Deportivo - Real Madrid 2-1

Madrilaiset pahasti kesäterässä Galíciassa. Nimetön kotijoukkue pystyi kevyeen hallintaan tasaisella hitaalla ensi jaksolla. Mista pystypuuhun jo toisella minuutilla ja sama mies puski johtomaalin sisään 27. minuutilla meksikolaisen Guardadon vapaapotkukeskityksestä. Pepe ennen tilannetta ja tilanteessa pihalla. Marcelon roikku jakson lopulla nousi pakista myös ylärimaan, mutta ei Madrid tasoitusta ansainnut. Se kuitenkin tuli heti toisen jakson alussa, van Nistelrooij sai pallon keskellä onnekkaasti ja rankaisi välittömästi. 52. minuutilla Guardadon kulman puski Lopo takanurkkaan, taas Pepen edestä, jopa Casillas näytti flegmaattiselta. Schuster suolapatsasteli vaihtoja 81. minuutille asti, jolloin Getafesta tullut maajoukkuemies de la Red pääsi irti. Ei tulosta, toinen uusi hankinta van der Vaart pelikiellossa, Robinho lähdössä pois ja Sneijder loukkaantunut. Deportivon kanarialainen pitkäaikaisloukkaantunut Valerón penkillä, muttei päässyt kentälle.

Martin Amis: Money

Martin Amisin London Fields kolahti lujaa 1990-luvun alussa. Hankin silloin tämän aiemman romaanin (1984) ja aloitin lukemisenkin, mutta jostain syystä homma uuvahti 60 sivun jälkeen. Amisin pienimuotoisempia romaaneja olen lukenut, mutta en ole innostunut. New Yorkin matkan lähestyessä tartuin nyt tähän Money-teokseen uudelleen, koska se sijoittuu pääosin sinne. Ehkä tällaista viinan ja pornon seassa rypevää kiihkeää minä-muotoista odysseiaa on kirjoitettu jo niin paljon, että on vaikea innostua. Mikään Bukowski Amis ei ole, tekstiä on paljon ja se rönsyilee moneen suuntaan. New Yorkin paikallisväri on kyllä erinomaista, ehkä ulkopuolisen on helpompi saada siitä kiinni silloin kun kirjoittajakin on ulkopuolinen. Päähenkilö on John Self -niminen pikaruokamainosten tekijä, joka virittelee New Yorkissa ensimmäistä pitkää leffaansa. Martin Amis esiintyy romaanissa henkilöhahmona.

Hienoja ideoita irtoaa silloin tällöin, kuten lentokoneruokiin erikoistunut teemaravintola. Impotenssiongelman kohdalla Amis toteaa hard-on -termin saaneen nimensä siitä, että kyseinen ilmiö on niin vaikea saavuttaa. Hauskoja viittauksia Dianan ja Charlesin häihin ja Puolan Solidaarisuus-levottomuuksiin. Jaruzelskin nimi kuulostaa päähenkilöstä krapulalääkkeeltä. Päähenkilöllä on problemaattinen isäsuhde, mutta tuskinpa kannattaa pohtia korrelaatioita Amisin omaan suhteeseen kirjailija Kingsley Amisiin. Lukukokemus on jokseenkin raskas, Amisin runsas tyyli on monotoninen, ei vaihtele juuri ollenkaan, jaaritteluksi valahtaa vähän väliä. Varsinaista juonta ei ole, vain hitaasti lisää paljastuvia aiheita päähenkilön kokemusmaailmasta. Jännite on löysähkö, näennäisesti yllättävillä käänteillä Amis ei saa ryhtiä kerrontaan.

Ridgeway High & Mighty Beer of the Gods

Kajaanin Citymarket parantaa kuin sika juoksuaan, jokaisella vierailukerralla tuntuu tarjolla olevan jotakin uutta. Nyt hyllyyn oli vielä ilmaantunut Diamond Beerin maahantuomista oluista suhteellisen yksityiskohtaiset kuvaukset oluista. Vastaavasta asiakaspalvelusta voi vain haaveilla esim. Alkon kohdalla.

Oluen etiketissä nyrkkiin puristettu käsi, hieman Tommie Smithin ja John Carlosin México-tyyliin, hanska tosin puuttuu. Lisäksi kaulaosassa teksti "Massachusetts USA", vaikka olut on valmistettu Oxfordshiressä Englannin sydämessä. Lisätekstin mukaan kyseessä on beer of uncertain parentage. Alunperin kai siis kotoisin Massachusettsista, jossa se mainitaan tehdyn saksalaisen reseptin mukaan ja ylihumaloitu amerikkalaiseen tapaan. Englannissa sitten "tehty aleksi", ilmeisesti jenkkiversio on ollut pohjahiivaolut.

Paljon puhetta, mutta itse olut on huomattavasti vaatimattomampi. Kirkas pale tai golden ale, etiketin mukaan vehnää mukana. Se onkin aistittavissa, peittää hedelmäisyyden taustalle. Jälkimaku on ohut, humalaa saisi olla huomattavasti enemmän.

North Coast Red Seal Ale

Jo lähes klassinen olut Pohjois-Kaliforniasta on lopulta saapunut Alkon valikoimaan Ruotsin kautta. Punaruskea pienikuplaista hiilihappoa sisältävä amber ale on hillitty tuttavuus kalifornialaiseksi, toffeista mallasta ja tyypillistä länsirannikon humalaa. 42 IBU-katkeroyksikköä kyllä säväyttää näillä kulmilla, jälkimaku kestää todella pitkään. Tasapainoa on, mutta tämän suunnan oluilta ehkä toivoisi enemmän särmikkyyttä.

Tartu A. Le Coq Dry Ice

Baarimestarin tarjoamana sairaana vitsinä jonkin edustajan baariin tuomaa Eesti-olutta. Hyvin kirkas keltainen lager, hieman ummehtunutta pahvia, tunkkaista makeutta, ei mitään tietoa humalasta. Pöytäseurueen muut henkilöt aistivat oluessa jotain sekahedelmää, mutta se varmaan aiheutui jostain ympäristötekijästä. Hyvin vaatimaton olut. Oluthuone Leskinen, 27.8.2008.

Clint Eastwood: The Gauntlet

Pitkästä aikaa näin tämän urbaanin aavikkoleffan. Elokuvassa on hienoja aineksia alkupuolella, Las Vegasin ja Phoenixin miljööt vangittu hienosti ruskeissa auringonnousun sävyissä. Art Pepperin jazzia, Jack Daniels -viskiä, 70-luvun autoja, hienoja vuoristomaisemia. Käsikirjoitus on valitettavasti naurettava, poliisikorruption määrä ylittää kaiken uskottavuuden ja lopun räiskintä lapsellista. Monia vaivaannuttavia kohtauksia, Eastwoodin suhde silloiseen tyttöystävään Sondra Lockeen herättää elokuvan valossa kysymysmerkkejä. Elokuvan sairaahko huumori ei täysin avaudu minulle. Eastwoodin (näennäinen) luuserihahmo on kyllä mielenkiintoinen hänen urallaan.

Whit Stillman: Metropolitan

Jonkinlainen moderni Jane Austen -pastissi. Elokuvassa on pelkästään porvarillisten opiskelijoiden keskustelua. Luokkaristiriitoja, romansseja, ryhmädynamiikkaa, mustasukkaisuutta, jazzia ja klassista musiikkia. Talvisen öisen Manhattanin atmosfääristä ei ole saatu kunnolla tehoja, lopussa pieni ekskursio Long Islandin Southamptoniin. Ei täysin tyhjäpäinen, mutta tyhjänpäiväinen.

Burton Bridge Stairway to Heaven, real ale

Ei aivan kirkas, pehmeämpi ja täyteläisempi kuin saman panimon Moss Boss, joka ei odotuksista huolimatta enää kehittynytkään Leskisen kellarissa. Hedelmäisyyttä, jotain vähän suolaistakin, ikävä kyllä myös jonkin verran samaa pahvisuutta kuin panimon muissa tuotoksissa. Pitkähkö jälkimaku hillityn humalainen. Oluthuone Leskinen, 23.8.2008.

Dortmund - Bayern München 1-1

Saksan suurseurojen kohtaamisessa kotijoukkue meni johtoon jo 8. minuutilla Jakub Błaszczykowskin upealla ulkosyrjävedolla ylänurkkaan. Käsittämättömästi täksi kaudeksi Bayernin kapteeniksi valittu hollantilaisgangsteri van Bommel otti kyynärpääiskusta punaisen 23. minuutilla. Klinsmannin työmaa Bayernissa vaikuttaa melko työläältä, mutta itse asiassa Bayernin peli parani, kun van Bommel häipyi häiritsemästä. Bayern sai hieman otetta jakson lopussa, mutta ei tasoitusta. Dortmund jatkoi laiskaa pelaamista ja vaihtomies Borowski tasoitti Kroosin kulmapotkun jälkeisestä ruuhkasta 74.minuutilla. 18-vuotias Toni Kroos kentän paras pelaaja.

Van Steenberge Tikka Gold

Olutbongaus intialaisravintolassa. Markkinoidaan intialaisena oluena, mutta tehty Belgiassa. Kuiva, yllättävän humalainen, mallasrunko ohut näin vahvaksi (5%) olueksi. Tuoteselosteessa mainittu riisi. Hieman pahvinen esanssivaikutelma, ehkä johtuu riisistä. Helppo tunnistaa hiivasta belgialaiseksi. Toimi vindaloon kanssa kohtuullisesti. Royal Garden Indian Cuisine, 23.8.2008.

Argentiina - Nigeria 1-0

Olympiafinaalin nurmi surkean kulunut, naurettavin viritys kentän ulkopuolelle levitetyt vihreät pressut peittämään perunapeltoa, ilmeisesti ulkonäkösyistä. Argentiinalla lähes varsinainen ykkösjoukkue mukana, kentällä Mascherano, Gago, Riquelme, Messi ja Agüero. Uusista pelaajista onnistui parhaiten Benfican Angel di Maria, itsevarma ja nopea. Nigerialla suhteellisen tuntemattomia nimiä, ainoa yli-ikäinen pelaaja Lokomotivin taitava Odemwingie, valmentajana vanha laitahyökkääjätähti Samson Siasia. Argentiina pelasi täysin samalla tyylillä kuin viime vuosina yleensäkin, Gagolla isompi rooli rakentelussa kuin Riquelmella, joka kummasti tuntuu kestävän maajoukkueessa arvattavine tyyleineen. Messi aktiivinen, mutta paikkoja syntyi suhteellisen vähän, pieni Agüero laatikossa liian yksin. Hidasta tasaista peliä, Nigeria oli aktiivinen, mutta tehoton. Ratkaisu 58. minuutilla, Messi vapautti pystysyötöllä di Marian läpi, nätti nosto yli maalivahdin. Nigerialla useita tasoitusmahdollisuuksia, muttei onnistunut. Erikoisuutena juomatauot molemmilla jaksoilla noin puolen tunnin kohdalla. Mielenkiintoinen ratkaisu, kuumemmassakin on ennen pelattu ilman taukoja.

Sex Pistols @ Teatria

Musiikkihistoriallisesti ehkä merkittävin vierailija Oulussa. Leikkuupuimurikiertueen keikka alkoi jo klo 21 Pretty Vacantilla ja kesti puolitoista tuntia. Hyvin englantilainen tunnelma lämmittelymusiikiltaan, Britannian ja Englannin lippurekvisiitan ja Rottenin hullunkiiluvien ilmeiden kautta. Bändi soitti hyvin energisesti, ehkä liian lujaa, mutta saundi kuitenkin hyvin selkeä. Rottenin teatraaliset patsastelut kuitenkin show'n keskipisteessä. Ei kai tässä enää mitään punkkapinaa ole, mutta ei vieläkään mitään keskitien viihdettä. Rotten onnistui mainitsemaan Venäjän toimet Georgiassa, englantilaisittain äännettynä tyhmältä kuulostavalle Oulu-nimelle asianmukaista vittuilua. Tämä musiikkityyli ei ole suosikkejani, mutta hyvin jaksoin mukana. Yleisöä ei varmaan tarpeeksi paikalla, mutta ainakin lavan edessä tunnelma oli hyvä. Parhaaseen vetoon päästiin lopun Anarchy in the UK:ssa. Sen jälkeen bändi esitti vielä hieman arvoituksellisesti Hawkwindin Silver Machinen ja Jonathan Richmanin Roadrunnerin. Jälkimmäinen on hyvä biisikin, mutta ehkä eivät täysin sopineet kokonaisuuteen.

Rotten onnistui kastelemaan (siiderillä!) paitani toisen puolen. Ilmeisesti yksi eturivin tyyppi ei Rottenia miellyttänyt (maksettu provosoija?) ja Rotten heitti nesteen lasista häntä kohti. Ohi meni ja osui taaemmaksi, mm. minuun.

The War, A World Without War

Viimeinen episodi, maaliskuusta elokuuhun 1945. Okinawan taistelu, kamikaze-lentäjiä valtavissa muodostelmissa, luoliin kaivautuneita sotilaita, värifilmiä taisteluista. Okinawan japanilaiset sinnittelevät kesäkuun lopulle. Tyynenmeren sodan verisin taistelu, japanilaisia sotilaita kuoli 92 000, siviilejä 100 000, paljon itsemurhia. Amerikkalaisten tappiot 12 000 kuollutta, 60 000 haavoittunutta. Sodan loppuminen Euroopassa toukokuun alussa ei paljoa huomiota Okinawalla herättänyt. Väliin Burns heittää keskitysleiriaineistoa, juuri muuta ei enää Euroopasta ole jenkkinäkökulmasta kerrottavana, kun puna-armeija jyrää Berliiniin ja Stalin pompottaa Trumania Potsdamissa. Atomipommin käytön perustelut tulevat vahvasti esiin, Okinawan kokemusten kautta. Kyushulle maihinnousua suunnitellaan marraskuulle 1945, pääsaari Honshulle toukokuussa 1946, oletettavasti tulossa miljoonia kuolleita. Japanilaisten itsepäisyys tulee ratkaisevaksi tekijäksi pommin käytölle, niin kuin se ehkä olikin. Pommin valmistelusta ei mitään tarinaa, elokuun alussa se Enola Gaysta vain pudotetaan Hiroshimaan. Japani ei antaudu. Neuvostoliitto liittyy sotaan Japania vastaan ja toinen pommi Nagasakiin. Vasta sitten Japani antaa periksi ja kaikki loppuu kuin seinään. Nagasakin pommi oli amerikkalaisten ainoa jäljellä ollut, seuraavan valmistamiseen olisi kulunut kuukausia, mutta Japani ei sitä tiennyt. Lopussa hieman turhalta kelailulta tuntuvaa aineistoa, kuinka elämä jatkui Sacramentossa, Luvernessa, Waterburyssä ja Mobilessa. Tämä kotirintaman kuvaus ehkä kuitenkin sitten koko sarjan parasta antia, itse taistelujen kuvaus on varsin tuttua monista muista yhteyksistä. Kokonaisuutena tämä sarja ei kuitenkaan kohoa lähellekään Ken Burnsin The Civil War -teosta. Kovan kritiikin jälkeen Burns on joutunut lisäämään jakson latinosotilaista, sitä ei kuitenkaan tässä nyt esitetty.

Ayinger Kellerbier

Aiemmin esiintynyt nimellä Liebhard's Kellerbier. Lähes kirkas, pehmeän öljyinen, ei oikein vaikuta suodattamattomalta. Pehmeän öljyinen, mallasta ja humalaa tasapainoisesti, hieman ohut kuitenkin. Aavistuksen tunkkainen, ei täysin tuoreelta vaikuttanut. St. Michael, 20.8.2008.

Timmermans Woudvruchten

Hedelmillä tai marjoilla maustetut lambicit eivät ole suosikkejani, eivät varsinkaan Timmermansin tapaiset teollisuustuotteet. Kajaanin Citymarketista nyt kuitenkin tarttui tämmöinen mukaan, kun kokonaan ennen kokeilematon metsämarjalambic köllötti hyllyssä. Samea, violetista etiketistä huolimatta lähinnä punaruskea, makeahko, hieman hapan, hieman kuivuutta jälkimaussa. Päällimmäinen makutuntemus marjainen, karviaismarjaa ehkä, ehkä herukkaa. Lajissaan ihan ok, mutta suoraan sanoen vakavan olutharrastajan kannalta tämä on marginaalinen kuriositeetti.

Anthony Minghella: Cold Mountain

Traagista romantiikkaa USA:n sisällissodan liepeiltä, Charles Frazierin esikoisromaanin tulkinta. Liikkeelle lähdetään sodan loppuvaiheilta, 1864 Virginian Petersburgin joukkoteurastuksesta, ns. kraatteritaistelusta. Suurin osa tapahtumista sijoittuu North Carolinan vuoristoseudulle, kuvattu tosin kustannussyistä Transilvaniassa. Perinteistä eeppistä kerrontaa, hieman liikaa tunteisiin vetoavaa otetta, laskelmointiakin. Musiikkiin panostettu huomattavasti T-Bone Burnettin johdolla, mutta lopputulos ei oikein säväytä. Siloposki Jude Law'n parrankasvuun paneudutaan huvittavasti, hänen karkurihahmonsa ei ole tarpeeksi katkeroitunut. Nicole Kidman on vaikeuksiin joutuvana southern bellenä liian korea karuihin oloihin. Koomisia elementtejä on tarkoitus tuoda Renee Zellwegerin ja Philip Seymour Hoffmanin särmikkäämmillä hahmoilla, mutta puolitiehen sekin jää. Pahinta jälkeä tässäkin poikkeuksellisen verisessä sodassa saivat aikaan siviilien seassa riehuvat puolisotilaalliset rosvojoukot, tässä tapauksessa Confederate Home Guard. Natalie Portman pienessä roolissa nuorena leskenä.

Vincenzo Natali: Cypher

Teollisuusvakoilua, aivopesua, loppupuolella hieman toimintaa. Suhteellisen taitavasti tehty pikkutrilleri, jonkinlaista hypnoottisuutta varsinkin alussa. Konferenssien unettava tunnelma saavutettu mukavasti. Tarina on kuitenkin vain ontto kuori, kikkailun sisällä ei ole mitään. Lapsekasta arvomaailmaa, sänkiparta, aurinkolasit, purjevene, tupakanpoltto ja mallasviski edustavat lähiöperhehelvetin vastavoimia.

Inspector Morse, Deadly Slumber

Episodi käynnistyy pubista ja useampi kohtaus sijoittuu samaan miljööseen, koska pääepäillyn alibi on siellä. Varsin monimutkainen juoni, mutta silti varsin rutiinimaista lääkärimurhan tutkintaa. Jotenkin väsähtänyt tunnelma. Morsen luojalla Colin Dexterillä tällä kertaa jopa puherooli.

David Mackenzie: Young Adam

Kanavaproomudraama Skotlannista, Glasgow'n tienoilta. Sijoittuu 1950-luvulle, perustuu Alexander Trocchin romaaniin. Huomattavia yhtymäkohtia Jean Vigon L'Atalante -leffaan, jopa proomun nimi on Atlantic Eve. Varsin synkkä intohimodraama, aikatasoa rikottu. Jää ulkokohtaiseksi, ei tunnetta mukana. Naturalismia hipova karu seksuaalinen aineisto tuo muistumia pikemminkin suomalaisiin kuin brittiläisiin elokuviin. Elokuvan nimellä ei tunnu olevan suoraa yhteyttä elokuvan sisältöön.

Meantime London Stout

Lähes musta. Maltainen kuiva kevyehkö stout. Hieman kahvimaisuutta, mutta jonkinlainen ohuus on havaittavissa. Tämäkin hankittu Kajaanin Citymarketista.

Meantime London Pale Ale

Kaunis meripihkan väri. Toffeisen maltainen perusmaku, humalainen jälkipotku. Tasapainoinen täyteläinen bitter Greenwichistä. Amerikkalainen aromihumalointi tuo hieman modernia säväystä tähän. Katkeroyksikköjä vain 34, ei päällekäypää, mutta hyvin tuntuvaa kuitenkin. Kajaanin Citymarket vastasi taas vähittäismyynnistä.

Robert M. Young: One-Trick Pony

Paul Simon näyttelee pääosaa kirjoittamassaan ilmeisen omaelämäkerrallisessa elokuvassa vuodelta 1980. Mukana melkoisen tylsää ihmissuhdekelailua, mutta bändin keikkaelämästä irtoaa muutama hauska kohtaus ja parasta antia on studiotyöskentely, jossa maanläheinen trubaduuri bändeineen joutuu Lou Reedin esittämän Phil Spector -wannabe-tuottajan kynsiin. Mukaan tunkee jousisektiota, gospelkuoroa ja David Sanbornin saksofonisooloja. Elokuvassa kuultavat kappaleet eivät Simonin parhaita, mutta varsin näppäriä kuitenkin. Livepaloissa mukana B-52's, Sam and Dave ja Lovin' Spoonful, Springsteenkin mainitaan. Yllättävän heikosti New Yorkin miljöökuvausta, Cleveland-osuudet melkein parempia tässä mielessä. Elokuvassa ei oikeastaan mitään juonta, vain joukko tuokiokuvia. Tekstittäjä onnistuu kirjoittamaan J.Geils Bandin muodossa Jake Iles Band.

Burton Bridge Bridge Bitter, real ale

Ruskea, samea, kevyt, ohuehko, hieman suolainen, hyvin lyhyt jälkimaku. Ehkä hieman Crazy Eddyä parempi, mutta ei olennaisesti. Pahvisuutta havaittavissa tässäkin. Onpa upea Fuller's -kyltti ulkona. Helsinki, St. Urho's Pub, 12.8.2008.

Burton Bridge Crazy Eddy, real ale

Black Doorissa ei ollut realia, Plevna Pipa kuulosti liikaa Smørre IPAlta, Kittyssä samaa Moss Bossia kuin Oulussa, joten päädyin rautatieaseman kakkoskerrokseen. Samea, hieman pahvinen, pehmeys puuttuu, jälkimaku on kyllä ryhdikäs kuivassa humaluudessaan. Silti viikon Burton Bridge -festivaalin heikointa antia. Helsinki, Pullman Bar, 12.8.2008.

Burton Bridge Sovereign Gold, real ale

Sitrushedelmäinen, kevyehkö, ohuehko, 4%, hillityn humalainen, sessio-oluena toimiva. Hieno kesäreal. Helsinki, Angleterre, 12.8.2008.

Dugges Imperial Porter

Ruskehtava vaahto, itse olut lähes mustaa. Paksua, täyteläistä, makeaa, lakritsaisimpia oluita mitä viime aikoina on tullut vastaan. Jälkimaussa kuivempaa kahvimaisuutta. Oikein pätevää kamaa Ruotsin länsirannikolta. Hieno sää Ruoholahdessa. Helsinki, One Pint Pub, 12.8.2008.

Plevna Skooda

Täyteläinen pils, todella voimakkaasti humaloitu. Vain aavistus voimaisuutta, jos sitäkään. Tässä ei ole mitään valittamista, maailmanluokan olut, Tampereella tehdään kaikki oikein. Helsinki, William K Kurvi, 12.8.2008.

Colin Keith Gray: Freedom's Fury

Amerikkalainen dokumentti kuuluisasta vesipallo-ottelusta Melbournen olympialaisissa 1956, semifinaali Unkarin ja Neuvostoliiton välillä. Tuotantoroolissa mm. Quentin Tarantino, oikeastaan aiheena on laajemmin Unkarin kansannousu 1956. Täysin ei ole vältetty amerikkalaista sentimentaalisuutta, mutta kokonaisuus on varsin asiallinen. Taustoitus on huolellisesti tehty, käydään läpi Unkarin tilanne toisessa maailmansodassa ja Rákosin kommunistidiktatuuri. Tarinan sankariksi Stalinin kuoleman jälkeen nousee Imre Nagy ja hänen uudistusyrityksensä ahtaassa kontekstissa. Haastateltavien joukossa nyrkkeilylegenda László Papp. Aikakauden ylivoimaista Unkarin jalkapallojoukkuetta ei omituisesti käsitellä kertaakaan. Dokumentissa mainitaan Budapestiin saapuva KGB-johtaja, jonka käskystä unkarilaisia mielenosoittajia aletaan ampua. Nimeä ei jostain syystä mainita, mutta kyseessähän oli Juri Andropov. Vesipalloilijat tahtovat jäädä aluksi sivurooliin, filmimateriaalia ei ole paljoa säilynyt. Kuuluisassa Melbournen ottelussa provosoijina näyttävät toimivan unkarilaiset, kunnes varsinaisesti veri lentää, kun Valentin Prokopov lyö kyynärpäällä Ervin Zádorin silmäkulmaan. Juuri sen kummempaa ei näytä tapahtuvan. Ottelu keskeytetään, johdossa ollut Unkari pääsee finaaliin, jossa lyö Jugoslavian (ilman Zádoria) . Varmaan jännitteet ottelun ympärillä olivat intensiivisemmät, mutta se ei tässä tule kunnolla esille. Mukavaa fiilistä vuodelta 2002, kun elossa olevat pelaajat molemmista joukkueista kohtaavat Budapestissa Gellért-kylpylän altaissa. Elokuvan kertojana on Mark Spitz, jota USA:han Melbournen kisojen jälkeen loikannut Zádor jonkin aikaa valmensi.

Burton Bridge Moss Boss, real ale

Rata-autoilijalegenda Stirling Mossin kunniaksi valmistettu bitter. Aavistuksen samea, kullanvärinen, hedelmää, viljaisuutta, ehkä myös vähän tunkkaista pahvimaista tuntumaa. Parasta on todella pitkään kestävä humalainen kuiva jälkimaku. Käytetyt humalalajikkeet Progress ja Brewer's Gold. Ei missään nimessä parhaassa iskussaan, mutta suhteellisen mukava jo nyt, paranee vielä kypsyessään. Oluthuone Leskinen, 11.8.2008.

Inspector Morse, Cherubim & Seraphim

Hyvin poikkeuksellinen episodi vuodelta 1992. Sukulaistytön itsemurhan kautta Morse tutustuu nuorison huumevetoiseen tanssikulttuuriin ja on pahasti pihalla. 60-luvun sex & drugs & rock 'n' roll -jutusta Morse on mieltynyt vain seksiin. Lewis tunnustaa kannabiskokeilunsa. Harvinaisen masentava ja alavireinen tunnelma tarinassa. Morse puhuu vanhempiensa avioerosta ja nuoruusahdistuksistaan, ei edes olut maistu, baarimestari ihmettelee oliko real ale pilalla. Morsen sisarpuoli tarinassa mukana, aiemmin ei mitään havaintoa hänestä. Vaikuttava jakso, mutta ehkä Morselle sopii paremmin rikostutkimukset establishmentin parissa.

Manchester United - Portsmouth 0-0 rpk 3-1

Ennen Charity Shieldinä tunnettu hyväntekeväisyysottelu, jossa kohtaavat edelliskauden liiga- ja cupvoittajat. Aluksi nopeaa peliä, mutta ei juuri tilanteita. ManU lähempänä maalia, Darren Fletcherillä ja Nanilla parhaat tekopaikat. Toisella jaksolla tempo löystyi, aivan täysillä joukkueet eivät ehkä pelanneet. Rangaistuspotkukilpailussa Pompey-pelaajat mokailivat urakalla. Portsmouthin valmennuspenkillä mukana Leeds-legenda Joe Jordan.

USA - Hollanti 2-2

Melko tasaisen alun jälkeen Hollannille ote ja 16. minuutilla Babel iski reboundin ylänurkkaan. Tianjinin nurmi vielä heikompaa kuin Shenyangissa. USA näytti jo antautuvan, mutta piristyi ensi jakson lopulla, muutama terävä laukaus. Takavuosina kohuttu Freddy Adu väläytteli ajoittain, mutta ei miltään tähdeltä vaikuttanut, lopulta otti jo turnauksen toisen varoituksensa ja vietti loppuajan purnaamalla vaihtopenkillä. Hollannin maalivahti Vermeer piti joukkuetta elossa, mutta 66. minuutilla lopulta tasoitus, Sacha Kljestan runnoi keskeltä läpi. Hollannin valmentaja Foppe De Haan teki täysin epäonnistuneen suorituksen tasatilanteessa, vaihtoi hyökkääjän puolustajaan. USA rankaisi heti, Hollannin puolustajien törmäillessä toisiinsa pallo kimposi USA:n vaihtopelaaja Altidoresta verkkoon. Lopussa Hollanti yritti vanhoilla vaihtopelaajilla Makaaylla ja Sibonilla. Sibon tasoittikin yliajalla vapaapotkulla, kun jenkki hyppäsi muurissa ilmaan. Selostaja luuli, että suofutista pelataan Suomussalmella.

Uusi-Seelanti - Brasilia 0-5

Argentiinan tavoin Brasilia ottaa olympiaturnauksen tosissaan, kentällä mm. Marcelo, Rafinha, Lucas, Diego, Anderson, Ronaldinho ja Pato. Shenyangin kentällä liian pitkä nurmi, mutta ei näyttänyt Brasiliaa haittaavan. Avausmaali jo kolmannella minuutilla, Uuden-Seelannin puolustuvirheen Anderson rankaisi pompottelemalla pallon häkkiin. Dungalla taas passiivinen hidas taktiikka, mutta ajoittain brasilialaiset innostuivat. 33. minuutilla Ronaldinhon hieno kierteinen pystysyöttö vasemmalle, Marcelon matala keskitys ja 18-vuotiaan Paton upea kääntöpusku takanurkkaan vaikeasta asennosta. Perään vielä hienompi kikkailumaali, Ronaldinhon pelihuumori näyttää vaisun viime kauden jälkeen löytyneen, tässä kuviossa oli kuitenkin paitsio. Ryan Nelsen pystyi organisoimaan NZ-puolustuksen kohtuullisesti, mutta hyökkäyspäässä ei eväitä löytynyt ollenkaan, Uusi-Seelanti oli kovin heiveröinen. Toisella jaksolla Ronaldinho onnistui pomppivalla vapaapotkulla läpi puolustuksen ja rangaistuspotkulla. Yliajalla loppunumerot viimeisteli Betisin Rafael Sobis. Selostaja kutsui Hernanesia läpi ottelun Hernandeziksi.

David L. Cunningham: To End All Wars

Kwai-joen sillan aiheen tuore (2001) uudelleenlämmitys, sotavankien rautatierakennusta Thaimaan viidakossa. Tosipohjainen tarina, liikkeelle lähdetään Skotlannista ja Ernest Gordonin voice-over johdattaa tapahtumiin. Singaporen romahduksen jälkeen siirrytään vankileirille, jossa japanilaisten julmuus skottivankeja kohtaan tehdään kerralla selväksi. Melkoisen raskassoutuinen ja paatoksellinen elokuva, liikaa kristillistä symboliikkaa, Platonia, Shakespearea, klassista musiikkia ja Máire Brennania. Hieman liian paksua, että skottisotavangit ryhtyvät auttamaan haavoittuneita japanilaisia, kun brittilentokoneet onnistuvat pommittamaan sotavankileiriä. Kwai-leffan tapaan mukana ristiriitainen amerikkalaishahmo. Kuvattu pääasiassa Havaijilla, jokseenkin vaisuksi kokonaisuus jää.

William Markus: Verta käsissämme

Mika Waltarin Ei koskaan huomispäivää -teoksen filmatisointi 50-luvun lopulta, alkaa räjähtävästi Kannakselta 1944, Jussi Jurkka jää sotavangiksi. 10 vuoden keikan jälkeen paluu, töihin sota-aikaisen esimiehen firmaan, sotkeutuu tämän vaimoon Elina Pohjanpäähän. Synkkä noirahtava tarina, tehty varsin tyylikkäästi. Näyttelijätyö hieman kankeaa ja muutamat koomiset sivuhenkilöt jokseenkin turhia. Yhtä heistä esittää nuori Mikko Niskanen. Luksuselämää tehtailijapiireissä, tupakkaa röyhytellään jokaisessa kohtauksessa. Pikkupojan yliajon peittely käynnistää lopullisen kierteen alaspäin. Susinaamainen Jurkka ja hehkeä Pohjanpää erinomaisia, selvästi aliarvostettu elokuva.

Greg Rucka: Keeper

Greg Rucka on sarjakuvantekijä ja kirjailija, tämä esikoisromaani avaa sarjan, jossa päähenkilönä on newyorkilainen henkivartija Atticus Kodiak. Kopioni on Ruckan signeeraama, ostin sen Ruckan kotikaupungista, Oregonin Portlandista 2005. Kirja on ilmestynyt 1996. Melkoisen tylsä tarina, keskittyy lähinnä toimintaan. Päähenkilöstä ei kerrota juuri mitään, hän on taustaltaan venäläis-puolalais-tšekkiläinen, 28-vuotias, ja osallistunut Persianlahden sotaan. Keskeinen teema on abortti, Ruckan oma näkemys ei jää epäselväksi, kun kaikki romaanissa esiintyvät abortinvastustajat ovat silmittömiä murhaajia. Tapahtuu Manhattanilla, mutta miljöökuvaus ei ole onnistunutta. Ei ole paljon muukaan, löysää kerrontaa. Olutkaupunki Portlandista kotoisinolo ehkä heijastuu henkilöiden olutvalinnoissa, ne ovat Anchor Steam ja Samuel Adams.

The War, The Ghost Front

Amerikkalaisten sota muuttuu entistäkin verisemmäksi. Saksa tekee vastahyökkäyksen Ardenneilla 16.12.1944 ja piirittää amerikkalaiset Bastognessa. Saksalaiset aloittavat sotavankien ampumisen ja amerikkalaiset tekevät samoin. Länsirintaman suurin taistelu, kuusi viikkoa, amerikkalaisten tappiot lähes 80 000, saksalaisten enemmän. Saksalainen sotavanki kertoo tuntevansa hyvin Connecticutin Waterburyn sijainnin Naugatuck-joen ja Mad-puron risteyksessä, koska hänet on koulutettu valloitettavien alueiden hallintotehtäviin. Kaikesta huolimatta amerikkalaiset etenevät Reinille, johon Patton julkisesti kusee. Dresden, Essen, Dortmund ym. pommitetaan kivikauteen. Pommitukset on lopetettava maaliskuussa 1945, kun kohteet loppuvat.

3700 amerikkalaista siviilivankia vapautetaan Manilasta, jonka kuukauden kestävissä taisteluissa kuolee 100 000 filippiiniläistä siviiliä. Kuukausi taistellaan pienestä Iwo Jiman lentokentästä, 7000 kuollutta amerikkalaista. Tokion napalmpommitus, taas 100 000 kuollutta siviiliä. Nagoya, Osaka, Kobe, 50 000 lisää. Japani ei silti luovuta.

The War, FUBAR

Syyskuussa 1944 amerikkalaiset luulivat että sota loppu pian. Toisin kävi, ja siksi tämän jakson nimi FUBAR, Fucked Up Beyond All Recognition. Montgomery ehdottaa jenkeille laskuvarjojoukkoihin perustuvaa hyökkäystä Hollannin jokien yli, Siegfried-linjan selustaan. Kaikki menee pieleen. Arnhemiin, Reinin sillalle, pääsee vain 500 miestä, tappioita 17 000 yhdeksässä päivässä. Tyynellä merellä Peleliussa tapellaan kaksi kuukautta merkityksettömästä saaresta, taas tuhansia kuolleita. MacArthur kahlaa lavastetussa filmissä Leytelle, paluu Filippiineille, mutta taistelu on vasta alussa. Ruotsalaistaustainen (?) hullu kenraali Dahlquist tapattaa japanilaisamerikkalaisia joukkojaan laumoittain Vosgesin metsässä. Pohjoisempana Hürtgenwaldissa taistellaan kuukausitolkulla ensimmäisen maailmansodan tyyliin sekavassa koko ajan muuttuvassa tilanteessa, mitään ratkaisevaa kumpikaan ei saavuta. Viiveen takia onnistuin katsomaan tämän episodin kerralla, ei siis Ylen kahtia pätkimänä. Burnsin dramaturgia alkoi purra heti tehokkaammin.

Inspector Morse, Absolute Conviction

Blues-musiikilla käynnistyvä avovankilaympäristöön sijoittuva jakso on melko rutiinimainen suoritus. Nuori pyrkyri käy Morsen hermoille ja kuviossa on naispuolinen oluesta tykkäävä vankilanjohtaja, jonka kanssa ei pitkälle päästä. Morse on ajaa kolarin nähtyään pelkän kuvan leidistä. Oluella piipahdetaan pari kertaa, kunnon real alea on tarjolla, mahdollisesti Oxfordin Turf Tavernissa kuvauksia tehty. Epäilyttävä lääkäri juo puolikaspinttiä. Morse alkaa verhotusti huolestua kunnostaan tässä episodissa, liikunnan harrastamista suositellaan.

Inspector Morse, The Death of the Self

Episodi tapahtuu Italiassa, Vicenzassa ja Veronassa. Morsella menee lujaa naisten kanssa, nuori huijarivamppi hämmentää miestä ja vielä vakavammin mielenrauhaa häiritsee Frances Barberin esittämä uhkea oopperalaulaja, joka ajaa upealla Citroën DS:n avomallilla. Lewisillakin on vientiä jenkkirouvan kynsissä. Paikalliset poliisit ovat vähemmän suopeita, yhdessäkin kyltissä lukee Morsen asemasta Moose. Morse juo mieluummin grappaa kuin paikallista birraa. Aamiaisella pekonia odottaneen Lewisin naama venähtää nähdessään paikallista kinkkua. Itse tarina on hieman väsähtänyt, Morse joutuu jopa kolkatuksi pergamenttikäsikirjoituksia tonkiessaan.

Inspector Morse, Happy Families

Tylsähkö multimurhatarina, ruumiita syntyy poikkeuksellisen paljon jopa Oxfordin oloissa. Sensaatiolehdistön ääliöt ja uusi tilapäinen pomo kiristävät Morsen hermoja, edes oluelle ei päästä episodin aikana. Seksikäs Lorraine-sisäkkö ainoa piristys synkkyydessä.

Inspector Morse, Dead on Time

En muista nähneeni ennen tätä episodia. Hyvin intensiivinen tarina, ruskeasilmäinen leski osoittautuu Morsen entiseksi kihlatuksi ja Morsen arviointikyky tapahtumaketjussa pettää perusteellisesti, Lewis ottaa ohjat omiin käsiinsä. Lyhyt, mutta tunnelmallinen pubikohtaus real alen ääressä. Muutama erikoinen henkilöhahmo, silmälappuinen skottihovimestari ja rodeolaitteella kuntoaan ylläpitävä vanhapoika. Juonikuvio ei ole erityisen uskottava, mutta jakso on ilman muuta sarjan olennaisimpia.

Joseph L. Mankiewicz: The Barefoot Contessa

Mankiewiczin tapaan puhelias elokuva, nyt myös varsin hidastempoinen. Metaelokuvaa takaumarakenteella, Citizen Kanen tapaan näkökulmat ja voice-overit vaihtelevat, lopputulos on kuitenkin kankea, jäykkä ja teennäinen. Kuvattu Euroopassa, Humphrey Bogart näyttää jo kovin sairaalta. Ava Gardnerkaan ei aina näytä täydellisen hehkeältä ja monet näyttelijät ovat vaivaannuttavia. Fiksu ja kunnianhimoinen käsikirjoitus, mutta varsinkin lopun melodraamaviritys on pelkästään haukotuttava.

Nokian Året Runt

Hanaversiona ensi kerran vastaan tullut nokialainen. Punaruskea, mausteinen, jotenkin suolainen ja salmiakkinen, tämä vivahde säilyy myös jälkimaussa. Makeaa mallasta on mukana. Ei tasapainoiseksi voi sanoa, mutta onhan särmikkyys parempaa kuin vetisyys. Oluthuone Leskinen, 3.8.2008.

Stephen Brunt: Searching for Bobby Orr

Autorisoimaton elämäkerta Bobby Orrista. Monet pitivät Orria historian parhaana jääkiekkoilijana ennen kuin Gretzky luisteli kaukaloihin. Tämä kirja jää harmittavan ohueksi, kun mukana ei ole tuoreita Orrin omia näkemyksiä eikä esim. aikalaispelaajien Orr-kannanottoja. Erityisesti kiinnostaisi Orrin ja toisen Boston-tähden Phil Espositon ristiriitainen suhde, joka jää tässä muutaman lauseen varaan. Kirjan tunnelma on varsin alakuloinen ja katkerakin. Orrin vasen polvi haittasi koko ammattilaisuran ajan. Taustan ja nuoruusvuodet Brunt saa kerittyä kasaan aika mukavasti. Orrin isoisä oli syntynyt Pohjois-Irlannin Ballymenassa. Vakuuttavaa kuvausta Orrin kotikaupunki Parry Soundista, Ontariossa Lake Huronin Georgian Bayn rannalla, Seguin Riverin suulla. Orr luisteli joen jäällä alkuvuodet, monen muun senaikaisen lätkätähden tavoin.

Brunt vertaa Orrin improvisoivaa pelitapaa Charlie Parkerin ja Jimi Hendrixin soittotyyleihin. Orr (s. 1948) pelasi jo 1965 Neuvostoliiton ykkösjoukkuetta vastaan junioriyhdistelmässä, Neuvostoliiton ryhmässä mukana ainakin Loktev ja nuori Jakušev. 1972 Orr oli mukana huippusarjassa Neuvostoliittoa vastaan, myös Moskovassa, mutta ei pelannut sekuntiakaan polven takia. Ei myöskään Bostonin pelissä ZSKA:ta vastaan 1975. Canada Cupissa 1976 Orr pääsi hieman yllättäen mukaan suhteellisen täysipainoisesti, mutta Neuvostoliitolla oli silloin heikko joukkue. Itse näin ainoat Orrin pelini tässä turnauksessa. Orr valittiin kisojen parhaaksi, ehkä osin sympatiasyistä. Bruntin mielestä Denis Potvin tai Börje Salming olisivat ansainneet tittelin paremmin. Orrin ura katkesi käytännössä tähän, 28-vuotiaana. Nykytekniikalla polvi olisi luultavasti saatu kuntoon. Kirjassa korostuu lätkäbisnes, erityisesti Orrin ja agentti Eaglesonin suhteen kautta, Brunt harrastaa tässä yhteydessä monenlaista vihjailua.

Yanjing

Huomasin Kajaanin Citymarketissa aiemmin tuntemattoman kiinalaisoluen. Pekingiläispanimo, ei suuri yllätys maultaan, eli sitä ei oikeastaan ole. Pieni häivähdys makeutta, ehkä jotain uutetta myös, mutta käytännössä hyvin vaikea erottaa vedestä. Ehkä Kiinassa tehdään maukkaitakin oluita, mutta ei ne vientiin näytä pääsevän. Tätä on helppo epäillä riisipohjaiseksi, ruotsinkielisessä etiketissä mainitaan kornmalt ja råfrukt.

Eggenberg Světlé Výčepní

Hieman voimainen, ohuehko, maltaisuus korostuu enemmän kuin humaluus. Humalaakin on, joten ei tämä mikään heikko olut ole. Tšekkien 10-sarjassa kohtuullista keskitasoa.