale, jota pääsin viime syksynä Tukholmassa kokeilemaan riiliversiona. Varsin samanlaiselta kegitettykin tuntuu, modernit brittipanimot eivät optimoi oluitaan real-käsittelyä varten.

Sitten tapahtui jotain hätkäyttävää. Huoneen tiskille viereen ilmaantui nuori vaalea nainen, joka kysyi "mitäs aipiieitä teillä on?". Muutama IPAhan pullokaapista löytyi ja Anderson Valleyn Heelch O'Hops kelpuutettiin juotavaksi. Siis 100 IBU, 8,7%, 11€, 355 ml. Tähän on tultu. Suomalaiset tietävät mikä on aipiiei, haluavat sitä juoda ja juovatkin, vaikka se on tehty täällä mahdollisimman vaikeaksi. Ehkä suomalaisella olutkulttuurilla on vielä jotain toivoa, ehkä Pekka Puskakin joskus vielä lähtee eläkkeelle. Oluthuone Leskinen, 9.8.2013.

Christopher Sandford: Polanski

Roman Polanski on niitä hahmoja, joiden elämäkerran kirjoittaminen tuntuu toivottomalta tehtävältä. Syntyminen Pariisiin 1933, raskaana olleen äidin raaka murha Auschwitzissa, varttuminen kommunistisessa Puolassa, raskaana olleen vaimon raaka murha Hollywoodissa, edelleen jatkuva 35 vuoden pakomatka USA:n etsintäkuuluttamana tuomittuna pedofiilina. Tältä pohjalta on vaikea kirjoittaa tasapainoista elämäkertaa, koska todellisuus ylittää joka tapauksessa kaikenlaisen tekstipohjaisen rakenteen. Eikä Sandford onnistukaan. Hän märehtii sensaatioita aivan liikaa, elokuvat jäävät sivurooliin. Sandford kuitenkin yrittää, eikä lopputulos ole ollenkaan mielenkiinnoton.

Olen aiemmin lukenut Sandfordin Point Blank -kirjan Bruce Springsteenistä. Varovaisesti voi sanoa, että se ei luultavasti jää valtavan Boss-bibliografian kärkijoukkoon. Polanskin kohdalla Sandford onnistuu paremmin. Tämäkin on tehty ilman kohteen avustusta, alkuteksteissä Sandford mainitsee hilpeästi kuulleen Polanskin käyttäneen hänestä termiä "nosy fellow", eli täsmälleen sama sanavalinta, jota Polanskin itsensä esittämä gangsteri käyttää Chinatownissa Jack Nicholsonin J.J. Gittesistä, juuri ennen kuin silpaisee stiletillä Gittesin nenän halki.

Sandfordilla on ollut käytössään kovasti lähteitä, mm. 270 henkilöä Polanskin uran varrelta. Lopputulos on täyteläinen, mutta ei tasapainoinen. Dramaattiset elämänkäänteet korostuvat, Sandford keskittyy kyllä elokuviinkin, varsinkin kuvausvaiheisiin ja niiden anekdootteihin. Silti lukijalle jää hieman tyhjä olo. Polanski ei ole mikään mukava mies, selväksi tulee että hän on tehnyt muutakin negatiivista kuin harkitusti huumannut 13-vuotiaan lapsen hyväksikäytettäväkseen. Kuitenkin sama mies on saanut aikaan ainakin kaksi kirkasta mestariteosta, Cul-de-Sac ja Chinatown. Kaikissa muissakin elokuvissa on kiehtovuutta. Sandfordin ongelma on liika keskittyminen törkyjournalismisankon tonkimiseen, Chinatownin kuvausvaiheet saavat yhtä suuren painotuksen kuin epäoleellisemman Death and the Maidenin. Sandfordin olisi pitänyt keskittyä enemmän Chinatowniin ja sen monumentaaliseen merkitykseen. Ihanteellisessa tapauksessa Sandfordin olisi pitänyt selvittää, miksi tämä niljakas paskiainen pystyi tuottamaan niin ihmeelliset elokuvat kuin Chinatown ja Cul-de-Sac. Jotain sensuuntaista tulee esille, mutta ei lähellekään tarpeeksi.

Huvittavasti Sandford onnistuu sotkemaan Islannin ja Suomen. Hän mainitsee, että Fearless Vampire Killers tunnettiin Islannissa nimellä "Vampyrintappajat (Sandford siis kaiken huipuksi hukkaa yhden yyn) - anteeksi, hampaanne ovat niskassani". Polanski nimittäin suunnitteli 1990-luvun matkaa Islantiin, mutta luopui siitä USA-luovutuksen pelossa. Suomi ei kirjassa tule muuten esille.

Mommila Summer Cologne

Jo neljäs näyte Hausjärven Mommilan tuotantolaitoksilta. Juha Nakarin kesäkölsch kerää terhakkaasti sylinteriin vaahtoa, oljenkeltainen väri vaikuttaa oikeaoppiselta, aivan kirkasta suodattamaton olut ei tietenkään ole ja hiilihappo kuplii näyttävästi. Hiilihappoisuus leimaa heti makuakin, maussa on kypsää hedelmää, jälkimaku katkeroituu kevyesti. Kölschille ominaista viljaisuutta tai ruohoa ei oikein tunnu. Reseptissä on jälleen viittä mallasta, Pilsner, Pale Ale, Carared, Vienna ja Wheat, selvä painotus kahdessa ensimmäisessä. Humalana Hallertau Spalt Select, hiiva Brewferm Top, 4,5%, 25 IBU. Kokonaisvaikutelma on enemmän alessa kuin lagerissa. Panijamestari itse on löytänyt lager-maisuutta, en saa sitä esiin, vaikka jääkaappikylmyydestä lähdin liikkeelle. Mutta alehan kölsch onkin. Joka tapauksessa, tekijän kädenjälki alkaa jo tulla tutuksi, hallittu hillitty olut on jälleen käsillä, kevyehkösti humaloituna golden alena menisi täydestä missä tahansa. Seuraavaksi Mommilan repertuaarissa mennään Belgian suuntaan.

La Zaragozana Ambar Negra

Tämä espanjalaisolut on pyörinyt jo tovin Alkon valikoimissa, mutta ei ole onnistunut herättämään ostopäätöstä. Vanhan liiton espanjalaisoluet eivät ole innostaneet, tämänkin tekijä on perinteinen panimo Aragonian Zaragozassa. Syyskuun lopulle suunniteltu Espanja-turnee inspiroi kuitenkin olutta kokeilemaan, vaikka Zaragoza ei reitille osukaan. Aiemmin olen juonut tältä panimolta Haaparannasta mukaan tarttunutta toivottoman vaisua vaaleaa lageria. Tämä on nimenmukaisesti musta, pukkaa nopeasti häipyvää beigeä vaahtoa. Makeaa lakritsaa, kevyttä paahtoa, kohtuullisesti katkeroa loppuliu'ussa. Vain 4,8%, varmaankin lager, anismainen lakritsa on kyllä vaikea este, mutta katkeruus (tai jokin sitä muistuttava yrttisyys) oli positiivinen yllätys. Lämmetessä lakritsa taittuu enemmän paahteiseksi maltaisuudeksi. Huonompaakin on tullut juotua, illan Mikkeller jää pahasti tämän jalkoihin. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Mikkeller Kiin Kiin

Alkon kesäuutuus Mikkelleriltä on sitruunalla ja limellä maustettu lager. Ajatus vie ensin radlerin tyyppiseen limsasekoitukseen, mutta sellaisesta ei ole kyse. Samea keltainen juoma, reipasta vaahtoa, paljon hiilihappoa. Kirpeää sitrusta, mutta sitten aika lailla tyhjää. Alkoholia on 5%, raikkautta kyllä löytyy, mutta maku on epämiellyttävämpi kuin humalilla aikaansaatu sitruksisuus. Katkeruus käytännössä puuttuu, muistuttaa mehua. Alko sitten päätti valita tämän tuotteen Mikkellerin repertuaarista edistämään suomalaista kehittyvää olutkulttuuria. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Mommila Bramling X Single Hop

Juoksulenkin päälle Mommilan bitteriä. Tämä on käsittääkseni muuten aivan samanlainen kuin Bog Standard, mutta humalana on käytetty pelkästään Bramling Crossia, brittiklassikko siis sekin. Vaahtoa ehkä tulee hieman enemmän, saattoi johtua kosteammasta lasista ja säästäkin. Maku tuntuu hieman kuivemmalta, mutta raikkaan hedelmäinen tämänkin perustuntuma on, ehkä sitrusmaisempi. Katkeraa tulee nyt selvästi leveämmällä vyöryllä kuin Bogissa, mutta hillityllä charmilla edelleen mennään. Juha Nakari pitää itse tätä huomattavasti parempana, itse en niin suurta laatueroa näe, mutta kieltämättä amerikkalaisempi fiilis jytisee paremmin, ero on suunnilleen sama kuin Graham Parkerin ja Bob Segerin välillä 1976. Tämä on jo lähempänä golden alea, taitaa värikin olla hieman keltaisempi. Tiukkaa laatutyötä jälleen, totta kai. Juha ei näytä pitävän katkerointia tarpeeksi tanakkana näissä ja se pitääkin saada aikaan muilla lajikkeilla. Tähän johtopäätökseen on helppo yhtyä, vaikka juotavuus on nyt hyvä, niin lisäpotku ei yhtään haittaisi. Seuraavaksi nähdään, kuinka Hausjärven anglofiili pärjää teutoonien kanssa, testipenkkiin on tulossa kesäkölschiä.

Anderson Valley Heelch O'Hops

Pohjois-Kalifornian suosikkipanimolta tupla-IPA, 8,7%, 100 IBU, 11€, pikkupullo. Ei oikein tuoreelta tunnu, katkeroa tietysti reippaasti, mutta myös alkoholiakin aistittavissa. Panimon hillittyyn tyyliin brittikeksiä mukana, pihkaa, ei Russian River -tasoa, mutta toimii silti. Katkeron jälkimaku pitkä, mutta ratkaiseva pehmeys puuttuu. Columbus, Chinook ja Cascade pelissä, mutta ei oikein klikkaa kohdalleen. Parempaakin rapakon takaa löytyy. Oluthuone Leskinen, 6.8.2013.

Williams Impale IPA

Ruohoisen hedelmäinen maku skotti-IPAssa, 5,5%. Tämä on jonkin opiskelijan valmistama olut, ihan hyvä lähtökohta, mutta lopputulos ei aivan vakuuta. Etiketin mukaan "impishly hoppy", mutta kovin vallattomaksi katkerointi ei ole päätynyt, jälkimaku on lyhyehkö ja kokonaisuus on tahmean nihkeä. Oluthuone Leskinen, 6.8.2013.

Mommila Bog Standard

Nyt sitten lopulta pintissa Mommilan odotettua sessiokamaa, Bog Standard on perustylsän näköinen ruskea olut ja voltteja Puskaa myötäilevästi vain tasan 4%. Vaahtoa muodostuu sopivasti pintin vyön yläpuolelle, tuoksu on raikkaan hedelmäinen. Maku myötäilee samaa hedelmäistä runkoa, pyöreän pehmeää, raikasta, mutta katkerot hyökkäävät nyt odotettua railakkaammin mukaan. IBU-lukema on 40 ja ainakin sen mukaisesti kuivuutta kertyy, tosin ei ehkä erityisen pitkäkestoisesti. Hiilihappoisuutta on enemmän kuin riilibittereissä keskimäärin, mutta ei häiritsevästi, maku ehkä siirtyy hieman golden alen suuntaan. Taas viisi mallasta, humalina Fuggles ja East Kent Goldings. Mommilan maestro on vaikuttanut Englannissa ja jälkiä on jäänyt, näin tyylipuhdasta brittibitteriä on tuskin Härmässä ennen tehty, varsinkaan kaupallisella puolella. Valmistaja itse näyttää odottaneen tuhdimpaa (tunkkaisempaa?) katkeroa, mutta oma toivomukseni olisi tällä samalla fleivorilla vahvempi tai pitempi intensiteetti. Täyteläisyydestä ei tietenkään voi puhua, mutta makua on tanakasti. Tämä ei käsittääkseni ole aivan helpoimpia oluttyylejä valmistusmielessä.

Mommila India Porter

Tapasin Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaalilla Juha Nakarin, joka on niittänyt DeGarre-nimimerkillä mainetta terävänä kannanottajana olutfoorumeilla. Mies panee myös itse ja raportoi tuotannostaan TavastlandBrewing -sivuilla. Sain Juhalta ystävällisesti kuuden Mommila-oluen tutustumispakkauksen, jota nyt lähden purkamaan. India Porter on erää 43, joten vasta-alkajasta ei ole kysymys. Nimi viitannee Black IPA -tyyppiseen olueen.

Orval-pullosta kaadettaessa lasiin muodostuu vahvaa suurikuplaista vaahtoa, nesteen väri on tummanruskeaa, lähes mustaa. Tuoksussa on kahvia, luumua ja maitoisuutta. Maku on suklainen aluksi, kuivahkoa hedelmää kohtuudella, mutta paahteisuutta yllättävän vähän. Ei erityistä täyteläisyyttä, juotavuus säilyy, ei silti ohut. Jälkimaku on katkera, mutta ei jyräävästi, maltillinen katkeruus leviää jokseenkin kapeana limakalvoille. Maitohappo tuntuu maussakin, mutta kahvi pysyy piilossa. DeGarre on brittityylisten oluiden suosija ja tässä on englantilaista pidättyväisyyttä hyvässä mielessä. Alkoholia on 5,8%, ei yllätä, mutta kovaa IBU-lukemaa 93 maku ei vastaa. Pullotuksesta on jo kolme kuukautta, mutta tuskin humalat erityisemmin ovat vielä haihtuneet. Maltaita on viittä sorttia, mukana vehnääkin, humalana Columbus. Kuten saattoi odottaa, laatu on korkealla, ei minkäänlaisista virhemauista tietoakaan. Laadukas olut muutenkin kaikin puolin. Seuraavaksi Mommilasta on tulossa maisteluun kevyempiä bittereitä.

Mark Robson: Phffft

Huippuharvinainen mustavalkoinen avioerokomedia vuodelta 1954. Skenaristina sama George Axelrod kuin Marilyn-bravuurissa The Seven Year Itch. Nyt Jack Lemmonin ja harvoin nähdyn ja niinikään nuorena kuolleen Judy Hollidayn avioliittoa on kestänyt kahdeksan vuotta. Marilynin tapaisessa roolissa pyörähtää parissa kohtauksessa melkoisen näyttävä Kim Novak. Tarina kehittyy melko kankeasti, eikä New Yorkin nopeista välähdyksistä saa kunnon fiilistä. Lemmon on melko jäykkä, joten lahjakas Holliday hallitsee elokuvaa varsin suvereenisti. Elokuvan nimeen näköjään on usein liitetty huutomerkki, mutta sellaista en huomannut avausteksteistä. Ei kohoa vanhempien screwball-klassikoiden tasolle eikä tavoita Billy Wilderin ohjausten kitkerämpiä sfäärejä. Kohtuullisen viihdyttävä silti.

Saimaa Marsalkka Luomuvehnä 4,5%, hanaversio

Tästä oluesta on ollut tölkissä pitkään liikkeellä happamia pilaantuneita eriä, vahvempi pulloversiokin oli epäilyttävä. Kovan onnen oluen kevyemmän variaation hanatuote on ilahduttavan puhtaassa iskussa. Perämeren paahtavassa helteessä lopultakin vehnäolut tuntuu nyt juuri oikealta patiojuomalta. Sameaa, vähän vaahtoa,  kevyttä esterisyyttä, hedelmää, mutta ei banaania. Tämä on suhteellisen kuiva, harmittavan ohut, 4,5% ei riitä weizenin oikeaan tanakkuuteen. Katkero puuttuu, mutta ei sitä välttämättä tässä tyylissä kaipaakaan. Kovin usein ei tule hintaa huomioitua, mutta nyt kyllä hätkäytti normaalihinta, peräti 9,60€. Taitaa olla kovempi kuin Bruuverin pienten erien vähittäismyyntihinta. Baarimestari kommentoi jotain luomun kalleudesta, mutta ei hinta siitä voi johtua, maitokaupassa tämä lienee kohtuuhinnoissa. St. Michael, 4.8.2013.

Chimay Rouge

En muista, olenko punaista Chimayta hanasta juonut, ehkä olen, mutta ainakin aikaa on kulunut paljon. Chimay on ehkä kaupallisin trappistiluostareista, oluet ovat vaisuuntuneet 80-luvun jälkeen. Rouge on lähellä dubbelia, 7%, ei väriltään punainen, mutta hieman punertavan ruskea. Chimayn värinimethän viittaavatkin vain korkkiin. Maltainen, leipäinen, kypsää hedelmää. Belgihiiva hallitsee, katkerointi puuttuu käytännössä kokonaan. Raikkaus kunnossa, lähes kuohkeaa. Periaatteessa mukava olut, mutta omat mieltymykseni ovat toisaalla. Oluthuone Leskinen, 4.8.2013.

Paavo Rantanen: Suomi kaltevalla pinnalla

Rantanen on ex-diplomaatti, toimi ulkoministerinäkin lyhyen aikaa 90-luvulla. Rantasen teos käsittelee välirauhaa, maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941. Aikakautta on tutkittu massiivisesti, itsekin nuorempana perehdyin aineistoon, joten kovin uutta ei minullekaan Rantanen tarjoa. Rantanen on nykykatsannon mukaisesti koskivene-miehiä, kuvaus on herrasmiesmäisen hillittyä kerrontaa. Mukava oli silti jälleen kerran kerrata tämä kiehtova jakso Suomen historiaa. Rantanen jättää kotirintaman aika lailla varjoon, mies tarkastelee Suomen moniongelmaista tilannetta diplomaattitaustansa mukaisesti Tukholmasta, Berliinistä ja Moskovasta, vähäisemmin Lontoosta. Washington jää sivummalle, samoin Baltian maat, jotka Moskovan Molokin kita nielaisee lopullisesti kesällä 1940. Erityisen tiivistä kerronta on Molotovin ja Paasikiven neuvotteluista Moskovassa, kiistat kulminoituvat Petsamon nikkeliin, jossa Neuvostoliiton motiivi tuntuu olleen pelkästään arvovaltaan liittyvä. Rolf Witting ajaa aktiivisesti Suomea Hitlerin leiriin, muut avainpelurit ovat epäilevämpiä, mutta muut vaihtoehdot toisensa jälkeen luhistuvat. Suomen ja Ruotsin valtioliittoa kaavaillaan kulisseissa yllättävän pitkälle, mutta Berliini ja Moskova sulkevat kuvion syrjään. Paasikivikin pitää diktaattorivertailussa Hitleriä sata kertaa parempana kuin Stalinia. Rantasen lähteet on hyvin valittuja, lopputulos on tasapainoinen, mutta hieman tylsä. Enemmän tunnetta peliin Rantanen olisi voinut laittaa näin kiihkeässä aiheessa.